Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2016

Mitä minä kuuntelen? Heli Laaksonen

Kuva: Miikka Lappalainen

Kuva: Miikka Lappalainen

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on runoilija/kustantaja Heli Laaksonen.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen runonkirjottaja, sanamaija – ja nykysi myäski pop-up-kustantaja Laaksose Heli. Kirjottanu 17 vuat, kaikkias parisenkymment kirja, tiatokirjat kirjakiälel, kaunokirjat lounaismurttel, lokakuus ilmestys pianoisromaani Sylvia, Tuija ja laulava patja. Äänikirjoi olen pulputtanu 4.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

En ol missän tapaukses musiikinharrastaja. Mää luule, et jos mailmast häviäis musiikki valla, vois mennä mont viikko ennenko huamaissin. Meil ei koton kuunnelttu musiikki, ei missä olosuhteis. No, joulun vois joku venunu talvilaulukasetti soira, ja Herreyssin veljeksist tykkäsin, mut heijän söpöytes tähre enimmäkses. Annan suure arvo musikintekijöil niinko kaikil taiteilijoil, mut itte kuulustelen ratioist puheohjelmi ja vaihran ussemiten kanavan soiton ajaks. Nii et mun kirjottamisse ei suuri musiikillissi vaikuttei ol päässy uima. Aktiiviste musiikki-ihmiste ansiost muutamei mun tekstei o sentäs sävelletty: Heiniön Mikko tek runoist Pikavuaro Turkku -kuaroteokse ja Atso Almila läpisävels Aapise, kuaromusiikiks senki. Otra-kansanmusiikkiyhtye sävels Lehmän ja koivun ja muitaki.

Yks musiikilaji, mitä luantevast ja välil intomiälel kuulustelen on kumminki olemas: kansanmusiikki. Lähinnä kotomaine, skandinaavine taik balttilaine – kokoonpanoist tule miäle esimerkiks Puhti ja Rymäkkä ja Freija ja virolaine Trad.Attack. Mun pitkäaikkane ystävyys Lauri Tähkän kans sai alkus uurelaisest kansanperintten käsittelyst, mitä hän Elonkerjuuyhtyen kans toteutti. Koko kansanmusiikkikiintymykse alkuperä o mul hämärä. See o mun korvis kummallisen kotost ja ikiaikkaist, niinko omien ihmisten tekemä mul vartvaste. Voik olla geenie muisti?

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Kumma tapaus tammikuus 2015. Mul ol ollu Radio Rockin aamupulinalähetys pääl – Harri Moisio o mun suursuasikkijuantaja – ja se ol poikkeuksellisest unhottunu taustal soima. Olin juur avannu sähköpostin ja saanu ihanan kirjeen Bulgariast, sikäläiselt kustantamolt. Minusse valus hyvä miäl ja sen soundtrackinä sois yhtäkki joku villi, vahva, kirkas hevimusiikki, rummut ko hellal kiahuvas hernekeitos. Siin puhrasäänine miäs laulo vimmatust Lola Montezist ja oikopäät ryntäsin juutuupittama, MITÄ tämmöne o! Volbeat, siäl sanotti. Tanskalaine rock’n’roll-heavy-yhtye, fb:s melkkest 2 miljona fani (ja mää en ol ikän kuullukka!).

En ossa musiikintermei enkä nuattien kuvailemist, mut sen erotan kosk rulla ja kosk laaha. Ja nyy rullas! Volbeat sai rallatta Lolan sata kertta läppärin kaiuttimist niin kaua, et lainasin Laitilan kirjaston ainokaise Volbeat-levyn, ja heti ko uus levy Seal the deal ilmestys, rynnisin Anttila-vainaan Topten-osastolt ostama iha luxus-paketi niinko mikäki hullantunu teini. Nyy mul o liput heijän konsertti Hartwall-areenal lokakuus. Mää en oikken tunne tämmöst Laaksost, kene runoauton cd-soittimes karju soinnukkast Michael Poulsen. Välil leyl lauleta pari säet tanskaks. Mittä en käsitä, mut volume saa olla kympis.

