Aihearkisto: Elämäkerrat suomeksi

Viikon kirja: Born to run – omaelämäkerta / Bruce Springsteen

Bruce_kirja

Bruce Springsteen: Born to run – omaelämäkerta

käsikirjoituksesta suomentanut Ilkka Rekiaro

Otava 2016, 534 s.

Taas menin lankaan, kun uskoin mainospuheita loistavasti kirjoitetusta omaelämäkerrasta. Suuresta kirjallisuudesta ei nytkään ole kyse, mutta hällä väliä. Kun on muutamankin kerran hihkunut riemusta Sherry Darlingin tahdissa tai liikuttunut kyyneliin Independence Daytä kuunnellessa, niin eipä sitä ihan kauheasti häiriinny vaikka teksti onkin paikoitellen hieman vapaamuotoista, tai jos totta puhutaan, ihan kuin suoraan sanelukoneesta purettua.

Ja mahtuu väliin kirjallisia tähtihetkiäkin, kuten sivulla 29, kun Springsteen kertoo muistojaan kouluajoista 1950-luvulla ja avaa hiukan myös ajatuksiaan katolisuudesta.

Tällainen on maailma, josta löysin oman lauluni alun. Katolisuudessa oli sitä runoutta, vaaraa ja pimeyttä, jotka kuvastivat sisintäni ja mielikuvitustani. Löysin karun, kauniin maan, mielikuvitusrikkaiden tarinoiden maan, sanoin kuvaamattomien rangaistusten ja äärettömien lahjojen maan. Se oli upea ja surkea maa, johon minä joko sovin tai minut sovitettiin. Ja se on kulkenut rinnallani valveunena kautta elämäni. Nuorena aikuisena yritin saada siitä tolkkua. Yritin vastata sen esittämään haasteeseen juuri siitä syystä, että on ylipäätään olemassa sielu, jonka ihminen voi menettää, ja rakkauden valtakunta, johon voi päästä. Levitin kaiken sen, mitä olin omaksunut, perheeni, ystävieni ja naapureideni kituuttavan elämän päälle. Tein siitä jotain, minkä kanssa pystyin painiskelemaan, mitä pystyin ymmärtämään, jotain mihin saattaisin pystyä jopa uskomaan. Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, minulla on ”henkilökohtainen” suhde Jeesukseen. Hän on edelleen yksi minun isistäni, joskin hänen kohdallaan on kuten oman isäni kohdalla: en enää usko hänen jumalalliseen voimaansa. Minä uskon hartaasti hänen rakkauteensa, hänen kykyynsä pelastaa…mutta ei tuomita…sitä on muutenkin jo tarpeeksi.

Lapsuudesta ja varsinkin suhteesta isään Brucella riittää paljon kerrottavaa. Isä ei ollut mikään helppo ihminen, vaan pikemminkin pelottava, itseensä sulkeutunut ja äkkipikainen. Ymmärrys vanhaa miestä kohtaan kuitenkin kasvaa tarinan edetessä, ja Bruce myöntää näkevänsä isän edesottamuksissa myös yhtäläisyyksiä omaan käytökseensä varsinkin silloin, kun kaikki ei suju hyvin.

Nuoruusaikojen bändeistä New Jerseyssä on hauskaa lukea. Samaan aikaan elämäkerran kanssa julkaistiin äänite Chapter and Verse, jonka ensimmäiset biisit ovat ajoilta ennen E Street Bandia. The Castilesin Baby I kulkee rautalankakitaroineen tosi lujaa, mutta hauskinta siinä on ehkä kuitenkin poikien laulusoundi, jossa voi kuulla vielä pientä kehittymisen varaa. Steel Mill alkaa tuntua jo ihan kunnolliselta R&B:ltä ja mukaan valitulla biisillä He is guilty kuuluu jo tuttuja Springsteen -maneerejakin.

Shoren uusin klubi Pandemonium Club oli avattu Sunset Avenuen ja maantie 35:n risteykseen. Se oli lainelautatehtaasta katsoen mäen juurella. Kävelyetäisyydellä. Siellä soitettiin pienellä lavalla baarin takana: soittajia erotti baaritiskin ääressä istuvista asiakkaista vain kapea ränni, jossa oli viinapulloja, jääpalalaareja ja oluthanoja. Baarimikkojen pyrstöt (tyttöjen nätit pyrstöt saivat illan kulumaan vikkelään), tiski, jakkaroilla istuvat asiakkaat, heidän takanaan seisoskelevat ja muutama pöytä sekä tanssilattia levisivät 180 asteen panoraamana bändin eteen. Pandemoniumin (’hullunmylly’) ei tarvinnut nähdä kovin paljon vaivaa tehdäkseen nimelleen oikeutta. Se veti puoleensa monenkirjavaa, usein yhteensopimatonta yleisöä. Maantietä 35 kotiin rullaavat rekkakuskit, Monmouth Collegen opiskelijat, Shoreen rantalomalle saapuneet kesäturistit, musiikkia kuuntelemaan tulleet hipit ja kaikenkarvaiset baarikärpäset tunsivat vetoa Pandemoniumiin, koska se oli ajan hermolla ja sisustettu loisteliasta vaikutelmaa halvasti jäljitellen.

Musiikin suhteen elämäkerta keskittyy juuri niihin levyihin, joihin toivoinkin. Ekalta levyltä, Greetings from Ashbury Park, en itse muista kuin yhden biisin, Blinded by the light. Sitä olen kuunnellut ihan pentuna kasettimankalta, tosin epäilen nauhoittaneeni radiosta Manfred Mann’s Earth Bandin popimman version, vaan kukapa sitä enää tietää. Seuraavia älppäreitä The Wild, the Innocent and The E Street Shuffle, Darkness on the Edge of Town ja Born to run kuuntelin 80-luvun alkuvuosina tosi paljon ja oli mukava lukea niiden tekemisestä. Olisi voinut arvata, ettei levyjen loistelias soundi ole syntynyt aivan sattumalta, mutta oli silti yllättävää saada tietää vaikkapa The River’istä kuinka paljon sen äänittämiseen ja miksaamiseen on pistetty aikaa ja vaivaa.

Jotkut miksimme jäivät äänipöydälle kolmeksi, neljäksi päiväksi, jopa viikoksi, kun me hössötimme, sähläsimme ja teilasimme toisiamme yrittäessämme onnistumatta saada mukaan kaikki haluamamme maailmat. Joillakin mikseillä on kolmepaikkainen ottonumero. Olimme väkivaltaisen pettyneitä ja ymmällämme, kirosimme veljiämme jotka julkaisivat levyjä ja menivät kiertueille kuten normaalit ihmiset ja viimein kysyimme jopa Jumalalta: miksi me, Herra, miksi? Lopulta Charlien käytyä kahdenkymmenen kappaleemme karusellin läpi toisen tai kolmannen kerran saavutimme jonkinmoisen voiton. Olimme onnistuneet. En suinkaan ollut unohtanut, että Bob Clearmountain oli miksannut kolmessakymmenessä sekunnissa ”Hungry Heartin”, josta pian tulisi (meidän ainoa) top 5 -hittimme, mutta emme olisi kuuna päivänä voineet työskennellä Bobin kanssa. HÄN OLI HELVETTI LIIAN NOPEA! Meillä oli tarve märehtiä, miettiä, älyllistää ja henkisesti masturboida itsemme lamaannuttavaan kiihkoon. Halusimme rääkätä itseämme, kunnes olisimme tehneet sen…MEIDÄN TAVALLAMME! Ja siihen aikaan E Streetissä meidän tapamme oli ainoa tapa, toisin sanoen VAIKEIN TAPA. Kuten Smith Barneyn pankkiiriliikkeen mainoksissa sanottiin, me teimme rahaa vanhan ajan tyyliin, ansaitsemalla, ja sitten poltimme sen, törsäsimme lukemattomiin ja taas lukemattomiin hedelmättömiin tunteihin valtaisassa teknisessä ryhmärunkkauksessa.

Born in the USA:n jälkeiset levyt käsitellään paljon lyhyemmin, kirjan loppupuoli keskittyy enemmän muuhun kuin musiikkiin. Aika laajasti Springsteen kertoo myös muuntautumisestaan kitaristista lauluntekijäksi, kiinnostumisestaan yhteiskunnallisista epäkohdista ja halustaan vaikuttaa niihin sanoitusten kautta.

Muutamia muusikkoystäviä kuvataan tarkemmin, sekä Little Steven että Clarence Clemons saavat molemmat omat lukunsa. Naissuhteistaan stara kertoo hienotunteisesti, moniakin viehättäviä tyttöystäviä mainitaan, mutta nimeltä kerrotaan vain kahdesta, ensimmäisestä vaimosta Julianne Phillips’istä ja nykyisestä aviopuolisosta Patti Scialfasta, joka on ollut jäsenenä bändissäkin jo vuodesta 1984.

Springsteen kirjoittaa avoimesti myös ongelmistaan. Tasapainoileminen kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa stadionkiertueiden lomassa ei ole ollut helppoa. Masennukset ovat syventyneet iän karttuessa mutta toistaiseksi hyvä lääkitys on aina vähitellen nostanut elämänlaadun takaisin korkealle. Teos päättyy kodin, perheen ja kotiseudun ylistykseen. Epilogissa hymyilee loppusyksyn aurinkoinen päivä. Bruce käynnistää pyörän, kiristää kypärän ja kietaisee bandanan kasvoilleen, pujahtaa Manasquanin pikkukaupungista maantielle 34 ja ajaa pohjoiseen, kunnes liikenne harvenee.

Pyörässäni ei ole katetta, joten sadan kilometrin tuntinopeudella puhaltava tuuli rökittää hellittämättä rintaani, puskee minua satulassa taaksepäin, uhkaa hiljaisella äänellä lennättää minut kolmensadan kiitävän teräskilon selästä ja muistuttaa minua siitä, että seuraava hetki ei anna jatkosta minkäänlaisia lupauksia … ja muistuttaa myös siitä, miten hyvin asiat ovat tänä päivänä, tässä elämässä, kuinka onnekas olen ollut ja kuinka onnekas olen…

 

Erja Metsälä

(Teksti on julkaistu aiemmin blogissa Kirjamuistikirja – Erjan lukupäiväkirja 22.10.2016)

 

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Viikon kirja

Viikon kirja: Joni Mitchell omin sanoin – lauluntekijän elämä

joni-mitchell-kansiHieman harhaanjohdetuksi tunsin itseni kun aloittelin tämän elämäkerran lukemista, ja vähällä oli, ettei teoksen nimi alkanut vaikuttaa huonolta vitsiltä. Joni Mitchell omin sanoin,  ja sitten Malka Marom kertoo lähinnä itsestään. Jos Joni oli mainittu, oli kyse siitä, kuinka Malka keksi hänet, kuinka Malka ensimmäisenä tajusi kuinka lahjakas Joni oli, kuinka Malkan kannustus oli aivan ratkaisevan merkityksellistä Jonin uran alkuvaiheessa, kuinka tärkeä ystävä Malka oikein Jonille olikaan…

Totta varmaan joka sana, mutta huokaisin helpotuksesta kun Marom lopulta pääsi asiaan, eli Joni Mitchellin haastatteluihin. Olen ollut fani jostakin 70-luvun lopulta, ainakin siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa kuulin biisin Coyote elokuvassa The Last Waltz. Joni jäi tuosta taltioinnista mieleen myös siitä, kuinka hän huolehti hetkellisesti hieman avuttomasta maanmiehestään Neil Youngista.

Elämäkerta on koostettu kolmesta haastattelusta, joista kaksi ensimmäistä ovat jo 1970-luvulta. Mukana on lisäksi osia muista haastatteluista, joissa Jonin kanssa työskennelleet muusikot kertovat hänestä ja hänen tavastaan tehdä musiikkia. Keskustelujen pääaihe on taide, Mitchell kertoo melko tarkasti kiinnostuksensa kohteista ja ottamistaan vaikutteista eri aikoina. Päällimmäiseksi nousee hänen pyrkimyksensä oppia ja kehittyä sekä lauluntekijänä että kuvataiteilijana, taiteelliset pyrkimykset ovat koko ajan tärkeämpiä kuin menestys.

”Kasvuni on ollut hidasta, crescendo, ja perustunut tyytymättömyyteeni edellisestä projektista, siihen missä ajattelen olleeni heikko, ei siihen, mitä kriitikot ajattelivat. Kriitikot sivuuttivat paljon siitä, mitä itse ajattelin kasvuna, ja ylistivät paljon sellaista, jota minä pidin työssäni tavallisena. Olin useimmiten eri mieltä heidän kanssaan. Joten minun piti luottaa paljon omiin mielipiteisiini, vaikka kysyinkin jatkuvasti heiltä neuvoa ja pohdin niitä, en vain hylännyt suoraan.” 

joni-runoToki Joni kertoo yksityiselämästäänkin. En ole koskaan tajunnut kuinka omakohtaisia hänen laulujensa sanoitukset ovat. Olen pitänyt niitä kauniina ja vähän mystisinä, mutta nyt näyttääkin siltä, että ne kertovatkin yllättävän suoraan eletystä elämästä. Kirjaan on otettu mukaan monia sanoituksia. Alkuperäiset tekstit puoltavat paikkaansa, mutta suomennoksista en pitänyt. Itse asiassa ne ärsyttivät niin paljon, että jossain vaiheessa aivan yksinkertaisesti vain lakkasin lukemasta niitä. En halua silti moittia suomentajaa, tehtävähän on ollut erittäin vaativa ellei liki mahdoton.

joni-maalaus

Mukana on myös kuvia Mitchellin maalauksista. Kuvat ovat kauniita, jotkut hauskojakin, mutta niiden mielenkiintoisuus taitaa kuitenkin perustua enimmäkseen musafanitukseen. Maalaaminen on silti ollut Mitchellille tärkeä henkireikä, varsinkin sellaisina kausina kun musiikin tekemisessä on ollut taukoa.

Joni Mitchell omin sanoin : lauluntekijän elämä, toim. Malka Marom

Joni Mitchell in her own words, suom. Sini Linteri

Nemo 2015, 300 s.

Teksti on julkaistu blogissa Kirjamuistikirja – Erjan lukupäiväkirja viime kesänä,  20. heinäkuuta 2016.

Tästä blogiin: https://esperanzan.blogspot.fi/

Varaa kirja Vaski-verkkokirjastosta

Erja Metsälä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Viikon kirja

Raision kirjaston Vinyyli-iltamien puhujavieras Sini Linteri – ’näkökulmassani korostuu Joni Mitchellin runollisuus’

Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamat järjestetään maanantaina 7.3. klo 16–19. Illan teemana on laulaja-lauluntekijä Joni Mitchell.

Malka Maromin kirjoittaman Joni Mitchell omin sanoin: lauluntekijän elämä -kirjan suomentaja Sini Linteri saapuu Raisioon puhumaan aiheesta.

joni mitchell-kirja

Linteri kertoo ihastuneensa erityisesti Mitchellin tekemiin sanoituksiin. Vaikka artisti oli alkujaan Linterille melkoisen tuntematon suuruus, taustatyön ja käännösprojektin aikana myös musiikki tuli tutuksi.

– Erityisesti minua kiehtovat hänen laulujensa sanat. Hän maalaa sanoilla – toisinaan raastavan henkilökohtaisia kuvia, joihin on helppo samaistua, toisinaan vaikeasti tavoitettavia, lähes absurdeja tilannekuvia. Joka tapauksessa hänen laulunsa pysäyttävät.

– Minun näkökulmassani korostuu ehkä enemmän juuri Mitchellin runollisuus, mutta hänen lyriikoitaan on arvostettu paljon, kuten Malkakin sanoo kirjassaan: ”Itse asiassa luin For the Roses -levyn arvostelun, ja siinä sanottiin: ”For the Roses -levyn pitäisi vakuuttaa kaikki, että tämä nainen ei ole koskaan ollut folklaulaja. Hän on runoilija, joka somistaa runonsa musiikilla”.

Kaikki kirjassa mukana olevat laulut nousevat esille Jonin haastatteluosuudessa. Osaan kappaleista viitataan vain lyhyesti mutta joistakin kerrotaan paljonkin taustaa. Tämä helpotti Linteriä lyriikoiden käännöstyössä. Esimerkinä Barangrill-laulun kolmannen säkeistön synnystä kerrotaan kirjassa suhteellisen tarkkaan.

-Jonkin verran etsin lisätietoa lauluista, kun yritin selvittää sanojen merkityksiä, mutta osa lyriikoista jäi kirjan tiedoista ja selvitystyöstä huolimatta etäisiksi tai tavoittamattomiksi.

Linteri toteaa elämänkerran muodon, jutustelevan tyylin olevan kirjan vahvuus. Tarina etenee koko ajan, koska kaikki perustuu radiohaastatteluihin. Koska haastattelija on Jonin ystävä,  vaikuttaa se myös jutustelevaan tyyliin. Kirjassa painottuu Jonin itseoppineisuus musiikin alalla ja musiikin synty intuition ohjaamana.

-Kirja antaa Jonista aika pitkälle sellaisen kuvan, mitä hän on itse valmis näyttämään. Kirjassa ei tosiaan ole muuta kuin radiohaastattelut auki kirjoitettuna ja kevyesti editoituna sekä lyriikoita, ei kirjoittajan selityksiä tai taustaselvityksiä. Kuva jää osin hämäräksi ja pirstaleiseksi. Jotkin haastatteluissa mainitut asiat herättävät enemmän kysymyksiä kuin mitä antavat vastauksia. Kirja antaa kuvan monin tavoin lahjakkaasta naisesta – laulaja-lauluntekijästä ja taiteilijasta – joka on kulkenut omaa polkuaan.

-Mitchell-kirja oli todella antoisa käännösprojekti. Lyriikoiden suomentaminen oli haasteellista mutta palkitsevaa, ja kirjan ja siihen liittyvän selvitystyön kautta Joni Mitchellistä avautui kiinnostava kuva.

(Joni Mitchell omin sanoin: lauluntekijän elämä -kirjaa on myynnissä myös Vinyyli-Iltamissa)

Teksti J.Kaunisto

Vinyyli-iltamat

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Marko J. Ollilan Sonata Arctica -kirja Musaston arviossa

sonata-kirja4

Marko J. Ollilan operoima Sonata Arctica -historiikki kertaa Kemin raskaamman musiikin vientituotteen vaiheet suoraviivaisen ja tiivistetyn kaavan avulla. Sonata Arctican uraa kuvaava käyrä piirtyy hieman tavallisesta poikkeavana – nopea nousu nollapisteestä aallonharjalle kohti tasaisempaa suosiota. Ainakin kirja välittää kuvaa helposta, nopeasta ja suoraviivaisesta noususta power metallin kärkikahinoihin. Sonata Arctica iski oikeaan aikaan kuumana vellovaan genrelokeroon – jo debyyttilevyn ansioilla bändi hankki Japanista pitkä-aikaisen suosion ja samalla kansainvälisen selkänojan. Sonata Arcticalle on koko uransa aikana riittänyt keikkoja Suomen ulkopuolella, joka asettaa orkesterin omalaiseensa asemaan.

Vaikka kirja etenee suoraviivaisesti ja mielikuvituksettomasti albumi-kiertue-albumi -jatkumon pyhän kolminaisuuden keskellä, kirjan parasta antia ovat soittamisen ja etenkin kiertämisen kovien lunnaiden selvittäminen. Kun nuorella iällä lähdetään heti ulkomaan kiertueille, henkilökemiat nousevat nopeasti arvoon arvaamattomaan. Sonata Arcticankin tarinassa miehistöä vaihtuu mutta kolonna ei hyydy. Show must go on. Lopulta soittotaitoa tärkeämpääkin on uuden pelimannin sujuva sulautuminen porukkaan. Kirja antaa kaikille osapuolille, niin entisille soitomiehille kuin tekniikan tyypeille mahdollisuuden sanoa sanottavansa.

Ollilan Sonata-kuviointi jättää kuitenkin toivomisen varaa, varsinkin vähemmän vannoutuneille Sonata-faneille. Miehistön haastattelut liikkuvat kapealla osa-alueella. Sonatan takaista “oikeaa elämää” käsitellään vain sivulauseissa. Taustoitus on myös kovin vaatimatonta. Asiat tuntuvat tapahtuvan jossain “Sonata-universumissa”, ympäristöä ja viitekehyksiä ei vaivauduta asettamaan riittävästi kartalle. Myös kirjaan haastateltujen henkilöiden määrä on puristettu minimiin. Sonata-kirjasssa sukulaiset ja kylänmiehet eivät pääse asiaan – mikä on toisaalta negatiivinen ja yhtäältä positiivinen kommentti.

Kirja pysyy kuitenkin asiassa. Sivupoluille ei lipsuta. Suoraviivaisen historian viivan piirtämisen ohessa Sonatan päällikkö Tony Kakko saa luvan ja oikeuden päättää opuksen musiikkiaiheisella ja suhteellisen korkealentoisella novellilla. Sonata-kirja on faneille pakko-ostos ja meille muille sujuvasti etenevä välintilinpäätös yhden kotimaisen metallivientituotteen parhaista suosion vuosista.

(Arvio julkaistu aikaisemmin Mesta.net (Elisa) -sivustolla)

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee

Apulanta – kaikki yhdestä pahasta, jälleen laatukirja Ari Väntäseltä

Kaikki Apulannasta

Ari Väntänen: Apulanta - kaikki yhdestä pahasta (Like, 2014).

Ari Väntänen: Apulanta – kaikki yhdestä pahasta (Like, 2014).

Ari Väntäsen bändihistoriikki Apulanta  kaikki yhdestä pahasta ilmestyi vuoden 2014 legendaaristen helteiden päätteeksi. Turun musiikkikirjastossa 17.9. klo 18 vieraileva kirjailija teki kuumasta bändistä sen mitä odotettiin: erinomaisen kirjan. Viiden vuoden sisään julkaistut kolme Väntäsen teosta ovat suomalaisen rockhistorian merkkiteoksia. Paksut niteet Hanoi Rocksia ja Michael Monroeta tulivat todelliseen tarpeeseen. Hienoa on myös se, että hyvin tehty työ on löytänyt lukijoita. Juuri nyt uusi Apulanta-teos on kirjastojen varausjonojen ja kirjakauppojen myyntilistojen kärjessä.

Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ovat erinomainen esimerkki perisuomalaisesta puhumattomuudesta. Mitään ylimääräistä ei kaverille tilitetä, vaikka menisi kuinka huonosti. Suhde musiikkibisnekseen, mediaan ja julkisuuteen jättää myös jälkensä. Ulkopuolisuus välittyy monella eri tasolla. Opiskelun sijaan nuorten miesten ajan vei oma bändi. Ihan tavalliset, mutta lahjakkaat jannut joutuivat pian suomalaiseen mediamyllerrykseen. Julkisuus ja eristäytymisen tarve antavat ja ottavat. Tarinoinnin mehukkuutta lisää tietysti se, että juuri mylläkkää Apulanta on hakenutkin.

Toni Wirtanen (vas.), Sipe Santapukki ja kirjailija Ari Väntänen Turussa elokuussa 2014.

Toni Wirtanen (vas.), Sipe Santapukki ja kirjailija Ari Väntänen Turussa elokuussa 2014.

Nyt ydinkaksikko Toni ja Sipe sekä yhtyeestä pois jääneet Tuukka Temonen, Sami Lehtinen ja monet muut avautuvat elämästään tosissaan. Kun puhe on suoraa, lukijan ei tarvitse tirkistellä. Jään miettimään miten mielenkiintoista meidän on lukea jutustelua, kun asioita on jäänyt valtavasti käsittelemättä heidänkin kesken? Kirjan tekemisen on täytynyt olla antoisaa, sillä Väntäsen välittäjän kyvyillä näyttää olleen selkeä tarve.

Väntänen vie tapahtumia ja tekstiä eteenpäin taidokkaasti. Tarinan virta tuntuu yhtä aikaa voimakkaalta ja huomaamattomalta, kuin huippuunsa viritetty elokuvasoundtrack. Musiikki tekee elokuvissa suuren vaikutuksen, mutta huomaat sävellystyön ja editoinnin taidokkuuden vain hetkittäin, jos ollenkaan. Kun luet Apulantaa, on aivan sama tunnetko jokaista sinkkuhittiä tai albumia, sillä reilut 400 sivua solahtaa sisääsi kuin itsestään. Näin sen pitää mennä.

***

Väntänen vierailee Turun musiikkikirjastossa

Kirjailija Ari Väntänen vierailee jälleen Turun musiikkikirjastossa keskiviikkona 17.9.2014 klo 18. Musiikkikirjaston Stagelle on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Teksti ja kuvat: Tuomas Pelttari

 

1 kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Kiitos musiikista, ABBA!

Uutta ja retroa Turun Musiikkikirjastossa

ABBA

Abban levynkansia.Nyt lainattavana Abban klassikkoalbumeita, mukana myös muutama Deluxe Edition sekä boksit Thank You For The MusicThe Albums ja The Complete Studio RecordingsEsillä Turun Musiikkikirjaston Loungessa myös Abban nuotteja, DVD-levyjä sekä historiikit ja muuta kirjallisuutta yhtyeen vaiheista. Tervetuloa kirjastoon!

ABBA on käsite

Agnetha, Anni-Frid, Benny ja Björn tekivät musiikkia, joka on yhä vertaansa vailla. Vuosina 1973–1981 julkaistiin kahdeksan albumia, joista parhaat muokkasivat popmusiikkia ikuisesti. Yhtye hajosi vuonna 1982, mutta musiikki elää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Boksit, Elämäkerrat englanniksi, Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Ari Väntänen: Musiikkiaarteita maakunnasta, osa 6

Ari Väntänen

Michael Monroe (vas.) ja Ari Väntänen. Valokuva: Johanna Fagerholm.

Michael Monroe (vas.) ja Ari Väntänen. Valokuva: Johanna Fagerholm.

Ari Väntäsen toinen kirja Michael Monroe (Like) ilmestyi kauppoihin 26. lokakuuta 2011, parahiksi Helsingin kirjamessuille. Väntäsen uusi teos kertoo turkulaistuneesta rocktähdestä Michael Monroesta – kansainvälisen sooloartistin, muusikon, bandleaderin, oman tien kulkijan polveilevasta elämästä ja urasta.

Elämäkerta avaa ensi kertaa laajasti Michaelin elämää ja kiihkeitä seikkailuja musiikin ihmeellisessä maailmassa. Michael Monroe ei ole jatkoa Väntäsen vuonna 2009 ilmestyneelle teokselle Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (Like), vaan itsenäinen elämäkerta. Toki Hanoi Rocks käydään läpi, mutta lyhyesti.

Väntäsen debyyttikirja Hanoi Rocks – All Those Wasted Years ilmestyi vuonna 2009. Jäntevästi kirjoitettu tarina suomalaisesta rockyhtyeestä matkalla suureen kuuluisuuteen oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjassa kerrotaan Hanoi Rocksin tarina 1980-luvun puoliväliin asti. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin bändi ei enää voinut olla olemassa.

***

Väntäsen molemmat kirjat ovat suomalaisen historiikki- ja elämäkertakirjallisuuden ehdotonta kärkeä. Elämäkerturi osaa kehitellä tapahtumista, kommenteista, haastatteluista ja kaikesta historian havinasta vilpitöntä ja toimivaa tarinaa. Väntänen hallitsee tyylinsä ja aineistonsa. Kirjoissa on kiihkeyttä, intohimoa ja huumoria –  toisaalta asiallisuutta ja täyttä asiaa.

Ari Väntänen: Michael Monroe (Like, 2011)Musasto julkaisee Ari Väntäsen haastattelun samalla kun aiheesta avataan vitriininäyttely Turun Musiikkikirjastossa. Näyttelyssä on esillä Väntäsen molemmat kirjat, arvosteluita sekä Michaelin ja Hanoi Rocksin levyjä. Näyttely on esillä kahden kuukauden ajan 2.1.2012. saakka. Musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä on esillä Hanoi Rocksin LP-levyjä 7.12. saakka.

Ari Väntänen (s. 1974) on kirjailija, toimituspäällikkö ja muusikko. Michael Monroe ja Hanoi Rocks ovat suomalaisia rocklegendoja.

Kirjailija Ari Väntänen on juttu- ja näyttelysarjan Musiikkiaarteita maakunnasta kuudes osa.

***

Ari Väntänen puhuu Musastolle:

Onnittelut uuden kirjan johdosta! Miltä nyt tuntuu?

– Kiitos. Ei tämä nyt pahalta tunnu.

Mitä olet tehnyt ennen vuonna 2009 alkanutta kirjailijauraasi?

– Kerronko kaiken? Synnyin ja sain lahjaksi ukulelen, jota luulin kitaraksi. Leikin intiaania, opin lukemaan, näin E.T:n elokuvissa ja innostuin äänilevyistä. Vinguin itselleni sähkökitaran, sain elämäni ainoan kympin englannissa ja olin töissä divarissa, josta ostin saamallani palkalla levyjä. Kävin lukion, mietin kirjoittamista ammattina ja matkustelin. Tapasin puolisoni, päädyin Turkuun ja olin työtön kunnes pääsin opiskelemaan. Soitin bändeissä, kirjoitin rocklehtiin ja valmistuin yliopistosta. Pääsin sattumalta tutkijaksi ja tein siinä sivussa rocktoimittajan hommia. Sitten olin taas työtön, kirjoitin kirjaa ja sain Suesta toimituspäällikön viran. Olen siis rokkitoimittaja, joka on kirjoittanut kaksi kirjaa, en päätoiminen kirjailija.

Missä vaiheessa musiikki tuli elämääsi?

– Löysin lapsena serkkuni Johnny Cashin Live in San Quentin -kasetin ja jonkun Elviksen kasetin, jossa oli ainakin Blue Moon of Kentucky ja Yellow Rose of Texas. Tykkäsin kuunnella niitä ja leikkiä Elvistä ukulelen kanssa (Cash kuulosti jo silloin siltä, ettei sen kanssa ollut leikkiminen). Ensimmäinen oma kasetti oli Disco 1984. Kannessa oli neito leopardiuikkarissa ja nauhalla ainakin Queenia, Michael Jacksonia ja Totoa. Kova kolahdus oli Kissin Animalize-albumin tv-mainos. Sain sen kasetin, jonka kannessa luki ”Tv:stä tuttu!” Sitä myötä rockmusiikki ja popkulttuuri tulivat tutuksi ja rakkaaksi. Eikä into tunnu hiipuvan.

Olet rocklehti Suen toimituspäällikkö. Millaista työsi toimituksessa on?

– Enimmäkseen juttujen kirjoittamista ja sisällön toimittamista lehteen ja nettiin. Työajat ovat vapaat, minkä ansiosta olen pystynyt kirjoittamaan nämä kirjat. Ei minulla olisi ollut voimia niiden tekemiseen, jos olisin istunut yhdeksästä viiteen jossain toimistossa. Työni Suessa yhdistää kaksi asiaa, joista nautin eniten; musiikin ja kirjoittamisen. Eli pidän työstäni kovasti.

Miten löysit Hanoi Rocksin? 

– Löysin bändin Suosikin julisteesta vuonna 1984 ja paljon myöhemmin vinyylilevyiltä.

Ensimmäinen kirjasi Hanoi Rocks – All Those Wasted Years julkaistiin vuonna 2009. Mistä kirja sai alkunsa?

Kirjoja ja levyjä Turun Musakirjaston vitriinissä 1.12. saakka.– Siitä, että ihmettelin, miksei tuosta hiukeasta rock’n’roll-seikkailusta ole kirjoitettu kunnollista kirjaa. Päätin tehdä sen itse. Työstin käsikirjoitusta muutaman vuoden ja annoin sen sitten Michael Monroen luettavaksi. Hän piti tekstistäni, samoin kustantaja Like. Kirja ilmestyi samalla viikolla, jolla Hanoi Rocks soitti kahdeksan jäähyväiskeikkaa kuudessa päivässä Helsingin Tavastialla.

Uusi teos ilmestyy vain kaksi vuotta Hanoi-kirjan jälkeen. Milloin teit päätöksen Monroen elämäkerrallisen kirjoittamisesta? Oliko kirjoittaminen erilaista?

– Muistan sen verran, että kättelimme uuden kirjan tekemisestä, kun olin käymässä Michaelin luona kesällä 2009. Monroe-kirja syntyi kiivaammalla tahdilla kuin Hanoi-kirja, jota työstin yksikseni vuosia ennen kuin kehtasin näyttää käsikirjoitusta kenellekään. Monroe-kirja oli intensiivinen projekti.

Millaista työtä kirjoittaminen on? Miten keräät aineistoa?

– Aineistoa on monenlaista, ja sitä voi kerätä ja käyttää monin tavoin. Molempia kirjoja tehdessäni kävin plaraamassa kokoelmia myös teillä siellä musiikkikirjastossa. Käytän aineistona kaikkea olennaiselta tuntuvaa – artikkeleja, videoita, levyjä, radio-ohjelmia, tv-ohjelmia, tiedotteita, kirjoja… Teen myös itse paljon haastatteluja ja ammennan tuokiokuvia omista kokemuksistani ja havainnoistani. Se on aikaa vievää ja mukaansa tempaavaa työtä. Aineistosta pitää hahmotella ehjä tarina, joka ottaa lukijan mukaansa.

Miten yhteistyö kustantajan kanssa toimii?

– Mahtavasti. Hanoi Rocks -kirjan jälkeen halu jatkaa yhteistyötä taisi olla yhteinen. Päättelen tämän siitä, että kun kysyin Likeltä, haluaako se julkaista Michael Monroen elämäkerran, vastaus oli: ”Ai, että halutaanko?” Kummankin kirjan viimeistelyssä ja ulkoasun suunnittelussa olivat mukana kustannustoimittaja Kristiina Sarasti ja graafikko Tex Hänninen, jotka tekivät mitä loistavinta työtä. Kun olin saanut tekstin valmiiksi, kirjat saivat lopullisen muotonsa minun, Michaelin, Kristiinan ja Texin tiiviissä myllytyksessä.

Miten paljon teit yhteistyötä Michaelin kanssa?

– Paljon. Michael Monroe on tehnyt kaikkensa sen eteen, että hänen elämäkertakirjastaan tulisi paras mahdollinen. Hänellä on hämmentävän hyvä muisti ja valtavat kokoelmat kaikenlaista jännää ja hyödyllistä memorabiliaa, kuten valokuvia, lehtileikkeitä, videoita, levyjä ja sen sellaista. Michael omistautuu täysin kaikelle mitä tekee. Myös tälle kirjalle.

Millaista kirjailijan saama julkisuus on?

– Kirjoissani kerrotaan muusikoista, jotka ovat edelleen aktiivisia, tunnettuja, luovia ja voimissaan. Lukijaa kiinnostaa vain ja ainoastaan bändi ja artisti. Siksi kirjojeni julkisuus ja promoaminen on enimmäkseen niiden päähenkilöiden kontolla, mikä on minusta lähinnä helpottavaa. Myymispuolen taas hallitsee kustantaja. Mutta jos joku haluaa kysyä jotain kirjoittamisesta, vastaan kyllä mielelläni.

Millainen on kirjailijaunelmasi?

– Kirjan kirjoittaminen oli aikoinaan unelma. Koska Hanoi Rocks – All Those Wasted Years- ja Michael Monroe -kirjat tuli tehtyä aivan perätysten, tämä toisen kirjan julkaisu tuntuu aikamoiselta täyttymykseltä. Suurimman onnistumisen elämyksen koen silloin, kun saan kirjoitettua pätkän tekstiä, joka herää eloon mielessäni ja jonka rivien välissä tuntuu lukevan jotakin tärkeää.

Käännetäänkö teoksiasi englanniksi?

– Toivottavasti joskus.

Teetkö jo seuraavaa kirjaa?

– En!

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Haastattelut, Musasto suosittelee, Musiikkiaarteita maakunnasta, Näyttelyt Turku