Uutuustornissa kuunneltavana

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston Uutuustornissa on kahden viikon ajan kuunneltavissa seuraavia levyjä:

Deerhoof: Breakup Song

Efterklang: Piramida

Purity Ring: Shrines

Sierra Leone Refugee All Stars: Radio Salone

Propagandhi: Failed States

Slash Recordsin parhaita Turun musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä

Viiltoja 80-luvun Amerikasta

Slash Records

Slash Records on vuonna 1978 perustettu amerikkalainen, Los Angelesista lähtöisin oleva pienlevy-yhtiö, joka aloitti toimintansa julkaisemalla lähinnä paikallisten new wave-, punk- ja rockyhtyeiden levyjä. Taidemaalari Bob Biggs perusti Slash Recordsin Los Angelesissa, ja toimitti 1970–luvun lopulla myös Slash–nimistä punkrockfanzinea.

Biggs siirtyi levy-yhtiötoimintaan vuonna 1978, julkaisi The Germs –yhtyeen seitsemäntuumaisen singlen ja vuotta myöhemmin bändin ainoaksi jääneen albumin GI. Sitä seurasi vuonna 1980 ilmestynyt X –yhtyeen klassikkolevy Los Angeles. Levy-yhtiö jatkoi toimintaansa vielä kauan fanzinen lakkauttamisen jälkeenkin.

Viisi levynkantta näytteillä, tornissa lainattavana CD-levyjä

Turun musiikkikirjaston 29.11.2012 avatussa levynkansinäyttelyssä on esillä viisi Slash Records–levy-yhtiön julkaisemaa albumia vuosilta 1982–1987. Levyt ovat Sami Tammiojan kokoelmasta.

Näyttelyssä on esillä klassikot:

° Rank And File: Sundown 1982

° The Del Fuegos: The Longest Day 1984

° Music From The Motion Picture Alamo Bay 1985

° BoDeans: Outside Looking In 1987

° Los Lobos: By The Light Of The Moon 1987

Musiikin neuvonnassa on lainattavana Slash Recordsin julkaisemia CD-levyjä.

Uraauurtavaa yhteistyötä

Vuoteen 1981 asti Slash Recordsin levyt olivat, monen muun pienlevy-yhtiön tavoin, riippumattoman JEM Recordsin jakelussa. Kun JEM meni konkurssiin, Slash teki vuonna 1981 jakelusopimuksen Warner Brothersin kanssa. Tämä sopimus oli yksi ensimmäisistä pienen, riippumattoman ns. indie-levymerkin ja suuren, valtavirran yhtiön välillä solmituista yhteistyösopimuksista.

Yhteistyö Warnerin kanssa jatkuikin aina vuoteen 1996 asti. Tuona aikana Slashin julkaisutoiminta kukoisti. Vuonna 1986 Slash ja sen alamerkki Ruby Records myytiin London Recordsille. Yhtiön toiminta jatkui kuitenkin aina vuoteen 2000 asti, jolloin se lakkautettiin silloisen omistajansa Universalin toimesta.  Vuonna 2003 Slash Recordsin nimi ja oikeudet palautuivat Biggsille, joka käynnisti sen toiminnan uudestaan.

”Small enough to know the score…”

Slash Records aloitti julkaisemalla ensisijaisesti eteläisen Kalifornian punk- ja rockyhtyeiden levyjä. Yhtiö laajensi toimintaansa huomattavasti 1980–luvun puoleenväliin mennessä  ottamalla listoilleen mm. englantilaisen laulaja-lauluntekijän Robyn Hitchcockin sekä jamaikalaisen reggaeyhtye Burning Spearin.  Slash Records säilytti kuitenkin loppuun asti alkuaikoinaan punkpiireiltä omaksumansa itsenäisen, kapinallisen asenteensa. Tuota asennetta kuvaa mainiosti yhtiön slogan ”Small enough to know the score, big enough to settle it!”.

Kansainvälisesti tunnetuimmat ja kaupallisesti menestyneimmät Slashille levyttäneet artistit lienevät Los Lobos ja Faith No More. Muita keskeisiä Slashille levyttäneitä yhtyeitä olivat punkbändit Fear ja L7 sekä kauhurokin pioneereihin lukeutuva Misfits.  Yhtiön maanläheisempää tuotantoa, aikanaan cowpunkiksikin (nyk. americana) kutsuttua tyylisuuntaa edustivat mm. rokkia, kantria ja punkasennetta vapaasti musiikissaan yhdistelleet The Blasters, The Gun Club, The Del Fuegos, Green On Red, BoDeans, Dream Syndicate, Rank & File, Violent Femmes ja Grant Lee Buffalo. Slash on myös julkaissut saksalaisen Rammsteinin musiikkia Yhdysvalloissa.

Maanläheisyyttä, kapinallisuutta ja amerikkalaisia arvoja

Levynkansinäyttelyssä olevat viisi albumia kuvaavat hyvin Slash Recordsin toiminnalle ominaista kapinahengen ja periamerikkalaisten arvojen sekoitusta.

Rank And File oli Kinmanin veljesten Chipin ja Tonyn perustama roots rock –yhtye ja vuonna 1982 ilmestynyt Sundown heidän debyyttialbuminsa. Veljekset olivat aiemmin pyörittäneet lähinnä hardcorepunkkia soittanutta The Dils –yhtyettä, mutta päätyivät Rank And Filen kanssa esiintymään  mm. erilaisissa kantrimusiikkitapahtumissa ja TV-ohjelmissa. Bändin omintakeisessa soundissa ja musiikissa yhdistyvät hienolla tavalla amerikkalainen perinnemusiikki ja veljesten lähihistoriasta muistuttava kapinallinen asenne. Tuo asenne heijastuu myös Sundown levyn hienossa kannessa, jossa tähytään (henkilökohtaista) vapautta rajoittavien piikkilanka-aitojen tuolla puolella avautuvalle iltataivaalle. Yhtyeessä vaikutti myös myöhemmin komeaa soolouraa tehnyt kitaristi Alejandro Escovedo.

Myös Bostonilaisen The Del Fuegosin  ytimen muodostivat veljekset, laulaja-kitaristi Dan sekä kitaristi Warren Zanes. Yhtyeen ensimmäinen levy The Longest Day (1984) on tuottajaguru Mitchell Froomin (mm. Richard Thompson, Suzanne Vega, Los Lobos jne.) tuottama kokoelma hienoja garagerock/popkappaleita. The Del Fuegos saavutti myöhemmin urallaan hieman kyseenalaistakin kuuluisuutta, kun heidän musiikkiaan käytettiin olutmainoksessa. Yhtyeen kolmannen Slash-levyn (Stand Up, 1987) flopattua kaupallisesti Warren jätti bändin veljelleen. Nykyään Dan Zanes tekee pääasiassa lastenmusiikkia ja on saanut työstään mm. Grammy-palkinnon (2007, Best Musical Album For Children).

Ry Cooderin tuottama Music From The Motion Picture Alamo Bay –levy on vuonna 1985 ilmestyneen elokuvan Alamo Bay soundtrack. Louis Mallen ohjaamassa elokuvassa tarkastellaan Vietnamin sodan veteraanin (jota esittää näyttelijä Ed Harris) ja hänen pieneen (kuvitteelliseen) kotikaupunkiinsa tulleiden vietnamilaisten maahanmuuttajien välisiä jännitteitä. Levyn musiikki on komea sekoitus instrumentaalimusiikkia ja laulettuja kappaleita ja sillä esiintyy useita Slashin artisteja (mm. Los Lobosin jäseniä) sekä suuri joukko muita amerikkalaisen juurimusiikin taitajia. Levyn kannessa toistuu Rank And Filen levyltä tuttu ”aita ja illankoitto” –teema.

Los Lobosin kolmas Slash –julkaisu By The Light Of The Moon (1987) sisältää aiempaa vähemmän meksikolaisia kansanmusiikkivaikutteita, ja on kaupallisin yhtyeen siihenastisista levyistä. Albumilta löytyy myös yksi bändin tunnetuimmista omista kappaleista, Shakin´Shakin´Shakes. Vain vähän myöhemmin Los Lobos saavutti huomattavaa maailmanlaajuista suosiota versiollaan Ritchie Valensin kappaleesta La Bamba, jonka bändi levytti (muutaman muun Valens –kappaleen ohella) samannimisen hittielokuvan soundtrackille.  Sittemmin yhtye on tehnyt paljon kokeilevampaakin musiikkia mm. Mitchell Froomin tuottamana.

Kurt Neumannin ja Sammy Llanasin luotsaama BoDeans valittiin Rolling Stone-lehden äänestyksessä vuoden 1987 parhaaksi uudeksi yhtyeeksi. Samana vuonna julkaistiin bändin toinen levy, Talking Heads –yhtyeen rumpalin Jerry Harrisin tuottama Outside Looking In. Levy on yhtyeen kokeellisin mutta samalla myös kaupallisin tuotos, ja menestyi bändin julkaisuista kaikkein parhaiten. Myöhemmin BoDeans on tehnyt yhteistyötä mm. U2:n ja The Band –yhtyeestä tutun Robbie Robertsonin kanssa.

Sami Tammioja

Tuomas Pelttari

Viikon Levy: Radiopuhelimet-yhtyeen uusintajulkaisut K.O. ja Pian, Pian

Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen vinyylinä Radiopuhelimet-orkesterin historialliset kokopitkät K.O. (1990) ja Pian, Pian (1991). Varsinkin K.O. nauttii kulttisuosiosta eikä uudelleentuleminen ole haitaksi myöskään hermoja raastavalle ja aikoinaan välityöksi luonnehditulle Pian, Pian -kiekolle.

Oululainen Radiopuhelimet säilytti hämmästyttävän hyvin punkin energian ja keskisormella heristelyn Kansanturvamusiikkikomission muuttuessa 80-luvun lopulla Radiopuhelimet-kokoonpanoksi. Raaka ja repivä, suorastaan alkukantainen tundragarage jalostui jo toisen albumin kohdalla äärimmäisen häiritseväksi mutta pirun tehokkaaksi Stooges goes uusi aalto -kokemukseksi. Riku Mattila tarttui asiaan (Mikko Karmila miksasi) ja K.O.-levylle taltioitui autotallimaisen raaka ja kuiva soundi, joka kuulostaa riisutun tehokkaalta mutta varsinkin laulusoundin osalta puhutaan totaalisen kettumaisesta kiekosta.

Ajattele ja Viime yönä ovat tiukkuudessaan ja päällekäyvässä uhossaan suorastaan vaarallisen kuuloista materiaalia. Albumin ”hittibiisi” Tapio nykii ja potkii kuin uuden aallon jannut muutamia vuosia aikaisemmin. Kiekon nimibiisi on varsinainen sirkkelisirkus vaikka vauhdin osalta käytetään säätöruuvia. Kotimaisen ”vauhtimetallin” klassikko Iltatunnelmia sylkee ja pullistelee kuin Motörhead.

Karun sirkkelisoundin ja omissa svääreissä liikkuvan lyriikan lisäksi (varsinkin) vinyyliversion kruununa sädehtii (ja taidetta koteihin tuo) tyylikäs maalaus nimeltään Pidot, joka on bändin huutajan J.Mäen kotikokoelmista.

K.O. oli menestys – ”ainakin kehujen määrällä mitattuna”. Seuraava albumi Pian, Pian oli monen mielestä pettymys. Myös bändi on myöntänyt että ei oikein irronnut – homma meni väkinäiseksi. Kiekko on synkempi, ahdistavampi. Tuottaja Mattila halusi kovasointisen äänitystilan ja niinpä kiekkoa äänitettiin vanhassa teollisuushallissa. Hallikaiku kuuluu albumilta vieden mukanaan intiimiä keikkafiilistä. Viisumateriaali on hektisempää ja nykivämpää. Nahkajeesuksesta muodostui keikkojen ”soittakaa Paranoid” -toive mutta muuten meno on selkeästi suorempaa ja vähemmän kuulijaystävällistä.

Kaikesta huolimatta kiekko kuulostaa uutena versiona armon vuonna 2012 todella elinvoimaiselta. Kuiva kitarasoundi on suorastaa kolkko mutta todella käskevä. Vokaalit ovat paikoin turhankin esillä mutta kokonaisuus hyökkää kuin Pelle Miljoona -covereita veivaava Motörhead. Liekkileikit, Vauhdin hurmaa, En tiedä mikä se on mutta se on saanut minut (valtaansa) ovat suorastaan hypnoottisen raakaa höyläämistä. Jos rähinärokkia on kuitenkin tarkoitus soittaa, paskat hifistelysoundeista!

Toisella puoliskolla meno alkaa maistua hienoisesti toistolta mutta äänivalli iskee päälle kuin painajainen. Joose Ryti tapettiin tuntuu kuin nyrkkitappelulta, sana intensiivisyys saa uusia merkityksiä. Samat sanat voi lausua Pimeä juna -vyörytykselle. Mitta on täysi vaikuttaa reilummin indierockilta (verrattuna bändin tyypilliseen tundra-aggressioon).

Puheet Pian, Pian -albumin iskukyvyn puutteesta ja bändin uran ”aallonpohjasta” ovat rajusti liioiteltuja. Albumi on intensiivisyydessään suorastaan painostava kokemus. K.O. on selvästi hallitumpi tekele mutta Pian, Pian ansaitsee kättä todella kettuuntuneen asenteen tallentamisesta. Molempi parempi, sillä levyt ovat silkkaa elävää kotimaisen rähinärockin historiaa – näitä levyjä ei enää nykyään tehdä!

J.Kaunisto

Dave Lindholm julkaisee kuluvan vuoden kolmannen albuminsa!

Dave Lindholmin uusin yhtye Dave L. B. Inventive julkaisee toisen levynsä Honest Eyes 7.12.2012.

Bluesjuurista rockia esittävän trion esikoisalbumi julkaistiin tämän vuoden alussa ja 7.12 julkaistavan Honest Eyes -kakkoslevyn tiimoilta bändi on lähdössä myös ensimmäiselle keikoilleen ensi keväänä.

Bändi kokoonpano on Dave Lindholm (kitara, laulu), Klasu Wirzenius (basso, laulu, kosketinsoittimet) ja Dino Kullberg (rummut). Levyn julkaisee TUM Alternative, joka aloitti yhteistyönsä Dave Lindholmin kanssa jo vuonna 2010 julkaistulla Dave Lindholm & Otto Donner: More Than 123 -albumilla.

Dave L. B. Inventive sai alkunsa Dave Lindholmin, Klasu Wirzeniuksen ja Dino Kullbergin yhteisistä jammailuista, jotka johtivat trion lopulta äänittämään ensimmäistä levyään. Siinä missä aiemmin julkaistu Dave L. B. Inventive -esikoisalbumi oli riemua siitä, että juttu toimii, on nyt julkaistavalla Honest Eyes -levyllä asiat viety pidemmälle. Honest Eyes esittelee entistä paremmin yhteenhitsautuneen bändin, soittamisen iloa ja biisien ehdoilla tehtyjä ratkaisuja.

Honest Eyes on Dave Lindholmin kolmas albumi tänä vuonna! Tuotteliaana tunnettu artisti on julkaissut Dave L. B. Inventive -yhtyeen esikoislevyn helmikuussa sekä vuosikymmeniä kypsytellyn levyn The Blue CD:n yhdessä veljensä Calle Lindholmin kanssa kesällä 2012.

Edith Piaf

3.10 kuultiin Edith Piafin lauluja rakkaudesta ja intohimosta Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Laulaja, näyttelijä Päivi Mäkinen esitti ranskalaisen laulajalegenda Edith Piafin tunnetuksi tekemiä lauluja rakkaudesta, oikeasta elämästä sekä intohimosta. Päiviä säesti Tapani Puranen. Laulujen välissä Päivi kertoi Edith Piafin dramaattisesta elämästä.

Edith Piaf varttui köyhyydessä huorien ja parittajien keskellä, mutta hänen äänensä teki hänestä tähden Atlantin molemmin puolin. Hänen intohimoiset suhteensa ja ystävyyssuhteensa tekivät hänestä maankuulun, samoin kuin hänen unohtumattomat live-esiintymisensä ja kauniit laulujen tulkintansa tekivät hänestä tunnetun kaikkialla maailmassa:  La Vie en Rose, Milord, Hymn to Love ja monet muut. Edith Piafin elämään ja musiikkiin  voi tutustua esim.

Elämäkerta Berteaut, Simone: Piaf: Jumalani kuinka olen elänyt

Elokuva Pariisin varpunen (2007)

Hymne à la mome : best of 2012

Tuplakokoelma sisältää Edith Piafin upeimpia tulkintoja 44 kappaleen verran. Mukana kaikki tutut, mm. La foule, Padam padam, Milor, Non, je ne regrette rien, Sous le ciel de Paris, Exodus, Mon dieu, La vie en rose.

Ja paljon muuta Vaski-kirjastojen kokoelmista

Viikon levy: Sondre Lerche – Duper Sessions

Ihana indiepoppari Sondre Lerche julkaisi vuonna 2006 levyn Duper Sessions, joka poikkeaa aika lailla hänen muusta tuotannostaan: levy on täynnä perinteiseltä kuulostavaa lupsakkaa jazzia.

Lyriikoissa käsitellään rakastumista – sen synnyttämää kaipuuta (Night And Day); sen peruttamattomuutta, surkeutta (The Curse of Being in Love) ja ihanuutta (The More I See You).

If it wasn’t for the fact that I couldn’t go back
I wouldn’t stand the torture that they call being in love
It won’t get better
It won’t get better
Embrace the curse so it doesn’t get worse

Duper Sessionsilta löytyy pari biisiä, joista Sondren persoonallinen tyyli kuuluu vahvimmin: (I Wanna) Call It Love sekä Once In A While. Ne toimivat hyvin maistiaisina kuuntelijoille, jotka eivät vielä tunne Sondrea.

Parin minuutin biiseistä koostuva levy on nopeasti kuunneltu – ja se on niin hurmaava, että itse kuuntelen sen yleensä monta kertaa peräkkäin. Viimeisenä biisinä kuullaan suloinen, norjankielinen Lulu-vise. Sen päätyttyä ilmaan jää leijailemaan rattoisa tunnelma.

Duper Sessions äänitettiin Sondren ollessa 23-vuotias. Sitä ennen hän oli jo julkaissut kaksi albumia, ja parin vuoden välein ilmestyivät jo seuraavat neljä. Hän on ehtinyt myös luoda musiikit elokuvaan Dan In Real Life (2007). Nykyään juuri kolmekymmentä täyttänyt, New Yorkin Brooklyniin asettunut norjalaismuusikko suunnittelee kokeilevampia tapoja kirjoittaa musiikkia ja toimii tähtivalmentajana Norjan The Voice-ohjelmassa.

Evi Reuhkala

Uutuustornissa kuultavana

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston Uutuustornissa on kahden viikon ajan kuunneltavissa seuraavia levyjä:

Passion Pit: Gossamer

Metric: Synthetica

The Tallest Man On Earth: There’s no leaving now

dEUS: Following Sea

Burkina Electric: Paspanga

Viikon levy – Bangs & Works Vol. 1 & 2

Artistinimellä µ-Ziq 90-luvulla mainetta niittänyt englantilainen Mike Paradinas omistaa nykyään yhden tärkeimmistä elektronisen undergroundin levy-yhtiöistä: Planet Mu. Lafkan julkaisut kattavat laajan skaalan erilaisia marginaalisia tyylilajeja levy-yhtiön pomon kulloistenkin kiinnostuksen kohteiden mukaan. Tärkeimpiä siitä tekee myös se, että julkaisuja ilmestyy todella paljon, ja ne ovat poikkeuksellisen helposti saatavilla sekä pitkään painossa. Kirjastokäytön kannalta on myös mainiota, että Planet Mu julkaisee edelleen pääasiassa CD-levyjä ja vinyylejä monien muiden samoille alueilla operoivien pitkäikäisten levy-yhtiöiden siirryttyä kustannussyistä kokonaan tiedostojulkaisuihin.

Viime vuosien suosikkini Planet Mu:n pitkästä katalogista taitavat olla nämä kaksi Bangs & Works -kokoelmaa (2010 ja 2011). Ne dokumentoivat etelä-chicagolaista tanssimusiikkiskeneä, footworkia, joka ennen kokoelmien julkaisua oli verrattain tuntematon tyylisuunta Euroopassa. Housen synnyinkaupungissa on tehty elektronista tanssimusiikkia sen alkuajoista lähtien, ja laajemmin footwork linkittyy juke-musiikkiin, jonka yläkäsitteenä puolestaan voisi pitää ghetto housea. Ghetto house on edelleen raakaa housea, mutta huomattavasti nopeampaa, sisältäen rikottuja rytmejä, poukkoilevia bassoja ja rivoja sanoituksia. Naapurikaupungin Detroitin vastaavaa musiikkiahan kutsuttiin tunnetummin ghetto techiksi.

Footwork-musiikki on kuitenkin tarkemmin hyvin pienen porukan paikallinen juttu. Kaikki footwork-musiikki on tehty footwork-tanssimista varten, osa kappaleista on jopa rytmitetty tarkkaan jonkun tietyn tanssijan toiveiden mukaan. Sitä oudommalta tuntuukin kuunnella tätä musiikkia täällä kotimaisemissa, toimistotuolissa istuen, ikään kuin pääsisi kurkistamaan salaisiin kellaribileisiin, jonne ei normaalisti olisi mitään asiaa. Se on mielettömän kiehtovaa. Alkuperäisestä kontekstistaan irrotettuna footwork näyttäytyy totaalisena päänyökytysmusiikkina, 160 iskua minuutissa takovana, järkensä menettäneenä superkoneena. Kappaleet ovat lyhyitä, fragmentaarisia, jopa minimalistisia. Lähes kaikissa on sama bassolinja, joku yksittäinen, rujosti pätkitty vokaalisample ja hyvin vähän muita elementtejä. Jäin koukkuun tähän musiikkiin lähes välittömästi. Samoin taisi aiemmin käydä kokoelmat tehneelle Paradinasille, joka valitsi nämä kappaleet ilmeisesti omasta 1500 biisin footwork-kokoelmastaan.

Mitään isompaa ilmiötä tästä on turha odotella, sillä levyllä kuultava musiikki on todellista undergroundia, se tuskin jää kenellekään kuulijalle epäselväksi. Tätä vaikutelmaa vielä korostaa se, kuinka biisit eivät ole levyillä luonnollisessa ympäristössään yhteenmiksattuina, vaan kokonaisina, irtonaisina, raakoina palasina. Ja kakkoslevy sisältää vielä kokeilevampaa ja villimpää kamaa himokäyttäjille. Siispä tästä Bangs & Worksit haltuun, netistä hieman lisämateriaalia ja eikun omia miksauksia tekemään. Ja jos tanssi kiinnostaa, niin Youtubesta löytyy paljon opetusmateriaalia myös siihen.

Risto Mikkonen

Raision kaupunginkirjaston musiikkiosastolla – paita muistoksi jäi…(Neil Young)

Kiertuepaidat jäävät monille muistoiksi maassamme vierailleista laulajista ja bändeistä. Raision kirjaston musiikkiosastolla nämä  muistot tuodaan näkyville kuukausittain vaihtuvine paitoineen.

Marraskuun paita on Neil Youngin kiertuevaate  vuodelta 1993. Kyseessä oli Neil Youngin Euroopan kiertue Booker T & MG’s -kokoonpanon kanssa (Helsingin jäähallissa 30.6.)

Soitto- ja lauluhuone on suosittu

Mahtavaa palvelua

Turun Musiikkikirjaston soitto- ja lauluhuone on suosiossa. Asiakkaat saavat kirjaston aukioloaikana tilan musiikin harjoittelua varten. Huone sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa laajan nuotti- ja soitonopaskokoelman välittömässä läheisyydessä.

Kirjaston asiakas Linnea Kiukka kertoo kokemuksistaan:

Akustinen piano on tärkeä

– Soittohuone on mahtava palvelu kirjastossa, koska huoneessa on oikea piano! ”Koppiharjoittelu” ei tietty ole sitä ihmisten välistä vuorovaikutuksellista mitä musiikki on parhaimmillaan, mutta tiiviissä kaupunkiasumisessa tarvitaan myös eristystä. On hienoa, että kaupunki  mahdollistaa musiikin oma-aloitteista ja itsenäistä harrastamista. Tästä voisi kyllä useammatkin ihmiset hyötyä kun vaan tietäisivät.

– Mainostan soitto- ja lauluhuonetta aina kun mahdollista. Helsingissä voi Rautatieaseman Kymppikirjastossa varata myös äänitysstudiota! Varaan huoneen aina kun kerkiän, melkein joka päivä. Varaaminen on helppoa koska huonetta voi varata melkein mihin aikaan päivästä vaan.

Peili puuttuu vielä

– Soittohuoneessa voisi olla kokovartalopeili, joka auttaa harjoittelemisessa paljon. Jos mahdollista niin jokin äänenvaimennussysteemi olisi hyvä koska huone niin kovin kaikuu. En tiedä onko mahdollista näin historiallisessa rakennuksessa esim kiinnittää mitään seinään, mutta vaimennus lisäisi käyttömukavuutta noin neljäsataa prosenttia! 🙂 Mahtava palvelu kaikin puolin, kaikki vaan musisoimaan!

terveisin Linnea Kiukka

***

Ajanvaraukset

Varaukset musiikin neuvonnasta, myös puhelimitse 02 2620 658 tai sähköpostitse musiikkikirjasto@turku.fi. Tervetuloa!