Aihearkisto: Viikon levy

Musasto suosittelee: Bonobo – Migration (Ninja Tune, 2017)

 

 

 

Elämme taas mielenkiintoisia aikoja, sillä tulevan kesän festivaalien järjestäjät ovat alkaneet julkaista ennakkotietoja sekä kotimaisista että ulkomaisista artistivieraistaan.

Yksi omasta mielestäni mielenkiintoisimmista tähän mennessä julkaistuista artisteista on varmastikin brittiläinen elektronisen musiikin tuottaja Alan Green, joka julkaisee ja esiintyy nimellä Bonobo. Bonobo ei tokikaan ole uusi vieras maassamme, mutta hänen aiemmat keikkansa ovat jääneet itseltäni kokematta. Kenties tämä kesä tarjoaa tilaisuuden tämän vääryyden oikaisemiseen?

Bonobon keikat ovat kuulemani ja videolta näkemäni perusteella varsinaisia spektaakkeleja. Vaikka kyseessä onkin elektroninen downtempomainen musiikki, sitä esitetään keikoilla ison bändin voimin. Kyseessä ei siis ole mies ja MacBook Pro –duo, vaan lavalle astelee monenlaisten soittimien taitureita ja laulajia. Bonobon tuleva keikka antaakin hyvän syyn esitellä hänen uusin levytyksensä Migration.

Migration jatkaa hyvin pitkälle niissä merkeissä jotka kaksi sitä edeltävää levyä The North Borders ja Black Sands viitoitti. Kyseessä on tyylikäs, taitavasti tuotettu musiikillinen kokonaisuus joka seikkailee electronican ja downtempon maailmoissa. Mukaan mahtuu tälläkin kertaa elementtejä trip hopista, jazzista kuten myös maailmanmusiikista.

Bonobolle tuttuun tyyliin studioon on kutsuttu myös vokalisteja. Migrationilla esiintyät Rhye, Nicole Miglis sekä Nick Murphy. Bonobon musiikissa on usein elementtejä niin kutsutusta maailmanmusiikista. Tällä levytyksellä tyyliin painellaan varsinaisella rytinällä Innov Gnawan kanssa tehdyllä kappaleella Bambro Goyo Ganda, joka toi myös Grammy –ehdokkuuden kategoriassa ’Best Dance Recording’.

 

 

Kaiken kaikkiaan Migration on hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Green on onnistunut mahduttamaan yhdelle levylliselle niin tyylikkään maalailevaa downtempoa kuin menevää ja rytmikästä, selvästi klubeille suunnattua tanssittavaa musiikkia. Myös jokainen vokalistivieras onnistuu levytyksellä erinomaisesti, ja toivoisinkin näkeväni monia heistä ensi kesän keikalla.

Migration on tuttua Bonoboa, mutta kenties hieman varmemmalla ja selkeämmällä otteella. Tuottaja Alan Green ei varsinaisesti julkaise levyjään kovin ripeällä tahdilla; Migrationin ja The North Bordersin väliin ehti jäädä neljä vuotta. Kenties pitkä kypsyttely tuottaa parhaan lopputuloksen?

 

Levy on lainattavissa Vaski-kirjastoista:

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3543137

 

 

Antti Suuronen

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musasto suosittelee : Fu Manchu – Action is go!

Alavireisiä fuzzkitaroita & tympeän kuuloista määkinää, yhden kappaleen kuultuaan on kuullut koko yhtyeen tuotannon – periaatteessa kyllä, mutta ei kuitenkaan. Fu Manchu ei typisty tuohon kuvaukseen, tämä stoner rockin edelläkävijäyhtye on musiikkia joka palkitsee kuulijansa musiikilla joka on jostain punkin, rockin, hevin, psykedelian välistä.

Fu Manchu ei ehkä varsinaisesti ole älykkörockia. Toisaalta yhtyeen musiikki ei ole  mitään aivan typerää tai aivotontakaan, saati huumorimusiikkia; se vetoaa siihen osaan aivoja, joka ihastelee muskeliautoja, surffausta, rullalautailua. Tätä kaikkea sekä avaruusmatkailua ym. skifihenkistä yhtyeen sanat lähinnä käsittelevätkin. Fu Manchun musiikissa kuuluu Kalifornian hiekat, aurinko, se kuinka ajetaan viritetyllä autolla surffilaudan kanssa rannalle grillailemaan. Ja vaikka tätä elämää ei ehkä Suomessa pystykään kokemaan, on Action is Go:n kuunteleminen silti kuin heiluttaisi pitkää tukkaa auringonpaisteessa avoautossa – vaikka sitten kuuntelisikin kuulokkeet päässä linja-autossa kalju pipon verhoamana.

Yhtyeellä ei ehkä ole mitään varsinaista klassikkolevyä, mutta tämä, tai King of the road ovat ainakin yhtyeen tuotannossa lähellä sellaista – kulmakiven asemaa. Toisaalta yhtyeen koko tuotanto on hieman kuin vaikka AC/DC:llä. Fanit erottavat nyanssit, mutta kokonaisuus on hyvinkin linjakas ja yhdenmukainen. Action is go kuulostaa vain ja ainostaan Fu Manchulta: punkin energiaa, hevin raskautta ja psykedeliaa.
Levyn soundit ovat iskevät ja silti aavistuksen retrot; hienon äänimaiseman takana on White Zombie -yhtyeestä tunnettu J. Yuenger.
Kaiken tämän hienouden kruunaa Glen E Friedmanin klassinen rullalautailukansikuva vuodelta 1977, joka loistavasti esiintuo juuri sitä energiaa ja tunnetta joka määrittää levyä ja yhtyettä.

P.S. Yhtye saapuu Suomeen 10.3., kiertueella on tietysti esitetty uuden levyn kappaleita, joista ehkä erikoisin on 18 minuuttia pitkä lähes-instrumentaali, jossa vierailevana tähtenä on Rush-yhtyeen kitaristi Alex Lifeson.

https://fumanchuband.bandcamp.com/track/il-mostro-atomico

Antti Impivaara

 

Levy Vaski-tietokannassa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Uncategorized, Viikon levy

Viikon levy: Boards of Canada – In A Beautiful Place Out In The Country (Warp, 2000)

 

 

 

Ambient mielletään usein tylsäksi, rytmittömäksi ja muodottomaksi musiikiksi, joka on tarkoitettu taustallasoivaksi äänitapetiksi. Moni voi mieltää ambientin tällaiseksi taustahälyä vaimentavaksi äänimatoksi tutustuttuaan vaikkapa ambient-pioneeri Brian Enon tuotantoon. Joillekin taas saattaa tulla mieleen Aphex Twinin ajoittain hyvinkin koukeroinen, monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä tuotanto.

Skotlantilainen duo Boards of Canada (Michael Sandison ja Marcus Eoin) tekee mielestäni virkistävän pesäeron edellä mainittuihin tuottajiin. Vaikka heidän koko levytetty tuotantonsa onkin tyylillisesti miellettynä ambientia, ei se ole missään nimessä rytmitöntä ja uuvuttavaa leijailia avaruudessa. Yhtyeen musiikki on täyttä hienoja yksityiskohtia ja lämpöä.

Heidän koko tuotantoaan leimaa aivan omalaatuinen, lämmin analoginen soundi, jonka he luovat käyttäen analogisia syntetisaattoreita, kelanauhureita ja esimerkiksi sämplejä vanhoista luontodokumenteista, jotka on tuottanut vaikkapa National Film Board of Canada, jolta bändi on myös lainannut nimensä.

Tyylillisesti ja esteettisesti äänimaisemat vievät jonnekin rauhalliseen ja eteeriseen (analogiseen) varhaislapsuuteen, ja ehkä paras esimerkki tästä on viikon levy In A Beautiful Place Out In The Country.

Vuonna 2000 julkaistu EP on mielestäni yhtyeen kenties parhain levytys koko tähänastisesta tuotannosta. Vaikka levyn yhteenlaskettu pituus on vain hieman yli 24 minuuttia ja kappaleitakin on vain neljä, muodostaa se silti eheän, kauniin ja ennen kaikkea ajattoman musiikillisen kokonaisuuden. Levy tarjoilee hienon näköalan duon analogiseen, harmoniseen ja vangitsevaan musiikilliseen tyyliin. Tyyliin, joka on rikas, täynnä yksityiskohtia ja monikerroksellisuutta ja joka kestää todella hyvin aikaa ja kuuntelua. Tätä musiikkia kuunnellessa on lähes mahdotonta sanoa millä vuosikymmenellä se on tehty: estetiikka ja äänimaisema vie kauas menneeseen. Kaikki ambientiin tyypillisesti liitettävät negatiivisetkin kliseet loistavat poissaolollaan.

EP sopii mielestäni oivallisesti myös heille, joille kenties elektroninen musiikki tai ambient on jäänyt vieraaksi. Tämä levy on helppo ottaa haltuun ja tarjoaa varmasti jotakin jokaiselle musiikin ystävälle. Suosittelen tätä kuuntelumusiikiksi tuleville kuulaille ja rauhallisille kevättalven sunnuntaikävelyille tai mukavaksi kuunteluhetkeksi kotisohvalle hyvän ja kirjan ja kuuman teen seuraksi.

 

Vaikka levy on musiikilliselta tyyliltään rauhallisen rytmikäs ja positiivinen, sisältää sen kappaleet ja levyn kansitaide synkän pohjavireen. Tarkkaavainen ja lähihistorian tunteva musiikin ystävä voi löytää kappaleiden nimistä ja levytaiteesta viittauksia Daavidin oksan kulttiin ja sen johtohahmoihin Amo Bishop Rodeniin ja David Koreshiin.

 

Levy löytyy Vaski-kirjastojen kokoelmista: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.408992

 

Antti Suuronen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy – Only lovers left alive (soundtrack)

31s6ihbbbfl-_uy260_ux260_al_

Jim Jarmuschin Only Lovers Left Alive on vampyyrielokuva, mutta ei kauhuelokuva, vaan tyyni ja rauhallinen, tutkiskeleva elokuva jonka keskiössä on rakkaus ja kulttuuri – ja rakkaus kulttuuria kohtaan. Toisaalta elokuvassa on teemana nykyajan tyhjyys ja viihteellistyminen.

Elokuvassa musiikilla on keskeinen rooli paitsi tunnelman luojana ja päähenkilöiden tunnelmien avaajana myös siten, että toinen päähenkilöistä on muusikko, jonka elokuvassa kerrotaan mm. säveltäneen Schubertille Adagion jousikvintettiin D956! Tavallaan musiikki joka kuullaan on nimenomaan hänen esittämäänsä.

Musiikki elokuvassa jakaantuu pitkälti kahtia, on säröistä ja särkevää kitarointia, jonka esittää ohjaajan itsensä Sqürl-yhtye ja Jozef van Wissemin luuttumusiikkia. Jälkimmäisen viitatessa tyylikkäästi henkilöiden vuosisataiseen ikään.

Elokuvan musiikki on monilta osin haikeaa ja runollista, kuten itse elokuvakin.

Aivan erityisesti nousee Yasmine Hamdanin Hal-kappale, joka esitetään Tangerilaisessa ravintolassa. Kappaleen sanoituksissa kulminoituu elokuvan keskeisin teema, eli rakastavaisten kaipuu toistensa luo. Ja itse esitys on mesmeroivan upea.

Antti Impivaara

Levy Vaski-tietokannassa

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): elokuvamusiikki, Musasto suosittelee, Naxos Music Library, Viikon levy

Viikon levy: Ida Sand – Young at heart (2015)

Young at heart on ruotsalaisen 39-vuotiaan Ida Sandin neljäs ja uusin studioalbumi. Tällä levyllä hän näyttää kuinka kanadalaisen legendan Neil Youngin tunnetuksi tekemät kappaleet taipuvat jazzmuottiin. Musiikki ja sanat albumilla ovat siis Youngin käsialaa, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Albumin henkeen hyvin istuva Woodstock on Joni Mitchellin kynästä mutta kappalettahan on versioinut mm. folk rockin superkokoonpano Crosby, Stills, Nash & Young. Näin ollen kappale istuu levyn Young-teemaan kyllä. Ja hyvin istuukin, ollen yksi albumin tarttuvimmista rokeista.

Kaiken kaikkiaan levyllä on kolmetoista kappaletta. Ida Sand ei ole versioissaan lähtenyt kovin kauas alkuperäisestä tunnelmasta. Jazz kyllä kuuluu albumilla mm. upeiden puhaltimien myötä. Tykkään kovasti Nils Landgrenin (levyn tuottaja) pasuunasta sekä Per Texas Johanssonin tenorisaksofonista. Yksi kaikkien aikojen Niilo-suosikkini, Harvest moon, saa kivasti uusia vivahteita Johanssonin puhaltelun myötä. Cinnamon girl on tehokas avausraita ja Old man on aina vain tavattoman kaunis laulu. Helpless-kappaleella kuullaan vierailevana solistina Bo Sundstömia. Youngin laajassa tuotannossa kappaleita piisaa joten Sandin toivoisi tekevän vielä toisen Young-albumin.

Levyn kansiteksteissä Ida Sand mainitsee Neil Youngin yhdeksi suurista, erääksi aikamme puhuttelevimmista sekä tuotteliaimmista sanoittajista ja muusikoista. Sandin mukaan Young on rikastuttanut musiikkimaailmaa laittamalla sanoituksiinsa ja melodioihinsa olemassaoloamme koskevia ja humaaneja kysymyksiä jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Allekirjoitan laulajan ajatukset täysin. Kaikki nuo edellä mainitut seikat toimivat Sandille innostuksena tähän projektiin ja minulle tämän levyn kuunteluun. Aivan kuten minä, myös Ida Sand tunnustautuu kansiteksteissä melankoliseksi ihmiseksi. Neil Youngin voimakas ja mieletön maailma on mielestäni taltioitu tälle cover-levylle hienosti.

Nautinnollisia kuunteluhetkiä.

Petri Kipinä

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: The Mutants – La Fiesta Infernal (Jymp Rekords 2016)

Yhdeksänhenkisellä kokonpanolla julkaistu The Mutantsin kuudes virallinen pitkäsoitto, La Fiesta Infernal ilmestyi alkuvuodesta 2016. Vajaan 20 ikävuoden saavuttanut, instrumentaalista rockia useilla eri vivahteilla soittava yhtye on juuri palannut Euroopan kiertueeltaan, Rock Explotion Tour, joka piti sisällään keikkoja Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Viime vuoden puolella bändi kerkesi kiertää myös Argentiinassa sekä Brasiliassa ja seuraavaksi yhtyeellä on vuorossa keikkoja Jenkeissä. Käy selväksi, että The Mutants soittaa hienosti rajoja ylittävää musiikkia ja tärkein sanoma itsessään on musiikki yhdistettynä hauskanpitoon. Bändi kutsuu musiikkiaan Afro-Garage-Mamboksi, joka mielestäni on kyseisestä bändistä puhuttaessa todella mainio kuvaus. Musiikin eri tyylilajeja kun kertyy useampia kuin osaan itse suorilta käsiltä luetella.

La Fiesta Infernalin yhdeksän biisin levykokonaisuus alkaa tarjoilemalla hieman seesteisempää ja rauhallisempaa The Mutantsia, kuin aiemmin julkaistuilla pitkäsoitoilla. Mutta kauaa ei tarvitse odotella, kun jo groovaava komppi ja tukevasti soivat puhallinsoittimet saavat kuuntelijan tempautumaan mukaan bändin villiin jamitteluun. Levyn biisit koostuvat 3-5 minuutin pituisista rockin ja rautalangan sekoituksesta aina 70- 80 -lukujen soundtrackien takaa-ajo henkisiin vahvasti funkiin tukeutuviin paahtoihin. Levy etenee saumattomasti eteenpäin ja tasapainottelee rauhallisempien ja rockaavimpien biisien symbioosissa täydellisesti. Albumi on kokonaisuutena miellyttävän tasapainoinen ja kestää hyvin kuuntelua, mieluiten lujalla volyymilla ja useamman kerran putkeen. Rytmimusiikin ystävät eri genreistä varmasti samaistuvat bändin musiikilliseen ilmaisuun ja toivottavasti löytävät The Mutantsista uuden miellyttävän tuttavuuden.

Juurikin levyn monipuolisen tyylilajien johdosta albumia ei kannata lokeroida mihinkään tietynlaiseen genreen, mielentilaan, aikaan taikka paikkaan, mutta henkilökohtaisesti tämän tyyppinen musiikki saa kevätauringon paistamaan vielä astetta kirkkaammin ja hymyn herkästi huulille. Levyä kuunnellessa tulee selväksi, että tässä on yhtye, joka on näkemisen arvoinen livenä.

Jarno Ruohonen

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Bob Dylanin läpimurtoalbumi The Freewheelin’ Bob Dylan (1963)

Viime vuoden lokakuussa kohistiin sekä kirjallisuus- että musiikkipiireissä: vuoden 2016 Nobelin kirjallisuuspalkinnon oli juuri pokannut Bob Dylan. Palkinto myönnettiin ensi kerran laululyyrikolle, ja poikkeuksellinen valinta jakoi mielipiteitä.

Seuraavalle tasolle kohun nosti Dylan itse kieltäytymällä kommentoimasta voittoaan millään lailla. Edes palkinnon myöntävä Ruotsin Akatemia ei saanut voittajaan yhteyttä. Lopulta laulunkirjoittaja katkaisi kahden viikon hiljaisuutensa ja lähetti Akatemialle kohteliaan kirjeen, jossa ilmoitti ottavansa palkinnon kiitollisena vastaan, mutta jättäytyvänsä pois palkintoseremoniasta. Dylan vastaanotti kunnianosoituksensa viimein huhtikuun alussa Tukholman-konserttinsa yhteydessä pidetyssä salaisessa tilaisuudessa, piilossa medialta.

Palkintoperusteiden mukaan Dylan toi ”uudenlaista runollista ilmaisua vanhaan amerikkalaiseen lauluperinteeseen”. Valitsijat vertasivat Dylania jopa muinaiskreikkalaiseen Homerokseen, jonka runous oli myös tarkoitettu esitettäväksi ääneen musiikin säestyksellä. Ylistys ei liene perätöntä, vaan Dylania voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä laulunkirjoittajista.

Bob Dylan syntyi vuonna 1941 Duluthissa, Minnesotassa. Hän kiinnostui folkmusiikista ja bluesista jo nuorena ja piti idolinaan 1940-luvulla vaikuttanutta suurta amerikkalaista folk- ja protestilaulajaa Woody Guthrieta. Häneltä ammentamiinsa perinteisiin aineksiin Dylan sekoitti omissa lauluissaan vaikutteita beat-sukupolven runoilijoiden ja modernistien tuotannosta.

Vuonna 1961 Dylan muutti New Yorkiin, ja julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen, omaa nimeään kantavan albumin. Levy sisälsi perinteisiä lauluja ja muita lainakappaleita, jotka väistyivät oman tuotannon tieltä seuraavan, The Freewheelin’ Bob Dylan -albumin (1963) myötä. Levyn protestihenkisestä aloitusraidasta ”Blowin’ in the Wind” muodostui sittemmin yksi Dylanin kaikkien aikojen tunnetuimmista teksteistä. Lopullisesti laulaja-laulunkirjoittaja löi läpi 1960-luvun kuluessa, seuraavien albumiensa ja kappaleiden kuten ”The Times They Are A-Changing”, ”Mr Tambourine Man” ja ”Like a Rolling Stone” myötä.

Musaston viikon levynä on tällä kertaa tuo Dylanin toinen albumi, 1963 julkaistu The Freewheelin’ Bob Dylan. Sen kolmetoista raitaa ovat ehtaa Dylania: aikanaan mullistavaa ja sittemmin ajattomaksi osoittautunutta laululyriikkaa. Kyseisen albumin voi sanoa sysänneen Dylanin kohta kuusi vuosikymmentä kestäneelle laulunkirjoittajan uralle, joka on tehnyt hänestä ikonin.

Vuoden 2016 kirjallisuuden Nobel-palkinto on paitsi kunnianosoitus laululyriikan suurelle mestarille, myös tunnustus laululyriikalle kirjallisuuden osana, arvostettavana ja miljoonia ihmisiä tavoittavana runouden lajina.

Levy Vaski-tietokannassa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.421231

 

Ilari Martti

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy