David Guetta – musiikkimaailman uusi nero?

Tämän hetken ehkä kuumin tuottajanimi musiikkimaailmassa on ranskalainen dj David Guetta. Vaikka miehen esikoislevy Just a little more love julkaistiin jo 2002, niin vasta neljäs One love (2009) nosti dj:n suureen maailmanmaineeseen ja sai kaikki suurimmat pop- ja hiphop -tähdet janoamaan Guetan hittisoundia.

Guetan tekemä musiikki on pääasiassa aika ohutta ja yksinkertaista electrohousea, mutta helpot soundit vetoavat laajaan yleisöön. Parhaimmillaan Guetta on kun uskaltaa tehdä jotain erilaista, eli yhdistää esim. trance tai hiphop-soundeja omaan musiikkiinsa.

Guetan ihailijakunta on laaja, mutta myös vastustajia löytyy.  Omahyväinen käytös, kansaa kosiskeleva soundi sekä viimeisin pistos, Guetan nouseminen arvostetun Dj Magin Dj Top 100 listan ykköseksi Armin Van Buurenin ohi, on kirvoittanut kielenkannat kovaääniseksi arvosteluksi

Miehen yhteistyökumppaneiden määrä ja laatu on päätä huimaava: Nicki Minaj, Rihanna, Kelis, Black Eyed Peas, Flo rida, Kelly Rowland jne jne. Tuntuu että kohta ei löydy enää yhtään poptähteä, joka ei olisi jossain vaiheessa ollut tekemisissä Guetan kanssa. Madonna yhteistyöstäkin oli jokin aika sitten huhuja, mutta mikä lie, niin ei ainakaan vielä yhteisbiisiä ole tullut.

Vaikka miehestä olisi mitä mieltä, ei voi kuin ihailla Davidin halua ja kykyä muuttaa maailman popmusiikin karttaa. Ennen eurooppalainen musiikki oli lähes pannassa USA:ssa, kun taas nyt pop-kerma kerjäävät eurooppalaisilta tuottajilta tanssivetoista poljentoa levylleen. Täytyy vaan toivoa, että Guetalla olisi halua uudistua vähän enemmän…

Juha S

David Guetta ft. Kelly Rowland: When love takes over

David Guetta ft. Rihanna: Who´s that chick

David Guettan tuotantoa Vaskikirjastoissa

Teksti on esillä myös Turun Musakirjaston Loungessa.

Viikon levy: Iceage – New Brigade

Toisinaan parasta musiikkia syntyy silloin, kun sen tekijät ovat hädin tuskin täysi-ikäistyneet. Myöhemmällä iällä on ehkä helpompi hahmottaa tekemisiään laajemmin, mutta tuskin mikään voi korvata sitä välitöntä fiilistä, joka syntyy, kun ensimmäistä kertaa onnistuu puskemaan fiiliksensä ja ideansa ilmoille menestyksekkäästi. Esimerkkejä popmusan parissa tästä riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta ainakin viime vuosina on harvoin saatu näin komeasti taltioitua tällaista nuoruuden viehtymystä pähkähulluun rymistelyyn kuin kööpenhaminalaisen Iceagen debyytillä.

Iceagellakin on toki vaikutteensa: New Brigadesta tulee usein mieleen alkuperäisten brittiläisten post-punk-sankareiden, kuten Bauhausin ja Magazinen varhaiset tuotokset. Nimikin on napattu Joy Divisionin biisistä, mutta kyse on kuitenkin enemmän hengenheimolaisuudesta kuin apinoinnista. 18-vuotiaat tanskalaiset runnovat yllättävän monimutkaisina rönsyilevät kappaleensa läpi poikkeuksellisella vimmalla, kuin hurmiossa. Laulaja onnistuu kuulostamaan siltä kuin olisi juuri menettämäisillään järkensä. Kappaleissa on ovelasti naamioitua tarttuvuuskerrointa ja kuningasriffejä tuhlattavaksi asti. Koko kaoottinen paketti toimii maagisen hyvin.

On sivuseikka onnistuuko yhtye vanhetessaan säilyttämään saman energian, vai jalostamaan siitä jopa jotain vielä hienompaa. Kävi miten kävi, New Brigade, bändin debyyttialbumi, tulee joka tapauksessa säilymään aikakirjoissa täydellisenä taidepunk-levynä.

Risto Mikkonen

Sielun Veljien levynkansia esillä Turun Musakirjastossa

Sielun Veljet

Sielun Veljet ovat palanneet, ainakin hetkeksi. Uusi kokoelma Maallinen vaellus 1983–2011 on juuri ilmestynyt, ja marras-joulukuun kiertue Herätysliike tien päällä 2011 huipentuu viiteen loppuunmyytyyn keikkaan Tavastialla 14.–18.12.

Keskiviikkoiltana 7.12. Ismo Alanko, Alf Forsman, Jouko Hohko, Jukka Orma esiintyivät Vinski Viholaisen valaistuksessa myös Turussa. Logomossa kuultiin kappaleita kaikilta suomenkielisiltä albumeilta. Viisi näistä levyistä on esillä Turun Musiikkikirjastossa.

° Sielun Veljet. 1983.

° Hei soturit. 1984.

° L’Amourha. 1985.

° Kuka teki huorin. 1986.

° Suomi – Finland. 1988.

Sielun Veljet erottuvat suomalaisessa levynkansitaiteessa. Varsinkin valokuvataiteilija Stefan Bremerin (s. 1953) työ antoi levyille jotain erityistä: L’Amourha ja Kuka teki huorin uhkuvat visuaalista karmaa, jonka tunnistaa helposti.

Valikoima Sielun Veljien levynkansia on viides osa LP-levyjen näyttelysarjaa Turun Musiikkikirjastossa. Levyt ovat esillä musiikin neuvonnan luona.

Tuomas Pelttari

Vironkieliset joululaulut

Kauneimpia vironkielisiä joululauluja saapui 13.12. laulamaan seitsemänkymmentä  ihmistä musiikkiosastolle. Trubaduuri Magnus Gräsbeck kertoi, että virolaisessa jouluperinteessä ja joululauluissa on paljon vaikutteita Saksasta, kuten  Suomessakin. Suomeen  vaikutteet tulivat kuitenkin Ruotsin kautta ja Viroon ne tulivat Saksasta suoraan.

Neuvostoaikana kristillinen joulu oli kielletty juhla Virossa. Kansa ei kuitenkaan suostunut heille tärkeästä perinteestä luopumaan, vaan vietti joulua salaa.  Neuvostovallan aikaan verrattuna on joulun juhlinta muuttunut Viron itsenäistymisen jälkeen. Nyt joulua juhlitaan niin kodeissa, kouluissa kuin työpaikoillakin.

Illan aikana laulettiin yhdessä mm. seuraavat suomalaisillekin hyvin tutut laulut:

Aisakell (Ameerika rahvalaul ”Jinglebells”)

Ei au, ei hiilgust (Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt” En etsi valtaa loistoa. Zacharias Topelius – Jean Sibelius)

Et tulge, oh lapsed (”O kinderlein kommet” Johann Abraham Peter Schultz, 1747-1800, sõnad: Christoph von Schmidt 1768-1854

Haldjate, jõuluöö (tip-tap, tip-tap,tipa-tapa,tip-tap, tip, tip, tap)

Jõulukellad

Jõuluvana teele läeb (J. Fred Coots – Maie L õõnik)

Laps peab sündima (mel: On ne vit pas sans se dire adieu)

Ma tulen taevast ülevalt

Nüüd inglid taevast tulevad (Vom Himmel hoch, da komm ich her” Sõnad: Martin Luther, 1483-1546: Johannes Hornung, arvatavasti 1660-1715)

Oh kuusepuu

Oh sa õnnistav

Püha öö

Sajab valged lund (White Christmas)

Tiliseb aisakell (Julisu Oro-L.Wirkhaus)

Vaiselt sajab lund

Valked jõulud

Õues tähis taevatelk (Reinhold Kamsen, Juhan Aavik)

Üks roosike on tõusnud (Esti st ein Ros entsprungen” Alte Catolische Geistliche Kirchengesenge, Köln 1599. Seade: Michael Praetorius, 1571-1621. Sõnad: saksa keeles XV sajandist. Tõlge: Carl Peter Ludwig Maurach 1824-1900).

Häid jõule! Hyvää joulua!

Ann-Christin Antell

Tiesitkö, että Vaski-kirjastojen kokoelmista löytyy yli 30 vironkielistä karaoke-dvd-levyä?

Levynkansinäyttely – englantilaisia folkrock -bändejä

Englantilaisia folkrock -bändejä esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston levynkansinäyttelyssä joulukuussa 2011.

Fairport Convention - Liege & Lief

 

Fairport Convention - Full House

Steeleye Span - Parcel Of Rogues

 

Steeleye Span - Below The Salt

 

Lindisfarne - Fog On The Tyne

 

Lindisfarne - Nicely Out Of Tune

Raision musiikkiosaston kuukauden artisti – Fairport Convention

Fairport Convention

Fairport Convention perustettiin Lontoossa vuonna 1967. Yhtyeen tuonaikaisiin esikuviin kuului eritoten amerikkalainen Jefferson Airplane. Oman tyylinsä, folkrockin, Fairport Convention löysi vuonna 1969 ilmestyneellä kakkosalbumillaan What We Did On Our Holidays, jolla yhtye alkoi käyttää musiikkinsa perustana brittiläistä perinnemusiikkia. Tyylin muutokseen vaikutti ratkaisevasti yhtyeen uusi laulajatar Sandy Denny, joka oli jo herättänyt huomiota sooloartistina.

Albumin huippuhetkiä olivat muun muassa Sandy Dennyn säveltämä Fotheringay ja singlenäkin menestynyt kitaristi Richard Thompsonin sävellys Meet On The Ledge. Alkuvuodesta 1969 ilmestynyttä kakkosalbumia seurasi saman vuoden kesällä ilmestynyt Unhalfbricking-levy. Fairportille sittemmin tunnusomaiset kokoonpanomuutokset alkoivat kakkoslevyn jälkeen, kun Ian Matthews erosi bändistä ja perusti oman Matthew´s Southern Comfort –yhtyeensä. Hänen myöhemmistä vaiheista mainittakoon sooloalbumit ja Plainsong-yhtye.

 Unhalfbricking-albumilta oli peräisin Fairportin ensimmäinen singlehitti,  Bob Dylanin säveltämä If You Gotta Go, Go Now, jonka yhtye esitti ranskaksi nimellä Si Tu Dois Partir. Toinen levyn ikivihreä oli Sandy Dennyn säveltämä Who Knows Where The Time Goes? Unohtaa ei voi myöskään kansansävelmää A Sailor´s Life, jonka pääosiin nousivat Richard Thompsonin kitara ja levyllä vierailleen Dave Swarbrickin viulu.

 Englantilaisen folkrockin manifestiksi sanotun A Sailor´s Life –laulun viitoittamalla tiellä Fairport julkaisi vuoden 1969 lopulla klassikkoalbuminsa Liege And Liefe. Se tehtiin kokoonpanolla Sandy Denny (laulu ja kitara), Richard Thompson (kitara ja laulu), Simon Nicol (kitara ja laulu), Ashley Hutchings (basso), Dave Mattacks (rummut) ja bändiin pysyvästi liittynyt Dave Swarbrick (viulu ja mandoliini). Levyn traditionaalisesta materiaalista erottui eritoten kartanonrouvan aviorikoksesta ja sen traagisista seurauksista kertova Matty Groves. Yhtyeen jäsenet sävelsivät jälleen myös omia kappaleita, joista mainittakoon Dennyn ja Hutchingsin yhdessä tekemä Come All Ye, Thompsonin ja Swarbrickin Crazy Man Michael sekä Thompsonin Farewell, Farewell. Levyn tuottamisesta vastasi Joe Boyd, joka oli tuottanut myös Fairportin aikaisemmat levyt. Viimeistään tällä mestariteoksellaan Fairport Convention loi käsitteen folkrock, jossa brittiläinen kansanmusiikki yhdistyi sähköisin soittimin soitettuun rockiin.

Liege And Liefe oli paitsi arvostelumenestys myös kaupallinen menestys. Liege And Liefe –albumin jälkeen Fairport oli jälleen rakoilemassa. Ensin Tyger Hutchings liittyi irlantilaiseen folk-yhtyeeseen Sweeney´s Men, jonka hajottua hän oli perustamassa Steeleye Spania. Vielä ankarampi isku yhtyeelle oli Sandy Dennyn eroaminen. Hän perusti lyhytaikaisen Fotheringay-yhtyeen, minkä hajottua Denny loi upean soolouran, joka katkesi hänen ennenaikaiseen kuolemaansa vuonna 1978. Hän ehti olla myös mukana Fairportin vuonna 1975 ilmestyneellä Rising for the Moon-LP:llä. Näiden menetysten jälkeen Fairportin uudeksi basistiksi liittyi Dave Pegg.

Yhtye julkaisi kesällä 1970 loistavan Full House -albumin osoittaen pärjäävänsä ilman naissolistia, jota oli totuttu pitämään yhtyeen tavaramerkkinä. Vuonna 1971 Richard Thompson päätti jättää Fairportin luoden sittemmin menestyksekkään oman soolouran. Yhtye jatkoi tämän jälkeen nelimiehisenä (Swarbrick, Nicol, Mattacks ja Pegg) julkaisten vuoden 1971 kuluessa kaksi albumia Angel´s Delight ja Babbacombe Lee. Näillä levyillä erityisesti Dave Swarbrickin merkitys yhtyeessä korostui. Varsinkin jälkimmäinen albumi oli hänen todellinen voimannäytteensä. Babbacombe Lee oli hänen ideansa pohjalta syntynyt teema-albumi, joka kertoi erään aristokraattinaisen murhasta epäiltynä vuonna 1907 kuolemaan tuomitusta John `Babbacombe´ Leestä, joka yritettiin hirttää kolme kertaa. Jokaisella kerralla kuolemaantuomitun jalkojen alla oleva luukku kuitenkin kieltäytyi avautumasta.

Babbacombe Lee –levyyn voidaan katsoa päättyvän Fairportin kultakauden. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1979, mutta sen tarina jatkui vuonna 1985 ja on yhtyeelle tyypilliseen tapaan vaihtelevilla kokoonpanoilla jatkanut toimintaansa näihin päiviin saakka. Fairportin 1960- ja 1970-lukujen taitteen loiston päivien jäsenistä ovat yhä mukana Simon Nicol, Dave Swarbrick ja Dave Pegg. Yhtye on ollut järjestämässä vuodesta 1974 lähtien Fairport Cropredy Convention –festivaalia, joka kerää joka kesä Cropredyn kylään tuhansia folkrockin ystäviä.

Altti Koivisto

Viikon levy – Cut Hands : Cut Hands

Vanhoja kolonialistissävyisiä viidakkoseikkailuelokuvia katsellessa huomaa toistuvasti samantapaisena toistuvan kohtauksen: joukko valkoisia miehiä viidakkopukuineen ja hellehattuineen ovat keskellä viidakkoa kantajineen kun jostain alkaa kuulua pahaenteistä rumpujen kumua. Jotain uhkaavaa on tapahtumassa…

Cut Handsin, eli Whitehouse -yhtyettä aiemmin luotsanneen William Bennetin uuden sooloprojektin levy lähtee liikkeelle kappaleella Welcome To The Feast Of Trumpets nimenomaan tästä tunnelmasta, tunnelmasta joka on sanalla sanoen uhkaava ja piinaava.

Yhdistämällä vodou-rytmejä ja afrikkalaisperäisiä instrumentteja minimalistiseen elektroon on Bennet saanut aikaan erikoisen elektrolevyn, hän itse käyttää termiä Afronoise kuvatessaan musiikkiaan ja pitkälti termi kuvaakin sitä, mistä levyssä on kyse.

Levy saattaa olla armoton ja tuskallinen kuin polttava aurinko tai vuosien sisällissota. Mutta se on myös tutustumisen arvoinen kokemus.

Antti Impivaara

Varaa levy kirjastosta

Naxos Music Library – snart en miljon låtar, utan reklam

Med ditt Vaskibibliotekskort har du tillgång till den massiva musikdatabasen Naxos Music Library. NML utvidgas kontinuerligt: under hösten och vintern blir t.ex. EMI Classics och Virgin Classics –katalogerna tillgängliga.

På adressen http://turku.naxosmusiclibrary.com/ finns det mer musik att lyssna gratis än någonsin: redan nu finns det 65 000 album och 918 000 låtar. Med ditt bibliotekskort kommer du åt ett urval med fokus på konstmusik, men urvalet omfattar också världsmusik, jazz och rock.

För att använda tjänsten behöver du Vaskibibliotekskort.  För att logga in skriver du in ditt bibliotekskorts nummer i Enter Passcode  och trycker på Login. Naxos Music Library är genast tillgänglig.

På första sidan kan du välja mellan olika typer av navigeringsalternativ. Keyword Search på sidans övre kant är lätt att använda. Du hittar lätt även sökmenyer för kompositörer, genrer, artister och skivbolag.

Tjänsten kan användas av 10 kunder samtidigt. Du bör logga ut (Log-Out) då du avslutar för att ge andra möjlighet att använda tjänsten efter dig.

Du hittar en länk till NML även via Åbo stadsbiblioteks nätsidor.

Viikon levy on Outlawsin tupla Hurry Sundown/Ghost Riders

Outlaws

Hurry Sundown (1977) / Ghost Riders (1980)

Vuonna 1974 floridalainen country/southern rock -yhtye Outlaws soitti Lynyrd Skynyrdin lämppärinä Colombiassa, Georgiassa. Keikka oli heidän varhaisen uransa tärkein: Vastikään uuden Arista -levy-yhtiön perustunut Clive Davis matkusti paikalle kuuntelemaan keikkaa. Davis oli myyty välittömästi. Hän huomasi yhtyeen potentiaalin. Skynyrdin laulajan Ronnie Van Zantin kehotuksesta Outlaws allekirjoitti sopimuksen ensimmäisenä yhtyeenä Aristan tallissa:

– Olet hullu jos, et kiinnitä Outlawsia…

Ja hän ei enempää olisi voinut olla oikeassa.  Bändin musiikissa kantavana voimana toimivat kaksi keskeistä elementtiä: Hughie Thomassonin ja Billy Jonesin kitarat, upeine tuplamelodioineen ja sooloineen sekä yhtyeen kauniit moniääniset harmonialaulut. Nämä kaksi ovat yhtyeen ehdottomia tavaramerkkejä. Thomasson ja Jones olivat pitkään kuunnelleet Allman Brothers Bandiä, jonka vuoksi yhtyeen kitarahakuisuuden voi ilman epäilyä sanoa olevan Allmanin veljesten peruja. Outlaws vangitsi myös kalifornialaisen The Eagles -yhtyeen herkän saundin ja tunnelman southern rockmusiikkiin, joka oli läpi 70- luvun noussut menestyksensä huipulle.

Edellä mainitut piirteet näkyvät erityisen selvästi yhtyen kolmannella albumilla Hurry Sundown (1977). The Eaglesin tuottaja Bill Szymczyk kutsuttiin tuottajaksi, ja tuloksena oli hieno kokonaisuus. Erityisesti Outlawsin tapa laulaa, heidän käyttämät harmoniat sekä tyylikkäät kitaraosuudet tekivät albumista onnistuneen. Thomassonin mukaan ”he soittivat kuin Outlaws ja lauloivat kuin The Eagles”.

Hurry Sundownin löyhähköä cowboy-konseptia osoittavat erityisesti aloitusraita Gunsmoke sekä nimikkokappale Hurry Sundown. Kitaristi Hughie Thomassonin mukaan kappale syntyi helposti ja nopeasti: hän avasi TV:n ja siellä näytettiin western–elokuvaa, jossa oli mustalaisleiri vankkureineen. Hurry Sundown alkaa kahden kitaran harmoniateemalla. Tämän jälkeen kappaleen tempo hidastuu säkeistön alkaessa, jossa on letkeä ratsastusrytmi:

– Gypsies danced around the campfire, shook their tambourines. They were waiting for the dust of an outlaw, Sundown was his name…

Tamburiinin samanaikainen helistysääni luo kiinnostavan efektin. Tällöin ilmennetään konkreettisesti mustalaiskuvausta. Kappale kertoo Sundown-nimisestä lainsuojattomasta, joka lähtee kostamaan rakastettunsa, mustalaisnaisen surmaajalle. Kappaleessa on paljon viitteitä villiin länteen esimerkiksi kolmannessa säkeistössä, jossa pyssysankaria kuvataan hyvin romanttisesti: ”Silver devils in his holsters, stars strapped down his heels. There was fire in his eyes, saying he was dressed to kill”.  “Hopeisilla paholaisilla” tarkoitetaan kuudestilaukeavia ja “tähdillä” cowboy- saappaiden kannuksia. Sundown on ”nopea kuin salama” ja hänen sydämensä on ”teräksen kova”. Viimeisessä lauseessa mainitaan myös Boothill, nimitys lännenkaupungin tavanomainen hautausmaa ”saappaat jalassa” kuolleille pyssysankareille. Se on hyvin tavanomainen cowboy-balladi, melkein kliseinen vakiintunut aihelma eli topos. Kappaleessa on hyvin ilmava saundi kitaran jousikaikuineen, joka luo seesteistä tunnelmaa ja suurta tilaefektiä, joka kuvastaa erityisesti lännen valtavia preerioita ja leiritulen ympärillä tanssivia mustalaisnaisia tamburiineineen. Yksinkertaisessa ja tehokkaassa kertosäkeessä kuullaan ”mustalaisten laulavan”: Oh ooh, Hurry Downdown (The gypsies call).

Outlaws on läpi koko albumin yhtä kitarahakuisen rokin juhlaa: Esimerkiksi Holiday lähtee liikkeelle melodisella ja kauniilla lead-kitarateemalla, josta se kohoaa nopeaan, mutta rauhallisen hienostuneeseen säkeistöön. Kitarasankarit Hughie Thomasson ja Billy Jones luovat mitä henkeä salpaavilla, teknisillä ja energisillä sooloilla armottoman kaksintaistelun tunnelmaa, jossa nämä kaksi ottavat yhteen Coltien sijasta sähkökitaroin. Albumin hienostunut, ekologinen ja ohut saundi antaa tilaa dynamiikalle sekä runsaille nyansseille. Samalta CD:ltä löytyy myös toinen yhtyeen hittialbumi, vuoden 1980 Ghost Riders, jonka erityinen hitti on tiukka ja omaperäinen Ghost Riders (In the Sky) -koveri vanhasta klassikko cowboy-balladista. Ehdottomasti yksi parhaimmista versioista kauta aikain. Siinä on hyvin kiihkeä ja heleä flamenco-intro, jota seuraa räyhäkäs, daktyylinen-ratsastusrytmi, ryyditettynä tiukalla heavy metal tyylisellä rumpupoljennolla. Kappaleen loppupuoli osoittaa jälleen kerran edellä mainittujen herrojen rautaista ammattitaitoa ja valtavaa lahjakkuutta. Ghost Riders on hieman AOR-tyylisempi, joka ei ole kuitenkaan fanaattisemmallekaan southern rock- puritanistillekään liian imelää. Nämä kaksi albumia ovat Outlawsin tuotantoa parhaimmillaan: rehellistä, energistä ja herkkääkin kitararokkia.

Olli Lehtonen