Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2015

Musamiesten uusi lehti, Soundi perustettiin 40 vuotta sitten

soundi10

Musa-lehden raunioista syntynyt Soundi täyttää 40 vuotta. ”Musamiesten uusi lehti – Soundi” ilmestyi ensimmäisen kerran tammikuussa 1975.

Miksi Musamiehet perustiva Soundin; Siksi että ’ei käynyt niinkuin haaveiltiin’. Ensimmäisen numeron ”Waldemarin palstassa” tuodaan ilmi Musan kustantajan haluttomuus maksaa lehden tekijöille säädyllistä korvausta, vaikka Musa oli jo kannuksensa hankkinut. Lopputuloksena oli lopullinen ratkaisu, joka johti uuden lehden syntymiseen.

Tilanne on tällä hetkellä siis se, että kaikki entiset Musan pääjehut ovat jättäneet Musan ja siirtyneet Soundiin – paitsi yksi mies joka katsoi edelleen edullisemmaksi jäädä Musaan ja yrittää sen jatkamista. Tilanne on nyt siis seuraava. On olemassa Soundi, jonka tekijät ovat jo kaksi ja puoli vuotta ’uhrautuneet aatteen hyväksi’ ja aikovat sitä myös jatkaa tinkimättä. Me pidämme kiinni siitä, että Suomessa voidaan tehdä musiikkilehteä menestyksekkäästi ja aiomme myös edelleen yrittää sitä – se on meidän kutsumuksemme ja velvollisuutemme” (Waldemar Wallenius, Soundi 1/1 1975).

Ensimmäisen numeron kanteen ”kansikuvapojaksi” päätyi Hullujussi, vaikka lehden tekijät olivat aikaisemmin ”haukkuneet orkesterin pystyyn”. Soundin myötä otettiin mukaan näkökulma, että kirjoitetaan myös ihmisiä kiinnostavista asioista – ei pelkästään omista suosikeista. Hullujussista oli lehdessä myös laaja artikkeli ”Siellä Masai-miehet laulaa friduna skiduna, eikä Musa-miehet koskaan tajuu mitä tämä tarkoittaa”.vanha soundi

Vuoden albumit -74 -osio kuulutti; ”Yksimielinen tulos, Wigwam/Being”.

Elvis 40, kaksiosainen juttusarja alkuun ja laaja artikkeli Renaissance-yhtyeestä. Mikko & Jussi, maalaispoika & rokkipummi. Luigi Hämeenojan juttusarjassa ”Riimittäjät” esillä Isokynä Lindholm – ”Iso kynä – vähän kumia”. Kuukauden albumina Man/Slow Motion. ”Mainio MAN-bändi metkoine musiikkimanipulaatioineen”. Soundin ensimmäisessä numerossa arvioitiin myös Hurriganesin Roadrunner, hieman  myöhässä – arvio ei ehtinyt aikoinaan Musa-lehteen.

Arviossa oli myös ”jonkin verran suosiota keränneitä” albumeita kuten Genesiksen The Lamb Lies Down On Broadway, King Crimsonin Red, Yesin Relayer, Herbie Hancockin Thrust, Hawkindin Hall Of the Mountain Grill ja George Harrisonin Dark Horse…

Seuraavaan numeroon lupailtiin Rory Gallagherin haastattelua, juttua Tangerine Dreamista, Herbie Hancockista ja Mahavisnu McLaughlinista sekä Hurriganesista. Lisäksi luvassa oli laaja Bob Dylan -juttu.

Eläköön 40-vuotias musiikin äänitorvi!

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä Soundin alkutaipaleen kansia)

soundi11

 

 

1 kommentti

Kategoria(t): Lehdet, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Svart Records julkaisee Kingston Wall -dvd:n

 

kingtime_etu_taka
Turkulainen Svart Records julkaisee uudelleen legendaarisen Kingston Wallin tuotantoa vinyylimuodossa. Orkesterin debyyttilevyn uusintapainos myytiin jo loppuun, toinen painoserä tulossa kauppoihin. Kingston Wall II ilmestyy 20.2.

Svart Records laajentaa audiovisuaaliseen ilmaisuun julkaisemalla Hannu Lappalaisen koostaman eepoksen Kingston Wall: Kingtime. Tämä Petri Wallin 46-vuotissyntymäpäivänä julkaistava kaksois-DVD sisältää yli kahdeksan tuntia bändin taivalta aktiivisesti videokameroineen dokumentoineen Lappalaisen arkistoistaan koostamaa pääsääntöisesti ennennäkemätöntä materiaalia.

Ensimmäiselle DVD-levylle on toteutettu kronologinen 26 live-esityksen kooste, varhaisesta vuoden 1988 kokoonpanosta yhtyeen viimeisiin lavahetkiin asti. Kakkoskiekon avaa kiehtova katsaus parhaisiin hetkiin Kingston Wallin isännöimältä improvisaation ja spontaaniuden leimaamalta Freak Out-klubilta. Lisäksi paketista löytyy Petri Wallin, Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen haastatteluja, musiikkivideoita sekä Petri Walli In Memoriam -dokumentti.

Levy löytyy kaupoista perjantaina 27.2. Julkaisua juhlitaan Tavastialla Petri Wallin 46-vuotissyntymäpäivänä 25.2.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset

40-vuotta täyttävän Soundin pitkä-aikaiselle päätoimittajalle Timo Kanervalle Soundi-palkinto

soundi

Musiikkilehti Soundi täyttää 40 vuotta.  Vuonna 1972 perustetun Musa-lehden henkinen perillinen Soundi aloitti tammikuussa 1975. Musa-lehden toimituskunnan riitaantuessa kustantajan kanssa, lähtivät tekijät omille teilleen ja ”kostona” syntyi Soundi.

Lehden päätoimittajana toimi vuosina 1975-2013 Timo Kanerva, joka on vuonna 2015 itseoikeutettu valinta ”Soundi-palkinnon” saajaksi.

Nykyisin eläkepäiviä Tampereella viettävä ja musiikkiin edelleen intohimoisesti suhtautuva Timo Kanerva tarttui Soundin ruoriin heti perustamisvuonna, elokuussa 1975. Hän toimi Soundin päätoimittajana ainutlaatuiset 38 vuotta.

Kanerva on siis ollut lähietäisyydeltä näkemässä suomalaisen rockin kasvun ja monenlaiset vaiheet.
– Muutoshan on käsittämättömän iso kun ajattelee, että olisi 70-luvulla ennustanut että suomalainen bändi myy jäähallin tai stadionin loppuun, Timo Kanerva muistelee tänään ilmestyneen Soundi-lehden pitkässä haastattelussa.
– Se oli sellaista puuhastelua tuo suomalainen rock, hyvin pitkään. Pitkälle 80-lukua vielä.soundi1

Soundi on pitänyt paikkansa suomalaisen rocklehdistön huipulla läpi vuosikymmenten.
– Tärkein syy on se, että suomalainen rocklehti tarvitsee suomalaisen rockin, Kanerva pohtii. – On hyvin tärkeää, että me ollaan ihan tietoisesti nostettu kotimaisia bändejä ja ruvettu tekemään niistä isoja juttuja.

Soundin päätoimittamisen lisäksi Timo Kanerva on tehnyt merkittävän työn radioteatterin parissa sekä kustantanut ja toimittanut kirjoja. Parhaillaan hän on tekemässä kirjaa Love Recordsin perustajiin kuuluneesta Atte Blomista yhdessä Rockadillo Recordsin Tapio Korjuksen kanssa.

Soundi-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Aikaisempina vuosina sen ovat saaneet Tuomari Nurmio, Alexi Laiho, Toni Wirtanen, Juhani Merimaa, Tuomas Holopainen, Ismo Alanko, J. Karjalainen, Atte Blom, A.W. Yrjänä ja Jonna Tervomaa.

1 kommentti

Kategoria(t): Uutiset

Demis Roussos on poissa

Demis-Roussos-MAIN

Kreikkalainen laulaja/muusikko Demis Roussos on kuollut 68-vuoden ikäisenä.

Roussos nousi nopeasti (Euroopassa) suureen suosioon ja listojen kärkeen 1970-luvun alun kappaleillaan We Shall Dance, Forever And Ever, My Friend The Wind, My Reason, Velvet Mornings ja Goodbye My Love, Goodbye.

Ennen listasuosiota Rousssos vaikutti Aphrodite’s Child -nimisessä progressiivisen rockin orkesterissa, joka julkaisi vuonna 1967 alkaneen uransa aikana kolme albumia. Aphrodite’s Childissa Roussos soitti bassoa laulusuorituksen lisäksi. Roussosin bändikaverina soitti Evangelos Odysseas Papathanassiou, paremmin tunnettu artistinimellä Vangelis. Roussos ja Vangelis tekivät myös myöhemmin musiikillista yhteistyötä. Roussos oli mukana mm. Blade Runner (1982)-elokuvan soundtrack-levyllä.

Roussosin ura jatkui aktiivisena pitkälle 2000-luvulle. Artistin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa kappaletta.

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset

Wigwam-klassikko jälleen vinyylimuodossa: Wigwam – Being

wigwam_1407_55c

Wigwam – Being

Vuonna 1974 kotimaisella rock/proge/fuusioyhtye Wigwamilla oli takanaan kolme studioalbumia, jolla mainetta oli kasvatettu jo korkealle. Being oli albumi, joka nosti bändin arvostuksen huippuunsa. Being on Wigwamin “The Wall” tai “Thick as a Brick” – massiivinen kivitaulu, johon kaiverrettiin tärkeimmät teesit. Vaikka seuraavana vuonna julkaistu Nuclear Nightclub nostetaan yleensä bändin parhaaksi levyksi, Being oli varmasti kunnianhimoisin.

Fuusiojazzin ja taiderockin parissa piehtaroinut Being etsi tekstien osalta innoitusta ihmisyyden raadollisuudesta, itsekeskeisyydestä, puutteellisuudesta. Jukka Gustavson työsti albumin libreton eli tekstin ja “juonen”. Gustavson myös sävelsi suurimman osan paketin materiaalista ja miehen soittamat urku/syntikka/moog-osuudet ovat levyn kantavana voimana. Being on musiikin osalta koukeroisen maalailevaa ja vapaasti hengittävää taide/fuusiopyöritystä. Svart Recordsin julkaiseman vinyylimuotoisen uudelleenjulkaisun saatesanoissa Gustavson kertoo saaneen vaikutteita Frank Zappalta mutta viitteitä huomaa lukuisiin aikansa taiderock/fuusiojazz-ryhmiin. Kokonaisuuden toisen merkittävän puolen muodostavat lyriikat, joissa ruoskitaan virheitä tekevää ihmiskuntaa katkeralla ja kyynisellä otteella. Paikoin teksti etenee enemmänkin tajunnanvirtana.

Tyypillisenä konseptialbumina Being ei tuota yksittäisiä radiohittejä. Normaalit neljän minuutin rock-siivut loistavat poissaolollaan. Kertosäevetoisen rockin vastapainona Wigwam saattoi maailmaan ylevän kokonaisuuden, jonka kuunteleminen kertaistumalta on vaikeaa, vaativaa. Allekirjoittaneen kohdalla paketti on turhan raskas mutta yksittäisinä paloina materiaalin mestariteoksen leima selkiytyy. Haastavan koukeroinen ja moni-ilmeinen Pedagogue on suorastaan maaginen ilmestys. Genesis-henkinen Prophet eksyy sfääreihin mutta tajunnan laajeneminen tapahtuu huomaamatta, luontevasti. Planetist on ylevä, kaunis ja sopivalla tavalla mahtaileva.

Svart Recordsin vinyylimuotoisen uudelleenjulkaisun osalle ei voi jakaa kuin ylitsevuotavaa kiitosten virtaa. Paketista löytyy niin alkuperäinen kuin vuonna 2001 remasteroitu versio. Molempi parempi. Levyjen tasapainoinen ja tarkka ulosanti tekee oikeutta jokaiselle yksittäiselle soittimelle. Vinyyliltä kuunneltuna materiaali tuntuu nousevan vastustamattomasti siivilleen, mikä imu ja voima. Vertailuna CD-versioon, laserkiekon ulosannissa on havaitsevinaan tietynlaista kulmikkuutta, töksähtelevyyttä. Lisäksi vinyylimuotoinen julkaisu herättää kuvat henkiin – Gustavsonin ideoima kansitaide on tyrmäävä kokonaisuus. Paketti on näyttävä ja mahtipontinen niin ulkoasun kuin sisällön osalta. Being on mahtiklassikko johon ei yksinkertaisesti voi kyllästyä.

Juha Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Uudelleen julkaistua kapinaa: Terveet Kädet – Terveet Kädet ja Musta Jumala

Terveet Kädet julkaisi bändin nimeä kantavan ”Kaasunaamarilevynsä” (kannen foto Lontoon Sotamuseosta, sukelluspuku – “fetish”, “kinky”) vuonna 1983. Kyseinen kokopitkä asettuu kevyesti kotimaisen hardcoren klassikkoteosten joukkoon. Hardcore-punkin mittakaavassa Läjä Äijälän porukka soittaa levyllä selkeästi ja hyvin mutta bändin asenne on pahinta mahdollista laatua – kriminaaleja ja mielipuolia. Svart Recordsin vinyylimuotoinen uudelleenjulkaisu nostaa kättä lippaan Suomi-hardcoren merkkiteoksen kohdalla. Tyylikäs paketti kuulostaa käsittämättömän tuoreelta ja mukana seuraavaan vihkoseen on saatu mukavasti oman aikansa väriä.

Levy tehtiin kuulemma päivässä ja liian puhtaat soundit harmittivät tekijöitä. Hauskana yksityiskohtana mainitaan master-nauhan olleen niin vähissä, että viisuja jouduttiin lyhentämään – iskemään poikki kesken lennon. Levyltä löytyy myös “tornion englantilla” räyhätty Stooges-coveri Not Right, joka oli “vain ex-tempore vitsi”. Läjä Äijälän mukaan kiekolta löytyy myös ehkä paras TK-biisi koskaan, Maailman loppua etsimässä. Toisaalta, albumi on kautta linjan klassikkotason kapinaa. Tyyppi, ota haltuun kyseinen hardcore-punkin merkkiteos. terveet kadet

musta jumala

Svart Records on julkaissut uudelleen myös TK:n Black God eli Musta Jumala -kokonaisuuden. Black God julkaistiin aikoinaan vain Brasiliassa ja Saksassa. Materiaalista oli alunperin tarkoitus julkaista vain englanninkielistä rähinää sisältänyt pikkukiekko. Lopulta pakettiin ahdettiin “tornion englantilla” säädetyn materiaalin lisäksi muuta studiohauskaa + levyn perspuolelle Kemissä syksyllä 1983 äänitetty rupinen mutta hulluuden energiaa säteilevä keikkatallenne. Svart Recordsin julkaisuna paketti ilmestyy “alkuperäisessä kuosissaan”.

Raaka ja kaunistelematon studiomateriaali ei välttämättä ole Käsien parasta mellakkaa mutta päällekäyvää ja varmasti energistä turpasaunaa. Englannin kielellä etenevä kapina ei pahemmin haittaa sillä Läjä Äijälän artikulointi ei paljasta minkään kielen ymmärrettäviä sanoja. Ainakin allekirjoittaneelle livetallenne on tuotoksen kiinnostavin puoli. Vaikka nauhoitus on kaikkea muuta kuin teknisesti onnistunut, energia ja kiihko – suoranainen hulluuden kiima on käsittämätöntä. Ilmassa on vaaran tuntua. Todellinen aikansa kuva. Nuoriso, kyseinen levykaksikko haltuun ja ymmärrätte vähän enemmän esi-isienne musiikillisen vapautumisen aikakauden kuvioita. Punk ja hardcore olivat aikoinaan musiikin vapautusrintamaa, ei pelkästään pussikaljoittelun pätevää taustakohinaa.

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Kuukauden outolintu; Bad Ass Brass Band – Töttöröö

 bad ass11

UMO Jazz Orchestra, Ismo Alanko Säätiö, J.Karjalainen & Mustat Lasit, The Balls, Nicole Willis & The Soul Investigators, Tundramatiks…kun kyseisistä kokoonpanoista tuttuja puhaltajia/muusikoita kokoontuu musisoimaan 11-miehisen Bad Ass Brass Band -nimikkeen alle, huumori ei ole ensimmäinen mieleen iskevä ajatus. Bad Ass Brass Bandin New Orleansin ja Balkanin riehakkuutta kotimaiseen melankoliaan yhdistelevä mainio ulosanti kolauttaa varpaansa huumoriin. Ainakin levyltä kuunneltuna vaikkapa Puskapissi kuulostaa turhankin suoralta Jaakko Laitinen & Väärä Raha -lainalta. Ero Töttöröö-albumin kahteen ensimmäiseen siivuun on melkeinpä ylitsepääsemätön. Tervetuloa ja Second line henkivät perinteisempää jazz-henkistä New Orleans -tunnelmaa.

Mutta, levyn edetessä huomaa kokoonpanon suuntaavan ennemminkin Tundramatiksin harrastaman psykedeelisen balkansoulin/balkan-iskelmän jalanjäljille. Tyydy siihen mitä saat lainaa 50-luvun iskelmästä. Tuhkat leijailee testailee jo jonkinlaista pelimannipunkkia – taustalta etsii vaistomaisesti Pelle Miljoonan tai Maukka Perusjätkän lauluääntä. Kokoonpanolta onnistuu myös synkkämielisempi härmä-laulelma Nuku rapussa Reiska -viisun avittamana. Hojo hojo lisää taustalle ripauksen tico-ticoa.

Bad Ass Brass Band on selkeästi tehty koettavaksi lavaolosuhteissa. Levyltä kuunneltuna kokoonpano menettää ison osan viehätyksestään. Kotikuunteluun Töttöröö on saatavilla vinyylilevyn ja cd:n sisältävänä tyylikkäänä pakettina. Vinyyliformaatti antaa kokonaisuuteen mukavasti ryhtiä ja cd on sopiva hätäiselle kuulijalle. Loppupäätelmänä levystä jää mieleen riehakas soittamisen ilo ja mukaansa tempaava puhallinsoitinten iltapäivämarssi. Jazz-sävyisempää irtiottoa voisi annostella suuremmalla kauhalla. Alleviivaavimmat huumoritekstit herättävät kuitenkin nousevaa närästystä.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee