Avainsana-arkisto: Love Records

Universal Music laittaa pakettiin kaikki Love Recordsin singlejulkaisut, myös B-puolet

love rr

Universal Music julkaisee Love Recordsin kaikki sinkut, myös b-puolet.

Kuuden cd-levyn kokoelma ’Love Records – kaikki singlet osa 1’ on ensimmäinen Love Records -sinkkubokseista, jotka julkaistaan yhtiön 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuoden 2016 aikana. Kokoelmilla julkaistaan kaikki Love-singlet A- ja B-puolineen katalogijärjestyksessä. Se tietää kuulijalle tunnelmien vuoristorataa, sillä ohjelmisto muistuttaa 1970-luvun Ylen integroitua sävelradiota: mitä tahansa voi tulla minkä tahansa jälkeen.

Tuhannen kappaleen numeroituna ja rajoitettuna painoksena julkaistavalla kokoelmalla on pyritty käyttämään alkuperäisiä Loven singlemasternauhoja niin huolellisesti kuin se on vain ollut suinkin mahdollista. Osa kappaleista on vinyylisiirtoja, joiden teknistä tasoa on kohennettu uusimmalla mahdollisella teknologialla. Kappaleiden esittelytekstit ovat Miska Rantasen käsialaa.

Love Recordsin syntysanat lausuttiin Kivelän sairaalan tupakkatilana toimivassa vessassa, jossa Otto Donner ja Chrisse Schwindt pyysivät toimintaan mukaan musiikkikriitikko Atte Blomia. Yhtiön ensimmäinen julkaisu oli teatteripiireistä tutun Kaj Chydeniuksen sävellyksistä koostuva albumi Lauluja joulukuussa 1966.

Musiikkikumousta ei tehty hetkessä. Ensimmäiset vuodet yhtiö toimi kolmen ihmisen intohimoisena harrastuksena päivätöiden ohella. Ruokahalu kasvoi syödessä: kolmikko oli täysin vakuuttunut, että heidän kaitsemansa musiikintekijät olivat valmiina lyömään itsensä läpi missä tahansa. Esimerkiksi yhtiön kasvattamasta Blues Sectionista suunniteltiin alusta asti vientituotetta. Ensimmäisinä vuosina artistirinkiä rakennettiin vähitellen kirjallisen musiikin piireistä sekä Blues Sectionin kontaktien avulla. Käännekohta oli vuosi 1969, kun Love joutui vakiintuneiden levy-yhtiöiden puristuksessa valintatilanteeseen, jossa oli vaihtoehtoina ajaa toiminta alas tai laajentaa sitä ison levy-yhtiön näköiseksi.

Satsaus ajoittui joulumarkkinoille 1969, jolloin Love julkaisi kolme albumia, yksitoista singleä ja yhden ep-levyn. Strategia onnistui. Isoin hitti oli albumi Lautanen Guatemalan verta, joka oli yhtiön suurin siihenastisin menestys 800 kappaleen myynnillään. Keväällä 1970 Lovella alkoi olla myötätuulta. Nyt yhtiötä vetivät Blom ja Schwindt Donnerin lähdettyä Yleisradioon. Seuraavat vuodet olivat yhtiössä tekemisen ja löytämisen kulta-aikaa. Tuotannon painopiste oli vasemmistoradikaalien laulutaiteessa ja progressiivisessa rockissa, mutta se laajeni pian myös muun muassa taidemusiikkiin, lastenlauluihin ja etniseen musiikkiin. Uudesta yhtiöstä olivat kiinnostuneet niin musiikinkuuntelijat kuin -tekijät. Takkutukkaiset progevirtuoosit alkoivat vilahdella jopa naistenlehtien juorupalstoilla.

Love Recordsin alkuaikojen singletuotannolla oli erilainen profiili kuin myöhempinä vuosina. Koska pikkukiekkoja tehtiin harvoin, niihin panostettiin täysimääräisesti kansia myöten. Hutilaukauksia tai koepalloja alkuaikojen katalogissa on huomattavan vähän. Pelimerkkejä uhrattiin paljon. Esimerkiksi Arja Saijonmaan Timotei tai Kirkan Avaruuslaulu olivat huomattavia tuotannollisia ponnistuksia, vaikka niiden takana ei ollut ihmeempiä suunnitelmia albumeiksi. Vuodesta 1970 lähtien singletuotanto monipuolistui. Niitä tehtiin uusien artistien esiin nostamiseksi (Tylympi kohtalo), tekijän muun tuotannon edistämiseen (Mauno Blomqvist) tai ajankohtaiseen poliittiseen käyttöön (Antero Byman). Singlemyynnin hurjimmat ja pysäyttävimmät hetket olivat kuitenkin vasta tulossa.

Love Records – kaikki singlet osa 1 ilmestyy 18.3.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

pihkasilma

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

harakka b

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

keesojen

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

visitation

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Svart Records julkaisee uudelleen Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä

svart valk-logo

Turkulainen Svart Records julkaisee heinäkuun lopulla uudelleen vinyyliformaatissa Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä. Pohjolan sooloalbumit ovat progressiivisen rockin ja fuusiojazzin kotimaisia merkkiteoksia.

Wigwamin basistina maineeseen noussut Pohjola saavutti soololevyillään myös merkittävää kansainvälistä huomiota. Vuonna 1974 ilmestynyt Harakka Bialoipokku julkaistiin Britanniassa nimellä B the Magpie ja Ruotsissa nimeltään Skatan. Yleisradio valitsi aikoinaan albumin vuoden parhaaksi.

Myös vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto julkaistiin Britannian ja Ruotsin lisäksi ainakin Japanissa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa. Keesojen Lehto on Pekka Pohjolan myydyin albumi. Levy valittiin myös Musa-lehden vuoden albumiksi.

Visitation ilmestyi vuonna 1979. Pohjola oli tuolloin kiertänyt brittitähti Mike Oldfieldin kiertuekokoonpanon mukana ja Visitation on ensimmäinen Pohjolan albumi, jonka kappaleiden nimet olivat jo alkujaan englanninkielisiä. Visitation-levyllä kuultiin mm. Helsingin kaupunginorkesteria.

Myös Pohjolan ensimmäinen soololevy Pihkasilmä kaarnakorva (1972) julkaistaan uudelleen Svart Recordsin toimesta.

Levyjen piti ilmestyä  jo heinäkuussa mutta tämänhetkisten tietojen mukaan Pohjolan vinyylijulkaisuja voi kysyä kaupoista 28.8.

Pekka Pohjola Harakka Bialoipokku

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uncategorized, Uutiset

Uudelleenjulkaistu klassikko: Maaritin ensimmäinen soololevy

maarit

Maarit/Maarit

Parikymppinen Maarit Äijö, myöhemmin Hurmerinta, julkaisi debyyttialbuminsa Love Recordsin kautta vuonna 1973. Klassisen musiikin kautta “herätyksen” saanut sekä The Beatlesin ja Procol Harumin huumaamana rockin valinnut Maarit bongattiin treenikämpältä Love Recordsin Atte Blomin suosikiksi. Ensimmäisen sinkun jälkeen (Aamun tulo -sävellys Jim Pembroke, teksti Maarit, B-puolella Nyt olen tullut mä maailmaan, Carole Kingin Home again) Maarit keikkaili bändinsä Afrikan Tähden kanssa, jossa soittivat mm. Upi Sorvali, Heikki Pekkinen, Ilkka Hanski, Teemu ja Simo Salminen. Keväällä 1973 Maarit osallistui myös Euroviisukarsintoihin.

Joulukuussa 1973 ilmestyi Otto Donnerin, Måsse Groundstroemin ja Atte Blomin tuottama kokopitkä albumi Maarit, johon Love Recordsin toimesta saatiin (jälkikäteen ajateltuna) käsittämättömän kova taustatiimi. Käytännössä Maaritin taustalla soitti Albert Järvisellä ja Sakari Kukolla vahvistettu Wigwam. Lainabiisien (Carole King, Rolling Stones, Stevie Wonder) lisäksi levyn sävellyksistä vastasivat Dave Lindholm, Jim Pembroke ja Otto Donner.

Svart Recordsin vinyylimuodossa tapahtuva uudelleenjulkaisu osoittaa albumin ajattoman soundin, ajan hammas ei ole nakertanut levyn parhaita puolia. Maaritin äänessä on nuoruuden moninaisia sävyjä mutta tarvittaessa vakuuttavaa voimaa (Jumpin’ Jack Flash -coveri Synnyin saatanan merkit käsissäin) ja erityisesti iholle käyvää herkkyyttä (Lainaa vain). Otto Donnerin suureelliset jousisovitukset tuovat kokonaisuuteen arvokkuutta (Laulu kuolleesta rakastetusta) mutta kieltämättä albumin materiaalia ei voi kehua yhtenäiseksi. Sielukas ja jazz-henkinen Stevie Wonder -coveri Sua ehkä liikaa pomputin ja räkäinen rock’n’roll -kaahaus Anna tukan valuu vaan ovat aivan eri ääripäistä mutta Maarit onnistuu molemmissa siivuissa aivan mainiosti. Sovitus-ja soittopuoli on nautinnollista kautta linjan. Laadukas on ehkä liiankin vähättelevä määre.

