Tällä viikolla tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan the Lonely Island –komediaryhmän poptähtiparodia Popstar: Never Stop Never Stopping. Ryhmän jäsenet Andy Samberg, Akiva Schaffer ja Jorma Taccone ovat vanhoja ystäviä, jotka ovat tehneet sketsejä ja musiikkivideoita jo pitkään. Ryhmä julkaisi alun perin materiaalia omalla nettisivullaan 2000-luvun alussa, kunnes se lopulta liittyi muutamien mutkien jälkeen Saturday Night Live –ohjelmaan; Schaffer ja Taccone ensisijaisesti käsikirjoittajina kun taas sittemmin näyttelijänä ja Joanna Newsomin puolisonakin tunnettu Samberg pääasiassa esiintyjänä.
Incredibad on ensimmäinen the Lonely Islandin kolmesta levystä, ja kiistämättä paras. Mukana on sekä Saturday Night Live –materiaalia että kokonaan uutta musiikkia. Kappaleissa on monivivahteista ja räävitöntä satiiria pop- ja erityisesti rap-kulttuurista. Huumori syntyy pitkälti sanailusta ja toisteisuudesta mutta visuaalisuus on keskeinen osa ryhmän toimivuutta. Hyvän maun huumorin arvostajia voi varoittaa, että sisältö on ehdottomasti parental advisory –tarransa ansainnut. Ilmestyessään levy herätti jonkin verran hämmennystä olemalla samanaikaisesti sekä komediallinen että musiikillisesti varteenotettava levy. Vierailijalistakin on laaja: mukana ovat esimerkiksi Norah Jones, Jack Black, Julian Casablancas, E-40, Natalie Portman, T-Pain ja Justin Timberlake.
Saturday Night Live –ohjelmassa ryhmä tuli tunnetuksi erityisesti ’digital short’ –nimisistä videokameroilla kuvatuista kotitekoisen oloisista pätkistä, joista ensimmäisten joukossa oli Chris Parnellin kanssa tehty Lazy Sunday, joka kertoo Sambergin ja Parnellin suunnitelmista mennä katsomaan uutta Narnia-elokuvaa. Video raikasti SNL:ää huomattavasti ja koukutti välittömästi myös katsojat. Osa kappaleista, kuten Sambergin ja Justin Timberlaken ”hellä” R&B-balladi D**k in a box, kantautui keskusteluun Suomeen saakka. Suuri osa kappaleista pohjaa erinäisiin tunnistettaviin ilmiöihin tai tyyppeihin (vaikka näitä ei aina ole pakko tietää tai tunnistaa) kun taas kappaleet kuten Natalie’s rap ovat selkeämpiä parodioita. I’m On a Boat julistaa kuuntelijalle väsymättömästi veneeseen eli menestyksen ääripisteeseen pääsyn auvosta (”I’m on a boat and / it’s goin’ fast and / I got a nautical themed pashmina afghan / I’m the king of the world, on a boat like Leo”) kun taas Boombox varoittaa vähättelemästä boomboxia ja sen mahtia. Melankolinen Space Olympics ja Jack Blackin kanssa tehty Sax Man edustavat ehkä levyn helpoimmin lähestyttävää pop-puolta. Mukana on myös valkoinen rastafari-wannabe Ras Trent –kappaleella.
Hyvin tuotettu ja tarkalleen mietitty komediallinen musiikki on melko harvinaista. Samberg itse on määritellyt the Lonely Islandin niin ikään hip hop- ja R&B- versioksi Tenacious D:stä ja Flight of the Conchordsista.
Monessa kappaleessa huumori syntyy vastakkainasettelusta, jolloin mahtipontisen uhon ja biittien kohteena on usein arkipäiväiset pienet asiat tai muulla tavoin käänteinen sisältö kuten leikittely maskuliinisuuden kustannuksella tai rap-kulttuuriin usein liitettyjen piirteiden kuten äveriäisyyden ja vallalla kehuskelun tietoinen korostaminen. Näiden vitsien kohteena ovat usein esittäjät itse, ja huumori juontaakin itsen vähättelystä. Hip hopin ja R&B:n ystävinä ryhmä lähestyy genreä ja siihen liittyvää elämäntyyliä ”fanin” näkökulmasta – vitsi ei siis ole itse musiikki vaan ryhmä käyttää musiikkia kertoakseen vitsin.
Levyn mukana tulee DVD, joka onkin olennainen täydellisen the Lonely Island –kokemuksen saavuttamiseksi. Mukana tulevat videot ovat kuitenkin vain valikoima, edelleen kaikki Saturday Night Livessa nähdyt kappaleet löytyvät esimerkiksi the Lonely Islandin omalta sivulta.
Ultravox perustettiin 1974 Lontoossa. Ultravox oli synapopin uranuurtajia. Yhtyeen perusti laulaja ja kosketinsoittaja John Foxx. Ehkä selvimmin erottuva elementti yhtyeen musiikissa on kosketinsoittaja/viulisti Billy Currien ainutlaatuinen ARP-syntetisaattorin soolokäyttö yhdistettynä viuluun sekä pianoon. Nämä elementit on ehkä parhaiten kuultavissa yhtyeen tunnetuimmassa hittikappaleessa, 1980 levytetyn Vienna-albumin nimiraidalla.
Yhtye hajosi 1987, mutta teki paluun 2009 palaten 1980-kokoonpanoonsa ja teki Return to Eden kiertueen aluksi Englannissa ja lopulta laajemmin Euroopassa. Kiertue sai jatkoa vuoden 2010 puolella (Return to Eden 2), jolloin yhtye konsertoi Helsingissä Tavastialla elokuussa 2010 ja Turun Caribiassa seuraavana päivänä. Yhtyeen tunntuimmat hitit olivat edellä mainittu Vienna ja Dancing with tears in My Eyes.
Tears for Fears perustettiin 1981 Bathissa. Bändin musiikki oli aluksi uuden aallon synapoppia, mutta myöhemmin yhtye muutti tyyliään enemmän tavallisen rokin ja popin suuntaan. Yhtyeen perustivat Roland Orzabal ja Curt Smith. Tears for Fearsin debyyttialbumi The Hurting myi platinaa ja oli ykkösenä Britannian soittolistoilla. Bändin toinen albumi Songs from the Big Chair myi platinaa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Toisen albumin tunnetuimmat hitit olivat Shout ja Everybody Wants to Rule the World.
Bändin kolmas albumi The seeds of Love (1989) myi myös platinaa. Smithin ja Orzabalin tiet erosivat 1991, vaikka Orzabal esiintyi Tears for Fears-nimellä koko 1990-luvun ajan. Duo teki paluun vuonna 2000 ja teki uuden albumin Everybody Loves a Happy Ending vuonna 2004. Tears for Fears on myynyt yli 25 miljoonaa albumia.
Talk Talk perustettiin 1981 Lontoossa. Sen jäseniä olivat laulaja Mark Hollis, basisti Paul Webb ja rumpali Lee Harris sekä kosketinsoittaja Simon Brenner, joka erosi yhtyeestä jo vuonna 1983. Yhtye on nimetty oman kappaleensa Talk Talk mukaan.
Yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia The Party’s Over ja It’s My Life ovat tyyliltään synapoppia. Vuonna 1986, kun kolmas albumi The Colour of Spring ilmestyi, Talk Talk luopui syntetisaattoreista, jotka korvattiin muilla soittimilla, mm. pianolla ja uruilla. Vuonna 1988, kun albumi Spirit of Eden ilmestyi, Talk Talk kehitti omalaatuisen musiikkityylinsä, jota voisi kuvailla progressiivisen rockin ja jazzin sekoitukseksi. Samanlaista tyyliä kuullaan myös vuonna 1991 ilmestyneellä viimeisellä albumilla Laughing Stock. Talk Talk hajosi vuonna 1991.
Human League perustettiin 1977 Sheffieldissä ja oli ensimmäisiä suuren yleisön suosioon kohonneita synapop-yhtyeitä. Yhtyeen kosketinsoittajat Martyn Ware ja Ian Craig Marsh muodostivat aluksi duon nimeltä Dead Daughters. Nimi Human League otettiin käyttöön, kun laulaja Philip Oakey liittyi mukaan. Yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia eivät olleet suuria kaupallisia menestyksiä, ja sisäisten ristiriitojen ajamina Ware ja Marsh jättivät yhtyeen vuoden 1980 lopulla.
Uusina jäseninä yhtyeeseen liittyivät basisti Ian Burden sekä laulajat Susan Ann Sulley ja Joanne Catherall. Uudella kokoonpanolla Human League sai ensimmäisen UK top-10 hittinsä kappaleella Love Action, joka nousi singlelistalla kolmanneksi. Albumista Dare tuli yksi synapopin merkittävimpinä pidettyjä julkaisuja: Open Your Heart nousi brittilistalla kuudenneksi, ja kappaleesta Don’t You Want Me tuli yksi vuoden suurimpia hittejä ja kappale tunnetaan yhtenä 1980-luvulle tyypillisen musiikin arkkityypeistä.
Human Leaguen menestys jatkui 1980-luvun puoleen väliin saakka. Sen jälkeen yhtye on tehnyt vaihtelevasti menestyneitä paluita supistetulla kokoonpanolla. Human Leaguen toistaiseksi viimeinen alkuperäistä materiaalia sisältänyt julkaisu on albumi Credo vuodelta 2011.
New Order perustettiin vuonna 1980 Manchesterissä. Yhtyeen perustivat postpunk-yhtyeen Joy Divisionin jäsenet laulajansa Ian Curtisin itsemurhan jälkeen. New Order muunsi pian musiikkityyliään edeltäjänsä postpunkista elektronisen musiikin suuntaan. Yhtyeen alkuperäisjäsenet ovat Bernard Sumner (laulu, kitara ja kosketinsoittimet), Peter Hook (basso) ja Stephen Morris (rummut). Yhtye on maininnut alkuaikojensa innoittajiksi mm. Kraftwerkin ja Giorgio Moroderin.
Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat vuonna 1983 ilmestynyt tanssimusiikin klassikoksi laskettava Blue Monday, vuoden 1987 True Faith ja vuoden 1993 Regret. New Orderin single World in Motion, oli Englannin maajoukkueen virallinen kappale vuoden 1990 jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa. New Order oli tauolla vuosina 1993–1998. Yhtye hajosi 2007, mutta perustajajäsenet kokosivat bändin uudelleen 2011. Vuonna 2015 bändi julkaisi levyn uutta materiaalia nimeltään Music Complete. New Order on esiintynyt Suomessa kesäkuussa 1982 Seinäjoen Provinssirockissa.
Depeche Mode perustettiin vuonna 1980 Basildonissa. Se aloitti soittamalla kevyttä synapoppia. Myöhemmin yhtye siirtyi monipuolisempaan elektroniseen musiikkiin yhdistäen siihen rockia ja perinteisempiä soittimia. Tekno-pioneerit kuten Derrick May, Kevin Saunderson ja Juan Atkins kertoivat Depeche Moden vaikuttaneen 1980-luvun lopun Detroit-teknosoundiin. Yhtyeen suosituin albumi lienee vuonna 1990 julkaistu Violator, jossa oli hyvin synkkiä teemoja. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat Enjoy the Silence ja Personal Jesus.
Depeche Mode oli myynyt yli 100 miljoonaa albumia ja singleä, mikä tekee Depeche Modesta maailman menestyneimmän elektronisen yhtyeen. Depeche Mode on vieraillut Suomessa neljä kertaa, vuosina 1998, 2001, 2006 ja 2010.
Bronski Beat perustettiin Lontoossa 1983. Sen tunnetuin kokoonpano oli trio, jonka muodostivat laulaja Jimmy Somerville sekä kosketin- ja lyömäsoittajat Steve Bronski (syntyjään Steven Forrest) ja Larry Steinbachek (syntyjään Lawrence Cole). Yhtyeen sanoitukset olivat kantaaottavia ja käsittelivät yleensä avoimesti homoseksuaalisuutta. Vuonna 1984 julkaistiin yhtyeen debyytti ”Smalltown Boy”, joka kertoo homoseksuaalisuutensa vuoksi kotinsa jättämään joutuneesta nuoresta miehestä. Kappaleesta tuli Isossa-Britanniassa listahitti, ja se on edelleen kasarimusiikin klassikko ja yksi homoyhteisön arvostamista lauluista. Laulaja Jimmy Somerville lähti bändistä 1985 ja perusti popduon The Communards. Bronski Beatin viimeinen albumi, Rainbow Nation, julkaistiin 1995.
Orchestral Manoeuvres in the Dark eli OMD perustettiin 1978 Liverpoolissa. Andy McCluskey ja Paul Humphreys muodostivat OMD:n vuoteen 1989, jolloin yhtyeen ensimmäisillä levyillä soittanut kokoonpano hajosi. McCluskey jatkoi myöhemmin OMD:n nimellä uuden kokoonpanon kanssa. OMD:n suurin hitti on vuodelta 1980 oleva Enola Gay. Vuonna 2006 Andy McCluskey kokosi OMD:n uudelleen 1980-luvun klassisella OMD-kokoonpanolla McCluskey, Humphreys, Malcom Holmes ja Martin Cooper. Yhtye lähti kiertueelle soittaen materiaalia Architecture & Morality-levyltä sekä muuta ennen 1983 julkaistua tuotantoa.
Soft Cell perustettiin Leedsissä 1980. Duon jäsenet olivat laulaja Marc Almond ja kosketinsoittaja David Ball. Yhtyeen sanoitukset keskittyvät yleensä rakkauteen ja romantiikkaan, mutta myös elämän pimeämpään puoleen, aiheina muun muassa transsukupuolisuus, huumeet ja murha. Yhtye tunnetaan parhaiten vuoden 1981 cover-hitistä Tainted Love. Yhtye hajosi 1984.
Yazoo
Yazoo (USA:ssa nimellä Yaz) oli englantilainen synapop-duo jonka muodostivat kosketinsoittaja Vince Clarke ja laulaja Alison Moyet. Moyet ja Clarke muodostivat yhtyeen Clarken lähdettyä Depeche Modesta. Yhtye oli kasassa vain lyhyen aikaa, mutta oli varsin menestyksekäs. Duo perustettin 1981 ja lopetti toimintansa vuonna 1983, jonka jälkeen Vince Clarke perusti Erasuren vuonna 1985, ja Alison Moyet jatkoi sooloartistina. Yazoo julkaisi kaksi albumia: Upstairs at Eric’s (1982) ja You and Me Both (1983) sekä hittikokoelman Only Yazoo (1999). Yhtyeen suurimmat hitit olivat Only you ja Don’t go.
Turun musiikkiosastolla live-stream Tampereelta, jossa Metson musiikkiosastolla esiintyy Tre-Funk III.
Yhtye on Tampereelta syöksyvä triple-threat, jossa ovat g-funkin erikoismies 6mäki, sielukkaasta suomiräpistään tunnettu Haamu sekä maamme arvostetuimpiin pitkän linjan tekijöihin lukeutuva Hannibal. He ovat Tre-Funk III, kotimaisen rytmimusiikin sulatusuuni, jonka juuret ulottuvat hip hopin lisäksi muun muassa jazziin ja funkiin. Tre-Funk III on myös aktivoitumassa levytysrintamalla. Planeetta Funk-pitkäsoitto ilmestyy vielä vuonna 2016.
Metso LIVE – Tre-Funk III on samalla Emmi Niemisen ja yhtyeen sarjakuvasinglen Planeetta Funk -julkkarikeikka, jonka video myös saa ensi-illan. Videon on ohjannut Juuso Aalto. Emmi Niemiseltäkin ilmestyy sarjakuva-albumi, jonka julkaisee Kustannusosakeyhtiö Kumiorava.
Esiintyjiä haastattelee kirjastonhoitaja Juhani Koivisto. Tilaisuus lähetetään suorana ja on katsottavissa Turun pääkirjaston toisessa kerroksessa, musiikkiosaston Stagella.
Raskaat kitarariffit, korvia hivelevän raaka bluesääni, yksinkertaisen nerokas tapa soittaa rumpuja, tarttuvat koukut ja muiden soittimien hallittu kakofonia. Tässä muutama elementti, joilla voidaan kuvata levyä Get Behind Me Satan.
The White Stripes perustettiin vuonna 1997, kun Meg White sattumalta istui rumpujen taakse. Jack White on duon luova akseli, joka säveltää ja tuottaa kaiken musiikin. Uransa aikana bändi julkaisi kuusi studioalbumia.
Get Behind Me Satan on Detroitista kotoisin olevan duon viides studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 2007. Edeltäjiinsä verrattuna se on hiukan kevyempi ja rytmikkäämpi levy. Aloitusraita Blue Orchidissä tarttuva kitarariffi ja suoraviivainen, riffiä seuraava rumpukomppi ovat tuttua White Stripes laatua, johon kuuntelija on tottunut aiemmilla levyillä. Ohessa Blue Orchidin ahdistavan kaunis musiikkivideo, jossa bändin suosiman puna-valko-mustan värimaailma on sävytetty kappaleen nimen mukaan siniseksi.
Levyn muut kappaleet lähtevät eri suuntaan, kun Jack White päästää valloilleen akustisen kitaran, pianon ja marimban. Levy erottuu edeltäjistään myös siten, että osasta kappaleita löytyy aiemmilta levyiltä puuttunut basso. Kappale The Denial Twist esittelee hieman erilaista The White Stripesia, sillä kitaran korvaavat piano ja basso. Kappale tuo esiin Jack Whiten kyvyn luoda itsensä kuuloista musiikkia millä tahansa instrumentilla. White Moon on hieno sekoitus seesteistä ja kakofoniaa, joka sulautuu kauniisti yhteen pianon ja basson avustuksella.
Visuaalisesti bändin kaikki albumit, musiikkivideot ja vaatteet noudattavat samaa linjaa. Värimaailma koostuu punaisesta, valkoisesta ja mustasta. Valittu kromaattinen värimaailma pohjautuu bändin nimeen, joka tulee puna-valko-raidallisesta piparminttukarkista ja bändin jäsenten sukunimestä. Rumpali Meg Whiten soitti pitkään rummuilla joiden kalvoissa oli puna-valkoinen piparminttu kierre. Nämä rummut voi nähdä edeltävältä levyltä olevan kappaleen, The Hardest Button to Button, musiikkivideossa.
Tämä kappale valikoitui tälle listalle hyvin henkilökohtaisista syistä. Se löytyy Kiss– yhtyeen studioalbumilta nimeltä Animalize. Kyseinen levytys on bändin 12. studioalbumi ja se on ensimmäinen niin sanottu ”kunnon levy” omassa kokoelmassani. Kappale on myös ensimmäisiä kuulemiani biisejä yhtyeeltä. Se on pysynyt mukana yhtyeen settilistassa näihin päiviin saakka. Aivan kuten on pysynyt Kiss minun mukanani sinä kaikkein tärkeimpänä yhtyeenä ja ilmiönä.
Anthrax oli ensimmäisiä bändejä joita tuli kuunneltua nuorempana kun halusi tutustua hieman ”raskaanpaan” musiikkiin. Indians löytyy yhtyeen kolmannelta studioalbumilta nimeltä Among the living. Amerikan alkuperäisten asukkaiden kovasta kohtalosta kertova kappale on minulle tärkeä sillä olen aina ollut kiinnostunut intiaanien historiasta. Biisissä kuultava ”war dance”- osuus on aina vain yhtä sykähdyttävä kuin silloin nuorempana.
Omalta kohdaltani uusi innostus hevimusiikkiin alkoi kun kuulin ensimmäisen kerran tätä yhtyettä. Sen jälkeen oli taas aika nostaa metallilevyt pinon päällimmäiseksi. Yhden bändin alkuaikojen hovisanoittajan, Tomi Tuomaalan ympäristöaiheiset sanoitukset kolahtivat heti. Esimerkiksi kappale nimeltä Tyyni kertoo viimeisestä saimaannorpasta. Lajinsa viimeiset julkaistiin uudelleensoitettuna versiona tällä albumilla (Lopunajan merkit). Levyn kansitaide on Rautiaisen pojan Jaakon kynästä. Siinä kaikki ihmiset ovat hävinneet maapallolta oman toimintansa seurauksena ja jäljellä on vain villieläimiä.
Tämän kappaleen Nightwishin kosketinsoittaja ja johtaja Tuomas Holopainen kirjoitti Columbinen lukiossa Yhdysvalloissa kouluampumisessa kuolleiden muistolle. Kappaleen keskellä kuultava dialogi perustuu iskun tekijöiden ja heidän koulutoveriensa välisiin keskusteluihin ampumisen aikana. Aihe on yhä valitettavan ajankohtainen ja vastaavanlaisia tapahtumia on koettu Suomessakin. Kappale löytyy Nightwishin kolmannelta albumilta nimeltä Wishmaster. Tällä levyllä yhtyeen musiikki alkoi kehittyä entistä sinfonisempaan suuntaan. Hyvä niin. Tarja Turunen on hyvä laulaja mutta itse pidän Floor Jansenia bändin parhaana solistina tämän monipuolisuuden takia.
Tällä kappaleella korostuu Jon Lordin mestarillinen urkutyöskentely joka yhä vain saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoa. Samannimiseltä albumilta löytyvä biisi kertoo yhteen palaamisesta, reunionista ja siitä kuinka vanhoista yhtyetovereista oli tullut tuntemattomia toisilleen. Tälle levyllehän Deep Purplen legendaarinen Mark II- kokoonpano (Ritchie Blackmore, Ian Gillan, Roger Glover, Jon Lord, Ian Paice) palasi yhteen. Albumin tekeminen oli yksi yhtyeen haasteellisimmista. Onnistumisen paineet olivat kovat. Minusta lopputulos on onnistunut ja levy sisältää yhden hevin helmistä.
Petri Kipinä
Kashmiron brittiläisen Led Zeppelinin kappale vuodelta 1975 albumilta Physical Graffiti. Kashmir on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Mahtipontisen kappaleen sovituksessa on mukana vaskipuhaltimia, jousisoittimia ja mellotron. Kappale sai alkunsa, kun kitaristi Jimmy Page kokeili kitarassaan Lähi-Idässä käytettyä virettä DADGAD ja keksi eksoottisen ja hypnoottisen riffin. Laulaja Robert Plant kirjoitti sanat, kun hän ajoi Jimmy Pagen kanssa Saharan autiomaan läpi Marokkoon. Kappale sijoittuu Kashmiriin Himalajalle, jossa kumpikaan heistä ei ollut koskaan edes käynyt.
Stargazer on brittiläisen Rainbowin kappale vuodelta 1976 albumilta Rising. Kappaleen sanat on tehnyt laulaja Ronnie James Dio, jossa orjat rakentavat velholle tornia tähtiin asti. Lopussa velho hyppää ja luulee osaavansa lentää, mutta putoaa ja kuolee. Kappale on todellinen hevin helmi, jossa yhdistyy Ronnie James Dion upea ääni, Richie Blackmooren kitarointi ja rumpali Cozy Powellin suoritus.
Ace of Spades on brittiläisen Motörheadin kappale vuodelta 1980 saman nimiseltä albumilta. Kappaleen on tehnyt Motörheadin perustaja ja keulahahmo Lemmy Kilmister ja se kertoo uhkapelistä. Kappaleen nimi on suomeksi ”Pataässä”. Motörheadin tyyliä pidetään speed- ja thrash- metallin esimuotona. Ace of Spadesista tuli levyn ilmestyttyä menestys, ja se on edelleen Motörheadin tunnetuimpia kappaleita.
The Trooper on brittiläisen Iron Maidenin kappale vuodelta 1983 albumilta Piece of Mind. Kappaleen on kirjoittanut yhtyeen basisti Steve Harris ja kappale kertoo Krimin sodassa käydystä Balaklavan taistelusta ja kuuluisasta kevyen prikaatin hyökkäyksestä, jossa lähes kaikki brittisotilaat kuolivat venäläisten tykistötulituksessa. Kappale on yksi Iron Maidenin tunnetuimmista ja sen kitaraintro on yksi metallimusiikin parhaimmista.
Luova hulluus on suomalaisen Staminan kappale vuodelta 2008 albumilta Raja. Stamina on kotoisin Lemiltä Etelä-Karjalasta. Staminan musiikki on tyyliltään progressiivista metallia ja trash metallia. Tässä biisissä on minusta ihan mahtavat sanat, jossa on kiteytetty suomalainen ahdistus. Kappale huokuu valtavaa energiaa, jossa nuorten miesten viha vyöryy päälle.
Joskus voi tehdä oikeita löytöjä musiikin suhteen ihan pienistäkin asioista, kuten vaikka tässä tapauksessa elokuvien biisivalinnoista. Katselin eräänä päivänä High Fidelity –nimistä elokuvaa jossa yhdessä tietyssä kohtaa alkoi soimaan Bob Dylanin Most of the time. Tunnetuimpiin folkmuusikoihin kuuluvan Dylanin äänen tunnistaa helposti mutta tämä kappale oli täysin tuntematon. Erityisesti isäni innostui biisistä ja päätti etsiä sen.
Sittemmin tuo kappale soi usein kaiuttimissamme, mikä johti siihen, että isäni etsi Spotifysta tämän kappaleen sisältävän albumin, kuunteli sen ja lopulta tilasi Oh Mercyn netistä. Levy tietenkin saapui postissa aikanaan ja tulon jälkeen laitettiin heti soimaan. Itse en yleensä kuuntele tämän tyylisiä artisteja, mutta albumin kuuntelun jälkeen syttyi aikamoinen kipinä ja into Bob Dylania ja hänen tuotantoaan kohtaan. Oh mercy, totta vie.
Dylanin albumi sopii mielestäni erityisesti rauhallisiin koti-iltoihin tai muihin vastaaviin rentoihin tilaisuuksiin, sillä se luo kaivattua tunnelmaa. Biisit ovat ensisijaisesti rauhoittavia mutta albumin ensimmäinen biisi, Political world, nostattaa erityisen tunnelman nopealla temmollaan sekä yhteiskunnan ongelmiin viittaavilla sanoituksillaan:
We live in a political world
Where peace is not welcome at all
It’s turned away from the door
To wonder some more
Or put up against the wall
We live in a political world
Wisdom is thrown in jail
It rots in a cell
Is misguided as hell
Leaving no one to pick up a trail
Yksi lemppareistani, The disease of conceit, on jotenkin omalla tavallaan säväyttävä teos. Jos kappaleen nimen kääntää suomeksi niin nimen mukaan omahyväisyys/itserakkaus on tauti, sairaus.
Conceit is the disease that the doctors got no cure
They’ve done a lot of research on it but what it is they’re still not sure
There’s a whole lot of people suffering tonight from the disease of conceit
Whole lot of people struggling tonight from the disease of conceit
Taustalla soivan musiikin teemana tuntuu olevan ”less is more”, mutta kappaleen lopun kruunaa pehmeä ja rauhallinen sähkökitarasoolo, mikä sitten päättää tämän kolmen ja puolen minuutin merkittävän teoksen.
Bob Dylan itse luonnehtii albuminsa kappaleiden tekoa, että ne olivat sen tyylisiä, mitkä saattavat yhtäkkiä tulla mieleen juuri ennen kuin menee nukkumaan. Hän myös kertoo, että ”mitä enemmän koittaa tehdä jotain, sitä enemmän se pakenee.”. Dylan tarkoittanee tässä, että liiallinen ”pakko keksiä jotain” karkottaa inspiraation. Puheiden perusteella voi myös päätellä, että joidenkin kappaleiden ideat tulivat sattumalta, eikä raskaan mietinnän tuloksena.
Millaista on hyvä kesämusiikki? No, sen pitää olla hyväntuulista, letkeää, rytmikästä, siitä pitää tulla mieleen aurinko, lämpö ja hymyilevät ihmiset. Sen vuoksi valitsin tähän listaan intialaista bhangraa, portugalilaista fadoa, brasilialaista bossa novaa, jamaikalaista reggaeta, argentiinalaista tangoa, ruotsalaista popjazzia, balkan diskoa ja afrokuubalaista mamboa ja Reino Helismaan lauluja ruotsiksi. Let the sun shine in!
Perinteistä argentiinalaista tangoa, jossa on dub-vaikutteita, elektroa ja ambient-sävyjä:
Bhangra on huippusuosittua intialaista maailmanmusiikkia, jossa monenlaiset instrumentit ja vaikutteet eri musiikkityyleistä, kuten diskosta, reggaesta ja housesta, fuusioituvat värikkääksi keitokseksi:
Manu Chao on ranskalais-espanjalainen laulaja. Manu Chaon musiikki tunnetaan useiden eri tyylien, kuten rockin, salsan, reggaen, cumbian, chansonin ja skan yhdistämisestä:
Reggae on afrikkalais-karibialainen musiikkityyli, joka syntyi Jamaikan saarella. Reggaen juuret ovat perinteisessä afrikkalais-karibialaisessa musiikissa sekä rhythm and bluesissa:
Cornelis Vreeswijk oli hollantilaissyntyinen ruotsalainen laulelmantekijä ja laulaja. Hän kävi esiintymässä Helsingissä useaan otteeseen ja tutustui kapakoissa Tapio Rautavaaran lauluihin. Cornelis käännätti niitä ruotsiksi ja levytti kokonaisen LP-levyn. Corneliksen tulkinta ei jätä kylmäksi:
17-vuotias turkulainen poplaulaja Robin Packalen sai hurjasti suosiota vasta 13 vuotiaana, vuonna 2012 julkaistulla singlellä Frontside Ollie. Kyseisen kappaleen sisältämä Koodi-albumi ilmestyi 22.2.2012 eli suunnilleen kuukausi debyyttisinglen julkaisun jälkeen. Kyseistä albumia on myyty yli 100 000 kappaletta.
Robinin ura on edennyt mallikkaasti ja hän on tällä hetkellä yksi Suomen suosituimmista artisteista. Yhdessä on hänen viides studioalbuminsa. Kyseisestä albumista mielenkiintoisen tekee se, että joka kappaleessa (lukuunottamatta Ylitit rajan) Robinin kanssa duetoi jokin artisti. Robinin suosio vain jatkuu ja luulot ”yhden hitin” artistista on saanut peitellä jo aikoja sitten.
Yhdessä-albumin kappaleita ovat esimerkiksi: Milloin nään sut uudestaan feat.Kasmir, Lentoon feat. Tommy Lindgren, Miten eskimot suutelee? feat. Sanni ja Kultakehykset feat. Evelina. Albumissa sointuvat hyvin yhteen Robinin ja fiittaajien ideat. Yhdessä on monipuolinen albumi sillä se sisältää sekä rauhallisia että menevimpiä kappaleita.
Elokuutioiski minuun kuin tonni radiumia suoraan kiertoradalta. Koska netti ja muu media ovat pullollaan arvosteluja tästä levystä jätänkin tarkemman sävellysten perkuutyön muille ja käytän minulle suodun palstatilan usein täysin aliarvostetun musiikin osa-alueen, sanoitusten, tunnelmointiin. Tämä on se tarina jonka minä kuulin.
Ikoneklasmia
Kappaleen intro kuulostaa hetken 70-lukulaisen scifielokuvan musiikilta. Alan ajattelemaan Tarkovskin Stalkeria, eikä mielikuva jätä minua rauhaan koko loppulevyn aikana. Kappaleessa Elokuutio, jonkinlainen singulariteetin saavuttanut kännykkä, tai jotain vielä pahempaa, valtaa maailman. Mutta verettömästi ja kunnon diktaattorin tavoin niin, että massat jopa haluavat iloiten ja riemulla paloiksi elokuution Tetrikseen. Sanoitukset ovat täynnä vertauskuvia uskonnollisten ikonien, hieroglyfien ja kännykän pikakuvakkeiden ristisiitoksia. Kaupallisen, uskonnollisen ja teknologiauskonnon kuvastoa on joskus meidän todellisuudessa vaikea erottaa. Elokuution maailmassa nämä ovat sama asia.
Elokuutio
Viimeisen Atlantiksen pääperillinen. Tämä on synkkä cybersatu siitä, kuinka viimeinen, profeetallinen myyntimies tuo Elokuution jonkinlaisen jätefavelan keskellä asuvien uusprimitiivien ihmisten heimon pariin. Tarinallista jatkumoa himoava mieleni alkaa teorioida, olisiko paikka se jätelautta jolle Viimeisen Atlantiksen lopussa päädytään?
Meidänkaltaisillemme
Elokuutionpalvelus joka meidät kaikki yhdistää, kaikkialla ja kokoajan. Kappaleen sanoitukset yhdistävät kommunikaatioteknologian ironista ylistystä ja terminologiaa saarnojen ja virsien ilmaisumalliin. Tämä on aika velmu yhdistelmä kun asia esitetään Stam1nalle ominaisella raivolla. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa se oma kännykkä alkaa vaikuttamaan epäilyttävältä.
Pala palalta
Joko Elokuutio vie kulttinsa sotaan, tai sitten tässä kritisoidaan uskontojen ja uskomusten valtaa meihin. Tai molempia. Kummassakaan tapauksessa emme voita tätäkään taistelua. Ihmiskunta siirtyy kappaleessa puheista tekoihin ilman mitään kritiikkiä saamiaan käskyjä kohtaan. Hymyssä suin ja nenä monitorissa, kauppamiesten laulaessa ylistystä Elokuutiolle.
Pienet vihreät miehet
Ei tässä nyt päiväkotilapista heijastinliiveissä lauleta… Eiköhän ole aika selvä homma mikä tässä on pohjimmiltaan aiheena? Vai onko? Nyt alkoi itseäkin epäilyttää…
Mätä hohtava omena
Sanoitukset maalaavat jonkinlaista ydinsodan jälkeistä vaellusta. Mutta kerrostavat mukaan niin uskontoa, kommunikaatioteknologiaa, niin kriittisessä kuin symbolisessa muodossa. Tämän kappaleen sanoitusten purkaminen ketään tai mitään loukkaamatta on aika vaikeaa. Etenkin koska sanoitukset ovat kuitenkin niin moniulotteiset, että toinen ihminen voi tulkita ne ihan toisin. Googlettakaa sanoitukset ja katsokaa vaikka itse.
7.S.M.D
TIdydididydidy… Intro saa epäilemään vahvistimen toimintaa. Kappale vie jo symboliikassaan aika syville vesille. Sanoitukset yhdistävät taiteen, pornon, luomismyytit… Mikä ei välttämättä ole hirvittävän kaukaa haettu idea. Äärimmilleen viedyssä tulkinnassa tai esityksessä, näiden väli voi olla vain veteen piirretty viiva, jos sitäkään. Kappale maalaa kuvaa kaikkitietävästä Elokuutiosta ja tämän muovisesti hymyilevästä kultista raskaalla pensselillä. Joka on tulessa. Kastele maailmankuvasi ennen kuuntelua.
Marttyyri
Sanoitukset liikkuvat aika löyhästi Elokuution tarinan raameissa, keskittyen enemmän pohtimaan jonkinlaista puolimyyttistä vastasyntyneen ihmisen viattomuuden tilaa, sekä hänen ja uskonnon konseptin kohtaamista ja sen seurauksia. Olisin halukas näkemään tarinan myös ihmisen ja kulutuskulttuurin ensikohtaamisen tarinana. Ei että se tarinasta kauniimpaa tekisi.
Kuudet raamit
Ihminen jää Elokuution sisään vangiksi. Vai kerrotaankohan tässä kuitenkin addiktiostamme someen ja laitteisiin joita sen käyttäminen vaatii? Vai kertooko tämä symbolisesti tarpeestamme hankkia uusia kuoria jumalankuveikunsiis kännyköillemme? Vai onko aiheena metsästäjä-keräilijän sielullemme ominainen tavaran haaliminen ja siitä tunnettu ilo? Olemmeko omistushalumme vankeja?
Valhe
Ja sitten kaikki jäivät Elokuutioon vangiksi. Mutta iloisina, koska saivat somettaa rajattomasti ja tehdä nettitestejä ja vastaavia niin että napa rutkaa. Ja kaikki elivät elämänsä virtuaalisesti onnellisina loppuun.
Käteen jää pelko l11an lähellä olevaa läh1tuleva1suutta ja omaa kännykkää kohtaan. Pelko joka vetää makaamaan sykkyrälle nurkkaan ja jäytää luuyd1ntä. S1elu tär1see KuinB-17 pomm1koneen moottor1t yl1kierroks1lla. Onko m1ssään m1tään järkeä enää? S1ngular1teett1 lähestyy! Älä ole valm1s! Juokse v1ll1laps1!
Kuuntele niin uskot/pelkäät/valaistut/riemastut/kauhistut/kuulet kappaleen: Stam1na ja Kuudet raamit.
Musasto 