Avainsana-arkisto: viikon levy

Viikon levy: Jackie Oates – Hyperboreans

Jackie Oates on Englannin eläväisen folkskenen kirkkaimpia ääniä. Hän aloitti uransa Rachel Unthankin maineikkaassa Winterset-yhtyeessä, mutta jatkoi soolouralle 23-vuotiaana omalla nimellään kulkevalla esikoislevyllään 2006. Soolouraa eittämättä vauhditti Oatesin kuuluisampi veli Jim Moray, joka on tunnettu folkin uudistaja Englannissa. Oatesin kolmas levy Hyperboreans onkin Morayn tuottama ja kappaleista monet hänen sovittamiaan. Levyä kehuttiin sen ilmestyttyä ja sitä pidetäänkin Oatesin läpimurtona.

Yhteensä Jackie Oates on julkaissut kuusi täyspitkää sooloalbumia ja on ollut mukana kymmenillä muilla.

Unearthed/One Little Indianin 2009 julkaisema Hyperboreans aivan vilisee nykyfolkin tähtiä: nimikappale on glasgowlaisen laulaja-kitaristi Alasdair Robertsin käsialaa ja mies laulaa taustoja tämän lisäksi myös lohduttomassa skotlantilaisessa murhaballadissa The Butcher’s Boy. Robertsin tavaramerkki, väräjävä ääni, säestää soittimen lailla Oatesin pehmeän heleää sopraanoa. Kansanmusiikissa on tapana kertoa kenen version laulusta esittää vai onko sovitus täysin oma. Jackie Oates kertoo oman versionsa The Butcher’s Boysta pohjautuvan Elizabeth Stewartin versioon.

Lähes jokaisessa kappaleessa harmonikkaa soittaa Saul Rose, joka tunnetaan nykyisin bändistään Faustus. Rosen soitin on kaksirivinen harmonikka, mikä on perinteinen kansansoitin Englannissa, jossa se tunnetaan melodion nimellä.

Tässä youtube-klipissä Saul Rose soittaa:

 

Oatesin ääni on yhtä aikaa perinteinen ja moderni. Hän hallitsee perinteisen englantilaisen folktyylin, jossa koristelut ovat eri kohdassa kuin skotlantilaisessa tai irlantilaisessa tyylissä. Tästä hienoja esimerkkejä levyllä ovat ainakin 1870-luvulta peräisin oleva Locks and Bolts ja perinteinen hukkumisballadi Young Leonard. Oates antaa kuitenkin oman murteensa kuulua ja etenkin uudemmissa kappaleissa on perinteisestä tyylistä poikkeavaa äänenkäyttöä. Levyn yllättävin veto lienee jousisovitus vanhasta The Sugarcubes-hitistä Birthday. Siinä Oatesin äänen hellyttävä laulu pääsee oikeuksiinsa.

Jackie Oates on monen muun kansanmuusikon tavoin myös multi-instrumentalisti. Levyllä hän soittaa viulua, alttoviulua, selloa ja shrutia (tai surpetia), mikä on harmonikansukuinen soitin Intiasta. Hänelle on tyypillistä soittaa viulua jopa samalla kun hän laulaa.

 

Hyperboreans Vaskin kokoelmissa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.666939

Erika Woodard, musadiggari ja kirjastonhoitaja Turusta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy : Fantômas – Suspended animation

fantomas-suspendedanimation
Fantômas on yhdysvaltalainen, kokeellista vaihtoehtorockia soittava superyhtye. Nimensä yhtye on lainannut Marcel Allainin ja Pierre Souvestren rikoskirjoista sekä niiden pohjilta tehdyistä elokuvista, joissa Fantômas-nimeä kantava mestaririkollinen toteuttaa murhia jäämättä koskaan kiinni. Fantômas-yhtyeen säveltäjänä ja vokalistina toimii muun muassa Faith No Moren, Mr. Bunglen ja Tomahawkin keulahahmoina tunnettu Mike Patton. Kitaraa soittaa The Melvinsin riffimestari Buzz Osborne, tahtia määrää muun muassa Slayerissä rumpuja takonut Dave Lombardo ja bassoa näpäyttelee kokeellisista projekteistaan tunnettu Trevor Dunn. Yhtyeen musiikki yhdistää kollaasin keinoin erilaisia musiikkigenrejä ja äänisampleja. Vaikutteita on saatu niin rockista, avantgarde-jazzista kuin elokuvamusiikistakin. Kaikki yhtyeen levyt on julkaistu Pattonin Ipecac Recordings -levy-yhtiön kautta.

Suspended animation

Fantômasin levyt rakentuvat kaikki jonkinlaisen vallitsevan teeman ympärille – teemojen vaikuttaessa esimerkiksi levy- ja kappalerakenteisiin sekä tietenkin levyjen äänimaailmoihin. Fantomasin ensimmäinen levy Fantômas (1999) suunniteltiin rakenteeltaan sarjakuvaksi, jossa jokainen kappale edusti yhtä sivua. Toinen levy, Director’s Cut (2001), oli puolestaan kunnianosoitus kultti- ja kauhuelokuvien soundtrackeille – sisältäen cover-versioita legendaarisista teemakappaleista. Kyseiseltä levyltä löytyy muun muassa erinomaiset versiot Henry Mancinin Experiment in Terror- ja Charade -kappaleista. Vuonna 2005 julkaistulla Suspended Animation -levyllä teemana on huhtikuu – jokaisen kappaleen edustaessa yhtä huhtikuun päivää. Tämän vuoksi se on rakenteeltaan hiukan samanalainen kuin yhtyeen ensimmäinen levy – kummassakin levyssä on kolmekymmentä kappaletta.

Suspended Animationin rakenne ja teema vaikuttavat paljolti levyn kuuntelukokemukseen. Jokainen kappale on vain hetki levyn kokonaiskestosta, tai toisin sanoen, jokainen päivä on vain silmänräpäys kuukaudesta. Yksittäinen kappale levyltä kuulostaa monesti kaoottiselta ja levyn kontekstista irrotetulta. Tämän vuoksi se kannattaakin ehdottomasti kuunnella kokonaisuudessaan.

Musiikillisesti levy on erittäin mielenkiintoinen. Se yhdistelee erilaisia musiikkilajeja kuten esimerkiksi trashia, sludge-metallia, vaihtoehtorockia ja avantgarde-jazzia toisiinsa, luoden täysin uudenlaisen kuuntelukokemuksen. Levyllä soittavat muusikot ovat selvästi oman ”genrensä” pioneereja.

Pattonin ääni toimii levyllä muiden soitinten lailla yhtenä instrumenteista – Patton kirkuu, rääkyy, läähättää, kujertelee vauvan lailla ja messuaa kuin osana jotain pakanallista kuoroa. Vaikka levyllä ei ole vahvistettuja sanoituksia, välillä luulee kuulevansa erilaisia lausahduksia kuten esimerkiksi ”You are right, You are right” tai ”Satan, get me / Sayeth, the man”.

Lisäelementtinä toimivat Pattonin vanhoista animaatioelokuvista poimimat ja muokkaamat ääniefektit. Levy on täynnä lasten ja erilaisten animaatio-olentojen äännähdyksiä, kilkahteluja, lelujen ja härveleiden luomia efektejä sekä omituisia digitaalisia piipahteluja. Levy onnistuu tämän vuoksi ajoittain kuulostamaan samaan aikaa sekä huvittavalta että karmivalta.

Yoshitomo Naran levylle luoma, ajoittain jopa naivistinen taide tukee musiikin rinnalla levyn huhtikuu- ja animaatioteemoja. Levy on luotu kalenteriksi, jossa jokainen sivu ja niillä seikkailevat animaatiohahmot edustavat yhtä huhtikuun päivää. Sivuilla mainitaan myös erilaisia juhlapäiviä. 11.4.2005 oli USA:ssa ”Eight Track Tape Day” ja 15.4.2005 puolestaan ”That Sucks! Day”. Kalenteria kannattaa ehdottomasti selata samalla, kun kuuntelee levyä – se täydentää kokemusta.

Fantômasin Suspended Animation on erinomainen levy. Se yhdistää rohkeasti erilaisia musiikillisia elementtejä ja viihdyttää takuulla kuuntelijaansa. Sitä voi suositella lämpimästi kaikille niille, jotka etsivät uudenlaisia kuuntelukokemuksia.

Levy Vaskissa https://vaski.finna.fi/

Fantômasin levyt Bandcampissa https://fantomasofficial.bandcamp.com/

Yoshitomo Naran taidetta http://www.artnet.com/artists/yoshitomo-nara/

Kirjoittaja: M.E, Kirjastovirkailija

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy – Avicii : True (Avicii by Avicii)

Ruotsalainen musiikkituottaja ja DJ Avicii (Tim Bergling) aloitti jo 18-vuotiaana musiikin miksaamisen ja nousi kaikkien tuntemaksi muusikoksi ja DJ:ksi vuonna 2011 kappaleillaan ”Levels” ja ”Fade into darkness”. Samana vuonna Levels myi platinaa ympäri maailmaa ja oli vuoden suurimpia hittejä.

Aviciin ensimmäinen studioalbumi True julkaistiin vuonna 2013 ja tämä ”Avicii by Avicii” -versio samasta levystä vuotta myöhemmin. ”Avicii by Avicii” -versio tarkoittaa, että kappaleet ovat samat (yhdeksän ensimmäistä) kuin alkuperäisessä True-albumissa, mutta ne ovat miehen itsensä tekemiä klubiversioita. Niitä ovat mm. ”Hey brother”, ”Addicted to you” ja alun perin kesäkuussa 2013 singlenä julkaistu ”Wake me up”, joka myi yksin Britanniassa yli 500 000 kappaletta, ja oli monien singlelistojen ykkössijoilla. Se oli myös Spotifyn toiseksi kuunnelluin kappale maailmanlaajuisesti.

Levyn remixit ovat alkuperäisiä kappaleita pidempiä, jotta ne soveltuisivat paremmin klubilla soittamiseen. Alkuperäisen levyn rauhallisemmistakin kappaleista on tehty meneviä klubibiisejä onnistuneesti. Juuri tämä levy ei välttämättä jää niin suureen suosioon kuin jokin Aviciin muu levy, mutta True tullaan kyllä muistamaan Avicii -fanien keskuudessa.

Omiksi suosikeiksemme ovat tältä albumilta muodostuneet ”Liar liar, ”Dear boy” ja totta kai ”Wake me up”.

True yhdistää hienosti Aviciin oman tyylin ja perinteisen klubimusiikin. Levyllä on vaikutteita myös muista musiikkityyleistä, kuten Aviciin tyyliin kuuluukin. Levystä saa hyvän kuvan Aviciin musiikista, mutta jos on kuunnellut alkuperäisen True -levyn, kannattaa tämä erityisesti kunnella, sillä silloin tästä saa paljon irti. Voimme suositella tätä Aviciin ja yleensäkin EDM:n ja house -musiikin ystävien lisäksi myös genreen vasta tutustuville, vaikka Avicii ei tuotakaan perinteisintä housea.

Vuonna 2016 Avicii ilmoitti lopettavansa keikkailun ainakin väliaikaisesti, mutta uutta musiikkia hän on luvannut vuodelle 2017. Jäämme innolla odottamaan, millaista musiikkia saamme häneltä seuraavaksi kuulla.

Levy Vaski-tietokannassa

TET –harjoittelijat Touko ja Henrik

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: At The Drive-In : Relationship Of Command

at_the_drive-in_-_relationship_of_command_cover

Ensikosketukseni At The Drive-In yhtyeeseen lienee ollut heidän esityksensä Conan O’Brienin TV-show’ssa vuonna 2000. Harvoin näkee yhtyeen antavan niin kaikkensa tämäntyyppisessä tilaisuudessa, mutta ATDI ei tinkinyt live-esiintymisensä tasosta.

Yhtye on lähtöisin El Pasosta, Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalta, alueelta johon on nyt suunnitteilla muuri. Yhtye onkin ottanut kantaa poliittisesti, ihan jo lähtökohtiensa vuoksi, esim. pääasiallinen säveltäjä, tuottelias Omar Rodriguez syntyjään puerto ricolainen ja rumpali Tony Hajjar libanonilainen. Esimerkkinä Invalid litter dpt. –kappale, jossa käsitellään Juarezissa Meksikossa tapahtuneita, selvittämättömiä maquiladoraseissa työskennelleisiin naisiin kohdistuneita murhia.

At the Drive-In liitettiin aikanaan vahvasti silloiseen post-hardcore/emotional hardcore-genreen. Vain paria vuotta myöhemmin emo-genre tarkoittikin jotain aivan muuta, mutta vielä tässä vaiheessa Soundin aikalaisarviossa määritellään levyn synteesi hienosti: ” Fugazin intensiteetti, Helmetin ryhdikkyys, Weezerin rytmillinen poukkoilevuus”. Levyn on miksannut Andy Wallace, joka oli mukana myös Nirvanan Nevermindissa, levy onkin samantapaisesti iskevä, läpilyövä aikansa merkkipaalu, joihin muita verrataan.

Valitettavasti levy oli myös yhtyeen joutsenlaulu, yhtye hajosi vuosiksi, osa jäsenistä perusti Sparta-yhtyeen ja Omar ja Cedric jatkoivat The Mars Voltassa ja Antemasquessa.
Vuonna 2012 yhtye kokosi rivinsä tehden ensin festivaalikeikkoja ja sitten kiertueen ja nyt 2017 keväällä on tulossa kokonaan uusi levy.

Aivan yksi ja erityinen osa levyn ja yhtyeen hienoudesta on sanoitukset, ne eivät edusta tavanomaisia punksanoituksia, vaan ovat huomattavan runollisia ja monimerkityksellisiä. Mutta runollisia siten, että kätkevät lukuisia tulkintoja, tekstit ovat kantaaottavia, mutta hienovaraisemmin kuin perinteinen hardcore-ilmaisu.

I’m just tired of counting bodies

Is this mausoleum tardy

Let’s just paint you a pretty face

Flies dip tongues into tear ducts

In toothpicks fought unborn

 

Contusion is hungry

They still eat their young

Proto-culture null and void

Myöhemminhän Cedric Bixlerin sanoitukset muuttuivat huomattavasti vaikeatulkintaisemmiksi Mars Voltan upeilla teemalevyillä, joiden etiäisiä on jo kuultavissa Relationship of commandilla.

Antti Impivaara

Levy Vaski-tietokannassa

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Antti Paalanen – Meluta (Rockadillo Records, 2014)

antti_paalanen

Meluta on kokkolalaisen harmonikansoittajan, Antti Paalasen kolmas soololevy vuodelta 2014. 1977 syntynyt Paalanen on musiikin tohtori ja väitellyt 2015 vähärivisten harmonikkojen päivityksestä nykymusiikin kielelle. Mies on siis sävellystyössään tuonut pirunkeuhkon, kurtun shamanistisen rytmin tälle vuosituhannelle.

Meluta -levyn nimibiisi on hurjapoljentoista haitariteknoa, jossa haitari ilmoittaa ettei halua enää olla salonkikelpoinen satahämesoimainen taidesoitin, vaan hurja, pitelemätön, jopa pelottava. Yeah Mamassa Paalasen matala mörinä pääsee oikeuksiinsa ja soi hienosti haitarin siivellä. Paalaselle kieli on selvästikin soitin, sillä hän leikittelee tavuilla ja merkityksillä herkullisesti.

Levy soi primitiivisenä ja hurjana, mutta kauniit, perinteisiksi luonnehdittavat haitarimelodiat puhkeavat ääneen kuin vuokot toukokuussa: kauniina, lohdullisina, kotoisina. Paalasen live-esiintymiset ovat samalla tavalla hurjia kuin Meluta -levy. Hän tuo hahmonsa lavalle ja lähtee hahmona pois. Kaikki jutusteluksi ja välispiikiksi kuviteltava on ärinää ja ärjymistä.

Fingertips toimii keveänä esisoittona Judgementille, joka on vie soittajaa raahustaen kohti tuomiota. Ilotonta kulkua vie eteenpäin joikumainen miesääni – olo vaan on oudon pohjalainen

Acc Rider on hummaniheitä mantran lailla hokeva haitarilla ratsastaja, joka pieksää piiska läsähdellen soittimesta ulos parahduksia ja valitusta. Shamaanin kurkkulaulunomainen huohotus soi taustana kaikelle.

Maaninen poljento antaa tilaa Viimeisen valssin moikaaville kirkonkelloille ja äljönä remuavalle soittajapojalle. Levy ei lopukaan seesteiseen tunnelmaan, vaan Ruff vie taas kolisevaan junaan, lakeuksille jyskyttävään. Paalaselle ei tule mieleenkään jättää kuulijaa turvalliseen kotisatamaan, vaan uuden ajan haitarisoundi naulaa meidät yhäti kiihtyvän junan epämukavaan penkkiin. Ohjaksissa on Antti Paalanen. Vaikka mentäisiin helvettiin, niin mennään komiasti ja aivan omalla tyylillä. Äristen. Kuin transsissa.

Antti Paalasen uutta levyä odotellessa voi tutustua hänen hieman perinteisempään sävelmuotoon tukeutuvaa pelimannitrioonsa Kiharakolmio. Aivan perinteistä sekään ei kuitenkaan ole, niin kuin videokin todistaa.

 

Erika Woodard, kirjastonhoitaja ja meluaja

Varaa levyjä Vaski -verkkokirjastosta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Dälek – Absence

dalek_kuva

Dälek on kokeellista vaihtoehto-hip hoppia tekevä yhdysvaltalainen hip hop-ryhmä. New Jerseystä maailmalle ponnistaneen ryhmän suurimpia tavaramerkkejä ovat olleet yhteiskuntaa käsittelevät lyriikat sekä omalaatuinen industrial-, ambient- ja hip hop -samplejä yhdistelevä äänimaailma. Mc Dälek on alusta asti vastannut suurimmasta osasta ryhmän sanoituksista, kun taas soundin parissa ovat puurtaneet Mc Dälekin lisäksi tuottajat Oktopus, Still, Mike Mare ja Dj Rek.

Dälekin soundiin on vaikuttanut laaja kirjo eri musiikkigenrejen artisteja, mutta ilmeisimpänä inspiraation lähteinä voidaan pitää My Bloody Valentine-yhtyeen kitaravallisoundeja, krautrock-yhtye Faustin ambienthäröilyjä ja Public Enemy-ryhmän äänikollaaseja. Faust-yhtyeen kanssa Dälek teki jopa yhteislevyn ”Derbe respect, Alder” vuonna 2004. Moninaisista vaikutteista huolimatta Dälek kuulostaa kuitenkin omalta itseltään ja ryhmän musiikki ottaa riskejä, joita hip hop-musiikki harvemmin ottaa. Osittain tämän vuoksi ryhmä on kiertänyt paljon myös vaihtoehtomusiikkia soittavien yhtyeiden, kuten esimerkiksi Godfleshin, Melvinsin, Toolin ja The Dillinger Escape Planin kanssa.

Absence (Ipecac Recordings, 2005) 

Absence on Dälek-ryhmän kolmas täyspitkä levytys. Sitä edeltävät levyt ”Negro Necro Nekros” ja ”From Filthy Tongue of Gods and Griots” olivat kumpikin erinomaisia hip hop-levyjä, joilla ryhmä pyrki tuomaan perinteiseen hip hop-soundiin uudenlaisia elementtejä – käyttäen äänikollaaseja sekä ambient- ja industrial-soundeja voimakeinoina vahvojen lyriikoiden rinnalla. Absence levyllä tämä eräänlainen soundin evoluutio on viety äärimmäisyyksiin ja volyymi on ainakin yhdessätoista.

Levy alkaa Mc Dälekin riimeillä:

”Broke stride as last of men realized their deep deceit / This troubling advance of half-assed crews crowd these streets / Never mind of who I am, son, just listen when I speak / Broken paragraphs hold wrath of a hundred million deep/…”.

Noin 30 sekuntia Mc Dälekin lyriikoita tukee ainoastaan hiljaisuus, sitten kuuluu muutama nuottia vanhasta kontrabassosta ja yhtäkkiä, koko helvetti pääsee valloilleen – kuuntelijan korville vyörytetään ainakin tsunamin korkuinen äänivalli kohinaa ja industrial-ääniä. Ensimmäinen ajatus on: tältä varmaan kuulostaa, kun My Bloody Valentinen ”Loomer”- biisiä soitetaan täysillä väärinpäin, samalla kun naapuri poraa kiviporalla. Jotenkin kaiken tämän keskeltä kuuluu edelleen Mc Dälekin lyriikat ja vakaa biitti. Kappaleen äänimaailma eräällä tapaa kehystää sanoituksia ja luo niille lisää painoarvoa.

Synkkä ja painostava tunnelma jatkuu koko levyllä. Mc Dälek maalailee dystopisia kuvia yhteiskunnasta, samalla kun taustalla soi lohduton ja kaiken alleen hukuttava äänivalli. Mc Dälekin sanoitukset kuvaavat yhteiskuntaa, jossa tyrannit ovat vallassa, uskontoa käytetään vallan välineenä, kokonaisia kansanryhmiä sorretaan ja kulttuurillakin vain rahastetaan. Varsinkin tämänhetkisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa lyriikat iskevät ja kovaa.

Erityisesti mieleenpainuvia ovat kappaleet ”Distorted Prose” (aikaisemmin mainittu), ”Culture for Dollars” ja ”Ever Somber”. ”Culture for Dollars”-biisissä Mc Dälek kysyy kuuntelijalta:

”Who trades his culture for dollars? / The fool or the scholar? / Griot? / Poet? / Or White collared?

Kappaleen rankka äänimaailma vahvistaa jälleen lyriikoiden vaikuttavuutta. ”Ever Somber”-biisi on soundiltaan puolestaan asteen verran lempeämpi – mieleen tulee jälleen jokin My Bloody Valentinen kappaleista, mutta tällä kertaa ilman naapurin kiviporaa. Lyriikat ovat kuitenkin rankkaa luettavaa:

Asymmetric hatred only feeds apathetic / Volatile vocals turned thoughts kinetic / Never knew your happiness could just be injected”.

Turhautuneisuus suorastaa huokuu sanoituksista.

Kaikesta synkkydestä ja painostavuudesta huolimatta Absence on erinomainen ja varsin vaikuttava levy. Sen äänimaisema tukee täysin sen sanoituksia ja saa ne jäämään mieleen. Levyn kuultua huomaa jopa hyräilevänsä Mc Dälekin synkkiä riimejä. Musiikillisesti levy on monitasoinen ja siitä löytää uusia ulottuvuuksia useampien kuuntelukertojen myötä. Absence-levyn myötä Dälek on sulauttanut erilaiset vaikutteet osaksi omaa musiikillista identiteettiään ja luonut musiikkia, jossa hip hop, industrial ja ambient ovat muodostaneet lähes symbioottisen suhteen.

Kirjoittaja: M.E, Kirjastovirkailija

Levy löytyy Vaski-verkkokirjastosta

Dälek – Absence Bandcampissa

Dälekin kotisivu

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: From another world – a tribute to Bob Dylan

fromanotherworld

“It’s hard to hear Dylan’s song in there, but it is. It’s how they heard it.”

 Alain Weber

Cover–kappaleiden kuuntelu ja soittaminen on minusta mukavaa hommaa. Kerätessäni taannoin soiteltavaa materiaalia Raision kirjaston Lainan päivän DJ-keikkaa varten törmäsin varsin mielenkiintoiseen ja erikoiseen tribuuttilevyyn. From another world – A tribute to Bob Dylan pitää sisällään kolmetoista versiota Robert Allen Zimmermanin tuotannosta. Mielenkiintoiseksi albumin tekee se, että kappaleita versioivat muusikot tulevat sellaisista maista kuin Makedonia, Bhutan, Egypti, Myanmar jne. Pidän itseäni kohtalaisena Dylan-fanina mutta silti osa albumin kappaleista on minulle outoja. Vielä hankalammaksi tunnistus menee silloin kun levyltä löytyvä versio pitää tunnistaa ilman minkäänlaista apuvälinettä.

Albumin on ideoinut ja tuottanut Alain Weber. Myös levyn tekstiliitteen informatiiviset taustat ovat hänen kynästään. Weber halusi projektiin mukaan ihmisiä jotka olisivat samanhenkisiä kuin Dylan itse, runoilijoita omassa kulttuurissaan. Osa mukana olevista tunsi Dylanin musiikkia ennestään, osa ei. Weber ja kumppanit käänsivät lyriikat esittäjän omalle äidinkielelle. Kaikki pitivät erityisen tärkeänä sitä, että artisti pystyi samaistumaan esittämäänsä kappaleeseen ja seisomaan sen lyriikoiden takana. Alain Weber on itsekin Dylan-fani. Hän pitää tätä ulkopuolisena mutta puhuttelevana. Samaa voi hänen mukaansa sanoa tällä tribuutilla esiintyvistä muusikoista. He ovat ammattilaisia mutta pysyvät poissa valokeilasta ja antavat musiikkinsa ja lyriikoidensa puhua puolestaan.

Jos albumilla olevat kappaleet ja versiot ovat itselleni entuudestaan osittain vieraita, samaa voi sanoa tribuutilla esiintyvistä artisteista. Ainoastaan levyn aloitusraidalla All along the watchtowerin tunnelmoiva, Buena Vista Social Clubista sekä Afrocubismista tutun Eliades Ochoan tiesin ennestään. The Musicians Of The Nilen piti myös olla tuttu mutta en muistanut, että Weberin mukaan rokkimuusikoiden lailla elävät perinnemuusikot esiintyvät filmissä Masked and anonymous. Leffan soundtrackilta heidän versiotaan eeppisestä Tangled up in bluesta ei löydy mutta tässä se nyt on. Egyptiläinen yhtye toimi alkusysäyksenä koko tälle projektille ja asetti coverillaan riman todella korkealle seuraaville artisteille.

Minusta rima pysyy korkeuksissa koko levyn keston ajan jota kertyy hieman yli tunti. Sen verran huikeita ja epätavanomaisia nämä versiot ovat. Kuten tämän tekstin alun sitaatissa todetaan, välillä on vaikea kuulla sitä alkuperäistä Dylania coverin alta mutta siellä se on. Weberin mukaan jotkut muusikoista pystyivät toistamaan alkuperäistä melodiaa. Toisilta tämä ei onnistunut ja he päätyivät tekemään täysin oman versionsa, niin kuin he sen kuulivat. Näin kävi esimerkiksi levyn päättävän Father of the nightin kanssa jonka Aboriginal People Yolingu Of Yalakun esittää varsin persoonallisesti. Tätä Alain Weber juuri halusi, saada henkeä levyyn ja kuulla kappaleissa artistin oman äänen. Yksi yhteen tehty cover-albumi olisi ollut huomattavasti tylsempi. Tästä olen Weberin kanssa täysin samaa mieltä.

Mitä Dylan itse sitten on mieltä tästä projektista? Alain Weber uskoo tämän pitävän siitä, onhan Dylan itsekin uransa aikana muuttanut tyyliään ja kappaleidensa esitystapaa. Mitä minä sitten olen tästä levystä mieltä? Tämä on kiintoisin ja erikoisin levy vähään aikaan. Se sai myös kuuntelemaan ne alkuperäiset Dylanit taas kerran.

Petri Kipinä

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy