Avainsana-arkisto: viikon levy

Viikon levy – Only lovers left alive (soundtrack)

31s6ihbbbfl-_uy260_ux260_al_

Jim Jarmuschin Only Lovers Left Alive on vampyyrielokuva, mutta ei kauhuelokuva, vaan tyyni ja rauhallinen, tutkiskeleva elokuva jonka keskiössä on rakkaus ja kulttuuri – ja rakkaus kulttuuria kohtaan. Toisaalta elokuvassa on teemana nykyajan tyhjyys ja viihteellistyminen.

Elokuvassa musiikilla on keskeinen rooli paitsi tunnelman luojana ja päähenkilöiden tunnelmien avaajana myös siten, että toinen päähenkilöistä on muusikko, jonka elokuvassa kerrotaan mm. säveltäneen Schubertille Adagion jousikvintettiin D956! Tavallaan musiikki joka kuullaan on nimenomaan hänen esittämäänsä.

Musiikki elokuvassa jakaantuu pitkälti kahtia, on säröistä ja särkevää kitarointia, jonka esittää ohjaajan itsensä Sqürl-yhtye ja Jozef van Wissemin luuttumusiikkia. Jälkimmäisen viitatessa tyylikkäästi henkilöiden vuosisataiseen ikään.

Elokuvan musiikki on monilta osin haikeaa ja runollista, kuten itse elokuvakin.

Aivan erityisesti nousee Yasmine Hamdanin Hal-kappale, joka esitetään Tangerilaisessa ravintolassa. Kappaleen sanoituksissa kulminoituu elokuvan keskeisin teema, eli rakastavaisten kaipuu toistensa luo. Ja itse esitys on mesmeroivan upea.

Antti Impivaara

Levy Vaski-tietokannassa

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): elokuvamusiikki, Musasto suosittelee, Naxos Music Library, Viikon levy

Viikon levy: Ida Sand – Young at heart (2015)

Young at heart on ruotsalaisen 39-vuotiaan Ida Sandin neljäs ja uusin studioalbumi. Tällä levyllä hän näyttää kuinka kanadalaisen legendan Neil Youngin tunnetuksi tekemät kappaleet taipuvat jazzmuottiin. Musiikki ja sanat albumilla ovat siis Youngin käsialaa, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Albumin henkeen hyvin istuva Woodstock on Joni Mitchellin kynästä mutta kappalettahan on versioinut mm. folk rockin superkokoonpano Crosby, Stills, Nash & Young. Näin ollen kappale istuu levyn Young-teemaan kyllä. Ja hyvin istuukin, ollen yksi albumin tarttuvimmista rokeista.

Kaiken kaikkiaan levyllä on kolmetoista kappaletta. Ida Sand ei ole versioissaan lähtenyt kovin kauas alkuperäisestä tunnelmasta. Jazz kyllä kuuluu albumilla mm. upeiden puhaltimien myötä. Tykkään kovasti Nils Landgrenin (levyn tuottaja) pasuunasta sekä Per Texas Johanssonin tenorisaksofonista. Yksi kaikkien aikojen Niilo-suosikkini, Harvest moon, saa kivasti uusia vivahteita Johanssonin puhaltelun myötä. Cinnamon girl on tehokas avausraita ja Old man on aina vain tavattoman kaunis laulu. Helpless-kappaleella kuullaan vierailevana solistina Bo Sundstömia. Youngin laajassa tuotannossa kappaleita piisaa joten Sandin toivoisi tekevän vielä toisen Young-albumin.

Levyn kansiteksteissä Ida Sand mainitsee Neil Youngin yhdeksi suurista, erääksi aikamme puhuttelevimmista sekä tuotteliaimmista sanoittajista ja muusikoista. Sandin mukaan Young on rikastuttanut musiikkimaailmaa laittamalla sanoituksiinsa ja melodioihinsa olemassaoloamme koskevia ja humaaneja kysymyksiä jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Allekirjoitan laulajan ajatukset täysin. Kaikki nuo edellä mainitut seikat toimivat Sandille innostuksena tähän projektiin ja minulle tämän levyn kuunteluun. Aivan kuten minä, myös Ida Sand tunnustautuu kansiteksteissä melankoliseksi ihmiseksi. Neil Youngin voimakas ja mieletön maailma on mielestäni taltioitu tälle cover-levylle hienosti.

Nautinnollisia kuunteluhetkiä.

Petri Kipinä

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: The Mutants – La Fiesta Infernal (Jymp Rekords 2016)

Yhdeksänhenkisellä kokonpanolla julkaistu The Mutantsin kuudes virallinen pitkäsoitto, La Fiesta Infernal ilmestyi alkuvuodesta 2016. Vajaan 20 ikävuoden saavuttanut, instrumentaalista rockia useilla eri vivahteilla soittava yhtye on juuri palannut Euroopan kiertueeltaan, Rock Explotion Tour, joka piti sisällään keikkoja Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Viime vuoden puolella bändi kerkesi kiertää myös Argentiinassa sekä Brasiliassa ja seuraavaksi yhtyeellä on vuorossa keikkoja Jenkeissä. Käy selväksi, että The Mutants soittaa hienosti rajoja ylittävää musiikkia ja tärkein sanoma itsessään on musiikki yhdistettynä hauskanpitoon. Bändi kutsuu musiikkiaan Afro-Garage-Mamboksi, joka mielestäni on kyseisestä bändistä puhuttaessa todella mainio kuvaus. Musiikin eri tyylilajeja kun kertyy useampia kuin osaan itse suorilta käsiltä luetella.

La Fiesta Infernalin yhdeksän biisin levykokonaisuus alkaa tarjoilemalla hieman seesteisempää ja rauhallisempaa The Mutantsia, kuin aiemmin julkaistuilla pitkäsoitoilla. Mutta kauaa ei tarvitse odotella, kun jo groovaava komppi ja tukevasti soivat puhallinsoittimet saavat kuuntelijan tempautumaan mukaan bändin villiin jamitteluun. Levyn biisit koostuvat 3-5 minuutin pituisista rockin ja rautalangan sekoituksesta aina 70- 80 -lukujen soundtrackien takaa-ajo henkisiin vahvasti funkiin tukeutuviin paahtoihin. Levy etenee saumattomasti eteenpäin ja tasapainottelee rauhallisempien ja rockaavimpien biisien symbioosissa täydellisesti. Albumi on kokonaisuutena miellyttävän tasapainoinen ja kestää hyvin kuuntelua, mieluiten lujalla volyymilla ja useamman kerran putkeen. Rytmimusiikin ystävät eri genreistä varmasti samaistuvat bändin musiikilliseen ilmaisuun ja toivottavasti löytävät The Mutantsista uuden miellyttävän tuttavuuden.

Juurikin levyn monipuolisen tyylilajien johdosta albumia ei kannata lokeroida mihinkään tietynlaiseen genreen, mielentilaan, aikaan taikka paikkaan, mutta henkilökohtaisesti tämän tyyppinen musiikki saa kevätauringon paistamaan vielä astetta kirkkaammin ja hymyn herkästi huulille. Levyä kuunnellessa tulee selväksi, että tässä on yhtye, joka on näkemisen arvoinen livenä.

Jarno Ruohonen

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Bob Dylanin läpimurtoalbumi The Freewheelin’ Bob Dylan (1963)

Viime vuoden lokakuussa kohistiin sekä kirjallisuus- että musiikkipiireissä: vuoden 2016 Nobelin kirjallisuuspalkinnon oli juuri pokannut Bob Dylan. Palkinto myönnettiin ensi kerran laululyyrikolle, ja poikkeuksellinen valinta jakoi mielipiteitä.

Seuraavalle tasolle kohun nosti Dylan itse kieltäytymällä kommentoimasta voittoaan millään lailla. Edes palkinnon myöntävä Ruotsin Akatemia ei saanut voittajaan yhteyttä. Lopulta laulunkirjoittaja katkaisi kahden viikon hiljaisuutensa ja lähetti Akatemialle kohteliaan kirjeen, jossa ilmoitti ottavansa palkinnon kiitollisena vastaan, mutta jättäytyvänsä pois palkintoseremoniasta. Dylan vastaanotti kunnianosoituksensa viimein huhtikuun alussa Tukholman-konserttinsa yhteydessä pidetyssä salaisessa tilaisuudessa, piilossa medialta.

Palkintoperusteiden mukaan Dylan toi ”uudenlaista runollista ilmaisua vanhaan amerikkalaiseen lauluperinteeseen”. Valitsijat vertasivat Dylania jopa muinaiskreikkalaiseen Homerokseen, jonka runous oli myös tarkoitettu esitettäväksi ääneen musiikin säestyksellä. Ylistys ei liene perätöntä, vaan Dylania voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä laulunkirjoittajista.

Bob Dylan syntyi vuonna 1941 Duluthissa, Minnesotassa. Hän kiinnostui folkmusiikista ja bluesista jo nuorena ja piti idolinaan 1940-luvulla vaikuttanutta suurta amerikkalaista folk- ja protestilaulajaa Woody Guthrieta. Häneltä ammentamiinsa perinteisiin aineksiin Dylan sekoitti omissa lauluissaan vaikutteita beat-sukupolven runoilijoiden ja modernistien tuotannosta.

Vuonna 1961 Dylan muutti New Yorkiin, ja julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen, omaa nimeään kantavan albumin. Levy sisälsi perinteisiä lauluja ja muita lainakappaleita, jotka väistyivät oman tuotannon tieltä seuraavan, The Freewheelin’ Bob Dylan -albumin (1963) myötä. Levyn protestihenkisestä aloitusraidasta ”Blowin’ in the Wind” muodostui sittemmin yksi Dylanin kaikkien aikojen tunnetuimmista teksteistä. Lopullisesti laulaja-laulunkirjoittaja löi läpi 1960-luvun kuluessa, seuraavien albumiensa ja kappaleiden kuten ”The Times They Are A-Changing”, ”Mr Tambourine Man” ja ”Like a Rolling Stone” myötä.

Musaston viikon levynä on tällä kertaa tuo Dylanin toinen albumi, 1963 julkaistu The Freewheelin’ Bob Dylan. Sen kolmetoista raitaa ovat ehtaa Dylania: aikanaan mullistavaa ja sittemmin ajattomaksi osoittautunutta laululyriikkaa. Kyseisen albumin voi sanoa sysänneen Dylanin kohta kuusi vuosikymmentä kestäneelle laulunkirjoittajan uralle, joka on tehnyt hänestä ikonin.

Vuoden 2016 kirjallisuuden Nobel-palkinto on paitsi kunnianosoitus laululyriikan suurelle mestarille, myös tunnustus laululyriikalle kirjallisuuden osana, arvostettavana ja miljoonia ihmisiä tavoittavana runouden lajina.

Levy Vaski-tietokannassa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.421231

 

Ilari Martti

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Jackie Oates – Hyperboreans

Jackie Oates on Englannin eläväisen folkskenen kirkkaimpia ääniä. Hän aloitti uransa Rachel Unthankin maineikkaassa Winterset-yhtyeessä, mutta jatkoi soolouralle 23-vuotiaana omalla nimellään kulkevalla esikoislevyllään 2006. Soolouraa eittämättä vauhditti Oatesin kuuluisampi veli Jim Moray, joka on tunnettu folkin uudistaja Englannissa. Oatesin kolmas levy Hyperboreans onkin Morayn tuottama ja kappaleista monet hänen sovittamiaan. Levyä kehuttiin sen ilmestyttyä ja sitä pidetäänkin Oatesin läpimurtona.

Yhteensä Jackie Oates on julkaissut kuusi täyspitkää sooloalbumia ja on ollut mukana kymmenillä muilla.

Unearthed/One Little Indianin 2009 julkaisema Hyperboreans aivan vilisee nykyfolkin tähtiä: nimikappale on glasgowlaisen laulaja-kitaristi Alasdair Robertsin käsialaa ja mies laulaa taustoja tämän lisäksi myös lohduttomassa skotlantilaisessa murhaballadissa The Butcher’s Boy. Robertsin tavaramerkki, väräjävä ääni, säestää soittimen lailla Oatesin pehmeän heleää sopraanoa. Kansanmusiikissa on tapana kertoa kenen version laulusta esittää vai onko sovitus täysin oma. Jackie Oates kertoo oman versionsa The Butcher’s Boysta pohjautuvan Elizabeth Stewartin versioon.

Lähes jokaisessa kappaleessa harmonikkaa soittaa Saul Rose, joka tunnetaan nykyisin bändistään Faustus. Rosen soitin on kaksirivinen harmonikka, mikä on perinteinen kansansoitin Englannissa, jossa se tunnetaan melodion nimellä.

Tässä youtube-klipissä Saul Rose soittaa:

 

Oatesin ääni on yhtä aikaa perinteinen ja moderni. Hän hallitsee perinteisen englantilaisen folktyylin, jossa koristelut ovat eri kohdassa kuin skotlantilaisessa tai irlantilaisessa tyylissä. Tästä hienoja esimerkkejä levyllä ovat ainakin 1870-luvulta peräisin oleva Locks and Bolts ja perinteinen hukkumisballadi Young Leonard. Oates antaa kuitenkin oman murteensa kuulua ja etenkin uudemmissa kappaleissa on perinteisestä tyylistä poikkeavaa äänenkäyttöä. Levyn yllättävin veto lienee jousisovitus vanhasta The Sugarcubes-hitistä Birthday. Siinä Oatesin äänen hellyttävä laulu pääsee oikeuksiinsa.

Jackie Oates on monen muun kansanmuusikon tavoin myös multi-instrumentalisti. Levyllä hän soittaa viulua, alttoviulua, selloa ja shrutia (tai surpetia), mikä on harmonikansukuinen soitin Intiasta. Hänelle on tyypillistä soittaa viulua jopa samalla kun hän laulaa.

 

Hyperboreans Vaskin kokoelmissa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.666939

Erika Woodard, musadiggari ja kirjastonhoitaja Turusta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy : Fantômas – Suspended animation

fantomas-suspendedanimation
Fantômas on yhdysvaltalainen, kokeellista vaihtoehtorockia soittava superyhtye. Nimensä yhtye on lainannut Marcel Allainin ja Pierre Souvestren rikoskirjoista sekä niiden pohjilta tehdyistä elokuvista, joissa Fantômas-nimeä kantava mestaririkollinen toteuttaa murhia jäämättä koskaan kiinni. Fantômas-yhtyeen säveltäjänä ja vokalistina toimii muun muassa Faith No Moren, Mr. Bunglen ja Tomahawkin keulahahmoina tunnettu Mike Patton. Kitaraa soittaa The Melvinsin riffimestari Buzz Osborne, tahtia määrää muun muassa Slayerissä rumpuja takonut Dave Lombardo ja bassoa näpäyttelee kokeellisista projekteistaan tunnettu Trevor Dunn. Yhtyeen musiikki yhdistää kollaasin keinoin erilaisia musiikkigenrejä ja äänisampleja. Vaikutteita on saatu niin rockista, avantgarde-jazzista kuin elokuvamusiikistakin. Kaikki yhtyeen levyt on julkaistu Pattonin Ipecac Recordings -levy-yhtiön kautta.

Suspended animation

Fantômasin levyt rakentuvat kaikki jonkinlaisen vallitsevan teeman ympärille – teemojen vaikuttaessa esimerkiksi levy- ja kappalerakenteisiin sekä tietenkin levyjen äänimaailmoihin. Fantomasin ensimmäinen levy Fantômas (1999) suunniteltiin rakenteeltaan sarjakuvaksi, jossa jokainen kappale edusti yhtä sivua. Toinen levy, Director’s Cut (2001), oli puolestaan kunnianosoitus kultti- ja kauhuelokuvien soundtrackeille – sisältäen cover-versioita legendaarisista teemakappaleista. Kyseiseltä levyltä löytyy muun muassa erinomaiset versiot Henry Mancinin Experiment in Terror- ja Charade -kappaleista. Vuonna 2005 julkaistulla Suspended Animation -levyllä teemana on huhtikuu – jokaisen kappaleen edustaessa yhtä huhtikuun päivää. Tämän vuoksi se on rakenteeltaan hiukan samanalainen kuin yhtyeen ensimmäinen levy – kummassakin levyssä on kolmekymmentä kappaletta.

Suspended Animationin rakenne ja teema vaikuttavat paljolti levyn kuuntelukokemukseen. Jokainen kappale on vain hetki levyn kokonaiskestosta, tai toisin sanoen, jokainen päivä on vain silmänräpäys kuukaudesta. Yksittäinen kappale levyltä kuulostaa monesti kaoottiselta ja levyn kontekstista irrotetulta. Tämän vuoksi se kannattaakin ehdottomasti kuunnella kokonaisuudessaan.

Musiikillisesti levy on erittäin mielenkiintoinen. Se yhdistelee erilaisia musiikkilajeja kuten esimerkiksi trashia, sludge-metallia, vaihtoehtorockia ja avantgarde-jazzia toisiinsa, luoden täysin uudenlaisen kuuntelukokemuksen. Levyllä soittavat muusikot ovat selvästi oman ”genrensä” pioneereja.

Pattonin ääni toimii levyllä muiden soitinten lailla yhtenä instrumenteista – Patton kirkuu, rääkyy, läähättää, kujertelee vauvan lailla ja messuaa kuin osana jotain pakanallista kuoroa. Vaikka levyllä ei ole vahvistettuja sanoituksia, välillä luulee kuulevansa erilaisia lausahduksia kuten esimerkiksi ”You are right, You are right” tai ”Satan, get me / Sayeth, the man”.

Lisäelementtinä toimivat Pattonin vanhoista animaatioelokuvista poimimat ja muokkaamat ääniefektit. Levy on täynnä lasten ja erilaisten animaatio-olentojen äännähdyksiä, kilkahteluja, lelujen ja härveleiden luomia efektejä sekä omituisia digitaalisia piipahteluja. Levy onnistuu tämän vuoksi ajoittain kuulostamaan samaan aikaa sekä huvittavalta että karmivalta.

Yoshitomo Naran levylle luoma, ajoittain jopa naivistinen taide tukee musiikin rinnalla levyn huhtikuu- ja animaatioteemoja. Levy on luotu kalenteriksi, jossa jokainen sivu ja niillä seikkailevat animaatiohahmot edustavat yhtä huhtikuun päivää. Sivuilla mainitaan myös erilaisia juhlapäiviä. 11.4.2005 oli USA:ssa ”Eight Track Tape Day” ja 15.4.2005 puolestaan ”That Sucks! Day”. Kalenteria kannattaa ehdottomasti selata samalla, kun kuuntelee levyä – se täydentää kokemusta.

Fantômasin Suspended Animation on erinomainen levy. Se yhdistää rohkeasti erilaisia musiikillisia elementtejä ja viihdyttää takuulla kuuntelijaansa. Sitä voi suositella lämpimästi kaikille niille, jotka etsivät uudenlaisia kuuntelukokemuksia.

Levy Vaskissa https://vaski.finna.fi/

Fantômasin levyt Bandcampissa https://fantomasofficial.bandcamp.com/

Yoshitomo Naran taidetta http://www.artnet.com/artists/yoshitomo-nara/

Kirjoittaja: M.E, Kirjastovirkailija

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy – Avicii : True (Avicii by Avicii)

Ruotsalainen musiikkituottaja ja DJ Avicii (Tim Bergling) aloitti jo 18-vuotiaana musiikin miksaamisen ja nousi kaikkien tuntemaksi muusikoksi ja DJ:ksi vuonna 2011 kappaleillaan ”Levels” ja ”Fade into darkness”. Samana vuonna Levels myi platinaa ympäri maailmaa ja oli vuoden suurimpia hittejä.

Aviciin ensimmäinen studioalbumi True julkaistiin vuonna 2013 ja tämä ”Avicii by Avicii” -versio samasta levystä vuotta myöhemmin. ”Avicii by Avicii” -versio tarkoittaa, että kappaleet ovat samat (yhdeksän ensimmäistä) kuin alkuperäisessä True-albumissa, mutta ne ovat miehen itsensä tekemiä klubiversioita. Niitä ovat mm. ”Hey brother”, ”Addicted to you” ja alun perin kesäkuussa 2013 singlenä julkaistu ”Wake me up”, joka myi yksin Britanniassa yli 500 000 kappaletta, ja oli monien singlelistojen ykkössijoilla. Se oli myös Spotifyn toiseksi kuunnelluin kappale maailmanlaajuisesti.

Levyn remixit ovat alkuperäisiä kappaleita pidempiä, jotta ne soveltuisivat paremmin klubilla soittamiseen. Alkuperäisen levyn rauhallisemmistakin kappaleista on tehty meneviä klubibiisejä onnistuneesti. Juuri tämä levy ei välttämättä jää niin suureen suosioon kuin jokin Aviciin muu levy, mutta True tullaan kyllä muistamaan Avicii -fanien keskuudessa.

Omiksi suosikeiksemme ovat tältä albumilta muodostuneet ”Liar liar, ”Dear boy” ja totta kai ”Wake me up”.

True yhdistää hienosti Aviciin oman tyylin ja perinteisen klubimusiikin. Levyllä on vaikutteita myös muista musiikkityyleistä, kuten Aviciin tyyliin kuuluukin. Levystä saa hyvän kuvan Aviciin musiikista, mutta jos on kuunnellut alkuperäisen True -levyn, kannattaa tämä erityisesti kunnella, sillä silloin tästä saa paljon irti. Voimme suositella tätä Aviciin ja yleensäkin EDM:n ja house -musiikin ystävien lisäksi myös genreen vasta tutustuville, vaikka Avicii ei tuotakaan perinteisintä housea.

Vuonna 2016 Avicii ilmoitti lopettavansa keikkailun ainakin väliaikaisesti, mutta uutta musiikkia hän on luvannut vuodelle 2017. Jäämme innolla odottamaan, millaista musiikkia saamme häneltä seuraavaksi kuulla.

Levy Vaski-tietokannassa

TET –harjoittelijat Touko ja Henrik

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy