Chrissie Hynden ÄÄNI JA VIMMA
Olipa kerran aika, jolloin ei ollut nettiä eikä matkapuhelimia, ei edes sähköpostia. Mutta The Pretenders oli olemassa, ja Turun Sanomien rocktoimittaja Ellen Ahonen oli kuuntelemassa bändin keikkaa jossakin festareilla, todennäköisesti Roskildessa.
Ellen kirjoitti juttunsa ja luki sen puhelimessa toimitukseen. Seuraavana päivänä Turun Sanomissa kerrottiin, että festivaaleilla esiintyi Brit Endös Britanniasta.
The Pretendersistä ei oikein voi kirjoittaa puhumatta vokalistista, joka ei todellakaan ole Brit Endös vaan Chrissie Hynde. Ja Chrissien ääni, se on tumma ja täyteläinen, mutta aivan erityisellä tavalla. Ilman keulakuvansa yhtä aikaa vahvaa ja kuulasta ääntä bändi ei todennäköisesti erottuisi, vaikka mainio onkin.
Voisiko Chrissien ääntä kutsua altoksi? “Miksi ihmeessä?” tyrmäävät sekä oma mies että työkaveri, jotka ovat molemmat töissä eri kirjastojen musiikkiosastoilla. Okei, en tee niin.
Siirappiin tai sulatettuun suklaaseen ääntä ei voi verrata, koska Chrissiessä ei ole mitään makeaa. Olisiko se tervantumma? “Tuo lähinnä mieleen pastillin”, työkaveri tylyttää.
Entä laava? Chrissie Hynde on kuuma rockmimmi, ja hänen voimakas äänensä voisi olla kuin tulivuoresta valuvaa laavaa. Välillä se muuttuu läpikuultavaksi kimmeltää kuin geysiristä suihkuava vesi. Huonoissa biiseissä (kyllä, niitäkin on) soiton päälle vahvaksi miksattu laulu tukahduttaa soundin ja kivettää koko biisin.
Siis laavaa.
Vaikka Chrissie Hynde on amerikkalainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä, hänen yhtyeensä on aito brittibändi, 1978 Lontoossa perustettu The Pretenders. Bändin tunnetuimpia biisejä ovat Brass in Pocket albumilta Pretenders (1980) ja Don’t Get Me Wrong albumilta Get Close (1986).
Jos on ihan pakko valita näiden kahden albumin välillä, Get Close on minulle The Albumi. Jo kansi on eleettömän tyylikäs: valkoinen pohja ja yksinkertainen fontti. Hottis Chrissie mustassa miesten takissa, valkoisessa paidassa sininen kitara lanteilla on juuri niin cool ja sensuelli ja androgyyni ja rock kuin hän vaan voi.
Ja kun timanttisen My Babyn maagisesti helisevä riffi alkaa, biisi valtaa mielen totaalisesti. Levy on täynnä rujonkauniita kitarakuvioita, maalailevia urkusoundeja ja itsevarmoja, uhmakkaita biisejä, jotka kestävät aikaa. Get Close on ilmava ja melodinen, silti välillä myös tumma ja uhkaava. Hittibiisi Don’t Get Me Wrong poreilee ja säihkyy ja koukuttaa.
Toisaalta myös Pretenders-albumi on aivan vastustamaton: siinä hehkuu nuoruus, siinä on punkkia, rosoa ja särmää. Rakastan sen hittejä: Kid lumoaa stemmalauluillaan, Stop Your Sobbing solisevilla kitaroillaan ja Brass in Pocket nyt vaan vetää puoleensa kuin magneetti.
Valovoimaisia klassikoitahan Pretenderseillä riittää: Hymn to Her, Back on the Chain Gang, I’ll Stand By You, Talk of the Town, My City Was Gone, Middle of the Road…
Kun Chrissie Hynde kiipesi Ruisrockin lavalle 1987, keikka oli kaikkea sitä, mitä odotin ja enemmänkin. Chrissie on bändin karismaattinen laulaja, mutta samalla yksi jätkistä. Kaatosateessa, viskin lämmittäminä, tanssimme ystäväni Marjon kanssa märässä hiekassa. Aallot huuhtoivat jalat ja vesipisarat kastelivat hiukset. Me leijuimme väistämättömästi absoluuttiseen hurmioon.
Oikeastaan meillä on Chrissien kanssa aika paljon yhteistä, jos unohdetaan se, että minä en ole rocktähti. Chrissie Hynde on kasvissyöjä ja pitää sitä parhaana valintanaan ikinä. Hän toimii myös aktiivisesti eläinten oikeuksien puolesta ja vastustaa turkistuotantoa. Olen aina arvostanut rocktähtiä, jotka ottavat moraalisesti kantaa ja käyttävät kuuluisuuttaan antaakseen äänen heille, joilla sitä ei ole.
Mutta on Chrissie ehtinyt kaikenlaista muutakin. Ari Väntäsen 2016 suomentamassa elämäkerrassa Tunnustan – holtiton elämäni, hän kirjoittaa, ettei olisi voinut julkaista teosta vanhempiensa eläessä. Niin paljon on tullut sekoiltua ja käytettyä.
Soololevy Stockholm (2014) on kuitenkin seesteinen ja elegantti. Biisit ovat taitavasti rakennettuja ja tulkittuja. Albumi on kypsä ja salonkikelpoinen, mutta ehkä lauluissa ei ole riittävästi sitä kultapölyä, joka nostaisi ne hyvistä loistaviksi.
Silti: jos olisin rocktähti, tekisin tietenkin soololevyn, jonka nimi olisi Stockholm. Minäkin fanitan Ruotsia ja haluaisin kietoutua sinikeltaiseen lippuun.
Eeva Kiviniemi
Chrissie Hynde –keskustelu jatkuu…
Olen kahlannut vähitellen läpi Philip Normanin Paul McCartney –elämäkertaa, ja kas kummaa Chrissie Hynden nimi tuli esille Paulin vaimoon Lindaan liittyen. Chrissie ja Linda nimittäin tutustuivat toisiinsa 1980-luvun lopulla. He olivat molemmat amerikkalaisia, jotka elivät englantilaisten rocklegendojen kanssa. Chrissien tapauksessa kyseessä oli tietenkin Kinks-yhtyeen Ray Davies. Lisäksi he olivat kasvissyöjiä ja intohimoisia eläinten oikeuksien puolustajia.
Ystäväni Eeva käytti paljon aikaa pohdintaan, miten kuvailla Chrissie Hynden upeaa ääntä. Erään vastauksen saa Philip Normanin kirjasta. Siinä Pretendersien laulaja käytti hunajaisen karheaa ääntään kertoessaan kuulijoilleen, miten paljon eläinmaailma heidän suojeluaan kaipasi.
(Työkaveri Altti Koivisto)
Musasto 