Aihearkisto: Näyttelyt Turku

Valokuvanäyttely Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on jo jonkin aikaa ollut esillä neljän eri taiteen ja valokuvauksen parissa työskentelevän ja näitä opiskelevan valokuvaajan kuvia. Kuvauspaikkoina ovat toimineet mm. edesmenneet Monk ja TVO-klubin vanhat tilat sekä Punx for Seitan-tapahtuma. Tervetuloa katsomaan mielenkiintoisia otoksia!

Esittelyt:

Niko Tampio on turkulainen taiteilija joka työskentelee mm. valokuvan parissa. Tällä hetkellä hän opiskelee kuvataidetta Turun AMK:n Taideakatemiassa. Kuvat on B-gallerialta ja Monkista.

Aleks Talve on valokuvaaja ja valokuvataiteen maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Talve työskentelee Turussa ja Helsingissä. Kuvat ovat TVO-klubin vanhoista tiloista Rehtorinpellonkadulta vuodelta 2009.

Iiris Tuononen on joensuulainen Turussa vaikuttava taiteilija ja muusikko. Hän opiskelee elokuvaa Turun taideakatemiassa ja esiintyy nimellä joku iiris. Valokuvat ovat Aurinkotehtaan musiikkijuhlilta ja Punx for Seitan -tapahtumasta vuodelta 2015.

Hilja Mustonen on valmistunut valokuvauksen linjalta Turun Taideakatemiasta 2012. Hän aloitti aktiivisen punk- ja hardcore keikkakuvaamisen vuonna 2007. Nykyisin hän tekee ammatikseen monipuolista uraa valokuvan parissa. Kuvat ovat vuodelta 2008 TVO-klubin alkuperäisistä tiloista.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden näyttely, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Näyttelykuvia blues-Suomesta- valokuvanäyttely

Näyttelykuvia blues-Suomesta- valokuvanäyttely on saanut lisäaikaa ja on esillä  maaliskuun loppuun asti.

Vuosilta 1966–2011 peräisin olevista valokuvista rakentuu näyttely, joka esittelee Suomi-bluesin historiaa 1960-luvulta 2000-luvulle. Kuvamateriaalien koonnista, oheistekstien laatimisesta, sekä näyttelyn teknisestä toteutuksesta on vastannut Finnish Blues Society ry.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Tapahtumat

Etäisten lauseiden mies

Kirjailija, runoilija ja suomentaja Markku Into (1945-2018) oli myös pitkän linjan kirjastoammattilainen. Hän valmistui kirjastonhoitajaksi vuonna 1979 ja työskenteli Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla vuosina 1980-2007. Syvä ja monipuolinen kiinnostus musiikkiin toimi loistavana pohjana päivätyössä. Itsekin levyttävänä artistina (single Keitä keitä kahvinkeitin) kunnostautunut Into oli karismaattinen esiintyjä joka arvosti sivistystä ja hyvää kotikasvatusta. Häntä jää moni kaipaamaan.

Kolme entistä työtoveria haluaa kertoa millaisena työkaverina ja ihmisenä he Markun näkivät. Lepää rauhassa.

Musiikkikirjaston runoruhtinas

Tarinat kulkivat hänen edellään, niin kuin legendaaristen hahmojen edellä aina.

Markku Into, Turun ja koko Suomen tuntema Underground-mies, omintakeinen runoilija, särmikäs ja itsepäinen persoona, joka halusi istua terassilla aina varjoisassa nurkkapöydässä – aivan kohta minä tapaisin hänet, josta olin kuullut niin paljon.

Markku oli Turun musiikkikirjaston ruhtinas, joka inhosi tyhmyyttä ja varsinkin epävarmoja harjoittelijoita. Eikä se jäänyt kenellekään epäselväksi.

”Nyt se löi sinne miljoonan!” Markku oli karjaissut kollegalleen ja samalla koko musiikkikirjastolle, kun eräskin harjoittelijaparka oli lyönyt vahingossa väärin kassaan. Hänellä oli erinomainen musiikkimaku ja voimakkaat mielipiteet. Markulla oli joskus tapana kommentoida asiakkaille heidän lainojaan – eikä aina kovin rakentavasti.

Mitä hän sanoisi minulle, musiikkikirjaston uudelle osastonjohtajalle, joka oli tullut töihin hänen virkavapaansa aikana? Markulla oli silloin meneillään kolmivuotinen taiteilija-apuraha ja minä olin vasta esimiestaipaleeni alkuvuosissa.

Odotin päivää kauhun ja kasvavan paniikin vallassa. Ottaisitko hän heti luulot pois? Niittaisiko minut parilla terävällä repliikillä? Vai viitsisikö puhua paljon mitään? Toisaalta mietin, voiko sellainen ihminen olla läpeensä paha, joka kirjoittaa lauluun sanat Keitä, keitä kahvinkeitin?

Ensimmäinen tapaaminen oli asiallisen ystävällinen. Ennen töiden alkua Markku halusi varmistaa, että voisi joka viikko tiistaisin käydä katsomassa äitiään ja hoitamassa tämän asioita Raisiossa. Toive oli kohtuullinen ja iltavuoro onnistui helposti.

Markku on kirjoittanut äidistään ja Raisiosta runossa Ihmeellinen päivä, joka kuuluu kokoelmaan Hyvä yö (2003).

vierailin vanhan äitini luona raisiossa

jokatiistainen kohtauksemme

ihmeellinen hidas kävely

Markku osoittautui erityiseksi – toisaalta maineensa veroiseksi, toisaalta huumorintajuiseksi, hyväntahtoiseksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Kahdenkeskisissä keskusteluissa hän puhui asioistaan harvinaisen avoimesti ja osoitti niin täydellistä luottamusta, että sellaista saa harvoin kokea. Lupasin pyhästi itselleni olla luottamuksen arvoinen. Ja olin.

Markun kuusikymppisiä vietettiin Sammakon Humalistonkadun kirjakaupassa. Tunnelma oli rento ja vapautunut, vaikka hän olikin etukäteen synkistellyt ikävuosiensa isoja numeroita. Menimme sinne koko osaston voimin ja juhlimme kriisin pois. Markkuhan oli jotenkin iätön ihminen. Kaipa hänkin vanheni, mutta vuodet eivät näkyneet hänessä.

Boheemi kirjakauppa oli juuri sopiva paikka Markun juhlille. Hän oli runoilija ja suomentaja, mutta tunsi myös musiikin maailman läpikotaisin ja aisti herkästi kaikkia taiteen lajeja. Hän kävi vaimoineen lähes joka kerta Venetsian biennaalissa ystäväporukan kanssa. He vuokrasivat aina saman talon, jonka kattoterassin näkymiä hän maalaili musakirjaston kahvipöydässä. Näin kuvat silmissäni, hän kertoi niin hyvin.

Kun Turun uutta kirjastotaloa ryhdyttiin rakentamaan, musiikkikirjasto muutti jokirannassa olevasta keltaisesta kivitalosta ostoskeskukseen Julininkulmaan 2005.

”Ja minähän en sitten kanna mitään”, Markku jylisi pahantuulisena ennen muuttoa. Muutaman päivän kuluttua kävi ilmi, että Markku oli yksi innokkaimmista muuttajista. Evakkomusassa hän penkoi laatikoita väsymättä ja löysi monta kadonneeksi luultua nuottia. Hän säteili kuin pieni poika esitellessään aarteitaan.

Niiltä ajoilta on jäänyt mieleen yhteinen lauantaivuoro, jota pohjustimme työyhteisössä pilke silmässä jutuilla ”yhteisestä viikonlopusta”. Jostain syystä myös Turun Sanomat saapui sinä lauantaina paikalle tekemään juttua. Markku ei missään tapauksessa halunnut kuviin, joten minun oli suostuttava. Googlasin kuvan pari päivää sitten, ja lauantain tunnelma palautui elävästi mieleen.

Kun Markku sitten jäi eläkkeelle, olimme edelleen evakkomusassa. Oli talvi, Markulla kaunis tummansininen villapaita ja vakava ilme. Meillä oli pieni tilaisuus musassa oman porukan kesken, mitään isompaa hän ei halunnut.

Olin itsekin lähdössä lähitulevaisuudessa uuteen työpaikkaan – sinne Raisioon –  ja sain Markulta lahjaksi hänen suomentamansa Hunter S. Thompsonin kirjan Pelon valtakunta. Omistuskirjoituksessa lukee ”Pelottomia bussimatkoja! 23.2.07 Markku”.

Läksiäisissään hän sanoi minulle sanan, jota en 15 pomovuoden aikana ole juurikaan kuullut: Kiitos. Sillä hetkellä tuntui, että se on suomen kielen kaunein sana.

Kun Markku oli eläkkeellä, häneen törmäsi takuuvarmasti Sammakon kirjakaupassa Kauppiaskadulla. Hän puhui aina kirjallisuudesta. Erityisesti jäi mieleen kerta, jolloin hän oli lukenut Thomas Bernhardin Hakkuun. Hän puhui päätään pyöritellen sivun mittaisista lauseista, joista oli kuitenkin selvästi pitänyt.

Kun kirjastolaisilta aikoinaan kysyttiin ehdotuksia kirjaston kahvilan nimeksi, musan porukan ehdotus oli tietenkin Café Into. Markku ei ollut paikalla eikä siten voinut esittää vastalausetta. Eihän Siriuksessa mitään vikaa ole, mutta olisihan Café Into ollut komea muisto Markusta.

Eeva Kiviniemi

HEI! 

Kun astelin ensimmäisenä harjoittelupäivänäni Turun musiikkikirjastoon talvella 1993, ilmassa oli odotuksen tuntua. Millaista olisi tutustua Markku Intoon? Harjoittelijaa oli pian vastassa tarkkakatseinen kirjastonhoitaja. Into antoi minulle ensiopastuksen kirjaston musiikkiaineistoihin, erilaisten kortistojen logistiikkaan ja muuhun olennaiseen. Solahdus pieneen työyhteisöön onnistui vanhemman kollegan avulla hyvin. Työkaveruus oli alkanut.

Pistin pian merkille Markun lähes lapsenomaisen innostumisen musiikin ääressä. Kasvojen ilmeen käänteet, pieni kumara, aina ilmaa halkova, helähtävä ​HEI!​ Liki päällepuhuva tarve elämöidä tiukasta rockbändistä, hyvästä äänityksestä tai Rammsteinin kovuudesta tuli hetkessä läpi nuoren miehen suojavarustuksen. Hyppäsin mukaan estottomaan diggailuun kuin pieneen seikkailuun. Tuntui siltä, että sain luvan innostua. Työ sai kierroksia, avaruutta, uusia ulottuvuuksia.

Markun kirjallisuutta päätyi haltuuni yhä enemmän. Tekstin klangissa oli tarve sanoa vähällä paljon. Sama päti kirjojen omistuskirjoituksiin. ​Puristusta! Marsilaisittain!​ Nimiösivua koristavat one-linerit jäivät fanille mieleen. Into kuvasi myös kirjoitustyötä poikkeuksellisen iskevästi. ​Hana auki. Hana kiinni.

Opin arvostamaan Markun vaalimaa yksityisyyttä, johon liittyi tilanteen lukeminen. Hän tykkäsi olla työssäkin toisinaan omissa oloissaan. Ja halusi kovasti olla äänessä musiikkipohdinnoissa, joita pidettiin pienessä yläkerran työhuoneessa harva se päivä. Arjessa sain huomata, että Markku ei ollut vain lyhyiden lauseiden mies.

Syksyllä 2010 Turun pääkirjaston musiikkiosastolla vietettiin virallisia 40-vuotispäiviä. Markku oli jo eläkkeellä, mutta tarttui tarjoukseeni osallistua juhlaa varten toimitettavaan verkkokirjaan. ​Siellä missä asuu Ruusuritari​ sisälsi moninaista ajankuvaa kirjaston asiakkailta, henkilökunnalta ja musiikkiammattilaisilta kuluneiden vuosikymmenten varrelta.

Teos päättyy Markun tekstiin ​My Way vai kanttu vei​. Löydän siitä joka lukemalla elämän, sen elossa olemisen tempon, jota halusin seurata. Paljon myöhemmin sain kuulla, että Markku oli vaikuttamassa työllistymiseeni musiikkikirjastoon. Kiitos, Untsu.

Tuomas Pelttari

ja minähän olin kuuma kuin claude jeannen housuissa

ja nyt tinariwenin sinistä saharabluesia kuunnellessani olen kiitollinen ilpolle josta tuli sittemmin turun kaupunginteatterin johtaja  eikä kirjastonhoitaja 

olen nöyrä myös sattumalle etten sanoisi johdatukselle joka toi minut musiikin  suureen ytimeen ja palkkatyön ihanuuteen 

 

olisin oppiva dodekofanian perusteet  värisevä alban bergin viulukonserton ensitahtien viilloissa 

päässäni ryskyvä ulvovan suden huuto  minulla oli tehtävä ja tarkoitus ja mikä parasta  parhaassa mahdollisessa paikassa  aurajoen rannassa lehmusten huminassa 

syvien sointujen  sinervää ilmaa  säryttävässä 

tempossa jota myös elämäksi kutsutaan 

minulla kävi kuksi 

tulin valituksi

Mein Herz brennt – Sydämeni palaa

Valmistuin kirjastovirkailijaksi keväällä 1999. Pitkän opiskelurupeaman, iltalukiosta suoraan Raision kauppaoppilaitokseen, jälkeen halusin pitää pienen tauon. Se tuntui siinä vaiheessa oikealta ratkaisulta silläkin uhalla, että jäisin ulos työmarkkinoilta. Syksyn tullessa elämässäni tapahtui iso muutos jossa jälkikäteen ajateltuna myös onnella oli paljon osuutta asiaan.

Opiskelukaverini teki viikonloppukeikkoja Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolle jonne oli avautumassa sijaisketjun myötä määräaikainen työsuhde. Hän vinkkasi asiasta minulle ja hain kyseistä sijaisuutta. Musiikkiosaston silloinen osastonjohtaja palkkasi minut työhön haastattelun jälkeen. Sillä tiellä ollaan vieläkin, nyt jo vuosikausia vakituisessa työsuhteessa ja erikoiskirjastovirkailijan nimekkeellä.

Aloitellessani työuraani musiikkiosastolla Markku Into ei ollut töissä. Hän oli tuohon aikaan kirjoitus- ja käännöshommissa kirjastotyön ollessa näin pienellä tauolla. Markulla oli siis sijainen ja minä puolestani olin tämän sijaisen sijainen. Pääsin nopeasti ja hyvin mukaan musiikkiosaston mainioon työporukkaan. Markun kirjoitusvapaa loppui aikanaan ja hänen oli aika palata päivätyön pariin. Minua alkoi jännittää.

Kuten Eeva tuossa ylempänä kirjoittaa tarinat kulkevat aina legendojen edellä. Minäkin sain kuulla Markusta monenmoista kommenttia mutta kuten aina päätin ottaa ihmisen ihmisenä. Tehdä parhaani ja näyttää, että osaan hommani ja olen hyvä työntekijä. Alku oli varovaisen hankala ja tunnusteleva. Markku murahteli lyhyitä vastauksia kommentteihini ja tarkkaili tekemisiäni. Varsin pian kävi myös selväksi, että alkaisimme tehdä tiistai-iltavuoroja yhdessä. Mitähän siitäkin tulisi?

Hyvä tuli. Minusta me täydensimme toisiamme. Markun laaja yleissivistys ja valtava musiikkitietopankki yhdistettynä minun jokapäiväisten kirjastokäytäntöjen hallitsemiseen osoittautui toimivaksi kokonaisuudeksi. Imin tietoa ja tarinoita joita Markku tarjosi ja pistin kaiken korvan taakse sopivaa hetkeä varten. Pikkuhiljaa suhteemme parani ja meistä tuli läheisemmät työtoverit. Välillä tuntui siltä kuin Markku olisi ottanut minut siipiensä suojaan. Tämä hiljainen hyväksyntä lämmitti mieltä.

On aina mukava tavata ihmisiä jotka suhtautuvat musiikkiin lapsenomaisella innokkuudella. Näin Markku todella teki. Muistan elävästi kuinka hän selitti minulle musiikkiosaston työhuoneessa Rammsteinin nerokkuudesta ja käänsi kappaleiden sanoja. Lähes sama toistui Trio Niskalaukauksen kohdalla jota koko työhuone sai kuulla kerran jos toisenkin yhteisestä CD-soittimesta soitettuna. Nämä olivat hienoja hetkiä ja helppoja samaistumisen kohteita, pidänhän itsekin molemmista bändeistä kovasti. Ja kun Markku kysyi lähtisinkö hänen kanssaan Guns’n’Rosesin keikalle Helsinkiin, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Markun jäätyä eläkkeelle ei häntä nähnyt kuin harvoin. Alkuun kirjastossa enemmän, silloin kun varaukset vielä noudettiin musiikkiosastolta. Varausten noudon muuttumisen myötä myös käyntikerrat vanhalla kotiosastolla vähenivät. Myöskään kaupungilla ei Markkuun törmännyt, kuin ehkä satunnaisesti ja vain ihan ohimennen. Tämä on oikeastaan aika surullista. Olisi ollut mukava jutella, vaihtaa kuulumisia ja ehkä muistella jopa vanhoja? Toisaalta välillä Markku halusi säilyttää tietyn etäisyyden ja minä halusin arvostaa sitä.

Opin Markulta paljon ja hän jätti minuun lähtemättömän jäljen. Särmikkään ja itsepäisen, ajoittain jopa tylyn persoonan alta paljastui se toinen, mukava, lämmin ja ehkä jopa aavistuksen ujo ihminen jonka kanssa oli mukava tehdä töitä. Kiitos.

Petri Kipinä

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjastomuistelmat, Musasto suosittelee, Musiikkikirjastojen historiaa, Näyttelyt Turku

Lähikuvassa Udo Dirkschneider

Dirkschneider konsertoi Turussa keskiviikkona 15.11. Tämän kunniaksi musasto päätti nostaa esille Saksan pienen suuren miehen Udo Dirkschneiderin uraa blogijutun ja näyttelyn muodossa.

Wuppertalissa vuonna 1952 syntyntyt Udo Dirkschneider tunnetaan parhaiten saksalaisen heavy metal–yhtye Acceptin solistina. Udon tunnusmerkki on hänen omalaatuinen, nariseva laulutyylinsä. Acceptin kulta-ajat sijoittuvat 80-luvun puolivälin molemmin puolin jolloin ilmestyivät mm. sellaiset albumit kuten Balls to the wall sekä Metal heart.

Vuonna 1987 Dirkschneider erosi Acceptista musiikillisten erimielisyyksien takia ja perusti U.D.O.-nimisen orkesterin. Ensimmäinen albumi oli nimeltään Animal house joka sisälsi 11 kappaletta, kaikki Acceptin tekemiä. Udon mukaan tällaiseen ratkaisuun päädyttiin siksi, että Acceptilta jäi aikanaan paljon hyvää materiaalia käyttämättä. Levyn singleksi valikoitui lapsisotilaista kertova They want war.

Udon terveys petti vuonna 1990, kesken kiertueen. Huhuttiin jopa sydänkohtauksesta, jonka mies itse kuitenkin kielsi. Udon mukaan voimat menivät ja sen seurauksen hän paloi loppuun. Dirkschneider joutui sairaalaan tapauksen johdosta ja kiertue keskeytyi. Kuitenkin jo vuotta myöhemmin ilmestyi uusi albumi Timebomb. Näihin aikoihin liikkui myös vahvoja huhuja Udon paluusta Acceptin riveihin. Huhut osoittautuivat perättömiksi mutta niiden seurauksena yhtye hajosi ja U.D.O. laitettiin telakalle.

Vuonna 1992 Udon paluusta Acceptiin tuli kuin tulikin totta. Yhtye julkaisi muutaman albumin ja pysyi koossa viitisen vuotta. Uuden välirikon jälkeen oli aika kaivaa U.D.O. naftaliinista ja julkaista uusi albumi nimeltään Solid. Siitä lähtien orkesteri on ollut voimissaan ja julkaissut levyjä tasaiseen tahtiin aina näihin päiviin saakka. Viimeisin studioalbumi on vuodelta 2015 ja nimeltään Decadent.

Acceptia Udo ei ole unohtanut. Meneillään olevalla maailmankiertueella Dirkschneider-niminen kokoonpano soittaa Acceptin kappaleita livenä. Tänä vuonna ilmestynyt livelevy on nimetty jämäkästi Live-Back to the roots-Accepted!

Petri Kipinä

PS. Tsekkaa myös Udo-aiheinen näyttely Turun musassa!

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Suomalaisen taidemusiikin 100 vuotta

Tämä luentosarja alkaa huomenna torstaina Turun pääkirjaston Studiossa:

Studia generalia -luentosarja pääkirjaston Studiossa torstaisin klo 18-20. Aiheeseen liittyvä näyttely pystytetty musiikkiosastolle.

9.11. Musiikki osana itsenäisyystaistelua
16.11. Kiihkeältä 1920-luvulta eteenpäin
23.11. Sotavuosien vaikutus musiikkiin ja uusimman eurooppalaisen radikalismin tulo Suomeen
30.11.Suomi eri tyylisuuntien tyyssijana ja oopperoiden kasvualustana
7.12. Suomalaisten nuorten säveltäjien murtautuminen laajalla rintamalla globaaliin tietoisuuteen

Jätä kommentti

Kategoria(t): luennot, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Taidemusiikki, Tapahtumat

Ambientia Turun pääkirjastossa

Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on nyt esillä ambient-nostonäyttely. Se liittyy pääkirjaston studiossa marraskuun alussa järjestettävään tapahtumaan.

Sunnuntaina 5.11. pääkirjaston Studiossa vietetään iltapäivä ambient-musiikin parissa. Tuolloin kuullaan viiden eri artistin live-esiintymiset. Nämä kaikki liikkuvat sujuvasti sekä perinteisemmän ambientin että uudemman kokeellisen ambientien äänimaisemissa.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan!

Aikataulu ja artistit:

13:00 Laitoshuoltaja
13:30 Trivial Balance
14:00 MvH
14:30 bin.exe
15:00 Fossa

TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄ:
Turun kaupunginkirjasto ja Turun syntetisaattoriseura ry

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Tapahtumat

Lainoja: nolla

Kirjaston hyllyssä on lukemattomia kirjoja – ja kuuntelemattomia levyjä. 

Nollalainakuva

Yksinkertaisella haulla Vaski-alueen kirjastoista löytyy lähes 77 000 nimekkeen verran äänitteitä, joista reilusti yli puolet on populaarimusiikin cd:itä. Siihen määrään musiikkia mahtuu sanalla sanoen kaikenlaista.

Yksi kuluvan vuoden lainatuimpia levyjä on Leonard Cohenin viime vuoden lokakuussa ilmestynyt albumi You Want It Darker. Levyjä löytyy Vaski-alueen kirjastoista yhteensä viisitoista kappaletta, joista edelleen on yhtä aikaa lainassa kahdeksan.

Kirjastoon hankitaan kuitenkin suosikkiartistien ja listahittien lisäksi paljon suurelle yleisölle tuntematontakin musiikkia. Pyrkimyksenä on ylläpitää kattavaa ja laadukasta kokoelmaa. Asiakkaat tekevät kirjastolle myös hankintaehdotuksia, joista suurimman osan myötämieliset kirjastonhoitajat toteuttavat – varsinkin sitä kautta kirjaston hyllyyn voi päätyä monenlaisia levyjä, joista kaikki eivät osoittaudu varsinaisiksi lainamenestyksiksi.

Toisin sanoen: kirjastolla on suosikkien ohella valtavasti levyjä, jotka eivät kiinnosta käytännössä ketään.

 

Ikuisesti levyt eivät toki hyllyssä lainaamattomina makaa. Kokoelmaa käydään läpi silloin tällöin, ja vähiten lainatut siirretään ensin varastoon, osa poistetaan lopulta kokonaan. Harvalle ne menevät silloin enää kaupaksi myyntikärrystäkään.

Kirjastojärjestelmää kaivamalla löysin kuitenkin levyjä, jotka on tietojen mukaan hankittu kirjastoon jo viime vuosituhannen puolella, mutta lainaustilastossa seisoo pyöreä nolla. Ajatus karsintaseulan ohittaneesta, kaksikymmentä vuotta hyllyssä koskemattomana maanneesta levystä tuntui yhtä aikaa kutkuttavalta ja surkealta.

Lainauslukuun ei kuitenkaan voi harmillisesti täysin luottaa. Yksittäisen fyysisen kappaleen menekki ei kerro paljoa: levy on voinut vaikka kulua loppuun satojen lainaajien käsissä, mutta korvaavan kappaleen saavuttua kiinnostus onkin jo lopahtanut. Lisäksi osa tilastoista on saattanut pyyhkiytyä tyhjiksi esimerkiksi kirjastojärjestelmän uusimisen yhteydessä vuonna 2012.

 

Yritin kuitenkin kaivaa esiin kaikkein surullisimmat lainaustilastot. Päätin antaa unohdetuille levyille mahdollisuuden, ties minkälaisia helmiä löytäisinkään.

Vai – ovatko levyt kenties jääneet pölyttymään ihan syystä? Kuuntelin kokeeksi yhden.

 

Chapelier Fou: 613

Ilmestynyt ja hankittu Turun pääkirjastoon 2010

Lainoja: nolla

613

Google tarjoaa hakusanalla ”chapelier fou” osumia lähinnä Liisa ihmemaassa -sadun Hullusta Hatuntekijästä. Ranskankielinen Wikipedia-sivu kuitenkin kehaisee Chapelier Foun eli Louis Warynskin olevan yksi maan ahkerimmin ulkomailla konsertoineista artisteista! Suomessa Chapelier Fou on joka tapauksessa tuntematon.

Levyn 12 raitaa ovat kahta lukuun ottamatta instrumentaaleja. Niissä kahdessakin laulu toimii lähinnä yhtenä instrumenttina muiden joukossa – ainakin ranskaa sen paremmin ymmärtämättömän korviin. Pääosassa ovat yksinkertaiset, toistuvat viulumelodiat, joita rytmittävät minimalistiset, elektroniset rumpukompit.

Levyn äänimaailmaa voisi kuvailla sanalla elektroakustinen: orgaaninen soitto kohtaa kokeelliset, elektroniset vinkunat, vonkunat ja naksahdukset. Viulun lisäksi levyllä soivat kitarat, kellopelit ja kosketinsoittimet, kuitenkin enimmän aikaa samplattuina ja loopattuina, koneistettuina.

On syy sitten musiikin toisteisessa tyylissä, sisällön tasossa tai omassa mielentilassani, huomaan pitkästyväni. Levyn tunneskaala on kapea: kuuntelija leijuu jonkinlaisessa seesteisessä, unenomaisessa horteessa. Musiikki on kaunista, mutta se ei ihan riitä.

Mikään ei varsinaisesti tarraa kuuntelijaan ja vedä huomiota itseensä. Siinä mielessä 613 muistuttaa suuresti elokuvamusiikkia.

Tuomioni: Chapelier Foun 613 ei suinkaan ansaitse pölyttyä varastossa lainaamattomana. Mitään mullistavaa et ole kuitenkaan menettänyt. Ota Yann Tiersenin Amélie-soundtrack, korvaa haitari viululla ja syötä kaikki elektronisten muljuttimien läpi. Pääset hyvin lähelle Chapelier Fouta.

 

Muita surullisia tilastoja:

Andreas Bertilsson: Det fysiska och det psykiska. Hankittu 2008, lainattu kerran.

Baddies: Build. Hankittu 2012, ei lainoja.

Henke: Vom A zum F. Hankittu 2011, ei lainoja.

Hog Heaven: Hog Heaven. Hankittu 2009, lainattu kerran.

OMSK: Achilles. Hankittu 2011, lainattu kerran.

Scoog: Scoog. Hankittu 2010, lainattu kerran.

Simo Naapuri: Talvipäivänseisaus. Hankittu 2011, ei lainoja.

The Baseball Project: Volume 2: High and Inside. Hankittu 2011, lainattu kerran.

Tttrio: Ringaren. Hankittu 2009, ei lainoja.

 

Levyt ovat esillä ja lainattavissa Turun pääkirjaston musiikkiosastolla.

 

Ilari Martti

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Turku