Avainsana-arkisto: pop

Viikon levy – Justin Bieber: Purpose (2015)

piiperi

 

Justin Bieber on kanadalainen laulaja ja lauluntekijä. Hänen ensimmäinen sinkkunsa One Time julkaistiin vuonna 2009 heinäkuussa. Bieberin esikoisalbumi My World julkaistiin 17.11.2009. Se myi platinaa Yhdysvalloissa ja tuplaplatinaa Iso-Britanniassa ja Kanadassa.

Justin Bieberin neljäs studioalbumi Purpose julkaistiin 13.11.2015. Ensimmäinen silaus albumiin saatiin, kun What Do You Mean julkaistiin 28.8.2015. Muita kappaleita albumilla on esimerkiksi Sorry, Love Yourself ja I’ll show you. Suurimmaksi osaksi kappaleet ovat pop- ja R&B- tyylisiä. Albumi sisältää toinen toistakin koukuttavampia kappaleita, joita kuuntelee mielellään tilanteessa kuin tilanteessa. Albumilta nousee esiin myös muutamia kappaleita, joita ei soiteta radiossa. Levyä voi lainta Vaski-kirjastoista.

 

 

TET-harjoittelija Saara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Zara Larsson – 1

Onko tässä tuleva Ruotsin popsuuruus?


zara

17-vuotias Zara Larsson kiinnitti huomioni ensimmäisen kerran erittäin tarttuvalla Rooftop-kappaleellaan. Kappaleen lyriikat eivät ole uraauurtavia, mutta unenomaisen soundimaailman ja tanssittavan biitin kiinnostava kombinaatio korvaa puutteet.

Larsson nousi suuren yleisön tietoisuuteen Ruotsissa vuonna 2008 voitettuaan Talent-kilpailun vain 10-vuotiaana.Vuonna 2014 julkaistu debyyttialbumi 1 on lupaava avaus nuorelta laulajalta. Larsson on herättänyt kiinnostusta myös  Pohjoismaiden ulkopuolella ja levytyssopimus yhdysvaltalaisen Epic Recordsin kanssa on jo solmittu.

Suosittelen kuuntelemaan ainakin Rihanna-mielikuvat aikaan saavan Carry you home-kappaleen sekä Uncover-hitin.

– Saimi Kallio

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutuudet, Viikon levy

Viikon levy – Josh Rouse: Nashville

Kuva

Oskoshissa, Nebraskassa vuonna 1972 syntynyt Josh Rouse asettui 1990-luvun puolivälissä asumaan Nashville, Tennesseehen aikomuksenaan luoda muusikon uraa siellä.  Rykodiscin alamerkki Slow River Records kiinnostui Rousesta ja julkaisikin 1998 miehen debyyttilevyn Dressed Up Like Nebraska. Debyytti ja sitä seuranneet kaksi albumia Home (2000) ja Under Cold Blue Stars (2002) olivat vaatimattomia menestyksiä ja taiteellisestikin vasta lupauksia jostain tulevasta.

Rykodisc kuitenkin luotti Joshiin ja miehen neljäs albumi 1972 ilmestyikin jo emomerkin kautta. Muutenkin levy oli valtava harppaus edellisten albumien kotikutoisuudesta. Laulunkirjoittaminen nousi uudelle tasolle ja soulin ja kevytpopin ilmaisuin toteutetut kappaleet tekivät 1972:sta yhden vuotensa ehdottomista kärkijulkaisuista. Mutta parempaa oli vielä tulossa.

22.2.2005 julkaistu Nashville on hämmentävän lähellä täydellistä albumia. Tuottaja Brad Jonesin avustuksella purkitettu levy sisältää ainoastaan loistavia tai vielä parempia kappaleita. Aseella uhaten kymmenestä laulusta ainoastaan Why Won’t You Tell Me What saatetaan pudottaa kouluarvosanoin yhdeksikköön.

Kaikki Rousen jo viimeistään edellisellä albumilla vihjaamat vahvuudet ovat puhjenneet Nashvillellä kirkkaaseen kukintoon. Tyylillisesti albumin laulut naittavat soulia, seitsemänkymmenlukuista softrockia, barokkipoppia ja modernia Smiths-vaikutteista popmusiikkia hämmentävän tuoreella ja taidokkaalla tavalla. Tuottaja Jones nostaa Rousen hienot laulut uudelle tasolle nerokkailla tuotanto-, soundi- ja sovitusideoillaan. Ja mitkä laulut! Täydelliset popbiisit It’s the Nighttime, Streetlights ja Carolina, vahvasti The Smithsiltä lainaava Winter in the Hamptons, haikeat Saturday ja Sad Eyes ja tietysti kirkkaimpana helmenä maailman surullisimpiin ja huikeimpiin erolauluihin kuuluva My Love Has Gone.

Tämä kaikki oli tietysti liian hyvää kestääkseen. Nashvillen seuraaja Subtitulo oli vielä puoliksi täydellinen, puoliksi melko yhdentekevä albumi, mutta sen jälkeen on ollut laihempaa. Viimevuotinen The Happiness Waltz yhdisti pitkän tauon jälkeen Rousen ja tuottaja Brad Jonesin, mutta muutamasta loistavasta valopilkusta huolimatta tuoreintakin albumia vaivasi kappalemateriaalin valjuus.

Henkilökohtaisella tasolla Nashville on minulle uskomattoman tärkeä levy. Se on vienyt läpi vaikeiden hetkien, mutta toisaalta myös toiminut soundtrackina uusille valoisemmille ajoille. Ikimuistoisena talvena 2005-2006 Nashville nousi kertarysäyksellä yhdeksi kautta aikojen varmasti eniten kuunnelluksi albumiksi kokoelmassani.

Musiikilla on parantava vaikutus.

Varaa levy

Jyrki Mäkelä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy – The Auteurs: After Murder Park

After Murder Park

“TV-juontaja viilsi kurkun öljynporausinsinööriltä.”

Terrorismia, lapsimorsiamia, murhia; sanoituksillaan ja jo nimellään ‘After Murder Park’, The Auteurs, yksi brittipopin unohdettuja suuruuksia, tekee selvää pesäeroa genreen ja aikalaisyhtyeisiin. Auteursin ensimmäiset kaksi levyä vielä edustavat brittipopin estetiikkaa olemalla selkeästi 60-luku-vaikutteisia ja nimenomaan popmaisia lauluja. After Murder Park sitä vastoin on monilta kohdiltaan huomattavan rujo ja ruhjova äänimaailmaltaan. Toisaalta levyllä käsitellään hirvittäviä aiheita, mutta usein puettuna kauniisiin sävellyksiin, esimerkiksi Unsolved Child Murder, laulu selvittämättömästä lapsenmurhasta voisi olla Beatlesin tekemä, jos ei kuuntele sanoja, siis. Koko levy ei kuitenkaan käsittele näin makaabereja aiheita, mutta esim. kappale Married to a lazy lover huokuu jonkinlaista kylmyyttä jaLevyllä on monia kauniita ja keveän kuuloisia kappaleita, joiden sanoitusmaailma on vahvassa kontrastissa musiikin kanssa. Musiikki on vahvasti säröistä ja kuivaa, tuottajana levyllä toimi Steve Albini, joka tunnetaan parhaiten Nirvanan ja Pixiesin levyjen tuottajana, mutta joka on omilla levyillään ja monilla tuottamillaan levyillä erikoistunut nimenomaan säröiseen, äänekkääseen musiikkiin, levy eroaakin merkittävästi brittipop-tyylistä ollen mielenkiintoinen amalgaami peribrittiläistä, barokkista popmusiikkia ja kokeellista amerikkalaista noisekirskuntaa. Aiemmin yhtyeen levyjä sellollaan säestänyt James Banbury lisää sellon lisäksi myös harvinaisen rouheita Hammond-urkukuvioita. Hyvä esimerkki tästä on kappale New Brat in town.

Levyn ahdistaviin sävyihin saattaa liittyä kappaleiden tekijän omat henkilökohtaiset ongelmat. Luke Haines kirjoitti levyn pyörätuolissa toipuessaan nilkkojensa murtumisesta – hän oli hypännyt viisimetriseltä muurilta, koska ei enää jaksanut olla kiertueella ja ‘onnettomuus’ vapautti hänet velvollisuuksistaan. Tämä aika 1990-luvun lopulla johti hänen urallaan merkittäviin taiteellisiin saavutuksiin varsin synkillä aihealueilla. After Murder Parkin jälkeen hän julkaisi samana vuonna terrorismiteemaisen levyn nimeten tämän projektin Baader Meinhofiksi, saksalaisen Punaisen armeijakunnan johtohahmojen mukaan. Tämä levy oli kokeellisempi ja funk-vaikutteisempi kuin Auteursin musiikki yleensä, mutta sitä seuranneella ensimmäisellä levyllä jonka Haines teki Black Box Recorder-yhtyeensä kanssa (England Made Me, 1999) käsitteli vielä samoja teemoja, etenkin kappaleissa ‘Kidnapping an heiress’. ja levyn nimikappale, joissa käsitellään myöskin terrorismia, panttivankeutta ja kuuluisaa selvittämätöntä murhaa.

Levy jäi kiistattomista ansioistaan ja hyvistä arvioista huolimatta aikanaan hieman erään toisen levyn varjoon, Nick Cave & The Bad Seedsin julkaistessa Murder Ballads-albuminsa jokseenkin samoihin aikoihin; julkisuudessa ei ollut tilaa kahdelle murha-teemaiselle levylle ja toisaalta herra Hainesin nyrpeä suhtautuminen julkisuuteenkaan tuskin edesauttoi.

Varaa levy Vaskista
Antti Impivaara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Viikon levy: Nits – Wool (2000)

Nits_Wool_5408Kesä on jo pitkällä ja kesäyöt kauneimmillaan. Tunnelmoittamaan niitä öitä sopii paremmin kuin hyvin Nitsin Wool (2000). Kevyesti ja kuulaasti keinahtelevat kappaleet rauhoittavat olematta kuitenkaan valmiiksi pureskeltuja. Wool toimii taustamusiikkina monessa menossa, mutta kestää myös aktiivista kuuntelemista.

Vuoteen 1992 The Nitsinä tunnettu Nits on kotoisin Alankomaista. Yhtyeen musiikkityyli ja kokoonpano ovat vaihdelleet vuosien mittaan, ja Wool edustaa bändin rauhallisinta ja eteerisintä tuotantoa.  Avausraita Ivory Boy keinahtelee salakavalan kevyesti eteenpäin, ja kappaleen todellinen synkkyys kuuluu sanoituksessa:

He said: ’Cancer, cancer is a hurricane
Blows away my body and tears out my brain
But the songs you play somehow ease the pain’

Toinen kappale Walking with Maria kävelee puolityhjiä katuja unenomaisen kauniin trumpetin johdattamana. Verkkainen matka kulkee sanoituksessa vuosikymmenien halki jälleen synkeitä polkuja pitkin:

The river is a frozen sheet. An old man lying underneath
We walk from the light into the darkness
A million stars – one yellow moon. I will die – maybe soon
I won’t be afraid

Synkeistä aiheistaan huolimatta Wool ei ole masentava levy. Se on surullinen ja haikea, mutta samalla ehdottoman toiveikas. Melankolian läpi kuultaa valoa – I won’t be afraid.

Verkkainen synkistely tiivistyy hienoimmin levyn puolimatkassa. Crime & Punishment on paitsi levyn ja yhtyeen myös popmusiikin hienoimpia kappaleita. Äänimaailma, laulajan tulkinta, laulutekstit ja musiikin kulku draaman kaarta pitkin yksinkertaisesti toimivat erinomaisen hyvin.

My heart is so empty, my head is so full.
I cannot understand why they blew up a car
With a man and his wife

Crime & Punishment

Kuten useimmat hienot kokonaisuudet, myös Wool yllättää lopussa. Kun kuuntelija on kelluskellut hienon ja raukean Swimmingin aalloilla uinahtamisen rajamaille, viimeinen kappale Frog ravistelee hereille. Syntikkariffi ja torvisoitto potkivat valveille ja liikkeelle nautinnollisen rentoutumisen päätteeksi. Olo on rento mutta virkistynyt, kuin viilentävän uimareissun jälkeen.

Varaa levy Vaskikirjastoista

Laura Ahlstedt

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Pop-musiikkia Virosta

piret 2013 005

Tiistaina 19.3. 2013 jatkui kuuntelupiiri, jonka aiheena oli virolainen pop-musiikki. Piret Luukka oli valinnun monipuolisesti virolaista nykymusiikkia eri populaarimusiikin tyylilajeista, kuulimme elektronista, kokeellista, heavy metallia, poppia, rockia ja punkkia. Piret kertoi myös Viron laulavasta vallankumouksesta, josta on myös kirjoitettu kirja  Harri Rinne: Viron laulava vallankumous: Viron rocksukupolven ihme 2007.  Seuraavaksi kaikille avoimessa kuuntelupiirissä ti 23.4. klo 18 Juha Soininen soittaa venäläistä pop-musiikkia Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Tervetuloa.

Piretin soittolista

Disko pole oluline, punk on põhiline: Disk 2.  Usun ei usu / Turist

Ringrada / Röövel ööbik: Estrangers

Ma armastan Ameerikat / Vennaskond: Taas punab pihlakaid.

Puhas muld / Kosmikud: Kuidas tuli pimedus mu tuppa

Ebafolklorism / Eriti kurva muusika ansambel: Päev läks käima

Tere tulemast koju! / Smõuk: Kivikuningas

Thou strong, stern death / Põhjast: The Man from the Past

Here comes / The Sun: Hopelessness You

Lenna / Lenna Kuurmaa: Rapunzel

Rockefeller Street / Getter Jaani: Valged ööd

The Magic Gift Box / Iiris: Curaga

Seesamseesam / Imandra Lake: Ilus aeg

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuuntelupiirit, Tapahtumat

Viikon levy: MGMT – Oracular Spectacular

Vuoden 2007 lopulla digitaalisesti ja vuoden 2008 alussa fyysisessä muodossa julkaistu MGMT-yhtyeen debyyttilevy oli välitön hitti ns. vaihtoehtomusiikin kuuntelijoiden piireissä. Suosio tosin laajeni nopeasti myös valtavirran puolelle. Tätä ei voi kovin paljoa ihmetellä levyn alkupuolen hittiputkea kuunnellessaan. Reseptinä on hilpeän tarttuvia synamelodioita ja erittäin tanssittavaa fiilistä kiedottuna psykedeelisempään meininkiin. Painotukset tietysti vaihtelevat kappaleiden välillä paljonkin, esimerkkinä tästä toimivat hyvin vaikka kaksi ensimmäistä kappaletta. Levyn avaava Time to Pretend on suoraviivaisen tarttuva pophitti, jonka sanoitukset käsittelevät hauskalla tavalla rokkitähtielämän kliseitä. Kakkoskappale Weekend Wars puolestaan menee jo psykedeelisen rockin puolelle vahvasti.

The Youth -kappale jatkaa myös lievän hippifiiliksen tuovaa rauhallista ja rentoa linjaa, kun taas Electric Feel on takuuvarma indieklubien tanssittaja mukaansatempaavuudellaan, hyvä ja letkeä meininki seuraa välittömästi kappaleen kuuntelusta. Kids on synakuvion eteenpäin viemä, melodioiltaan rikas (ja äärimmäisen tarttuva korvamato, näin varoituksen sanana) sekä yksinkertaisesti loistava sävellys. Ensitutustumiseni yhtyeeseen tapahtuikin ystäväni soittaessa tätä kappaletta eräässä vaiheessa aina jokaisissa mahdollisissa bileissä…

Levyn loppupuoli ei tarjoa aivan samanlaista hittien ilotulitusta kuin alku, joten se jää helposti kuuntelijalle (ainakin omalla kohdallani) hieman vieraammaksi. 4th Dimensional Transition sukeltaa psykedelian maailmaan varsin syvälle, mutta toimivasti, tunnelma pysyy yllä. Pieces of What puolestaan on kevyen akustinen välipala. Loputkin kappaleet levyllä ovat kyllä hyviä, mutta jäävät kuitenkin harmittavasti alkupuoliskon varjoon.

Tämän levyn jälkeen MGMT julkaisi Congratulations-levyn, joka oli monelle pettymys sisältäen vähemmän tarttuvaa materiaalia, itsekään en ole tuota levyä paria kertaa enempää varmasti läpi pyöräyttänyt. Oracular Spectacular onkin toistaiseksi säilynyt bändin tähtihetkenä, jonka kappaleita fiilistellään edelleen. Se on onnistunut yhdistelmä 60-lukulaisia äänimaisemia ja nykypäivän indie rockia hyvien sävellysten kera.

Tuomas Aitonurmi

Oracular Spectacular Vaski-kirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy