Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2013

Viikon levy – The National: Trouble Will Find Me

The_National_-_Trouble_Will_Find_Me

God loves everybody, don’t remind me.

The National on yhtye, jonka kappaleet tunnistaa yleensä nopeasti, kun istuu vaikka illalla ravintolassa ja jokin Nationalin kappaleista lähtee soimaan, niin heti tunnelma hieman muuttuu. Ihmiset rauhoittuvat ja ryhtyvät kuuntelemaan – “onko tämä?” “National?” “Mikä tämä kappale olikaan?” jne. Tätä korostaa vielä se, että National ei ole koskaan ollut varsinainen hittibändi, vaan melkein minkä tahansa kappaleen heidän levyiltään voi panna soimaan ja levyä kuunnellut voi herkistyä siihen tunnelmaan, minkä kappale hänessä herättää.

Nationalin kuudes studioalbumi Trouble Will Find Me jatkaa Nationalin hyväksi havaitulla tiellä. Laulaja Matt Berninger laulaa (vaikka oikeammin hänen tulkintansa on jossain hyräilyn ja mutinan välimaastossa) upeita ja monitulkintaisia sanoituksia kun muu yhtye (Devendorffin ja Dessnerin veljesparit) luovat jykevän taustan monimutkaisine komppeineen ja polveilevine kitarakuvioineen. Musiikki ei ensikuulemalla edes ole ehkä vaikuttavinta mahdollista, mutta useammilla toistoilla alkaa huomata tiettyjen kappaleiden vetovoiman ja musiikin alkuun ehkä yksitoikkoisenkin olemuksen takaa löytyvän syvemmän luonteen, kuin pohjavirtaukset jotka hiljalleen rikkovat tyynen veden pintaa.

Kuten aiemmillakin The Nationalin levyillä Trouble Will find Me:lläkin on Matt Berningerin sanoitukset keskeisessä osassa; yhtenä esimerkkinä levyn loppupuolen kappale Pink Rabbits, jossa kuvaillaan parisuhteen jälkeistä tyhjyyttä ja hienosti rikotuin kielikuvin kuvataan miten kertomuksen henkilö miettii, miettiikö mennyt mielitettynsä häntä: “Am I the one you think about when you’re sitting in your faintin’ chair drinking pink rabbits?” Sanoituksellisesti on ovelaa, että ei ole olemassa faintin’ chair-tuolia mutta on fainting couch, samoin pink rabbit ei ole drinkki, mutta pink bunny on. Eli sanoitusten virheellisyys luo onnistuneesti kuvaa päähenkilöstä, joka on hiljallee romahtamassa.

“You didn’t see me I was falling apart
I was a television version of a person with a broken heart”

Muita hienoja hetkiä ovat mm. hauras Fireproof ja menevämmät Don’t swallow the cap ja Graceless, joistä jälkimmäisimmässä koetaan ehkä selkeimmin tuskaa siitä kuinka asiat eivät vain ole menneet niin kuin toivoisi, mm. sosiaalisesta kömpelyydestä johtuen.

Is there a powder to erase this?
Is it dissolvable and tasteless?
You can’t imagine how I hate this

Graceless

I’m trying, but I’m graceless
Don’t have the sunny side to face this

Varaa levy

Antti Impivaara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Haastattelussa paikallinen rytmiblues-orkesteri Detroit

detroittt

 

Vuonna 1973 Suomeen muuttanut Detroitin kasvatti Roland Wilson lähti kotiseuduiltaan 18-vuotiaana Saksaan – suorittamaan asepalvelusta. Miehen tie kulki lopulta Turun kautta Raisioon. Detroit-niminen rytmibluesia soittava orkesteri perustettiin jo vuonna 1989. Jo tuolloin tarkoitus oli tuoda esille Wilsonin Detroitin aikaisia musiikillisia juuria. Detroit-yhtyeen musiikilliset lähteet löytyvät Motown ja Stax-aarteiden lisäksi nimistä kuten Steve Cropper, Booker T and the MGs, Buddy Guy, Otis Rush, The Allman Brothers, Cream…

Wilsonin lisäksi Detroitin alkuperäisessä miehityksessä vaikutti rumpali Christer Karjalainen. Nyt menossa on jo kuudes bändikokoonpano miehityksellä Christer Karjalainen (rummut), Teijo Saarinen (basso), Judo Jalava (keyboard, laulu) ja Roland Wilson (kitara ja laulu).

Detroit on uransa aikana ehtinyt soittaa mm. Ruisrockissa, Puistobluesissa ja Rauma Blues -tapahtumassa. Bändin uraa on tallennettu myös cd-julkaisujen muodossa. Tuore Back To The Motor City on jo Detroitin viides levynäyttö. Julkaisun taustalta löytyy turkulainen KC Sound.

Wilsonin mukaan tarkoitus on edelleen tuoda esille omia musiikillisia juuria, joissa heijastuu vahvana kotikaupunki Detroitin vaikutteet.  Vaikka orkesterin kuulijakunta asettuu 45-55 ikävuoden tienoille, keikoilla näkee myös nuorempaa väkeä.

Detroitin suurimmat vaikutteet tulevat Amerikan suunnalta mutta entä Pohjolan ja Suomen jättämät jäljet? Wilson toteaa asuneensa Suomessa jo niin kauan että vaikutteilta ei ole voinut välttyä.  ”Uuden levyn Searchin’ For a Dream- kappaleen voi joku tulkita valssiksi”.

– Koska muut soittajat ovat suomalaisia, uskon että he tuovat mukaan omia vaikutteita. He ovat kuunnelleet ja soittaneet monenlaista musiikkia. Suomessa on muuten paljon hyviä blues artisteja.

Blueskaavan omaksuminen jo nuorukaisena Detroitin ympäristössä lienee Wilsonille todellinen vahvuus. Yhdysvalloissa hankituista musiikin perusteista ei liene ollut ainakaan haittaa suomalaisissa roots-ympyröissä!

– Hyvä puoli on se että minä soitan ja laulan amerikkalaiseen tyyliin eli se on aitoa. Haittaa on ollut ehkä siitä että oma tyylini ei aina pure traditionaalisiin blues-diggareihin. Kerran sain kommentin että kitarasoundini ei ollut samanlainen kuin Claptonilla! Minun ensimmäiset vaikutteeni ovat olleet soulahtavia ja blues on tullut mukaan kuvioihin vasta myöhemmin.

Wilsonin mielestä yhtyeen suunta on vuosien saatossa muuttunut leppoisammaksi ja letkeämmäksi. ” Otteemme on ikäänkuin aikuistunut. Bändi soittaa nykyisin ehkä intuitiivisemmin kuin ennen”.

 

Bluesin asemasta tämän päivän Suomessa Wilsonilla on kaksijakoista sanottavaa. Keikoilla on aina hyvä vastaanotto. Ne jotka tykkäävät bluesista, tykkäävät siitä kovasti. Roots-musiikkia soittavat tahot pitävät kuitenkin itsestään ja musiikistaan turhan matalaa profiilia.

– Emme ehkä osaa myydä itseämme samoin kuin joku pop-tähti. Ehkä kielimuuri on myöskin hidaste, koska blues lauletaan useimmiten englanniksi. Olen kyllä sitä mieltä että bluesia voisi laulaa myös suomeksi.  Musiikin täytyy elää ja muuttua koko ajan mutta myöskin vanhat klassikot vetävät aina puoleensa. Mielestäni maailma tarvitsee paljon uusia lauluja, joissa artistin omat kokemukset saadaan esille.

Keikkapaikkoja on kuitenkin liian vähän – varsinkin bluesorkestereille. Wilson arvelee keikkojen niukkuuden syyksi myös lamaa ja bluesin trendikkyyttä.

– Ehkä elävä musiikki ei ole niin trendikästä kuin ennen. Lehdissä mainostetaan karaokea melkein enemmän kuin elävää musiikkia. Myös tanssimusiikkia soittavat kaverini ovat samaa mieltä, keikkoja ei ole riittävästi.

Detroitin tavoitteena on tulevaisuudessakin tehdä omaehtoista musiikkia. Lauluja syntyy vielä sopivasti ja tarinoita riittää.  Detroit keikkailee aina kun on sopiva tilaisuus ja halukkaita kuuntelijoita.

Vaikka Roland Wilsonin kotikaupunki Detroit on antanut paljon, kaupungin nykyinen ilme on surullinen ja harmaa. Detroit on henkisessä ja taloudellisessa konkurssissa.

– Kun lähdin 60-luvun loppupuolella Detrroitista, kaupungin alamäki oli jo alkanut. Muistan vielä kun vuonna 1967 tankit rullasivat kaduillamme. Rotumellakat olivat aika uskomattomia ja pelko vallitsi. Mutta vuonna 68 Detroit Tigersin Baseballin World Series –voiton ansiosta porukka oli haltioissaan. Muistiini mahtuu siis sekä hyvät, pahat että rumat hetket. Detroit City oli aikanaan loistava kaupunki. Aina kun käyn visiitillä Detroitissa, tuntuu pahalta kun huomaan ettei paluuta entiseen enää ole.

Toivo kuitenkin elää. Tuoreen Back To The Motor City –albumin vaikuttava kansikuva tuo esille autioituneen betonikaupungin kylmyyden mutta taustalla näkyy valoa.

– Etukannen valokuva symboloi hienosti Detroitin kaupungin nykytilaa. Ikkuna on rappiokunnossa mutta kun katsoo läpi, niin kaukana näkyy valonpilkahdus (Detroitin tulevaisuus?).  Kävi tuuri, kun serkkuni kaveri John Wagner tarjosi vapaasti käyttöömme kyseisen ottamansa hienon valokuvan.

Lopuksi Roland Wilson listaa muutamia omia blues-suosikkejaan:

-Albert King – King of the Blues Guitar (äänitetty Staxin studiossa)

-Blues Jam at Chess (äänitetty Chicagossa, mahtava bluesopas!)

-Robert Johnson – King of the Delta Blues

-B.B. King – Live at the Regal

– Buddy Guy – Hold that Plane

-The Allman Brothers Band –  At Filmore East.

-Cream – Fresh Cream (valkoista bluesia mikä menee vähän popin puolelle mutta loistavasti)

https://www.facebook.com/detroitbluesband

(Teksti J.Kaunisto)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee

Turun musiikkikirjastoon jouluksi lisäerä uutuuksia

joulujokerit

Turun kaupunginkirjastoon on hankittu lisäerä kysytyimpiä uutuusteoksia ilahduttamaan kirjaston käyttäjiä näin joulun alla. Jouluerässä on yhteensä noin 650 kirjaa ja musiikki-CD:tä.

Teoksia on vaihteleva määrä pääkirjaston kaikilla osastoilla ja lähikirjastoissa. 

Näiden ”joulujokereiden” laina-aika on kaksi viikkoa. Kiertoa halutaan nopeuttaa, jotta suositut teokset päätyvät mahdollisimman pian niitä odottaville. Tunnistat jokerikirjat niiden päällä olevista jokeritarroista.Joihinkin uutuuksiin on bonuksena liitetty kirjailijan aiempi teos tai saman aihepiirin teos, jonka laina-aika on normaalit neljä viikkoa.Lukemisen ja musiikin iloa sekä hyvää joulua ja vuotta 2014!   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kuukauden löytö: Talmud Beach – Talmud Beach

22-Pistepirkon taustalta löytyvä Bone Voyage on löytänyt talliinsa todellista outoilubluesia. Talmud Beach-nimen takaa löytyvät Mikko Siltanen (Räjäyttäjät), Petri Alanko (Joose Keskitalon Kolmas Maailmanpalo) ja Aleksi Lukander. Ajatusleikkinä voi heittää ilmoille – jos 22 Pistepirkko olisi aikoinaan jumittunut bluesin karsinaan, meno olisi varmaankin kutakuinkin Talmud Beachin kaltaista.

Talmud Beach on todellinen puoliakustinen boogiekone. Bändissä on  myös annos americanaa mutta etenkin tukevasti folk-ja countrybluesia  suoraan historian hämäristä. Kun mukaan heitetään vielä J.J. Cale,  akustinen ZZ Top ja jopa gospel-henkistä hurmosta, ollaan suhteellisen lähellä Talmud Beacin outoiluroots-meininkiä.

Ja kaikki suodatettuna äkkiväärän 22-Pistepirkkosuodattimen läpi – siis ilman vinkuvaa syntikkaa. Heti kiekon ensimmäinen siivu ottaa  luulot pois Pohjolan jurottajilta – Hobo don’t mind a little rain on niin letkeän hämärä boogiekolonna ettei viisulle voi muuta kuin nostaa peukkuja. Countrypitoisempi Sold my hair iskee liekkejä vähemmällä sähköllä, loistavaa roots-iloittelua. City lights tyrkkää Canned Heat -vaihteen silmään. The Wizzard tekee kunniaa suurille bluesukoille kuten Robert Johnson ja vaikkapa Blind Willie Johnson.

Sweetissä-niminen ilakointi purkaa suurimmat ZZ Top -paineet. Drinkin’ kilju asettuu outoilupalojen kärkikastiin. Terävän kirpakka Aamulla rautatieasemalla on kiekon parasta hillbilly-humppaa. How long rimpuilee lähtökuopissa ollen valmis todelliseen rautalankajuhlaan mutta Talmud Beach pitää blueskaavan niukkasähköisenä.

Talmud Beachin vähäisellä sähköannoksella etenevä, kulmikkaan  hiomaton blueskaavan vääntö on riittävän outoa vaikuttaakseen  sympaattiselta mutta ei kuitenkaan liian sisäänpäin tuijottavaa. Mikä  parasta, Talmud Beach ei ole kuullutkaan 2000-luvun muoviin pakatuista soundeista.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy – A Christmas gift for you from Phil Spector

Phil Spector ChristmasKun pohditaan mikä on kaikkien aikojen paras joululevy, usein (esim. http://goo.gl/R85taW tai http://goo.gl/4M5Izd) kärkeen nostetaan Phil Spectorin ‘joululahja’, joka tunnetaan myös virallisen nimensä lisäksi usein ja ehkä paremminkin vain Phil Spectorin joululevynä (Phil Spector Christmas Album). Tähän on yhtenä syynä se, että levy nousi listoille vasta Beatlesien omistaman Apple-levy-yhtiön uudelleenjulkaisuna 1972 kyseisellä nimellä ja uudella kannella jossa Spector poseerasi joulupukiksi pukeutuneena rinnassaan Back to mono-rintanappi.

Joululevyt ovat nykyisin varsin tavallinen ilmiö, ja jossain määrin olivat jo vuonna 1963 kun Phil Spector halusi uudistaa genreä tuoda perinteisiin tulkintoihin uutta 60-luvun soundia tuoden markkinoille levyn “A Christmas Gift for You from Philles Records” jolla hän toi Wall of Sound-versioita klassisista joululauluista. Albumin sovitti Jack Jack Nitzsche ja sillä esiintyvät mm. Crystals ja Ronettes.

Levy ilmestyi samana päivänä kuin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy sai surmansa, eli 22.11.1963. Aikanaan levy ei ollut hitti vaan nousi listoille vasta uudelleenjulkaisuna kymmenen vuotta myöhemmin. Osittain syynä oli nimenomaan JFK:n kuolema, koska sureva kansakunta ei ollut otollista kohderyhmää iloiselle soulpohjaiselle joululevylle.

Varaa levy

Antti Impivaara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Jarkko Martikainen

Kuva: Tomi Palsa.

Kuva: Tomi Palsa.

1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Jarkko Martikainen, lauluntekijä –laulaja ja taiteen sekatyömies vuodesta 1986 lähtien. ”Ura” –sanaa en mielelläni käytä, sillä siitä kumpuaa mieleen ”urautuminen”, jollaista pyrin välttelemään. Pitkäsoittolevyjä on YUP (1987-2008)- ja sooloalbumeina (2004-) kertynyt 16, joiden lisäksi on joitain kooste- ja livejulkaisuja.

Keikkojen ja muille kirjoittamieni laulujen lisäksi olen muun muassa pitänyt kuvataidenäyttelyitä, kirjoittanut kirjoja sekä tuottanut levyjä toisille. Oleellisinta on kuitenkin laulunteko ja siihen liittyvät asiat, etenkin levyt. Seuraava, Koirien taivas, ilmestyy ensi vuoden alussa.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Viikottain. Olen harrastanut lukemista alle kouluikäisestä asti aivan säännöllisesti, enkä ole saanut pistetyksi tapaa poikki vieläkään. Levyosaston uutuudet saa nykyään lainaksi saman tien, kun suurin osa nuorisosta käyttänee Spotifyta, sekin puoli on siis kunnossa. Myös elokuvia kirjastossamme on verrattain paljon. On siis helppoa olla tyytyväinen Riihimäen kirjastoon aivan kokonaisuudessaan.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Jonkinlaisen sisäisen herätysliikkeen sain Provinssirockissa ´80 –luvulla, kun entuudestaan tuntematon irlantilaisryhmä Pogues soitti kannat kattoon ja leuat lattiaan. Myöhemmin samana kesänä en juonut alkoholitippaakaan ennen Metallican vuoroa Saapasjalkarockissa, koska tahdoin muistaa konsertin jokaisen hetken.

Mieleenpainuvin elämys on silti 2000 –luvulta: Leonard Cohenin toissakertainen Suomen –vierailu Hartwall –areenalla. Sinällään karut puitteetkin unohtuivat yli kolmeksi tunniksi, kun kaikki muu oli niin tarkasti oikeilla kohdillaan.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja –elämästä?

Musiikkielämästä en tiedä paljoakaan. Ymmärtääkseni raskasmetalleja on meidänkin raitillamme paljon, mutta sekin esiintyy lähinnä treenikämpissä, ei niinkään esiintymislavoilla, joita Riihimäellä on vähän.

Keikkoja on siis verrattain harvoin, mutta olen minä tänä vuonna nähnyt kotikulmillani kaksi hyvää keikkaa, Marko Haaviston ja Dave Lindholmin, joten vuoden saldo on paljon mittavampi kuin meillä keskimäärin. Niin, ja Kaukon (Röyhkä) annin olisin käynyt taannoin kuuntelemassa, ellen olisi ollut itse keikkamatkalla.

5. Suosittele kolmea levyartistia kirjaston kokoelmista.

Otetaan vaikka noita yllämainittuja.

Pogues: If I should fall from grace with god

Leonard Cohen: The Future

Dave Lindholm: Sirkus

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Uutuustornissa kuunneltavana

Turun kaupunginkirjaston Uutuustornissa kuunneltavana seuraavat levyt:

Mazzy Star: Seasons of your day
Mazzy Star - Seasons of your day
Varaa levy

Daniel Avery: Drone Logic
Daniel Avery - Drone Logic
Varaa levy

Glenn Jones: My garden state
Glenn Jones - My garden state
Varaa levy

Lustmord: The word as power
Lustmord

Varaa levy

Hilary Hahn & Hauschka: Silfra
Hilary Hahn & Hauschka Silfra
Varaa levy

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutuudet, Uutuustorni