Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2014

Billy Idol is back! Nostalgia myy – sen tietää myös kasarisuosikki Billy Idol

Billy Idol: Kings & Queens of the Underground

Kasarisuosikki Billy Idol julkaisi edellisen studioalbuminsa vuonna 2005 (jos listaan ei lasketa vuonna 2006 ilmestynyttä joulukiekkoa Happy Holidays). Kyseinen Devil’s Playground rokkasi parhaimmillaan kuin Michael Monroen orkesteri. Ehkäpä Idol innostui turhankin alleviivaavaan rock-pullisteluun, sillä osassa viisuissa oli havaittavissa jo yltiöpäistä uhoa. Idolin ääni menetti tuttua kettumaista virnistystään liiallisen huutamisen vuoksi.

Tuore kokopitkä Kings & Queens of the Underground laskee selkeästi kierroksia ja klassisen Rebell Yellin sijasta vertailua voi tehdä Whiplash Smile ja Charmed Life -levyjen aikaiseen Billy Idoliin. Ratkaisulla on hyvät mutta myös varjopuolensa. Ilmavammalla otteella etenevä Idol osuu retroilunappulaan ja Steve Stevensin avulla luoduissa siivuissa on vanhaa kunnon Billy Idol -henkeä. Varjopuolena kuulija joutuu kärsimään myös muutamista väsyneistä, hampaattomista ja harmittomista puolislovareista. Mutta, levyn viisi ensimmäistä kappaletta tarjoavat vihjailevan vetreää aikakonematkailua suoraan 80-luvun lopun parhaisiin päiviin. Kuuntele vaikka mainio rähinäpälä Postcards from the past, joka onnistuu lainaamaan muistumia Rebel yell -biisin persiille potkivasta asenteesta.

Can’t break me down on vastaava ylikierroksillä rokkaava Idol-pullistelu. Save me now ja One breath away testaavat idolin tunnelmallisempaa ja syntikkavetoisempaa kulmaa. One breath away -siivun White wedding -tyyliset soolonostatukset keräävät hikeä otsaan. Albumin nimikappaleen jälkeen alkaa kuitenkin hienoinen alamäki, joka kulminoituu vetelään ja ylimakeaan Ghosts in my guitar -vuodatukseen. Kiekon lopettava Whiskey and pills osoittaa 58-vuotiaassa rokkarissa olevan vielä virtaa jäljellä.

Billy Idol onnistuu tuottamaan nostalgialla vetoavan albumin, joka ei etsi uusia linjoja vaan luottaa jo kertaalleen opittuihin temppuihin. Idolilla ei ole tarvetta elvistellä vaan mies puskee maailmaan hyvällä sykkeellä etenevää rock-viihdettä, jossa on sopivasti vanhentunut päiväys. Jos Idolin 80-luvun levyt iskivät kuulijassa kipinää, tuore kiekko on mainio nostalgiatrippi.

J.Kaunisto

kings queens11

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Mitä minä luen. Niko-Matti Ahti

Niko-Matti Ahti.

Niko-Matti Ahti.

Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Viikolla 48 on vuorossa Niko-Matti Ahti.

1. Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.

Kysymyksessä mainitaan kaksi eri nimikettä, ”muusikko” ja ”musiikkielämän toimija”. Siinä määrin kun nämä puuhailut ovat erillisiä, ne ovat minun kohdallani hyvin lähellä toisiaan. Sanoisin, että muusikkouteni on enemmänkin musiikin tekemistä – taiteen tekemistä – ja sen parissa moninaisesti olemista kuin teknistä tai musiikinteoreettista osaamista. Siinä on keskeistä yhteisöllisyys ja avoimuus. Kuvailen musiikin tekemistäni ensisijassa seuraavien käsitteiden avulla: diletantismi, monialaisuus ja poliittisuus.

Musiikin tekeminen – samoin kuin mikä tahansa taide tai tiede – muokkaa maailmaa, jossa elämme. Se ei vain kuvaile tai kommentoi maailmaa, vaan se vaikuttaa arkisen reaalisti siihen, mikä maailmamme ja yhteiskuntamme on, keitä toiset ovat ja kuka itse olen. ”Diletantismilla” painotan sitä, että maailman keskusteleva ja mietteliäs kokeminen on tärkeää – se on paljon tärkeämpää kuin ”ammattimaisuus” tai ”tehokkuus”.

”Monialaisuus” taas käsittää itseni kohdalla yhtä lailla musiikin tekemisen ja keikkojen järjestämisen kuin kiinnostukset eri taiteisiin ja tieteisiin sekä niiden dialogeihin. Aivan yhtä lailla sen piiriin mahtuvat myös arkityö, ystäväni ja rakkaani sekä sienet ja jalkapallo. ”Poliittisuus” merkitsee kiinnostusta yhteisiin asioihin ja halua vaikuttaa siihen, miten ja mitä niistä päätetään. Monet erilaiset ihmisyhteisöt ovat tärkeämpiä toimijoita kuin ”valtio” tai ”hallitus”, lupaus painaa enemmän kuin laki. Tämä kaikki on läsnä musiikin tekemisessäni.

Vanhimman yhtyeeni nimi on Kiila (kiila.com). Sen lisäksi soitan monissa muissa kokoonpanoissa kuten Kemiallisissa ystävissä (kemiallisetystavat.com) ja Bersabeassa (bersabea.com). Olen myös osa Himera-työryhmää (himera.fi) , jonka toiminnan ydin on erilaisten marginaalimusiikkien esilletuominen Turun seudulla.

2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut musiikintekoosi / työhösi musiikin parissa?

Lukeminen on osa minuuttani, tekstit ja kirjat vaikuttavat vahvasti kaikkeen, mitä teen, näen ja olen. En ole juurikaan eksplikoinut lukemaani musiikissani, mutta nyt – kaikesta yksinkertaistamisen uhasta huolimatta – uudella Kiila-levyllä (2015) lauletaan Antoine de Saint-Exupérysta, Bruce Chatwinista, Kössi Kaatrasta ja Willy Kyrklundista. Mainitsemme jopa kolmen ensin mainitun nimet laulujen sanoissa – pelottavan muodollista. Koen vilpittömästi, että lukeminen on saumatta osa musiikin tekemistäni, ja että erilaiset taiteiden kosketuspinnat samoin kuin niiden väliset dialogit ovat kaiken taiteen, aivan kuin koko maailmamme, keskeisiä rakennuspalikoita.

3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).

Lempikirjan valitseminen on mahdoton tehtävä. Mutta koska tässä mahdottomia kysytään, yritän siihen vastata. Lempikirjailijani on tällä kerralla Johannes Salminen, joka on kotoisin Ahvenanmaalta ja joka opiskeli Turussa. Hänen keskeisin tuotantonsa – minulle – ovat hänen esseensä. Lempikirjanani mainitsen Aleksandrian muisto -nimisen teoksen (Minnet av Alexandria, 1988), jossa Salminen kertoo matkoistaan, ajatuksistaan, kokemuksistaan. Sen myötä hän käsittelee Euroopan suhdetta menneisyyteensä ja sen valitsemiin ”toisiin”, mm. Pohjois-Afrikkaan, Konstantinopoliin, Venäjään ja Aasiaan.

Teoksessa Salminen hahmottelee äärimmäisen ansiokkaasti historian käänteitä ja oikkuja sekä sen kirjoittamisen väistämätöntä poliittisuutta. Hänen lempiteemojaan ovat kurittomuus, itse tehty tila osallistumiselle sekä Suomen asema ”idän” ja ”lännen” välisenä rajamaana. Hänen sävynsä on – nolostuttaa sanoakin – klassisen humanistinen ja hänen kynänsä kärjestä valuu anarkistista lämpöä. Kirja on myös hyvä osoitus siitä, miten kansallisvaltioiden ja kulttuuripiirien rajat eivät rajaa minuuksiamme. Teoksen esseissä Salminen muotoilee itseään hiljalleen, sana sanalta, ja näyttää tämän työn myös meille muille.

4. Käytätkö kirjastoa?

Olen töissä Turun kaupunginkirjastossa, mutta siitä huolimatta käytän kirjastoa jatkuvasti.

5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?

Kirja ei ikinä vastaa ihmisen moninaisuutta. Siitä huolimatta toivon, että olisin Shakespearen Myrsky.

Ote Niko-Matti Ahdin cv:sta (valinnut Niko-Matti Ahti):

Kemialliset ystävät: Alas rattoisaa virtaa lp, Dekorder, 2014

Kemialliset ystävät: Kultaista kaupunkia… lp, Dekorder, 2014

Kemialliset ystävät: Ullakkopalo lp/cd/dd, Fonal Records, Suomi, 2010

Kiila: Tuota tuota lp/cd/dd, Fonal Records, Suomi, 2009

Alasdair Roberts: Spoils lp/cd/dd, Drag City, Yhdysvallat, 2009

Kemialliset ystävät: Harmaa laguuni cd, Secret Eye, Yhdysvallat, 2008

Kemialliset ystävät: s/t split-lp, Fat Cat Records, Iso-Britannia, 2008

Avarus: Kirppujen saari lp, Arbor, Yhdysvallat, 2008

Kemialliset ystävät: s/t lp/cd/cs/dd, Fonal Records, Suomi, 2007

Kemialliset ystävät: Latvasta laho cd, Celebrate Psi Phenomenon, Uusi-Seelanti, 2005

Avarus: Ruskea Timantti 2cd, tUMULt, Yhdysvallat, 2005

Päivänsäde: Puhalluspelto lp, Eclipse Records, Yhdysvallat, 2004

Kiila: Silmät sulkaset lp/cd, Fonal records / [K-RAA-K]3, Suomi / Belgia, 2004

Kemialliset ystävät: Kellari juniversumi lp/cd, Fonal Records, Suomi, 2002

Kiila: Heartcore cd, Fonal Records, Suomi, 2001

Kiila: Kaunis saapuu 7”, Fonal Records / Winter Cow, Suomi, 1999

Kiila: Free Will Is Hard to Kill 7”, Fonal Records, Suomi, 1998

Kiila: Original

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Marko J. Ollilan Sonata Arctica -kirja Musaston arviossa

sonata-kirja4

Marko J. Ollilan operoima Sonata Arctica -historiikki kertaa Kemin raskaamman musiikin vientituotteen vaiheet suoraviivaisen ja tiivistetyn kaavan avulla. Sonata Arctican uraa kuvaava käyrä piirtyy hieman tavallisesta poikkeavana – nopea nousu nollapisteestä aallonharjalle kohti tasaisempaa suosiota. Ainakin kirja välittää kuvaa helposta, nopeasta ja suoraviivaisesta noususta power metallin kärkikahinoihin. Sonata Arctica iski oikeaan aikaan kuumana vellovaan genrelokeroon – jo debyyttilevyn ansioilla bändi hankki Japanista pitkä-aikaisen suosion ja samalla kansainvälisen selkänojan. Sonata Arcticalle on koko uransa aikana riittänyt keikkoja Suomen ulkopuolella, joka asettaa orkesterin omalaiseensa asemaan.

Vaikka kirja etenee suoraviivaisesti ja mielikuvituksettomasti albumi-kiertue-albumi -jatkumon pyhän kolminaisuuden keskellä, kirjan parasta antia ovat soittamisen ja etenkin kiertämisen kovien lunnaiden selvittäminen. Kun nuorella iällä lähdetään heti ulkomaan kiertueille, henkilökemiat nousevat nopeasti arvoon arvaamattomaan. Sonata Arcticankin tarinassa miehistöä vaihtuu mutta kolonna ei hyydy. Show must go on. Lopulta soittotaitoa tärkeämpääkin on uuden pelimannin sujuva sulautuminen porukkaan. Kirja antaa kaikille osapuolille, niin entisille soitomiehille kuin tekniikan tyypeille mahdollisuuden sanoa sanottavansa.

Ollilan Sonata-kuviointi jättää kuitenkin toivomisen varaa, varsinkin vähemmän vannoutuneille Sonata-faneille. Miehistön haastattelut liikkuvat kapealla osa-alueella. Sonatan takaista “oikeaa elämää” käsitellään vain sivulauseissa. Taustoitus on myös kovin vaatimatonta. Asiat tuntuvat tapahtuvan jossain “Sonata-universumissa”, ympäristöä ja viitekehyksiä ei vaivauduta asettamaan riittävästi kartalle. Myös kirjaan haastateltujen henkilöiden määrä on puristettu minimiin. Sonata-kirjasssa sukulaiset ja kylänmiehet eivät pääse asiaan – mikä on toisaalta negatiivinen ja yhtäältä positiivinen kommentti.

Kirja pysyy kuitenkin asiassa. Sivupoluille ei lipsuta. Suoraviivaisen historian viivan piirtämisen ohessa Sonatan päällikkö Tony Kakko saa luvan ja oikeuden päättää opuksen musiikkiaiheisella ja suhteellisen korkealentoisella novellilla. Sonata-kirja on faneille pakko-ostos ja meille muille sujuvasti etenevä välintilinpäätös yhden kotimaisen metallivientituotteen parhaista suosion vuosista.

(Arvio julkaistu aikaisemmin Mesta.net (Elisa) -sivustolla)

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee

Mahlerin kymmenes sinfonia Kari Pohjolan mukaan – Musaston Mahler-sarja päättyy

Testamentti

MahlerKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Musaston sarja päättyy tänään Pohjolan kirjoitukseen Mahlerin kymmenennestä sinfoniasta. Voit lukea kirjoitussarjan aiempia osia täältä.

Säveltäjähylly Gustav Mahlerille

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahler –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa XI

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

– Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

– Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Kirjoitussarjassa käyttämäni lähteet:

Murtomäki, Veijo: Romantiikan orkesterimusiikki saksalaisella alueella – Gustav Mahler (artikkeli Sibelius-Akatemian musiikinhistorian tietokannassa)

Fischer, Jens Malte: Gustav Mahler (2011)

Blaukopf, Kurt & Blaukopf, Herta: Mahler – his life, work and world (1991)

Gustav Mahler: Letters to his wife (2004); edited by Henry Louis de La Grange and Günther Weiss

Sinfonia nro 10

Kuunneltu levytys: Berliner Philharmoniker, joht. Simon Rattle.

Mahlerin mielentilasta kymmenennen sinfonian sävellystyön aikana kertovat sinfonian käsikirjoituksesta löytyvät parkaisut: ”Mercy! … Oh God! Oh God! Why hast thou forsaken me? … You alone know what it means … Farewell my lyre!”

Osin hyvinkin elämänmyönteisen Das Lied von der Erde- teoksen (sävelletty 1908) ja yhdeksännen sinfonian (sävelletty 1909) luopumiseen viittaavien tunnelmien jälkeen Mahler ryhtyi luonnostelemaan uutta sinfoniaa kesällä 1910. Syyskuun alkuun mennessä hän oli saanut siitä suurin piirtein valmiiksi ensimmäisen osan ja ilmeisesti osittain myös kolmannen. Mahlereiden jo jossakin määrin sekavaa elämää mutkisti kyseisenä kesänä entisestään Alman antautuminen suhteeseen nuoren arkkitehdin, Walter Gropiuksen, kanssa. Mahler sai tietää asiasta hyvin pian, ja seuranneessa omituisessa kolmiodraamassa Alma päätti jatkaa molempia; sekä avioliittoaan että suhdetta tuoreeseen ihastukseensa. Mahler itse oli pakotettu työn pariin; tällä kertaa vaativan kahdeksannen sinfonian ensiesitys (12.9.1910) oli saatava kuntoon. Lisäksi kapellimestarin työt ohjelmistosuunnitteluineen New Yorkissa ja Euroopan eri kaupungeissa oli hoidettava. Sairaalle miehelle tämä kaikki oli lopulta liikaa – Mahler kuoli Wienissä toukokuun 18. päivänä vuonna 1911.

Mahlerin käsikirjoituksiin perustuvan viisiosaisen konserttiversion kymmenennestä sinfoniasta valmisti Deryck Cooke vuonna 1976, ja tästä vielä tarkistetun version levytti Berliinin Filharmonikot Simon Rattlen johdolla vuonna 2000; yhdeksänkymmentä vuotta teoksen säveltämisen jälkeen. Toki Cooken 1976 valmistunutta konserttiversiota oli esitetty ja levytetty aiemminkin. Tässä kirjoituksessa tarkastelen ainoastaan Rattlen johtaman levytyksen ensimmäistä osaa; sen Mahler ehti säveltää itse lähes esityskuntoon ja se kestää hyvin kuuntelua myös itsenäisenä sinfonian osana.

Ensimmäinen osa

Harkitsevan liikkeellelähdön jälkeen musiikillisen tarkkailun kohteeksi joutuu koko elämä. Sointikuva on heti tunnistettavaa Mahleria, monista aiemmista sinfonian hitaista osista tuttua. Viipyilevää haikeutta ja kauneutta, tällä kerta tavallistakin pidempään viivytettyä. Ensimmäisen puolikkaan kertaava rakenne tuo mieleen elämän ikuisen kiertokulun, ajatuksen ikuisesta paluusta. Eletty elämä on vahvasti läsnä musiikissa, ja jopa ilo saa omat kepeät hetkensä vailla ironisia alleviivauksia. Osa koostuu rauhallisesti etenevistä, hitaasti muuntuvista jaksoista, jotka kasvavat kohti yksittäisiä dramaattisia huipennuksia. Lyhyt tanssillinenkin jakso on mahdutettu mukaan. Rauhallinen tunnelma rikkoutuu lopulta repiviin sointuihin; aivan kuten todellisessakin elämässä — juuri, kun kaikki on hyvin. Ensimmäinen osa päättyy kauniiden nousujen jälkeen vähitellen koittavaan rauhaan.

On tietysti helppoa todeta jälkikäteen näin, mutta jotakin yhteenvedonomaista kymmenennen sinfonian ensimmäisessä osassa on. Välillä on kuin kuuntelisi kaikkia siihenastisia Mahlerin sinfonioita yhtä aikaa ensiosan soidessa – ja ehkä asia onkin niin. Kesällä 1907 diagnosoidun sydänsairauden jälkeen Mahlerin elämä oli muuttunut oman terveydentilan jatkuvaksi tarkkailuksi, mikä saattoi johtaa ajatuksiin musiikillisen testamentin laatimisesta; eivätkä Das Lied von der Erde ja yhdeksäs sinfonia vielä jääneet sellaisiksi. Kuolinvuoteellaan Mahler toisti Alman mukaan viimeisinä sanoinaan itävaltalaista hellittelymuotoa kenties suurimmasta säveltäjänerosta: ”Mozartl”.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Viikon levynä Korpiklaani-pomo Jonne Järvelän soololevy ”Jonne”

jonne jonne2

Folk-metallisti Korpiklaanin historian alkuhetkiltä löytyy saamenkielellä operoinut Shaman. Korpiklaanin kitaristi Jonne Järvelä palaa soololevynsä myötä juurilleen, vielä Shamania kauemmas eli Shamaani Duon aikaisiin tunnelmiin. Lapin henki on vahva mutta Järvelä ei tyydy pelkkään folkhenkiseen perinnemusiikkiin. Järvelä lainaa vaikutteita Pohjolan perinteen lisäksi Balkanin suunnalta mutta kokonaisuus asettuu paremminkin lokeroon “maailmanmusiikki”. Rikkaat sovitukset sisältävät pisaroita monesta purosta. Vaikka viisujen ulkomuoto on paikoin hyvinkin perinteinen ja kansanmusiikkia sivuava, Järvelä loihtii taustalle maukkaita irtiottoja – kuin rikkinäisen peilin oudosti heijastamia särmikkäitä kollaaseja. Sähköiset soittimet on kuitenkin unohdettu studion ulkopuolelle.

Laulelmallinen perinnefiilistely Tule hiidestä hevonen on osuva esimerkki Järvelän joustavasta sävellystyöstä – kalevalaishenkinen kappale saa taustalleen joikua, henkiä manaavaa rumpupiiriä ja romanimusiikin silauksen. Levyn avaava Viuluni laulua soi on ehkä levyn häkellyttävin vaikutteiden sulatusuuni – vahva pelimannimusiikin olemus saa taustatukea intiaaneista ja saamelaisista sekä Balkanin pirskahtelevista sävyistä. Ken söi lapsen lattialta yltyy jo hetkittäin hektiseksi folk-punkiksi. Toisessa ääripäässä Kuku käki asettuu jo hyvinkin seesteiseen maaperään – Angelin tytöt on helppo siirtää viisun taustalle. Lainabiiseistä rosoinen Joki (Styx-Boat on the river) soi turhankin populaarina versiona. Kontrasti Paul Simonin Boxeriin on suuri, kuten myös muuhun albumin materiaalin. Varsinkin kun Boxer vedetään englannin kielellä.

Jotta voisit nauttia Jonne Järvelän sooloalbumista, sinun tulee hyväksyä runomittaiset perinne/kalevala-lyriikat ja kansanmusiikinomainen poljento. Järvelän soololevy ei kuitenkaan ole mitään pelimannipolkkaa tai kansantanhua. Paikoin kiihkeänä ja hypnoottisena etenevä musiikimatka sekoittelee vaikutteita Pohjoisen perukoilta aina Irlantiin ja saamelainen perinne on vahvana taustalla. Herkimmillään Järvelä piirtää kauniita kuulokuvia perinnemusiikin kukkaniityiltä ja metsäpoluilta mutta metsäläisen arvaamattomuus väijyy puiden takana…

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Mitä minä luen. Jarmo Puolakanaho

Jarmo Puolakanaho.

Jarmo Puolakanaho.

Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa yhä enenemässä määrin turkulaistunut Jarmo Puolakanaho.

1. Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.

Olen Eternal Tears of Sorrow -nimisen pohjoispohjalaisen metalliyhtyeen kitaristi ja toinen jäljelle jääneistä perustajajäsenistä. Elämä on kuljettanut minut yhä enenemässä määrin Turkuun mutta bändi jatkaa silti toimintaansa kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Vuosien mittaan olemme tehneet seitsemän levyä ja kiertäneet ympäri Eurooppaa (mm. syksyllä 2000 Euroopan-kiertueella Nightwishin kanssa).

2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut musiikintekemiseesi / työhösi musiikin parissa?

Bändin ensimmäisen esiasteen ensimmäinen demo sisälsi paitsi science fictionia The Fourth Dimension -kappaleen muodossa niin myös Lovecraftilta lainatun kappaleen nimen Beyond the Wall of Sleep. Lovecraft jostain syystä on aika perinteinen metallibändien inspiraation lähde sillä jo ensimmäinen metalliyhtye Black Sabbath kirjoitti biisin Behind the Wall of Sleep. En myönnä kuulleeni ko. biisiä vielä lukioikäisenä.

Lukioaikojen jälkeen en ole sortunut niin suoriin lainauksiin. Tosin silloin tällöin vastaan tulee hyvin inspiroivia kirjoja, esimerkiksi muutama vuosi sitten Brian Daizen Victorian Zen at War, jonka tarinat militanteista japanilaisista zen- munkeista siivittivät kirjoittamaan hyvin tummasävyisen tarinan koko kaupungin tuhoa kaipaavasta miehestä.

3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).

Olen ollut pienestä asti suuri dystopiakirjallisuuden ystävä. Dystopiakirjoissa on paljon samaa kuin eeppisissä painajaisissa: ahdistava tunnelma, toivottomuus sekä aivan väärään suuntaan taipunut maailma ja yhteiskunta. Dystopiakirjoista ylitse muiden nousee George Orwellin Vuonna 1984, jonka ajankohdaisuuden huomaa nykyajan Euroopassakin. Historiaa kirjoitetaan ja tulkitaan uusiksi, toisinajattelijoita hiljennetään, kansalaisia seurataan ja kansallistunne sokaisee järjen valon.

4. Käytätkö kirjastoa?

Kyllä, ehdottomasti.

5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?

Sekoitus Daniel Keyesin Kukkia Algernonille -kirjaa ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -sarjaa. Päälle vielä ripaus mitä tahansa Alivaltiosihteerin sketsikokoelmakirjaa.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Viikon levynä suuren miehen paluu; Hector – Hauras

Suuren miehen paluu; Hector – Hauras

 

Hectorin vuonna 1973 ilmestynyt Herra Mirandos oli epäilemättä ensimmäinen merkittävä levykokonaisuus suomenkielisessä rockmusiikissa. Levy oli valtava menestys ja Hector sai siitä ensimmäisen kultalevynsä. Ennen muuta se oli uraauurtava suunnannäyttäjä tuleville kotimaisille lauluntekijöille. Ja mikä tärkeintä Hector opetti meidät kuuntelemaan tekstejä. Hänen upea uransa on jatkunut Herra Mirandosin jälkeen monien kuuntelijoiden sielunmaisemiin pysyvästi jääneillä levyillä, joita ovat olleet Hectorock I, Kadonneet lapset, Eurooppa, Nuku idiootti, Varjot ja lakanat sekä Yhtenä iltana. Vuonna 2004 ilmestynyt Ei selityksiä -albumi oli kuitenkin jäädä kotimaisen rockin ”Suuren miehen” levytysuran päätepisteeksi.

Onneksi lokakuun lopulla ilmestynyt uusi albumi Hauras katkaisi kymmenen vuotta kestäneen hiljaisen kauden. Hectorin uutta tulemista on odotettu, mistä kertoo uuden levyn saavuttama kultalevyrajan rikkominen jo ennakkomyynnissä. Yhtä aikaa Hauras-levyn ilmestymisen kanssa alkoi myös Hectorin ja hänen Power Bandinsä samanniminen maanlaajuinen kiertue.

Uuden levyn nimisävellys kertoo elämän hauraudesta ja sattumanvaraisuudesta. Muita levyn laulujen teemoja ovat muun muassa elämän ääripäät syntymä ja kuolema. Edellisestä kertoo Carole Kingin laulu Lainaa vain (Child of Mine), jonka suomalaisesta tekstistä vastasi aikoinaan Maaritin esikoisalbumilla kukapa muu kuin Hector. Nyt viimein laulun tekstin kirjoittaja pääsee esittämään oman tulkintansa. Lähdön hetkeen liittyvä laulu Taivaslelut (Mandala) kertoo Hectorin veljen kuolemasta ja sen synnyttämästä surusta.

Levyn menevämpiä ja iloisempia lauluja edustavat puolestaan Ihan tavallinen suomalainen mies, Kotijumala ja Jos lehmät osais lentää, joka on versio David McWilliamsin laulusta The Days of Pearly Spencer. Levyn muusta lainamateriaalista erottuvat erityisesti Gordon Lightfootin säveltämä laulu Tähän vuodenaikaan (Pussywillows Cat-tails), johon Hector on tehnyt kerrassaan loistavan tekstin. Erittäin hieno on myös Hectorin tulkinta Anna-Kaarina Kiviniemen laulusta Kesytetty, jonka Seija Simola teki alun perin tunnetuksi.

Hauras on hieno, ajatuksia synnyttävä levy, joka tulee kestämään aikaa. Tätä levyä kannatti odottaa.

 

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy