Avainsana-arkisto: vinyylimania

Vinyylimania hehkuttaa Little River Bandia

little river bb

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Little River Band – rentoa folkrockia Australiasta

Australialainen Little River Band julkaisi erinomaisen yhtyeen nimeä kantaneen esikoisalbuminsa vuonna 1975. Melbournen Armstrongs studioilla äänitetty levy oli valtaisa arvostelu- ja myyntimenestys kotimaassaan ja herätti kiinnostusta myös Yhdysvalloissa. Syynä siihen oli varmasti se, että Little River Band muistutti tyyliltään sellaisia yhtyeitä kuin Crosby, Stills, Nash & Young sekä Eagles. Amerikkalaisten virkaveljiensä tapaan australialaisten Glenn Shorrockin (laulusolisti), Graham Goblen (kitaristi/laulaja) ja Beeb Birtlesin (kitaristi/laulaja) yhteislaulu oli upeaa kuultavaa. Kokonaisuutta täydensi soolokitaristi Rick Formosan tyylikäs kitarointi.

Little River Bandin voimavarana oli lisäksi se, että yhtyeessä oli kolme tuotteliasta säveltäjää Shorrock, Goble ja Birtles. Näin ollen levyn lauluissa on vaihtelevuutta. Amerikkalaisista aikalaisistaan yhtyeen mielestäni erotti kuitenkin ennen muuta australialainen rentous. Levyn yhdeksän laulua muodostavat nautittavan kokonaisuuden, joista singlenä menestyi It´s A Long Way There.

Muistan Little River Bandistä kirjoitetun suomalaisissa musiikkilehdissä 1970-luvun jälkipuolella, mutta minulla ei ollut tuolloin tilaisuutta tutustua heidän tuotantoonsa. Käydessäni Länsikeskuksen Kirppis-Centerissä vastaani tuli tämä yhtyeen ensimmäinen LP. Loistokuntoinen levy maksoi vaivaiset 5 euroa. Täytyypä pitää silmät auki, jos onnistuisin vielä löytämään yhtyeen läpimurroksi Yhdysvalloissa muodostuneen kolmannen LP:n ’Diamantina Coctail’ vuodelta 1977.

Altti Koivisto

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Runrig – The Big Wheel

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Runrig – The Big Wheel

Runrig – skotlantilaisten tuntojen tulkkirunrig

Skotlantilainen Runrig on tuotannossaan onnistunut yhdistämään oman maansa musiikkiperinteet ja rocksoitannan ainutlaatuisella tavalla. Vuonna 1973 Ylämaahan kuuluvalla gaelinkielisellä Skye-saarella perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Play Gaelic vuonna 1978. Se pitää sisällään sekä perinteisiä gaelinkielisiä lauluja että veljesten Rory ja Calum McDonaldin omia niin ikään gaelinkielellä laulettuja lauluja.  Skotlantilaista kielivähemmistöä edustava Runrig nousi laajempaan tietoisuuteen Brittein saarilla vuonna 1987 ilmestyneellä loistavalla läpimurtolevyllään The Cutter And The Clan. Albumi herätti suurten levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja Runrig solmi sopimuksen Chrysalis-yhtiön kanssa. Seuraavana vuonna ilmestynyt livelevy Once In A Lifetime antoi sekä oivallisen läpileikkauksen yhtyeen siihenastisesta tuotannosta että näytteen siitä, kuinka loistava Runrig oli konserteissaan. Vuoden 1989 Searchlight nousi jo korkealle Englannin listoilla. Vuosien varrella Runrig on siirtynyt luonnollisesti käyttämään yhä enemmän englannin kieltä tuotannossaan kuulijakunnan laajenemisen myötä säilyttäen kuitenkin alkuperäisen skotlantilaisen ominaisleimansa.

Suomessa Runrig ei ole milloinkaan ollut mikään suuri nimi, joten yhtyeen levyjä liikkuu vähän paikallisissa levydivareissa. Näin ollen yhtyeen kahdeksannen, vuonna 1991 ilmestyneen The Big Wheel -levyn löytyminen Kaakosta oli todellinen löytö. Runrig-kuusikko Donnie Munro, Rory McDonald, Calum McDonald, Malcolm Jones, Peter Wishart ja  Iain Bayne olivat jälleen tehneet mestariteoksen. Tämäkin levy on yli kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen vääjäämätön todiste siitä, miksi melodisten laulujen mestari Runrig oli Skotlannin suosituin yhtye etenkin 1980- ja 90-luvuilla. Kerrassaan upea levy upealta yhtyeeltä.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: John Fogerty – John Fogerty

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

 

John Fogerty / John Fogerty (1975)

 

Creedence Clearwater Revival oli suosituin amerikkalaisyhtye 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Vuosina 1968-1972 yhtye julkaisi kaiken kaikkiaan seitsemän studioalbumia ja lukemattomia hittisinglejä. CCR ei kuitenkaan nauttinut huippuvuosinaan varauksetonta arvostusta kaupallisesta menestyksestään huolimatta tai ehkä juuri sen takia. Moniin aikalaisiinsa verrattuna Creedencien musiikki kuulostaa kuitenkin yhä tuoreelta ja kenties se on vain parantunut vanhetessaan. CCR hajosi vuonna 1972 sisäisiin ristiriitoihin yhtyeen ehdottoman voimahahmon John Fogertyn riitautuessa ja joutuessa kuluttaviin oikeudenkäynteihin yhtyetovereidensa ja tuottaja Saul Zaentzin kanssa laulujensa tekijänoikeuksista.john fogerty

Vuosi CCR:n viimeisen albumin ilmestymisestä julkaistiin John Fogertyn ensimmäinen sooloalbumi, joka sisälsi pelkästään country- ja rock-covereita. Fogerty ei julkaissut levyä omalla nimellään, vaan Blue Ridge Rangers -nimellä.

Fogertyn seuraava soololevy John Fogerty ilmestyi syksyllä 1975, ja se merkitsi paluuta loistavaan CCR-rockiin. Levy oli edellisen tapaan todellinen soololevy, sillä Fogerty oli tehnyt kaiken itse. Albumin tunnetuimmat laulut ovat Rockin´ All Over The World ja Almost Saturday Night, jotka ovat myöhemmin tulleet tunnetuiksi Status Quo´n ja Dave Edmundsin tulkitsemina. John Fogerty -albumi vetää vertoja parhaille CCR-levyille, mutta siitä huolimatta sen menestys jäi vaatimattomaksi.  Kesti peräti kymmenen vuotta ennen kuin John Fogerty palasi voittajana takaisin pelikentälle Centerfield-levyllään, joka oli ansaitusti sekä taiteellinen että kaupallinen menestys.

John Fogerty -albumi ei tule joka päivä vastaan, joten oli suuri onni löytää tämä helmi JS:n Läntisen Pitkänkadun liikkeestä.

 

Altti Koivisto 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Gordon Lightfoot – If You Could Read My Mind

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

 

Gordon Lightfoot / If You Could Read My Mind

Kanadalainen folkmuusikko, laulaja-lauluntekijä Gordon Lightfoot (s. 1938) nauttii Pohjois-Amerikassa suurta arvostusta ja suosiota, mutta meillä hänen tuotantonsa on jäänyt varsin tuntemattomaksi. Parhaiten Lightfootin lauluista täällä tunnetaan Early Morning Rain, jonka Rauli ”Badding” Somerjoki tulkitsi suomeksi nimellä Aamuöiseen sateeseen. Lightfootin esikoisalbumilla Lightfoot! (1966) ollut Early Morning Rain tuli maailmalla tunnetuksi ennen muuta Peter, Paul & Maryn laulamana.

Tähän päivään jatkunut Gordon Lightfootin ura oli luomisvoimaisimmillaan 1970-luvulla, jolloin hän nousi tunnetuimmilla lauluillaan Sundown (1974) ja The Wreck of the Edmund Fitzgerald (1976) Yhdysvaltain singlelistan kärkeen. Samaan saavutukseen ylsi albumilistalla Lightfootin Sundown-LP (1974).

Kenties parhaimmillaan Lightfoot oli kuitenkin vuonna 1970 ilmestyneellä If You Could Read My Mind –albumillaan, joka julkaistiin alun perin nimellä Sit Down Young Stranger. Levyn nimen vaihtaminen johtui If You Could Read My Mind  –singlen menestyksestä, sillä se oli parhaimmillaan viidentenä Billboardin Hot 100 –listalla.

Tällä levyllään Lightfoot muun muassa teki ensimmäisenä tunnetuksi Kris Kristoffersonin hienon laulun Me and Bobby McGee. Joe Wissertin ja Lenny Waronkerin tuottamalla If You Could Read My Mind –albumilla Lightfootia säestivät kitaristi Red Shea ja basisti Rick Haynes. Oman panoksensa tämän klassikkolevyn syntyyn antoivat myös Randy Newman, Ry Cooder, John Sebastian, Van Dyke Parks ja Nick DeCaro. Tämä vinyylihelmi löytyi turkulaisen 8raidan Amerikan tuomisista.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Dusty Springfield – Collection

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Dusty Springfield – Collection (Music For The Millions)

 Dusty Springfield (oik. Mary O´Brien ) tuli 1960-luvun alussa tunnetuksi englantilaisen The Springfields -folktrion jäsenenä. Yhtye esiintyi myös Yhdysvalloissa, missä nuori laulajatar tutustui mustaan musiikkiin. Sen myötä folk sai jäädä ja Dusty Springfield aloitti menestyksekkään soolouransa pop- ja soul-laulajana. Vuonna 1963 ilmestynyt I Only Want To Be With You nousi Englannin TOP 10 –tilastoon. Siitä alkoi upea hittien sarja, joka jatkui vuoteen 1968 saakka.

Springfieldin nauttimasta suosiosta kertoo paljon se, että huippuvuosinaan hänet valittiin useamman kerran englantilaisten musiikkilehtien lukijaäänestyksissä parhaaksi naislaulajaksi. Suurten balladien tulkitsija Dusty Springfield nousi Englannin singletilaston kärkeen vuonna 1966 laulullaan You Don´t Have To Say You Love Me. Tästä elämää suuremmasta laulusta tuli suurmenestys ympäri maailmaa.

Dusty Springfieldillä oli 1960-luvulla BBC:ssä oma TV-Show nimeltään ”Dusty”. Hänet muistetaan myös soulin puolestapuhujana kotimaassaan ja hänen ansiotaan oli paljolti, että Motown-artistit saapuivat Englantiin esiintymään.

1960-luvun lopulla LP-levyjen suosio kasvoi kasvamistaan ja singlemenestyksillään maineensa luoneen Springfieldin oli seurattava aikaansa. Vuonna 1968 hän lähti Memphisiin levyttämään soulalbumia, jonka tuottivat muun muassa Aretha Franklinin kanssa työskennelleet Jerry Wexler, Tom Dowd ja Arif Mardin. Tuloksena oli loistava klassikkoalbumi Dusty In Memphis, jolta irrotettu single Son Of A Preacher Man oli TOP 10 –hitti sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. Sen sijaan ylistävät arvostelut saanut albumi ei menestynyt kaupallisesti. Aikakautensa merkittävimmän valkoisen soul-laulajan ura huipulla alkoi olla ohi. Tosin 1980-luvun lopulla yhteistyö Pet Shop Boys –yhtyeen kanssa nosti Dusty Springfieldin vielä kerran takaisin listojen kärkeen.

Raision kirjaston vinyyli-iltamista tekemäni löytö oli tällä kertaa kertakaikkisen upean Dusty Springfieldin kokoelmalevy.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Dr. Feelgood – Sneakin’ Suspicion

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Dr. Feelgood / Sneakin’ Suspicion

Brittien raskaasti iskevä rytmibluesryhmä Dr. Feelgood julkaisi kolmannen studioalbuminsa Sneakin’ Suspicion vuonna 1977. Bändin edellinen levynäyttö,  Stupidity-niminen livekiekko oli noussut suoraan Britannian albumilistan kärkipaikalle. Dr. Feelgood oli nosteessa mutta Sneakin’ Suspicion -albumin äänityksissä tapahtui lähes bändin rikkonut tapahtumasarja – orkesterin kitaristi ja biisintekijä Wilko Johnson jätti bändin levyn valmistumisen jälkeen.
 
Levy ylsi Britannian albumilistalla sijalle kymmenen mutta toivottu USA:n menestys jäi laihaksi. Bändi jättikin USA:n haaveet mielestään. Sneakin’ Suspicion  hurmaa edelleen Wilko Johnsonin voimakkaan raapivalla kitarasoundilla mutta miehen sävellyksiä päätyi levylle vähemmän. Levy kärsii hieman ohuesta soundista mutta parhaat siivut aiheuttavat edelleen pakonomaista raajojen liikehdintää. Albumin nimibiisi etenee vielä käsijarru päällä mutta Lucky seven, Lights out sekä Time and the devil laittavat jalkoihin liikettä. Hektisen hikinen rock-pala Paradise on suoranainen alkuräjähdys. Nothin’ Shakin’ (But the Leaves on the Trees) säväyttää huuliharpun dominoinnin ansiosta.
 
Vaikka Sneakin’ Suspicion oli edellisiin levyihin verrattuna hieman siistimpi, ehkä jopa laimeampi, Wilko Johnsonin kitarointi on elementti, joka ei jätä kylmäksi. Klassikko siinä kuin muutkin 70-luvun Dr. Feelgood -tuotokset. Kyseinen hyväkuntoinen yksilö tarttui mukaan Turun Kirjamessujen Levymessupuolelta 10 euron panostuksella.
 
J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Widows – Fun?

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”. Tällä kertaa kyseessä ei ole divarilöytö vaan uudelleenjulkaisu.

Widows / Fun?

Kun puhutaan suomalaisista englannin kielellä operoivista ensimmäisen aallon punk-orkestereista, Widows ja Briard ovat suuria ”ikoneita”. Vaikka Pete ”Räkä” Malmin ja Andy McCoyn Briard pääsi iskemään I Really Hate Ya -huudatuksen markkinoille jo 1977, Widows ehti kokopitkän tekoon pari vuotta Briardia aikaisemmin. Poko Rekords julkaisi Fun?-nimisen härmäpunkin klassikon vuonna 1980.

Kokoonpanolla Jacky Ix, Johnny Widow, James Blockhead, T.B.Widow ja Archie Anarchy äänitetty kiekko on selkeää brittipunkin ja Ramonesin osoittaman linjan ylistyslaulua. Helsingin Kalliosta ei lähtenyt liikkeelle siistiä poikabändiä vaan kokoonpano eli täysillä punk-aatteen mukana, meno oli railakasta ja kukkoilevaa. Tosin bändin keikkailu pysähtyi levyn jälkeen laulaja Jacky Ixin vankilakomennukseen.

Mutta Fun? on aitoa ja kaunistelematonta punkkia alusta loppuun. Clash, Sex Pistols ja Sham 69 ovat hengessä mukana ja varsinkin kiekon alun Wanna be your friend, The famous five ja Stained happiness ovat silkkaa parhautta – missä porukassa ja yhteydessä tahansa!

Kiekon b-puoli säteilee raivokasta livetunnelmaa Tavastialta vuodelta 1980. Never fuck a russian girl, For the freedom, Cartoon rock – tajutonta paahtoa. Vinkiksi vaan nykynuorisolle, joiden mielestä Apulanta on tehnyt rautaisia punk-kiekkoja – tsekkaa Widows ja hämmästy… ikiklassikko ei happane. 

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania