Avainsana-arkisto: 2011

Kimya Dawson teki Viikon levyn

Thunder Thighs (2011)

Kimya Dawson: Thunder Thighs.Kimya Dawson (s. 1972) on suurelle yleisölle tuttu Juno-elokuvan soundtrackilta, jossa Dawsonin kappaleet olivat keskeisessä roolissa. Dawsonin laulutyyli jakaa mielipiteitä, mutta varmaa on, että hänen teeskentelemättömät ja naivistiset kappaleensa ovat mieleenpainuvia. Hänen musiikkinsa on yleensä vähäeleistä ja akustista. Teknisen täydellisyydentavoittelun sijaan pääpaino on tarinankerronnassa.

41-vuotiaan Dawsonin seitsemäs sooloalbumi Thunder Thighs julkaistiin lokakuussa 2011. Kappaleet käsittelevät muun muassa vanhemmuutta, ympäristöongelmia, edesmenneitä ystäviä ja myös kirjastoja. Kappaleiden genre vaihtelee singer-songwriter-tyylistä, lastenlauluihin ja rappiin. Hiphop-artisti Aesop Rock, jonka kanssa Dawson on sittemmin muodostanut The Uncluded-bändin, vierailee albumilla lukuisissa kappaleissa.

Thunder Thighsin vaikuttavin kappale on yli 10-minuuttinen Walk Like Thunder, joka kertoo Dawsonin vuosien takaisesta yliannostuksesta sekä kahdesta alle 40-vuotiaana kuolleesta ystävästä.

Driving driving driving-kappale kertoo öljyvuodoista mereen ja globaaleista ympäristöongelmista. Vaikka minulla ei ole lapsia, tämä säkeistö osuu lähelle:

– So this may be the end I’ve always thought the end of man

would be exactly what we need for the earth to stand a chance

And I always thought I would be fine If this happened if my lifetime

But now that I’m a mother it is really terrifying. 

Thunder Thighs ei ole laadultaan täysin tasainen levy, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen, kuten Dawsonin muukin tuotanto. Kimya Dawson on empaattinen, sosiaalisia ongelmia kappaleissaan käsittelevä ja teeskentelemätön artisti, jonka musiikin toivoisi saavan enemmän kuulijoita.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Feistin neljäs albumi Metals on Viikon levy

Feist: Metals

Feist: Metals

Kanadalaisen laulaja-lauluntekijän Leslie Feistin neljäs studioalbumi Metals (2011) on sopivan melankolista kuunneltavaa syksyiseen tunnelmointiin. Edellisen albuminsa The Reminder (2007) maailmansuosion ja kiertuelämän jälkeen väsähtänyt Feist kaipasi jotakin uudenlaista työskentelytapaa musiikkiinsa. Niinpä Feist sulkeutui studioon Kaliforniaan bändinsä, luottoyhteistyökumppaniensa Chilly Gonzalesin, Mockyn ja Valgeir Sigurðssonin sekä orkesterimuusikkojen kanssa.

Metals on tekijälleen kokeilunhaluinen albumi, jossa herkän, vaikertavan riisutun laulutulkinnan, kitaroiden, rumpujen ja soundien kanssa rintarinnan, välillä jopa yli yrittäen kulkevat orkesterisoittimet, viulut ja puhaltimet. Unisonona laulava kuoro antaa lauluille ryhtiä ja voimaa. Taustarytmeissä kuuluvat taputukset ja koputukset, jonka ansiosta levyllä on  mystinen ja ilmava tunnelma. Sanoituksissa on paljon viittauksia luonnonilmiöihin, vaikka teemat löytyvätkin perinteisen oloisesti menetetystä rakkaudesta, kuolemasta ja  yksinäisyydestä. Tylsältä se ei silti tunnu, sanoituksissa eletään hetkessä ja välillä ollaan karun toteavia.

The Reminder-levyyn verrattuna ollaan vakavammalla linjalla, levyllä ei juuri leikitä eikä miellyttämishaluisia popahtavan keveitä ralleja löydy. Kuuntelijana en niitä nyt kaipaa, kun tilalla on riisuttua, voimakasta, rehellisen oloista musiikkia. Lempikappaleitani levyllä ovat huumavan rytmikäs A Commotion, surullisen haikea Comfort Me sekä Caught a Long Wind, jossa Feistin ääni soi väreilevän kauniina. Tätä levyä jo toista syksyä kuunnellessani suosittelen lämpimästi. Auttaa kuulemma myös sydänsuruihin.

Miitu

Teksti on esillä myös Turun Musiikkikirjaston Loungessa.

Teksti on esillä myös Turun musakirjaston Loungessa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Ewert and The Two Dragons – Good Man Down

 

Virolaisen indie-musiikin viime aikojen ehkä puhutuin nimi on ollut Ewert and The Two Dragons. Yhtye on keikkaillut Suomessakin jo melko paljon, ja alkavana kesänä on tiedossa festarikeikat ainakin Ruisrockissa ja Provinssissa. Ewert and The Two Dragons on ollut aktiivinen vuodesta 2009 alkaen, jolloin julkaistiin debyyttialbumi The Hills Behind the Hills. Vokalisti-kosketinsoittaja Ewert Sundjan lisäksi yhtyeessä on nimestään huolimatta kolme muuta jäsentä. Toinen albumi Good Man Down, josta nyt kerrotaan tarkemmin, julkaistiin viime vuonna. Tämä levy nosti yhtyeen tunnetuksi myös muualla kuin kotimaassaan.

(In the End) There’s Only Love esittelee bändin tyylin melko hyvin levyn alussa. Folkahtavaa indie rockia herkänkauniilla melodioilla ja miellyttävän kuuloisesti soitettuna. Kappaleet eivät pääasiassa ole hirveän mutkikkaita, mutta pieniä progevivahteitakin on. Seuraavana kuultava Good Man Down on itselläni ollut viime aikoina todellisessa voimasoitossa, hienoja harmonioita sisältävä kappale tarttuu päähän todella helposti. Eipä ihme, että biisi on kerännyt yhtyeen kotimaassa palkintojakin. Jolene ei puolestaan ole Dolly Parton-coveri, vaan kertoo kyseisen kappaleen tarinan vähän toisesta näkökulmasta, kauniin sävellyksen kera.

Levyn alkupuolen singlekappaleiden lisäksi myös lopusta löytyy hienouksia. Road to the Hill on myös varsin tarttuva, pianon sävyttämä biisi. You Had Me at Hello lopettaa levyn kiireettömästi rauhallisiin ja vähäeleisiin tunnelmiin. Huonoja kappaleita ei kokonaisuudesta löydy.

Vaikka Ewert and The Two Dragonsia on nostettu esiin musiikkilehdissä ja blogeissa viime vuoden puolella jo hyvin paljon, päätin valita Good Man Downin viikon levyksi kuitenkin tässä vaiheessa. Kesän festarit kun ovat tulossa, ja mikäli yhtyeeseen ei ollut vielä sattunut tutustumaan, tämä levy on hyvä kuunnella ennen tulevia keikkoja. Lisäksi olen itse kuunnellut albumia tämän vuoden alkupuolella paljon, joten kirjoittaminen siitä oli siksikin ajankohtaista.

Good Man Down on varattavissa Vaskista

Tuomas Aitonurmi

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy on Thomas Dolbyn uusi albumi A Map Of The Floating City

Lisää Dolbya

Popin Outo Tiedemies teki Musaston Viikon levyn

Popmusiikin Eka Vekara on palannut! Thomas Dolbyn ensimmäistä albumia liki kahteenkymmeneen vuoteen on todella odotettu. Millaista jatkoa saavat Thomas Morgan Dolby Robertsonin klassikot The Golden Age Of Wireless ja The Flat Earth? Onko uusi levy parempi kuin Aliens Ate My Buick tai Astronauts & Heretics?

TD: A Map Of The Floating CitySyntsapopin maestron sädepistooli on edelleen ladattu tutuilla ammuksilla: syvältä kouraisevaa kaihoa, viipyileviä maisemia, kekseliäitä melodioita, sovituksia ja tuotannon draamaa.

Dolby on uudella levyllä vakuuttava alusta asti. Nothing New Under The Sun toimii kuten kaikki popvelhon viehättävästi keinuvat hitit: valmista kamaa mille tahansa vähän nivahtaneelle radiokanavalle. Aloitusraidasta tulee mieleeni Joni Mitchellin svengaava Good Friends, joka on Dolbyn tuottamalla albumilla Dog Eat Dog (1985). Ajatonta!

Massiivinen syntetisaattorimaisema ei kuitenkaan ole enää Dolbyn kovin juttu. Akustiset A Jealous Thing Called Love ja Road To Reno tuovat valoa ja energiaa, samoin hilpeä The Toad Lickers. Eeppinen 17 Hills voisi olla Dire Straitsin albumilta – kitaraa soittaakin Mark Knopfler!

Yksi avainbiiseistä on Oceanea, jonka vieraileva tähti on laulaja Eddi Reader. Kaunis melodia ja rakenne ovat niin hienovaraisia, että kappale aukeaa eteesi kuin tyhjästä. Ja niin se tapahtuu – kuin huomaamatta olet löytänyt musiikista jotain olennaista.

Dolby ei tietenkään saa enää nostetta 1980-luvun suurista hiteistä, kuten She Blinded Me With Science, Hyperactive! tai One Of Our Submarines. Artisti ottaa tämän huomioon riemastuttavasti eikä epäröi ottaa riskejä. Nothing New Under The Sun:

– You could have quit while you’re on top (I know, I know). There is no fool like a fool that don’t know when to stop.

Paluu popmusiikkiin ei ole välttämättä yksinkertaista. A Map Of The Floating City pitää Dolbyn ikään kuin piilossa hittilistoilta, uutta albumia kun ei myydä miljoonia. Hillitty menestys sopii kuitenkin hyvin, sillä albumin perimmäinen tunne on downshiftausta muistuttava harkinta: saavutat yhä vähemmän jos et hidasta tahtiasi. Pienestä kasvaa suurta. Myös musiikissa.

Tuomas Pelttari

PS. Uusi albumi viitoittaa myös pelimaailmaan, jota Dolby on ideoinut.  Täältä pääset alkuun: http://www.floatingcity.com/

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy on The Amsterdam Klezmer Bandin Katla (2011)

The Amsterdam Klezmer Band (AKB) on hollantilainen ja hollanniksi laulava klezmer-bändi. Energinen ja runollinen kokoonpano, joka koostuu seitsemästä taitavasta muusikosta. AKB on  hurmannut kansainvälistä yleisöä jo yli kymmenen vuoden ajan.  Heidän musiikkinsa on villi, sekopäinen ja virkistävä sekoitus itä-eurooppalaisia musiikkityylejä, jossa on vaikutteita romaneilta, juutalaisilta ja balkanilaisilta.

AKB on perustettu 1996 Amsterdamissa ja se saavutti nopeasti mainetta eloisalla esiintymisellään kaduilla, puistossa ja pubeissa. Sen jälkeen bändi on esiintynyt ympäri maailmaa. Tähän mennessä AKB on julkaissut kuusi levyä, joista Katla on tuorein.

Yhtyeen jäsenet ja soittimet:

Job Chajes – alttosaksofoni ja laulu

Janfie Van Strien – klarinetti, sopranosaksofoni ja taustalaulu

Gijs levelt – trumpetti

Joop v/d Linden – pasuuna, perkussiot, baritoni-tuuba

Theo Van Tol – haitari

Jasper de Beer – kontrabasso ja taustalaulu

Alec Kopyt – perkussio ja laulu

Katla on kokoelma elämäniloisia kappeleita, jotka menevät kaikki duurissa. Kappaleita kuunnellessa suu kääntyy hymyyn ja jalka alkaa naputtaa. Laulujen sanoituksissa todetaan yksinkertaisesti: syödään, juodaan, pidetään hauskaa.  Kappaleet ovat rytmikkäitä ja klezmer-musiikille tyypilliseen tyyliin niiden tahti kiihtyy loppua kohden.  Itä-eurooppalainen musiikki on saanut vaikutteita arabimusiikista Turkin kautta. Itämaiset vaikutteet ovat kuultavissa tälläkin levyllä varsinkin puhaltimien harmonioissa. Voisin suositella tätä levyä piristämään marraskuun pimeyttä ja muutenkin The Amsterdam Klezmer Band on taattua biletysmusaa.

Tarkista levyn saatavuus Vaski-verkkokirjastosta

Hevifossiili

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Kun haluat aitoa lasermetallia, sano Nightsatan

Nightsatan plays Midnight Laser Warrior

Nightsatan plays Midnight Laser Warrior

Turkulaisen lasermetallin airut Nightsatan esiintyy Turun Musakirjastossa perjantaina 11.11.11 klo 21.00–22.00 osana Kaamosviikonlopun ohjelmaa. Keikkaa odotellessa Musasto kertoo yhtyeen debyyttialbumista.

Keskiyön aikaan – Midnight Laser Warrior

Nightsatanin miehet – nuo turkulaiset lasermetallin Giorgio Moroderit – julkaisivat debyyttialbuminsa Midnight Laser Warrior vuonna 2010. MLW on pieni klassikko. Musasto yhtyy Pop Voyagen näkemykseen:

– The fusion of doom metal, electro, prog, house and krautrock makes for an unforgettable imagined journey into the farthest reaches of the cosmos. 

Kesällä 2011 albumi julkaistiin kiihkeän odotuksen jälkeen myös vinyylinä. LP-levyn kansitaide on kokonaan uusi. Gatefold-kannen on tehnyt taiteilija CHRZU. Julkaisu on turkulaisten levy-yhtiöiden Svart Recordsin ja Solina Recordsin yhteistyötä.

***

Kansitaiteilija CHRZU, Svart Recordsin Tomi Pulkki ja Jarkko Pietarinen sekä Kuukauden artistina ollut Nightsatanin Tomi Tuominen puhuvat Musastolle:

Nightsatanin debyytti julkaistiin alun perin vain CD-levynä. Mistä idea Midnight Laser Warriorin vinyylipainokseen?

Tomi Pulkki: – Kesällä 2010 oli juttua siitä, että Svart Records julkaisisi MLW:n. Meillä oli firma sellaisessa tilanteessa että julkaiseminen ei ollut taloudellisesti mahdollista. Näin albumi päätyi Solina Recordsille. Kun Svartin tilanne koheni myöhemmin, niin pystyimme tekemään LP-painoksen. Neuvottelimme Solinan kanssa yhteistyödiilin.

Midnight Laser WarriorJarkko Pietarinen: – Alkujaan mä olin ihan varma että levystä oli jo tullut vinyyli. Mietin että mistä sitä saa ostaa. Ei sitä ollutkaan tullut! Toi on just sellaista kamaa, että vinyyli tulisi ensin.

Tomi Tuominen: – Niin, meidän kilpailija Umberto julkaisi pelkästään 400 kappaleen vinyylin: se meni kuin kuumille kiville.

LP-levyyn tehtiin uusi kansi. Miten uutta kantta alettiin suunnitella?

Tomi Tuominen: – Tavallaan se tehtiin jo ennen CD-levyn kantta, mutta tuosta oli vain palasista koottu Photoshop mockup. Se näytti silti, mitä kansi tulisi olemaan.

Jarkko Pietarinen: – Kansitaiteilija CHRZU oli jo suunnitellut albumiin gatefold-kantta. Hän näytti kannen luonnosta, ja innostuimme: pakko toi on päästä tekeen.

Tomi Tuominen: – CHRZUn teoksen piti tulla CD:n kanneksi, mutta Solinan mielestä kansi oli liian ironmaidenii, ei riittävän vakavasti otettava. Minusta tuo gatefoldin kannen kuva on ihan mielettömän hieno.

Albumin sisäkannen kuvitukseksi suunniteltiin synakollaasia, mutta se jäi pois. Oliko kollaasi liian suuritöinen?

Tomi Tuominen: – Ideana oli siis Carcass-yhtyeen Symphonies Of Sickness-albumin lihakollaasi, mutta syntetisaattoreilla. Ajatus oli että kuvaan avattuja syntikoita kantta varten. Kollaasia ei kuitenkaan ollut aikaa toteuttaa. Otimme sisäkanteen Tatu Hiltusen bändikuvan, jonka suomalaisesta fiilingistä tykättiin.

Mitä uutta LP-levyllä on?

Tomi Pulkki: – Liitteet ja myös yksi bonusbiisi, albumin nimikappale Midnight Laser Warrior. Svartin nettikaupan tilaajat ja Äxän ennakkotilaajat saivat rajoitettua 100 kpl painosta, jossa oli juliste ja paperinuket.

Tomi Tuominen: – CD-painoksen remix-piiloraita jäi pois, ja tilalle tuli albumin nimibiisi. Keikkasuosikki Midnight Laser Warrior on meidän heveimpiä biisejä. Se otettiin pois CD-levyltä, koska tuottaja Hulkkonen halusi niin.

Tykkäsin heti paperinukkeideasta. Harva lähtee tällaista miniatyyriä toteuttamaan. Mini-Nightsatania annettiin promoiksi levykauppoihin. Näin bändi oli hienosti esillä. Ainoa harmin aihe on se, että en laittanut kenkiä jalkaan kun kuvat otettiin!

Miten MLW on myynyt?

Tomi Tuominen: – Hyvin. En tiedä tarkkoja lukuja, mutta yli puolet 500 kappaleen CD-painoksesta oli myyty jo viime vuoden puolella. Myös promokappaleita on lähetetty miehekkäitä määriä. Keikoilla meillä on CD myynnissä, niin kaikki on että ”Eiks teil oo vinyylii tullu tästä? En mä CD:tä haluu”. Nyt CD alkaa olla loppu, samoin LP.

Kansitaiteilija CHRZU, haluaisitko  kertoa albumin uudesta kannesta?

CHRZU: – Oli hienoa päästä tekemään se kun Solina hylkäsi kansi-idean alun perin. Teoksen sävy muuttui jonkin verran. Kansi on rauhoittunut luonnoksesta, ja se toimii nyt paremmin musiikin kanssa.

– Kansitaiteen pohjana Gallen-Kallelan teos Joukahaisen kosto, josta tein post-apokalyptisen Nightsatan-version. Ajatus Joukahaisen kostoon tuli ehkä biisistä Karelian Starmaster. Oli siistii saada työhön suomalaista post-apocalypsea. Jossa on tulivuori!

– Otin netistä Joukahaisen koston ja tosi paljon post-apokalyptisten elokuvien julisteita. Niistä tein kollaasin, johon piirsin ja lisäsin. Kannen prätkä löytyi googlettamalla post apocalyptic bikes. Tuollaisiakin pyöriä rakennetaan Jenkeissä. Kansikuvassa on nyt taustalla kehiä tähtihahmon sijaan. Naureskelin ensin yhtä kehää, joka näytti progeauringolta. Sellainen kuin 70-luvun progekansissa, sellainen hämyn näköinen aurinko näytti hyvältä.

– Kun maalasin kantta, niin tajusin että maisemasta tuli melko majesteettinen. Tämän vuoksi poseeraus toimii paremmin kuin toimintakohtaus – kansi on enemmän still-kuva leffasta kuin sarjakuvaruutu.

Levynkansitaiteilija CHRZU ja oma blogi.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, konsertit, Tapahtumat

Uutuushyllyssä Peter Gabriel: New Blood

Peter Gabriel: New BloodPeter Gabrielin uusin albumi New Blood on muodoltaan edellisen kaltainen: rockmusiikkia sovitettuna orkesterille. ”Sarjan” ensimmäinen osa Scratch My Back ilmestyi vuonna 2010. New Blood ei kuitenkaan ole se Scratch My Back-albumin  jatko-osa, sillä myöhemmin julkaistava …And I’ll Scratch Yours on vielä kesken. Siis miten se nyt meni…?

Alun perin Gabrielin ajatus oli tehdä coverlevy ihailemistaan kappaleista, ja pyytää vastavuoroisesti muita artisteja tekemään versioita hänen biiseistään. Kun joudumme vielä odottamaan tätä Gabrielin musiikin ystävien tekemää coverlevyä, niin Gabriel levytti orkesterin kanssa omia kappaleitaan.

Scratchiltä tuttu orkesterimusiikin muoto säilyy New Blood-levyllä – mukana ei ole rumpuja eikä kitaraa. Instrumentaatio on kokonaan New Blood Orchestran, jota johtaa Ben Foster. Uutuuslevyllä kuullaan biisit

The Rhythm Of The Heat,

Downside Up,

San Jacinto,

Intruder,

Wallflower,

In Your Eyes,

Mercy Street,

Red Rain,

Darkness,

Don’t Give Up (vierailijana Ane Brun),

Digging In The Dirt,

The Nest That Sailed The Sky,

ja tauon jälkeen

Solsbury Hill.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutta ja retroa

Miksi Pink Floyd?

Pink Floyd
Discovery box

Pink Floyd on taas täällä – Syd Barrett, David Gilmour, Nick Mason, Roger Waters ja Richard Wright ovat jälleen ajankohtaisia. EMI:n juuri alkanut massiivinen uudelleenjulkaisusarja toi meille uudet versiot jokaisesta Pink Floydin 14 studioalbumista, jotka ovat tarjolla myös tyylikkäässä laatikossa Discovery (EMI).

Pink Floyd: Discovery BoxPink Floyd oli progen ja space rockin tunnetuimpia yhtyeitä. Bändillä on monta klassikkoalbumia: The Piper At The Gates Of Dawn, The Dark Side Of The Moon, Wish You Were Here, Animals, The Wall… Uudessa lootassa on myös vähemmän tunnetut soundtrackit More ja Obscured By Clouds, jotka tehtiin Barbet Schroederin elokuviin.

Discovery Box on varattavissa Vaskista.

Niin, miksi Pink Floyd? Koska ehjää ei tarvitse korjata. Sitä tarvitsee vain päivittää.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Boksit, Uutta ja retroa

Viikon levy: Tori Amos – Night of Hunters

Amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Tori Amosin uusin levy oli joillekin faneille pettymykseksi taas ”cover-levy”, tosin tällä kertaa hieman poikkeuksellisella tavalla. Levy on tehty ikään kuin tilaustyönä klassisen musiikin levy-yhtiö Deutsche Grammophonille, joka otti yhteyttä Amosiin ja pyysi tätä tekemään klassisen musiikin teemoihin perustuvan laulusarjan. Tältä pohjalta syntyi 14 kappaletta, joista yksi on Amosin kokonaan itse säveltämä, loput perustuvat ainakin osittain näihin klassisiin teemoihin. Kaikki sanoitukset levyllä Amos on kirjoittanut kuitenkin itse. Sanoituksiltaan Night of Hunters on konseptialbumi, jossa käsitellään pääpiirteissään erään naisen vaikeuksiin joutunutta ihmissuhdetta sekä siitä selviämistä ja henkistä kasvua. Mukana on myös kaksi vierailevaa laulajaa: Torin oma tytär Natashya Hawley sekä sisarentytär Kelsey Dobyns. Levyn musiikki on sovitettu pianolle, jousille ja puhaltimille, ja kyseessä on Amosin ensimmäinen täysin akustinen albumi.

Aloituskappale Shattering Sea on komea teos kohtalokkaine pianoineen ja uhkaavine jousineen. Aloituksen terävyyttä tehostaa, että levyn aloitussanat ovat ”That is not my blood on the bedroom floor”… Kertosäkeessä tunnelma muuttuu kuitenkin seesteiseksi. Snowblind-kappaleessa Torin tytär Natashya on myös mukana, kyseessä on varsin kaunis pianoballadi. Erik Satien sävellykseen perustuva Battle of Trees sisältää viehkeitä melodioita, mutta lähes 9-minuuttinen kappale alkaa loppua kohden toistaa itseään liikaa. Fearlessness on yksi levyn upeimmista teoksista, piano, jouset ja puhaltimet sekä Torin laulu kuulostavat yhdessä lähes täydellisiltä. Cactus Practice sen sijaan ei säväytä kovin paljon jääden ”ihan kivaksi” kappaleeksi, jossa Tori duetoi taas tyttärensä kanssa. Star Whisperer on jälleen varsin massiivinen teos, jossa alkupuoli perustuu Schubertin sävellykseen, jälkimmäinen osa taas on Torin omaa sävellystä. Seuraava kappale Job’s Coffin on ainut kokonaan oma sävellys tällä levyllä, ja oikein mukava kappale onkin kyseessä, Natashya laulaa tässä erittäin hyvin. Nautical Twilight perustuu Mendelssohnin teokseen ja jää valitettavasti levyn heikompaan päähän, kappale ei sisällä juurikaan tarttumapintaa, jotta jäisi mieleen. Your Ghost on jälleen kaunis balladi, kappale on herkkä ja lämminhenkinen. Jonkun mielestä ehkä liiankin siirappinen, itse pidän positiivisemmasta tuulahduksesta, jonka se tuo levylle. Edge of the Moonissa myös loppupuoli on Torin omaa sävellystä ja upealtahan se kuulostaa, alkupuolella versioidaan Bachin huilusonaattia. The Chase on levyn viimeinen duetto Natashyan kanssa, kappale toimii jonkinlaisena introna seuraavalle, eli Night of Huntersille. Levyn nimikappaleessa toisena laulajana on siis Kelsey Dobyns, jonka kanssa duetointi onnistuu myös hienosti, kappaleen ollessa muutenkin todella hyvä. Seven Sisters on pianon ja huilun vuoropuheluna toimiva instrumentaali, jossa versioidaan jälleen Bachia. Levyn päättää melodioiltaan hyvin kaunis Carry, joka perustuu Debussyyn, jolta Tori on ottanut vaikutteita jo vuoden 1994 Under the Pink -levyllään. Onnistunut lopetus.

Pidän Night of Huntersia Amosin parhaana levynä 2000-luvun puolella. Torin ääni kuulostaa upealta ja huomaa, että hän on soitannollisestikin joutunut haastamaan itseään uudella tavalla klassisen pianonsoiton saralla. Pienistä tylsistä ja puuduttavista osioista huolimatta levy on pääasiassa nautinnollista kuunneltavaa.

Tuomas Aitonurmi

Night of Hunters Vaski-kirjastoissa

Night of Hunters Kaarinan kaupunginkirjastossa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutta ja retroa, Viikon levy

Viikon levy

Yes

Fly From Here (2011)

Yes: Fly From Here

Yes: Fly From Here

Kukapa olisi uskonut: vanha The Buggles-yhtyeen tarina We Can Fly From Here on Yesin uusimman albumin peruskivi. The Bugglesin synademot on sävelletty loppuun, tuotettu ja nostettu oikeutetusti uuden Yes-albumin alkuun. Säkenöivä kuusiosainen Fly From Here on kestävin pitkä Yes-biisi sitten Awakenin, joka oli albumilla Going For The One. Kyllä, nimikappale on reilun 20 minuutin pituinen moniosainen sävellys.

Miten tähän päädyttiin? Alkujaan We Can Fly From Here oli sävellys, jota Trevor Horn ja Geoff Downes tarjosivat Yesille jo 1970-luvun lopulla. Ei kelvannut. Horn ja Downes liittyivät kuitenkin joksikin aikaa Yesiin, mutta Fly From Here unohdettiin. Sitten Trevor Horn otti vanhat biisiaihiot jälleen puheeksi… Mukana oleva DVD-dokkari kannattaa katsoa.

Yesin kokoonpano muuttuu yhä vain. Konkarit Chris Squire, Steve Howe ja Alan White ovat saaneet kosketinsoittajaksi Geoff Downesin. Yesin alkuperäinen laulaja Jon Anderson on yllättäen jäänyt pois, ja hänen tilallaan laulaa Benoît David. Ja mikä helpotus, David laulaa kuin satakieli. Trevor Horn ei ole liittynyt uudestaan Yesiin – hän on saanut tuottajana Yesin musiikin jälleen loistamaan. Poissa on kuivakkuus, joka vaivasi esimerkiksi Keys To Ascensionien studioraitoja ja albumia The Ladder (1999). Kymmenen vuoden takainen Magnification oli jo parempi, mutta lievästi ylisovitettu.

Fly From Here paikkaa siis paljon. Albumi on ylväs. Polveileva nimibiisi tuntuu välillä samalta kuin tuhat ihmistä hymyilisi samanaikaisesti juuri Sinulle. Laulaja Benoît David ei tosiaan jätä toivomisen varaa, samalla kun Squiren ja Howen stemmat tuovat kotoisuutta. Erityisesti osat Sad Night At The Airfield ja mahtava Madman At The Screens toimivat upeasti, myös kuulokkeilla.

Loput levystä etenee yllättävän akustisesti. Maestro Squiren laulama The Man You Always Wanted Me To Be on rento ja vakuuttava. Arkistoista esille tuotu Life On A Film Set on jännittävä sekoitus taianomaista liihotusta, akustista kitaraa ja Trevor Hornin bravuurituotantoa. Steve Howen akustinen Hour Of Need toimii myös hienosti. Aivan lopussa palataan vielä näyttävästi Fly From Here-teemaan.

Tuotettu, vaan ei ylituotettu. Kuin 90125, mutta iisimpi. Kuin Magnification, mutta rennompi. Hei me lennetään!

Tuomas Pelttari

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy