Viikon Levy: Kauko Röyhkä – Etelän Peto

 

Kauko Röyhkällä on ollut Rättö/Lehtisalo ja Mattila-projektia ja oman materiaalin uudelleenlämmittelyä ruuhkaksi asti. Vieläkö Röyhkältä irtoaa ihan omissa nimissään, no ehdottomasti. Ainakin allekirjoittanut nostaa Röyhkän Etelän Peto -nimisen kiekon klassikkostatuksen arvoiseksi. Välittömästi. piste.

Etelän Peto on leimallisesti kestoerektiosta nauttian rock-eläimen kootut sänkykamarihumuilut todella rouhean rockin säestämänä. Levy voisi olla aivan hyvin nimeltään Röyhkä ja The Boots, sillä orkesterin osuus on harvinaisen voimallinen. The Boots on roots ja Rolling Stones..Lou Reed, raakilemaisen rockin ja samettimaisen luennan pätevä arkkitehti. Mainio taustavoima ylipappi Röyhkälle, joka murisee, porisee, henkäilee, sanailee ja laulaa tarvittaessa kauniisti kuin adonis.

Teksteissä on erotiikkaa, arkielämän parisuhdeterapiaa, vinoa kettuilua ja vapaata sanailua. Korviinpistävää on hypnoottinen groove – hikeä ja kiihkoa, suorastaan paholaisbluesia. Levyn nimibiisi on sitä itseään, ylitsevuotavaa ja erektiossa jököttävää erotiikkabluesia. Aurinko, kuu ja kaikki muu on radioystävällisessä ulkomuodossaan jopa jonkinlainen outolintu. Poika sateessa onnistuu tavoittamaan Röyhkän vuosimallia miekka ja kivi – tahmean tiheää ja poikamaisen valloittavaa.

Röyhkän urbaani syke hämmentää. Alkukantaisuus on rujo ja betoninen mutta samalla herkkä rakkaudenluenta. Täydellinen nainen on rähisevä kaunosielu, Iggy Popin hengessä. Kiinnostava persoona, kuivaa ja räjähdysherkkää kiimaa – Röyhkä huohottaa korvaan kuin puutteessa vonkuva Mick Jagger. Enkeli – Röyhkä räpättää.

Röyhkän vokaalisuoritus kokeilee, sanailee, runoilee, yllättää. Levyn soundissa on säröä ja hikipisaroita, sähköä ja hiomatonta rosoisuutta. Kiihkoa ja rumuutta. Etelän Peto on helposti lähestyttävä levy mutta Röyhkä on syvällä “sex and rock’n’roll” -kuvastossa. Röyhkä vonkaa ja nylkyttää, asia ei jää kuulijalle epäselväksi mutta kiiman lisäksi levyllä on lämmintä herkkyyttä. Hikistä voimaa. Etelän Peto, mahdollinen tuleva klassikko? – eiköhän tässä olla jo valmiiksi lämmitetyn klassikon äärellä!

J.Kaunisto

Pianonsoiton oppaita aikuisille

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa musiikkiharrastusta. Jos haluat oppia soittamaan esimerkiksi pianoa tai olet joskus soittanut ja haluat aloittaa uudestaan, Vaski-kirjastojen kokoelmista löytyy useita pianonsoiton oppaita aikuisille. Oppaat on laadittu siten, että opiskelu onnistuu myös omatoimisesti.

 

Varpama, Jasse: Musiikki kuuluu sinulle (2008)

Pianisti, tuottaja, säveltäjä ja musiikkipedagogi Jasse Varpama on kirjoittanut pianonsoiton opiskelijoille ja harrastelijoille tarkoitetun selkeän ja havainnollisen perusoppaan, jonka harjoitukset (69 raitaa) kuullaan soitettuina mukana seuraavalla cd-levyllä. Oppaan aihealueita ovat mm. nuottien ja taukojen aika-arviot, koskettimistoon tutustuminen, soinnut ja soinnutus, asteikkoharjoitukset ja improvisointi sekä eri säestystyylit. Termit ja käsitteet löytyvät aakkosjärjestyksessä oppaan lopussa olevasta sanastosta. Opas soveltuu mainiosti myös itseopiskeluun.

 

 

Stevens, Wendy: Returning to the piano: a refresher book for adults (2010)

Pianonsoiton opas valealkajille. Kirjan avulla voit helposti palata takaisin pianonsoiton pariin. Kirja opettaa soittamaan tunnettuja pop-kappaleita ja kansanlauluja sekä klassista musiikkia. 44 kappaleen joukossa on mm. Amazing Grace, Eine Kleine Nachtmusik, Forrest Gump – Main Title (Feather Theme), I Walk the Line, Jesu, Joy of Man’s Desiring, Let It Be, The Music of the Night, Stand by Me, Sweet Home Alabama, Twinkle, Twinkle Little Star ja paljon muuta.

 

Pace, Cynthia: Piano plain and simple!. Vol. 1,  Adult beginners (2009)

Aikuisille vasta-alkaville pianonsoiton opiskelijoille tarkoitettu julkaisu sisältää valikoiman erityylisiä (pop, klassinen, folk, jazz) helppoja ja yksinkertaisia harjoituskappaleita, jotka kuullaan myös mukana seuraavalla cd-levyllä kahdessa eri tempossa.

 

Palmer, Willard A.: Self-teaching adult piano course. The new, easy and fun way to teach yourself to play (2008)

Aikuisille pianonsoiton opiskelijoille omatoimiseen opiskeluun tarkoitettu helppotajuinen ja selkeä soitonopas lähtee liikkeelle aivan perusasioista, kuten oikea asento pianon äärellä, sormien numerointi, koskettimisto. Mukana seuraavalla cd-levyllä kuullaan valikoima kirjan harjoituskappaleita soitettuina.

 

 

Jääskeläinen, Kristiina:  Anna soida. Aikuispianokoulu : pianoskola för vuxna = Spela på   (1992)

Aikuisille ja jonkin verran soittaneille tarkoitettu pianokoulu. Kirja sisältää tuttuja kappaleita ja klassisia pienoishelmiä ja ikivihreitä sävelmiä. Kappaleiden ja harjoitusten avulla kehitetään soittotekniikkaa, opetetaan teorian peruskäsitteitä ja johdatetaan sointumerkeistä soittamiseen.

 

Kuoppamäki, Ritva:  Kiehtovat koskettimet. Pianokoulu aikuisille ( 1985)

Tässä nuorille ja aikuisikäisille suunnatussa pianokoulussa opetetaan nuotinluvun ja soittotekniikan perusvalmiudet sekä sointumerkeistä säestämisen alkeet. Valtaosa tehtävistä soveltuu pianon lisäksi myös sähköuruilla soitettavaksi. Ohjelmistossa on kansanmusiikkia, klassista, hartaita sävelmiä, viihdemusiikkia ja iskelmiä.

Iisit biisit: piano (2012)

Kirjan avulla oppii säestämään kappaleita soinnuilla. Kirjassa on sanat sekä sointumerkit ja sointukaaviot eli piirrokset miten sormet asetetaan pianon koskettimille.

Sisältö: Have you ever seen the rain, I have a dream, I will stay by your side, Jambalaya, Kolme cowboyta, Muotitietoinen, My only one, Norjalainen villapaita, Proud Mary, Tom Dooley, Varrella virran, Viimeinen, Viisitoista kesää, Yellow river.  Suositusta kirjasta on ilmestynyt myös kakkososa. Vastaavaa kirjasarjaa löytyy myös sovitettuna kitaralle Iisit biisit: kitara.

Pianohitit: Komppaa itse (2011)

Voiko säestäminen olla näin helppoa?  Jokaista kirjan kappaletta seuraa esimerkki pianokompista, jolla kyseinen kappale voidaan säestää. Kappaleista löytyvät melodiat, sointumerkit ja sanat (suomi/englanti). Pianohitit-ohjelmisto sopii laulettavaksi niin yksin- kuin yhteislaulunakin. 50 kappaleen joukosta löytyy jokaiselle jotakin, uudesta popista perinteisempään tanssimusiikkiin. Sisältö: Hetki lyö, Hopeinen kuu, Jos et sä soita, Kevät, Kotiviini, Kotkan ruusu, Käyn ahon laitaa, Levoton tuhkimo, Missä muruseni on, Olen suomalainen, Paratiisi, Päivänsäde ja menninkäinen, Rakkaus on lumivalkoinen, Rakkauslaulu, Ranskalaiset korot, Ring Ring, Rock Around the Clock, Stand by Me, Valot, Vanha holvikirkko.

Pesola, Pirjo: Syke. Vapaan säestyksen alkeet (2008)

Vapaan säestyksen harjoituskirja on tarkoitettu pianonsoiton harrastajille ja itseopiskelijoille, jotka haluavat oppia soinnuttamista ja sointumerkeistä säestämistä. Kirjan mukana on cd-levy, joka sisältää osia kappalekokonaisuuksista kotiharjoittelua varten tai antaa niistä soivan mallin. Itseopiskelua tukevat kotisivut (www.f-kustannus.fi/syke) sisältävät mm. lähes kaikki harjoituskirjan melodiat kertautuvina säestysharjoittelua varten. Kirja sisältää soinnutus-, säestys-, korvakuulo- ja rytmiikkatehtäviä. Kirjan on laatinut diplomipianisti, musiikinopettaja, KTM Pirjo Pesola, joka toimii lehtorina Käpylän musiikkiopistossa Helsingissä.

 

Jos piano puuttuu, sekään ei ole este. Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on laulu- ja soittohuone, jossa on akustinen piano ja sähköpiano kaikkien asiakkaiden varattavissa.

 

Ann-Christin Antell

 

 

Viikon levy: The Moody Blues – To Our Children’s Children’s Children

Nyt kun ”tosi-TV” alkaa levitellä lumoavia lonkeroitaan jo Marsiin asti, voimme hymähdellä ajalle, jolloin kuumatka tarjosi vähintään yhtä jännittävää viihdettä. To Our Children’s Children’s Children –levyä alettiin äänittää ennen Apollo 11:n lähtöä, mutta se julkaistiin reissun jälkeen. Levy kuitenkin tutkiskelee laajemmin uusille tiluksille matkailua. Moody Bluesin kerrostetun ja kaiutetun mellotronin kyllästämä soundimaailma tarjoaa oivan maaperän tällaiselle teemalle. Sisäkansikuvassa yhtye istuskelee luolassa nuotion äärellä. Ajatuksena taisi olla, että joku löytäisi levyn myöhemmin luolasta ja kuulisi millaisissa fiiliksissä Maassa eleltiin äänitteen teon aikana. Tämän avaruusmatkailun voi ottaa sekä kirjaimellisesti että syvällisempänä pähkäilynä.

Levy alkaa vauhdikkaasti rumpali Graeme Edgen tekstiin sävelletyllä Higher and Higherilla. Moody Blues tilasi NASA:lta oikean lähtöpamauksen levyn alkuun, mutta kuultuaan äänitteen yhtye päätti itse kyhätä autenttisemman laukauksen studiossa! Itselleni levyn ”tappoputki” käynnistyy vinyylin A-puolen viimeisestä kappaleesta Out And In, jossa mellotronvelho Mike Pinder ihastelee avaruutta. Taustalla oli lapsuudenmuisto, jossa hän makaili yöllä tähtitaivasta katselemassa:

Gazing past the planets. Looking for total view

I’ve been laying here for hours. You’ve gotta make the journey out and in.

Gypsy – kuvaelma avaruudessa ”urpona vaeltavasta” matkaajasta – rokkaa eteerisesti. Kitaristi Justin Haywardin teksti kuulostaa tuttuun tapaan tajunnanvirralta. Tiettyjä kohtia olisi ehkä kannattanut harkita pari kertaa (”Speeding through a shadow of a million years. Darkness is the only sound to reach his ears”), mutta musiikki kyllä paikkaa komeasti tekstilliset heikkoudet.

Basisti John Lodgen Eyes of a child ja Candle of life ovat ensiluokkaista syvällistä tunnelmapoppia. Jälkimmäisessä on flyygeliä käytetty ekologisesti ja hyvällä maulla. Huilisti Ray Thomas pyrki yleensä tekemään yhden kevennyskappaleen levyä kohti. Tällä kertaa tämän tehtävän sai ratkiriemukas Floating. Thomasin Eternity Road sen sijaan kuvailee mukavan tajuntaa laajentavasti matkaamista ”ikuisuuden tiellä”. Niin kutsuttu doorinen asteikko tuo ajattomuuden tuntua.

Sitaria kuullaan (tietysti) kappaleessa Sun is still shining, jonka säkeistö pörrää mantramaisesti yhden soinnun varassa. Kappale on viehättävä, vaikka se sisältääkin Moody Bluesin ehkä luokattomimman riimiparin (“Sun is still shining, look at the view. Moon is still dining with me and you.”). Siitä, mistä päätösraita Watching and waiting kertoo, voi jokainen tehdä oman tulkintansa. Ehkä kertoja on maaäiti; ehkä planeetalle aiemmin saapunut olento, joka odottaa seuraavaa rotua saapuvaksi. Ehkä vain yksinkertaisesti kaivataan leikkikaveria (”Watching and waiting for a friend to play with.”). Teksti yhdessä mellotron/pilliurkumaton kanssa luo fantastisia mielikuvia.

Moody Bluesia on aina syytetty nössöilystä, mutta minusta äijäilytarpeen puute voi myös olla merkki terveestä itsetunnosta. Yhtyeen tekstejä on syytetty naiiviudesta. Vaikka en itse kuuntele Moody Bluesia heidän tekstiensä vuoksi, arvostan sitä, että cooliuden hakemisen ja neuroottisen korniuden pelon sijaan he antoivat henkisen hakemisensa rehellisesti kuulua levyillä. Se vasta on ronskia se.

The Ultimate Reviewer

 

Viikon levy: Lossi T & Juoksut: Ei mun takapihalla

Helsinkiläinen Lossi T & Juoksut ammentaa samasta kattilasta kuin vaikkapa Asa sekä Jätkäjätkät. Orkesteri soittaa urbaania rytmimusiikkia ja Ei mun takapihalla on yhtyeen toinen albumi. Se on seuraaja vuonna 2012 ilmestyneelle esikoislevylle joka keräsi mukavasti huomiota ja positiivisia kommentteja. Toisella levyllään yhtye on jättänyt Jamaica- vaikutteet vähemmälle rapin ja funkin ottaessa entistä suurempaa osaa orkesterin musiikissa. Bändille tyypillistä pelimannihenkeä ei ole kuitenkaan unohdettu. Uusin julkaisu on debyytin tavoin rento ja koukuttava paketti ja siltä löytyy myös kannanottoja.

Albumi starttaa sähäkästi sprintterin lailla mutta myös juoksukuntoa sekä kestävyyttä löytyy. Mukavan pituinen levy ei ole liian pitkä ja sitä kuuntelee mielellään alusta loppuun. Avausraita Tulta tulta! laittaa välittömästi lyriikkansa mukaisesti “kinttuihin kipinää, varpaisiin vipinää”. Sitä seuraa levyn parhaimmistoon ehdottomasti laskettava NIMBY. Lyhenne tulee sanoista Not in my backyard eli Ei mun takapihalla. Monet ihmiset ovat periaatteessa valmiita ymmärtämään erilaisuutta ja huonompiosaisia. Mutta kun vaikkapa kehitysvammaisten hoitolaitosta suunnitellaan omaan naapurustoon on ymmärrys kaukana. Keharit on ihan ok kunhan eivät tule mun takapihalle. Mitähän Kari Aalto tähän sanoisi?

Lossi T: n & Juoksujen kokoonpano on seitsemänhenkinen. Räpeistä yhtyeessä vastaavat Lossi T sekä Pelikaani. Uutuusalbumilla kuullaan myös kahta vierailevaa räpäyttäjää. Yhdessäkin esiintyneet Shaka sekä Jontti vierailevat tällä kertaa eri raidoilla. Shakan vauhdittama Osta pohtii ansiokkaasti kulutuskulttuurin mielettömyyttä. Jonttia kuullaan puolestaan levyn päättävässä kappaleessa Tuhon vuosi. Räppäreiden lisäksi vahvassa osassa albumilla on myös kitaristi Oona Kaparin laulu. Varsinaista heikkoa lenkkiä ei levyltä löydy ja edellä mainittujen lisäksi itseäni miellytti myös loppupuolen rennon pohdiskeleva Juuret.

Juoksujen debyytti meni itseltäni ohi mutta tämän jälkeen se täytyy jostain kirjastosta tai levykaupasta hankkia. Ei mun takapihalla on äänitetty ja miksattu Vallilassa yhtyeen itsensä ja sen hanuristi Arto Nevalaisen kanssa. Yksinkertaisen tyylikkäistä kansista vastaavat Elisa Harvala ja Kimmo Vierimaa. Lossi T & Juoksut on julkaissut erittäin hyvä levyn mikä toivottavasti tarjoaa orkesterille entistä enemmän keikkoja. Bändi nimittäin on helppo kuvitella kesäfestareiden villitsijäksi.

Petri Kipinä

PS. Tämän saman tekstin olen julkaissut aiemmin www.mesta.net -sivustolla.

Viikon levy: Aborted – Necrotic Manifesto

Aborted on belgialainen vuonna 1995 (torille!!!!!) perustettu metalliyhtye, jonka tyyli on niin sanottua death metalia. Se on metallimusiikin alalaji, jolle ominaista ovat runnovat riffit, nopeat tempot, blast beatit, tekninen soitto ja murea laulutyyli. Bändi on julkaissut kahdeksan studioalbumia, joista vuonna 2012 ilmestynyt albumi Global Flatline antoi yhtyeelle kovan nosteen tuoden mukanaan muutaman maailmankiertueen ja lisää nimeä extreme- musiikin piireissä. Itse pidänkin yhtyeen kahta uusinta albumia ehdottomasti vahvimpina. Aborted tuntuukin nykyään vakiinnuttaneen asemansa (hyvin) raskaan musiikin vakiokalustossa.

Necrotic Manifesto on todella intensiivinen ja raskas paketti jättimäisellä lekalla taottua metallia. Levy saa niskat nykimään sekä tanssijalan vipattamaan ja levyä kuunnellessa olo on paikoittain kuin kymmenen red bullin jäljiltä, kuitenkin ilman sitä kamalaa makua suussa ja iljettävää tunnetta kropassa. Olo on pikemminkin puhdistunut. Biisit, soundit ja tunnelma ovat kohdillaan ja meininki yleisestikin on kova. Todella ison hatunnoston ansaitsee vokalisti Sven de Caluwen osuudet, ne on vedetty todella brutaalisti isännän ottein! Raskaiden riffien ja huudon väliin on istutettu sopivissa määrin melodisia, välillä ehkä jopa jazzahtavin ottein soitettuja sooloja jotka tuovat mukavaa balanssia biiseihin ja aiheuttavat makuuhuonekitaristeille harmaita hiuksia.

Muutamien kappaleiden välissä on Abortedille ominaiseen tyyliin rankemman luokan elokuvista otettuja lyhyitä puheenpätkiä, jotka vahvistavat ja luovat pohjaa biisien tunnelmaan. Lyriikoita en viitsi tässä lähteä erittelemään, mutta rankkoja ja hieman kauhuleffamaisia ne ovat. Ne hieman leikittelevätkin rumuuden estetiikalla. Jos joku ottaa sanoituksista itseensä, on hyvä kuitenkin muistaa että joka ilta kello yhdeksän jälkeen joka toinen televisiokanava tarjoaa aimo annoksen kuolemaa ja sosiaalipornoa visuaalisessa muodossa. Levyn kansitaide on tälle musiikkityylille tyypillistä eli synkkää ja rajua tavaraa. Pieni miinus annettakoon siitä, että levyltä olisi voinut jättää muutaman kappaleen pois sillä 15 kappaletta on liian pitkä mitta tämän tyyliselle albumille.

Levy starttaa käyntiin aavemaisella introlla, jonka jälkeen päästään asiaan kun levyn ensimmäinen kappale Extirpation Agenda lävähtää käyntiin. Tämän jälkeen meno kasvaa kun päästään levyn nimikkobiisi Necrotic Manifeston kimppuun. Voisin väittää että kyseisessä kappaleessa on jopa yhteislaulu-henkinen kertosäe, joka saa äänijänteet väpättämään ja niskan nykimään. Kyseessä on tietysti makuasia mutta itse sanoisin, että biisi on erittäin tarttuva, lähes kesäinen, lantiota vatkaava jätskibiisi. Rienaavissa aihepiireissä pyörivä The Davidian Deceissa on paikoittain hyvä vanhan liiton rässihevi-henki. Coffin Upon Coffin taas on loistava ralli jonka lopussa esiintyvät runttaavat riffit saavat pään nyökyttelemään kovaan tahtiin. Ai niin, tässäkin biisissä on hittikertsi! Levyn päättää komeasti kappale Cenobites, jonka hyytävän hienot kitaramelodiat saavat kylmät väreet kulkemaan koko kehossa.

Aborted on tutustumisen arvoinen yhtye äärimmäisemmän musiikin ystäville.

Eemeli Tammero