Avainsana-arkisto: blues

Kuvia ja tunnelmia Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamista

Raision kaupunginkirjaston perinteinen vinyylilevyjen ystävien ja vinyyliajan musiikin ilta, Vinyyli-iltamat, järjestestettiin leppoisan tunnelman vallitessa Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla maanantaina 6.3.

Väkeä riitti kiitettävästi levynmyyntipöytien sekä Swampdog-yhtyeen blues-ja juurimusiikin seurassa. Illan huipennuksena kuultiin Steve Turnerin Koko Beatles-tuotanto –teoksen suomentajien Katri Tenholan ja Jere Saaraisen asiantuntevaa puhetta Beatlesin tuotannosta.

Ohessa kuvia ja tunnelmia musiikkipitoisen illan varrelta (foto Juha Kaunisto):

Taustalla soittaa Swampdog

 

Swampdog (Roland Wilson, Teijo Saarinen ja Kimmo Lilja)

 

Levynmyyjistä paikalla 8raidan Fredrik Johansson, Iki-Popin Joska Laine,ja kiertävä levykauppias Kari Prusila

Katri Tenhola ja Jere Saarainen, aiheena The Beatles

 

Koko Beatles-tuotanto -kirjan toinen suomentaja Katri Tenhola

 

Koko Beatles-tuotanto -kirjan suomentajat Katri Tenhola ja Jere Saarainen

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Raision kirjaston Vinyyli-iltamat maanantaina – Beatlesin ja blues-henkisen musiikin lisäksi esillä Rollarit-harvinaisuuksia

vinyyli-iltama-2017

Raision kaupunginkirjaston perinteinen vinyylilevyjen ystävien ja vinyyliajan musiikin ilta, Vinyyli-iltamat, järjestetään musiikki- ja taideosastolla maanantaina 6.3. klo 16–19.

Vinyyli-iltamien teemana on The Beatles. Steve Turnerin teoksen Koko Beatles-tuotanto (2016)  suomentaneet Katri Tenhola ja Jere Saarainen kertovat kirjasta ja soittavat näytteitä Beatles-suosikeista klo 18. alkaen.

Musiikki-ja taideosastolla esillä myös The Beatles-yhtyeen levynkansia.

Levymyynnin lisäksi illan aikana esiintyy Detroit-yhtyeestä tutun Roland Wilsonin tuore juurimusiikin kokoonpano Swampdog, jossa soittavat myös Teijo Saarinen ja Kimmo Lilja. Soitto alkaa klo 17 tienoilla. Lue lisää Aamusetin jutusta.

Vinyyli-iltamien aikana on mahdollisuus tutustua myös Joska Laineen keräämään ja omistamaan ainutlaatuiseen Rolling Stones -aineistoon. Raision kaupunginkirjaston kirjastosalin vitriineissä on esillä ”Rolling Stones Suomessa 1964-66” -kokonaisuus , joka on koottu pääosin Suomen Rolling Stones Fan Clubin perustajan Manu J. Vuorion säilyneen arkiston pohjalta. Esillä on mm. Fan Clubin perustamiseen liittyvää kirjeenvaihtoa, nuotteja, julisteita, lehtiartikkeleita, singlekansia sekä ennen julkaisemattomia alkuperäisiä valokuvavedoksia Rolling Stonesien Yyterin konsertista juhannuksena 1965.

Suuri osa esillä olevista ainutlaatuisista dokumenteista liittyy tavalla tai toisella Suomeen tai ne ovat alkuperältään suomalaisia. Näyttelyyn voi tutustua maaliskuun ajan.

Vinyyli-iltamiin (ja Rollarit-näyttelyyn) on vapaa pääsy. Tervetuloa.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Tapahtumat

Viikon levynä Delbert McClintonin ’The Jealous Kind’ vuodelta 1980

delbert

Viime marraskuussa 75 vuotta täyttänyt Texas-legenda laulaja/huuliharpisti Delbert McClinton on tehnyt isompia ja pienempiä hittejä jo 1970-luvulta lähtien. McClinton tunnetaan oman tiensä kulkijana lauluntekijänä ja tulkitsijana, joka on laajassa tuotannossaan ammentanut vaikutteita niin rockista, bluesista, soulista kuin countrystakin. Tähän monimuotoisuuteen on ollut vaikuttamassa McClintonin kotiseudun Texasin rikas musiikkikulttuuri, johon on tullut vaikutteita monesta suunnasta.

Amerikkalaisen juurimusiikin suvereenin tulkitsijan hienoimpia levyjä on vuonna 1980 ilmestynyt The Jealous Kind. Sen laulut, päällimmäisenä Yhdysvaltain singlelistan Top Teniin noussut Giving It Up For Your Love, tarttuvat vastustamattomasti korvaan tarjoten mahtavaa musiikkia lukemattomiksi kuuntelukerroiksi. Muita tämän mainion levyn huippuhetkiä ovat mm. sellaiset klassikot kuin Shotgun Rider, Going Back to Louisiana ja Shaky Ground. Levyn kaikki kymmenen laulua ovat lainatavaraa, mutta McClintonilla on ainutlaatuinen taito saada ne kuulumaan aivan kuin ne olisivat uusia.

Delbert McClinton on esiintynyt maassamme sekä Järvenpään Puistobluesissa että Rauma Bluesissa. Jotkut muistavat hänet duetosta Bonnie Raittin kanssa 1990-luvun alkupuolen Good Man, Good Woman -laulussa. Aivan liian monille Delbert McClinton on kuitenkin tuntematon, mutta aivan varmasti tutustumisen arvoinen.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vesa Hannukselan valokuvia jälleen Finnish Blues Societyn näyttelyssä – kuvat seuraavaksi Raision kirjastoon

mansff

Tommie Mansfield Ruisrockissa 1975. Vesa Hannukselan kuvakokonaisuudesta ”Tasavallan pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”

Turkulaisen Ruisrock-kuvillaan mainetta keränneen valokuvaajan Vesa Hannukselan kuvia oli viime vuonna esillä Finnish Blues Societyn toteuttamassa ”Bluesin sielunmaisemaa” –näyttelyssä (Helsingin  Kulttuurikeskus Caisa). Kyseiset Hannukselan Ruisrock-otokset vuosilta 1978-1992 olivat myöhemmin esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kesänäyttelynä.

Bluesin sielunmaisemaa on jälleen esillä uuden näyttelyn muodossa, tällä kertaa huhtikuun ajan Helsingin Musiikkitalon alalämpiössä.  Kuten viime vuonna, mukana on myös Vesa Hannukselan otoksia.

Hannukselan kuvissa suunnataan 1970-luvun Ruisrock-muistoihin; ”Tasavallan Pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”. Tasavallan Presidentti –yhtyeen lisäksi (basisti Måns Groundstroem kuvattuna ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970)  kahdeksan kuvan joukossa nähdään ”yksinäinen cowboy” eli Tommie Mansfield sekä ”lännenmies” Chuck Berry.

Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyn muut valokuvaajat ovat Pertti Nurmi, Risto Vuorimies, Jari Flinck, Ville Kujala, Juha Seila, Seppo Niinikuru, Leif Laaksonen ja Pasi Rytkönen.

kuvaajat blues-nayttely

Bleusin sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajat (foto Finnish Blues Society)

Totuttuun tapaan Vesa Hannukselan kuvia nähdään jälleen Raision kirjaston musiikkiosastolla kesänäyttelyn muodossa. Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyssä esillä olevat Ruisrock-muistot  matkaavat kesäkuukausien ajaksi Raisioon.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uutiset

Viikon levy: Ina Forsman (2016)

 

InaForsman

 

Tuoretta bluesia! Ja nuoren naisen voimalla ja intohimolla.

 
Idolsistakin tuttu nuori nainen on saanut oppinsa ja ohjauksen huuliharpisti Helge Tallqvistilta. Helge johdatti Inan bluesin maailmaan. Jo vuonna 2013 ilmestyi Ina Forsman with Helge Tallqvist -levy, joka valittiin Ylen Paras blueslevy -kuuntelijaäänestyksessä sijalle 2. Bändi edusti Suomea European Blues Challenge -kilpailussa ja sijoittui neljänneksi. Tämä menestys johdatti Inan Euroopan esiintymislavoille.

 
Ina Forsman -levy koostuu kymmenestä Inan ja Tomi Leinon kirjoittamasta kappaleesta. Yhdestoista kappale on Nina Simonen I want a little sugar in my bowl. Helgen yksi neuvo tuoreelle muusikolle oli: musiikin täytyy olla persoonallista. Ja tällä omalla esikoislevyllään Ina on mielestäni ottanut neuvon haltuun. Jo Inan ääni itsessään on mieleen jäävä ja sävellykset ovat tarttuvia ja monipuolisia.

 
Ina on kertonut, että haki inspiraatiota musiikkiin laajalti. Pääasiassa hän kuunteli vanhaa soulia ja bluesia. Levy kehittyikin bluesista myös soulin suuntaan. Ehkä tästä johtuen Inan amerikkalainen bändi on laajempi kuin bluesissa normaalisti. Mukana on myös saksofoni, trumpetti, huilu ja piano.

Omiksi suosikeiksi nousivat iloisen kepeä Bubbly kisses sekä piinaavan kaunis Don’t hurt me now.

 
Inaa on povattu yhdeksi vuoden 2016 mielenkiintoisimmista artisteista. Levy on ollut ainakin melkoisen kysytty Vaski-kirjastoissa!

 

Lisää tietoa Inan nettisivuilta

 

Saatavuus Vaski-kirjastoissa

 

No room for love

 

Hanging loose harjoituksissa

 

 

 

Päivi, Kaarinan kirjasto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Juureva ja sähkövapaa yllättäjä – Mäkkelä

makkela

Mäkkelä: Last Of a Dying Breed

Suomalais-saksalainen Mäkkelä (=Martti Mäkkelä) todistaa jälleen vanhan viisauden – vähemmän on enemmän. Mäkkelän pääosin akustisesti etenevä americanan kyllästämä folk-juuri-blues-country -tunnelmointi ei kaipaa rinnalleen studiotemppuja tai soundikoristeita. Lo-fi on homman nimi ja Mäkkelän punk-juuretkin kaikuvat muutamassa siivussa T.V. Smithin mieleen tuovassa asenteessa. Varovaisesti trumpettia testaava No where I belong on taas selkeää osoittelua Tom Waitsin suuntaan.

Mies, kitara ja kontrabasso  – Saints yltää emotionaalisessa maanisuudessaan Waitsin ja Caven rinnalle. In the south west yllättää Pariisin syrjäkujilta kaikuvan tangokapakan vienolla kuiskauksella. Kulmikkaammin koliseva Tramontana on selkeää punk-Waitsiä. Crisis ottaa mukaan kapakkapianon ja manner vaihtuu lennossa. Bottle hill on folk punk -henkisessä kiihkossaan pirteä ilmestys.

Mäkkelä ei tee itsestään tai lauluistaan suurta numeroa. Mies on läsnä, suurella sydämellä. Nukkavierut tunnelmat piirtävät kuvaa ajattomasta maailmanmatkaajasta, jonka americanassa on selkeä häivähdys Britannian folk-huminasta ja työläiskorttelien punk-kapinasta. Last Of a Dying Breed on levy, jonka biisit eivät kulu käytössä ja vuosikertaviinin tavoin vain paranee vanhetessaan.

J.Kaunisto

(Julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Mäkkelän vanhempaa tuotantoa löytyy myös Vaski-kirjastoista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Jani Ilmojoki: B. B. King 1925–2015

The King Is Dead – Long Live The King

Jani Ilmojoen teksti esillä myös B. B. Kingin näyttelyssä.

Jani Ilmojoen teksti esillä myös B. B. Kingin näyttelyssä.

Riley Ben King syntyi vuonna 1925 torppariperheeseen. Rileyn kasvatuksesta vastasi hänen isoäitinsä, koska äiti lähti toisen miehen matkaan. King työskenteli jo nuoresta pitäen puuvillapelloilla haaveillen traktorin kuljettajan ammatista. Tämä toive toteutuikin, mutta sillä oli olla myös vakavat seuraamukset. Eräänä työpäivänä King onnistui särkemään maanomistajan traktorin. Peläten seuraamuksia, ehkä jopa lynkkausta, joka ei tuohon aikaan ollut tavatonta, hän pakeni ja yritti elättää itseään muusikkona. Pelko oli kuitenkin turha isännän todetessa, että kyseessä oli vahinko. Riley palasi helpottuneena takaisin töihin, tajuten varmasti myös, ettei ollut vielä valmis muusikko.

If T­-Bone Walker had been a woman, I would have asked him to marry me

Kingin musiikillinen innostus alkoi kirkosta ja gospelmusiikista. Vähitellen hän kiinnostui myös kitaransoitosta. Kun hän kuuli T­Bone Walkerin soittoa, oli haave ammatista vaihtunut. Ensimmäisen kitaransa hän osti 12-­vuotiaana 15 dollarilla. Kitara olikin hänelle elämän suurin rakkaus ja ”Lucille” se ainoa oikea nainen, vaikka hän oli kaksi kertaa naimisissa ja isä 15 lapselle ja isoisä 50 lapselle.

Bluesia värittävät monet mystiset ja mielenkiintoiset tarinat, oli niissä sitten totuuspohjaa nimeksi tai ei juuri lainkaan. Kingin kohdalla eräs kohtalokas tapahtuma kuitenkin pitää paikkansa. Hänen soittaessaan Twist ­nimisessä arizonalaisessa kapakassa kahden miehen välille syntyi tappelu, jonka seurauksena kapakka syttyi tuleen. King, joka huomasi kitaransa jääneen palavaan rakennukseen, ryntäsi sisään pelastamaan sitä. Jälkikäteen hän kuuli tappelun saaneen alkunsa Lucille ­ nimisestä naisesta. King nimesi soittopelinsä tapauksen mukaan muistuttamaan, että ei ikinä tappelisi naisesta tai ryntäisi palavaan rakennukseen.

The blues was bleeding the same blood as me

Alkuun King työskenteli myös DJ:nä, jonka myötä hänelle muotoutui taiteilijanimi Blues Boy – B.B. Levytysura käynnistyi vuonna 1949. Tuottajana hääri maailmanmaineeseen nouseva, tuleva Sun ­studion omistaja Sam Phillips. Jo varhaisista levytyksistä alkaen Kingin bändin kokoonpanoon kuuluivat torvisoittimet, toisin kuin sodanjälkeisen bluesin eturintamaan kuuluneiden Howlin’ Wolfin ja Muddy Watersin yhtyeissä, John Lee Hookerin soittaessa usein yksistään. Osatekijä bändin kokoonpanoon oli varmasti se, että myös Kingin ihailema T-­Bone Walker käytti levytyksissään trumpettia ja tenorisaksofonia. Vuonna 1947 Walkerin levyttämä ”Call It Stormy Monday (But Tuesday Is Just as Bad)” päätyi myös Kingin ohjelmistoon ja levyllekin saakka.

Ensimmäisen listaykköshitin hän sai Lowell Fulsonin neljää vuotta aiemmin levyttämästä ”3 O’clock Bluesista”. Tätä seurasi bluesstandardien sarja: ”You Upset Me Baby”, ”Every Day I Have the Blues”, ”Rock Me Baby”, ”Sweet Sixteen pts 1 & 2”. Vaikka King ei kovin paljon itse säveltänyt levyttämäänsä materiaalia, nousi hän pian yhdeksi merkittävimmistä rhythm and blues ­ artisteista 1950-­luvulla, paitsi kitaristina niin myös laulajana. Hänen soittoaan suhteutettuna lauluun pidetään mestarillisena.

I don’t like anybody to be angry with me – I’d rather have friends

King alkoi saavuttaa suosiota myös valkoisten keskuudessa, viimeistään brittiläisen rockinvaasion yhteydessä, kun Eric Clapton ja kumppanit kehuivat Kingin musiikkia. Claptonin blueskitaransoitossa voi kuulla samaa pehmeyttä kuin Kinginkin soitossa. Eikä kiinnostus rajoittunut pelkästään musiikkiin. King oli aina ystävällinen ja kohtelias eikä ainakaan loputtomiin valittanut, että häntä olisi kohdeltu huonosti, ei edes pahamaineisilla puuvillapelloilla. Ja jos näin oli, hän ei kantanut kaunaa päästyään vaikeuksista eroon. Ehkä juuri se nöyryys teki hänestä niin suositun.

Porin kaupunki luovutti hänelle kunniakansalaisen arvonimen ja kaupungin avaimen, jonka King otti aidosti kiitollisena vastaan. Hän on myös niitä harvoja afroamerikkalaisia muusikoita, jotka saavuttivat musiikillaan suuren omaisuuden. Suuri osa mustista bluesartisteista on kuollut köyhinä, katkerina ja pahasti alkoholisoituneina. Erityisen ylpeä King oli siitä, että hän pystyi kustantamaan lastensa opiskelut. Hän liittyi myös voittoa tekemättömään yhdistykseen, joka hankkii soittimia ja soitonopetusta vähävaraisille oppilaitoksille. Vuonna ­-91 Memphisiin Beale Streetille perustettu B.B. King’s Blues Club sekä B.B. King Blues Club & Grill ovat toimineet bluesin sanansaattajina uusille sukupolville ympäri Yhdysvaltoja.

Everything I record, I just try to sound like me

Johnny Cashin tavoin Kingin musiikki alkoi saada sävyjä muista musiikkityyleistä. Vuoden ­64 hitti ”How Blue Can You Get” oli vielä tuttua tavaraa, mutta Grammyn voittanut ”The Thrill Is Gone” sisälsi jo vaikutteita soulista. Esitys pääsi Rolling Stone ­lehden 500 parhaimman laulun listalla sijalle 183. King äänitti myös levyllisen gospelia ja jopa countrya. Eräs merkkipaalu on 1964 ilmestynyt ”Live at the Regal”, jota arvostetaan mm. Cashin ”At Folsom Prison” ja ”At San Quentin” tasoisena live­albumina.

I’ll keep playing until I feel like I can’t

Levytystä ja keikkailua King jatkoi lähes kuolemaansa. On arvioitu, että hän esiintyi uransa aikana 15 000 kertaa, huippuvuosinaan satoja kertoja vuodessa. Suomessakin hän vieraili peräti 18 kertaa, mikä kertoo artistin arvostuksesta ja siitä, ettei hän ollut ainoastaan suppean bluespiirin ihailema tähti. Viimeiseksi albumiksi jäi vuoden 2012 ”Live at the Royal Albert Hall”. Viimeisten vuosikymmenten aikana hän esiintyi yhdessä nuoremman polven muusikoiden, kuten U2:n kanssa ja levytti Claptonin kanssa yhteislevyn ”Riding with the King”. King esiintyi myös itseoikeutetusti Blues Brothers ­ elokuvan jatko-­osassa, ”Louisiana alligaattoripoikien (Louisiana Gator Boys)” johtojäsenenä. Elokuvan mieleenpainuvin kohtaus onkin tuon superyhtyeen huikea versio hitistä ”How Blue Can You Get” ja Blues Brothers Bandin tokaisu: ”­ Mitkä ihmeen allipojat? ­ Surkea näky. ­ Lauma muka­muusikkoja. ­ Miltä tuokin lössi kuulostaa? ­ Ei hätää, päihitämme nuo tumpelot.”

I never use that word retire

Kakkostyypin diabetes vaikutti Kingiin, eikä hän jaksanut enää soittaa seisaaltaan. Jo vuoden 2000 Järvenpään Puistobluesissa taustabändi lämmitti yleisöä jonkin aikaa ennen kuin artisti itse saapui lavalle. 75 vuotta lähestyvä artisti jaksoi vitsailla muutamaa vuotta nuoremmalle kitaristilleen, esitellen tämän ”nuorena miehenä”. Jäähyväiskiertue järjestettiin vuonna 2006, mutta viimeiseen asti soittamisesta nauttinut artisti ei malttanut jäädä lepäämään laakereilleen. King totesikin joskus:

”Kun minä joskus kuolen, rukoilen Jumalaa, että se tapahtuu yhdellä kolmesta tavasta. Ensiksi, joko lavalla tai sieltä poistuessa; toiseksi, nukkuessa; ja kolmas tapa? Se sinun on pääteltävä itse.” Tuo toive toteutui: Bluesin kuningas nukkui pois rauhallisesti 14.5.2015, kello 21:40.

Jani Ilmojoki

* * *

Lähteet: Wikipedia, bbking.com, B.B. King omin sanoin : Every Day I Have the Blues.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee