Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2013

John Cougar Mellencampin varhaisia levytyksiä esillä Turun musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä

John Cougar Mellencamp

Amerikan sydänmailla

John Cougar Mellencampin varhaista tuotantoa.

John Cougar Mellencampin varhaista tuotantoa.

Amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä John Mellencamp tunnetaan tarttuvista, amerikkalaiseen blues-, folk- ja rocktraditioon pohjautuvista lauluista. Yksi hänen tavaramerkeistään on perinteisiä kansansoittimia hyödyntävä soundi. John Mellencamp (s. 1951) on julkaissut yli 20 studioalbumia vuosina 1976–2010. Hän on tehnyt uran myös näyttelijänä ja taidemaalarina.

John ”Cougar”

Varhaisimmat Mellencampin albumit julkaistiin 1970-luvulla taiteilijanimillä Johnny Cougar ja John Cougar. Artisti ei olisi halunnut käyttää moisia taiteilijanimiä, mutta hänen levy-yhtiönsä MCA Records oli eri mieltä. Sukunimi Mellencamp ei ollut riittävän myyvä. Kun Johnny Cougarin nimellä julkaistu debyyttialbumi Chesnut Street Incident (1976) floppasi, levytyssopimus purettiin. Samalla Mellencampin toinen MCA Recordsille levyttämä albumi The Kid Inside jätettiin julkaisematta. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut: ostava yleisö tunsi artistin John Cougarina.

Riva Recordsilla ura nousuun

Mellencamp pääsi yrittämään uudestaan pienemmällä levymerkillä Riva. Hän muutti uuden managerinsa kehotuksesta vuodeksi Lontooseen asumaan, levyttämään ja konsertoimaan. Mellencampin toinen albumi A Biography (1978) julkaistiin edelleen vanhalla taiteilijanimellä. Toisin kuin ensimmäinen levy A Biography sisälsi ensisijaisesti Mellencampin omia sävellyksiä. Albumia ei jostain syystä julkaistu Yhdysvalloissa lainkaan, vaikka se menestyikin esimerkiksi Australiassa kohtuullisesti. Jotkin sen kappaleista päätyivät kuitenkin seuraavalle julkaisulle John Cougar (1979).

Mellencampin neljäs levy Nothin´Matters and What If Did (1980) oli yhä lupaavampi, ja sisälsi pari pientä hittiä. Todellinen läpimurto oli artistin viides albumi, Yhdysvaltojen listaykkönen American Fool (1982). Laadukas albumi sekä hittisinglet Jack & Diane ja Hurts So Good nostivat Mellencampin huipulle. American Foolin menestys sai hänen entisen managerinsa vihdoin julkaisemaan myös hyllytetyn albumin The Kid Inside. Mellencampin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa. Hänellä on peräti 22 Top 40 –hittiä Yhdysvalloissa.

Viisi albumia näytteillä, tornissa lainattavana CD-levyjä

Turun musiikkikirjaston 31.1.2013 avatussa levynkansinäyttelyssä on nähtävillä viisi John Cougar Mellencampin LP-levyä vuosilta 1977­–1983. Levyt ovat Sami Tammiojan ja Tuomas Pelttarin kokoelmista.

° The Kid Inside 1977/1983

° John Cougar 1979

° Nothin’ Matters And What If It Did 1980

° American Fool 1982

° Uh-Huh 1983

Nämä viisi levyä kuvaavat hyvin Mellencampin uran alkuvaiheita, mutta antavat myös osviittaa tulevasta. Musiikissa voi kuulla selkeitä viitteitä Mellencampin tärkeimmistä vaikutteista, kuten folklaulajista Woody Guthrie ja Bob Dylan. Myös The Rolling Stonesin rock sekä Soulin kummisedän James Brownin rytmiikka tuntuu.

Levynkansia yhdistää  mielenkiintoinen seikka: jokaisessa kansikuvassa Mellencamp katsoo, usein lähes haastavasti, suoraan kameraan ja sitä kautta myös levynsä ostaneeseen yleisöön. Vaikka mies on sittemminkin esiintynyt lähes aina levyjensä kansikuvissa, on katse myöhemmin lähes poikkeuksetta suuntautunut sivuun, poispäin kamerasta ja katsojasta. Katsekontaktin välttely on ollut yhteydessä myös musiikkiin, Mellencampin lauluihin ja erityisesti niiden aiheisiin. Uran alussa hän keskittyi laulamaan lähinnä ihmissuhteista ja hauskanpidosta, ovat myöhemmät kappaleet olleet ajoittain hyvin kantaaottavia ja yhteiskunnallisesti valveutuneita.

Alku aina hankalaa…

The Kid Inside

Mellencampin toinen albumi The Kid Inside ei ole unohdettu klassikko, mutta silti kiinnostava kokonaisuus.  Levyllä on paljon hyvää. Gearhead on kiehtovasti sovitettu akustinen helmi. Pitkä Too Young To Live/Survive on kaunis ja rohkea. Hittejä ei kuitenkaan löytynyt, eikä levy-yhtiö MCA Records ollut vakuuttunut. The Kid Inside on kuitenkin käännekohta, ikään kuin todiste luomisvoimasta. Mukana on vain artistin omia biisejä, toisin kuin köykäisemmällä debyytillä Chestnut Street Incident (1976). The Kid Inside levytettiin vuonna 1977, mutta julkaistiin vasta useita vuosia myöhemmin.

John Cougar

Vuonna 1979 julkaistu John Cougar sisältää Mellencampin ensimmäisen hitin.  I Need A Lover oli julkaistu jo edellisellä albumilla A Biography (1978), mutta ei Yhdysvalloissa. Australiassa listamenestystä saanut biisi ujutettiin ansaitusti mukaan myös uudelle albumilleKokonaisuutena John Cougar on tasainen, ja oma tunnistettava soundi on jo lähellä. Svengaavat Miami ja Pray  For Me ovat laadukasta, mukavan kekseliäästi sovitettua Cougaria. Myös single A Little Night Dancin’ olisi ansainnut korkean listasijoituksen.

Nothin’ Matters And What If It Did

Mellencampin neljäs levy Nothin’ Matters And What If It Did julkaistiin vuonna 1980 tilanteessa, jossa ura Yhdysvalloissa ei näyttänyt enää kovin lupaavalta. Pari vuotta aiemmin Australiassa listoille nousseesta hitistä I Need a Lover (1978) huolimatta Mellencamp itse uskoi uransa olevan jo käytännössä ohi. Uuden levyn kuitenkin tuotti Stax–levy-yhtiön studiokitaristina ja hittitehtailijana vaikuttanut Steve Cropper ja siltä lohkesikin kaksi Top 40 –hittiä This Time sekä Ain’t Even Done With The Night. Mellencamp on myöhemmin tuominnut nuo kappaleet ”typerinä pikku pop-biiseinä” ja sanonut levyn menestyksen olleen yksinomaan tuottajan ansiota. Ja vaikka levyn nimi vaikuttikin joistakin ihmisistä röyhkeältä tai nokkavalta,  Mellencamp on sanonut sen olleen pikemminkin osoitus siitä, että hän ja hänen yhtyeensä olivat jo luopuneet toivosta. Levy-yhtiö oli kuitenkin levyyn ja sen menestymiseen tyytyväinen ja päästi Mellencampin vielä kerran studioon.

American Fool

Varsinaisen läpimurtonsa Mellencamp teki uransa viidennellä julkaistulla levyllä American Fool (1982). Levyltä poimitut singlet Hand To Hold On To, Hurts So Good sekä erityisesti Jack & Diane nostivat Mellencampin vihdoin Yhdysvaltain listaykköseksi.  Viimeksi mainittu piti Top 10 –listan ykköspaikkaa hallussaan peräti neljä viikkoa. Mellencamp sai myös ensimmäisen Grammy -palkintonsa vuoden 1982 parhaana rock –vokalistina kappaleella Hurts So Good. Artisti itse ei kuitenkaan vieläkään ollut tyytyväinen suoritukseensa, vaan on myöhemmin todennut American Foolin sisältäneen ”vain kolme hyvää biisiä”, muiden ollessa ”yhdentekeviä täytekappaleita”. Lisäksi Mellencamp sanoi levyn olleen ”liian työstetyn, liian mietityn”. Albumin menestymisen hän uskoo johtuneen sen (1980–luvulle) poikkeuksellisesta soundista – ”bam-bam-bam” –soundista, josta ”ihmiset pitivät sen erilaisuuden vuoksi”.

Uh-Huh

Menestys tuntui pukevan hyvin Cougaria. Yhteistyö tuottaja Don Gehmanin kanssa jatkui, tuloksena vaivaton ja aiempaa syvempi soundi. Uh-Huh (1983) näyttää kantaaottavan, rääväsuisen ja aikuistuvan rokkarin, jolla on mahtavia biisejä.  Maagisia hetkiä on useita. Crumblin’ Down on täysin vastustamaton. Yksinkertainen riffi, intohimoinen laulu ja tarttuva kertosäe – se on helppoa kun sen osaa. Pink Housesin sanoituksessa kuvastuu vapautuneisuus, jota Mellencamp oli tavoitellut vuosikaudet. Uh-Huh on kova albumi, ja vielä kovempaa oli tulossa. Tarina jatkuu Musastossa myöhemmin…

Sami Tammioja

Tuomas Pelttari

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Kuukauden löytö: Singer Vinger – Jää Jumalaga Puberteet!

Singer Vinger / Jää jumalaga puberteet! (1989)

Singer Vinger on olennainen osa virolaisen rockmusiikin historiaa. Vuonna 1979 perustettu yhtye aloitti uransa Päratrust-nimisenä punk-yhtyeenä, josta tuli vuonna 1983 Turist ja lopulta vuonna 1986 Singer Vinger.

Monen muun virolaisen bändin tavoin Singer Vingerin kasvualusta oli Viron Taideakatemian opiskelijayhteisö, jonka järjestämät juhlat tarjosivat 1970- ja 80-luvuilla esiintymistilaisuuksia nuorille yhtyeille. Toinen tärkeä esiintymispaikka oli tuolloin Tallinnan pedagogisen instituutin rockklubi.singer_vinger_h_volmer_jpg-286x300

Vuonna 1988 alkoi Neuvosto-Virossa laulavaksi vallankumoukseksi kutsuttu vapausliike, joka johti Viron itsenäistymiseen vuonna 1991. Kesällä 1988 Tallinnassa järjestettiin lukuisia laulujuhlia, joihin osallistuneet kymmenettuhannet ihmiset lauloivat isänmaallisia lauluja toinen toisensa kädestä kiinni pitäen. Elokuussa lauloivat muutkin, kun Tallinnan laululavalla järjestettiin Rock Summer –festivaali, joka oli ensimmäinen kansainvälinen rockfestivaali Neuvostoliitossa. Kolmepäiväinen tapahtuma kokosi yleisöä yhteensä noin 150 000 henkeä. Yksi festivaalin virolaisbändeistä oli Singer Vinger.

Tässä toivon ilmapiirissä ilmestyi seuraavana vuonna Singer Vingerin klassikkoalbumi Jää jumalaga puberteet!, joka tyylillisesti edusti uutta aaltoa. Laulujen yhteiskunnallinen sanoma sisälsi yhtyeelle ominaista ironiaa ja huumoria. Levy tehtiin kokoonpanolla Hardi Volmer (laulu), Roald Jürlau (kitara), Mihkel Raud (kitara), Erik Olle (basso), Aavo Ulvik (kosketinsoittimet) ja Rein Joasoo (rummut).

Oma lukunsa on albumin kannen kuva, jossa Rock Summer –festivaalilla esiintyneet virolaiset rockmuusikot poseeraavat ryhmäkuvassa John Lydonin ja hänen Public Image Limited –yhtyeensä kanssa. Kuvasta löytyvät luonnollisesti myös Singer Vingerin muusikot.

Yhtye on keikkaillut ja tehnyt levyjä epäsäännöllisen säännöllisesti tähän päivään saakka. Singer Vingerin tuorein levy on viime vuonna ilmestynyt erinomainen Suu laulab, süda läigib. Se edustaa tyyliltään vuosien varrella tutuksi tullutta, mutta aina yhtä valloittavaa Singer Vingeriä.

Yhtyeen jäsenet ovat olleet näyttävästi esillä myös muilla taiteen ja kulttuurin alueilla. Esimerkiksi bändin laulaja ja keulahahmo Hardi Volmer tunnetaan nykyään ennen muuta elokuva- ja teatteriohjaajana. Toinen monitoimimies Mihkel Raud puolestaan jakaa aikansa musiikin, median ja kirjallisuuden välillä. Hänen vuonna 2008 julkaisemansa omaelämäkerta Musta pori näkku kertoo luonnollisesti myös Singer Vinger –yhtyeen vaiheista.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Tätä on mun musiikki kuvina – Petri Kipinän valokuvanäyttely

Ola Salo, The Ark

Ola Salo, The Ark

Turun musassa on esillä 5.2.-31.3. valokuvanäyttely, jonka kuvat ovat kirjastovirkailija Petri Kipinän ottamia. Näyttelyn kuvissa heijastuu Kipinän oma musiikkimaku ja kiinnostus monentyyppiseen populaarimusiikkiin. Artistien ja yhtyeiden eleet, ilmeet sekä konserttien tunnelma heräävät eloon vauhdikkaissa otoksissa.

Petri on kuvannut festivaaleilla sekä konserteissa jo lähemmäs kymmenen vuotta. Näyttelyssä on esillä 12 kuvaa vuosien varrelta. Kipinä kuvaamiseen syttyi sattumalta erään tuttavan kautta ja liekki leiskuu edelleen vahvana ja innokkaana. Tuolloin alkanut harrastus on poikinut jo yhden aiemman näyttelyn sekä kymmeniä keikkaraportteja vauhdikkaine kuvineen.

Ensimmäisen näyttelyn tavoin myös Tätä on mun musiikki kuvina jatkaa matkaansa musiikkikirjastosta muihin kirjastoihin. Seuraava etappi on 8.4. alkaen Ilpoisten kirjasto.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Uutiset

Hell or hallelujah – keräilykohteena Kiss

Paul Stanley, Sauna Open Air, Tampere 2010

Kuva: Petri Kipinä

Yhdysvaltalainen naamioyhtye Kiss on jälleen ajankohtainen. Viime vuoden lopulla kauppoihin ilmestyi bändin 20. studioalbumi nimeltä Monster jonka itse sain kotiin arvioitavaksi. Monster on hieno jatko mainiolle, vuonna 2009 julkaistulle Sonic boom– albumille.

Keräilykohteena Kiss on henkilöstä riippuen joko keräilijän unelma tai pelkkää rahastusta. Yhtye on tunnettu uskomattoman runsaasta ja laajasta oheistuotetarjonnastaan, joka kasvaa vuosi vuodelta. Kiss- tavaran valikoimasta löytyy mm. eväslaatikoita, sarjakuva-albumeita, Kiss- viinejä sekä Gene Simmonsin kuvalla varustettuja kondomeja. Rahastusta tai ei, keräilijälle Kiss tarjoaa käytännössä elinikäisen harrastuksen. Tavara ei nimittäin ihan helpolla lopu kesken. LP-, CD- ja DVD- levyjen hankkiminen on vielä suhteellisen helppoa ja edullista. Hinnat esimerkiksi vinyylilevyjen kohdalla ovat pysyneet kohtuudessa. 70- luvun tavaroista on vuosien saatossa tullut keräilyharvinaisuuksia ja niiden hankkiminen vaatii sekä aikaa että rahaa. Mutta koska uusia tavaroita tulee koko ajan lisää, pääsee jokainen kyllä harrastuksen alkuun niin halutessaan.

Kissistä olen ollut kiinnostunut käytännössä koko ikäni. Nuorempana oli mahdollista hankkia omaksi lähinnä vain yhtyeen levyjä ja kasetteja. Myös muutamia rinta- sekä hihamerkkejä kuului kokoelmaan tuolloin. Jossain vaiheessa luovuin vanhoista LP- levyistäni kokonaan koska niiden aika oli mukamas ohi. Tämän suuren virheen seurauksena menetin myös kaikki silloiset Kiss- levyni. Lopputulos oli kuitenkin se, että muutaman vuoden kuluttua keräily piti aloittaa taas alusta. Nyt Kissin vinyylejä onkin kertynyt hyllyyn mukava määrä. Käytännössä kaikki yhtyeen studiolevyt löytyvät hyllystä joko LP- tai CD- levynä. Tämän lisäksi tietyt kokoelmat yms. täydentävät kokoelmaa.

Gene Simmons, Sauna Open Air 2010

Kuva: Petri Kipinä

Aikuisiän keräily on rahatilanteen puolesta parempaa aikaa joten myös muutama harvinaisempi sekä kalliimpi ostos on mukana kokoelmassa. Levyjen lisäksi olen hankkinut myös DVD- levyjä, lehtijuttuja, paitoja jne. Itselläni tarkoitus ei kuitenkaan ole kerätä kaikkea mahdollista vaan ainoastaan niitä tavaroita jotka kiinnostavat minua. Vaikka toisaalta, olisihan esim. se ruumisarkku, joka toimii myös jääkaappina, aika viileä juttu omassa kodissa.

En mieti Kissiä joka päivä ja kuuntelen paljon myös muuta ja erilaista musiikkia. En myöskään näe yhtyeestä unta tai koe paineita tavaran määrästä tai muiden ihmisten kokoelmien suuruudesta. Yhtye on kuitenkin ensimmäisenä mielessäni kun lähden etsimään kokoelmastani puuttuvia albumeja levykaupoista ja messuilta. Mitä tahansa en suostu esim. vinyylilevystä maksamaan mutta osaan kyllä arvioida milloin kohdalle osuu harvinaisuus joka ns. pitää ostaa pois.

Löytöjen tekeminen on aina yhtä upeaa. Kissin kohdalla en suosi uusintapainoksia vaan pyrin aina löytämään vanhemman painoksen kokoelmaani. Viime aikojen parhaita löytöjä ovat olleet mm. Revenge– albumin vinyyliversio sekä Alive 2– tuplavinyyli liitteen kera. Suomessa on yksi erityisen hyvä divari jonka Kiss- levyjen valikoima hakee vertaistaan. Siihen kuuluvat myös entisten ja nykyisten jäsenten sooloalbumit joiden hankkiminen kokoelmaan on itsestäänselvyys. Loppuun pitää mainita yksi tärkeimmistä seikoista Kissin albumeja kerättäessä. Levyjen kantta pitää koristaa ehdottomasti alkuperäisen kitaristin Ace Frehleyn suunnitteleman logon salamaa muistuttavat s- kirjaimet. Ei saksalaisista painoksista löytyvät ns. pyöreämmät ässät.

Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Musasto suosittelee: Uhrijuhla – Uhrijuhla

Kauko Röyhkän projekti nimeltään Uhrijuhla sai kuulemma alkunsa jo vuonna 2009. Röyhkä/Riku Mattila -sessioista ylijäänyttä materiaalia oli tarkoitus sorvata julkaisukuntoon 500 Kg Lihaa -tyyppien kanssa. Hanke kuivui kokoon ja kyseiset hahmot päättivät perustaa uuden kokoonpanon – Uhrijuhlat sai ympärilleen vielä Röyhkän elämänkumppanin Olgan ja ennenkaikkea Janitor Muurisen sekä Callistosta tutun Markus Myllykankaan. Olgan ja Muurisen vokaalit määrittävät omalla tavallaan kiekon epätodellisen leijuvaa, ehkä hieman psykedeelista tunnelmaa…kyseessä on Uhrijuhla. Nimi viittaa selkeästi yhteisölliseen palvontariittiin, Röyhkän teksteissä ulvotaan kuuta ja pähkäillään ihmissuhdeviidakkoa oman sisäisen maailman läpikäynnin vastapainona.uhrimusastoon

Uhrijuhlat on saanu mediassa kovinkin vaihtelevaa kommenttia. Tottahan kiekon materiaalista on moneen lähtöön ja usean säveltäjän/pitkän kypsyttelyajan johdosta kokonaisuus sisältää irtiottoja moneen suuntaan. Kun Röyhkä on vielä sanoissaan selvästi yksioikoisempi, toteavampi kuin yleensä, miehen tekstejä on helppo syyttää turhanpäiväisen helpoiksi. Turhaan. Röyhkän sanoituksissa on jatkuvuutta ja tajunnanvirtaa – varsinkin Olgan ja Muurisen esittäminä tekstit ovat juuri kohdallaan ja oikeassa paikassa.

Sävellysten suhteen ote on mietteliään maalaileva, akustishenkinen ja sopivissa määrin hapokkaan poreileva. Bassolle on annettu reilusti vastuuta ja kitaroista löytyy värikästä sanottavaa. Koska kitaristeja on kolme, skebakoristeissa ei säästellä. Viisujen joukosta löytyy ehdokkaita tuleviksi Röyhkä-klassikoiksi. Utuisen leikittelevä ja hypnoottinen Pikimusta, tähtikirkas yö särisee arvoituksellisesti mutta kotiin kaipaava Yökello on todellinen helmi, jonka sydämellinen ote ei jätä kylmäksi.

Albumin parhaat siivut ovat syntyneen muiden soittohahmojen kynäileminä. Iskelmällisen selkeä Kotona saa laulemallista otetta Muurisen tunteikkaasta ulosannista. M.Myllykankaan Liian kaukana on suorastaan viileän tyylikäs – jopa trip hop -sävyjä kertaava kaunis pophaaveilu. Avaruuden lapsi on rosoisempi rokitus mutta yhdessä Tunturit-kappaleen kanssa viisut muodostavat Uhrijuhlat-kokoonpanon sydämen.

Uhrijuhla on mystisiä sävyjä viljelevä tunturiretki, jonka aikana Röyhkä perkaa alitajuntaansa ja ihmissuhdekuvioitaan. Levy ei välitä trendeistä tai muotivirtauksista mutta ei myöskään välttele nykypäivää. Albumin lähtökohdat ovat kuitenkin syvällä perinteessä ja tietynlaisessa maanläheisyydessä. Koti, sydän ja juuret

Ihmiset, ottakaa huomioon myös vinyylimahdollisuus. Svart Recordsin avattavilla kansilla varustettu LP-levypaketti  tuo kansitaiteen hienosti esille ja ajattomalta vaikuttavan musiikin suhteen vinyyli on mitä paras ilmenemismuoto.

J.Kaunisto

(Kitaristi Markus Myllykankaan ajatuksia Uhrijuhlat-kokoonpanosta luettavissa Musaston haastattelusta)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Musiikkia Italiasta

Musiikkia eri maista- kuuntelupiiri Turun musiikkikirjastossa alkoi  22.1. 2013. Ensimmäisellä kerralla kuunneltiin musiikkia Italiasta. Väkeä oli saapunut sankoin joukoin kuuntelemaan Ruggero Valsecchin soittamaa musiikkia. Paikalla oli kokonainen työväenopiston italian kielen ryhmä, joten tuoleja oli haettava puolet lisää. Seuraavalla kerralla on vuorossa Marja Johansson ja musiikkia Ruotsista tiistaina 26.2.  Ruotsalainen pop, rock,  progressiivinen rock, postpunk, folk sekä marginaalimusiikki.

Kuuntelupiirit 2013 025

Ruggero Valsecchi 22.1.2013

Ruggin soittolista

Via con me, Paolo Conte, jazz
Quello che non ho, Fabrizio De André,
• Ignudi fra i nudisti, Elio e le Storie Tese, pop (Suspicious minds väärinpäin)
In a minute, Plan de fuga, rock englanniksi
• Settembre, Cristina Donà, pop rock
Una canzone per te, Vasco Rossi, pop rock
• La nonna di Frederick, Quintorigo, pop jazz
Fez club, Figli di madre ignota, spaghetti balkan
Fortuna, Mario Venuti, latin pop
Fuori dal tunnel, Caparezza, hip hop
Una musica può fare, Max Gazzé, pop

Suosittelen myös:
Lucio Battisti, pop ’60-’80
Franco Battiato, pop rock ’70->
Carmen Consoli, pop rock ’90->
Francesco De Gregori ’70->
Daniele Silvestri, pop rock ’90->
Frankie Hi Nrg Mc, hip hop, ’90->
Patty Pravo, pop ’60-’80
Afterhours, punk rock, ’90->
Lucio Dalla, pop jazz ’70-’00

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuuntelupiirit, Tapahtumat

Vinyylimania: Los Lobos – How Will The Wolf Survive?

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Los Lobos – How Will The Wolf Survive?

Los Lobos on Euroopassakin hyvin tunnettu latinalaisen rockin ja Chicano rockin orkesteri, jonka musiikissa kuuluvat Meksikolaisen musiikkiperinteen lisäksi rock and roll, country ja sielukas rytmiblues. Jo 1970-luvun puolella nimellä Los Lobos del Este de Los Angeles aloittanut kokoonpano lyhensi nopeasti nimensä muotoon Los Lobos.

Orkesterin suuri menestys näki päivänvalon vuonna 1987, jolloin Los Lobos levytti Ritchie Valens -covereita La Bamba -elokuvaan – nimikappaleesta muodostui massiivinen hitti. Kappale nousi sekä USA:n että Britannian sinkkulistan kärkipaikalle.

Bändi maistoi menestystä jo ensimmäisellä suuren levy-yhtiön julkaisullaan, vuonna 1984 julkaistulla How Will The Wolf Survive? -levyllä. Orkesterin vahva meksikolainen aksentti sai taustatukea bluesin, countryn ja erityisesti R&B:n sävelistä. Bändi kelpasi niin rock-porukalle mutta myös roots-tyypeille. Kiekon aloitusviisu Don’t worry baby on mainion räväkkä rytmiblues-pala, josta suunnataan countryn ja bluesin jäljille A matter of time -kappaleen myötä. Corrida #1 paljastaa selkeästi Meksikon värit kun taas countrypainotteinen Our last night on letkeän rento kuin siestaa viettävä lehmipoika. B-puolelta löytyy lisäksi pari mainiota perinnehehkutusta.

Onnistuneen viisumateriaalin lisäksi How Will The Wolf Survive? onnistuu tyylilajien välisessä tasapainoilussaan kuulostamaan oikealla hetkellä vahvasti blues-tai countryhenkiseltä porukalta – riippuen kulloisenkin kappaleen painotuksista. Lisäksi genrehyppely ei valu missään vaiheessa turhan viihteelliseksi hymistelyksi.

Hyväkuntoinen, ei siis susikappale, susiporukan How Will The Wolf Survive -albumista tarttui mukaan turkulaisesta Alfa Antikvasta kokonaisedullisella 4 euron kertakorvauksella.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania