Avainsana-arkisto: Neil Young

10 valittua rasismin vastaista laulua 2.0

Rasismin vastaista viikkoa vietetään 19.3.-25.3.2018. Tämä näkyy ja kuuluu myös kirjastoissa. Tässä muistin virkistykseksi soittolista jonka musasto kokosi viikon tueksi viime vuonna vastaavaan aikaan. Soittolista on päivitetty versio 2.0 jonka avulla voit perehtyä aiheeseen musiikin avulla. Listan lisäksi löytyy vielä toinen vastaava lista Musaston alkuajoilta vuodelta 2012.

Rage Against The Machine: Killing in the name

Kappale heijastelee Yhdysvalloissa esiintyvää rotujen välistä jännitettä. Se ilmestyi vuonna 1992 Los Angelesin mellakoiden jälkeen jotka saivat alkunsa neljän valkoihoisen poliisin pahoinpideltyä mustaihoisen taksikuski Rodney Kingin.

Bob Dylan: Hurricane

Hurricane kertoo nyrkkeilijä Rubin ”Hurricane” Carterin tarinan. Vuonna 1966 Carter tuomittiin vankilaan kolmen valkoihoisen ampumisesta. Poliisi etsi tapauksen tiimoilta kahta mustaa miestä ja pidätti Carterin ja tämän ystävän John Artisin vain koska nämä sattuivat kohdalle. Carter vietti 19 vuotta elämästään vankilassa syytettynä murhasta jota hän ei tehnyt.

Nina Simone: Mississippi goddam

Nina Simonen oma sävellys ja sanoitus on artistin kannanotto Medgar Eversin murhaan sekä 16th Street Baptist Church-kirkkoon Birminghamissa Alabamassa tehtyyn pommi-iskuun. Ku Klux Klanin jäsenet piilottivat kirkon portaiden alle laatikon dynamiittia joka räjähtäessään surmasi neljä afroamerikkalaista tyttöä.

James Brown: Say it loud – I’m black and I’m proud

Tässä kappaleessa James Brown kertoo niistä ennakkoasenteista joita mustia kohtaan maassa vallitsee. Hän myös ottaa kantaa asioiden parantamisen puolesta.  ”We demands a chance to do things for ourself/we’re tired of beating our head against the wall/and workin’ for someone else”.

Public Enemy: Fight the power

Ehkäpä Public Enemyn tunnetuin kappale Fight the power ilmentää vahvasti yhtyeen sanomaa. Mustien tulisi olla ylpeitä juuristaan sekä omasta kulttuuristaan. Tämän hyökkäävän kappaleen tarkoitus oli voimaannuttaa mustien yhteisöä sekä aiheuttaa keskustelua eri osapuolten välillä. Lyriikoissa muutamat valkoihoiset ikonit, kuten Elvis Presley saavat osansa (”Elvis was a hero to most but he never meant s–t to me”).

Neil Young: Southern man

After the gold rush-albumilta löytyvä Southern man arvostelee suorasti Ku Klux Klania sekä Yhdysvaltojen etelävaltioissa esiintyvää rasismia mustia kohtaan. Kappaleessa Young kertoo koko valkoisen etelän tarinan ja sen kuinka orjia kohdellaan siellä huonosti. ”I saw cotton and I saw black, tall white mansions and little shacks. Southern Man, when will you pay them back?

Black Eyed Peas: Where is the love

Kappaleessa käsitellään lukuisia maailmanlaajuisia ongelmia kuten terrorismia, rasismia, seksuaalivähemmistöjen kohtaamaa väkivaltaa, saasteita jne. 9/11 iskut ja Yhdysvaltojen toiminta Irakissa sekä näiden vaikutus ympäröivään maailmaan ovat toimineet lyriikoiden inspiraation lähteenä.

Rise Against: Prayer of the refugee

Tämä kappale kertoo pakolaisen/maahanmuuttajan arjesta, siitä kuinka hän yrittää saada rahansa riittämään uudessa kotimaassaan Yhdysvalloissa. Päivittäin hän kokee toistuvasti syrjintää ihmisten ja valtion taholta. Kappale on myös vuoropuhelu isän ja pojan välillä, siitä mitä oli ennen ja kuinka asiat nykyisin voisivat olla paremmin.

System Of A Down: P.L.U.C.K.

Vuonna 1915 Turkin armeija syyllistyi armenialaisten kansanmurhaan mistä tämä kappale kertoo. P.L.U.C.K. on lyhennys sanoista ”Politically Lying Unholy Cowardly Killers.” Serj Tankian kantaa päävastuun laulusta. Daron Malakian huutaa ennen kertosäettä ”watch them all fall down” sekä laulaa kappaleen keskellä ja lopussa ”Never wanna see you around.”

Mos Def: Mr Nigga

Lukuisat hip hop-kappaleet ovat aikojen saatossa ammentaneet aiheensa rasismista. Mos Defin Mr Nigga kertoo kappaleessa esiintyvän henkilön jatkuvasta taistelusta stereotyyppista ajattelua ja kaltoin kohtelua vastaan. “Late night, I’m on a first class flight/ The only brother in sight the flight attendant catch fright… An hour later here she comes by walking past/ ‘I hate to be a pest but my son would love your autograph.’”

Petri Kipinä

1 kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

Viikon levy: Ida Sand – Young at heart (2015)

Young at heart on ruotsalaisen 39-vuotiaan Ida Sandin neljäs ja uusin studioalbumi. Tällä levyllä hän näyttää kuinka kanadalaisen legendan Neil Youngin tunnetuksi tekemät kappaleet taipuvat jazzmuottiin. Musiikki ja sanat albumilla ovat siis Youngin käsialaa, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Albumin henkeen hyvin istuva Woodstock on Joni Mitchellin kynästä mutta kappalettahan on versioinut mm. folk rockin superkokoonpano Crosby, Stills, Nash & Young. Näin ollen kappale istuu levyn Young-teemaan kyllä. Ja hyvin istuukin, ollen yksi albumin tarttuvimmista rokeista.

Kaiken kaikkiaan levyllä on kolmetoista kappaletta. Ida Sand ei ole versioissaan lähtenyt kovin kauas alkuperäisestä tunnelmasta. Jazz kyllä kuuluu albumilla mm. upeiden puhaltimien myötä. Tykkään kovasti Nils Landgrenin (levyn tuottaja) pasuunasta sekä Per Texas Johanssonin tenorisaksofonista. Yksi kaikkien aikojen Niilo-suosikkini, Harvest moon, saa kivasti uusia vivahteita Johanssonin puhaltelun myötä. Cinnamon girl on tehokas avausraita ja Old man on aina vain tavattoman kaunis laulu. Helpless-kappaleella kuullaan vierailevana solistina Bo Sundstömia. Youngin laajassa tuotannossa kappaleita piisaa joten Sandin toivoisi tekevän vielä toisen Young-albumin.

Levyn kansiteksteissä Ida Sand mainitsee Neil Youngin yhdeksi suurista, erääksi aikamme puhuttelevimmista sekä tuotteliaimmista sanoittajista ja muusikoista. Sandin mukaan Young on rikastuttanut musiikkimaailmaa laittamalla sanoituksiinsa ja melodioihinsa olemassaoloamme koskevia ja humaaneja kysymyksiä jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Allekirjoitan laulajan ajatukset täysin. Kaikki nuo edellä mainitut seikat toimivat Sandille innostuksena tähän projektiin ja minulle tämän levyn kuunteluun. Aivan kuten minä, myös Ida Sand tunnustautuu kansiteksteissä melankoliseksi ihmiseksi. Neil Youngin voimakas ja mieletön maailma on mielestäni taltioitu tälle cover-levylle hienosti.

Nautinnollisia kuunteluhetkiä.

Petri Kipinä

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

NeilYoung_Hawksdoves

Neil Young: Hawks & doves (1980)

stinanordenstam_dynamite

Stina Nordenstam: Dynamite (1996)

Levyt löytyvät Vaski -verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Niilot keikalla – Raisiossa juhlistettiin Neil Youngin synttäreitä

Neil Youngin 70-vuotispäivää kunnioitettiin torstai-iltana Raision kirjastotalon Martinsalissa Niilot-yhtyeen konsertilla. Neil Youngin musiikkiin intohimoisesti suhtautuva Niilot esitti innostavan (ja innostuneen) läpileikkauksen suuren mestarin uran helmistä. Paikalla viihtyi noin 60 hengen suuruinen Neil Youngin (ja Niilojen) musiikin ystävien joukko.

Raisiossa kuultiin seuraavat kappaleet;

Cortez the killer, Cinnamon girl, Out on the weekend, Everybody knows this is nowhere, Cowgirl in the sand, Harvest moon, Powder finger, Ohio, Don’t let it bring you down, Only love can break your heart, Old man, Angry world, Like a hurricane, Rockin’ in the free world.

niilot1

niilot2

niilot3

niilot4

niilot5

niilot6

niilot7

(Foto J.Kaunisto)

Niilot Facebookissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee

Marraskuussa Raision kirjastossa – Neil Young 70 vuotta

young nayttelyjuliste

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kuukauden artistina ja levynkansinäyttelyn aiheena 70-vuotta 12.11. täyttävä Neil Young. Osastolla esillä olevat levynkannet lainassa 8raidan Fredrik Johanssonin kokoelmista.

(Fredrik Johanssonin artikkeli Neil Youngin tuotannosta luettavissa täältä)

 

niilo2

niilo3

niilo7

niilo6

niilo4

Everybody Knows This Is Nowhere

Everybody Knows This Is Nowhere

Aftert The Gold Rush

Aftert The Gold Rush

Harvest

Harvest

Time Fades Away

Time Fades Away

On The Beach

On The Beach

Tonight's the Night

Tonight’s the Night

Trans

Trans

A Treasure -International Harvester -

A Treasure -International Harvesters

A Letter Home

A Letter Home

Old Ways

Old Ways

Unplugged

Unplugged

Sleeps With Angels

Sleeps With Angels

Prairie Wind

Prairie Wind

Le Noise

Le Noise

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Neil Young 70 vuotta – myös 8raidan Fredrik Johanssonin intohimona ’Niilon’ musiikki

 

young nayttelyjulisteRaision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kuukauden artistina ja levynkansinäyttelyn aiheena 70-vuotta 12.11. täyttävä Neil Young. Osastolla esillä olevat levynkannet lainassa 8raidan Fredrik Johanssonin kokoelmista.

 

8raidan Fredrik Johansson kuuntelee Neil Youngia

Torontossa, Kanadassa 12. marraskuuta 1945 syntynyt Neil Young tuli tunnetuksi vuonna 1966 perustetun yhdysvaltalaisen folkrock-yhtye Buffalo Springfieldin jäsenenä. Supertähteyteen Neil Young nousi muutamaa vuotta myöhemmin lyhytikäiseksi jääneen Crosby, Stills, Nash & Youngin jäsenenä. Yhtyeen vuonna 1970 julkaisema Deja Vu –albumi oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Oman soolouransa Neil Young oli ehtinyt aloittaa jo Buffalo Springfieldistä erottuaan vuonna 1968 ilmestyneellä ’Neil Young’ –levyllä. Vuonna 1972 Neil Youngin kaupallisesti menestyksekkäin albumi Harvest nousi USA:n listaykköseksi. 70 vuotta täyttävä Neil Young tunnetaan tänä päivänä yhtenä kaikkien aikojen merkittävimpänä laulaja/lauluntekijänä.

Turkulaisen levyliike 8raidan Fredrik Johansson kertoo, miten hän tutustui suursuosikkinsa Neil Youngin tuotantoon. Fredrik käy lyhyesti läpi myös Neil Youngin soolouran vuosikymmenet nostaen esille hänen mielestään merkittävimmät albumit.

Fredrik Johansson: ”Kiinnostuin toden teolla Neil Youngin musiikista nähtyäni 16-vuotiaana vuonna 1993 MTV:ltä hänen Unplugged-keikkansa. Ostin tuolloin joitakin levyjä hänen tuotannostaan cd:nä. Vuonna 1998 muutin Kanadaan, missä kirpputorit olivat täynnään Neil Youngin vanhoja levyjä. Hyllyni rupesivat silloin täyttymään hänen levyistään ostaessani varmaan kaiken, mitä tuli vastaan. Lisäksi monet sen ajan suosikkibändeistäni puhuivat haastatteluissaan hänestä tai soittivat Youngin biisejä liveseteissään. Ainakin Sonic Youth ja Pearl Jam tekivät hänen kanssaan yhteiskiertueita.

Youngin ensimmäinen soololevy ei kuulu ihan klassikkoihin, vaan klassikkolevyt alkoivat toisesta LP:stä Everybody Knows This Is Nowhere (1969). Tällä levyllä myös Crazy Horse –yhtye oli ensimmäisen kerran Youngin taustalla. Vuosina 1970-75 Neil Young julkaisi viisi klassikkolevyä peräjälkeen. Alussa Harvest (1972) oli ehdoton suosikkini, mutta muutamat tuon ajanjakson levyistä ovat jopa parempia. After the Gold Rush (1970), On the Beach (1974), Tonight´s the Night (1975) ja Zuma (1975) ovat kaikki huippulevyjä. Itse olen kuunnellut niistä eniten Tonight´s the Night ja On the Beach levyjä. 1970-luvun jälkipuolen levyistä klassikoita ovat Comes a Time (1978) ja Rust Never Sleeps (1979). Kumpikin ovat loistavia levyjä.

1980-luku ei ollut Neil Youngille parasta aikaa kuten ei monille muillekaan 1960- ja 70-luvuilla aloittaneille. Hän yritti sopeutua 80-luvun soundeihin, mutta meni yrityksissään usein ihan pieleen. Omapäinen Young teki uudelle levy-yhtiölleen vuonna 1982 ’teknolevyn’ Trans. Kun häneltä pyydettiin rokkilevyä, Neil Young teki vuonna 1983 rockabillylevyn Everybody´s Rockin. Ja sitten kun levy-yhtiö halusi tuttua folk-country osaston Youngia, hän teki perinteistä countrya sisältäneen Old Ways –levyn (1985). Mielestäni se on itse asiassa Youngin paras 1980-luvun levy. Muita 80-luvun Youngin levyjä tulee harvemmin soitettua, vaikka ne hyllystä löytyvätkin. Trans –levy on mielenkiintoinen, koska se on niin erilainen. Siinä on yksi suuri syy, miksi pidän niin paljon Youngista. Hän olisi voinut tehdä Harvest-tyylisen levyn uudestaan ja uudestaan. Pari kertaa hän on sen toki tehnytkin. Neil Young haluaa kuitenkin kokeilla uusia juttuja. Jos ei kokeile uutta, kuulijat kyllästyvät ennen pitkää. Uutta kokeillessa ei haittaa, jos välillä tulee yksi huonompi levy. Aina ei voi onnistua.

1980-luvun kokeilujen jälkeen seuraavan vuosikymmenen levyt ovat perinteisempää Neil Youngia. Harvest Moon (1992) oli nimensä mukaisesti Harvest-tyylinen. Muita nostojani ovat Unplugged (1993), Sleeps with Angels (1994), Pearl Jamin kanssa tehty Mirror Ball (1995) ja Broken Arrow (1996).

2000-luvun levyistä erottuvat Crazy Horsen kanssa tehty Greendale (2003) ja oma suosikkini Prairie Wind (2005). Vuonna 2006 alkoi ilmestyä Neil Young Archives-sarjan levyjä, joissa on muun muassa 1970-luvun liveäänityksiä. Ne ovat todellisia helmiä.

Paras viimeisen viiden vuoden aikana ilmestyneistä levyistä on mielestäni vuonna 2010 ilmestynyt Le Noise. Crazy Horsen kanssa tehty Americana (2012) oli coverlevy. Samana vuonna ilmestynyt Psychedelic Pill oli niin ikään hyvää Crazy Horsen kanssa tehtyä rockia. Vuonna 2014 Young julkaisi coverbiisejä sisältäneen A Letter Home -levyn, joka oli äänitetty puhelinkopissa vanhalla mikrofonilla. Tämä levy oli jälleen osoitus siitä, että Neil Young tekee ihan mitä haluaa.

Vinyylilevyjen ystäville vielä tiedoksi, että Neil Young on aina ollut tarkka siitä, että hänen levynsä ovat ilmestyneet myös LP-levyinä.”

Haastattelu;Altti Koivisto

Levynkansinäyttely ’Marraskuussa Raision kirjastossa – Neil Young 70 vuotta’

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Suonna Kononen

Suonna Kononen (kesk.) kirjastokeikalla Joensuussa joulukuussa 2013 Huojuvan ladon basisti Yrjö Vähäkallion ja laulaja Aapo Ruuttusen kanssa. Kuva: Janna Puumalainen

Suonna Kononen (kesk.) kirjastokeikalla Joensuussa joulukuussa 2013 Huojuvan ladon basisti Yrjö Vähäkallion ja laulaja Aapo Ruuttusen kanssa. Kuva: Janna Puumalainen

1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti muusikon urastasi.

Olen Suonna Kononen, Ruotsin Trollhättanissa 1971 syntynyt, nykyään Joensuussa asuva folk- ja country-ukkeli ja toimittaja. Parhaiten minut taidetaan tunnistaa Huojuva lato -yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä, vaikka olen tehnyt musaa 90-luvun alkupuolelta muissakin kokoonpanoissa. Viisi albumia julkaissut Folkswagen oli toinen vähän pidemmälle päässyt yhtyeeni, siinä meininki oli folkimpaa ja kupletimpaa, kun Ladossa olen päässyt suuren ihastukseni countryn pariin.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Käytän, vaikken olekaan ihan himolainaaja ihan siitä syystä, että olen krooninen myöhäänpalauttelija. Ketuttaa lainata joku nuottikirja, kun niillä sakoilla saisi ostettua oman uuden. Mutta vakavasti sanoen olen suuri musiikkikirjastojen ystävä. Suoritin siviilipalveluksen Varkauden kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Soitin koulusta hengailemaan tulleille nuorille MC Nikke T:tä, Pääkkösiä ja Raptoria, eli vuosi oli 1991. Nykyäänhän musiikkikirjastojen pitää käsittääkseni houkutella nuoria asiakkaikseen, kun cd:n lainaus sakkaa. Livekonsertit kirjastoissa ovat mielestäni hieno nouseva ilmiö, itsekin olen muutaman kerran soitellut lainastoissa.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Kun nyt Turusta kysellään, niin valitsen jotain sieltä päin. Pasi & Mysiini Down By The Laiturissa 1999, onneksi ehdin nähdä persoonallisen musantekijän kerran livenä. Wigwamin comeback-keikka Ruisrockissa 2000 ja heti perään toisella lavalla Piirpauke alkuperäisellä kvartetilla, kyllä teki höpönannaa vanhan suomalaisen musan ystävälle. Neil Young & Crazy Horse Ruisrockissa 1996, siitä on aika paha pistää paremmaksi. Muistelen lämmöllä nuoruuden Ruisrock-matkoja, Nirvanoita ja sellaisia. Koirasoturitkin näin yhtenä vuonna livenä, se oli hieno yhtye! Vieläköhän Ameeba Rantanen ja pojat ovat bisneksessä?

4. Mitä mieltä olet Turun ja sen lähialueiden musiikkielämästä?

Ylläolevaan vastaukseen viitaten Turussa tuntuu ainakin olleen maanmainiota musapöhinää. Perheellisenä maan toisella laidalla asuvana olen päässyt viime vuosina perehtymään huonommin livemusaan teillä päin, mutta levythän ovat olemassa – Sammalesta tykkään, vaikka Haikaraa ankarasti kupataankin. Svart Records on innostava ilmiö.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Neil Young. Perehdyin häneen nuorena pitkälti Kuopion kaupunginkirjaston loistavien kokoelmien avulla, levyjen, kasettien ja nuottikirjojen. Niilossa on mentoria loppuelämäksi, jos nuorena hänet isäkseen adoptoi.

Kapa Ahonen ja Nääsvillen veljekset. Hienoa härmädfkantria 80-luvulta, yksi Huojuvan ladon esikuvista. Olemme tehneet version Kapan klassikosta Balladi Seilin saaresta ja esiintyneetkin Kapan kanssa.

Jarkko Laine. Aloitetaan nyt niistä svengaavista rock-teksteistä, mutta mennään jo pian kirjahyllylle. Lapset nukkumaan, ukko nojatuoliin ja kissa syliin, viskilasi toiseen käteen ja Laineen kirja toiseen. Tuuli käy läpi pään, huimaa, tulee ylevä olo että saa olla osa suurta sivistyksellistä sielunvaellusta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti

Kaj Peter Harju

Haastateltavana turkulainen muusikko Kaj Peter Harju.

1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Pohjanmaalta Turkuun vuonna -95 emigroinut laulaja/kitaristi. Mulla oli ekat tärskyt musiikin kanssa jo ihan pienenpienenä. Piano tuli tutuksi alle kouluikäisenä ja kitara vähän myöhemmin. Ekat bänditouhuilut aloitin joskus alle kymmenkesäisenä naapurin Tompan kanssa. Se oli peruskokoonpano: kattila/pahvilaatikko, rummut ja balalaikka. Muistan ekan biisin nimenkin: ”Punainen panssarivaunu”. Tällaisena rauhanmiehenä olen tehnyt kaikkeni, ettei tuo tekele vain vuotaisi julkisuuteen…

Kun tuosta infernaalisesta rockduosta irtauduin, perustin lukuisia eri kokoonpanoja joiden kanssa sitten keikkailtiin missä milloinkin. Noin 17-vuotiaana mulle kolahti ”mies ja kitara” -tyyppiset jutut; Neil Young etunenässä. Aloin keikkailemaan trubaduurina bileissä ja olen myös jatkanut sillä tiellä; koko ajan omaa materiaalia kirjoittaen. Vuonna -98 ilmestyikin sitten ensimmäinen oma sooloalbumi ”Kaj Harju” joka sai hyvän vastaanoton.

Vuonna 2000 syntyi poikani Hemmo ja musiikki jäi hetkeksi taka- alalle. 2000-luvulla olen tehnyt lastenkiertueita ja näytellyt Carl Michael Bellmania. Vuonna 2010 perustin kaksi bändiä, Olipa Kerran Orkesterin ja Stone Moon Junglen. SMJ: n kanssa julkaistiin EP-levy loppuvuodesta 2012. Sen teko oli pitkä prosessi mutta samalla hyvin palkitseva. Arvostelut ja menneen vuoden keikat lupaavat yhtyeelle mielenkiintoista tulevaisuutta.

Olen tähänastisessa elämässäni saanut tehdä hienoja proggiksia hienojen tyyppien kanssa. Mikäs sen mukavampaa, kun saa heilua kitaran kanssa lavalla mahtavien soittajien kanssa ja keikan jälkeen järkkäri tarjoo sulle pullon olutta!

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Jep, vaikkakin nyt vähemmän. Takavuosina olin hyvinkin aktiivinen lainaaja. Varsinkin levyjä tuli kuskattua kotiin sellaisia määriä ettei aina tullut kuunnelleeksi puoliakaan niistä. Täytyy sanoa että Turun musakirjasto on kyllä eri hieno instanssi ja tarjoaa musiikin nälkään hyvin kattavan pöydän.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Mä menin naimisiin heinäkuussa 2011. Hääpäivä päätettiin ja huomattiin, että se on Ruisrock-lauantai. Sanoin tulevalle vaimolleni että mun säkällä siellä on tietty Manu Chao esiintymässä just silloin. Meni päivä tai pari ja kaveri soitti et hei, Manu tulee Ruisrockiin! Silloin kyllä vähän jänskätti. Noh, Manu veti keikan sunnuntaina ja me oltiin vaimon kanssa siellä sitten häämatkalla. Awesome!

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Turussa on paljon mielenkiintoisia bändejä, mutta liian vähän kunnon keikkamestoja, joissa vähemmänkin tunnetut artistit voisivat tuoda musiikkiaan ja liveaktiaan esille. Trubaduurikeikoillani huomasin esimerkiksi Tampereen olevan paljon Turkua eläväisempi livekaupunki. Hienoja keikkoja on kyllä Turussakin nähty!

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Fleet Foxes: Koko tuotanto.

Harmoninen bändi jolta löytyy tunnetta ja oivaa melodiantajua.

Arcade Fire: Neon bible

Mä niin diggaan tätä levyä. Muuntautumiskykyisellä bändillä on myös taito punoa kauniita melodioita.

W. A. Mozart: Requiem

”Mosse” on mun musiikillinen kingi ja Requiem aivan uskomattoman hieno teos.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Levynkansinäyttely Raision musiikkiosastolla: David Crosbyn, Stephen Stillsin, Graham Nashin, ja Neil Youngin yhteistä tuotantoa

Levynkansinäyttely Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla tammikuussa 2013 – Crosby, Stills & Nash (and Young). David Crosbyn, Stephen Stillsin, Graham Nashin, ja Neil Youngin yhteistä tuotantoa. (Levynkannet Markku Oksasen kokoelmista).

Crosby, Stills & Nash/Crosby, Stills & Nash

Crosby, Stills & Nash/Crosby, Stills & Nash

Crosby, Stills, Nash & Young/Deja Vu

Crosby, Stills, Nash & Young/Deja Vu

Crosby, Stills, Nash & Young/4 Way Street

Crosby, Stills, Nash & Young/4 Way Street

Crosby, Stills & Nash/CSN

Crosby, Stills & Nash/CSN

Crosby, Stills & Nash/Daylight Again

Crosby, Stills & Nash/Daylight Again

Crosby, Stills, Nash & Young/American Dream

Crosby, Stills, Nash & Young/American Dream

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uncategorized

Raision musiikkiosaston kuukauden albumiklassikko: Crosby, Stills & Nash – Crosby, Stills & Nash

Crosby, Stills & Nash / Crosby, Stills & Nash (1969)

Los Angelesissa sijaitseva legendaarinen rock-klubi Whiskey A-Go-Go näytteli merkittävää roolia superyhtye Crosby, Stills & Nash´in synnyssä. Byrds-yhtyeeseen kuulunut David Crosby kuuli siellä keväällä 1967 ensimmäisen kerran kovassa nousussa ollutta Buffalo Springfield –yhtyettä, jossa soittivat hänen tulevat bändikaverinsa Stephen Stills ja Neil Young. Saman vuoden joulukuussa toisiinsa jo tutustuneet David Crosby ja Stephen Stills olivat samaisella klubilla kuuntelemassa englantilaista The Hollies´ia, jonka laulaja Graham Nash teki heihin vaikutuksen. Vuoden 1968 lopulla aikaisemmat yhtyeensä taakseen jättäneet David Crosby, Stephen Stills ja Graham Nash alkoivat harjoitella yhdessä ja solmivat Atlantic-levy-yhtiön kanssa levytyssopimuksen.

crosbyToukokuussa 1969 julkaistulla debyyttialbumillaan Crosby, Stills & Nash he yhdistivät folkmusiikista tutun moniäänisen laulun rock- ja pop-vaikutteisiin saavuttaen ihastuneen vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Levyn tunnetuimmat laulut Stillsin säveltämä Suite : Judy Blue Eyes ja Nashin Marrakesh Express menestyivät myös singleinä. Stemmalaulun mestarit vastasivat itse levynsä tuottamisesta. Laulun lisäksi Stills soitti kitaraa, bassoa ja sähköurkuja, Crosby rytmikitaraa ja Nash akustista kitaraa. Yhtyeen rumpalina oli Dallas Taylor.

David Crosby, Stephen Stills ja Graham Nash olivat paitsi huippuluokan laulajia ja lauluntekijöitä myös vahvoja persoonallisuuksia. David Crosbyn juuret olivat folkrockissa, Graham Nashin englantilaisessa popmusiikissa ja Stephen Stillsin rock & rollissa ja bluesissa. Näistä aineksista syntyi heidän loistava esikoisalbuminsa.

Kesällä 1969 yhtyeeseen liittyi täysivaltaiseksi jäseneksi soolouransa jo aloittanut Neil Young, ja tällä kokoonpanolla he esiintyivät elokuun puolivälissä Woodstockin rockfestivaaleilla. Seuraavana vuonna ilmestyi Crosby, Stills, Nash & Youngin klassikkoalbumi Deja Vu, mutta jo saman vuoden lopulla heidän tiensä erosivat sisäisten ristiriitojen vuoksi. Neljä vahvaa ja erilaista persoonallisuutta oli jo liikaa samassa yhtyeessä. David Crosby, Stephen Stills, Graham Nash ja erityisesti Neil Young ovat sittemmin menestyneet omilla soolourillaan unohtamatta kuitenkaan aika ajoin toteutettuja yhteisiä levytyksiä ja esiintymisiä.

Altti Koivisto

(Kokonaisuus esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla tammikuussa 2013)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio