Raskassarjalaisten ohje aloitteleville sanoittajille: Pala ikuisuutta joka kappaleeseen
Viikatteen Kaarle ja Jarkko Ahola Teräsbetonista kävivät laululyriikkahankkeen tiimoilta 25.1.2011 Raision kaupunginkirjastossa kertomassa Vaisaaren yläasteen oppilaille, miten laulujen aiheet muokkaantuvat esitettäviksi kappaleiksi. Samalla selvisi myös miesten hiusten salaisuus. Toinen käyttää kuulemma Linna-hilseshampoota ja toinen luottaa kampaamotuotteisiin. Jätettäköön paikalla olleiden väliseksi salaisuudeksi, kumpi artisteistamme suosii kumpaa. Hevimiehen tukastahan voi vaikka kirjoittaa laulun.
Viikate juhlii tänä vuonna 15-vuotista taivaltaan, kuten monet Raision kirjaston Martinsaliin kokoontuneet kuulijatkin. ”Viisitoista vuotta on raahattu kivirekeä eli soitettu suomirokkia mollissa”, toteaa Kaarle Viikate. Takana on 8 pitkäsoittoa, ja niiden lisäksi tuotannosta löytyy singlejä ja ep-levyjä. Teräsbetonin metallitotuutta on suomen kielellä tahkottu neljä levyllistä. Ahola esitteli Raisiossa viimeisistä aikaansaannoksistaan Uudestisyntynyt-kappaleen lyriikkaa, jossa ei entiseen tapaan esiintynyt verta, soturiveljiä ja miekkoja. ”Halusin kokeilla jotain muuta”, Ahola miettii.
Kopiointi ja varastaminen ovat hyvä tapa oppia, mutta tunteen palo on oltava
Oman suosikkiyhtyeen biisien matkiminen, kääntäminen ja muokkaaminen ovat Jarkko Aholan mielestä hyviä keinoja päästä alkuun. Toinen oleellinen asia on ympäristön havainnoiminen. Kun pitää oman suunsa kiinni, näkee paremmin mitä ympärillä tapahtuu, täydentää Kaarle Viikate. Tyhmäkin oppii tekemällä, hän pamauttaa ja muistelee takkuisia alkuaikojaan. Kyse ei ole kuitenkaan suorittamisen pakosta. Jokin tunteen palo on oltava. On vain alettava kirjoittaa, Ahola painottaa kirjoitusoppaiden tyyliin. Jossain vaiheessa biisi alkaa kirjoittaa itse itseänsä.
”Mukavinta on vain rämpytellä himassa tai mennä luistinradalle sulkemisajan jälkeen naama vehnäsellä”, Viikate pohtii. Hänelle marginaalissa olevat yhtyeet kuten Lyijykomppania ovat toimineet innoituksen lähteinä. Lähimpänä miehen sydäntä ovat aina olleet mollivoittoiset ja ahtaista ajoista kertovat sanoitukset. Tärkeätä on ollut jonkinlainen toveruus, jota ne ilmentävät. Ne ovat olleet kuin kumppani, joka taputtaa olalle. Suomalaisen melankolisuuden perinne kulkeekin vahvana Viikatteen sanoituksissa, jotka ovat sekoitus Unto Monosen, Topi Sorsakosken, Reino Helismaan mutta myös Kalevalan lyyristä perinnettä. Huumoria ei sovi kuitenkaan unohtaa. ”Kannattaa kattoa Tankki täyteen -sarja ja Neil Hardwickin muutakin tuotantoa”, Viikate vinkkaa yläastelaisille.
Viikate ammentaa aiheita myös luonnosta. Aholan tapaan hän on sanoittanut jonkin verran myös muille artisteille. ”Tuulen huminaa ja kaipausta nekin sanoitukset ovat pitkälti olleet”, Viikate toteaa.
Siinä missä Viikatteen lyriikat kantavat mukanaan mustaa rillumareitä, Jarkko Aholan aiempia tekstejä lukiessa tulee mieleen Conan barbaari -tyyppinen fantasiakirja. Ahola joutui lyriikanteon pariin vahingossa. Nuorta miestä kiinnosti alun perin rumpalin ura. Sitten palaset loksahtivat paikoilleen. Löyty tilausta suomalaiselle kornia kasariheviä soittavalle yhtyeelle, ja laulajaksi siirtymisen myötä Aholalle lankesivat myös tekstittäjän työt.
Ensin sävel, sitten sanat
Viikatteen ja Aholan sanoitusprosessi etenee siten, että ensin laitetaan soinnut kitaralla järjestykseen ja mietitään laululinjaa. Toisin päin tekeminen vaatii kuulemma erityistaitoja. Kaarle Viikate hyräilee siansaksaa melodian päälle ja kaivaa esiin ruutuvihkoon ranskalaisin viivoin kirjaamiaan ajatuksia. Osa sanoituksista syntyy kivuttomasti, kuten 9-säkeistöinen Kouvostoliiton laulu. Joidenkin riimityksien kanssa Kaarle Viikate sanoo joutuvansa ”painimolskille, joskus jopa mutapaini”, eikä tulos tyydytä senkään jälkeen. Esim. uusimmalta Kuu Kaakon yllä -levyltä löytyvä Kuolleen miehen kupletti on ankaran kamppailun tulosta.
Jarkko Ahola kertoo, että hiteiksi nousseiden biisien idea on usein putkahtanut päähän kuin tyhjästä, jopa rikolliselta tuntuvan helposti. ”Joskus on vaikeaa kun yhtä lausetta, joka kertoo kaiken, pitää levitellä ja venyttää koko kappaleen mittaiseksi”. Aforistikolla ei laulujen maailmassa ole helppoa. ”Mutta eikös se ole niin, että joka kappaleessa pitäisi olla pala ikuisuutta”, kiteyttää Kaarle. Viikatteen kuolo-iskelmää kuunnellessa sanoituksista päällimmäiseksi nousee eittämättä mieleen sanapari ’ajasta iäisyyteen’.
Nina Petander
Lisää kuvia Raision Martinsalin tilaisuudesta
Musasto 