4. Käytätkö kirjastoa?

Ensmäset kirjastoviarailut olen tehny polkupyärän lastenistuimel kuljetettuna – ja sen jälkke ei elämäs ol menny kokonaist kuukauttaka, etten olis jossain kirjastos käyny.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Olissin eri ko mitä kannes väitettäis. Ehkä luvattais trad. avainviululaulu, tuliski tanskalaist heavy.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä kuuntelen?, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Viikon levy: Sabaton – Heroes

Sabaton_Heroes

Ruotsista tulevan power metal yhtyeen seitsemäs albumi Heroes on julkaistu vuonna 2014, jossa on mainioita riffejä ja loistavia sanoituksia.

Sabaton perustettiin vuonna 1999 Falunissa, Ruotsissa. Kun ensimmäiset biisit oli äänitetty, saivat he parilta levy-yhtiöltä tarjouksia. He päättivät tehdä yhteistyötä Italialaisen levy-yhtiön Underground Symphonyn kanssa, joka julkaisi Sabatonin ensimmäisen kansainvälisen mainoslevyn Fist for fight, joka koostui äänitteistä vuosien 1999 – 2000 välillä. Ideana oli edistää tulevia julkaisuja.

Huhtikuussa vuonna 2012 kitaristit Oskar Montelius ja Rikard Sundén, rumpali Daniel Mullback ja pianisti Daniel Mÿhr lähtivät Sabatonista. Tilalle tulivat uudet jäsenet kitaristit Chris Rörland ja Thobbe Englund sekä rumpali Hannes van Dahl. Joakim Broden (bändin solisti) ryhtyi pianistiksi. Heroes oli heidän ensimmäinen albuminsa Sabatonissa. ­­­­­­­­­­­­

Sabatonin sanoitukset perustuvat sotaan ja historiallisiin taisteluihin. Esimerkiksi albumilla Coat of arms on kappale nimeltään White Death, joka kertoo suomalaisesta sotasankarista ja tarkkampujasta Simo Häyhästä.

Ennen Heroes albumia Sabaton on kertonut sanoituksillaan enemmän jostain tietyistä sodista, mutta tällä albumilla kerrotaan yksittäisistä henkilöistä tai ryhmistä, jotka toimivat sodassa. Sabatonin basisti Pär Sundström sanoi haastattelussa albumin konseptista: ”No, minun mielestäni se on täydellinen konsepti Sabatonille. Me päätimme mennä idealla kirjoittaa yksittäisistä henkilöistä isojen taisteluiden sijasta. Yksittäisistä henkilöistä, jotka meidän mielestämme ylittivät velvollisuutensa, pistivät itsensä vaaraan muiden tähden.

Biisin sanat kertovat suomalaisesta sotasankarista Lauri Törnistä, ja siitä miten hän palveli kolmessa eri armeijassa, niin kuin biisin nimikin kertoo. Hän palveli Suomen, Saksan ja Yhdysvaltojen armeijassa.

Biisissä kerrotaan Audie Murphy nimisestä Yhdysvaltalaisesta sotaveteraanista. Kappale pohjautuu Murphyn itse kirjoittamaansa runoon The Crosses Grow on Anzio, joka on hänen kirjastaan To Hell and Back.

TET-harjoittelijat Roni Sillman ja Jasper Anttila

Varaa Heroes Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

ElvisPresley

Elvis Presley: Elvis Presley (1956) / Legacy edition (2011)

TheClash

The Clash: London calling (1979) / 25th Anniversary Legacy Edition (2004)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Robert Storm esittelee: Musiikilliset muodonmuuttajat – Serge Gainsbourg

musiikilliset-muodonmuuttajat

Marraskuussa torstaisin tutustutaan kolmeen hyvin erilaiseen artistiin, jotka ovat uransa aikana muotoutuneet tyylillisesti moneen suuntaan ja kuunneellaan esimerkkejä tuotannosta.

24.11. Serge Gainsbourg

Tervetuloa!

Lisätietoja: antti.impivaara(at)turku.fi 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Musiikilliset muodonmuuttajat, Tapahtumat

Viikon kirja: Born to run – omaelämäkerta / Bruce Springsteen

Bruce_kirja

Bruce Springsteen: Born to run – omaelämäkerta

käsikirjoituksesta suomentanut Ilkka Rekiaro

Otava 2016, 534 s.

Taas menin lankaan, kun uskoin mainospuheita loistavasti kirjoitetusta omaelämäkerrasta. Suuresta kirjallisuudesta ei nytkään ole kyse, mutta hällä väliä. Kun on muutamankin kerran hihkunut riemusta Sherry Darlingin tahdissa tai liikuttunut kyyneliin Independence Daytä kuunnellessa, niin eipä sitä ihan kauheasti häiriinny vaikka teksti onkin paikoitellen hieman vapaamuotoista, tai jos totta puhutaan, ihan kuin suoraan sanelukoneesta purettua.

Ja mahtuu väliin kirjallisia tähtihetkiäkin, kuten sivulla 29, kun Springsteen kertoo muistojaan kouluajoista 1950-luvulla ja avaa hiukan myös ajatuksiaan katolisuudesta.

Tällainen on maailma, josta löysin oman lauluni alun. Katolisuudessa oli sitä runoutta, vaaraa ja pimeyttä, jotka kuvastivat sisintäni ja mielikuvitustani. Löysin karun, kauniin maan, mielikuvitusrikkaiden tarinoiden maan, sanoin kuvaamattomien rangaistusten ja äärettömien lahjojen maan. Se oli upea ja surkea maa, johon minä joko sovin tai minut sovitettiin. Ja se on kulkenut rinnallani valveunena kautta elämäni. Nuorena aikuisena yritin saada siitä tolkkua. Yritin vastata sen esittämään haasteeseen juuri siitä syystä, että on ylipäätään olemassa sielu, jonka ihminen voi menettää, ja rakkauden valtakunta, johon voi päästä. Levitin kaiken sen, mitä olin omaksunut, perheeni, ystävieni ja naapureideni kituuttavan elämän päälle. Tein siitä jotain, minkä kanssa pystyin painiskelemaan, mitä pystyin ymmärtämään, jotain mihin saattaisin pystyä jopa uskomaan. Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, minulla on ”henkilökohtainen” suhde Jeesukseen. Hän on edelleen yksi minun isistäni, joskin hänen kohdallaan on kuten oman isäni kohdalla: en enää usko hänen jumalalliseen voimaansa. Minä uskon hartaasti hänen rakkauteensa, hänen kykyynsä pelastaa…mutta ei tuomita…sitä on muutenkin jo tarpeeksi.

Lapsuudesta ja varsinkin suhteesta isään Brucella riittää paljon kerrottavaa. Isä ei ollut mikään helppo ihminen, vaan pikemminkin pelottava, itseensä sulkeutunut ja äkkipikainen. Ymmärrys vanhaa miestä kohtaan kuitenkin kasvaa tarinan edetessä, ja Bruce myöntää näkevänsä isän edesottamuksissa myös yhtäläisyyksiä omaan käytökseensä varsinkin silloin, kun kaikki ei suju hyvin.

Nuoruusaikojen bändeistä New Jerseyssä on hauskaa lukea. Samaan aikaan elämäkerran kanssa julkaistiin äänite Chapter and Verse, jonka ensimmäiset biisit ovat ajoilta ennen E Street Bandia. The Castilesin Baby I kulkee rautalankakitaroineen tosi lujaa, mutta hauskinta siinä on ehkä kuitenkin poikien laulusoundi, jossa voi kuulla vielä pientä kehittymisen varaa. Steel Mill alkaa tuntua jo ihan kunnolliselta R&B:ltä ja mukaan valitulla biisillä He is guilty kuuluu jo tuttuja Springsteen -maneerejakin.

Shoren uusin klubi Pandemonium Club oli avattu Sunset Avenuen ja maantie 35:n risteykseen. Se oli lainelautatehtaasta katsoen mäen juurella. Kävelyetäisyydellä. Siellä soitettiin pienellä lavalla baarin takana: soittajia erotti baaritiskin ääressä istuvista asiakkaista vain kapea ränni, jossa oli viinapulloja, jääpalalaareja ja oluthanoja. Baarimikkojen pyrstöt (tyttöjen nätit pyrstöt saivat illan kulumaan vikkelään), tiski, jakkaroilla istuvat asiakkaat, heidän takanaan seisoskelevat ja muutama pöytä sekä tanssilattia levisivät 180 asteen panoraamana bändin eteen. Pandemoniumin (’hullunmylly’) ei tarvinnut nähdä kovin paljon vaivaa tehdäkseen nimelleen oikeutta. Se veti puoleensa monenkirjavaa, usein yhteensopimatonta yleisöä. Maantietä 35 kotiin rullaavat rekkakuskit, Monmouth Collegen opiskelijat, Shoreen rantalomalle saapuneet kesäturistit, musiikkia kuuntelemaan tulleet hipit ja kaikenkarvaiset baarikärpäset tunsivat vetoa Pandemoniumiin, koska se oli ajan hermolla ja sisustettu loisteliasta vaikutelmaa halvasti jäljitellen.

Musiikin suhteen elämäkerta keskittyy juuri niihin levyihin, joihin toivoinkin. Ekalta levyltä, Greetings from Ashbury Park, en itse muista kuin yhden biisin, Blinded by the light. Sitä olen kuunnellut ihan pentuna kasettimankalta, tosin epäilen nauhoittaneeni radiosta Manfred Mann’s Earth Bandin popimman version, vaan kukapa sitä enää tietää. Seuraavia älppäreitä The Wild, the Innocent and The E Street Shuffle, Darkness on the Edge of Town ja Born to run kuuntelin 80-luvun alkuvuosina tosi paljon ja oli mukava lukea niiden tekemisestä. Olisi voinut arvata, ettei levyjen loistelias soundi ole syntynyt aivan sattumalta, mutta oli silti yllättävää saada tietää vaikkapa The River’istä kuinka paljon sen äänittämiseen ja miksaamiseen on pistetty aikaa ja vaivaa.

Jotkut miksimme jäivät äänipöydälle kolmeksi, neljäksi päiväksi, jopa viikoksi, kun me hössötimme, sähläsimme ja teilasimme toisiamme yrittäessämme onnistumatta saada mukaan kaikki haluamamme maailmat. Joillakin mikseillä on kolmepaikkainen ottonumero. Olimme väkivaltaisen pettyneitä ja ymmällämme, kirosimme veljiämme jotka julkaisivat levyjä ja menivät kiertueille kuten normaalit ihmiset ja viimein kysyimme jopa Jumalalta: miksi me, Herra, miksi? Lopulta Charlien käytyä kahdenkymmenen kappaleemme karusellin läpi toisen tai kolmannen kerran saavutimme jonkinmoisen voiton. Olimme onnistuneet. En suinkaan ollut unohtanut, että Bob Clearmountain oli miksannut kolmessakymmenessä sekunnissa ”Hungry Heartin”, josta pian tulisi (meidän ainoa) top 5 -hittimme, mutta emme olisi kuuna päivänä voineet työskennellä Bobin kanssa. HÄN OLI HELVETTI LIIAN NOPEA! Meillä oli tarve märehtiä, miettiä, älyllistää ja henkisesti masturboida itsemme lamaannuttavaan kiihkoon. Halusimme rääkätä itseämme, kunnes olisimme tehneet sen…MEIDÄN TAVALLAMME! Ja siihen aikaan E Streetissä meidän tapamme oli ainoa tapa, toisin sanoen VAIKEIN TAPA. Kuten Smith Barneyn pankkiiriliikkeen mainoksissa sanottiin, me teimme rahaa vanhan ajan tyyliin, ansaitsemalla, ja sitten poltimme sen, törsäsimme lukemattomiin ja taas lukemattomiin hedelmättömiin tunteihin valtaisassa teknisessä ryhmärunkkauksessa.

Born in the USA:n jälkeiset levyt käsitellään paljon lyhyemmin, kirjan loppupuoli keskittyy enemmän muuhun kuin musiikkiin. Aika laajasti Springsteen kertoo myös muuntautumisestaan kitaristista lauluntekijäksi, kiinnostumisestaan yhteiskunnallisista epäkohdista ja halustaan vaikuttaa niihin sanoitusten kautta.

Muutamia muusikkoystäviä kuvataan tarkemmin, sekä Little Steven että Clarence Clemons saavat molemmat omat lukunsa. Naissuhteistaan stara kertoo hienotunteisesti, moniakin viehättäviä tyttöystäviä mainitaan, mutta nimeltä kerrotaan vain kahdesta, ensimmäisestä vaimosta Julianne Phillips’istä ja nykyisestä aviopuolisosta Patti Scialfasta, joka on ollut jäsenenä bändissäkin jo vuodesta 1984.

Springsteen kirjoittaa avoimesti myös ongelmistaan. Tasapainoileminen kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa stadionkiertueiden lomassa ei ole ollut helppoa. Masennukset ovat syventyneet iän karttuessa mutta toistaiseksi hyvä lääkitys on aina vähitellen nostanut elämänlaadun takaisin korkealle. Teos päättyy kodin, perheen ja kotiseudun ylistykseen. Epilogissa hymyilee loppusyksyn aurinkoinen päivä. Bruce käynnistää pyörän, kiristää kypärän ja kietaisee bandanan kasvoilleen, pujahtaa Manasquanin pikkukaupungista maantielle 34 ja ajaa pohjoiseen, kunnes liikenne harvenee.

Pyörässäni ei ole katetta, joten sadan kilometrin tuntinopeudella puhaltava tuuli rökittää hellittämättä rintaani, puskee minua satulassa taaksepäin, uhkaa hiljaisella äänellä lennättää minut kolmensadan kiitävän teräskilon selästä ja muistuttaa minua siitä, että seuraava hetki ei anna jatkosta minkäänlaisia lupauksia … ja muistuttaa myös siitä, miten hyvin asiat ovat tänä päivänä, tässä elämässä, kuinka onnekas olen ollut ja kuinka onnekas olen…

 

Erja Metsälä

(Teksti on julkaistu aiemmin blogissa Kirjamuistikirja – Erjan lukupäiväkirja 22.10.2016)

 

1 kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Viikon kirja

Mitä minä kuuntelen? Boris Hurtta

Boris_Hurtta

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Boris Hurtta.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen kirjoittanut aktiivisesti fiktiivistä tekstiä (ja muutakin) 1980-luvun loppupuolelta alkaen ja julkaissut kolmisenkymmentä kirjan määritelmän täyttävää teosta ja suuren määrän novelleja, artikkeleja, kritiikkejä ja välistä runojakin. Leimallisesti olen kauhukirjailija, mutta moni muukin valtavirran sivussa oleva genre kiinnostaa: fantasia, scifi, seikkailu, veijaritarinat.

Vaihtuvat kakkos- ja kolmosketjun kustantajat ja kirjava rypäs scifiin päin kallellaan olevia pikkulehtiä ovat antaneet minulle oikeuden käyttää titteliä Viimeinen roskakirjailija (vrt. Pulp-fiction), mikä ei välttämättä tarkoita, että tekstit olisivat huonoja. Suomen Kirjailijaliiton jäsen olen ollut vuodesta 1995.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Olen musiikinharrastajana sillä lailla passiivinen, että elävän musiikin tapahtumat ovat toissijaisia. Äänilevyjen ja vastaavien äänitteiden keräily sekä radion kuuntelu ovat etusijalla. Tietysti edellinen on saavuttanut megalomaaniset mittasuhteet ja ”säilöttyä musiikkia” riittäisi yötä päivää soitettuna ties vaikka vuodeksi. Varsinkin nuorempana hankin tietoa kynsin hampain esim. tilaamalla musiikkilehtiä ulkomaita myöten.

Ensimmäiset painetut juttuni olivat Blues News -lehdessä 1960-luvun lopulla ilmestyneitä artikkeleja ja levyarvosteluja. Myöhemmin, kun aloitin varsinaisen kirjailijantyön, olen kirjoittanut paljonkin musiikkipitoisia novelleja ja jopa pienoisromaanin Olavi Virrasta. Musiikki on läsnä monissa tarinoissa, vaikkei suinkaan aina pääosassa. Joskus pitää hakea inspiraatiota aiheeseen liittyvistä levyistä, joskus riittää äänitapetti, jolloin instrumentaali-musiikki on parasta.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Nuorena ihminen on ehdoton, teini-iässä minulle ei tahtonut kelvata juuri muu kuin mustien amerikkalaisartisten Rhythm & Blues ja Soul-musiikki. Tilasin esim. Amerikoista saakka James Brownin ja Ike & Tina Turnerin levyjä silloin kun juuri kukaan ei ollut heistä Suomessa kuullut. Salaa kavereilta ja melkein itseltänikin ostelin Olavi Virran EP- levyjä. Beatles-kuume ei tarttunut.

Nykyisin olen, ellei kaikkiruokainen, niin ainakin moniruokainen, mutta lähinnä tykkään populaarimusiikista ja mieluummin vanhasta kuin uudesta. Afro-amerikkalainen roots-musiikki, suomalainen iskelmä, balkanilainen ja turkkilainen iskelmä, country jne. Olen aina tähyillyt mielelläni taaksepäin ja kirpputoreilta löytyy sellaisia 1950-60-lukujen LP- levyjä, joita en nuorena arvostanut. Yksittäistä suosikkilevyä tai edes tyyliä minun on kaikessa tässä katoavassa paljoudessa mahdoton nimetä. Minulle ”fyysisen” äänilevyn poistumien markkinoilta on musiikin maailmanloppu.

4. Käytätkö kirjastoa?

Olen aika itseriittoinen valtavine kotikirjastoineni. Ostan melkein kaikki lukemani fiktiokirjat, valtaosan niistä antikvariaateista, mutta myös uusien kirjojen kaupoista jne. Kirjastossa käyn puolisäännöllisesti, mutta lainannut en ole mitään aikoihin. Poistokirjat, lehtien luku, uutuuksien ja tietokirjojen selailu ovat minun juttuni. Tilaisuudet kiinnostavat, mutta useinkaan ei tule lähdetyksi. Käyn mielelläni vieraiden paikkakuntien kirjastoissa haistelemassa ilmapiiriä. Kirjastot ovat mukavia paikkoja.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Vanhoillinen olen, en kuitenkaan savikiekko. En missään nimessä C-kasetti, en CD- levy, en DVD, en mitään modernia. Enköhän olisi vinyylisingle tai ehkä sittenkin EP- levy, johon mahtuu neljä kappaletta. LP- levyyn mahtuu enemmän, mutta se on liian fiini. Ärsyttääkseni ja järkyttääkseni valitsen rillumarein hengessä Rytmi-merkillä julkaistun EP:n RENTOA MEININKIÄ (RN 4020).

Sisältö:

LÄNNEN LOKARI – Hiski Salomaa

SEVERI SUHOSEN JENKKA – Esa Pakarinen

MOUKAN TUURI – Justeeri

REPPU JA REISSUMIES – Matti Louhivuori

Näin tänään, huomenna kenties toisin.

Boris Hurtta

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä kuuntelen?, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Ruger_Hauer

Ruger Hauer: Mature (2016)

Don_Huonot

Don Huonot: Tähti (1999)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee