Avainsana-arkisto: levynkannet

’Kun Frank Zappan musiikki tuli elämääni’, Raision kirjaston musiikkiosastolla

zappa11

Minä ja F R A N K  Z A P P A

Francis Vincent Zappa syntyi 21.12.1940 ja kuoli 04.12.1993 eturauhassyöpään.

Naapurissamme asui minua vanhempi poika, Eero. Eerolla oli muistaakseni vaikuttavan laaja levykokokoelma nuoresta iästään huolimatta. Kun olin hankkinut ensimmäisen levysoittimeni, tuli Eero luokseni LP-levy kainalossaan ja sanoi: ”Tästä erittäin hyvää musiikkia”. Levy oli Frank Zappan ja Mothers of Invention-yhtyeen Freak Out !. Eeron ansiosta Frank Zappan musiikki tuli elämääni.

Kyseistä levyä minä kuuntelin. Ja kuuntelin. Ja ihmettelin. Todella erikoista, jännittävää ja hyvää musiikkia. Freak Outin kappaleissa oli jotain erityistä. Kuten kappaleet Wowie Zowie ja I’m Not satisfied ovat palaneet muistilohkooni erittäin syvälle.

Ensimmäinen ikioma Zappa-hankintani oli LP nimeltään Hot Rats, jota pidetään monella taholla Zappan parhaimpiin kuuluvana levynä. Suurin osa levyn kappaleista ovat instrumentaaleja. Näissä kappaleissa soi kauniisti mm. Jean-Luc Pontyn viulu ja Ian Underwoodin saksofoni. Ainoa Hot Rats-levyn kappale, missä on laulua, on Willie The Pimp. Laulajana oli Captain Beefheart persoonallisella äänellään. Zappa ja Beefheart tekivät myöhemmin myös yhteisen LP:n, Bongo Furyn, 1975.

Zappan 70-luvun musiikki on luonteeltaan hyvin laaja-alaista. Jossain kappaleissa elementit ovat perin vaatimattomat ja toisissa lähes sinfoninen. Zappan kitara soi komeasti. Motherseissa aikansa vaikuttivat myös entiset Turtles-yhtyeen laulajat Mark Wolman ja Howard Kaylan. Heidän laulunsa on omintakeista ja sen kyllä tuntee sen kuullessaan. Mothersien Fillmore East June 1971-levyllä esitetään myös Turtlesien hitti Happy Together.

Frank Zappa oli varsin suosittu Suomessa 1970-luvulla. On myös joskus arvioitu, että Suomen väkimäärään nähden erittäin suosittu. Oli helppoa olla Zappa-fani. Zappa kävi yhtyeineen Suomessa 70-luvulla neljä kertaa. Unto Monosen Satumaatango oli mukana ohjelmistossa. Tarinan mukaan Zappa vei Mothersit naistentansseihin. Hän oli jostain kuullut tästä suomalaisesta erikoisuudesta mikä herätti kiinnostuksen. Naistentanssit eivät tehneet heihin vaikutusta, koska kukaan ei hakenut amerikkalaisia muusikoita tanssimaan.

Aikaa myöden Zappa-levyjeni määrä, kiitos ahkeran tuotannon, kasvoi. Zappan musiikissa on ollut ominaista myös yllätyksellisyys. On kappaleita, jotka alkavat erittäin melodisesti, mutta yhtäkkiä muuttuvatkin jonkinlaiseksi kakofoniaksi.

Zappan tapoihin kuului muusikoiden vaihto ajoittain varsin tiuhaankin. Lisäksi hän muutti usein tehtyjä äänityksiä soittamalla itse uudet soinnut poistettuaan alkuperäiset. Tämä aiheutti katkeruutta muusikoiden keskuudessa.
Useiden LP-levyjen kannet suunnitteli Cal Schenkel, omaperäinen amerikkalainen taiteilija. Jos Zappan musiikki oli ajoittain yllätyksellistä, niin kyllä sitä olivat levyjen kannetkin.

Vuonna 1988 Frank Zappa esiintyi Helsingin Jäähallissa. Matkasimme paikalle ystävieni Ullan ja Taavin kanssa minun autollani. Kyllä kannatti. Kyllä kannatti ! Zappa soitti hienosti ja hyvin harjoitettu yhtye osasi asiansa. Zappa nosti etusormensa ja yhtye tiesi heti mitä moinen tarkoitti. Konsertti oli oivallinen läpileikkaus Zappan tuotannosta. Hot Rats-levyllä oleva Peaches en Regalia sai väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Yleisö sai vastinetta rahoilleen.
Frank Zappa on vaikuttanut myös elokuva-alalla. Varsinkin elokuva 200 Motels on jäänyt mieleeni. Ei pelkästään itse elokuvan takia, vaan siksi, että pääosassa Frank Zappaa näytteli Ringo Starr. Ringo ei ollut ainoa Beatles-yhtyeen jäsen, jonka kanssa Zappalla on ollut yhteistyötä. John Lennonin Some Time In New York City LP:n kakkos-levyllä soittaa Plastic Ono Mothers, joka oli siis Plastic Ono Bandin ja Mothersien yhdistelmä.

Muutamia minulle rakkaita Zappan levyjä:
We’re Only In It For The Money on parodisoitu versio The Beatles yhtyeen Stg. Pepper´s Lonely Hearts Club Band –LP:stä.
Cruising With Ruben And The Jets LP:n kannessa lukee “Is this The Mothers of Invention recording under a different name in a last ditch attempt to get their cruddy music on the radio”.
Absolutely Free , Lumpy Gravy ja Uncle Meat ovat Mothersien tuotannon kulmakiviä 60-luvulta.
Chunga´s Revenge on todennäköisesti käyttämättä jääneistä nauhoista koottu sekamelska, mutta sisältää hienoja kappaleita.
Burnt Weeny Sandwich on saman henkinen kuin Chunca´s Revenge.
Grand Wazoo on voimakasta, hienoa musiikkia sisältävä LP. Kauniit kannet. Ehkä kauneimmat Zappan tuotannosta.
Overnite Sensation ja Apostrophe’ ovat ”kevyempää” Zappaa, mutta sanoitukset ovat vaikuttavat.
Tinseltown Rebellion. Hyvä levy.
Yksinkertaisuudessaan Ship Arriving Too Late To Save A Drowning Witch LP:n kansi on loistava.

Kuten olen tuonut jo esiin, Zappan musiikin monipuolisuus ja taidokkuus ovat tekijöitä, jotka ihastuttavat. Ne saavat minut yhä uudestaan ja uudestaan laittamaan jonkun Zappan LP-levyistä levysoittimeen ja kuuntelemaan mestaria ja hänen kitaransoittoaan.

Teksti Timo Aali

(Frank Zappan tuotantoa esillä levynkansinäyttelyn muodossa Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla syyskuun ajan. Esillä olevat kannet lainassa Timo Aalin kokoelmista)

 

zappaa1

zappaa2

zappaa3

Freak Out

Absolutely Free

Absolutely Free

Lumpy Grave

Lumpy Grave

We're Only in It for the Money

We’re Only in It for the Money

Cruising with Ruben & the Jets

Cruising with Ruben & the Jets

Uncle Meat

Uncle Meat

Hot Rats

Hot Rats

Burnt Weeny Sandwich

Burnt Weeny Sandwich

Chunga's Revenge

Chunga’s Revenge

Fillmore East – June 1971

Fillmore East – June 1971

200 Motels

200 Motels

The Grand Wazoo

The Grand Wazoo

Over-Nite Sensation

Over-Nite Sensation

Apostrophe

Apostrophe

 Bongo Fury

Bongo Fury

Tinsel Town Rebellion

Tinsel Town Rebellion

Ship Arriving Too Late to Save a Drowning Witch

Ship Arriving Too Late to Save a Drowning Witch

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Raision kirjastossa Robin Trower

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä brittiläisen kitarataituri Robin Trowerin albumien kansia.

Twice removed from yesterday

Twice removed from yesterday

Bridge of sights

Bridge of sights

 

For earth below

For earth below

 

Live

Live

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Joni Mitchell 70 vuotta – Raision kirjaston levynkansinäyttelyn ja artikkelisarjan toinen osa

Joni Mitchell (osa 2, vuodet 1974 – 1980)

Court And Spark

Court And Spark

Vuoden 1974 mestariteosta Court and Spark  ja livetuplaa Miles of Aisles seurasi Joni Mitchellin uralla seuraavana vuonna ilmestynyt The Hissing of Summer Lawns. Levyn kansitekstissä Mitchell kuvaa albumiaan kokonaistaideteokseksi, joka koostuu kansitaiteesta, musiikista, lyriikasta ja sattumista. Tämä määritelmä pätee varmasti hänen koko tuotantoonsa. The Hissing of Summer Lawns –levyn avaava In France They Kiss On Main Street on vielä läheistä sukua Court and Sparkin tunnelmalle. Muuten sen sisällöstä voi aistia laulaja/lauluntekijän yhä kasvavan kiinnostuksen jazzmusiikkia kohtaan. Mitchelliä ei todellakaan voi moittia varman päälle pelaamisesta, sillä niin selvää tyylinmuutosta uusi albumi merkitsi edelliseen verraten. Tässä tyylin muutoksessa häntä avustivat muun muassa L.A. Express –yhtyeen Robben Ford (kitara), Max Bennett (basso), John Guerin (rummut) ja Victor Feldman (piano). Sen sijaan saksofonisti Tom Scott ei ollut enää tällä levyllä mukana. Taiteellisesti kunnianhimoinen albumi sai ilmestyessään erittäin ristiriitaisen vastaanoton.

The Hissing of Summer Lawns

The Hissing of Summer Lawns

Vuonna 1976 ilmestynyt Hejira-albumi on Mitchellin uran kirkkaimpia helmiä ja hänen jazz-kautensa ehdoton pääteos. Joni Mitchell oli kulkenut pitkän tien esikoislevynsä folkista vähintäänkin omaehtoiseen ja omaperäiseen Hejiraan, joka vangitsee kuulijansa taianomaisella tunnelmallaan. Tämän levyn myötä alkoi Mitchellin ja Weather Report –yhtyessä vaikuttaneen sähköbassovirtuoosi Jaco Pastoriuksen yhteistyö. The Hissing of Summer Lawns ja eritoten Hejira nostivat Joni Mitchellin mestariluokkaan, jossa hänellä ei ollut montaakaan varteenotettavaa kilpailijaa.

Hejira

Hejira

Itse asiassa Hejiralla Mitchell nosti riman jo niin korkealle, että vuonna 1978 ilmestynyt Don Juan´s Reckless Daughter kuulosti väkisinkin hajanaisemmalta, varsinkin kun kyseessä oli tupla-albumi. Vuoden 1979 Mingus-albumi puolestaan merkitsi lopullista siirtymää jazziin, kun Joni Mitchell alkoi kirjoittaa tekstejä säveltäjä/basisti Charles Minguksen (1922 – 1979) melodioihin. Lopputulosta täydensi Mitchellin kaksi omaa sävellystä. Hän on myöhemmin todennut levyntekoprojektista, että siinä aiemmin vain varpaitaan jazzissa liottanut nainen paiskattiin yllättäen äkkisyvään. Levy herätti ristiriitaisia tunteita sekä rock- että jazzpiireissä.

Don Juan's Reckless Daughter

Don Juan’s Reckless Daughter

Mingus

Jos Mingus tuntui vaikeasti lähestyttävältä, samaa ei voi sanoa vuonna 1980 ilmestyneestä Joni Mitchellin jazz-kauden päättäneestä Shadows and Light -livetuplasta. Loistavan yhtyeensä Jaco Pastorius (basso), Don Alias (rummut), Pat Metheny (kitara). Lyle Mays (koskettimet) ja Michael Brecker (saksofoni) kanssa Joni Mitchell lähti vuosien tauon jälkeen kiertueelle, jolta äänitetty konserttitaltiointi on epäilemättä yksi kaikkien aikojen parhaista livealbumeista.

Shadows and Light

Shadows and Light

Joni Mitchellin myöhemmästä, 1980-luvun rock-vaikutteisesta vaiheesta ja 1990-luvulla alkaneesta folk-jazz –tyylistä tekee tarkempaa selkoa Turun musiikkikirjaston Tuomas Pelttari sarjamme kolmannessa osassa.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Joni Mitchell 70 vuotta – Turun uusi levynkansinäyttely ja artikkeli 1974–1980

Joni Mitchell

osa 2, vuodet 1974–1980

Kanadalainen laulaja-lauluntekijä ja taiteilija Joni Mitchell täyttää tänään marraskuun 7. päivänä 70 vuotta. Musasto juhlistaa artistia artikkelien ja levynkansinäyttelyjen sarjalla, joka toteutetaan yhteistyössä Raision ja Turun pääkirjastojen kanssa. Jatko-osia on luvassa joulukuussa 2013.

Turun musiikkikirjaston näyttely 1974–1980

Laulaja-lauluntekijän merkkipäivän kunniaksi Turun pääkirjastossa on esillä levynkansinäyttely 1974–1980. Sarja Mitchellin elämäntyöstä alkoi Musastossa Altti Koiviston artikkelilla vuosista 1968–1974. Varhaisimmat levytykset ovat esillä Raision musiikkiosastolla.

Turussa on 7.11.2013 alkaen esillä kuusi albumia. Levyt ovat Tuomas Pelttarin kokoelmasta. Näytteillä ovat

° Court And Spark 1974

° The Hissing Of Summer Lawns 1975

° Hejira 1976

° Don Juan’s Reckless Daughter 1977

° Mingus 1979

° Shadows And Light 1980

Hejira ja Don Juan's Reckless Daughter.Olennaista on kehittyä ja päästä eteenpäin

Joni Mitchell on tehnyt ennakkoluulottomia musiikillisia valintoja läpi vuosikymmenten. Hän on yllättänyt ja toisinaan shokeerannut kuulijoita – ennen kaikkea hän ei ole halunnut olla “vain” kaikkien tunnustama folklaulajatar. Mitchell on pitänyt kiinni myös kansitaiteen korkeasta tasosta. Taidemaalarin ja visuaalisen artistin jälki näkyy läpi koko tuotannon.

Yksi musiikillinen käänne ilmeni hieman ennen 1970-luvun puoliväliä. Mitchellin tuotannossa alkoi tuntua jazz ja uusi bändisoundi. Aluksi oli kyse keveistä viitteistä ja sovitusvalinnoista, jotka sytyttivät esimerkiksi Court And Sparkin kappaleita. Vain viisi vuotta myöhemmin Mingus oli jazzin ytimessä, ja livealbumi Shadows And Light oli sähköisen jazzbändin juhlaa. Seuraavassa tarkastellaan Joni Mitchellin albumeita 1974–1980.

Court And Spark 1974

Mitchellin vuoteen 1974 päivitetty soundi onnistui kenties maukkaimmin klassikkoraidalla Help Me. Rakastajan vetovoimaa kuvaava tunnelma on niin kiihtynyt, että korvat alkavat punottaa. Yhdysvaltalainen Prince osoitti näyttävästi kunnioitusta Mitchellin suurinta singlehittiä kohtaan raidalla The Ballad Of Dorothy Parker (1987). Ja korvat punottavat edelleen.

Court And Sparkilla on muitakin tarinoita rakkaudesta, naiseudesta ja ulkonäköpaineista: The Same Situation, People’s Parties ja Car On A Hill ovat täynnä tarkkaavaisia havaintoja. Free Man In Paris muistuttaa viiltävää kitkeränsuloisuutta à la Randy Newman. Avoin tilitys vetoaa. Nimikappale kertoo miten rakkaus toimii:

– Love came to my door
With a sleeping roll and a madman’s soul
He thought for sure I’d seen him
Dancing up a river in the dark
Looking for a woman to court and spark.

Bändisvengi on tarkasti sovitettua, mutta lopputulos on orgaaninen. Tämä on The L.A. Expressin muusikoiden ansiota: John Guerin (rummut), Max Bennett (basso) ja Larry Carlton (kitara). Yhtyeen puhallinsoittaja Tom Scott on paitsi olennainen soundin kannalta, myös huippuluokan sovittaja. Yhdessä Mitchellin kanssa orkestroitu pitkä Down To You on häikäisevä.

Court And Spark on ilman muuta Mitchellin helpoiten lähestyttäviä levyjä. Viekoitteleva soundi oli myös astetta kaupallisempi. Albumi nousi Mitchellin eniten myydyksi.

Joni Mitchell and The L.A. Express: Miles Of Aisles 1974

Mitchell ensimmäinen livetupla ilmestyi loppuvuodesta 1974. Miles Of Aisles on lämmin dokumentti Mitchellin taiteesta ja hänen yhtyeensä The L.A. Expressin yhteistyöstä. Mitchell on rento, naurahteleva ja yleisön kanssa luontevasti kommunikoiva Lady. Korkeatasoinen repertuaari on valittu harkiten. Kenties hieman yllättäen edeltävältä studioalbumilta on mukana vain People’s Parties.

Miles Of Aisles palaa aikaan ennen hittialbumia Court And Spark. Mitchellin rinnalla soittaa levynkanteen kreditoitu The L.A. Express, ja uudet sovitukset ovat erinomaisia. Kantrahtava You Turn Me On I’m A Radio keinuu kuin Eagles. Rainy Night House ja erityisesti ultrasvengaava Woodstock nousevat bändin kanssa elähdyttäviin sfääreihin.

Sooloesityksistä nousee yli muiden herkkä ja yhtä aikaa liki rupisen tuntuinen A Case Of You. Mitchellin lämpimästi esittelemä Circle Game tuntuu happeningiltä. Albumin lopuksi kuullaan ennenjulkaisemattomat biisit Jericho ja Love Or Money.

Joni Mitchellin livebändi The L.A. Express 1974:
Tom Scott: puhallinsoittimet
Max Bennett: basso
John Guerin: rummut
Robben Ford: kitara
Larry Nash: piano

The Hissing Of Summer Lawns 1975

Yhteistyö Mitchellin ja The L.A. Expressin huippumuusikoiden kanssa syveni entisestään. Musisointi lähenee täydellisyyttä. Taianomainen Edith And The Kingpin on ehkä kirkkain esimerkki uudenlaisesta raukeudesta. Vähäeleinen yhtyesoitto antaa loistavalle sävellykselle vain sen mitä tarvitaan. Bändisoiton keinuntaa ja viipyileviä, pitkiä säveliä, yhtä ja samaa ekstaasia.

The Hissing Of Summer Lawns on yksi Mitchellin kiistattomista klassikoista, mutta ei enää artistin helpoiten omaksuttavaa tuotantoa. Eklektisempi suunta on hänen omansa, ilman kompromisseja. Esimerkiksi Don’t Interrupt The Sorrow olisi voinut olla sovitukseltaan suorempi, mutta riskialttius on Mitchellin voima. Tietty arvaamattomuus on se jokin, kaiken muuttava lisäelementti. Myös vokalistina Mitchell on varmempi kuin koskaan.

Hejira 1976

Hejira on mitä todennäköisimmin Mitchellin suurin klassikkoalbumi. Taiteellinen suvereniteetti on kiistämäton. Pitkät polveilevat tarinat nivoutuvat vaivatta laulumelodioihin ja Mitchellin ilmiömäiseen kitaransoittoon. Levyn tunnelma on henkevä ja henkilökohtainen. Hejiran edessä nöyrtyy joka kerta.

Albumin yleisilme on riisutumpi kuin The Hissing Of Summer Lawns antoi odottaa. Kitarat ja Jaco Pastoriuksen basso hallitsevat instrumentaatiota. Mitchellin akustisen rinnalla helkkyy kitaristi Larry Carlton. Heidän yhteistyönsä on kauneimmillan raidalla Amelia. Lopputulos on unohtumaton klassikko, yksi koko 1970-luvun merkkiteoksista.

Valitettavasti suuri yleisö vieraantui vähitellen Mitchellin tuotannosta. Myyntiluvut laskivat 1970-luvun loppupuolella, samalla kun Mitchell teki haastavampaa musiikkia.

Don Juan’s Reckless Daughter 1977

Irrotteleva Don Juan’s Reckless Daughter on haastava, mutta palkitseva kokonaisuus. Tupla-albumilla päästään paikoin ilmaisuun, joka on yhtä seikkailua. Rajattomuutta, letkeyttä, etnosävyjä – irtonaista musiikkia, jossa ei kaideta riskejä. Aivan kaikki riskit eivät tuota täyttä tyydytystä. Ensimmäinen levypuolisko ei nouse aivan korkeimpaan lentoon. Esimerkiksi Talk To Me on hauska, mutta voisi olla hieman valmiimpi.

B-puoli nostaa rimaa korkealle: Paprika Plains ottaa koko levypuoliskon. Komeasti sovitettu suurteos on juhlaa, joka yltyy yhä vain korkeammalle. On mahtava hetki, kun finaaliin tulee pitkän kehittelyn jälkeen mukaan koko bändi: rumpali John Guerin on ilmiömäinen, samoin fonisti Wayne Shorter. Loppuminuutit olet todellisen täyttymyksen ääressä.

Otis And Marlena ylsi 25 vuotta myöhemmin albumin Travelogue avausraidaksi. Hilliton The Tenth World toimii. D-puolen täysin vastustamaton nimikappale ja Off Night Backsteet tuovat muistumia Hejiralta. Basistiguru Jaco Pastoriuksen (1951–1987) kosketus tuntuu lämpimämmältä kuin koskaan.

Mingus 1979

Yhdysvaltalainen jazzbasisti ja säveltäjä Charles Mingus kuoli tammikuussa 1979. Mingus oli tehnyt Mitchellin tulevalle levylle muutamia sävellyksiä, Mingusin rungon – ja albumi ilmestyi seuraavana kesänä. Kokonaisuus on herkkä jazzlevy, jonka on sekä harras että hauras – kuitenkaan huumoria unohtamatta.

Laulaja-lauluntekijän omat sävellykset God Must Be A Boogie Man ja maaginen The Wolf That Lives In Lindsey kulkevat saumattomasti mukana. Lisäksi useat puhutut katkelmat biisien välissä toimivat erittäin hyvin. Albumin intensiteetti hypähtää hätkähdyttävästi yli asteikon, kun Charles Mingus on itse äänessä.

Mitchell kertoo albumin sisäsivulla levynteon vaiheista. Säveltäjä ehti ennen menehtymistään kuulla valmiin musiikin, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mitchell on varma, että Mingusin kuoleman jälkeen valmiiksi saatu God Must Be A Boogie Man olisi saanut maestron hekottamaan.

Shadows And Light 1980

Jos Mingus tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, niin Shadows And Light voi olla avuksi. Vuonna 1980 julkaistu livealbumi on kuin hybridi, joka tuo Mitchellin haastavinta tuotantoa esiin rennosti. Bändi on kertakaikkiaan fantastinen. Kitaristi Pat Metheny on niin luonteva, että Pat’s Solo on kokonaisuutta täydentävä elementti, ei rasittava egotrippi.

Hejiralta  on mukana ansaitusti viisi raitaa: Coyote, Amelia, maaginen Furry Sings The Blues, nimikappale sekä liki sekopäisen intensiivisen sovituksen saanut Black Crow. Lopuksi kuullaan mestarillinen Woodstock. Livetupla on täynnä valoa ja varjoa.

Joni Mitchell livenä 1979:

Michael Brecker: saksofoni
Jaco Pastorius: basso
Don Alias: rummut
Pat Metheny: kitara
Lyle Mays: kosketinsoittimet
The Persuasions: laulu

***

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Joni Mitchell 70 vuotta – levynkansinäyttelyjen sarja alkaa Raision musiikkiosastolla

Joni Mitchell

osa 1, vuodet 1968–74

Marraskuun 7. päivänä 70 vuotta täyttävä kanadalainen Joni Mitchell (Roberta Joan Anderson) on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä laulaja/lauluntekijöistä, jonka tuotanto eri tyylikausineen on todellinen aarrearkku. Raision kirjaston musiikkiosasto huomioi merkkipäivän Mitchellin folk- ja folkrock-kausiin keskittyvällä levynkansinäyttelyllä 4.11.2013 alkaen. Vielä saman viikon aikana Turun pääkirjaston musiikkiosastolla Joni Mitchell –teema saa jatkoa levynkansinäyttelyllä, joka kertoo laulajattaren jazz-kauden tuotannosta. Mitchellin merkittävyyden ja laajan tuotannon huomioiden näyttelyt saavat jatkoa kummassakin kirjastossa joulukuussa. Näyttelyjen mielenkiintoa on omiaan lisäämässä se, että Joni Mitchell on myös kuvataiteilija, joka on suunnitellut itse suurimman osan levynkansistaan.

Song To a Seagull

Song To a Seagull

1960-luvun alkupuolella folkmusiikki oli Amerikassa erittäin suosittua, ja se sai Torontoon asettuneen nuoren Joni Mitchellin kokeilemaan siipiensä kantavuutta paikallisilla folk-klubeilla. Vuosikymmenen puolivälissä Mitchell siirtyi Yhdysvaltain puolelle ensin Detroitiin ja pian New Yorkin Greenwich Villageen alkaen saada mainetta lahjakkaana lauluntekijänä. Tästä vaiheesta on paras esimerkki sävellys Both Sides Now, josta Judy Collinsin levyttämänä tuli valtaisa hitti. Laulusta on sittemmin tullut amerikkalaisen folkin klassikko, josta on tehty lukemattomia coverversioita. Joni Mitchellin esittämänä se kuullaan hänen kakkosalbumillaan Clouds.

Clouds

Clouds

Nuoren laulajattaren itsenäinen ura käynnistyi vuonna 1968 ilmestyneellä esikoisalbumilla Song To A Seagull, jonka tuotti David Crosby. Tämän hienon folklevyn pääosissa ovat Joni Mitchellin laulu ja akustinen kitara. Lauluteksteille on ominaista vahva omaelämäkerrallisuus. Omien henkilökohtaisten tuntojen ripittäjänä Mitchelliä on sittemmin usein verrattu Jackson Browneen. Vuonna 1969 ilmestynyt albumi Clouds on musiikilliselta toteutukseltaan edeltäjänsä kaltainen Mitchellin soittaman akustisen kitaran ollessa jälleen pääsoitin. Levyn tunnetuimpia lauluja ovat jo edellä mainittu Both Sides Now sekä Chelsea Morning, joka on tarttuva ylistyslaulu suurkaupungin aamulle. Tämän hienon laulun ovat suomeksi tulkinneet tuoreeltaan Anki ja myöhemmin Liisa Tavi nimellä Kaupungin aamu, johon Hector on tehnyt tekstin.

Ladies Of The Canyon

Ladies Of The Canyon

Kahden musiikillisilta keinoiltaan pelkistetyn folklevyn jälkeen Mitchellin tyyli muuttui kohti folkrockia vuonna 1970 ilmestyneellä LP:llä Ladies Of The Canyon, jonka tunnetuimmat laulut ovat Woodstock ja Big Yellow Taxi. Tämän levyn myötä Mitchellin ura lähti toden teolla lentoon ja Kaliforniaan asettuneesta laulajattaresta tuli rocktähti, kaikkien tuntema Laurel Canyonin ykköslady.

Blue

Blue

Mitchell ei kuitenkaan viihtynyt tähden roolissaan. Pian LP:n ilmestymisen jälkeen hän päätti repäistä itsensä irti musiikkibisneksestä lähtien kiertämään ystäviensä kanssa maailmaa. Hän palasi julkisuuteen vuonna 1971 julkaistulla loistavalla Blue-albumillaan, jolla häntä avustivat Stephen Stills (basso ja kitara), James Taylor (kitara), Sneaky Pete Kleinow (steel-kitara) ja Russ Kunkel (rummut). Levyltä, jonka tunnelmat vaihtelevat hitaista balladeista menevämpiin sävellyksiin, on mahdoton tehtävä nostaa muiden yläpuolelle joitakin sävellyksiä. Levyn kaikki kymmenen laulua muodostavat mestarillisen kokonaisuuden, kenties Mitchellin loisteliaan uran parhaan.

For The Roses

For The Roses

Seuraavana vuonna ilmestynyt For The Roses oli jälleen taattua laatutyötä sisältäen singlehitin You Turn Me On I´m A Radio. Muita Mitchellin viidennen albumin klassikkolauluja ovat muun muassa Cold Blue Steel And Sweet Fire sekä Woman Of Heart and Mind. Aivan liian usein tämä hieno levy kuitenkin unohdetaan arvioitaessa Joni Mitchellin tuotantoa. Vuoden 1974 alkupuolella julkaistulla Mitchellin uran parhaimpiin kuuluvalla Court And Spark -LP:llä kaupallisuus ja taiteellisuus löivät kättä. Loistavat arvostelut saanut albumi muodostui myös Joni Mitchellin uran suurimmaksi myyntimenestykseksi. Levyltä irroitetusta singlestä Help Me tuli puolestaan Mitchellin uran ensimmäinen ja ainoa TOP 10 –hitti Yhdysvalloissa. Laulajattaren tulevaa uraa ajatellen merkillepantavaa oli, että levyllä oli jo selviä jazzvaikutteita. Saman vuoden lopulla Tom Scottin johtaman The L.A. Express –yhtyeen kanssa tehdyllä live-tuplalla Miles Of Aisles Mitchell palasi kuitenkin vielä kerran folk- ja folkrock-kausiensa lauluihin.

Court And Spark

Court And Spark

Joni Mitchell ei halunnut jäädä paikoilleen turvaamaan saavuttamaansa suosiota, vaan hän halusi kehittyä ja vallata uusia musiikillisia alueita. Court And Spark –levy oli alku Mitchellin jazz-kauden tuotannolle. Siitä kertoo sarjamme toisessa osassa Turun musiikkikirjaston Tuomas Pelttari.

Altti Koivisto

Miles Of Aisles

Miles Of Aisles

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Raisio

Raision musiikkiosaston levynkansinäyttelyssä kotimaisia klassikkolevyjä nimikkeellä “vuosikertaa 1973″

Raision kaupunginkirjaston elokuun levynkansinäyttelyssä jatketaan kesä-ja heinäkuun näyttelyn viitoittamalla tiellä eli esillä  on poimintoja vuoden 1973 albumitarjonnasta nimikkeellä “Vuosikertaa 1973″ – tällä kertaa kotimaisten artistien voimin.

Hector/Herra Mirandos

Hector/Herra Mirandos

Isokynä Lindholm/ Sirkus

Isokynä Lindholm/ Sirkus

Jukka Tolonen/ Summer Games

Jukka Tolonen/ Summer Games

Maarit/ Maarit

Maarit/ Maarit

Hurriganes/ Rock And Roll All Night Long

Hurriganes/ Rock And Roll All Night Long

Juice Leskinen & Coitus Int

Juice Leskinen & Coitus Int

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Raision musiikkiosaston levynkansinäyttelyssä ”vuosikertaa 1973”

Raision kaupunginkirjaston kesä-ja heinäkuun levynkansinäyttelyssä poimintoja vuoden 1973 albumitarjonnasta nimikkeellä ”Vuosikertaa 1973”.

Pink Floyd/ Dark side of the moon

Pink Floyd/ Dark side of the moon

Procol Harum/ Grand hotel

Procol Harum/ Grand hotel

Genesis/ Selling England by the pound

Genesis/ Selling England by the pound

Led Zeppelin/ Houses of the holy

Led Zeppelin/ Houses of the holy

Roxy Music/ Stranded

Roxy Music/ Stranded

David Bowie/ Aladdin sane

David Bowie/ Aladdin sane

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uncategorized