Uudelleenjulkaisun mukana seuraava vihkonen (liitteen tekstin on laatinut Turun oma musiikkikirjastovaikuttaja Tuomas Pelttari) kertaa tärkeimmät askelmerkit ja lisäksi mukana on fotoja, jotka ovat selvästi eri maata kuin kansikuvaksi päätynyt otos. Jokainen voi itse tehdä vertailua, kauniit kasvot vai Atte Blomin päättämä “katu-uskottavampi” kuvaotos. Vuonna 1973 Maaritin esikoisalbumi toimi esitaistelijana kotimaiselle naisäänellä esitetylle rockille. Samalla nauhalle tarttui klassikko, joka ei häpeile olemassaoloaan millään osa-alueella vielä 40 elinvuoden jälkeen.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Vinyyliherkkuna uusiojulkaistu Wigwam

Wigwamin Tombstone Valentine ja Fairyport jälleen saatavilla vinyylimuodossa Svart Recordsin uudelleenjulkaisuina.

Wigwam: Tombstone Valentine

Kotimainen superyhtye Wigwam julkaisi toisen albuminsa Tombstone Valentine vuonna 1970. Tuottajaksi saatiin amerikkalainen Kim Fowley, joka oli tehnyt aikaisemmin yhteistyötä mm. Frank Zappan kanssa. Fowley etsi kuulemma Skandinaviasta seuraavaa Beatlesia. Niinpä Wigwam “joutui” kyseisten tavoitteiden jonkinlaiseksi kohteeksi.

Svart Recordsin vinyylinä uudelleenjulkaisema Tombstone Valentine pitää sisällään mainion Jukka Gustavsonin kirjoittaman muistelusession. Fowleyn ensisanat lentokoentällä olivat kuulemma “I’m an american genius but don’t let it bug you”. Gustavsonin mukaan tuottaja yritti liikaa kaupallistaa Wigwamia mutta mies ei suoranaisesti pilannut albumia – ainoastaan bändin sisäisen ilmapiirin. Kitaristi Nikke Nikamo lähti Wigwamista saatuaan viestiä ettei ollut tuottajan mielestä riittävän hyvä keppimies! Levyllä kitaraosuudet hoituivat Heikki Laurilan ja Jukka Tolosen toimesta.

Jos tuottaja ei suoranaisesti “pilannut” albumin yleissoundia, miehen vaikutusta oli kuitenkin kitarapainotteisempi ulosanti urkuosaston jäädessä pahasti paitsioon. Ainakin allekirjoittaneen mielestä monet viisut suorastaan huutavan kunnon urkunostatusta. Albumin nimibiisi lienee kiekon selkein Beatles-trippi. In gratitude sisältää todella napakkaa Tolosen kitarointia ja vastaavaa on tarjolla myös mainiossa Frederick & Bill -jamittelussa, jossa myös Pekka Pohjolan basso on merkittävässä roolissa. Pembroken sävellys Whisful thinker on albumin helmi, kuten myös jazz-henkinen kilpasoitanta For America (mahtava Tolonen). Varsinkin Let the world ramble suorastaan huutaa innoittavaa urkupyörrettä. Levyn päättävä End osoittaa, mistä on muun levyn osalta jääty paitsi Gustavsonin päästessä hetkellisesti irti.

Svart Recordsin vinyyliversio tuo esille tuottajan tavoitteet – levy kuulostaa paikoin hyvinkin pophenkiseltä. Kitarasoolot soivat kirkkaina ja terävinä, selkeästi  taustastaan irroitettuina. Ripeät jazz-jamittelut toistuvat maukkaasti ja kristallinkirkkaina. Vinyyli tuo soittoon syvyyttä ja intohimoa. Erityismaininta Jim Pembroken vokaaleille, jotka ovat kautta linjan todella tasapainoista ja laadukasta (=kansainvälistä) jälkeä.

 

Wigwam: Fairyport

Jazz-rockin/taiderockin/progerockin mahtinimi Wigwam julkaisi Fairyport-nimisen tupla-albumin vuonna 1971. Svart Recordsin uudelleenjulkaisun mukana saapuva Jukka Gustavsonin mainio muisteluosio paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia levytysprosessista. Wigwam oli tuolloin ilman kitaristia Nikke Nikamon erottua orkesterista edellisen albumin työstövaiheessa. Niinpä Fairyportilla kitaraosuuksia soittaa edellisen levyn tapaan Jukka Tolonen. Gustavsonin mukaan bändi aloitti yli vuoden kestänyttä levytysoperaatiota Ruotsissa mutta Tukholmassa ei lopulta saatu yhtään biisiä valmiiksi. Työtä jatkettiin Finnvoxilla

Suurin vaikuttaja albumin yleisilmeeseen ja paisumiseen kahden levyn mittaiseksi oli bändin jäsenten intohimot liittyen omiin sävellyksiinsä. Gustavsonin ja Pembroken sävellykset muodostivat omanlaisensa kokonaisuudet, jotka eivät välttämättä kommunikoineet keskenään. Levyn “pihviksi” onkin aikojen saatossa noussut Gustavsonin neljän kappaleen kokonaisuus, joka pirstaloitui vieläpä kahdelle eri levypuoliskolle. Varsinkin Gustavsonin viisujen tekstejä kehuttiin syvällisiksi ja sisintä luotaaviksi humaaneiksi runoteoksiksi. Gustavson kertoo olleensa tuolloin eräänlainen “pasifistinen anarkisti” ja se kuuluu teksteissä.

Kokonaisuutena Fairyport on kieltämättä hajanainen kokoelma progressiivista maalailua ja taidokasta jazz-rock -leikittelyä. Mutta silloin kun homma toimii, jälki on aivan tajutonta. Jim Pembroken onnistuneet vokaalit jäävät osin rikkonaisiksi saarekkeiksi villisti pyörivän progemyllyn jalkoihin. Tolosen kitarointi on maukasta ja innostavaa. Kiekon ehdottomina huippuhetkinä loistavat kauniilla kertosäkeellä etenevä jazz-kaahaus Losing hold ja aivan mainio Lost without a trace. Myös edellämainittu Gustavsonin sävellyspaketti antaa reilusti aihetta innostukseen.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisulle ei voi kuin antaa lämmintä kättä. Näin se pitää tehdä! Paketti on todella tyylikäs järkäle, suorastaan näyttävä julkaisu. Gustavsonin ja Jorma Auervaaran toteuttama kansitaide tuo esille progressiivisen rockin parhaita puolia. Mutta, huomio kiinnittyy aina lopulta itse pihviin eli levyltä ulostuvaan ääneen. Soundi on lämmin ja kirkas, täyteläinen. Verrattuna vuonna 1990 ilmestyneeseen cd-versioon, ero on järkyttävän suuri. Uudelleenjulkaisusta puuttuu täysin cd-version kliininen kylmyys. Jälleen pitää todeta ettei todellisen fanin kannata edes koskea kyseisen julkaisun cd-tallenteeseen.

J.Kaunisto

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Haastattelussa Miska Rantanen – Love Recordsin tarina 1966–1979 ilmestyi korjattuna laitoksena

Lisää Lovea

Miska Rantanen. Kuva: Heidi Piiroinen.

Miska Rantanen. Kuva: Heidi Piiroinen.

Miska Rantasen teos Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto ilmestyi uutena tarkistettuna laitoksena. Musaston haastattelussa kirjan tekijä Rantanen kertoo työstään ja innoituksistaan levy-yhtiö Love Recordsin vaikutuksen alla.

Kirjailija saapui Raision kirjaston Vinyyli-iltamien vieraaksi 3. maaliskuuta 2014. Reilun tunnin luento Love Recordsin historiasta otettiin vastaan lämpimästi. Vinyyli-iltamat päätti Love-harrastajien vilkas keskustelu.

***

Love Records 1966–1979 antaa tarkan kuvan legendaarisen levy-yhtiön toiminnasta ja tuotannosta. Runsaasti kuvitetussa tietokirjassa ei ole laajoja bändihistoriikkeja, mutta Loven tarina on kiehtovaa luettavaa. Luonnollisesti Rantasen kirja on korvaamaton Love-keräilijöille. Uudella painoksella on kysyntää, sillä alun perin 2005 ilmestynyt teos on ollut loppuunmyyty jo vuosia.

Rantasen teoksen ohella Love Records on esillä myös Svart Recordsin uusintajulkaisujen myötä. Huoliteltujen LP-painosten sarja jatkui maaliskuussa 2014. Tasavallan Presidentin uudet LP-painokset ovat jo ulkona. Wigwamin neljästä ensimmäisestä julkaistiin ensimmäiseksi legendaarinen tupla-albumi Fairyport.

***

VTM Miska Rantanen (s. 1967) on helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija. Rantasen muita teoksia ovat  Lepakkoluola – Lepakon ja Liekkihotellin tapahtumia ja ihmisiä 1940–1999 (WSOY, 2000), Mies – Yleisimmät tyyppiviat ja niihin sopeutuminen (Schildts, 2011) ja Kukkiva syyspervo ruukussa – Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä (Schildts & Söderströms, 2013).

***

Miska Rantanen puhuu Musastolle:

Olet työssä toimittajana Helsingin Sanomissa. Miten aikasi riittää kirjojen tekoon?

Love Recordsin tarinan kannessa on kuuluisa kaksisydäminen logo. Sen suunnitteli graafikko Harri Manner.

Love Recordsin tarinan kannessa on kuuluisa kaksisydäminen logo. Sen suunnitteli graafikko Harri Manner.

 Aika ei tahdo riittää. Yösydämen aikaan olen kirjoitellut. Love-kirja oli hyvin pitkällinen prosessi. Se vei minulta viisi vuotta vapaa-ajan, lomat ja jonkin verran palkatonta vapaatakin. Ikuisuusprojekti, jonka halusin tehdä huolellisesti. Tilaisuus ei tulisi toistumaan. Aloitin diskografiaosasta, sitten tein biografiat ja viimeiseksi varsinaisen taustan.

Olet tehnyt hyvin erilaisia kirjoja. Miten kuvailisit itseäsi kirjailijana?

– Kirjoitan aiheista, jotka minua kiinnostavat. Aiheista joista itse haluaisin lukea. Eihän kukaan halua lukea ainoastaan muistelmia, tietokirjoja tai fiktiota. Kun on paljon mielenkiintoista aihetta ilmassa, niin mä tartun konseptiin joka voisi toimia. Olen taipuvainen pitämään itseäni historioitsijana, kun olen lukenut yliopistossa poliittista historiaa. Balanssin säilyttämiseksi minun pitäisi kirjoittaa seuraavaksi jälleen historiankirja. Onnekseni kustantaja antaa minulle vapaat kädet.

Millaista kirjallisuutta luet?

– Luen enimmäkseen tietokirjoja. Luin juuri junassa Jaakko Hämeen-Anttilan huumehistoria-kirjaa Trippi ihmemaahan. Se oli aika mielenkiintoinen. En tiennyt, että Hämeen-Anttila tietää tästäkin asiasta näin paljon. Olen ikään kuin ulkoistanut fiktion lukemisen vaimolle, mutta pyrin lukemaan sellaiset teokset joista kaikki puhuvat.

Onko sinulla esikuvia?

– Ei juuri. Kun oma tuotanto on niin monenkirjavaa, niin idolitkin ovat monenkirjavia. Minulla on muutamia ikisuosikkeja: pyrin lukemaan kahden vuoden välein Raymond Chandlerin Syvän unen jospa vihdoinkin ymmärtäisin siitä juonesta jotain. Silloin tällöin silmäilen Kimmo Rentolan väitöskirjaa Kenen joukoissa seisot? Se älyttömän hurja dekkaritarina. Väitöskirja käsittelee toisen maailmansodan aikaisia illegaaleeja kommunisteja. Sitä on aina kiva katsella.

***

Aikaa sitten loppuunmyyty Love Records 1966-1979 ilmestyy tarkistettuna laitoksena. Millä tavoin uusi painos on vanhaa parempi?

– Sain korjattua 22 kirjoitusvirhettä. Kirja ei ole radikaalisti muuttunut. Biografiaosuutta on ajantasaistettu.  Tekstiä piti muokata esimerkiksi sen mukaan, ketkä ovat kuolleet sitten ensipainoksen. On myös lisätty pari sinkun kantta. Toisesta mä en ole uskonut että on olemassa, toinen oli vain jäänyt vahingossa lisäämättä.  Myös diskografiaosaan on tehty pieniä korjauksia. Uusintajulkaisu tehtiin nopeasti. Jos minulla olisi ollut jonkin verran enemmän aikaa valmistautua, niin olisi ollut mukava täydentää sitä mutta…

– Jokaisesta bändistä voisi laajentaa hirveästi, mutta sitä ei tehty. Kerron sen mitä konttorissa ja päämajassa tapahtui. Bändeistä voidaan sitten tehdä erikseen historiikkeja, esimerkiksi Ganesista ja Wigwamista jne. Näin muodostuu Loven koko kuva. Enkä tiedä kaikkia yksityiskohtia, mutta pystyn kertomaan Love Recordsin perusasetelmasta. Kirja ei alun perin olekaan tarkoitettu koko Love Records -ilmiön kuvailemiseksi. Olen pitänyt kirjaa ikään kuin sateenvarjohistoriikkina.

Historiaosassa on 130 sivua täyttä asiaa joka on monelle uutta.

– Itselleni tuli yllätyksenä se, että Love Recordsin alkuvuodet olivat tosi niukkoja. Hyvin vasemmalla kädellä tehtiin… heh, vasemmalla kädellä nimenomaan, viittaus politiikkaan. Kunniavuodet, kaupallisesti kannattavat vuodet olivat lyhyt ajanjakso: 197376. Mutta toisaalta Love Recordsin historian häntä on tosi pitkä – tämäkin haastatteluhetki Raisio-huoneessa todistaa sen.

Mistä sait inspiraatiosi kirjan tekoon?

– Ei siinä varmaan mitään yksittäistä hetkeä ollut. Olen elänyt nuoruutta 70-luvulla. Loven musiikki oli minulle musiikillinen kasvattaja, erityisesti Loven rokkipuoli. Jossain vaiheessa 80-luvulla tutkimme kaverin tädin levyhyllyä. Loysimme jotain vanhoja taistolaislauluja, jotka tuntuivat meistä äärimmäisen huvittavilta. Tästä kiinnostus yltyi. Jotkut tuntuvat edelleen lystikkäiltä.

– Yliopistossa ajattelin, että haluan kirjoittaa lopputyön taistolaisuudesta. Gradun aikaan tajusin, miten tehokas väline äänilevy on ollut. LP-levyllä on levitetty aatetta. Kirja Love Recordsista tulee luonnollisena spin-offina.

Miten kirjasi on otettu vastaan?

– Vuoden 2005 painos myytiin loppuun melko nopeasti, ja kirjaa kysytään minulta yhä. Julkaisu synnytti hassun ilmiön: minuun otetaan edelleen silloin tällöin yhteyttä sähköpostitse, että tiedätkö mitään tästä ja tiesitkö että se ja se sanoi sille ja sille jossain tilaisuudessa näin…

Millaisen jäljen Love Recordsin historia ja tuotanto on jättänyt sinuun? Mitä annettavaa Loven aarrearkulla on sinulle vuonna 2014?

– Kuuntelen edelleen Love-levyjä ja teen löytöjä. Tuotantohan on melko suuri ja huolella tehty. Levytykset on tehty kunnioituksella artistia kohtaan ja toisinpäin. Ymmärsin vasta aikuisena, että yhtye Mummi Kutoo on erittäin hyvää kamaa. Minulla on iPhonessa aina neljä viisi levyä Lovea mukana. Nyt ei ole Mummi Kutoota, mutta aika usein sekin on mukana.

Teksti ja kuvat: Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Tapahtumat, Uutiset, Uutta ja retroa

Kuvia ja tunnelmia Raision kirjaston Vinyyli-Iltamat -tapahtumasta

Vinyyliäänilevyjen maailmaan keskittyvä Vinyyli-iltamat houkutteli maaliskuun 3. päivä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolle  joukon innostuneita vinyylilevyjen ystäviä.  Toista kertaa vietetyn tapahtuman ohjelmassa oli levymyynnin lisäksi Love Records 1966–79 -historiikin kirjoittaneen  Miska Rantasen asiantuntevaa puhetta Love Recordsin värikkäästä historiasta. Puhetilaisuuden alkusanat asetteli Tuomas Pelttari Turun Kaupunginkirjastosta.

Miska Rantasen Love Records -tietämyksestä nautti noin 3o kuulijaa ja levymyyjien tarjontaan tutustui illan aikana ainakin tuplamäärä eli reilu 60 henkeä.

Levykauppiaista paikalla olivat Iki-Popin Joska Laine, 8raidan Fredrik Johansson ja Loimaalla vaikuttava kiertävä levykauppias Kari Prusila.

Ohessa tunnelmia Vinyyli-Iltamista kuvien muodossa. Tapahtuma saa jatkoa jälleen vuoden kuluttua.

Miska Rantanen ja Tuomas Pelttari

Miska Rantanen ja Tuomas Pelttari

(Foto J.Kaunisto)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat