Avainsana-arkisto: Musasto

Charlie Parkerin syntymästä 100 vuotta

Charlie Parkerin CD-levyjä ja kirja ikkunalaudalla.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta legendaarisen alttosaksofonisti Charlie Parkerin (1920-1955) syntymästä. Parker eli vain 35-vuotiaaksi mutta häntä pidetään sekä yhtenä jazzin merkittävimmistä uudistajista että kaikkien aikojen suurimmista jazzmuusikoista. ”Bird” oli trumpetisti Dizzy Gillespien ohella tärkein bebop-tyylin kehittäjä 1940-luvulla.

Parker tuli tunnetuksi virtuoosimaisena soittajana ja nerokkaana improvisoijana. Hänen improvisaatoitaan opiskellaan edelleen ahkerasti jazzin opinahjoissa kautta maailman. Itsetuhoinen elämäntyyli, johon kuuluivat vahvasti alkoholi sekä huumeet, oli omiaan kasvattamaan hänen legendaansa. Kuolemaansa asti Parker johti omia yhtyeitään ja hänen soittokumppaneihinsa kuului mm. trumpetisti Miles Davis.

Charlie Parkerin CD-levy ja kirja ikkunalaudalla.

1940-luvulla Charlie Parkerista tuli ensimmäinen jazzmuusikko, joka pääsi levyttämään vanhoja amerikkalaisia musikaalisävelmiä kamariorkesterisovituksina yhdessä laajemman orkesterin kanssa. Näitä levytyksiä Parker piti parhaimpinaan. Charlie Parkerin syntymän juhlavuotta on juhlistettu Turussa kahdella Perko plays Parker– konsertilla. Niissä hyvin arvostettu suomalainen saksofonisti Jukka ”Little Bird” Perko esitti yhdessä TFO: n kanssa juuri näitä sävelmiä.

Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on nostettu esille juhlavuoden kunniaksi Charlie Parkerin levyjä, nuotteja ja elämäkertoja. Esillä on myös Jukka Perkon tuotoantoa.

Tervetuloa tutustumaan ja lainaamaan aineistoa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: JP Leppäluoto

Kuva: Robert Frankó

1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi

Oon JP Leppäluoto, tamperelainen ammattimuusikko. Muutin vuonna 2014 Raahesta Tampereelle, kun musahommat alkoivat olla vakavasti otettava työ.

Mulla on ollut monenlaista bändiä ja projektia, joista tärkeimmät Charon, Harmaja, Raskasta Joulua ja tätä nykyä omalla nimellä vedettävä sooloura.

Tärkeimpinä saavutuksina varmaankin euroopan kiertueet, muutamat kulta-, platina- ja tuplaplatinalevyt ja suuret konsertit suomessa mm. loppuunmyydyt Hartwall Areenat.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Nyt on pakko myöntää, että aika heikosti. Kirjaston käyttö on kyllä mun ipanoille tuttua ja heidän kanssaan on kyllä kirjoja ja pelejä lainailtu. Penskana tykkäsin itsekin käydä Raahen kirjastossa kuuntelemassa vinyylejä musaosaston kuuntelukopissa ja lukemassa uudet kotimaiset ja ulkomaiset musalehdet.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Nick Cave and the Bad seeds Pori Jazzeilla vuonna 2018

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Tampereella on ihan paras meininki kaikessa suhteessa. Meillä alkaa olla Suomen parhaat keikkapaikat kaikissa kokoluokissa. Tampereella on todella vireä  musaskene, johon oli junantuomallakin helppo päästä sisään ja muusikoita löytyi vaikka minkälaiseen projektiin.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista

Vedän röyhkeästi kotiinpäin, koska kotimainen musiikki ja kulttuuri tarvitsee tällä hetkellä kaiken tuen jota saatavissa on.

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet – Ystävien taloissa

Holmala – Sakar (ei kirjaston kokoelmissa toim.huom.)

JP Leppäluoto – Piilevää pimeää

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Musaston haastattelu: tietokirjailija ja suomentaja Ari Väntänen

Toimittaja, tietokirjailija ja suomentaja Ari Väntäsen uusin kirja Razzle: Hanoi Rocks- legendan tarina on juuri ilmestynyt. Musasto haastatteli Aria kirjan tiimoilta. Lue haastattelu alta.

1. Minkälaisen vastaanoton uusin kirjasi Razzle – Hanoi Rocks – legendan tarina on saanut? Oletko kuullut paljon kommentteja kirjan lukeneilta?

”Kyllä niitä on tullut. Tuntuu siltä, että kirjaa pidetään tarpeellisena ja että siinä kerrotaan asioita, joita moni ei ole kuullut. Ovatpa jotkut maininneet itkeneensä koskettavissa kohdissa.

2. Razzle kuoli nuorena kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa. Mikä on suhtautumisesi onnettomuuden aiheuttaneeseen Vince Neiliin ja MötleyCrüehun?

”No, en arvosta rattijuoppoja enkä varsinkaan toistuvasti kännissä ajavia. Neilin bändillä taas ei ollut tämän onnettomuuden kanssa tekemistä. Se oli vain rattijuopon työpaikka. Yleisesti ottaen Razzlen tapauksessa puhutaan ihan liikaa Mötley Cruesta, ja juuri siksi halusin kirjoittaa Razzlen elämästä.”

3. Haastattelit kirjaa varten runsaasti Razzlen tunteneita henkilöitä. Haastattelut ilmeisesti toteutettiin pääosin somen kautta. Tapasitko ketään face to face ja saitko paljon uusia ystäviä tämän projektin myötä?

”Tein haastatteluja puhelimen ja netin (someviestit, kuvapuhelut, sähköpostit) avulla ja naamatusten Suomessa asuvien kanssa. Ihan mikä haastateltavalle parhaiten sopi. Ainakin sain paljon uusia tuttuja. Voi olla, että käyn Englannissa moikkaamassa muutamia, kunhan kulkutauti hellittää.”

4. Tämä kirja on kirjoitettu ns. ”oral history”- tyylillä. Aiotko jatkossakin kirjoittaa kirjoja samalla tavalla?

”Jos se tuntuu sopivan johonkin kirjaan, niin miksipä ei. Nämä täytyy katsoa tapauskohtaisesti. Joskus toimii ensimmäisen persoonan kerronta, toisinaan kolmannen.”

5. Miten paljon tämä kirjoitusprojekti syvensi suhdettasi Razzleen noin fanin näkökulmasta?

”Henkilökohtaisesti minua kiinnosti eniten se, mitä kaikkea tapahtui ennen Hanoihin liittymistä. Sain paljon uutta tietoa. Missiona oli ylipäänsä syventää ja laajentaa kuvaa Razzlesta. Useimmille hän on vain se, joka kuoli. Se on ankea ajatus kun tietää, miten tärkeä Razzle oli eläessään.”

6. Olet myös suomentanut useita kirjoja. Mitä sillä rintamalla on odotettavissa seuraavaksi? Voisitko kuvitella joskus kääntäväsi muuta kuin englanninkielistä kirjallisuutta?

”Pian ilmestyy suomentamani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirja Let Love Rule. Se oli mielenkiintoinen työ samasta syystä kuin Razzlekin, eli uutta tietoa tuli paljon. Muutakin suomennettavaa on, mutta enpä kerro mitä ennen kuin kustantaja sen tekee. En osaa muita kieliä riittävän hyvin. Ei olisi pitänyt kuvitella koulussa, ettei sitä ruotsia mihinkään tarvita.”

7. Keväällä ilmestyi kirjasi suunnistaja Minna Kaupista. Erosiko urheilijasta kertovan kirjan syntyprosessi mitenkään aiemmista? Haluatko paljastaa, onko tulevaisuudessa luvassa lisää syrjähyppyjä musiikin parista?

”Minna-kirjan tekeminen oli mahtava kokemus. Pidin sitä kiinnostavana haasteena, koska en tiennyt urheilusta tuon taivaallista. Prosessina se ei poikennut muiden kirjojen tekemisestä, mutta sain kunnian käydä aivan uudessa maailmassa. Ja nyt tiedän urheilustakin enemmän. No joo, olenhan minä ja tulen olemaan musakirjoittaja ja rokkitoimittaja, mutta ihmisen kannattaa kierrellä joskus muuallakin kuin kotikulmillaan tai -planeetallaan. Tällä hetkelläkin on tekeillä kirja, joka ei sijoitu musiikin (eikä urheilun) maailmaan,  mutta ei siitäkään vielä tämän enempää.”

8. Suosittele muutamaa muusikon elämäkertaa kirjaston kokoelmasta, jotka kannattaisi mielestäsi lukea.

Arkko, H.S: Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma

Heikkinen, Antti: Kari Tapio – Elämä

Lahdenmäki, Ari: Kari Peitsamo – Rokkari ja saarnamies

Liimatta, Tommi & Yaffa, Sami: Sami Yaffa – Tie taipuu

Pesonen, Lindfors, Salo: Dumari – Vanha ja uusi testamentti

Puustinen, Viljami: Kingston Wall – Petri Wallin saaga

Äijälä, Läjä & Vuori, Katariina: Läjä Äijälä

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Haastattelut, lukuvinkit, Musasto suosittelee, Viikon kirja

Musasto haastattelu: musiikkikuvaaja Tomi Palsa

Kuva: Nelli Palomäki

Kenties tunnetuimman suomalaisen keikkakuvaajan Tomi Palsan uutuuskirja Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuun alussa. Musasto haastatteli Tomia uuden kirjan tiimoilta. Lue mielenkiintoinen haastattelu alta.

1.Toinen valokuvakirjasi Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuussa. Onko teosta mennyt kuinka kaupaksi ja millaista palautetta olet siitä saanut?

Kirja on saanut jopa haltioituneen vastaanoton. Teoksen graafista ilmettä on kehuttu, kirja on kuulemma jo pelkkänä esineenä kaunis. Sisältöä on kuvailtu tekijänsä näköiseksi ja useampikin kirjan lukenut ystävä on kuullut päissään ääneni kuvatekstejä lukiessaan. Negatiivisia kommentteja en ole kuullut ainuttakaan. Täytyy toki muistaa, että palautetta olen saanut käytännössä ainoastaan tuttujen suusta.

Jokunen kirja on mennyt kaupaksi, mutta on niitä vielä useampi nide varastossa.

2. Kirjassa ei käydä läpi millä säädöillä mikäkin kuva on otettu. Muutaman kerran mainitset testanneesi kuvaa otettaessa uutta objektiivia tms. Kuinka usein kalusto menee vaihtoon ja minkälaisella arsenaalilla noin suurin piirtein keikoilla kuvaat?

Tekniikan maailma on mulle vieras alue eikä se kiehdo alkuunkaan itseäni. Kuvien teknisten speksien perään haikailee korkeintaan kameranörtit ja heidän toiveidensa mukaan en halua toimia muutenkaan. Kuvien metadata-tiedoista olisi tullut ylimääräinen elementti, joka olisi sotkenut pelkistetyksi tarkoitetun taiton ikävällä tavalla.

Kalustoa päivitän silloin kun se tuntuu tarpeelliselta. Mun ei ole pakko saada aina uusimpia leluja heti niiden ilmestymispäivänä vaan hankin uuden objektiivin tai kameranrungon siinä vaiheessa, kun vanha laite menee paskaksi tai laite tuntuu todellakin olevan jarruna omalle kehitykselleni kuvaajana.

Keväällä 2019 hankin rungoksi tuoreen tulokkaan Canon Eos-R eli siirryin peilittömään aikaan. Pakko todeta, että surkea peli on tuo.

3. Kuvia valittaessa on käyty läpi miljoona, miljoona, miljoona ruutua. Kuinka vaikeaa kuvien valintaprosessi itseasiassa oli?

Valintaprosessi oli oikeastaan yllättävänkin helppo ja luonteva toimitus. Kun tein päätöksen siitä, että lähden työstämään jatko-osaa esikoiskirjalleni, kirjoitin samalta istumalta listauksen päähäni pälkähtäneistä kuvista, jotka olisi ”pakko” sisällyttää teokseen. Noin kolmannes kirjan kuvista valikoitui sitä kautta. Pian sen jälkeen aloitin urakan ja kahlasin läpi kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana täyttämäni ulkoiset kovalevyt, osan pintapuolisemmin, osan hyvinkin tarkkaan ja yritin löytää kiinnostavia tapahtumia, keikkapaikkoja, artisteja ja ilmiöitä.

Sain idean kirjan tekemisestä noin kaksi vuotta ennen sen julkaisua. Ajatus kirjasta soi koko ajan takaraivossa ja se ohjaili omalta osaltaan myös keikkakäyttäytymistäni. Äkisti sellaisetkin tapahtumat, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet minua tuntuivat oudon kiehtovilta, koska ne olisivat oivallinen lisä kirjan tarinaan.

Kun aloin kirjoittaa tekstejä ja kasata kirjan materiaalia kokoon muutenkin, oli koossa reilun kuudensadan kuvan röykkiö. Kansien sisään siivilöityi hyvinkin luontevasti noin kahdensadan kuvan kokonaisuus. Kaikista upeimmistakaan otoksista ei välttämättä keksi mitään kiinnostavaa anekdoottia ja niissä tapauksissa paikka kirjan sivuilla jäi vain unelmaksi. Useiden artistien kohdalla potentiaalisia kuvia oli lukemattomista eri tapahtumista, ja sitä kautta monet merkittävät kuvatkin jäivät kirjan ulkopuolelle. Tavallaan pääni sisällä oli valtavan monimutkainen palapeli, mutta sen ratkominen osoittautui mutkattomaksi ja helpoksi. Totta kai ratkoisin monet pulmakohdat täysin eri tavalla, jos joutuisin kasaamaan palat uudelleen, mutta nyt mennään näillä.

4. Aloitit keikkakuvaamisen jo filmiaikana. Kuvaatko nykyisin enää missään tilanteessa filmikameralla? Kuvaatko ylipäätään paljon muuten kuin musiikkikeikkoja?

Kuvasin keikkoja filmille noin 14 vuoden ajan ennen suurta digiloikkaani. Siinä ajassa ehdin kyllä haistella filmikehitteiden ja muiden kemikaalien höyryjä vähintäänkin omiksi tarpeiksi asti. Vietin ihan tarpeeksi monet festivaalit kehittäen aamuyöstä filmirullia hotellihuoneessa sillä välin, kun muu seurue viritteli vieressä hurjia jatkobakkanaaleja.

Toki aina välillä mieleen hiipii ikävä pimiötä kohtaan. Se on onneksi ohimenevää. Filmien ja kehitteiden hinnat ovat sitä paitsi nykyään sillä tasolla, että unohdetaan koko juttu.

Kuvaan ajoittain muutakin kuin musiikkiaiheisia kuvia, mutta kyllä nekin otokset ovat useimmiten luonteeltaan tapahtumakuvausta. Aion kuitenkin lisätä muunkinlaisten aiheiden ikuistamista. Niille kuville on paikka eräässä työn alla olevassa projektissani, joten tämä kuvausaiheiden monipuolistuminen ei jää pelkän puheen asteelle.

5. Valitut Palsat 2009-2019- kirjasta löytyy vähän yli 200 kuvaa mainioine saateteksteineen. Onko kirjoittaminen sinulle yhtä helppoa ja mieluisaa kuin kuvaaminen?

Kirjan sivuille asti on päätynyt monta kuvaa tilanteista jotka ovat olleet niin haasteellisia ja ärsyttäviäkin, että olisi väärin puhua helposta toiminnasta. Pääsääntöisesti keikkojen kuvaaminen on mitä nautinnollisinta ja innostavinta puuhaa, mutta mitä isommasta maailmantähdestä on kyse, sitä varmemmin kuvaajien oikeudet ja ihmisarvot poljetaan maanrakoon ja silloin kaikki hauskuus on tipotiessään.

Voin nyt paljastaa, että juuri vähän ennen poikkeusaikoja eteeni osui kaksi kuvauskeikkaa, joiden yhteydessä kuvaajia kohdeltiin erityisen paskamaisesti ja päätin niiden kokemusten kirvoittamana lopettaa kuvaamisen kokonaan. Kävin vielä kuitenkin parilla pienemmällä keikalla nähdäkseni, oliko päätökseni oikea. Päätös tuntui hyvältä. Sitten hätiin tuli korona. Olin erikoiskeväänä yhteensä 69 päivää koskematta lainkaan kameraani. Siinä ajassa polte päästä keikoille kasvoi älyttömiin mittoihin. Tauon jälkeisiä kuvauskeikoista on nauttinut aivan eri tavalla ja onkin todettava, että tauko teki terää! Tavallaan lopettamispäätös pitää kuitenkin edelleen. Maailmantähtien pompoteltavaksi mulla ei ole lainkaan ikävä. Jatkossa aion kiertää meganimien konsertit kaukaa. Ihan pelkästään hyvä juttu, että supertähdillä ei ole näinä aikoina mitään asiaa konserttilavoille.

Kirjoittaminen oli tällä kertaa erityisen mukavaa ja nautinnollista, mutta aina näin ei ole ollut. Ekan kirjan jälkimainingeissa menetin kirjoittamisen ilon ja löysin sen oikeastaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun ryhdyin laatimaan Valitut Palsat -kirjan tarinoita. Tekstien leipominen oli siis pitkään pakkopullaa, mutta viime syksynä päätin lähteä reilun viikon kirjoituslomalle Viroon. Olin viisi yötä Tartossa ja kolme Tallinnassa ja tuon viikon aikana inspiroiduin ja löysin taas kauan kadoksissa olleen riemun tekstien suoltamiseen. Tuon viikon aikana kirjoitin yli neljäsosan kirjan teksteistä. Alkulaukaus oli onnistunut ja loput tekstit syntyivät hektisen keikkasyksyn ja -talven kiireiden keskellä vääjäämättömästi. Kivaa oli!

6. Kuvatekstien anekdootit ja humoristiset heitot naurattivat itseäni kerta toisensa jälkeen. Oliko tämä humoristinen ja rehellinen lähestymistapa alusta alkaen selvä valinta?

Kyllä peli oli selvä ihan heti kättelyssä ja lähdin hakemaan teksteihin leikkisää otetta. Valokuvaaminen on kuitenkin pääsääntöisesti hauskaa puuhaa ja yritän pitää kaikissa muissakin toimissani pilkettä silmäkulmassa, joten kirjan sävy ei olisi voinut oikeastaan edes olla muunlainen. Kirja on tekijänsä näköinen.

Toki teksteissä on huumorin lisäksi pienimuotoista herkistelyäkin. Ja kuvausmatkoillani kohtaamiini epäkohtiin otan välillä kantaa hyvinkin suoraan, koska en usko hyssyttelyyn. Yritän antaa keikkakuvaajan elämästä mahdollisimman realistisen kuvan. Välillä rajoituksia ja kuvaajien pomputtelua on niin runsaasti, että välillä on vaikeaa jaksamisen kanssa, mutta yleensä niistäkin tapauksista on selvitty juurikin huumorin avulla.

7. Monissa teksteissä mainitset, että juuri sinua on nimenomaan pyydetty johonkin videointi-/kuvaussessioon. Tämä tuntuu varmasti hyvältä, olet hoitanut hommasi hyvin ja oikein? Pystytkö sanomaan mihin video-/levynkansiprojektiin olet erityisen tyytyväinen?

Onhan se aina upeaa ja mieltäylentävää, kun joku oikein erikseen pyytää minua kuvaustehtäviin. Kai se on osoitus juuri siitä, että olen tehnyt asioita oikein urani varrella. Minut on helppo houkutella keikoille kuvaamaan, varsinkin mikäli houkuttelijana on tuttu ja hyväksi havaittu artisti tai yhtye. Väittävät, ettei ketään tulla hakemaan kotoa töihin, mutta yllättävän usein mulle on kuitenkin käsky käynyt.

Välillä kuvauspyynnöt ovat sellaisia, että Forssan poikaa meinaa hieman huimata, mutta olen kerännyt rohkeutta ja suostunut kaikista haastavimpiin ja vastuullisimpiinkin keikkatarjouksiin. Vuonna 2005 minut pyydettiin Lontoon Live8-spektaakkelia kuvaamaan ja se tulee varmasti jäämään merkittävimmäksi kuvauskeikakseni. Kun Lady Gaga tai Yoko Ono ovat halunneet paikallisen kuvaajan ikuistamaan konserttiaan Suomen-vierailuillaan, olen vastannut kutsuun ilomielin.

Videosessioita olen tehnyt hyvin vähän, mutta yksi liikkuvan kuvan projekti on ollut ylitse muiden. Jarkko Martikaisen Usko-levyn pahvikantisen erikoispainoksen kylkiäisenä julkaistiin Lauluja lämpiöistä -niminen dvd, jonka olin kuvannut ja oikeastaan ideoinutkin kokonaisuudessaan itse. Siinä Jarkko esitti kameralleni kappaleitaan viidentoista eri keikkapaikan takahuoneessa ennen lavalle astumistaan.

Levynkansiprojekteista erikseen on mainittava samaisen Jarkko Martikaisen Rakkaus-levyn kansikuva, jossa pasteeraa kaksi marabouhaikaraa. Erityisesti vinyylikoossa se kansi on erityisen juhlava ja sopii hienosti kyseisen levyn tunnelmaan. Suurimpia saavutuksiani kuvaajana ovat otosteni päätyminen kahteen Tuomari Nurmion albumin kanteen (Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus -levy sekä Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat -yhteistyö Kinaporin kalifaatti) sekä kuvani päätyminen Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonserttitaltioinnin kanteen.

8. Portisheadin vuoden 2014 Ilosaarirockin kuvan kohdalla mainitset, että aiemmilta yhtyeen keikoilta tekemäsi havainnot helpottivat kuvaamista. Miten usein mietit ennen kuvaamista kuinka sijoittua kuvaustilanteessa?

Aika vähän tuota sijoittumista tulee mietittyä etukäteen. Kyllä ne kulloisenkin keikan kannalta sopivimmat askelmerkit ehtii yleensä hakemaan vauhdista keikan jo alettuakin. Mahdollisuuksien mukaan yritän liikkua ja saada mahdollisimman monipuolisesti lavan tapahtumia talteen, siinä rajoitetussa ajassa, kun me kuvaajat saamme lavan edustalla häärätä.

Monesti kuvaajalaumat pakkautuvat leveyssuunnassa keskelle ja mahdollisimman lähelle lavaa, mutta itse yritän välttää sitä parhaani mukaan. Yleensä lavan reunamilta saa kiinnostavampia kuvia kuin suoraan edestä. Usein kuvaajat yrittävät myös säntäillä ylienergisesti lavalla poukkoilevan solistin perässä ja onnistuvat olemaan aina muutaman askeleen jäljessä ja tällöin kuvat eivät onnistu toivotulla tavalla. Kokeneempi kehäkettu pysyy paikallaan vähän sivussa ja nappaa kaikessa rauhassa onnistuneet kuvat sähköjäniksenä pyörivästä artistista. Tähän zen-henkiseen toimintamalliin olen oppinut ajan myötä, ja itselleni se toimii ainakin hienosti.

9. Olet kuvannut todella monessa isommassa ja pienemmässä keikkapaikassa, meillä ja muualla. Mitkä paikat ovat jääneet mieleesi erityisen haastavina kuvaajan kannalta? Onko muodostunut joitakin keikkapaikkoja, jotka jätät suosiolla väliin ”haastavuuden” takia?

Keikkapaikkoja on tullut kieltämättä kaluttua hyvinkin laajalla säteellä. Kaikissa paikoissa on omat haasteensa ja niissä pitää vaan toimia joustavasti ja yrittää parhaansa koska enempää ei voi inhimillisesti kuvaajalta vaatia. Tietenkin on olemassa keikkapaikkoja, joissa kuvaamista yritän välttää viimeiseen asti, mutta en koe aiheelliseksi lähteä nimeämään niitä tässä haastattelussa. Ja usein kuvauspaikan haastavuus ei ole niinkään kiinni keikkapaikasta vaan artistien taholta annetuista kuvausrajoitteista. Mutta mikäli meille annetaan edes pienoinen mahdollisuus onnistuneiden kuvien ottamiseen keikkapaikalle, sopeudun kyllä useimmiten tilanteeseen.

10. Kuvauskeikoilla olet tietysti tutustunut myös moniin kanssakuvaajiin. Kirjassa mainitset muutamasta epämiellyttävästä kerrasta, jolloin kollega on käyttäytynyt epäammattimaisesti. Seuraatko miten aktiivisesti tai satunnaisesti kollegojesi julkaisuja esim. netissä tai sosiaalisessa mediassa?

Yleisesti ottaen kollegat kunnioittavat toisiaan ja antavat heille työskentelyrauhan, vaikka tilanteet tukalia ja hektisiä välillä ovatkin. Ikävä kyllä joskus kuvaajien joukkoon on eksynyt mätämunia, jotka eivät ota kanssaihmisiä huomioon vaan keskittyvät omaan ”ihanuuteensa” ja onnistuvat häiritsemään toiminnallaan muita. Yleisimpiä vitsauksia on kestosuosikki ”nosta kamera suorien käsiesi varaan ja ota sokkona kuvia lavalta ja peitä samalla kaikkien muiden kuvaajien näkyvyys”. Joskus olen saanut kuvauspitissä kollegan toimesta sateenvarjosta suoraan silmään ja pelkäsin jo sokeutuvani siihen paikkaan. Jotkut eivät vaan osaa toimia väkijoukoissa.

Pääsääntöisesti kanssakuvaajat ovat kuitenkin fantastisia ihmisiä. En voi kuitenkaan sanoa seuraavani kenenkään julkaisuja erityisen aktiivisesti. Toki seuraan monia täkäläisiä kuvaajia somessa, mutta aika hiljaista on ollut keikkakuvarintamalla tässä maassa viime aikoina. Osittain siitä syystä jouduimme pistämään Soundin ”Palsa esittää” -juttusarjan tauolle. Vaikea pitää ajankohtaisuuteen pyrkivää juttusarjaa käynnissä, kun en keksi kuvaajavieraaksi ketään, joka olisi onnistunut kiertämään tänä poikkeuksellisena kesänä ahkerasti kuvaamassa tapahtumia. Toivotaan, että tilanteeseen saadaan mahdollisimman pian muutos parempaan.

Toim. Petri Kipinä

Valitut Palsat 2009-2019- kirjan voit varata tästä: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4083733

Tampereen kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Juhani Koivisto haastatteli Tomi Palsaa alkukesästä. Linkki Youtube-videoon alla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Viikon kirja

10 valittua kesähittiä Suomessa

”Vielä on kesää jäljellä…”

Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on esillä elokuun ajan kesäaiheinen nosto. Kesähittejä Suomessa– nimiseen nostonäyttelyyn on nostettu esille Suomessa vuosien saatossa kesähitin maineen saanutta musiikkia. Tervetuloa tarkistamaan mikä olikaan kesän 1982 hitti Suomessa. Näyttelyn levyt ja muu materiaali ovat luonnollisesti lainattavissa. Tutustu alta myös 10 valitun kesähitin listaan.

”Polttaa kesäkatu miestä…”

Danny: Kesäkatu

Tätä biisiä on kutsuttu ensimmäiseksi kesähitin kriteerit täyttäväksi kappaleeksi Suomessa. Se on käännöskappale yhdysvaltalaisen The Lovin’ Spoonfulin kappaleesta Summer in the City jonka Billboard valitsi kaikkien aikojen suosituimmaksi kesäbiisiksi vuonna 2010. Laulun on suomentanut Juha Vainio ja siitä teki suomenkielisen version Danny vuonna 1966.

Rauli Badding Somerjoki: Paratiisi

Badding levytti biisin vuonna 1973 ja se on ollut tanssipaikkojen esitetyin kappale vuodesta 2000 asti. Paratiisi on Somerjoen sävellys ja sanat siihen on tehnyt Arja Tiainen yhdessä tämän kanssa. Tiainen teki kaksi säkeistöä, joita Somerjoki täydensi. Ruotsissa kappaleen on levyttänyt Bo Kaspers Orkester vuonna 2006 nimellä Paradiset albumilla Hund (käännös Bo Sundström).

Popeda: Kuuma kesä

Vuonna 1985 julkaistulta Pohjantähden alla– albumilta löytyvä Kuuma kesä (tunnetaan yleisemmin nimellä Pitkä kuuma kesä) on valittu äänestyksessä Suomen kaikkien aikojen kesähitiksi vuonna 2005. Kappale on Costello Hautamäen säveltämä ja Pate Mustajärven sanoittama. Sen on väitetty muistuttavan Mud– yhtyeen kappaletta Hair of the dog. Väitteen mukaan kertosäkeen melodia ja suurin osa säkeistöstäkin on otettu suoraan Mudin biisistä.

Kaoma: Lambada

Vuoden 1989 kesähitti, KaomaLambada, alunperin Chorando se foi, myi maailmalla viisi miljoonaa levyä. Kaoma syntyi, kun ranskalainen yrittäjä Olivier Lamotte d’lncamps vieraili turistikohteessa Bahian Porto Segurossa ja muodosti paikallisesta tanssiryhmästä Touré Kundasta Kaoman.  Lambada oli alkujaan bolivialaisen tanssiryhmän Los Kjarkasin Llorando se fue,  Yksi joka jäi itkemään. Myöhemmin Los Kjarkas voitti tekijänoikeuskiistan Kaomaa vastaan.

Alexia: Summer Is Crazy

Alexiaa (Alessia Aquilani) tituleerattiin 90-luvulla dancen kuningattareksi. Tuolloin eurodancehitti Summer Is Crazy soi taukoamatta kaikkialla. Alexia nautti erityistä suosiota pohjoismaissa ja sai suomalaisetkin sekaisin esiintyessään legendaarisessa Rantarockissa vuosina 1996 ja 1997. Myöhemmin Alexia on ottanut tietoisen pesäeron ysäri-imagoonsa. Täysin laulaja ei kuitenkaan ole hylännyt eurodancejuuriaan sillä Alexia on nähty esiintymässä lukuisilla 90-luvulle omistetuilla festareilla ympäri Eurooppaa. Suomessa laulaja on esiintynyt esimerkiksi We Love the 90’s -festivaalilla.

Lou Bega: Mambo No. 5

Lou Began (David Lubega) vuoden 1999 hitti Mambo No. 5 pohjautuu Perez Pradon sävellykseen vuodelta 1949. Biisi oli listakärjessä ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa sitä soitettiin urheilutapahtumien yhteydessä. Bega vieraili samana vuonna myös Suomessa Puhdas Elämä Lapselle- konsertissa. Hän on monikulttuurisen perheen kasvatti sillä hänen äitinsä on kotoisin Sisiliasta ja isä Ugandasta. Teini-ikänsä Lou Bega vietti Miamissa ja on syntynyt Münchenissä. Hän on siis saksalainen artisti.

Manu Chao: Me Gustas Tú

Manu Chao (José-Manuel Thomas Arthur Chao) on tullut tunnetuksi eri musiikkityylien sekä kielien yhdistelemisestä. Hän on laulanut mm. ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi, englanniksi, arabiaksi ja wolofiksi. Chaon onkin sanottu luoneen kokonaan uuden mestiza-musiikkityylin, jota ovat sittemmin seuranneet ja edelleen kehittäneet useat muut artistit. Vuonna 2001 Manu Chao julkaisi albumin Próxima Estación: Esperanza, jolta löytyy hänen ehkä tunnetuin kappaleensa Me Gustas Tú. Kyseinen biisi oli iso kesähitti Suomessa samana vuonna. Suomeksi se tarkoittaa kuta kuinkin Pidän sinusta.

PMMP: Rusketusraidat

Suomalaisten suosikkibändin PMMP:n ensimmäinen single joka viihtyi Suomen virallisen singlelistan ykkössijalla jopa 11 viikkoa ja nousi heti suursuosioon. Kappale löytyy myös yhtyeen esikoisalbumilta Kuulkaas enot! Biisin on säveltänyt Jori Sjöroos. Kappaleesta ovat tehneet cover-version muun muuassa Il Vaselino, Herra Ylppö & Ihmiset sekä Kauniit poliisit.

O-Zone: Dragostea din tei

Romanian kielellä laulettu kappale nousi singlelistojen kärkeen monissa Euroopan maissa ja siitä tuli vuoden 2004 kesähitti. Kyseessä on moldovalaisen O-Zone– yhtyeen menestynein kappale joka Suomessa sijoittui parhaimmillaan listalla toiselle sijalle. Yhtyeen muodostivat Dan BalanRadu Sirbu ja Arsenie Todiras. O-Zonen nuorin jäsen Todiras edusti Moldovaa vuoden 2006 euroviisuissa kappaleella Loca yhdessä Natalia Gordienkon ja Connect-R:n kanssa.

Luis Fonsi: Despacito ft. Daddy Yankee

Despacito nousi Yhdysvaltojen Billboard Hot 100 -listan ykköseksi toukokuussa 2017 ja piti paikkansa kuudentoista viikon ajan, mikä tuolloin sivusi ennätystä Billboardin pitkäaikaisimpana listaykkösenä. Kyseessä on puertoricolaisen laulajan Luis Fonsin kappale, jolla vierailee Daddy Yankee. Saman vuoden heinäkuussa kappaleesta tuli kaikkien aikojen striimatuin kappale, kun se oli kerännyt puolessa vuodessa 4,6 miljardia soittokertaa suurimmissa musiikin suoratoistopalveluissa. Suomessa Despacito debytoi maaliskuussa 2017 Suomen virallisen latauslistan sijalla 10 ja nousi heinäkuussa listan ykköseksi.

Petri Kipinä

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Robert Ensio Niemistö

1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi

Mun kokonimi on Robert Ensio Niemistö, mutta tykkään sanoa itseäni Roopeksi, sukulaiset sekä kaverit sanoo myös. Asun parhaillaan Hollolassa. Synnyin täällä 27-vuotta sitten ja kerkesin asua 10-vuotta eri kaupungeissa, kunnes pääsin palaamaan takaisin kotikonnuille.

Meillä on ollut musiikkia aina ympärillä jonkin verran, kun iskä soitti kitaraa ja oli eri bändeissä. Myös parhaan kaverin Tommi Kolsin isä lauloi kantribändissä, missä mun iskä soitti kanssa.

Aloin itse soittamaan kitaraa 14-vuotiaana Pink Floydin ja Jimi Hendrixin inspiroimana. Ennen sitä tykkäsin soittaa rumpuja ja musaopistolla soitin hetken pasuunaa. Myös ala-asteen musaluokilla oli kaikenlaista kuoroa ja muuta.

Mua kuitenkin kiinnosti bändisoittaminen eniten ja olen tuosta 14-vuoden iästä asti soittanut aina jossakin bändissä, missä tehdään itse biisit. Sitä vastuuta on aika paljon ajautunut mulle Itä-Hollola Installaatiossa, mikä on ainut aktiivinen porukka tällä hetkellä.

Olen myös julkaissut omalla nimellä kasetteja ja digijuttuja. Nyt tuli juuri toinen vinyylijulkasu Jolla on korvat se kuulkoon, mistä olen tosi iloinen.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Käytin nuorempana. Mulla ei ollut paljon rahaa, niin lainasin levyjä ja latasin parhaat koneelle. Nykyään ostan levyjä joka kuukausi ja käytän Spotifyta. Kirjoja lainasin tosi paljon lukioaikoina, kun innostuin esim. Vonnegutin, Bukowskin, Sartren, Dostojevskin yms. kirjoista. Heh eli kait kirjallisuudesta. Tuleehan niitä nykyäänkin lainailtua, mutta helpompi on melkein ostaa kirppareilta kirjat, kun ne on aika alhasissa hinnoissa (kuten myös cd-levyt).

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Vaikea sanoa mitään yhtä, mutta tulee mieleen Nick Caven keikka Flow:ssa 2013. En kattonut keikkaa kokonaan, enkä edes kuuntele Nick Cavea, mutta siinä oli jotakin tosi hienoa siinä keikassa. Olin katsomassa My Bloody Valentinea siellä ja siitä en muista paljoa.

Muita on esim Dinosaur Jr. Tavastialla, kun olin täyttänyt 18-v, Kari Peitsamo ekaa kertaa Torvessa ja Jukka Nousiaisen keikka Bar Kukassa ehkä viisi vuotta sitten.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Hollolan osalta tosi hankala sanoa, mutta täällä on aika hienot puitteet esim äänittää juuri nyt, kun uimahallin alakerrassa on pieni studio. Mitään keikkapaikkoja ei kai ole. Lahessa on nykyään Sopenkorven Kesanto. Sit on tietty Torvi ja Tirra, jossa tuli soitettua nuorempana useasti. Musta tuntuu, että meno on ihan ok, mutta onhan Lahti tunnetusti vähän karumpi mesta, kuin vaikka Turku.

En siis käy oikein millään keikoilla, paitsi Puisten Heilojen!

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista

Turun kirjastosta lainasin Jyrki Nissisen sarjakuvia kauheen läjän, kun asuin siellä, eli suositellaan Seksihullujen levyä Seksihullujen Armoilla.

Siellä oli myös Syd Barrettin kaikki studiosessiot kattava kirja, jota mulle suositteli Ville Vuorenmaa, joten kannatan tsekkaamaan Sur-rurin Ajan paksu lakana -lp:n.

Vikana mulla tulee mieleen sieltä semmonen Cisse Häkkistä käsittelevä kirja mikä oli tosi upea. Suositellaan siis myös kunnon rokkia ja Stoogesin Fun Housea, joka on ultimaattinen rock-levy.

Toim. Petri Kipinä

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Ville Suopajärvi

Kuva: Laura Ahvonen

1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi

Nimeni on Ville Suopajärvi, olen musiikintekijä ja kuvataiteilija. Kiinnostukseni musiikkiin sekä kuvaan heräsi lapsena ja vahvistui varhaisteini-iässä, jolloin niistä alkoi kehittyä pikkuhiljaa jonkinlainen elämäntapa, etenkin musiikista. Omakustanteita ja pienten levymerkkien julkaisemia kokonaisuuksia on eri yhtyeillä ja artistinimillä kertynyt yhteensä ehkä parisenkymmentä 20 vuoden aikana. Olen tehnyt säveltämisen ohella myös äänitaidetta sekä hieman elokuvamusiikkia.

Pääasiallinen yhtyeeni on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolen välin tienoilla perustettu Puiset heilat. Alunperin se oli sooloprojekti mutta vuosien varrella siinä on ollut mukana monia eri soittajia. Vuonna 2017 se vakiintui neljän hengen yhtyeeksi, joskin kokoonpano on muuttunut senkin jälkeen. Nykyään yhtye on täysin turkulainen ja siihen kuuluvat lisäkseni Laura Ahvonen ja Tommi Rantamäki. Muita yhtyeitä, joissa olen ollut mukana ovat mm. Vindi Karlos, Tissit ja Riukupastori!.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Melko säännöllisesti. Ennen kävin lainaamassa kirjastosta nimenomaan musiikkia mutta nykyään lainaan enemmän kirjoja. Kirjaston käyttöni kulkee aaltoillen, välillä lainaan paljon enemmän kuin mitä ehdin lukea, toisinaan taas saattaa kulua parikin kuukautta etten juurikaan muista käydä kirjastossa. Jokaisen kaupungin tärkeimpiin paikkoihin se joka tapauksessa kuuluu.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Minulla on hieman ristiriitainen suhde keikoilla ja konserteissa käymiseen, en aina välttämättä ole keikkapaikoilla vastaanottavaisimmillani. Olen aina viihtynyt enemmän kotona kuunnellen levyjä. Livenä itselleni toimii usein parhaiten äänekäs, meteliin kallellaan oleva musiikki. Se piristää, tuo hyvää energiaa ja inspiroi.

Yksi tällaisista keikoista oli, kun eräs tuttavani kysyi pystyisinkö majoittamaan Faith vs. Free Willy -nimistä yhtyettä, joka oli tulossa keikalle Turkuun. Olin joskus törmännyt nimeen mutta en ollut kuullut yhtyeen musiikkia. Suostuin ja menin illalla kuuntelemaan heitä edesmenneeseen Baaribaariin. Ilahduin kovasti heidän noiserockistaan.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Edelliseen vastaukseeni viitaten olen ehkä vähän huono sanomaan siitä suoranaisesti mitään, koska en ole hirveän aktiivinen keikoilla kävijä, mutta nähdäkseni se on mennyt jossain kohdin vähän alamäkeen. Esimerkiksi marginaalimman musiikin keikkapaikkoja tuntuisi olevan vähemmän kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten kun muutin Turkuun.

Onneksi Turussa on useampia tahoja, monipuolisia tekijöitä ja laaja musiikinkuluttajakunta, joten aina joku jotain tapahtumia keksii järjestää. On myös hyvin mahdollista etten ole oikein perillä kaikesta mitä tapahtuu.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista

Aphex Twin – Selected Ambient Works II
Maailman upeinta musiikkia, yksi ehdottomista suosikkilevyistä jo 20 vuotta.

Mr. Bungle – Disco Volante
Synkkä levy mutta kun sen muistaa yksityiskohtia myöten ulkoa niin se toimii lähes missä mielentilassa vain.

Mikä vaan Xiu Xiu -yhtyeen levyistä
Vaikea kuvailla… Rankkoja aiheita ja monipuolista musiikkia, sovitukset ovat omaa luokkaansa ja vaikutteita on taidettu saada varsin laajalta alalta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

10 valittua laulua äideille

Tänä vuonna Suomessa vietetään äitienpäivää sunnuntaina 10. toukokuuta. Vallitsevien olosuhteiden takia myös äitienpäivän vietto on tällä kertaa monilla varmasti erilaista kuin aiemmin. Kaikesta huolimatta kannattaa äidille ainakin soittaa tai lähettää kukkakimppu ja halaukset virtuaalisesti. Muistaminen on aina tärkeää.

Äitienpäivän vietto alkoi Yhdysvalloista. Anna Jarvisin äidin kuolema vuonna 1905 hänet ajattelemaan äitien asemaa yhteiskunnassa. Jarvisin ehdotuksesta kaikille äideille järjestettiin muistojuhla Andrewsin metodistikirkossa vuonna 1907. Seuraavana vuonna vietettiin ensimmäistä ”virallista” äitienpäiväjuhlaa Jarvisin kotikaupungissa Philadelphiassa. Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi, jota juhlittaisiin toukokuun toisena sunnuntaina. Suomessa äitienpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1918.

Kaikkien äitien kunniaksi Musasto valitsi 10 valittua laulua äideille. Listalta löytyy monenkielisiä ja -tyylisiä kappaleita aina perinteisestä iskelmästä rappiin ja reggaeen asti. Muistakaa, että voitte ilahduttaa äitiä myös hyvällä musiikilla. Näiden kappaleiden saatavuutta voitte tarkastella Vaski-verkkokirjastosta.

Iloista äitienpäivää kaikille äideille!!

Petri Kipinä

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

10 valittua : työväenmusiikki

Kuva:KSL opintokeskus

Aivan kuten sima ja tippaleipä kuuluvat myös työväenlaulut suomalaiseen vappuun. Näihin lasketaan mukaan myös vanhempi työväenmusiikki eli marssit. Työväenmusiikin juuret ulottuvat Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä syntyneeseen musiikkiin. Eri puolilla maailmaa on vuosisatojen kuluessa sävelletty ja sanoittu useita elämään jääneitä työväenmusiikin sävelmiä.

Tänä vuonna vappua juhlitaan meillä ja muualla poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kaikesta huolimatta sima, tippaleipä, nakit ja perunasalaatti kuuluvat musiikin ohella tänäkin vuonna vapunviettoon. Musasto kokosi tähän juttuun 10 valittua työväenmusiikin kappaletta meiltä ja muualta. Aurinkoista vappua kaikille!

Puhuttaessa maailman kuuluisimmasta työväenlaulusta mainitaan usein Kansainvälinen (ransk. L’Internationale). Kappaleen alkuperäiset sanat kirjoitti ranskalainen runoilija Eugène Pottier ja sävelmän laati belgialaissyntyinen ranskalainen mallipuuseppä Pierre Degeyter. Laulu on käännetty useille kielille ja venäjänkielinen versio toimi Neuvostoliiton kansallislauluna ennen Neuvostoliiton hymniä.

Bella ciao on toisen maailmansodan aikainen italialainen partisaanilaulu jota lauloivat italialaiset vastarintataistelijat, jotka taistelivat fasistihallitusta vastaan. Kappale on käännetty suomeksi useaan kertaan ja siitä on tehty useita eri versioita. Kapasiteettiyksikkö käytti laulun säveltä varsin tyylikkäästi kappaleessaan Bella Zau vuonna 2018.

Warszawianka tunnetaan alkujaan puolalaisena vallankumouslauluna. Kappaleen sanoitti Waclaw Swiecicki vuonna 1883 ollessaan karkotettuna. Säveltäjää ei tiedetä. Laulusta tuli Varsovan vuoden 1905 vappumielenosoituksen vertauskuva. Kappale on käännetty myös mm. espanjaksi ja venäjäksi. Venäjänkieliset sanat poikkeavat täysin alkuperäisistä. KOM-teatteri  levytti kappaleen suomeksi 1970-luvulla.

Surumarssi on venäläinen työväenlaulu ja surumarssi,  jota esitettiin kuolleiden vallankumouksellisten hautajaisissa. Kappale tuli tunnetuksi vuoden 1905 Pietarin verisunnuntain aikoihin. Laulun sanat perustuvat runoilija A. Arhangelskin runoon vuodelta 1878. Laulusta on useita suomenkielisiä levytyksiä 1970- ja 1980-luvuilta. Dmitri Sostakovits käytti Surumarssin teemaa 11. sinfoniansa adagio-osassa, Benjamin Britten puolestaan nuoruudensävellyksessään Russian funeral.

Kisällilaulut ovat päivänpolitiikkaan ja ajankohtaisiin uutistapahtumiin humoristisesti kantaa ottavia kansanomaisia pilkkalauluja. Kisällilaulujen suosio oli Suomessa suurimmillaan 1950-luvulla ja 1960-luvun alkupuolella. Niitä esittäneitä lauluryhmiä oli mm. taustaltaan sosialidemokraattinen Valkeakosken Masit jonka tunnetuin laulu lienee ollut Reino Helismaan erään kansanlaulun sävelmään kirjoittama Vihtori Torolainen. Sen aiheena oli V.J. Sukselaisen syrjäyttäminen Maalaisliiton puheenjohtajan paikalta ja Johannes Virolaisen valinta hänen seuraajakseen vuonna 1964.

Bandiera Rossa, joka tunnetaan myös nimellä Avanti Popolo ensimmäisten säkeittensä mukaan, on eräs kuuluisimmista työväenliikkeen lauluista. Laulu ylistää punalippua, sosialismin ja myöhemmin kommunismin tunnusta. Laulun tekstin laati Carlo Tuzzi vuonna 1908. Sävelmä on peräisin kahdesta lombardialaisesta kansanlaulusta.

Kristiina Halkola levytti tämän kappaleen, jonka säveltäjä on Kaj Chydenius, vuonna 1969. Laulun kertosäkeessä luetellaan suurin osa 1960-luvulla vaikuttaneista suomalaisista teollisuussuvuista. Kappale herätti kahdenlaista närää: osa suvuista närkästyi siitä, että heidän nimeään riepotellaan tällä tavalla, ja toiset siitä, että heitä ei ollut otettu mukaan lauluun. Sanoittaja Petri Revon mukaan Laulu 20 perheestä tehtiin provosoimaan ja havahduttamaan.

Vapauden kaiho on Hiski Salomaan työväenlaulu, josta cover-versioita ovat tehneet muun muassa Tuomari Nurmio ja Soul Captain Band. Vapauden kaiho poikkeaa monista muista Salomaan kappaleista sillä se on selvästi yhteiskunnallisempi ja sävyltään vakavampi. Suomen Äänitearkisto on merkinnyt laulun säveltäjäksi ja sanoittajaksi Salomaan, mutta tosiasiassa kappale muistuttaa hyvin paljon toisen amerikansuomalaisen laulajan Jukka Ahdin laulua Vapauden aamu.

Vuonna 1918 Suomessa käytiin sisällissota, joka vaati kaikkiaan noin 37 000 uhria. Vastakkain olivat Saksan keisarikunnan tukemat Senaatin asevoimat eli valkoiset joukot ja Neuvosto-Venäjän tukemat kansanvaltuuskunnan joukot eli punaiset. Laulu sisällissodasta-biisin viesti on, että kaikilla on äiti. Tekstissä eläydytään molempien osapuolten sotilaiden tunteisiin. ”Se on rauhan viesti. Laulu yrittää nousta jakolinjojen ja vihollisuuksien yläpuolelle ja muistuttaa lähimmäisenrakkaudesta. Väinö Linna sanoi hienosti, että sodan totuus ei ollut punainen eikä valkoinen, vaan se oli inhimillinen.”

Lenin-setä asuu Venäjällä on vietnaminkielisen runon pohjalta sävelletty lastenlaulu. Alkuperäiset sanat on kirjoittanut Äänitearkiston tietojen mukaan Nguyen Hong Kien, mutta ainakin jotkin vietnamilaissivustot tarjoavat tekijäksi lapsirunoilijaa nimeltä Tran Dang Khoa. Kappaleessa lauletaan Neuvostoliiton edesmenneestä johtajasta Vladimir Leninistä ja Vietnamin edesmenneestä presidentistä Ho Tsi Minhista.

Petri Kipinä

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: LNA (Liina Turtonen)

1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi

Olen Liina Turtonen (artistinimi LNA), musiikkituottaja, muusikko, yliopiston opettaja ja YouTuberi. Olen asunut seitsemän vuotta Iso-Britanniassa, johon päädyin reppureissulla ja josta nyt olen saanut kaksi tutkintoa, sekä aviomiehen.

Alunperin olen kotoisin Naantalista ja kävin Turussa Puolalanmäen musiikkiluokat, sekä Turun konservatoriossa viulutunnit. Musiikista ei ikinä kylläkään pitänyt tulla ammattiani sillä Naantalin Teatterissa vietetty lapsuus inspiroi näyttelijän ammattiin. 21-vuotiaana löysin tieni Glasgown työväenkaupunkiin ja siellä ajauduin löytämään uuden intohimoni: musiikkituottamisen.

Tällä hetkellä työni on koostuu monesta eri osa-alueesta. Musiikkituottajana nauhoitan, miksaan ja luon kappaleita niin bändien, kuin soolo-artistien kanssa. Sävellän myös omaa musiikkia englanniksi ja suomeksi. Musiikkini on elektroakustista poppia, jossa keskityn akustisten ja synteettisten äänien yhteyteen. Tämän lisäksi opetan Leeds College of Music- yliopistossa musiikkituottamista ja pyöritän YouTube- kanavaa LNA Does Audio Stuff. Kanavallani haluan edistää naisten näkyvyyttä audio-alalla ja inspiroida lisää naisia ja tyttöjä musiikkituottamiseen.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Olen onnekas työskennellässäni yliopistossa, jossa meillä on upea kirjasto. Audio-alalla internetistä saa nykyään paljon informaatiota, mutta edistyneempiä tekniikoita ja tiedettä ei muualta saa kuin kirjoista. Itseäni koitan tästä jatkuavasti muistuttaa, jotta voin kehittää taitojani, mutta myös löytää kirjallisuutta oppilailleni.

Tykkään siitä miten kirjastoista on nykyään tullut interaktiivisempia tiloja, joista löytyy mahdollisuus musiikin kuuntelemiseen ja myös tekemiseen. Tämä on upeaa, koska se mahdollistaa uuden harrastuksen aloittamisen taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Pari vuotta sitten menimme katsomaan Bruce Springsteenin keikkaa Glasgowssa. Oli upeaa todistaa tämän legendaarisen artistin omistautumista musiikilleen ja nähdä miten maailmanluokan konkari vetää kolmen ja puolen tunnin keikan täydellä energialla. Klassikko, jota on vaikea ylittää.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Asun Yorkissa, joka on viikinkiaikainen kaupunki. Täällä turisteja viihdyttää monta sataa pubia (yksi jokaiselle vuodenpäivälle), joten brittiläiseen tapaan täällä soi kansanmusiikki joka ilta. Valitettavasti keskustan arjessa ei näy se, että kaupungissa on myös kaksi isoa yliopistoa joissa molemmissa on hienot musiikkikurssit. Oppilaiden keikat järjestetään kaupungin ulkopuolella olevissa kampuksissa, jonne ei aina ole helppoa lähteä.

York on osa Yorkshiren maakuntaa, joka on tunnettu sen musiikista. Täältä ovat kotoisin mm. The Arctic Monkeys, Pulp ja The Cribs. Tunnin päästä Yorkista on kaupunki nimeltä Sheffield jonka musiikkikulttuurista pidän enemmän kuin Yorkin tarjonnasta. Sheffield on kahden ensimmäisen edellämainitun bändin kotikaupunki ja nykyään sen on täynnä elektornista musiikkia ja salaisia klubi-iltoja.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Air – Premiers symptomes

Elektronisen musiikin pioneereja, jotka osaavat tuoda luoda tumman tunnelman, mutta pitävät soundit aina keveinä ja jatkuvasti uusiutuvana.

Bon Iver – 22, a million

Tätä albumia on tullut kuunneltua toistolla samalla, kun opiskelin maisterin tutkintoani. Heidän tapansa tuottaa ja luoda musiikkia akustisista äänistä/materiaalista ja kääntää se synteettiseksi on upea. Albumi kertoo tarinan alusta loppuun ja jaksaa yllättää.

Ultra Bra – Kalifornia

Mitäpä tätä klassikkoa kommentoimaan. Piristää aina.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee