Viikon levynä Andreas Johnson : Liebling (1999)

Ruotsalaisen poplaulajan Andreas Johnsonin järjestyksessään toinen levy toi miehen hetkeksi parrasvaloihin. Seuraavat neljä albumia eivät yltäneet Lieblingin suosioon.

Andreas Johnson on pienestä pitäen ollut musiikin ja musiikkielämän ympäröimä. Andreaksen vanhemmat olivat jazz-muusikoita ja pieni Andreas kiersi keikoilla vanhempiensa mukana. Muusikon uransa Andreas aloitti Planet Waves bändissä, joka julkaisi vain yhden albumin. Planet Waves hajosi kuitenkin nopeasti ja Andreas aloitti soolouransa.

Ensimmäinen soololevy, Cottonfish Tales, ilmestyi vuonna 1997. Vuonna 1999 ilmestynyt toinen levy, Liebling, ja varsinkin jo singlenä julkaistu kappale Glorious nosti Andreaksen ja hänen kevyen poppinsa pinnalle. Glorious saavutti suosiota myös Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Britannian singlelistalla Glorious ansaitsi parhaimmillaan neljännen sijan.

Muut Lieblingin kappaleet eivät ole yhtä mukaansa tempaavia, mutta kelpoa ja hyväntuulista poppia. Myönnän, että oma kiinnostukseni Andreaksen musiikkia kohtaan alkoi miehen ulkonäön perusteella, mutta kyllähän Andreas osaa laulaa pehmeän karhealla äänellään. Vaikka Liebling nyt onkin Andreaksen menestynein levy, niin muihinkin kannattaa kyllä tutustua!

Muuten: vielä keväällä 2000 ruotsalaisissa diskoissa DJ:t saivat tanssikansan ryntäämään lattialle kahdella kappaleella: toinen oli Glorious ja toinen Daruden Sandstorm… Hieman eri luokassa nämä kappaleet kulkevat, mutta niitä yhdistää helposti mieleen jäävä melodia, mahtipontisuus ja huolettomuus!

 

Lieblingin saatavuus Vaski-kirjastoissa.

Päivi Svala

Naisen työ Kate Bushin mukaan

Kate Bush

This Woman’s Work – Anthology 1978-1990

Uutta Kate Bushin albumia 50 Words For Snow odotellessa Musasto esittelee massiivisen boksin This Woman’s Work. 8 CD-levyn laatikossa on Bushin kuusi ensimmäistä albumia sekä kaksi ultrakiinnostavaa bonuslevyä. Populaarimusiikin kaanonissa Kate Bushin musiikki on korvaamatonta.

***

Kate Bushin ensimmäinen single Wuthering Heights//Kite julkaistiin tammikuussa 1978. Levy-yhtiö EMI epäili seiskan mahdollisuuksia, mutta lopulta Kate oli singlelistan kärjessä. Poikkeuksellisen taidokas ja omaperäinen Wuthering Heights antoi viitteitä ensimmäisestä albumista The Kick Inside. Tuo levy on täynnä valloittavia popseikkailuja, jotka kaikki onnistuvat. Kiehtovaa ja melko helposti omaksuttavaa popmusiikkia, joka haastaa syventymään. Toinen singlejulkaisu The Man With The Child In His Eyes//Moving menestyi myös hyvin listoilla.

Toinen albumi Lionheart äänitettiin nopeasti. Julkaisuaikataulu oli kireä, ja levy julkaistiin vielä ennen vuodenvaihdetta. Lionheart lienee boksin epätasaisin albumi. Parhaita biisejä ovat Fullhouse ja Symphony In Blue. Myös singlebiisit Hammer Horror ja Wow ovat Katen ehdotonta huippua.

Vuonna 1980 julkaistu kolmas albumi Never For Ever esitteli harkitumpaa lauluntekoa, sovittamista ja tuottamista. Kate tuotti levyn yhdessä Jon Kellyn kanssa. Äänimaailma on häikäisevä: aloitusraidasta Babooshka lähtien kuulija hypähtää suurenmoiseen satumaailmaan loputtomine yksityiskohtineen. Esimerkiksi Delius (Song Of Summer) on aivan hillitön kunnianosoitus brittiläiselle säveltäjälle. Katen ääni on voimistunut huomattavasti. Päätösraidalla Breathing Kate on erityisen koskettava. Nick Pricen fantastinen levynkansitaide kruunaa albumin taiteellisen riemuvoiton. Never For Ever oli Katen ensimmäinen listaykkönen albumilistalla.

Albumi The Dreaming (1982) oli monen kriitikon mielestä liian pitkälle ajautunut kokeilu. Jotenkin oli myös muka korrektia epäillä Katen kykyä tuottaa albumi itse. The Dreaming on toki kimurantti ja hieman vaikea, mutta palkitsee keskittymisen. Maagiset ja vähän pelottavat Leave It Open, Get Out Of My House ja The Dreaming ovat vaikuttavia.

Katen magnum opus on vuonna 1985 julkaistu Hounds Of Love. Majesteetillinen kokonaisuus on edelleen Katen tärkein albumi, sekä sävellyksien että tuotannon kannalta. Levyn tekoon meni Katelta kauan – ja kyllä kannatti. Musiikin syvyyttä voi vain ihmetellä. Mukana on myös poikkeuksellisen laadukkaita singlejä, jotka myös menestyivät listoilla: Running Up That Hill, Cloudbusting ja The Big Sky toimivat edelleen hienosti. Albumin jälkimmäinen puolisko The Ninth Wave on kunnianhimoinen ja onnistunut musiikillinen seikkailu, jonka kuunteleminen on aina suuri kokemus. Niin on myös video kappaleeseen Cloudbusting:

The Sensual World (1989) on Katen sliipatuin albumikokonaisuus. Osin ylituotettu levy on aavistuksen liian vesitiivis. Toisaalta albumilla on myös suuria onnistumisia. Boksin nimikappale This Woman’s Work on ehkä riipaisevinta Katea koskaan. The Sensual World ja Walk Straight Down The Middle koskettavat syvältä. Ja Mick Karn soittaa bassoa upeassa biisissä Heads We’re Dancing.

Erilliset harvinaisempia biisejä sisältävät kaksi CD-levyä sisältävät sinkkujen B-puolia, remixejä ja muita harvinaisuuksia vuosilta 1979-1990.  Mukana on esimerkiksi livetaltiointeja Katen ainoalta kiertueelta. Suosittelen lämpimästi.

Tuomas Pelttari

Turun yliopiston pääkirjasto täyttyy ambient-musiikista

Ääni-installaatio Music for Libraries soi Turun yliopiston pääkirjaston lukusalissa 26.9.2011-2.10.2011 viikon ajan joka päivä kello 12:00 – 15:00.

Teoksen kantaesitys on maanantaina 26.9. klo 12.00. Tilaisuudessa on mahdollista haastatella säveltäjää.

Jaakko Penttisen teos Music for Libraries on kirjastotilaan sävellettyä ambient-musiikkia. Teos toimii valaistuksen ja värityksen tapaan rauhallisena taustana lukemiselle ja ajattelulle.

Lähtökohtana teokselle on ollut englantilaisen kokeellisen musiikin säveltäjän Brian Enon 1970-luvulla esittämä näkemys erilaiset tilat ja niiden ominaispiirteet huomioivasta taustamusiikista. Teoksen musiikki on luotu Brian Enon ja ohjelmistosuunnittelija Peter Chilversin kehittämillä innovatiivisilla soittimilla Air, Bloom ja Trope.

Jaakko Penttinen on kokeellisen musiikin parissa toimiva turkulainen elektronisen musiikin tekijä.

Music for Libraries on osa Turun yliopiston kirjaston 90-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

 

Lisätietoja: Turun yliopiston kirjasto
20014 Turun yliopisto
puh. (02) 333 6176
sähköposti kirjasto@utu.fi

Jaakko Penttinen
musicforlibraries@gmail.com

Avaruusromu Jukka Mikkolan alustus ambient-musiikista

Ambient-musiikin valitut levyt

Irkkufestari juhlistaa 25-vuotista taivaltaan – Turussa hiljaista

Vuonna 1986 saapui legendaarinen Dé Danann -yhtye Helsinkiin esiintyäkseen ensimmäisillä suomalaisilla irlantilaisen musiikin festivaaleilla. Irish Festival in Finland aloitti kunniakkaan taipaleensa.

Vuosien varrella esiintyjinä ovat olleet monet vihreän saaren suuruudet, kuten Dé Danann, Patrick Street, The Chieftains, The Dubliners, Liam O’Flynn, Donal Lunny, Altan, Christy Moore, Davy Spillane Band, Mary Black, Jimmy McCarthy, Séan Keane, Dervish, Bringing It All Back Home, Leslie Dowdall, Mary Coughlan, Maire Breatnach, Eleanor Shanley, The Saw Doctors, The Woods Band ja Luka Bloom.

Tämänvuotinen festivaali järjestetään 23.9.-2.10.2011 eri puolilla Suomea.

Juhlavuotta kunnioittaa yksi festivaalin historian legendaarisimmista yhtyeistä, Patrick Street, jossa soittavat Andy Irvine (laulu, kitara ja buzuki), Kevin Burke (viulu), Arty McGlynn (kitara) ja John Carty (eri kielisoittimet).

Yhtye esiintyy keskiviikkona 28.9. klo 19.00 Espoon kulttuurikeskuksen Louhi-salissa (liput 20,-) ja torstaina 29.9. Posellissa, Raumalla.

Tämän hetken ehkä kysytyin irlantilaisen kansanmusiikin yhtye, The Alan Kelly Quartet, saapuu juhlistamaan pääkonserttia lauantaina 1.10. Savoy-teatteriin, Helsinkiin kello 19.00 (http://www.myspace.com/alankellymusic)

Suomea kiertää myös Fiddle Case. Orkesteri on tunnetuista länsi-irlantilaisista muusikoista koottu trio, jossa soittavat Eoin O’Neill (buzuki), Quentin Cooper (kitara, banjo, viulu, laulu ym.) ja Kirsten Allstaff (huilu ja laulu).

Turussa on Irkkufestivaalin osalta hiljaista. Suomi-Irlanti -seuran Turun osasto järjestää 30.9. kello 19.30 alkaen (Pub Hunter’s Inn) tapahtuman, jossa esiintyy kansanmusiikkiyhtye Hulla Hó (http://www.finnish-irish.fi/turku/)

Turun musan soittolista Kartalla!? klubin Kuka Barissa 10.9.2011

DJ Imola Grand Prix tutkailee

DJ Gnistan ja DJ Waka Waka

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston DJ:t soittivat illan aikana musiikkiosaston levyjä genrestä etno/maailmanmusiikki. Ohessa lista illan aikana soitetusta musiikista. Kaikki levyt löytyvät siis kirjaston kokoelmista. Ovat haettavissa Vaski-verkkokirjaston kautta.

DJ Waka Wakan soittolista

Niko Valkeapää: Sierra (2004)

DAVID Hudson: Rainbow serpent (1994)

Sedaa:Mongolian meets oriental (2010)

Hanggai: He who travels far (2010)

Sikameya El, Akim: Introducing Akim El Sikameya (2008)

Papa Wemba: Emotion. (1995)

The ROUGH guide to the music of the Balkans [Äänite] : brass, fiddle & accordion : defying boundaries

Koyaté, N’faly: Tunya (2008)

The Rough guide to Turkish café (2008)

Cheb Nasro: Mega rai. (1999)
Shantel: Disco partizani. (2007)
SÜPERSTAR ORKESTAR (esitt.) Balkanized (2008)

Flogging Molly: Float (2007)

Amsterdam klezmer band: Katla (2011)

Bhagra: original Punjabi pop (2003)

Beginner’s guide to Africa (2009)

DJ Gnistan

Set 1

Omara Portuondo – He Perdido Contigo

Takashi Hirayasu – Koza Renka

Gotan Project – Diferente

George Dalaras – A leaf on the water

Kishore Kumar – Typewriter Tip Tip Tip

Ana Moura – Os Búzios

Tony Allen – Crazy Afrobeat

Ry Cooder & Manuel – Caballo viejo

Magnifico – The land of champions

Femi Kuti – Beng Beng Beng

Set 2

Gogol Bordello – My Companjera

Twinz – O telefteos epizon

Mariza – Rosa Branca

Tigerstyle – Bol! Bol! Bol!

Rachid Taha – Rock El Casbah

Rotfront – Sovietoblaster

Tanam feat Salome – Taghsire man

Rodrigo y Gabriela – Diablo Rojo

Khaled – Ya-Rayi

Fagget Fairys – Oci

The Ogyatanaa Show Band – Disco Africa

Bonus

Kiril feat Ras Tweed & Esma – Raise up your hand

Harumi Miyako – Yuhizaka

Afrocubism – Al vaivén de mi carreta

DJ Imola Grand Prix’n  valikoima levyjä

Love, peace & poetry : turkish psychedelic music

Dancing with the dead

Nigeria special

Amazones de Guinée (esitt.):  Wamato

African scream contest

Balla et ses Balladins (esitt.): The Syliphone years

Highlife time : Nigerian & Ghanaian sound  Trance [1]

Chao, Manu: Proxima estacion esperanza

Ethno punk

Tinariwen (esitt.): Aman iman

Kuti, Fela Anikulapo: The best best of Fela Kuti

Balkan Beat Box (esitt.): Blue eyed black boy

The rough guide to Congo gold

The rough guide to West African gold

Crammed Global Soundclash 1980-89 : the connoisseur edition

The rough guide to Congolese soukous

Sissoko, Ballaké: Chamber music

Boom Pam (esitt.): Boom Pam

Kasbah Rockers (esitt.): Kasbah Rockers

The sound of club Secousse [Vol. 1]

AFRICAN & AFRO-AMERICAN DRUMS

Guinée

Nigeria special [Volume 2]

Angola 60’s

Astatke, Mulatu: New York – Addis – London : the story of Ethio jazz 1965-1975

Balkan grooves

Beginner’s guide to African funk

Music in the world of Islam

Éthiopiques [24]

Speed Caravan (esitt.): Kalashnik love

Konono N°1: Konono N°1

The rough guide to afrobeat revolution

Tinariwen (esitt.): Imidiwan

Viikon levy on Dr. John: In The Right Place (1973)

Rockin´ Phemonia and a Boogie Woogie Flue

Dr. John: In The Right Place

Viikon levy on Dr. Johnin, New Orleansin oman pojan,  albumi In The Right Place (1973). Albumi oli edellisiä suoraviivaisempi, valkoista funkia, rhythm and bluesia sekä New Orleansin perinteistä Dixieland jazzia yhdistävä hieno kokonaisuus. Itseasiassa Rebennack oli In the Right Placen ilmestyttyä luopunut Night Tripper -lavaminästään, ja sitä myötä musiikkinsa voodoo-konseptista. Albumi oli myös kaupallisempi. Sen suurimpia hittejä ovat nimikkoraita Right Place Wrong Time: viileästi groovaava, Fender Rhodes-pianoriffin ja puhallinsektioiden cressendojen kautta kehittyvä kappale. Voimakasta grooveä luo letkeä funkahtava basso, komeasti rytmiä lyövät rummut, unohtamatta Rebennackin räkäisiä, lievästi käheitä vokaaleja sekä lahjakasta kosketintyötä. Kokonaisuuden kruunaa hyvällä maulla toteutettu, kitarasoolo, jonka saundia eivät sanat meinaa riittää kuvailemaan.

Toisen tunnetun kappaleen, Such A Nightin, voi musiikillisesti valveutuneet harrastajat muistaa Martin Scorcesen konsertti/dokumentti- elokuvasta The Last Waltz. Siinä Dr. John esiintyy yhdessä kanadalaisen roots rock-yhtye The Bandin kanssa heidän jäähyväiskonsertissa (itse sain aikoinani kipinän edellä mainitusta konsertista sekä The Bandin että Dr. Johnin musiikkiin).   Kappaleen studioversiossa ilmenee selkeästi Dixielandin ja ragtime jazzin vaikutteet: kaksijakoinen jazzrytmi, koskettimien pääteemaa paikoin myötäilevä puhallinsektio sekä ragtimelle ominainen virvelinrummun kanttiin soitettu ”steppikuvio”. Oman lisäsaundinsa tuo myös pasuuna clissandot eli liu´ttelut sävelten välillä, joka sitoo Dixieland- tyylin kokonaisuudeksi. Lisäksi kappale on hyvin pelkistetty.

Malcolm John Rebennack nuorempi syntyi New Orleansin kaupungissa Louisianan osavaltiossa 1941. Hän varttui paikallisen musiikin, R&B:n, bluesin ja Dixielandin parissa. Hän oli fanaattinen Gene Autrey. Roy Rogers ja Hank Williams fani, mutta erityisesti ns. rotumusiikki vaikutti häneen syvästi: Big Bill Broonzy, Memphis Minnie jne. Varhaisessa iässä hän alkoi hengailla Cosimo Matessa´s – levytystudiolla, jossa hän imi oppinsa monilta tunnetuilta artisteilta: Fats Dominon yhtyeen Walter ”Papoose” Nelsonilta ja Roy Montrelilta, pianoa Al Johnsonilta sekä urkuja, ”stoppien ja pedaalien käyttöä” James Bookerilta. Jo 15- vuotiaana Rebennack kuului muusikoiden ammattiliittoon, työskennellen niin sessiomiehenä kuin oman yhtyeensä keulahahmona. Hänen uransa varhaisia yhtyeitä oli Leonard James and His Orchestra, jonka varteenotettavimpia levytyksiä on klassikko instrumentaalikappale Storm Warning (Decca 1958).

Mac Rebennack joutui siirtymään lyhyeksi aikaa bassoon, menetettyään yhden sormensa kapakkatappelussa. Hän soitti tuolloin Dixieland–yhtyeessä. Rebennackin mukaan toverilta lainaamaansa kontrabassoa soittaessa hänen ”sormensa vuoti pahasti verta, pilaten basson kielet”. Hän vaihtoi sähköiseen Fender bassokitaraan, samalla esitellen soittimen Dixieland–maailmalle. 60- luvulla työskennellessään Los Angelesissa poptuottajille kuten Phil Spectorille, hän oli studion ulkopuolella kehittänyt Dr. John The Night Tripper -lavaminänsä, Voodoo-seremonioille perustuvan rockaktin.

Ensilevynsä, Gris-Gris:n yhtye purkitti Sonny and Cherin levytystauolla vuonna 1968. Albumin musiikki oli soulin ja psykedelian sekoitusta, jossa voimakas voodoo- konsepti. Heidän tarkoitus ei ollut käyttää aitoa voodoo- seremoniamusiikkia, vaan ainoastaan luoda kuvaa siitä mitä siellä tapahtuu. Mac oli jopa kysynyt paikallisilta voodoo- papitarilta luvan konseptialbumiin, johon he olivat suostuvaisia. He kuitenkin sanelivat tarkkaan mitä sai ja mitä ei saanut tehdä.

Samaa Voodoo-konseptia noudattivat seuraavat neljä albumia: Babylon (1969), Remedies (1970) ja all star- miehityksellinen The Sun, Moon & Herbs (muun muassa Eric Clapton ja Mick Jagger). Edellä mainitulta albumilta suositeltavaa kuunneltavaa on muun muassa oodi voodoo-kulttuurille, Zu Zu Mamou ja Black John The Conquerer. In The Right Place (1973) albumilla erottui Dr. Johnin juuret vanhaan rock ja blues- musiikkiin. Luopuessaan edellä mainitusta Voodoo- imagosta, näyttävät esiintymisasut höyhenkoristeisine hattuineen vaihtuivat tumaan pukuun ja baskeriin. In the Right Placen parhaimpia kappaleita on edellä mainittujen lisäksi sielukas soulballadi, Just The Same. Siinä hieno ”coloured girl”-kuoro tuo aavistuksen gospel- tunnelmaa. Kertosäkeen puhallinteema tuo puolestaan perinteisen New Orleansin mustien, hidastempoisen hautajaismarssin tuntua. Sanoma on kuitenkin positiivinen:

– Right or wrong, my love is strong. Win or lose, baby what´s the use. I love you baby just the same.

Rajusti potkivassa Qualified- kappaleessa Dr. Johnin laulullinen ulosanti ei taaskaan jätä kylmäksi. Dr. Johnin juuria puolestaan ilmentää suoraviivainen blues-rock- kappale Travelling Mood, jossa kieli poskessa -otetta viljelee intron vihellyskuvio. Sama kuvio toistuu kappaleen lopun ”soolossa”, ennen uloshäivytystä.

Dr. Johnin myöhemmästä tuotannosta mainittakoon City That Care Forgot (2009), joka oli suoraa vihaa osoittava reaktio New Orleansia riepotelleelle hirmumyrsky Katrinalle. Rebennackia raivostutti erityisesti poliitikkojen toiminta myrskyn suhteen. Luottamus katosi erityisesti George Bush nuorempaan. ”Hyvin vähän on tehty New Orleansin suhteen” (Uncut 10/2010). Lisäksi Dr. John on ollut vierailevana tähtenä muun muassa Rolling Stonesin 1972 Exile On Main Street – klassikkoalbumilla sekä Texasilaisen outlaw country- tähden Doug Sahmin, Doug Sahm And His Band- soolodebyytillä.

Olli Lehtonen

All That Swedish jazz: 12 svenska jazzstjärnor som erövrar världen

Lisbeth Axelsson: All That Swedish Jazz (2009)

All That Swedish Jazz är en bildrik reportagebok och den första i sitt slag som skildrar det nya svenska jazzundret.

På ett levande sätt porträtteras tolv internationellt erkända artister:  Nils Landgren, Viktoria Tolstoy, Bobo Stenson, Magnus Lindgren, Jon Fält, Rigmor Gustafsson, Jan Lundgren, Magnum Coltrane Price, Karin Hammar, Peter Asplund, Andreas Öberg och Lisen Rylander.

De tolv berättar personligt om sin väg till jazzens internationella scener, om sin drivkraft, musikaliska passion, om tankar kring konstnärskap och kärlek till den improviserade musiken. I en unik samlings-CD som medföljer boken väljer artisterna var sin favoritlåt ur sin rika musikrepertoar.

All That Swedish Jazz är boken som visar vilka faktorer som leder en talangfull ung människa till framgång – ibland mot alla odds. Den skildrar vilken betydelse som bruksmusiken, och amatörmusiker i storband och entusiaster i jazzklubbar haft och har för att väcka intresse och vara drivhus för unga talanger.

De svenska musikskolorna och musikhögskolorna fångar upp intresserade ungdomar för vidare inskolning i jazzens värld.  I dag är det svensk jazz som är en efterfrågad exportvara i Sverige. Den anses av internationell expertis som mer nydanande än den etablerade amerikanska. Den bärs av en nordisk tradition baserad på Jan Johanssons folkviseton, förädlad av bland andra Esbjörn Svensson, Viktoria Tolstoy och Nils Landgren.

Viikon levy: Against Me! – White Crosses

Mitä on punkrock? Entä millaista on aito punkrock? Siinäpä ikuisuuskysymys, josta on taitettu ja tullaan taittamaan peistä ikuisuuteen asti. Varmaa on kuitenkin, että oikeat punkkarit eivät olleet järin tyytyväisiä kun jo vuosikausia alan skenessä taapertanut sanfransiscolaisyhtye Against Me! kiinnittäytyi isolle levy-yhtiölle, palkkasi tuottajakseen monissa liemissä keitetyn huipputuottaja Butch Vigin (Nirvana, Smashing Pumpkins, Garbage) ja julkaisi Sire-yhtiön kautta albuminsa New Wave vuonna 2007. Ja eikö levyn videobiisille Borne on the FM Waves of the Heart oltu palkattu duettokumppaniksi Tegan Quin indieduo Tegan & Sarasta!

Mutta oikeasti New Wave oli vain helpommin lähestyttävä. Toki monet eivät pidä sliipatummasta soundista punkrock-yhtyeellä, mutta Butch Vig oli hionut myös yhtyeen esitystä ja ehkä laulunkirjoitustakin.

Ja parempaa oli vielä tulossa. Kesäkuussa 2010 ilmestyi Against Me!:n toinen isolle levy-yhtiölle tehty albumi, jälleen Butch Vigin hoivassa työstetty mestariteos White Crosses.

White Crosses on reilut 35 minuuttia pelkkää asiaa. Pelkkää asiaa niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin.

Bändi soittaa tiukkaakin tiukemmin ja biisit ovat kaikki kymmenen parasta A1-tasoa. Hoilotuskertosäkeistäkin löytyy kuitenkin aina painavaa sanottavaa. Kakkosbiisissä I Was a Teenage Anarchist vokalisti/biisintekijä Tom Gabel purkaa omia tuntojaan kasvamisesta punkyhteisössä ja ehkä myös bändiinsä kohdistautuneita itsensämyymissyytöksiä: “I was a teenage anarchist, but then the scene got too rigid / It was a mob mentality, they set their rifle sights on me / Narrow visions of autonomy, you want me to surrender my identity / I was a teenage anarchist, the revolution was a lie”. Because of the Shame on puolestaan astetta henkilökohtaisempi ja kuvaa Gabelin tuntoja vanhan ystävänsä hautajaisissa: “I watched your mother bury you today / With tears in her eyes / It wasn’t her words that shook me / But the resemblence you shared”. Täydellisen mittansa ansiosta White Crossesilla ei ole mitään turhaa, mitään ylimääräistä, vaan ainoastaan loistavia biisejä, loistavia tekstejä ja mahtava bändi.

Henkilökohtaisella tasolla White Crosses palautti uskon punkrockiin, sanottavaan musiikissa, laulunkirjoitustaitoon rähinärockissa ja ennen kaikkea loi valtavaa iloa siitä, että vielä vuonna 2010 osaa innostua teinin lailla (itselle) uusista bändeistä.

Against Me!, puolestaan, on juuri julkaissut albumista uuden 2CD/3LP -deluxe version White Crosses/Black Crosses – omalla merkillään, koska Sirenkin ymmärrys punkrockille oli lopulta rajallinen.

”Do you remember when you were young and you wanted to set the world on fire?”

Jyrki Mäkelä

Varaa teos Vaski-kirjastoista

Kauko Röyhkä ja 1990-luku

Kauko Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen esiintyvät lauantai-iltana Turun Klubilla. Keikkaa kelpaa odottaa, sillä uusin albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (Ranka) on taiteellinen ja kaupallinen menestys. Lujaa menee muutenkin: Röyhkän uusi romaani Kreikkalainen salaatti (Like) on juuri ilmestynyt, ja nyt tekeillä on usean CD-levyn boksi. Lauantain keikkaa ja boksia odotellessa Musasto julkaisee toisen osan Röyhkän albumiesittelyjä.

Toim. huom. Kauko Röyhkän melko kattava 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.

1990-luvulla Röyhkältä ilmestyi hyvin erilaisia levyjä. Toiset olivat suuria klassikoita, toiset pienempiä. Kyllä, välillä albumien taso laski. Vuosikymmenen puolivälissä ilmestyneet levyt on kuitenkin aivan liian helppoa jättää unholaan vain sen vuoksi, että Kauko Röyhkä & Narttu teki niin monta unohtumatonta levyä. 1990-luvun vähemmän myydyillä albumeilla on monia loistavia biisejä, joita ei löydy Röyhkän lukuisilta kokoelmalevyiltä. Ja mikä parasta: harvinaisemmatkin levyt ovat edelleen lainattavissa kirjastoissa!

* * *

Alla oleva juttu on jatkoa artikkelille Kauko Röyhkä & Narttu, joka julkaistiin Musastossa toukokuussa. Huhtikuussa 2012 julkaistiin sarjan kolmas osa Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat, jonka aiheena on artistin vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistut albumit.

Kaksi koiraa (1990)

Kauko Röyhkä & Narttu oli hajonnut. Vastaisku hienostelevan Nartun ahtaalle tiukkissovittamiselle tuli nopeasti. Röyhkällä oli pian uusi bändi, joka kuulosti aivan muulta. Kitaristi Timo Vikkula (ex Shadowplay) aloitti Röyhkän kanssa, ja vanhasta bändistä jäi mukaan vain Pekka Gröhn. Uutta oli myös musiikki. Kaksi koiraa (Herodes) on äärimmäisen vapautunut ja mukavalla tavalla vastuuttoman demomainen albumi, jonka jännite pitää.

Kaksi koiraa – lyhyt albumi, mutta paljon mistä ammentaa. Rujo viulu ja valittava kitara särmittävät nimikappaletta, joka on kiinnostava tarina koirista ja elämän käänteistä. Rumpukoneluupin täysin vangitseva ote nostaa päätösraitaa Vladivostok. Aavemainen Hardi Tiidus kiehtoo kuin Tintin seikkailu. Väliosassa ääntä laulaa Castafior… siis Pekka Gröhn.

Tyttöjen ystävä (1991)

Tyttöjen ystävä on vaivaton ja rento kokonaisuus, jonka hienovarainen – mutta ei hienosteleva – kahvilarock on nautinto. Ilmavat sovitukset korostavat keveyttä, rosoisuus jäi edelliselle albumille. Vain pitkä ja massiivinen päätösraita Älkää menkö ilman meitä erottuu raskaana. Viettelevä, mantramainen henki kuljettaa uljaan biisin pilviin.

Tyttöjen ystävä aivan vilisee ihastuttavia biisejä. Hän toiselta puolelta on Costi Suhosen ja Röyhkän erikoinen duetto. Tuhat tuhat tuhat vuotta svengaa ilmeikkäästi, tekstin sovitus on tiukka:

-Tääl’ on usein vieraita, jotain ihme jätkiä joilla ilmeisesti ei oo mitään muuta tekemistä…
Olet jumalan lahja, olet Äiti Teresa.
Pidät huolta kaikista, jotka tulee sun huomaan.

Sanoissa on osuuvuutta ja oivallusta. Sun puolella:

-Mä soitan kitaraa.
Mä soitan miten sattuu, mull on aikaa sitten noussut hattuun…

Timo Vikkulan ja Röyhkän sävellys Kevät on klassikkobiisi. Nautiskeleva laulu kantaa hyvin, biisi maistuu makealta. Vikkulan kitaraoutro on huikea. Korkeaa tunnelmaa korostaa onnistunut promovideo.

Jumalan lahja (1993)

Kolmen biisin single 80-luvun absurdismi//Kuuntele mua/Näin on käynyt monta kertaa (Herodes) ilmestyi vuonna 1992. Biisit ovat ok, mutta ne kuulostivat hieman vajailta. Sinkku oli kuin treeniä Jumalan lahjaa varten.

Kovasti odotettu, kauniiseen kanteen pakattu Jumalan lahja (Herodes) oli kokonaisuus, jolla Timo Vikkula, Tero Kling, Ari Vaahtera (ex Bluesounds) ja Röyhkä onnistuivat komeasti. Kvartetti oli jo vakuuttava yhtye: esimerkiksi rajut Lilith ja Katse/Saksalaisten tuho hätkähdyttävät yhä. Noita on Röyhkän kauneimpia kappaleita. Jumalan lahja on klassikkoalbumi, todella kova näyttö tuottaja Ari Vaahteralta.

Mika Taanila ohjasi erinomaisen videon vangitsevaan aloitusraitaan Kultainen aasi. Taanila iskosti maagiseen biisiin aivan erityistä lisäenergiaa.

Jumalan lahja toi esille Röyhkän kiinnostusta pimeämpiin voimiin. Röyhkä oli äkisti vähän isompi julkkis – ja jälleen ilmeni julkisuuden varjopuoli: yli-innostunut media oli kiinnostunut vain lukijoiden ja TV-yleisön kohahduttamisesta, ei Röyhkän teksteistä.

Loppuvuodesta 1993 ilmestyi melko vähän huomiota saanut single Helena//Rauno rokkaa/Nuo keskellä olevat. Nuo biisit löytyvät kokoelmalevyltä Pohjoinen taivas 1993-1995.

* * *

Jumalan lahjan jälkeen ilmestyneet albumit heijastivat lievää hermoilua. Muutaman vuoden ajan tekstit kuulsivat vähemmän mystiikkaa. Suorempi ilmaisu saattoi olla vastareaktio median aiempiin ylilyönteihin. Elokuvamaisen elämän peilaamisen sijaan kerrontaan iskostui suorempi polaroidmainen ote. Helppotajuisemmat tarinat olivat usein myös raadollisempia, oli sitten aiheena naiset tai miehet.

* * *

Kaunis eläin (1994)

Kaunis eläin (Herodes) sisältää aiemmin singlenä julkaistut biisit Pyhä kaupunki/Mies jolla on maine. Ari Vaahtera tuotti levyn edellistä albumia välittömämmäksi, ja muusikoiden ote on paikoitellen irrotteleva. Varsinkin Mun täytyy elää tällaisena on ilahduttavan svengaava. Seesteinen Silvia sopii hienosti viimeiseksi raidaksi.

Akti (1995)

Studiolivenä äänitetty Akti (Herodes) sisältää muutaman uuden biisin. Mun pitää siivota mun akti, Täytyy mennä Viikiin ja Lauantai-ilta vaikuttavat ylijäämäbiiseilta, mutta kaunis Observatorion mäellä toimii hienosti. Koskettava teksti on herkkä.

Uusien biisien lisäksi levyllä kuullaan muutamia hittibiisejä, kuten Mainostaulujen taakse, Kanerva ja Paha maa. Valitettavasti Aktin studiolivetoteutus jää vaillinaiseksi. Se olennainen hurmos ja livesoiton tuntu jää saavuttamatta.

Sinä olet tähti (1997)

Seuraava studiolevy Sinä olet tähti (Ranka) ilmestyi parin vuoden levytystauon jälkeen. Tuotanto ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin, eikä Röyhkän bändi kuulosta erityisen yhtenäiseltä. Röyhkä kuulostaa välillä jopa vastentahtoiselta tarinankertojalta (Tulkaa isin luokse, Kyl sä muuten oot jees).

Kuitenkin, albumilta löytyy myös paljon laatua: Virheet on sovitukseltaan riisutumpi. Rauhallisuus ja vaivattomuus pukee biisiä hyvin, ja Kaukon teksti on onnistunut. Myös verkkainen Elefanttimies on kiinnostava, ja Nainen surupuvussa varsin oivallinen. Kokoelmalevyllä Talo meren rannalla aiemmin julkaistu Sinä olet tähti on mukana uutena versiona.

Puiden alle (1998)

Puiden alle (Ranka) sisältää erinomaiset singlet Hipit vanhemmat ja Sinä teit sen taas, Marjaana. Marjaanan ainutlaatuinen tunnelma tulee bandoneonista, jota soittaa Petri Ikkelä. Biisit Puiden alle, Aamun koi sekä itseriittoinen Kaikki rakastaa mua kuin Jeesusta toimivat hyvin. Myös aloitusbiisi Kolme sisarta on kekseliäs ja lupaava. Kokonaisuutena Puiden alle on parempi kuin Sinä olet tähti.

Rock ’n’ roll -klisee (1999)

Ja niin, Röyhkän 1990-luku päättyi äärimmäisen hienosti. Taiteellinen huipputaso saavutettiin uudestaan, samalla kun Riku Mattila palasi pitkän tauon jälkeen Röyhkän tuottajaksi. Pitkästä aikaa myös Mats Huldén (ex Narttu, Wigwam) tuli basistiksi. Klassikkoalbumi Rock ’n’ roll -klisee (Ranka) on musiikillisesti ajattoman ilmava. Iskevä soundi uhkuu syvää henkeä.

Sanoituksissa on jälleen oudon viehkeää kuvauksellisuutta. Rento inhorealismi vakuuttaa, esimerkiksi biisissä Voi, ihmiset lakoninen kertoja on kuin kotonaan:

– Sukulainen soitteli perinnöstä jotain.
Puhui jostain hopeisista haarukoista jotain.
Siell’ on käynnissä nyt Kolmas Maailmansota…
”Ota mun osuudest’ jos sulta puuttuu jotain.”
Voi, ihmiset! Kuin’ te viitsitte?

Moderni swamp blues Oman pääni vankina hypnotisoi täysin, Mari voisi olla Lauralle -albumilta – Mattilan ja Röyhkän perinteet tunnistaa helposti. Rock ‘n’ roll -klisee sisältää myös mainion radiohitin – hersyvä Hammerfest on hauska ja todellinen:

– Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Auto täyteen, ruokaa kylmälaukkuun.
Uutuutena teltta joss’ on sievä, raidallinen katos…
Vasta siellä missä manner päättyy jyrkänteeseen, rauhoittuu hän.
Vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä isä maistaa kermajäätelöä.

Tuomas Pelttari

Taidetta levynkansissa – näyttely Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla

Taidetta levynkansissa – kokonaisuus esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla syyskuussa 2011.

The Pogues - Rum, Sodomy & The Lash/Perustuu Théodore Géricaultin maalaukseen

 

Procol Harum - Exotic Birds and Fruit/Kannen maalaus Jacob Bogdani

Alan Hull - Pipedream/Kannen maalaus Réne Magritte

Jukka Gustavson - Bluesion/Kannen maalaus Rafael

Eero Koivistoinen - Kallista On ja Halvalla Menee/Kannen maalaus Hannu Riikonen