Haastattelussa paikallinen rytmiblues-orkesteri Detroit

detroittt

 

Vuonna 1973 Suomeen muuttanut Detroitin kasvatti Roland Wilson lähti kotiseuduiltaan 18-vuotiaana Saksaan – suorittamaan asepalvelusta. Miehen tie kulki lopulta Turun kautta Raisioon. Detroit-niminen rytmibluesia soittava orkesteri perustettiin jo vuonna 1989. Jo tuolloin tarkoitus oli tuoda esille Wilsonin Detroitin aikaisia musiikillisia juuria. Detroit-yhtyeen musiikilliset lähteet löytyvät Motown ja Stax-aarteiden lisäksi nimistä kuten Steve Cropper, Booker T and the MGs, Buddy Guy, Otis Rush, The Allman Brothers, Cream…

Wilsonin lisäksi Detroitin alkuperäisessä miehityksessä vaikutti rumpali Christer Karjalainen. Nyt menossa on jo kuudes bändikokoonpano miehityksellä Christer Karjalainen (rummut), Teijo Saarinen (basso), Judo Jalava (keyboard, laulu) ja Roland Wilson (kitara ja laulu).

Detroit on uransa aikana ehtinyt soittaa mm. Ruisrockissa, Puistobluesissa ja Rauma Blues -tapahtumassa. Bändin uraa on tallennettu myös cd-julkaisujen muodossa. Tuore Back To The Motor City on jo Detroitin viides levynäyttö. Julkaisun taustalta löytyy turkulainen KC Sound.

Wilsonin mukaan tarkoitus on edelleen tuoda esille omia musiikillisia juuria, joissa heijastuu vahvana kotikaupunki Detroitin vaikutteet.  Vaikka orkesterin kuulijakunta asettuu 45-55 ikävuoden tienoille, keikoilla näkee myös nuorempaa väkeä.

Detroitin suurimmat vaikutteet tulevat Amerikan suunnalta mutta entä Pohjolan ja Suomen jättämät jäljet? Wilson toteaa asuneensa Suomessa jo niin kauan että vaikutteilta ei ole voinut välttyä.  ”Uuden levyn Searchin’ For a Dream- kappaleen voi joku tulkita valssiksi”.

– Koska muut soittajat ovat suomalaisia, uskon että he tuovat mukaan omia vaikutteita. He ovat kuunnelleet ja soittaneet monenlaista musiikkia. Suomessa on muuten paljon hyviä blues artisteja.

Blueskaavan omaksuminen jo nuorukaisena Detroitin ympäristössä lienee Wilsonille todellinen vahvuus. Yhdysvalloissa hankituista musiikin perusteista ei liene ollut ainakaan haittaa suomalaisissa roots-ympyröissä!

– Hyvä puoli on se että minä soitan ja laulan amerikkalaiseen tyyliin eli se on aitoa. Haittaa on ollut ehkä siitä että oma tyylini ei aina pure traditionaalisiin blues-diggareihin. Kerran sain kommentin että kitarasoundini ei ollut samanlainen kuin Claptonilla! Minun ensimmäiset vaikutteeni ovat olleet soulahtavia ja blues on tullut mukaan kuvioihin vasta myöhemmin.

Wilsonin mielestä yhtyeen suunta on vuosien saatossa muuttunut leppoisammaksi ja letkeämmäksi. ” Otteemme on ikäänkuin aikuistunut. Bändi soittaa nykyisin ehkä intuitiivisemmin kuin ennen”.

 

Bluesin asemasta tämän päivän Suomessa Wilsonilla on kaksijakoista sanottavaa. Keikoilla on aina hyvä vastaanotto. Ne jotka tykkäävät bluesista, tykkäävät siitä kovasti. Roots-musiikkia soittavat tahot pitävät kuitenkin itsestään ja musiikistaan turhan matalaa profiilia.

– Emme ehkä osaa myydä itseämme samoin kuin joku pop-tähti. Ehkä kielimuuri on myöskin hidaste, koska blues lauletaan useimmiten englanniksi. Olen kyllä sitä mieltä että bluesia voisi laulaa myös suomeksi.  Musiikin täytyy elää ja muuttua koko ajan mutta myöskin vanhat klassikot vetävät aina puoleensa. Mielestäni maailma tarvitsee paljon uusia lauluja, joissa artistin omat kokemukset saadaan esille.

Keikkapaikkoja on kuitenkin liian vähän – varsinkin bluesorkestereille. Wilson arvelee keikkojen niukkuuden syyksi myös lamaa ja bluesin trendikkyyttä.

– Ehkä elävä musiikki ei ole niin trendikästä kuin ennen. Lehdissä mainostetaan karaokea melkein enemmän kuin elävää musiikkia. Myös tanssimusiikkia soittavat kaverini ovat samaa mieltä, keikkoja ei ole riittävästi.

Detroitin tavoitteena on tulevaisuudessakin tehdä omaehtoista musiikkia. Lauluja syntyy vielä sopivasti ja tarinoita riittää.  Detroit keikkailee aina kun on sopiva tilaisuus ja halukkaita kuuntelijoita.

Vaikka Roland Wilsonin kotikaupunki Detroit on antanut paljon, kaupungin nykyinen ilme on surullinen ja harmaa. Detroit on henkisessä ja taloudellisessa konkurssissa.

– Kun lähdin 60-luvun loppupuolella Detrroitista, kaupungin alamäki oli jo alkanut. Muistan vielä kun vuonna 1967 tankit rullasivat kaduillamme. Rotumellakat olivat aika uskomattomia ja pelko vallitsi. Mutta vuonna 68 Detroit Tigersin Baseballin World Series –voiton ansiosta porukka oli haltioissaan. Muistiini mahtuu siis sekä hyvät, pahat että rumat hetket. Detroit City oli aikanaan loistava kaupunki. Aina kun käyn visiitillä Detroitissa, tuntuu pahalta kun huomaan ettei paluuta entiseen enää ole.

Toivo kuitenkin elää. Tuoreen Back To The Motor City –albumin vaikuttava kansikuva tuo esille autioituneen betonikaupungin kylmyyden mutta taustalla näkyy valoa.

– Etukannen valokuva symboloi hienosti Detroitin kaupungin nykytilaa. Ikkuna on rappiokunnossa mutta kun katsoo läpi, niin kaukana näkyy valonpilkahdus (Detroitin tulevaisuus?).  Kävi tuuri, kun serkkuni kaveri John Wagner tarjosi vapaasti käyttöömme kyseisen ottamansa hienon valokuvan.

Lopuksi Roland Wilson listaa muutamia omia blues-suosikkejaan:

-Albert King – King of the Blues Guitar (äänitetty Staxin studiossa)

-Blues Jam at Chess (äänitetty Chicagossa, mahtava bluesopas!)

-Robert Johnson – King of the Delta Blues

-B.B. King – Live at the Regal

– Buddy Guy – Hold that Plane

-The Allman Brothers Band –  At Filmore East.

-Cream – Fresh Cream (valkoista bluesia mikä menee vähän popin puolelle mutta loistavasti)

https://www.facebook.com/detroitbluesband

(Teksti J.Kaunisto)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s