Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2016

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Jukka Takalo

Kuva: Kati Leinonen

Kuva: Kati Leinonen

1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Olen laulava lauluntekijä. Musiikintekijäksi ajauduin teini-iässä perustetun Aknestik-yhtyeen myötä. Aknestik jäi passiiviuralle 7 albumin ja tuhannen keikan jälkeen. Minä olin jäänyt koukkuun lauluntekemiseen. Jarkko Martikaisen kanssa joskus puhuttiin että lauluntekeminen on semmoista hommaa, ettei siitä jäädä eläkkeelle. Tässä sitä ollaan viides sooloalbumikokonaisuus, Suomen kuningas, kädessä. Koko perheen/lastenmusaa tekevä Vastarannan Siili on tehnyt keikkoja ja albumin. Siinä on minun lisäksi mukana yhtyeeni sekä Soiva Siili -duo ja piirtäjä Milla Paloniemi.

Kirjailijuuttakin olen kokeillut muutamaan otteeseen. 2014 julkaistiin paluumuutosta ja lauluntekemisestä kertova ”Jokainen on vähän homo” -tarinoitu laulukirja. Opiskelin aikoinaan soittojen ohessa kirjallisuutta ja videoalaa, olen tehnyt aina omat musiikkivideoni ja paljon myös muille artisteille. Youtubesta niitä löytyy Jukka Takalo TV kanavalta.  Olen syyllinen myös Oulussa järjestettävien ilmakitaransoiton MM-kisojen ideointiin ja alkuperäiskäsikirjoitukseen.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Martinniemen sivukirjasto tuli luettua jo peruskouluaikoina läpi. Olen käynyt kirjastoissa myös keikoilla, kirjastot ovat tosi hyviä musaklubeja. Lisää keikkoja kirjastoihin! Varsinkin akustiset soolokeikat, joihin liittyy tarinointia, toimivat tosi hyvin.  Musiikkiosastot ja lehtisalit ovat tulleet myös tutuiksi. Olen kovasti ollut puolustamassa pieniä sivukirjastoja, ne ovat kylien henkireikiä ja monesti kansalaisten olohuoneita ja usein ainoita nuorisotiloja.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Paljon on tullut nähtyä, mieleenpainuvin ei ole välttämättä se musiikillisesti elämyksellisin. Itsekin esiintyjänä tulee seurattua muiden esityksiä vähän eri silmällä. Pojan kanssa kävimme viime kesänä katsomassa AC/DC:tä Hämeenlinnan massakonsertissa. Ruisrockissa 90-luvulla kengät lähtivät jaloista Bon Jovin keikalla ja keikka meni muutenkin siihen että nuoria naisia piti nostella toistensa jaloista tukehtumasta. U2:n keikalla Helsingin olympiastadionilla 1996 menin kentän peräosan bajamaja-ringin keskelle ja huomasin olevani yksin 55 000 ihmisen keskellä.

Toisaalta tykkään tosi paljon intiimeistä keikoista, myös esiintyjänä. Mielestäni on väärin sanoa, että sooloartistin akustinen esiintyminen 20 ihmiselle olisi jotenkin pienimuotoista. Siinähän jää vapaata avaruutta paljon enemmän musiikille leijua ja tuulia sanojen purjeisiin. Ja konkreettinen kohtaaminen. Sitä paitsi kun pieni yleisö jakaa artistin, kullekin yleisön jäsenelle jää artistista isompi palanen.

Olen ollut Oulun Juhlaviikoilla ideoimassa makrokonsertteja (vrt. kameran makrolinssi), joihin yleisö pääsee arvonnan kautta. Olavi Uusivirta esiintyi vesitornissa 7 hengen yleisölle. Kirkkoveneessä laulettin isojen poikein lauluja. Itse esiinnyin Maakisen Mysteeri Trion kanssa 18 km päässä merellä Santapankki-nimisellä hiekkasärkällä. Meripelastajat kuljettivat n. 7 hengen yleisön paikalle. Asiasta vihiä saaneita faneja oli saapunut kuitenkin paikalle myös vesitasolentokoneella.

Seuraavaksi voisin tehdä keikan kajakkikaksikossa. Pitäisi vielä päättää, istunko itse edessä vai takana. Ai niin, isännöin syyskuussa Kuusamon Oulankajoella ”Melat ojossa Oulangalla” -kuplettimelontaa. Siellä pitänee tuo kajakkikeikka toteuttaa.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Oulussa tapahtuu paljon ja monenlaista. Kotikylillä Haukiputaalla ei ihan niin paljoa. En ole juuri huolissani siitä, että musiikki on mennyt nettiin. Teknisten vehkeiden ansiosta nykyään sitä kuunnellaan enemmän kuin koskaan. Ja musiikin kokemisen yhteisöllinen merkitys ei ole hävinnyt mihinkään. Ihmiset haluavat nähdä toisiaan ja kattella tosiaan keikoilla. Ei mitään hätää. Käykää keikoilla, kosketelkaa toisianne.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Kotimaista kannattaa kuunnella aina. Listojen kärjen ja radioiden soittolistojen ulkopuolelta löytyy vaikka mitä. Voi kokeilla vaikka semmoista että tutkii mikä entuudestaan tuntematon bändi on tulossa paikkakunnalle keikalle. Kuuntelee etukäteen tuotantoa ja menee keikalle. Aina sieltä joku tarina tai seikkailu löytyy.

Voisi kuunnella vaikka ihan uutta musaa. Oulusta tulee mm. Sola, joka julkaisi juuri albuminsa ”Kuninkaat”. Samaa voisi sanoa myös Stache ja Funksons -yhtyeistä, joissa bändini soittajia on mukana. Kuunnelkaa niitä.

Jukka Takalo TV
Jukka Takalo TV räjäyttää lian pois!
youtube.com

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Viikon levy: Konono Nº1 – Congotronics (2005)

1._konono_congotronics_cover

 

Congotronics on mielenkiintoinen sekamelska perinteistä afrikkalaista rituaalimusiikkia sovitettuna progressiiviseen elektroniseen muotoon,  soitettuna romuista tehdyillä soittimilla. 

Konono Nº1 perustettiin 1978 Kinshasassa, Kongossa. Sen täydellinen nimi on L’Orchestre Folklorique T.P. Konono No. 1 de Mingiedi. Yhtyeen perusti Angolassa vuonna 1933 syntynyt ja Kinshasaan vuonna 1949 muuttanut Mawangu Mingiedi. Yhtye soitti alun perin zombo-kansan rituaalimusiikkia norsunluusta valmistetuilla torvilla, mutta pian yhtyeessä nousivat keskeisimpään asemaan likembet. Likembe on itäafrikkalainen soitin, eräänlainen sormipiano, joka muodostuu puisesta laudasta, jossa on metalliset koskettimet. Likembellä soitettavaa musiikkia säestetään useimmiten hosho-nimisellä lyömäsoittimella. Soitin on tunnettu Zimbabwessa yli tuhat vuotta ja sitä on käytetty muun muassa uskonnollisissa rituaaleissa.

Kononon kokoonpano muodostuu kolmesta sormipianosta, megafoneista, käsintehdyistä mikrofoneista ja lyömäsoittimista, jotka on rakennettu vanhoista autonosista.  Yhtye levytti ensimmäistä kertaa kokoelmalla Zaire: Musiques Urbaines a Kinshasa.

Congotronics oli yhtyeen ensimmäinen Yhdysvalloissa julkaistu levytys. Yhtyettä kuullaan myös levyllä Congotronics 2: Buzz ’n’ Rumble from the Urb ’n’ Jungle. Vuonna 2010 ilmestyi Assume Crash Position. Yhtyeen jäsenet tekivät yhteistyötä Björkin kanssa laulussa ”Earth Intruders”. Huhtikuussa 2015 perustajajäsen Mawangu Mingiedi kuoli 85-vuotiaana, mutta yhtye jatkaa edelleen toimintaansa; Konono No. 1 Meets Batida julkaistiin huhtikuussa 2016.

Congotronics on mielenkiintoinen ja hypnoottiinen levy. Voi hyvin kuvitella, miten monotoninen ja jatkuva rytmi on saanut ihmiset transsiin. Likemben soundi on jotain sellaista, mitä ei kovin usein kuule. Lisäksi yhtyeen olemus, esitys, ja musiikki on aitoutta parhaimmillaan.

 

Lähde: http://www.allmusic.com/artist/konono-no-1-mn0000095279/biography

 

Tarkista levyn saatavuus Vaski-kirjastoista tästä.

 

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Ihsahn – Arktis (2016)

Arktis1

Vegard Sverre Tveitan, kenet useimmat tuntevat Ihsahnin nimellä, on yksi pelottomampia artisteja kuka on valaissut hevareita progressiivisella lähestymistavallaan extreme metalliin. Entinen Emperor-yhtyeen säveltäjä on rakentanut luovaa polkuansa jo 90-luvulta lähtien ja nyt häntä perustellusti pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista metallimuusikoista ikinä. Ihsahnin soolotuotantoa on ollut suorastaan kiehtovaa seurata, kun hän on omaksunut kullekin levylle oman suuntansa ja antanut luovuutensa kukoistaa. Mitä uutta löytäisimme progressiivisen musiikin ja raskaan metallin yhteisiltä äärirajoilta?

Nyt Ihsahn on palannut kuudennella soolojulkaisullaan nimeltään Arktis. Arktiksella on kiistämättä Ihsahnin kirjavin soundien paletti levyn kokonaisuuteen suhteutettuna ja kiitos siitä mahtanee kuulua edelliselle astetta kokeellisemmalle julkaisulle Das Seelenbrechenille. Arktis on minusta selvä hengellinen jatko Das Seelenbrechenin odottamattomalle menestykselle, sillä vaikka Ihsahn on jälleen palannut entiseen melodisesti raskaampaan kuninkuuteensa, on hän myös rakentanut uuden levynsä monista samoista rattaista, mitä olimme kahdelta edelliseltä levyltä osanneetkin jossain määrin odottaa.

Arktis2

Temaattisesti levyllä keskitytään skandinaavisen tutkimusmatkailijan Fridtjof Nansenin vaelluksiin pohjoisnavalla 1800-luvulla. Levyn raskaat ja tinkimättömät melodiat puskevat mieleen kuvan kylmästä pohjoisesta, kuten kappaleissa Mass Darkness ja My Heart Is Of The North. Kappaleissa karjutaan pohjoisen armottomasta pakkasesta, yksinolosta ja itsensä kadottamisesta. Levyn raskas, mutta runsas dynamiikka tuo mieleeni myös Ihsahnin julkaisun Eremita.

Arktiksella on myös synkästä teemastaan ja lyriikoistaan huolimatta valoakin tunnelin päässä. In The Vaults on mielestäni yksi levyn kohokohdista ja oudosti mieltä kohentava kappale merkillisistä huudoista pimeydessä, kun taas Celestial Violencessa Ihsahnin vokaalit saavuttavat suorastaan ennenkuulumattoman herkkyyden ja koko kappale huokuu yhtä sydäntä riipaisevaa kauneutta. Huutoineen päivineen.

Kyseessä on siis jälleen levy, mikä todistaa että metalli voi olla taidetta, ja ettei se musiikin raskaus tai näin hyvin harkittu kokeellisuus sen parissa tee siitä yhtään sen huonompaa tulosta. Suositellaan hevi- ja metallimusiikin ystäville, kuin myös muille avoimille musiikin kuuntelijoille.

 

These fleeting moments

Between ashes and dust

May well taste of winter

 

And yet I choose to dream

To form this life like clay

Universal insignificance will guide my way

 

Patrik Nyby

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Tarinoita levyjen takaa: Keskiaikainen musiikki

Tarinoita levyjen takaa julisteKeskiajalla musiikkia esitettiin kirkoissa, luostareissa, hoveissa ja kansan keskuudessa. Millaista se oli? Tämä selviää torstaina 21.4. klo 18 alkaen kun Krisse ja Tiina kertovat tarinoita levyjen takaa.

Musiikin Stagella keskustellaan ja soitetaan levyjä. Torstai-iltojen tapahtumat keskittyvät eri teemoihin, vetäjinä musiikkiosaston työntekijät.

Tapahtuma on ilmainen. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat

Vesa Hannukselan valokuvia jälleen Finnish Blues Societyn näyttelyssä – kuvat seuraavaksi Raision kirjastoon

mansff

Tommie Mansfield Ruisrockissa 1975. Vesa Hannukselan kuvakokonaisuudesta ”Tasavallan pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”

Turkulaisen Ruisrock-kuvillaan mainetta keränneen valokuvaajan Vesa Hannukselan kuvia oli viime vuonna esillä Finnish Blues Societyn toteuttamassa ”Bluesin sielunmaisemaa” –näyttelyssä (Helsingin  Kulttuurikeskus Caisa). Kyseiset Hannukselan Ruisrock-otokset vuosilta 1978-1992 olivat myöhemmin esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kesänäyttelynä.

Bluesin sielunmaisemaa on jälleen esillä uuden näyttelyn muodossa, tällä kertaa huhtikuun ajan Helsingin Musiikkitalon alalämpiössä.  Kuten viime vuonna, mukana on myös Vesa Hannukselan otoksia.

Hannukselan kuvissa suunnataan 1970-luvun Ruisrock-muistoihin; ”Tasavallan Pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”. Tasavallan Presidentti –yhtyeen lisäksi (basisti Måns Groundstroem kuvattuna ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970)  kahdeksan kuvan joukossa nähdään ”yksinäinen cowboy” eli Tommie Mansfield sekä ”lännenmies” Chuck Berry.

Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyn muut valokuvaajat ovat Pertti Nurmi, Risto Vuorimies, Jari Flinck, Ville Kujala, Juha Seila, Seppo Niinikuru, Leif Laaksonen ja Pasi Rytkönen.

kuvaajat blues-nayttely

Bleusin sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajat (foto Finnish Blues Society)

Totuttuun tapaan Vesa Hannukselan kuvia nähdään jälleen Raision kirjaston musiikkiosastolla kesänäyttelyn muodossa. Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyssä esillä olevat Ruisrock-muistot  matkaavat kesäkuukausien ajaksi Raisioon.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uutiset

Viikon levy – Sabine Devieilhe: Mozart, the Weber Sisters

0825646075843_mozart_the_weber_sisters_cover_final
Viikon levynä on tällä kertaa aina niin vaikea johonkin klassisen musiikin historialliseen aiheeseen liittyvä teemalevytys. Ranskalainen sopraano Sabine Devieilhe on viime vuonna ilmestyneellä levyllään tarttunut Wolfgang Amadeus Mozartin ja Weberin perheen sisarusten välisiin suhteisiin. Samasta Weberin sisarusparvesta Mozart toki löysi vaimonsakin, Constanzen, mutta hän oli tekemisissä myös perheen kolmen muun tyttären kanssa isänsä vastuksesta huolimatta. Levyllä Pygmalion-yhtyettä johtava kapellimestari Raphaël Pichon on yhdessä Devieilhen kanssa valinnut levylle musiikkia Mozartin elämän eri vaiheista sitoen valitut kappaleet Weberien tarinaan.

Musikaaliset sisarukset 

Wolfgang Amadeus Mozart tutustui Weberin perheeseen vuonna 1777. Vanhemmat olivat laulajia ja neljä tytärtä oli ohjattu musiikillisen sivistyksen pariin. Mozart ihastui ensin perheen tyttäristä toiseksi vanhimpaan, 17-vuotiaaseen Aloysiaan, mutta jäätyään vaille vastarakkautta hän lopulta vei vihille toiseksi nuorimman Constanzen. Aloysia oli laulajana sisaruksista tunnetuin ja hän loi Wienissä osin kiistanalaisen uran paikallisten oopperatalojen tähtenä, ja Mozart kirjoitti koko joukon konserttiaarioita juuri Aloysian äänityypille.

Rakkauden tunnustelua

Levyn avaava alkusoitto Les petits riens (1) on sävelletty Pariisin kiertueelle, johon Mozart olisi halunnut Aloysian mukaan. Seuraavana kuultava laulu on Mozartin säveltämä muunnelma aikanaan kuuluisasta Ah, vous direi-je maman (2) – sävelmästä, jollaisia hyödynnettiin soitonopetuksessa. Se kertoo rakkauden ensi hipaisuista, kuinkas muuten. Dans un bois solitaire (3) on ennen Pariisin matkaa sävelletty suora rakkaudentunnustus Aloysialle.

Rakkaus Aloysiaan

Suoranaisesti Aloysialle kirjoitettuja konserttikappaleita on kymmenkunta. Varhaisin niistä on Alcandro lo confesso…  Non so d’ondo viene (5), joka kuvannee kasvavaa rakkaudentunnetta. Kappaleessa on kuultavissa juuri se puhdaslinjainen laulu, jota Mozart niin suuresti Aloysian laulamisessa ihaili. Vorrei spiegarvi, oh Dio (6) – kappaleen hän kirjoitti sisällytettäväksi Pasquale Anfossin oopperaan ”Il curioso indiscreto”, ja tässä hivelevän kauniissa aariassa lauletaan kyynelten läpi rakkaudesta, jota on mahdotonta tunnustaa. Huippuna Aloysialle kirjoitetuista konserttiaarioista on Popoli di Tessaglia… Io non chiedo (7). Kaksiosainen aaria alkaa surumielisellä naisen kärsimyksiä kuvaavalla tunnelmalla, mutta muuttuu vähitellen loisteliaaksi virtuoosiseksi ilotulitukseksi. Kuvanneeko Mozartin omien tunnelmien vaihteluita kaivatun vastarakkauden jäätyä toteutumatta? Keväällä 1782, vain neljä kuukautta ennen avioitumistaan Aloysian sisaren Constanzen kanssa, Mozart sävelsi vielä Aloysialle uuden laulun nimeltään Nehmt meinem Dank (8). Tällä muodoltaan saksalaisella liedillä Mozart jätti hyvästit ensimmäiselle intohimoiselle rakkaudelleen. Hän oli tällöin 26-vuotias.

Musiikkia Josephalle

Sisarusparven vanhin Josepha oli myös ammattilaulaja, äänialaltaan Aloysiaa dramaattisempi. Hänet valittiin 1789 Paisiellon Il barbiere di siviglia – oopperan uusintakierrokselle Rosinan osaan, ja Mozart kirjoitti oopperaan ”bravura-aarian” Schon lacht der holde Frühling (10), jonka oli tarkoitus antaa Josephalle mahdollisuus esitellä hienoa instrumenttiaan. Aaria on säilynyt ainoastaan luonnoksena ja tällä levyllä siitä kuullaan Franz Beyerin konstruoima versio. Josepha lauloi ensimmäisenä yön kuningattarena Mozartin viimeisessä kokonaan valmistuneessa oopperassa Die Zauberflöte. Der Hölle Rache (11) – tuo tuttu puolimahdoton aaria, jossa sopraanon pitäisi taituroida äärimmäisissä korkeuksissa kostoa lietsoen – lienee tunnetuin yksittäinen aaria Die Zauberflöte-oopperasta. Sitä levyllä seuraava lyhyt musiikillinen kappale on varhaisempaa (1773) näytelmämusiikkia ikään kuin Taikahuilun maailmasta; Thamos, König in Ägypten (12) – näytelmässä auringon papit taistelevat pimeyden voimia vastaan muinaisessa Egyptissä.

Sabine Devieilhe ja yön kuningattaren aaria.

Palavasta intohimosta järkiavioliittoon(?) – Constanze

Aloysian torjuttua Mozartin intohimoisen rakkauden kääntyi hänen mielenkiintonsa seuraavaan sisarukseen Constanzeen. Pari avioitui elokuussa 1782 Mozartin tuskin ehdittyä toipua Aloysialta saamistaan rukkasista. Mozartia ja Constanzeakin yhdisti rakkaus musiikkiin, mutta Constanze ei yltänyt taidoiltaan sille palvotulle musiikilliselle jalustalle, jonne Mozartin jumaloima Aloysia ylsi, vaikka hänetkin oli ohjattu lapsesta lähtien musiikin pariin. Constanzen musikaalisuuteen viittaa levyllä Solfeggio nro 2 (14), joka on esimerkki Constanzelle sävelletyistä lauluharjoituksista. Levyn päättää osa Et incarnatus est (15) 1782 sävelletystä c-mollimessusta. Kaunis laulullinen taidonnäyte on tämäkin.

Sisarusparven nuorin, Sophie, on hänkin saanut sivunsa historian lehdillä. Hän oli Constanzen tukena ja Mozartin lohtuna säveltäjän kuolinvuoteella.

Ranskalaissopraano Sabine Devieilhe muuntautuu levyllä uskottavasti musiikin edellyttämiin tunnelmiin, ja periodisoittimia soittava Pygmalion-orkesteri luo hänen ympärilleen raikkaan ja uskottavan musiikillisen maailman. Levyn helminä ovat vaadittavalla vimmalla ja taituruudella laulettu ”Der Hölle Rache” ja kaunis koskettava konserttiaaria ”Popolo di Tessaglia… Io non chiedo”. Yksi suosikeistani on Taikahuilun maailmaa hipova alkusoitto ”Thamos, König in Ägypten”. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja laadukas musiikillinen kokonaisuus, jossa valittu teema ei jää liian ulkokultaiseksi.

Kari Pohjola

Varaa levy Vaski-kirjastosta: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3454459

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Uncategorized, Uutuudet, Viikon levy

Löytyykö Elokuutiosta Stam1nalle uusi suunta – pyörityksessä Stam1nan tuorein levyjärkäle

stam1na-elokuutio-3000x3000

Stam1na – Elokuutio

Stam1na onnistuu haastamaan levy levyltä, vieläpä harvinaisen laadukkailla tuotoksilla. Mikä parasta, kehitystä tapahtuu varmoin askelin ja hienoinen taka-askel otettiin ainoastaan Nocebo-levyn kohdalla. Tuore albumi Elokuutio on Viimeinen Atlantis -levyn tyyliin konseptituotos. Viimeinen Atlantis pyöritteli ympäristökatastrofia, Elokuutio iskee hampaansa ’digikatastrofiin’. No mikä jottei, Stam1nalle teemakokonaisuuden pyörittely tuntuu luontevalta. Kiharainen musiikki sopii mainiosti tarinan kerrontaan. Uudistavana elementtinä bändi testaa tuhdimpaa syntikkakuviointia. Erityiskiitos lauluosuuksista jotka ovat vahvempia ja hallitumpia kuin koskaan ennen.

Kiekon alku kuulostaa ilmavalta, progressiivisemmalta Stam1nalta. Syntikan vahvemmalla asemalla korostetaan lainassa olevia takavuosien progevivahteita. Ikoneklasmia ja Elokuutio miellyttävät suuresti allekirjoittaneen korvaa. Lämmin progressiivisuus tuo bändiin uutta ilmettä. Tosin Stam1na ei lähde syntikkaprogeilemaan koko levyn mitalla, Meidänkaltaisemme lataa ilmoille murinapotkuraivaria ja tahti on kuin Rotten Soundin levyllä. Raskaampi metallivyörytys sujuu bändiltä mallikkaasti. Soundi on yleisen linjan mukaisesti kireän kuristavaa. Osaltaan useamman biisin tukeva tööttäysputki kaventaa ja jähmettää bändin ilmeikästä poreilua. Stam1nalla on kuitenkin heittää tulille tyrmäävän meneviä kertosäkeitä, esimerkkinä turboahdettu Pienet vihreät miehet. Mätä hohtava omena ja Kuudet raamit ovat jokaisella mittapuulla parasta mahdollista Stam1naa. Ei olisi maailman kymmenes ihme, jos ulkomailla tosissaan innostutaan kyseisestä rähinäremmistä.

Erityismaininta arvoituksellisesti säksättävälle tekeleelle nimeltään D.S.M., joka on suoranaista elämän eliksiiriä koukeroisen vauhtimetelin ystäville. Myös Valhe on pidättelevällä ja ajoittain jopa herkällä tunnelmoinnillaan uuteen aamuun katsova tekele. Kokonaisuus on vahva, raudanluja, tiukka, haastava mutta progemetallin näkökulmasta parempaankin olisi ollut eväitä. Kiekon kahdessa ensimmäisessä viisussa olisi ollut ainesta ja suuntaa koko levyn tarpeisiin. Vähemmän aaaaaarrrgggg-osastoa ja enemmän syntikkaporeilua. Mutta ehkä ensi kerralla. Lievä uudistuminen ei Stam1nan kohdalla liene poissa laskuista tulevaisuudessakaan.

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy