Raision kirjaston progemuistojen aiheena Pink Floyd

Raision kaupunginkirjaston kuukauden artistina ja levynkansinäyttelyn aiheena Pink Floyd (levyt Jouko Kössin kokoelmista. Ohessa Jouko Kössin progemuistoja – aiheena Pink Floyd).

 

PROGEMUISTOJA

 

Alussa oli Musiikki-Fazer, CCR:n Cosmo’s Factory ja Up Around the Bend.

 

Minä julistin CCR:n nimeen ja evankeliumini oli Deep Purple in Rock.  Mikä Pink Floyd?

 

Pink Floyd oli kuin syvien vesien vonkale.

 

En saanut sitä saaliiksi, se vain yksinkertaisesti vei minut mukanaan syvänteisiin.

 

A Saucerful of Secrets oli ensimmäinen pinkfloyd – albumini; Yläasteelta kotiin läksyjen lukuun Sorolaisenkadulle pikavauhtia polkupyörällä; nupit kaakkoon ja nimikkokappale soimaan; “minulle tulee tästä musiikista päänsärky”, sanoisi ex-puolisoni.

 

Bändin musiikkiin en tutustunut kronologisessa järjestyksessä, vaan esikoislevy – Piper at the Gates of Dawn  – löysi tiensä levyhyllyyni vasta vuosia ilmestymisensä jälkeen.  Kokeilevaa ja poppahtavaa laulaja-kitaristi Syd Barrettin säveltämää ja sanoittamaa musiikkia.  Levyn julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

 

Sinfonisesta Atom Heart Motherista kerrotaan, että levy olisi jäänyt julkaisematta ilman Ron Geesiniä ja hänen osuuttaan kuusiosaisen nimikkokappaleen sävellystyössä.

Minuun teki vaikutuksen tältä levyltä nimikkokappaleen lisäksi Rick Wrightin romanttinen sävellys Summer 68.

 

One of These Days on albumin Meddle avausraita.

Humisevan Harjun tuulimaisemissa aloitellaan ja bassoon tarttuvat sekä Waters että Gilmour. Todellakin, Gilmour bassossa. ”Audible product of a rare studio excitment”.

 

Albumilla on se kuuluisa “Ping ” kappale – Echoes.

 

Yhtyeestä ei voi kirjoittaa mainitsematta albumia The Dark Side of the Moon, yksi maailman myydyimmistä.

 

Nyt kirjahyllyssäni on kymmenkunta Pink Floyd kirjaa, kaikki viralliset albumit, lukuisia bootleg-julkaisuja sekä cd-levyjä, joista haluan mainita cd-kokoelman Pink Floyd Live in Berlin, joka sisältää kaikki bändin live-esiintymiset Berliinissä.

 

Bändiä en ole nähnyt livenä.

 

Onneksi on taltiointeja, kuten Live at Pompeii. Dave Gilmourin kiertueilla soi bändin musiikki.

 

”Remember that Day – David Gilmour Live at the Royal Albert Hall” – taltioinnilla lavalle astelee David Bowie.

Ensin Bowie tarttuu kappaleeseen Arnold Layne ja sitten Comfortably Numb.

 

Palanen progressiivisen rockin historiaa. Vieläkin kylmiä väristyksiä Bowien astuessa lavalle.

 

Taidanpa katsoa sen kappaleen taas ties monennenko kerran.

 

Jouko Kössi

 

Raision musiikkiosaston kesän klassikko – Jethro Tull

Jethro Tull

(Jethro Tullin albumien kansia esillä kesän ajan Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla)

Jethro Tull on brittiläinen, 1960 -luvulla perustettu yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät folk rockin ja vanhojen kansantarinoiden tematiikka, sekä progressiivisen rockin monipuoliset sävellysratkaisut. Yhtyeen soundia leimaavat laulaja Ian Andersonin tunnistettava lauluääni, bluesvoittoiset kitarat, persoonallinen huilunsoittotyyli, sekä virtuoosimainen rytmisektio. Unohtaa ei parane myöskään Andersonin akustisen kitaran vaikutusta yhtyeen musiikkiin.

Ian Anderson on esiintynyt useamman kerran Suomessa – välillä  Jethro Tullin kanssa ja toisinaan myös sooloprojektinsa nimen alla. Tänä kesänä yhtye saapuu Pori Jazzeille esittämään pehmeää musiikkiaan suomalaisten iloksi.

Vaikka yhtyeen musiikkia voidaankin luonnehtia pääpiirteittäin folkin ja progressiivisen rockin yhdistelmäksi, Jethro Tullin diskografia on laajamittainen ja rikas. Alkuaikojen blues rock -painotteinen musiikki alkoi omaksumaan viimeistään vuonna 1971 julkaistulla Aqualungilla selkeästi progressiivisempia piirteitä. Seuraavana vuonna julkaistu Thick as a Brick oli jo kuitenkin selkeä ja puhdas progelevy. Tämä konseptilevy sisältää kahtia jaetun nimikkokappaleen, jolle tuli pituutta yhteensä yli 40 minuuttia. Samanlainen järkälemäinen lähestymistapa jatkui seuraavana vuonna A Passion Play -levyllä – albumilla on siis kaksi raitaa ja hieman päälle 40 minuuttia musiikkia. Tämän vaiheen jälkeen bändin äänimaailma ja kappalemateriaali alkoivat mukautumaan 1970 -luvun (ja myöskin teknologian) etenemiseen. Esimerkiksi vuoden ’77 Heavy Horses kuulostaa mielestäni vahvasti erilaiselta yhtyeen alkuperäiseen, totuttuun yleissoundiin verrattuna. Jethro Tullin äänimaailmaa voivat vahvasti muokata näennäisesti pienetkin seikat, kuten hieman erilainen laulutyyli, bassosoundin vaihtaminen tai esimerkiksi erikuuloisten symbaalien käyttäminen.

Jethro Tull on merkittävä ja persoonallinen yhtye, joka voi helposti jättää jälkensä jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. (Raision kaupunginkirjaston musiikki ja taideosaston) näyttelyssä on muutamia levyjä, jotka ovat tarttuneet levykaupoilta mukaani vuosien varrelta. Jokaiseen liittyy oma, vahva muistonsa.

Kalle Karjalainen

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

“Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

’Jean Sibelius muutti elämäni’, toteaa Lahden Sibelius-festivaalilla viihtyvä progelegenda Jon Anderson

’Jean Sibelius muutti elämäni’. Näin tunnustaa progeyhtye Yesistä tuttu Jon Anderson, joka halusi 70-vuotislahjaksi viikoksi Lahteen kuuntelemaan Sibelius-konsertteja.

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Lahden Sibelius-festivaali on Andersonille varsinainen ’pyhiinvaelluskohde’. Jo maanantainen Helsingin kaupunginorkesterin konsertti sai progelegendan kyyneliin. ”Nyt kuuntelen Sibeliusta ensimmäistä kertaa Suomessa, ja tunnelataus on sekä lavalla että yleisössä vahvin kokemistani”.

Andersonin mukaan Sibelius muutti aikoinaan myös Yesin soundia. Fragile-levyn aikoihin (vuonna 1971) Anderson kuuli sattumalta pätkän Jean Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta. Anderson ’hurahti’ täysin ja hankki koko Sibeliuksen tuotannon!

Fragile-levyllä kuullaan jo pätkä Johannes Brahmsia mutta seuraavalla albumilla, Close To The Edge, Sibelius-vaikutteet ilmenivät pitkinä jatkumoina ja sibeliaanisena kehittelynä – levyn ensimmäinen puoli oli yhtä suurta kokonaisuutta. Andersonin  mukaan Sibeliuksessa kiehtoi (ja kiehtoo yhä) omalaatuinen orkesterin käyttö ja tapa rakentaa musiikki niin, että teemat paljastuvat (kuulijalle) vähitellen.

HS:n jutusta paljastuu, ettei Anderson ollut liikkeellä ensimmäisenä. Keith Emersonin Nice-orkesteri versioi Sibeliuksen Karelia-sarjaa jo vuonna 1969. Anderson jatkoi Sibelius-kokeilujaan myös soololevyillään. Sibeliuksen viulukonsertto vaikutti Violin Stories -projektiin, jonka Anderson on toteuttanut Bill Kilpatrickin kanssa.

Lahden Sibelius-viikon jäljiltä Sibeliuksen vaikutus progelegendan sävellyksissä tulee tuskin laimenemaan!

Svart Records julkaisee uudelleen Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä

Turkulainen Svart Records julkaisee heinäkuun lopulla uudelleen vinyyliformaatissa Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä. Pohjolan sooloalbumit ovat progressiivisen rockin ja fuusiojazzin kotimaisia merkkiteoksia.

Wigwamin basistina maineeseen noussut Pohjola saavutti soololevyillään myös merkittävää kansainvälistä huomiota. Vuonna 1974 ilmestynyt Harakka Bialoipokku julkaistiin Britanniassa nimellä B the Magpie ja Ruotsissa nimeltään Skatan. Yleisradio valitsi aikoinaan albumin vuoden parhaaksi.

Myös vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto julkaistiin Britannian ja Ruotsin lisäksi ainakin Japanissa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa. Keesojen Lehto on Pekka Pohjolan myydyin albumi. Levy valittiin myös Musa-lehden vuoden albumiksi.

Visitation ilmestyi vuonna 1979. Pohjola oli tuolloin kiertänyt brittitähti Mike Oldfieldin kiertuekokoonpanon mukana ja Visitation on ensimmäinen Pohjolan albumi, jonka kappaleiden nimet olivat jo alkujaan englanninkielisiä. Visitation-levyllä kuultiin mm. Helsingin kaupunginorkesteria.

Myös Pohjolan ensimmäinen soololevy Pihkasilmä kaarnakorva (1972) julkaistaan uudelleen Svart Recordsin toimesta.

Levyjen piti ilmestyä  jo heinäkuussa mutta tämänhetkisten tietojen mukaan Pohjolan vinyylijulkaisuja voi kysyä kaupoista 28.8.

 

 

 

Tuleva klassikko; Sammal – Myrskyvaroitus

Sammal: Myrskyvaroitus

Janu Kiviniemen ja Jura Salmen kipparoima Sammal laventaa toisella albumillaan 70-luvun Suomi-progen soundien uusiokäyttöä yhä rehevämmällä jamittelulla sekä psykedeelisen rockin arvaamattomuudella. Myrskyvaroitus-nimisellä kokonaisuudella on enemmän instrumentaalitunnelmointia kuin parin vuoden takaisella, aivan mainiolla debyyttilevyllä. Instrumentaalinen jamittelu vaatii avautuakseeen kuuntelukertoja. Materiaali ei ole yhtä suoraviivaisesti Love Recordsin laarista poimitun oloista kuin debyyttilevyllä.

Alkuun heitetään tarinaa vielä ruotsin puheella, siitäkin huolimatta levyn nimiibiisi on eittämättä yksi kiekon kirkkaimmista timanteista. Järjen ohimarssi on repivän reipasta – Tasavallan Presidenttiä. Samaan aikaan hyväilee muhkealla urkusoundilla ja kertosäe on silkkaa kesäistä auringonpaistetta. Kohtaus yön vyöllä on tyylikkään särisevän pörisevä instrumentaali  – omiaan antamaan alkupotkua levyn ehkä parhaalle progetuokiolle, uneomaisen viekottelevalle Muurahaisen päiväuni -teokselle. Unenomaisuus karisee viisun puolen välin merkkipaalulla biisin ottaessa jalat alleen. Kappaleessa on aistivinaan tribuuttia mainiolle Kalevala-orkesterille.

Levyn päättävä Herätkää on jo uusiutunutta Sammalta.Tukeva ripaus krautrockia, Amon Düül II:sta sekä psykedeelista folk progea. Myös Aika on alkamassa louhii yllättävänkin hapokkailta metsästysmailta – särisevä skeba raastaa kylmiä väreitä. Sulle haavan tein on outolintu kyseisten teosten välissä, sillä kiekon pehmeäreunaisin Love Records -tunnelmointi on kaunis kuin kesäinen aamunnousu ja seesteinen kuin tuulettoman aamun järven selkä.

Sammal hallitsee 70-luvun ja lämpimän vintage-soundin. Autenttista ja aitoa mutta ei tylsää kopiointia. Monipuolisuus on myös selkeä vahvuus. Albumin vinyyliversiota on myös helppo kehua. Levyn yleissoundi on kuin tehty kuunneltavaksi vinyylikiekolta. Sammal tuottaa musiikkia aikakaudelta, jolloin cd-levyn kokoinen kiekko oli single-levy. Erityishehkutus albumin kansitaiteesta. Taidetta koteihin.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu alunperin Mesta.net -sivustolla)

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Meriläinen ja Wigwam Raisiossa

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.

Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.

Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.

 

* * *

Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.

Musiikkikirjastokasvatti

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:

– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.

Kokoelmalevy Fresh Garbage

– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.

– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.

* * *

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.

– Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.

– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.

– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.

– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.

– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!

* * *

– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.

– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.

– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.

Classic rock

– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.

– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa.  Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.

– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi  Love-yhtyeen Forever Changes.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.

Viikon levynä Von Hertzen Brothers

Von Hertzen Brothersin kuudetta studioalbumia työstettiin Kanadassa Garth ”GGGarth” Richardsonin valvovan korvan alla. Mies on aikaisemmin säätänyt musiikkia mm. Biffy Clyron ja Rage Against The Machinen kanssa, joten lupausta pöyhkeän rokkaavasta kiekosta oli ilmassa. New Day Rising ei petä millään osa-alueella. Bändi lupaili vähemmän haahuilua ja tiukemmin biiseihin keskittyvää albumia. Sitä on tarjolla, vaikka samalla orkesterin edellinen kiekko Nine Lives oli hitusen ilmeikkäämpi kuin seuraajansa. Pitkät folkhapuilut on jätetty vähemmälle vaikka bändin progehenkisyys kuplii edelleen kerroksellisessa rakenteessa ja soittotyöskentelyn taidokkuudessa. Biffy Clyro on helppo asettaa samalle viivalle mutta muuten Von Hertzen Brothers onnistuu jälleen välttelemään ilmiselvää lokerointia.

Muualla maailmassa Von Hertzen Brothers yhdistetään edelleen vahvasti progeleiriin. Pain Of Salvation, Neal Morse, Porcupine Tree/Steven Wilson ovat vain osittain osuvia vertailukohtia. Paras mittatikku on edelleen Kingston Wall. Toisaalta jos lyödään samaan pakettiin Biffy Clyro ja mainio australialainen Karnivool, ollaan suhteellisen lähellä VHB:n nykykuntoa. Mutta, Von Hertzen Brothers löytää edelleen tukijoita myös metallin leiristä. Grungemainen paahto ja Opeth-henkinen progressiivisuus iskevät myös metallipäiden korvat punaisiksi.

Mikäpä ettei, kuuntele vaikka tuhdisti riffittelevä Trouble, jossa on juuri edellämainittua grungehenkistä painostusta ja vahvaa otetta. You don’t know my name yhdistelee mainiosti tuimemman riffin ja progemaisen poreilun. Hold me up asettuu jo seesteisemman, emotionaalisen tunnelman tulkiksi ja törkeän hunajaiset vokaalit tekevät kappaleesta todellisen korvakarkin. Oikeastaan kiekolla ei ole ohilaukauksia, sillä bändi tuhlailee tehokkaita kertosäkeitä ja lauluharmoniat ovat aivan omalla tasollaan. Mahtipontinen tuotanto tukee juuri oikeissa paikoissa mutta ei peitä alleen mediaseksikkäitä sovituksia ja soittotyöskentelyn ylivertaisuutta. Ainoastaan 60-luvun poppista lähestyvä Dreams erottuu joukosta, hieman turhana palana.

Allekirjoittanut kaipaisi tuhdimpaa progevivahdetta ja sooloja mutta toisaalta sooloilu rikkoisi tiukemmaksi ja tiiviimmäksi säädettyä ulkomuotoa. New Day Rising on juuri niin hyvä kuin voisi olettaa. Ollaan jo rajalla, jolloin erinomaisuus kääntyy itseään vastaan. Von Hertzen Brothers ei sorru kuitenkaan esittelemään ylivertaisia taitojaan fiiliksen kustannuksella. New Day Rising on riittävän kosiskeleva mutta kaupallisuuden pedolle ei anneta kuin sormen puolikas. Von Hertzen Brothers ansaitsisi Musemaisen menestyksen sillä bändi on vain niin hyvä. Virheetön. Saavutetun parhauden tason voi tuhota vain liiallinen menestymisen himo, joka aiheuttaisi ylilyöntejä kaupallisen soundin metsästyksessä.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu aikaisemmin V2.fi -sivustolla)

Uudelleen julkaistu klassikko: Kingston Wall – I

Kingston Wall – I

Aina tasaisin väliajoin tulee bändi, joka todistaa rockin kuolemattoman totuuden trio-kokoonpanon ylivertaisuudesta. Simppeliä, tiukkaa, hikistä ja asenteellista. Petri Wallin johtama Kingston Wall teki kyseisen tempun 1990-luvun alussa ja kokoonpanon kolme kokopitkää albumia ovat vuosien saatossa nousseet kulttimaineeseen. Intialaisvaikutteita, hapokasta progea ja kitarasankari – siinä hyvät lähtökohdat trio-kokoonpanon aiheuttamalle alkuräjähdykselle.

Wallissa oli reilu ripaus Hendrixiä, keppi sai kyytiä ja lavalla heilui villimies. Levyltä kuunneltuna bändin debyyttikiekko (vuodelta 1992) liekehtii ja poreilee terävän vastustamattomasti ja skebasoundissa on vastustamatonta groovea. Viisujen osalta albumi ei ole täydellinen onnistuminen mutta energia on timanttia ja soittomiehinä ovat alansa todelliset osaajat. Sami Kuoppamäen rummutuksesta ja Jukka Jyllin bassojylinästä kelpaa ottaa oppia ja inspiraatiota!

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu Kingston Wallin debyytistä myytiin loppuun hetkessä – tuhat kappaletta. Vinyylipainos. Kun albumia kuuntelee vuosien jälkeen, bändin nauttimaa kulttimainetta ei sovi ihmetella. Walli oli ilmiömäinen “lankuttaja”. Hendrixin Fire on kuultu tuhansien esittämänä mutta Kingston Wallin versiossa on kiireistä kiimaa ja psykedeliaa. Levyn avaava With my mind on kiekon ehdoton timantti, hallittu ja tunteellinen mutta samalla sähköisen rullaava fiilismatka. Used to feel before on silkkaa energiaa ja rautalankaa. Waste of time – no huh kun on tarjolla sähköistä happojumppaa.

Svart Recordsin uusiojulkaisun mukana saadaan (hengissä olevien) tyyppien luonnehdinnat albumin viisuista. Bonarina levylle on heitetty kolme Tavastian levynjulkaisukeikalta tallennettua liveraitaa. Kyseisen kiekon osalta ostopäätöstä ei tarvitse suuremmin haarukoida – energisen trio-tykityksen kotimainen klassikko mitat täyttävänä vinyylipakettina. RIP Petri Walli – lankku laulaa täältä ikuisuuteen.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Raision kirjaston levynkansinäyttelyn aiheena Wigwam

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston helmikuun levynkansinäyttelyn aiheeksi on nostettu Wigwam. Näyttely ennakoi samalla 2.3. Raision musiikki-ja taideosastolla järjestettävää Vinyyli-iltamat -tapahtumaa. Wigwam-kirjan kirjoittaja Mikko Meriläinen saapuu Raisioon kertomaan Wigwamin kunniakkaasta historiasta tuoreita kuulumisia unohtamatta.

Wigwamin kolme kautta

Wigwam on kenties kautta aikain merkittävin suomalainen rockyhtye, jonka historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Yhtyeen progressiivinen vaihe kesti vuodet 1968–74, jolloin erityisesti Jukka Gustavson ja Pekka Pohjolan panos Jim Pembroken sävellysten rinnalla korostui huipentuen Being-levyyn (1974).

Wigwam ykkösen hajottua Jim Pembroke ja Ronnie Österberg kokosivat Wigwam kakkosen (1974–78), johon heidän lisäkseen liittyivät Pekka ”Rekku” Rechardt ja Måns Groundstroem. Yhtyeen tyyli muuttui pophenkisemmäksi. Kauden kohokohta oli mestarillinen Nuclear Nightclub -albumi (1975), jolla Wigwam kolkutteli ensimmäisenä suomalaisena rockyhtyeenä kansainvälisen läpimurron oven.

Wigwam kakkosen hajottua 1978 seurasi hiljaiselon aika, joka päättyi 1990-luvun alussa alkaneeseen kolmanteen luomisvaiheeseen. Se huipentui Some Several Moons -albumiin (2005). Wigwam kolmosessa yhtyeen voimakaksikko Pembroke-Rechardt jatkoi siitä, mistä he edellisessä vaiheessa jäivät.

Tänä päivänä Wigwam nauttii kultti suosiota, sillä yhtyeen omaleimaisella musiikilla on yhä uskollinen kannattajajoukkonsa niin meillä Suomessa kuin ulkomaillakin. Wigwamin ajankohtaisuutta lisäävät yhtyeen entisten jäsenten tuoreet soololevyt: Jim Pembroken viime vuonna ilmestynyt loistava If The Rain Comes -soololevy samoin kuin Jukka Gustavsonin & Hoedownin loistavat arvostelut saanut Mountain Information -albumi ovat upeaa jatkoa Wigwamin tuotannolle.

 

Teksti Altti Koivisto

 

Hard n’ Horny

Tombstone Valentine

Fairyport

Being

 

Live Music From The Twilight Zone

Nuclear Nightclub

Lucky Golden Stripes and Starpose

Dark Album