Mitä minä kuuntelen? Juri Nummelin

Kuva: Daniela Vainio

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Juri Nummelin.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Inhoan fraasia “kirjallisuuden sekatyöläinen”, mutta juuri sellainen taidan itse olla: olen kirjoittanut lukuisia tietokirjoja lähinnä kirjallisuuden ja elokuvan alueelta, lisäksi olen toimittanut novelliantologioita erilaisista aiheista sekä joitain artikkelikokoelmia ja hakuteoksia. Muutamia proosateoksia olen myös tehnyt sekä koonnut roskapostista runokokoelman.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Musiikki on harvoja harrastuksiani, josta ei ole tullut työtä. Olen kyllä koko ikäni haaveillut musiikin tekemisestä, mutta muutamaa outoa DIY-henkistä viritystä lukuun ottamatta en ole kuitenkaan unelmiani toteuttanut – toistaiseksi! Kuuntelen musiikkia kirjoittaessani ja editoidessani koko ajan, se auttaa keskittymään, varsinkin jos on kuulokkeet. Voi uppoutua rauhassa omaan kuplaansa.

Kirjoittaessa toimii hyvin bebop/hardbop -tyyppinen jazz, joka perustuu improvisointiin – kirjoittaminenhan on improvisointia -, mutta jossa ei kuitenkaan ole hälyääniä. Omalla Spotify-soittolistallani on yli 1600 biisiä, jossa lajityypit vaihtelevat vanhasta swingistä minimalistiseen electronicaan. Vaihtelu pitää virkeänä!

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Olen viime aikoina kavereiden kanssa parhaista levyistä keskusteltaessa nostanut esille Suiciden ekan levyn (1977), jolla ei taida olla varsinaista nimeä. Levyn ekan biisin “Ghost Riderin” kosketinsoitinriffin haluaisin opetella! Suicide teki (Alan Vegan kuolema heinäkuussa oli kova isku) synkkää ja omituista urku- ja syntetisaattorimusaa, jossa on rockabillyn toisteinen rytmi, jonka päälle laulaja Vega mankuu, sihisee, vikisee, ulvoo ja karjuu. Saman levyn pitkä “Frankie Teardrop” on pelottavin kappale koskaan.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käytän, sekä kaupunginkirjastoa että yliopiston kirjastoa, jossa on vapaakappaleoikeus, joten siellä on suurin osa kaikesta suomeksi ja Suomessa julkaistusta kirjallisuudesta. Musiikkia en kirjastosta ole vuosiin hakenut, kuuntelen musiikkini suurimmaksi osaksi Spotifysta.

Tiskatessani kuuntelen C-kasetteja, vanhoja Räkärodeo-nauhoituksia ja diskokokoelmia!

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Olisin varmaankin oma Spotify-soittolistani, pitkä, sekava ja jaaritteleva, mutta aina mainio!

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

 

Mitä minä kuuntelen? Heli Laaksonen

Kuva: Miikka Lappalainen

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on runoilija/kustantaja Heli Laaksonen.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen runonkirjottaja, sanamaija – ja nykysi myäski pop-up-kustantaja Laaksose Heli. Kirjottanu 17 vuat, kaikkias parisenkymment kirja, tiatokirjat kirjakiälel, kaunokirjat lounaismurttel, lokakuus ilmestys pianoisromaani Sylvia, Tuija ja laulava patja. Äänikirjoi olen pulputtanu 4.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

En ol missän tapaukses musiikinharrastaja. Mää luule, et jos mailmast häviäis musiikki valla, vois mennä mont viikko ennenko huamaissin. Meil ei koton kuunnelttu musiikki, ei missä olosuhteis. No, joulun vois joku venunu talvilaulukasetti soira, ja Herreyssin veljeksist tykkäsin, mut heijän söpöytes tähre enimmäkses. Annan suure arvo musikintekijöil niinko kaikil taiteilijoil, mut itte kuulustelen ratioist puheohjelmi ja vaihran ussemiten kanavan soiton ajaks. Nii et mun kirjottamisse ei suuri musiikillissi vaikuttei ol päässy uima. Aktiiviste musiikki-ihmiste ansiost muutamei mun tekstei o sentäs sävelletty: Heiniön Mikko tek runoist Pikavuaro Turkku -kuaroteokse ja Atso Almila läpisävels Aapise, kuaromusiikiks senki. Otra-kansanmusiikkiyhtye sävels Lehmän ja koivun ja muitaki.

Yks musiikilaji, mitä luantevast ja välil intomiälel kuulustelen on kumminki olemas: kansanmusiikki. Lähinnä kotomaine, skandinaavine taik balttilaine – kokoonpanoist tule miäle esimerkiks Puhti ja Rymäkkä ja Freija ja virolaine Trad.Attack. Mun pitkäaikkane ystävyys Lauri Tähkän kans sai alkus uurelaisest kansanperintten käsittelyst, mitä hän Elonkerjuuyhtyen kans toteutti. Koko kansanmusiikkikiintymykse alkuperä o mul hämärä. See o mun korvis kummallisen kotost ja ikiaikkaist, niinko omien ihmisten tekemä mul vartvaste. Voik olla geenie muisti?

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Kumma tapaus tammikuus 2015. Mul ol ollu Radio Rockin aamupulinalähetys pääl – Harri Moisio o mun suursuasikkijuantaja – ja se ol poikkeuksellisest unhottunu taustal soima. Olin juur avannu sähköpostin ja saanu ihanan kirjeen Bulgariast, sikäläiselt kustantamolt. Minusse valus hyvä miäl ja sen soundtrackinä sois yhtäkki joku villi, vahva, kirkas hevimusiikki, rummut ko hellal kiahuvas hernekeitos. Siin puhrasäänine miäs laulo vimmatust Lola Montezist ja oikopäät ryntäsin juutuupittama, MITÄ tämmöne o! Volbeat, siäl sanotti. Tanskalaine rock’n’roll-heavy-yhtye, fb:s melkkest 2 miljona fani (ja mää en ol ikän kuullukka!).

En ossa musiikintermei enkä nuattien kuvailemist, mut sen erotan kosk rulla ja kosk laaha. Ja nyy rullas! Volbeat sai rallatta Lolan sata kertta läppärin kaiuttimist niin kaua, et lainasin Laitilan kirjaston ainokaise Volbeat-levyn, ja heti ko uus levy Seal the deal ilmestys, rynnisin Anttila-vainaan Topten-osastolt ostama iha luxus-paketi niinko mikäki hullantunu teini. Nyy mul o liput heijän konsertti Hartwall-areenal lokakuus. Mää en oikken tunne tämmöst Laaksost, kene runoauton cd-soittimes karju soinnukkast Michael Poulsen. Välil leyl lauleta pari säet tanskaks. Mittä en käsitä, mut volume saa olla kympis.

4. Käytätkö kirjastoa?

Ensmäset kirjastoviarailut olen tehny polkupyärän lastenistuimel kuljetettuna – ja sen jälkke ei elämäs ol menny kokonaist kuukauttaka, etten olis jossain kirjastos käyny.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Olissin eri ko mitä kannes väitettäis. Ehkä luvattais trad. avainviululaulu, tuliski tanskalaist heavy.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Mitä minä kuuntelen? Boris Hurtta

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Boris Hurtta.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen kirjoittanut aktiivisesti fiktiivistä tekstiä (ja muutakin) 1980-luvun loppupuolelta alkaen ja julkaissut kolmisenkymmentä kirjan määritelmän täyttävää teosta ja suuren määrän novelleja, artikkeleja, kritiikkejä ja välistä runojakin. Leimallisesti olen kauhukirjailija, mutta moni muukin valtavirran sivussa oleva genre kiinnostaa: fantasia, scifi, seikkailu, veijaritarinat.

Vaihtuvat kakkos- ja kolmosketjun kustantajat ja kirjava rypäs scifiin päin kallellaan olevia pikkulehtiä ovat antaneet minulle oikeuden käyttää titteliä Viimeinen roskakirjailija (vrt. Pulp-fiction), mikä ei välttämättä tarkoita, että tekstit olisivat huonoja. Suomen Kirjailijaliiton jäsen olen ollut vuodesta 1995.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Olen musiikinharrastajana sillä lailla passiivinen, että elävän musiikin tapahtumat ovat toissijaisia. Äänilevyjen ja vastaavien äänitteiden keräily sekä radion kuuntelu ovat etusijalla. Tietysti edellinen on saavuttanut megalomaaniset mittasuhteet ja ”säilöttyä musiikkia” riittäisi yötä päivää soitettuna ties vaikka vuodeksi. Varsinkin nuorempana hankin tietoa kynsin hampain esim. tilaamalla musiikkilehtiä ulkomaita myöten.

Ensimmäiset painetut juttuni olivat Blues News -lehdessä 1960-luvun lopulla ilmestyneitä artikkeleja ja levyarvosteluja. Myöhemmin, kun aloitin varsinaisen kirjailijantyön, olen kirjoittanut paljonkin musiikkipitoisia novelleja ja jopa pienoisromaanin Olavi Virrasta. Musiikki on läsnä monissa tarinoissa, vaikkei suinkaan aina pääosassa. Joskus pitää hakea inspiraatiota aiheeseen liittyvistä levyistä, joskus riittää äänitapetti, jolloin instrumentaali-musiikki on parasta.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Nuorena ihminen on ehdoton, teini-iässä minulle ei tahtonut kelvata juuri muu kuin mustien amerikkalaisartisten Rhythm & Blues ja Soul-musiikki. Tilasin esim. Amerikoista saakka James Brownin ja Ike & Tina Turnerin levyjä silloin kun juuri kukaan ei ollut heistä Suomessa kuullut. Salaa kavereilta ja melkein itseltänikin ostelin Olavi Virran EP- levyjä. Beatles-kuume ei tarttunut.

Nykyisin olen, ellei kaikkiruokainen, niin ainakin moniruokainen, mutta lähinnä tykkään populaarimusiikista ja mieluummin vanhasta kuin uudesta. Afro-amerikkalainen roots-musiikki, suomalainen iskelmä, balkanilainen ja turkkilainen iskelmä, country jne. Olen aina tähyillyt mielelläni taaksepäin ja kirpputoreilta löytyy sellaisia 1950-60-lukujen LP- levyjä, joita en nuorena arvostanut. Yksittäistä suosikkilevyä tai edes tyyliä minun on kaikessa tässä katoavassa paljoudessa mahdoton nimetä. Minulle ”fyysisen” äänilevyn poistumien markkinoilta on musiikin maailmanloppu.

4. Käytätkö kirjastoa?

Olen aika itseriittoinen valtavine kotikirjastoineni. Ostan melkein kaikki lukemani fiktiokirjat, valtaosan niistä antikvariaateista, mutta myös uusien kirjojen kaupoista jne. Kirjastossa käyn puolisäännöllisesti, mutta lainannut en ole mitään aikoihin. Poistokirjat, lehtien luku, uutuuksien ja tietokirjojen selailu ovat minun juttuni. Tilaisuudet kiinnostavat, mutta useinkaan ei tule lähdetyksi. Käyn mielelläni vieraiden paikkakuntien kirjastoissa haistelemassa ilmapiiriä. Kirjastot ovat mukavia paikkoja.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Vanhoillinen olen, en kuitenkaan savikiekko. En missään nimessä C-kasetti, en CD- levy, en DVD, en mitään modernia. Enköhän olisi vinyylisingle tai ehkä sittenkin EP- levy, johon mahtuu neljä kappaletta. LP- levyyn mahtuu enemmän, mutta se on liian fiini. Ärsyttääkseni ja järkyttääkseni valitsen rillumarein hengessä Rytmi-merkillä julkaistun EP:n RENTOA MEININKIÄ (RN 4020).

Sisältö:

LÄNNEN LOKARI – Hiski Salomaa

SEVERI SUHOSEN JENKKA – Esa Pakarinen

MOUKAN TUURI – Justeeri

REPPU JA REISSUMIES – Matti Louhivuori

Näin tänään, huomenna kenties toisin.

Boris Hurtta

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Mitä minä kuuntelen? Pirkko Soininen

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on runoilija/kirjailija Pirkko Soininen.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Voitin vuonna 2013 Runo-Kaarina-kilpailun teoksellani Murretut päivät. Syksyllä 2016 ilmestyi toinen runoteokseni Avataan siiven alta. Aivan toisenlaista kirjallisuuden lajia edustaa puolestaan keväällä 2016 ilmestynyt taidemaailmaan sijoittuva dekkari Nainen parvekkeella, jonka kirjoitin yhdessä Eppu Nuotion kanssa. Tälle kirjalle on tulossa myös itsenäinen jatko-osa keväällä 2018.  Toiselta ammatiltani olen toimittaja viestintätoimistossa. Nautin siitä, että saan kirjoittaa hyvin erilaisia juttuja: runoja, proosaa ja lehtiartikkeleita. Olen niin utelias luonne, että haluan jatkuvasti oppia ja kokeilla uusia kirjoittamisen lajeja. Tällä hetkellä työstän näytelmää.

2.Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

En oikeastaan sanoisi, että harrastan musiikkia. Olen kylläkin kasvanut musikaalisessa kodissa, jossa pianonsoitto ja laulu kuuluivat jokaiseen päivään. Itse olen nykyään vain musiikin kuuntelija ja sitäkin hyvin satunnaisesti. Toisinaan kuuntelen musiikkia päästäkseni sopivaan kirjoittamisen vireeseen. Minulla on joitain voimakappaleita, joista saan välittömästi energiaa. Joskus saatan kuunnella musiikkia runoja kirjoittaessani rytmin takia, mutta silloin musiikissa ei saa olla sanoja tai ne vain sotkevat kaiken. Musiikki luo toisinaan myös hyvin vahvoja kuvia, joita voin hyödyntää runoissa. Kun kuuntelen hyvää musiikkia, alkaa itse luomani musiikkivideo pyöriä välittömästi päässäni.

3.Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Minulla ei ole mitään yksittäistä lempiartistia, sillä kuuntelen mielialan mukaan hyvin erilaista musiikkia. Pidän esimerkiksi artisteista, joilla on musiikissaan etnisiä vaikutteita, esimerkiksi Barcelona Gipsy Klezmer Band, Mari Boine, Katzenjammer, Emir Kusturica & The No Smoking Orchestra, Orange Blossom, Ana Moura, Angelique Kidjo, Wimme Saari ja Lada Nuevo.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käytän todella paljon kirjastoa, lähes viikoittain. Olen aina sanonut, että tärkeimmät palvelut minulle ovat ruokakauppa ja kirjasto. Ne takaavat hyvän elämänlaadun.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Olisin Vuokko Hovatan Lempieläimiä.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Mitä minä kuuntelen? Tapani Kinnunen

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on runoilija/kirjailija Tapani Kinnunen.

1. Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Vastaus: Olen julkaissut kymmenen runokokoelmaa ja kaksi romaania. Runojani on julkaistu myös Englannissa, Unkarissa ja Virossa. Vuonna 2015 sain Kiila -tunnustuspalkinnon jonka perusteluissa todetaan: ”Tapani Kinnunen (s. 1962) on Joensuussa syntynyt, mutta jo useita vuosia Turussa vaikuttanut runoilija, romaanikirjailija ja esittävän runouden edelläkävijä Suomessa. Kinnunen tunnetaan sanansa tarkkaan valitsevana kirjailijana ja räjähtävänä esiintyjänä, joka on noussut koti-Suomen runouslavojen lisäksi esiintymään useasti niin Virossa kuin Englannissakin.

Kinnusen tuotannon selkärangan muodostavat runokokoelmat, joista ensimmäinen, Nauru pimeästä huoneesta, julkaistiin vuonna 1994, ja viimeisin, Ranskalainen suudelma, vuonna 2016. Viime aikoina Kinnunen on julkaissut kaksi omaelämänkerrallista romaania, Noustiin kellareista (2014) ja Julkinen eläin (2015). Kinnunen kirjoittaa rehellisesti, kuvaa asiat kuten ne tapahtuivat ja on runoudessaan useasti kuvannut yhteiskunnan vähäosaisten ja laitapuolen kulkijoiden elämää, kertonut betonista, lastulevystä ja teräsvillasta rakennetuista unelmista.”

Linkki: http://kiila.eu/wordpress/?page_id=1307

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Vastaus: Minulla on kirjoittaessa yleensä radio päällä tai joku levy soimassa. Erikoista on, että stereot ovat olohuoneessa, josta musiikki kantautuu sitten työhuoneeseen mutkan kautta. Ehkä siksi kirjojeni aiheet ovat vinksahtaneita. Olen punkin kukkaislapsi: kun uuden aallon musiikki 1970-luvun lopulla vyöryi Suomeen, elin sen ajan täysillä. Noustiin kellareista -romaanini kuvaa tuota ajanjaksoa. Myös runoissani on viittauksia musiikkiin ja musiikintekijöihin – säkeissä vilahtelee yhtä lailla Stooges, Beatles ja Charles Mingus.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Vastaus: Valitsen Se-yhtyeen levyn ”Pahaa unta?”, joka ilmestyi kesän alussa 1980. Punk oli räjäyttänyt musiikkikentän pirstaleiksi, nyt katsottiin mitä hyvää jää jäljelle: bändit ja artistit uudistuivat. Se-yhtyeen levyllä oli upeita melodioita, kitarassa riipivä särö ja laulujen aiheet käsittelivät rakkautta. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin sovinnainen. Yari laulaa:

outoo, ett mun täytyy selittää näin paljon

mä luulin ett sä et niitä oo

joiden kanssa makaaminen tarkottaa vaan velkaa

yks yö eikä koskaan sovintoo

Kylmät väreet menivät lukiolaispojan selkäpiissä. Se oli niitä aikoja, kun poikuudesta oli juuri ja juuri päästy eroon.

4. Käytätkö kirjastoa?

Vastaus: Olen lapsesta asti ollut ahkera kirjaston käyttäjä. Lehdet, kirjat ja cd:t kuluvat käsittelyssäni!

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Vastaus: Iggy & The Stooges Raw Power

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Mitä minä kuuntelen? Kirsi Alaniva

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Kirsi Alaniva.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana/kirjallisuuden alan toimijana.

Esikoisromaanini Villa Vietin linnut julkaistiin helmikuussa. Tarina lähti keriytymään auki kolme vuotta sitten luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaarissa, kaksi viikkoa esikoislapseni syntymän jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet kirjoitin hirvittävässä hormonipöllyssä ja sellaisella vimmalla, etten pysynyt itsekään käsikirjoitukseni kärryillä. Vähitellen teksti kuitenkin löysi muotonsa ja tajusin kirjoittavani ensimmäistä romaaniani.

Olen haaveillut kirjailijan ammatista lapsesta saakka. Äitini elätti perheemme pitkään kirjoittamalla viihdepokkareita ja novelleja nuorten lehtiin. Teini-ikäisenä istuin usein äidin työhuoneessa ja autoin häntä täydentämään tarinoiden yksityiskohtia. Myöhemmin pyristelin irti äitini edustamasta maailmasta ja loikkasin faktan puolelle opiskelemalla toimittajaksi.

Opinnäytetyöni käsitteli kuitenkin kaunokirjallisten keinojen hyödyntämistä journalistisessa tekstissä, ja kaksi vuotta valmistumiseni jälkeen palasin fiktion pariin. Aloitin opinnot Turun yliopistolla pääaineenani yleinen kirjallisuustiede. Neljäntenä opiskeluvuotena ymmärsin, että olin ajanut itseni ammatillisesti siihen pisteeseen, että kirjan kirjoittaminen oli jäänyt ainoaksi mahdollisuudekseni jatkaa eteenpäin.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi/työhösi kirjallisuuden parissa?

Musiikki antaa kirjoittamiselle rytmiä ja auttaa virittäytymään tunnelmaan. Olen hyvin fyysinen kirjoittaja ja eläydyn voimakkaasti kirjoittamieni henkilöiden nahkoihin. Musiikkia kuuntelemalla pystyn pulahtamaan keskellä kirkasta päivää mustien virtojen vietäväksi tai päinvastoin, löytämään valon keveyden keskellä pimeää yötä. Villa Vietin lintujen mieleltään nyrjähtäneet naiset ovat myös ammentaneet rutkasti vaikutteita esimerkiksi porilaisen Eleanoora Rosenholmin lyriikoista.

3. Esittele lempilevysi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Musiikin kuvailu sanallisesti on suunnattoman vaikeaa, siitäkin huolimatta että työskentelin vuosia turkulaisen Ilmiö-festivaalin tiedottajana. Yksi lempilevyistäni on joka tapauksessa Paavoharjun  Yhä hämärää. Kriitikot ovat kuvanneet Paavoharjua ”psykedeeliseksi folkiksi” ja ”marginaaliseksi suhinarockiksi”. Itse kuvailisin levyä pikemminkin upottavaksi poluksi keskellä oudosti suhisevaa metsää tai pulahdukseksi tummavetisen metsälammen pinnan alle, paikkaan jossa kaikki tuttu ja tavallinen heijastuu hieman vinosta kulmasta. Levyn toinen kappale Valo tihkuu kaiken läpi on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista kappaleista ja saa joka kerta soidessaan sydämeni nyrjähtämään.

4. Käytätkö kirjastoa?

Kirjasto on niin kiinteä osa elämääni, etten edes tiedä millainen ihminen olisin ilman sitä. Lapsuuteni tuulisina vuosina pakenin usein isän juomista kirjastoon. Kun kotona myrskysi, kirjastossa sai olla rauhassa. Jälkikäteen on ollut hämmentävää huomata, etten pysty nimeämään yhtään lukemaani kirjaa noilta vuosilta, ylipäätään muistan hyvin vähän lapsuudestani. Siitä huolimatta tunnistin lähikirjastoni (turvallisen) tuoksun välittömästi, kun vuosia myöhemmin jouduin hakemaan sieltä erään tenttikirjan.

Nykyään käyn lapseni kanssa kirjastolla vähintään kerran viikossa. Pääkirjasto on Turun keskustan alueella ainoa epäkaupallinen paikka, jossa viihdymme tyttäreni kanssa. Kirjoitusprosessin aikana kannan selkä vääränä kotiin taustakirjallisuutta ja fantasioin siitä, että jonain päivänä voisin ostaa kaikki lukemani kirjat omaksi. Voisin väittää, että minua kirjailijana ei olisi ilman julkisia kirjastoja.

5. Jos olisit levy niin mikä levy olisit?

Vaikea kysymys! Puolisoni vastasi tähän välittömästi, että Slayerin Reign in Blood. Kuuntelin hetken ja totesin, että hänellä saattaa olla kumppanistaan hieman yksipuolinen kuva. Mutta sanotaanko näin, että toivoisin että persoonastani voisi löytää jotain samankaltaista alkukantaista voimaa kuin Mari Boinen In The Hand Of The Night levyltä.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Mitä minä kuuntelen? Iida Rauma

Muistatko vielä pari vuotta sitten julkaistun Musaston näyttely-/juttusarjan nimeltä Mitä minä luen? Nyt on vuorossa sen sisarsarja nimeltä Mitä minä kuuntelen?

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Iida Rauma.

1. Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen kaksi romaania julkaissut kirjailija. Ensimmäinen romaanini Katoamisten kirja (Gummerus 2011) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toisesta romaanistani Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015) minulle myönnettiin Kalevi Jäntin -palkinto ja Tulenkantaja -palkinto.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Olen soittanut pianoa 8-vuotiaasta ja nuorempana minulla oli bändi ja harkitsin musiikkia ammattina. En koskaan kuuntele musiikkia kirjoittaessani, mutta musiikki on tärkeä osa elämääni ja vaikuttaa myös kirjoittamiseeni. Katoamisten kirjan päähenkilön tyttöystävä on muistuma musiikkiluokkatytöistä, jotka tähtäsivät laulamaan mahdollisimman korkealta. Seksistä ja matematiikasta -romaanissa keskeinen henkilö laulaa Leonard Cohenin The Future -kappaletta. Kappale ja koko The Future -levy vaikuttivat myös syvemmällä tasolla, sillä ne käsittelevät samoja teemoja kuin romaanini: luonnon tuhoutumista, lopun aikoja ja tulevaisuuden arvaamattomuutta ja uhkaavuutta.

Suomalainen kirjallisuus on minusta aika konservatiivista, joten etsin uusia ajatuksia ja innoitusta mieluummin muualta, ulkomaalaisesta kaunokirjallisuudesta tai kokonaan toisista taiteenlajeista. Musiikki on myös hyvä väline kirjoitustyöstä irtautumiseen. Se on oma ajattelunlajinsa, ja tekee hyvää käyttää aivojaan muuhunkin kuin verbaaliseen prosessointiin.

3 Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Leonard Cohenin The Future -levyä kuuntelin ala-astelaisena 1990-luvulla usein ennen lähtöä kouluun. Se oli äitini levy, mutta pidin siitä valtavasti. Silloin en ymmärtänyt sanoituksia, mutta kuten hyvän musiikin tapauksessa usein, ymmärsin silti olennaisen. Niinä aikoina tulevaisuus tarkoitti yläastetta, teini-ikää ja loputtoman tuntuista pinnistelyä kohti tylsää aikuisuutta, eikä se vaikuttanut minusta yhtään lupaavalta.

Kate Bushin The Dreaming on minulle tärkeä. Se on outo, maaginen, aggressiivinen ja tarkkaan mietitty kokonaisuus. Arvostan valtavasti Bushin monipuolisuutta ja tapaa käyttää ääntään vapaasti ja luovasti. Monesti sukupuoliroolit kuuluvat äänenkäytössä, ja naiset laulavat stereotyyppisen nätisti. Bushin äänenkäyttö on vailla sellaisia rajoja, samoin ovat hänen kappaleensa.

4. Käytätkö kirjastoa?

”Kirjasto: rauhan, loisteputkivalon ja aakkosellisten hakemistojen paratiisi. Kirjasto: turvallinen piste maailmakaikkeudessa, jossa kaikki on sekavaa, kamalaa ja vailla tarkoitusta.”

Näin kirjaston kokee Seksistä ja matematiikasta -romaanini henkilö Tuovi ja oikeastaan kyse on myös omasta kokemuksestani. Käyn kirjastossa vähintään kerran pari viikossa. Se on ollut minulle lapsesta asti tärkeä paikka. Luen valtavasti sekä taustakirjallisuutta romaaneihini että melkein mitä tahansa vapaa-ajallani. Musiikkipuolellakin asioin.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

 Olisin Clenn Gouldin soittama kaamea, kireä ja töksähtelevä Mozartin A-duuri sonaatti nro 11 (KV 331). Kirjani ovat parempia kuin minä olen.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

 

Mitä minä kuuntelen? – Mika Lietzén

Muistatko vielä pari vuotta sitten julkaistun Musaston näyttely-/juttusarjan nimeltä Mitä minä luen? Nyt on vuorossa sen sisarsarja nimeltä Mitä minä kuuntelen?

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on sarjakuvantekijä ja kuvittaja Mika Lietzén.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Olen julkaissut kaksi omaa albumia ja neljä pienempää julkaisua, sekä kolme albumia yhteistyössä muiden tekijöiden kanssa. Kolmas oma pitkä albumini Minä olen saari ilmestyy syksyllä 2016. Turussa joku saattaa muistaa minut pitkäikäisestä sarjakuvastani Turun Ylioppilaslehdessä (2000-2007). Olen myös sarjakuvan pienkustantaja, ja olen toimittanut kymmenisen sarjakuva-antologiaa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi osoitteesta www.lietzen.com.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Sonic Youthin Kim Gordon kirjoitti Girl in a Band -kirjassa:

“A lot of artists listen to music while they work, and many think, Why can’t I make art that looks as intense as the sounds I’m hearing?” (s. 81)

Kuulostaa hyvin tutulta! Kuuntelen usein työskennellessä sellaista musiikkia jonka tunnelman haluaisin tavoittaa, lähinnä tosiaan vain onnistuen hapuilemaan sinne suuntaan. Eniten musiikki vaikuttaa tarinan tunnelmaan ja yksityiskohtiin (yhdessä jutussa hahmo alkaa hyräillä Shuggie Otisin biisiä vain koska satuin kuuntelemaan sitä sillä hetkellä), piirrostyylini kun on sen verran tasaista eikä helpolla mukaudu spontaaneihin muutoksiin. Ihailen kyllä suuresti esimerkiksi Brian Chippendalen kaltaisia piirtäjiä, jonka sarjakuvat mielestäni näyttävät kutakuinkin samalta kuin miltä bändinsä Lightning Bolt kuulostaa.

Jotkut tarinani ovat saaneet alkukipinänsä jostakin biisistä tai levystä, esimerkiksi edellinen julkaisuni 1986 sisälsi viittauksia Iron Maidenin levyyn Piece of Mind, ja seuraava albumini Minä olen saari lähti alun perin liikkeelle Bruce Springsteenin levystä Darkness on the Edge of Town, ajatus tarinasta joka tapahtuu autossa, jossa ajetaan kilpaa, tosin sittemmin se on lähtenyt omille teilleen, mm. Wilcon Bull Black Nova -kappaleen kautta. Springsteenin Nebraskan harmaat autiot maisemat vaikuttivat myös, ja tietysti kappale Highway Patrolman.

Tarinoiden rakenteita ajattelen usein musiikin kautta, käytän esimerkiksi paljon toistoa, jonka olen omaksunut musiikista. Pidän myös kappaleista jotka alkavat hitaasti mutta kasvavat loppua kohti suuremmiksi, tällaisia rakenteita löytyy joistakin sarjakuvistani. Ja kaikki ei toki ole pelkkää ääntä, vaan hiljaisuudella on myös oma iso merkityksensä.

Kustannuspuolella arvostan itsenäisyyttä ja vapaita käsiä tehdä asioita taiteen ehdoilla, vaikka se tie on aikoinaan löytynyt vähän itsestäänkin olen sittemmin saanut innoitusta esimerkiksi pienten itsenäisten levy-yhtiöiden toimintatavoista.

Käyn myös paljon livekeikoilla, viehättää se taiteen esittämisen välittömyys ja tapahtuminen hetkessä, kun taas oma tekeminen vie aina paljon aikaa.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Suosikkeja on monia mutta sanotaan vaikka Fugazi ja toistaiseksi viimeisin levynsä The Argument (2001). In on the Killtaker (1993) olisi myös vahvoilla, koska se oli ensimmäinen Fugazin levy jonka kuulin.

Fugazi on post-hardcore -bändi Washington DC:stä, vaikutti aktiivisesti vuosina 1986-2002.

Musiikillisesti Fugazi perustuu paljolti Ian MacKayen ja Guy Picciotton kitaroiden ja laulun yhteispeliin, tietenkin unohtamatta sitä että biisit ovat erinomaisia. On sekä punkin suoraviivaisuutta että rönsyilyä milloin minnekin musiikillisiin suuntiin. MacKayen muutkin bändit ovat erinomaisia, Minor Threat ja myöhempi The Evens, mutta Fugazi on se terävin kärki. Myös tietysti pitkäikäisin, vaikka onkin ollut telakalla viimeiset 13 vuotta. The Argument -levy on kenties Fugazin paras, siinä kulminoituu kaikki sitä edeltänyt. Ehkä siinä ei ole ihan kaikkea sitä energiaa mitä vaikka 13 Songsissa ja Repeaterissa, mutta taiteellisesti se on kypsin suoritus.

Fugazin monipuolisuus on myös merkittävää, paitsi musiikillisesti myös lyriikoiden osalta. Vaikka siellä onkin sitä tervejärkistä poliittisuutta se ei käy saarnaavaksi, vaan aika monet biisit ovat sanoituksiltaan lähes abstrakteja.

Iso osa Fugazin viehätystä on myös DIYasenteensa, sellainen yritteliäs itsenäisyys. Vaikka MacKaye ja Fugazi eivät niin markkinavoimista ole piitanneetkaan (keikkalippujen hinnan painaminen mahdollisimman alas jne), ovat silti menestyneet aina hyvin, esimerkkinä vaikka Dischord -levymerkki. Oma lukunsa lienee myös se että verkossa on saatavilla lähes kattava kokoelma Fugazin keikkataltiointeja.

Ja tietysti kun kävin Washington DC:ssä etsin sen kohdan mistä arvelin että In on the Killtakerin kansikuva oli otettu.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käytän. Uudet kirjat ja levyt ostan pääsääntöisesti omaksi (vinyylilevyjen paluu on innostanut takaisin levykauppoihin vuosikymmenen digitaalisen tauon jälkeen), mutta usein tulee etsittyä joitakin vanhoja nimikkeitä, joita ei muualta enää saa, tai vaikka tietokirjoja.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Se olisi joku pieni 7-tuumainen vinyylisingle. Pieni on kaunista, sarjakuvassakin pidän pienlehti/ omakustanne -estetiikasta. Viimeisin single jonka ostin oli Sur-rurin Aurinko ei mahdu (löytyy myös Ajan paksu lakana -levyltä). Se on valtavan kaunis kappale, liikkuu etevästi yleisen ja yksityisen välillä, kuvaten aurinkoa ja sen liikettä taivaankaaren yli mutta myös miten se vaikuttaa (tai ei, koska “aurinko ei mahdu” postiluukusta) yhteen ihmiseen. Mahtavaa. Lisäksi levy on keltainen, joka on suosikkivärini (vrt. Fugazin In on the Killtakerin kansi…).

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Uusi näyttelysarja Mitä minä kuuntelen? alkaa – Tuuli Hypén

Muistatko vielä pari vuotta sitten julkaistun Musaston näyttely-/juttusarjan nimeltä Mitä minä luen? Nyt on vuorossa sen sisarsarja nimeltä Mitä minä kuuntelen?

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Ensimmäisenä vuorossa on turkulainen sarjakuvantekijä ja kuvittaja Tuuli Hypén.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen v. 1983 syntynyt turkulainen sarjakuvantekijä ja kuvittaja, joka toisinaan myös opettaa sarjakuvien tekoa lapsille ja nuorille. Tunnetuin sarjakuvani on Citykettu Nanna. Tytöksi muuttuneen cityketun seikkailuja on ilmestynyt yhteensä viisi sarjakuva-albumia, ja sarjakuva on vieraillut myös Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa ja monissa muissa kotimaisissa sanomalehdissä.

Vuonna 2014 ilmestynyt Lastenkirjani Veikan metsäretki seuraa Nannan pikkuveljen seikkailuja. Seuraava Veikka-ketusta kertova lastenkirja ilmestynee vuoden 2016 loppupuolella. Lastenkirjoissani kuvailen eteläsuomalaisia lehtomaisemia ja niiden eläimiä. Sarjakuvissani taas seikkailee nuoria ihmisiä ja ihmiseläimiä yhteiskunnan sääntöviidakossa.

Yhteiskuntaa ja ympäristöä koskevat asiat ovat minulle tärkeitä. En kuitenkaan koe olevani aktivisti, sillä vietän suurimman osan vapaa-ajastani neljän seinän sisällä mukavuushaluisesti digitaalisen pelikulttuurin ja tietokirjallisuuden äärellä.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Musiikki on minulle itsestäänselvyys. En ole koskaan häpeillyt musiikkimakuani enkä edes sitä, että laulan epävireisesti suihkussa islantilaisia keskiaikaisia joululauluja – vaikka sitten juhannuksena. Töideni äärellä tarvitsen musiikkia siinä missä kahvia, välipaloja tai vessataukoja. Kyse ei ehkä niinkään ole siitä, että tarvitsen musiikkia inpsiroituakseni, kuin siitä että musiikki tekee työympäristöstäni miellyttävän.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan. Soittolistallani on klassista, kurkkulaulua, metallia, vanhoja iskelmiä ja mitä milloinkin. Ehkä kuitenkin eniten kuuntelen folkkia tai yleisesti erilaisia biisejä, jotka lainaavat elementtejä folkmusiikista. Pidän etenkin pohjoismaalaisista bändeistä kuten Garmarna, Hedningarna tai Wardruna. Näiden esittäjien melodiset, mystiset ja synkätkin sävelet auttavat minua rentoutumaan. Perinnesoittimet ja hurjat kansantarinoihin perustuvat laulujen sanat nostattavat niskakarvat hyvällä tavalla pystyyn.

Rakastan myös ”low fantasy” -genreä, eli realismia tapailevaa keskiaikafantasiaa. Pelaan vapaa-ajallani erilaisia digitaalisia roolipelejä, joiden taustalla soivat folkahtavat tavernatiluttelut ja mahtipontiset sävellykset auttavat minua irrottautumaan arjesta. Austin Wintory on tällä hetkellä suosikkisäveltäjäni pelimaailmassa. Vaikka nyt sitten Banner Saga -pelin soundtrackia kuunnellen piirrän omia fantasiahahmojani ja ylläpidän rakkautta piirtämiseen: kuvia kun täytyy piirtää myös itselleen eikä vain maksaville asiakkaille, koska muuten luovuus kärsii.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käytän kirjastoa liian vähän, mutta olen ehdottomasti hyötynyt kirjastoista esimerkiksi etsiessäni lähdekirjallisuutta tai taustamateriaalia kuvitustöitäni varten. Toisinaan lainaan kirjastoista sarjakuvaa tai historiallisia romppuja. Nuorempana kävin ahkerasti musiikkikirjastossa ja tutustuin siellä varhaiseen keskiaikamusiikkiin.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Jos olisin levy, niin olisin ehkä kaapin pohjalta löytynyt vanha c-kasetti. Kasetissa olisi tarra, jossa lukisi ”sekalaista hyvää” ja sieltä löytyisi sitten muutama radiosta äänitetty ysäribiisi (kenties jotain Eraa tai Enigmaa) osittain nauhoitettuna niiden synkkien islantilaisten joululaulujen päälle.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard