Avainsana-arkisto: Svart Records

Svart Records kunnioittaa Eero Koivistoisen juhlavuotta lukuisilla uudelleenjulkaisuilla

svart valk-logo

Eero Koivistoisen juhlavuosi tuo runsaasti Svart Recordsin uudelleenjulkaisuja.

Kotimaisen jazzin sekä laajemminkin sävellystaiteen merkkimies Eero Koivistoinen täytti 13.1. 2016 70 vuotta.

Svart Records kunnioittaa ”Koipan” juhlavuotta uudelleen julkaisemalla merkittävän määrän artistin tuotannosta kuluvan vuoden aikana. Koivistoinen-projekti alkaa 5.2. arvostettujen Valtakunta– ja For Children-albumeiden vinyylipainoksina. Helmikuun lopussa ilmestyvää Odysseus-levyä seuraa huhtikuussa Esko Linnavalli Sextetin kanssa vuonna 1975 nauhoitettu Day Is Over.

Tämän jälkeen kevään ja kesän aikana ilmestyvät lastenlaululevy Muusa ja Ruusa, Eero Koivistoinen & CO:n 3rd Version sekä Eero Koivistoinen Music Societyn Wahoo!. Syksyllä on vielä luvassa 1970-luvun loppupuolen julkaisuista The Front Is Breaking, Labyrinth ja At Belmont Jazz Club.

Myös Koivistoisen kvartetilta on tulossa uutta materiaalia viime vuoden Hati Hati -menestyslevyn jälkeen.

eero-koivistoinen-valtakunta-lp

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset

Yksi vuoden parhaista kotimaisista, Death Hawks – Sun Future Moon

death hawks sun future moon

Death Hawks – Sun Future Moon

Turkulaisen Svart Recordsin ’tallissa’ viihtyvä riihimäkeläinen Death Hawks syventää entisestään trippailuaan 70-luvun folk-psykedelian,ambientin ja krautrockin luomassa hapokkaassa ilmanalassa. Bändin kolmas levynäyttö Sun Future Moon unohtaa paikoin ilmaisustaan rockin ja Tangerine Dream -muistumat kietovat kuulijan ’planetaariseen usvaan’. Kiireerön folk-hapuilu, shoegaze-surina, utuisten syntikoiden huokailu – Death Hawks ulkoistaa kuulijan 2000-luvun digidigi-bittivirrasta aikaan, jolloin hipit oli rautaa ja tajunta laajeni muistakin syistä kuin internetin ärsykepuurosta ja someähkystä.

Biisit ovat pidentyneet sitten viime näkemästä. Toisaalta Death Hawks ei tarjoa pakonomaisesti totuttuja neljän minuutin biisiviipaleita. Vapaasti vellova musiikkimatto koukuttaa kuulijaa hypnoottisuuden ja kehittyvien teemojen avulla. Tosin ei kannata ymmärtää väärin, ilmiselviä iskusiivujakin on tarjolla. Behind Thyme -kappaleen hienovaraisesta maalailusta voi tehdä vertailua vaikka Mewin suuntaan. Dream machine voisi olla Von Hertzen Brothersin kokeilevampi teos. Mutta, onhan levyllä myös vapaaammin hengittävää materiaalia. Kuulennolta Kraftwerkin kanssa tavoitettu Dream life, waking life on vaikuttava trippi – kuten myös jonkilaiseen dance & lounge -rytmiin intoutuva futuristinen Wing wanh. Seaweed on kuin Tangerine Dream, Vangelis ja Amon Düül II samassa paketissa.

Death Hawksin luoman 70-luvun hybridin vahvuus on karsinoihin juuttumaton ennakkoluulottomuus. Bändin Shoegaze-ambient tekee laajoja kaaria mutta osaa myös tarvittaessa tiivistää sanottavansa kompaktiin olomuotoon. Oikeastaan maininta 70-luvustakin on loppupelissä turha. Death Hawksin orgaaninen musiikkimatka on kuin karttapallon läpikäyntiä. Palloa pyörittämällä (=biisin vaihtuessa) siirrytään erilaisiin kulttuurivaikutteisiin ja ilmaisutyyleihin. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista kotimaisista, ’vapaasti hengittävän’ musiikin kategoriassa. Soundi ehti jo listata levyn vuoden toiseksi parhaaksi kotimaiseksi levyjulkaisuksi!

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu alunperin V2.fi-sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy

Svart Recordsilta uusintajulkaisuina tukeva nippu kotimaisia jazz-klassikoita

svart valk-logo

Turkulainen Svart Records jatkaa tammikuussa ansiokasta uusiojulkaisujen sarjaansa.

Love Recordsin jälkeen luvassa on tuhti annos kotimaisia jazz-levytyksiä 70-luvun puolelta.

Ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla ilmestyvät seuraavat vinyyliformaatissa julkaistavat uusintajulkaisut:

 

-Eero Koivistoinen – Valtakunta

-Eero Koivistoinen – For Children

-Eero Koivistoinen – Odysseus

-Esa Helasvuo – Think–Tank–Funk

-Soulset/Edward Vesala Jazz band – Nykysuomalaista – Contemporary Finnish

-Unisono

-Edward Vesala Trio – Nana

-Eero Koivistoinen  & Co – 3rd version

-Eero Koivistoinen Music Society – Wahoo!

-Esko Linnavalli Sextet – Finnish Design

-Jukka Linkola – Banana

-Juhani Aaltonen & Otto Donner – Strings

-Juhani Aaltonen – Etiquette

-Mike Koskinen – Sunwebs

-Nono Söderberg – Nono

-Make Lievonen

-Eero Koivistoinen – The Front Is Breaking

-Eero Koivistoinen – Labyrinth

-Harvest – Flyin’ High, Runnin’ Fast

-Matti Oiling – Happy Jazz Band

-Jupu Group – Ahmoo

-Heikki Sarmanto Serious Music Ensemble – The Helsinki Tapes 1-3

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset

Svart Records juhlii Svart Festivalin merkeissä

 

svart valk-logo

Turkulaisen Svart Recordsin nimikkofestivaalin Svart Festivalin ohjelma on valmis. Svart Records juhlistaa marraskuussa kuusivuotista taivaltaan kahden nimikkofestivaalinsa merkeissä.

Perjantaina 27.11. järjestettävän ensimmäisen Svart Festivalin juhlapaikkana on Helsingin Nosturi ja päivää myöhemmin konsertiareenana toimii Jyväskylän Lutakko.

Festivaalilla nähdään kahdella lavalla levy-yhtiön ykkösnimiä: pian odotetun kakkoslevynsä julkaiseva Jess & The Ancient Ones, juuri mittavalta Euroopan kiertueelta palannut speed/thrash metal-pumppu Speedtrap, kotimaisen uuden progen ykkösnimi Sammal, postpunk-yhtye Kesä, korkeaoktaanista actionrockia veivaava Hard Action sekä levy-yhtiön tuoreinpiin kiinnityksiin kuuluva suomiheavy-yhtye Musta Risti.

Jyväskylässä esiintyjäkaartiin on kiinnitetty myös postpunk-yhtye 1981.

Helsingin keikalla kuullaan lisäksi laadukasta levymusiikkia, kun dj-ohjelmistosta vastaavat DJ IvaKarhu sekä Salmelan Muovisorvaamo.

Molemmilla keikoilla tulee olemaan myös Svart Recordsin levykauppa, jonne festivaalivieraiden on mahdolista tilata ennakkoon levyjä ilman toimituskuluja.

Svart Recordsin nokkamiehen Tomi Pulkin mukaan festivaalilla olisi ollut kysyntää muihinkin kaupunkeihin, mutta yhtyeiden aikataulut eivät antaneet periksi. Ensi vuonna laajempana uudelleen (?)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Festivaalit, Musasto suosittelee, Uutiset

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

pihkasilma

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

harakka b

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

keesojen

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

visitation

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Isoa Pahaa manataan happojamien avulla – Seremonia/Kristalliarkki

seremonia krist

Seremonia: Kristalliarkki

Kotimainen okkultistista synkkyyttä ja psykedeelistä 70-luvun rokkia vääntävä Seremonia on kolmannella (Svart records) albumillaan yhä syvemmällä pakanallisissa varjoissa ja hapokkaan psykedelian suonsilmäkkeessä. Maailmanlopun menoa ja Ison Pahan saapumista manataan niin että tuntuu. Musiikissa kitara särisee ja happojamittelu poukkoilee levottomasti kuin paholaisen orgioissa. Riffistä löytyy 70-luvun alun heavy metallia ja proto doomia. Vokaalit aiheuttavat viiltävässä ulkopuolisuudessaan kylmiä väreitä. Mustan rockin liekki lepattaa.

Kun pakettiin lyödään vielä 15-minuuttinen Kristalliarkki I -teos, jossa bändin happomatka yltää jopa fuusiojazzin lokeroon, ollaan kohtuullisen syvällä mielen raja-aitojen pimeämmällä puolella. Tosin kiekolta löytyy myös suoraviivaisesti ja kovalla iskulla lyöviä jytäpaloja (Alfa ja Omega, Lusiferin lapsi) mutta myös hitaammin laahustavia mustan messun pilkahduksia (Musta liekki, Vapauden polku).

Jylhästi jylisevä urkuosasto, kuivaa vintagesoundia ja camp-huumorin rajaviivoilla heiluvaa lyriikkafatalisimia – Seremonia on sisäistänyt oman missionsa harvinaisen kokonaisvaltaisesti. Musiikin puolesta levy osuu varmasti monenkin 70-lukulaista rokkia harrastavan hahmon toivelistalle mutta tekstien painostava pahuuden kuolinmessu saattaa olla jo liikaa. Tinkimätöntä menoa joka ei kumartele kuin korkeintaan Ison Pahan suuntaan.

J.Kaunisto

(Arvostelu julkaisu aikoinaan Mesta.net -sivustolla)

soundcloud.com/svart-records/vapauden-polku

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Jos kesän kirkkaus rasittaa, synkkyyttä tuo Lasten Hautausmaa

lasten ha

Lasten Hautausmaa: Lasten Hautausmaa

Lasten Hautausmaa tempaisi ensin suurinpiirtein täydellisen EP:n, joka suorastaan säteili synkkää ja alavireistä tunnelmaa Mana Manan ja Noitalinna Huraan mieleen tuovalla kiihkolla. Pikkukiekko on siloittelematon, ankara ja omaehtoisen väkevä. Svart Recordsin tallissa levyttävän bändin kokopitkä on toisaalta hienoinen antikliimaksi, sillä bändillä on ollut liikaa studioaikaa (?) säätää ulkomuotoaan siloitellummaksi – ammattimaisemmaksi. Lasten Hautausmaa on menettänyt omaehtoisen punk-hengen särmää. Kuitenkin, albumi on monipuolisuudessaan aivan mainio tekele – pikkukiekon äärimmilleen viety inhorealismi ja ranteet auki -revittely oli paikoin jo liikaa.

EP:ltä tuttu Iho, hiukset ja luut on säväyttävä ‘nekro-folk” mutta Susien lauma osoittaa tietä aivan uudenlaiseen Lasten Haustausmaa -soundiin – Seremonian mieleen tuova paholaisrokki toimii todella maukkaasti. Punk-henkisesti säriseva Sara & Israel on vahva kannanotto. Levyn avaava Tuulipuut soi yllättävänkin ‘heleästi’ vaikka teksti on kaikkea muuta kuin kevyt – kertosäe on todellinen korvamato. Kirkaasta hämärään on kiekon raskauttavin tekele mutta Tiet vie pimeään on turhankin ‘Viikatemainen’ siivu. Hilja kaivaa syvältä mutta vastapainoksi kitaraan on saatu lohduttavaa keveyttä. Levyn päättävä Tyttöni jää käännösbiisinä etäiseksi, americanan olisi saanut kääntää Pohjoismaiseen muottiin.

Kristiina Vaaran Vaarallista-ryhmässä hankkima Mana Mana -orkesterin tuntemus ja toteavan koruton ulosanti antaa orkesterille huomionarvoisen leiman. Teksteissä ei kaiken aikaa esitetä samaistumiskohteita, meno on katkeran synkkää – suorastaan viiltävää. Tekstit asetetaan genren vaatimiin raameihin, joka tuo sanailuun tietynlaista ulkokohtaisuuden makua. Musiikillisesti kokonaisuus hengittää astetta vapautuneemmin kuin tinkimätön EP. Samalla kokopitkä on monipuolisempi ja kuluttajaystävällisempi. Lasten Hautausmaa on synkkyydestään huolimatta virkistävä kokemus.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu aikoinaan Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee