Avainsana-arkisto: Turku

Valokuvanäyttelyn avajaiset ja Swampdog esiintyy

Näyttelykuvia blues-Suomesta- valokuvanäyttelyn avajaiset perjantaina 2.2 klo 18 Turun musiikkiosastolla. Blues-yhtye Swampdog esiintyy. Valokuvanäyttely on esillä helmikuun loppuun.

Vuosilta 1966–2011 peräisin olevista valokuvista rakentuu näyttely, joka esittelee Suomi-bluesin historiaa 1960-luvulta 2000-luvulle. Kuvamateriaalien koonnista, oheistekstien laatimisesta, sekä näyttelyn teknisestä toteutuksesta on vastannut Finnish Blues Society ry. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Swampdog on Suomessa jo pitkään asuneen amerikkalaissyntyisen Roland Wilsonin vetämä trio, jonka ohjelmisto on  sekoitus Wilsonin omia kappaleita sekä huolella valittuja cover-biisejä. Yhtyeen musiikin perusta on bluesissa, mutta kappaleiden sävykirjo kattaa kaikenlaisen juurevan musiikin kantrista gospeliin. Detroitista kotoisin oleva Wilson veti neljännesvuosisadan ajan saman nimistä bändiä, joka julkaisi kuusi cd:tä. Detroitin toiminnan loputtua Wilson kokosi trion, jossa soittavat jo Detroitissa mukana ollut basisti Teijo Saarinen sekä monissa turkulaiskokoonpanoissa vaikuttanut rumpali Kimmo Lilja. Swampdog on triona monipuolinen ja pystyy sopeuttamaan soittonsa ja ohjelmistonsa kunkin tilan ja tilanteen mukaan.

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Tapahtumat

Etäisten lauseiden mies

Kirjailija, runoilija ja suomentaja Markku Into (1945-2018) oli myös pitkän linjan kirjastoammattilainen. Hän valmistui kirjastonhoitajaksi vuonna 1979 ja työskenteli Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla vuosina 1980-2007. Syvä ja monipuolinen kiinnostus musiikkiin toimi loistavana pohjana päivätyössä. Itsekin levyttävänä artistina (single Keitä keitä kahvinkeitin) kunnostautunut Into oli karismaattinen esiintyjä joka arvosti sivistystä ja hyvää kotikasvatusta. Häntä jää moni kaipaamaan.

Kolme entistä työtoveria haluaa kertoa millaisena työkaverina ja ihmisenä he Markun näkivät. Lepää rauhassa.

Musiikkikirjaston runoruhtinas

Tarinat kulkivat hänen edellään, niin kuin legendaaristen hahmojen edellä aina.

Markku Into, Turun ja koko Suomen tuntema Underground-mies, omintakeinen runoilija, särmikäs ja itsepäinen persoona, joka halusi istua terassilla aina varjoisassa nurkkapöydässä – aivan kohta minä tapaisin hänet, josta olin kuullut niin paljon.

Markku oli Turun musiikkikirjaston ruhtinas, joka inhosi tyhmyyttä ja varsinkin epävarmoja harjoittelijoita. Eikä se jäänyt kenellekään epäselväksi.

”Nyt se löi sinne miljoonan!” Markku oli karjaissut kollegalleen ja samalla koko musiikkikirjastolle, kun eräskin harjoittelijaparka oli lyönyt vahingossa väärin kassaan. Hänellä oli erinomainen musiikkimaku ja voimakkaat mielipiteet. Markulla oli joskus tapana kommentoida asiakkaille heidän lainojaan – eikä aina kovin rakentavasti.

Mitä hän sanoisi minulle, musiikkikirjaston uudelle osastonjohtajalle, joka oli tullut töihin hänen virkavapaansa aikana? Markulla oli silloin meneillään kolmivuotinen taiteilija-apuraha ja minä olin vasta esimiestaipaleeni alkuvuosissa.

Odotin päivää kauhun ja kasvavan paniikin vallassa. Ottaisitko hän heti luulot pois? Niittaisiko minut parilla terävällä repliikillä? Vai viitsisikö puhua paljon mitään? Toisaalta mietin, voiko sellainen ihminen olla läpeensä paha, joka kirjoittaa lauluun sanat Keitä, keitä kahvinkeitin?

Ensimmäinen tapaaminen oli asiallisen ystävällinen. Ennen töiden alkua Markku halusi varmistaa, että voisi joka viikko tiistaisin käydä katsomassa äitiään ja hoitamassa tämän asioita Raisiossa. Toive oli kohtuullinen ja iltavuoro onnistui helposti.

Markku on kirjoittanut äidistään ja Raisiosta runossa Ihmeellinen päivä, joka kuuluu kokoelmaan Hyvä yö (2003).

vierailin vanhan äitini luona raisiossa

jokatiistainen kohtauksemme

ihmeellinen hidas kävely

Markku osoittautui erityiseksi – toisaalta maineensa veroiseksi, toisaalta huumorintajuiseksi, hyväntahtoiseksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Kahdenkeskisissä keskusteluissa hän puhui asioistaan harvinaisen avoimesti ja osoitti niin täydellistä luottamusta, että sellaista saa harvoin kokea. Lupasin pyhästi itselleni olla luottamuksen arvoinen. Ja olin.

Markun kuusikymppisiä vietettiin Sammakon Humalistonkadun kirjakaupassa. Tunnelma oli rento ja vapautunut, vaikka hän olikin etukäteen synkistellyt ikävuosiensa isoja numeroita. Menimme sinne koko osaston voimin ja juhlimme kriisin pois. Markkuhan oli jotenkin iätön ihminen. Kaipa hänkin vanheni, mutta vuodet eivät näkyneet hänessä.

Boheemi kirjakauppa oli juuri sopiva paikka Markun juhlille. Hän oli runoilija ja suomentaja, mutta tunsi myös musiikin maailman läpikotaisin ja aisti herkästi kaikkia taiteen lajeja. Hän kävi vaimoineen lähes joka kerta Venetsian biennaalissa ystäväporukan kanssa. He vuokrasivat aina saman talon, jonka kattoterassin näkymiä hän maalaili musakirjaston kahvipöydässä. Näin kuvat silmissäni, hän kertoi niin hyvin.

Kun Turun uutta kirjastotaloa ryhdyttiin rakentamaan, musiikkikirjasto muutti jokirannassa olevasta keltaisesta kivitalosta ostoskeskukseen Julininkulmaan 2005.

”Ja minähän en sitten kanna mitään”, Markku jylisi pahantuulisena ennen muuttoa. Muutaman päivän kuluttua kävi ilmi, että Markku oli yksi innokkaimmista muuttajista. Evakkomusassa hän penkoi laatikoita väsymättä ja löysi monta kadonneeksi luultua nuottia. Hän säteili kuin pieni poika esitellessään aarteitaan.

Niiltä ajoilta on jäänyt mieleen yhteinen lauantaivuoro, jota pohjustimme työyhteisössä pilke silmässä jutuilla ”yhteisestä viikonlopusta”. Jostain syystä myös Turun Sanomat saapui sinä lauantaina paikalle tekemään juttua. Markku ei missään tapauksessa halunnut kuviin, joten minun oli suostuttava. Googlasin kuvan pari päivää sitten, ja lauantain tunnelma palautui elävästi mieleen.

Kun Markku sitten jäi eläkkeelle, olimme edelleen evakkomusassa. Oli talvi, Markulla kaunis tummansininen villapaita ja vakava ilme. Meillä oli pieni tilaisuus musassa oman porukan kesken, mitään isompaa hän ei halunnut.

Olin itsekin lähdössä lähitulevaisuudessa uuteen työpaikkaan – sinne Raisioon –  ja sain Markulta lahjaksi hänen suomentamansa Hunter S. Thompsonin kirjan Pelon valtakunta. Omistuskirjoituksessa lukee ”Pelottomia bussimatkoja! 23.2.07 Markku”.

Läksiäisissään hän sanoi minulle sanan, jota en 15 pomovuoden aikana ole juurikaan kuullut: Kiitos. Sillä hetkellä tuntui, että se on suomen kielen kaunein sana.

Kun Markku oli eläkkeellä, häneen törmäsi takuuvarmasti Sammakon kirjakaupassa Kauppiaskadulla. Hän puhui aina kirjallisuudesta. Erityisesti jäi mieleen kerta, jolloin hän oli lukenut Thomas Bernhardin Hakkuun. Hän puhui päätään pyöritellen sivun mittaisista lauseista, joista oli kuitenkin selvästi pitänyt.

Kun kirjastolaisilta aikoinaan kysyttiin ehdotuksia kirjaston kahvilan nimeksi, musan porukan ehdotus oli tietenkin Café Into. Markku ei ollut paikalla eikä siten voinut esittää vastalausetta. Eihän Siriuksessa mitään vikaa ole, mutta olisihan Café Into ollut komea muisto Markusta.

Eeva Kiviniemi

HEI! 

Kun astelin ensimmäisenä harjoittelupäivänäni Turun musiikkikirjastoon talvella 1993, ilmassa oli odotuksen tuntua. Millaista olisi tutustua Markku Intoon? Harjoittelijaa oli pian vastassa tarkkakatseinen kirjastonhoitaja. Into antoi minulle ensiopastuksen kirjaston musiikkiaineistoihin, erilaisten kortistojen logistiikkaan ja muuhun olennaiseen. Solahdus pieneen työyhteisöön onnistui vanhemman kollegan avulla hyvin. Työkaveruus oli alkanut.

Pistin pian merkille Markun lähes lapsenomaisen innostumisen musiikin ääressä. Kasvojen ilmeen käänteet, pieni kumara, aina ilmaa halkova, helähtävä ​HEI!​ Liki päällepuhuva tarve elämöidä tiukasta rockbändistä, hyvästä äänityksestä tai Rammsteinin kovuudesta tuli hetkessä läpi nuoren miehen suojavarustuksen. Hyppäsin mukaan estottomaan diggailuun kuin pieneen seikkailuun. Tuntui siltä, että sain luvan innostua. Työ sai kierroksia, avaruutta, uusia ulottuvuuksia.

Markun kirjallisuutta päätyi haltuuni yhä enemmän. Tekstin klangissa oli tarve sanoa vähällä paljon. Sama päti kirjojen omistuskirjoituksiin. ​Puristusta! Marsilaisittain!​ Nimiösivua koristavat one-linerit jäivät fanille mieleen. Into kuvasi myös kirjoitustyötä poikkeuksellisen iskevästi. ​Hana auki. Hana kiinni.

Opin arvostamaan Markun vaalimaa yksityisyyttä, johon liittyi tilanteen lukeminen. Hän tykkäsi olla työssäkin toisinaan omissa oloissaan. Ja halusi kovasti olla äänessä musiikkipohdinnoissa, joita pidettiin pienessä yläkerran työhuoneessa harva se päivä. Arjessa sain huomata, että Markku ei ollut vain lyhyiden lauseiden mies.

Syksyllä 2010 Turun pääkirjaston musiikkiosastolla vietettiin virallisia 40-vuotispäiviä. Markku oli jo eläkkeellä, mutta tarttui tarjoukseeni osallistua juhlaa varten toimitettavaan verkkokirjaan. ​Siellä missä asuu Ruusuritari​ sisälsi moninaista ajankuvaa kirjaston asiakkailta, henkilökunnalta ja musiikkiammattilaisilta kuluneiden vuosikymmenten varrelta.

Teos päättyy Markun tekstiin ​My Way vai kanttu vei​. Löydän siitä joka lukemalla elämän, sen elossa olemisen tempon, jota halusin seurata. Paljon myöhemmin sain kuulla, että Markku oli vaikuttamassa työllistymiseeni musiikkikirjastoon. Kiitos, Untsu.

Tuomas Pelttari

ja minähän olin kuuma kuin claude jeannen housuissa

ja nyt tinariwenin sinistä saharabluesia kuunnellessani olen kiitollinen ilpolle josta tuli sittemmin turun kaupunginteatterin johtaja  eikä kirjastonhoitaja 

olen nöyrä myös sattumalle etten sanoisi johdatukselle joka toi minut musiikin  suureen ytimeen ja palkkatyön ihanuuteen 

 

olisin oppiva dodekofanian perusteet  värisevä alban bergin viulukonserton ensitahtien viilloissa 

päässäni ryskyvä ulvovan suden huuto  minulla oli tehtävä ja tarkoitus ja mikä parasta  parhaassa mahdollisessa paikassa  aurajoen rannassa lehmusten huminassa 

syvien sointujen  sinervää ilmaa  säryttävässä 

tempossa jota myös elämäksi kutsutaan 

minulla kävi kuksi 

tulin valituksi

Mein Herz brennt – Sydämeni palaa

Valmistuin kirjastovirkailijaksi keväällä 1999. Pitkän opiskelurupeaman, iltalukiosta suoraan Raision kauppaoppilaitokseen, jälkeen halusin pitää pienen tauon. Se tuntui siinä vaiheessa oikealta ratkaisulta silläkin uhalla, että jäisin ulos työmarkkinoilta. Syksyn tullessa elämässäni tapahtui iso muutos jossa jälkikäteen ajateltuna myös onnella oli paljon osuutta asiaan.

Opiskelukaverini teki viikonloppukeikkoja Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolle jonne oli avautumassa sijaisketjun myötä määräaikainen työsuhde. Hän vinkkasi asiasta minulle ja hain kyseistä sijaisuutta. Musiikkiosaston silloinen osastonjohtaja palkkasi minut työhön haastattelun jälkeen. Sillä tiellä ollaan vieläkin, nyt jo vuosikausia vakituisessa työsuhteessa ja erikoiskirjastovirkailijan nimekkeellä.

Aloitellessani työuraani musiikkiosastolla Markku Into ei ollut töissä. Hän oli tuohon aikaan kirjoitus- ja käännöshommissa kirjastotyön ollessa näin pienellä tauolla. Markulla oli siis sijainen ja minä puolestani olin tämän sijaisen sijainen. Pääsin nopeasti ja hyvin mukaan musiikkiosaston mainioon työporukkaan. Markun kirjoitusvapaa loppui aikanaan ja hänen oli aika palata päivätyön pariin. Minua alkoi jännittää.

Kuten Eeva tuossa ylempänä kirjoittaa tarinat kulkevat aina legendojen edellä. Minäkin sain kuulla Markusta monenmoista kommenttia mutta kuten aina päätin ottaa ihmisen ihmisenä. Tehdä parhaani ja näyttää, että osaan hommani ja olen hyvä työntekijä. Alku oli varovaisen hankala ja tunnusteleva. Markku murahteli lyhyitä vastauksia kommentteihini ja tarkkaili tekemisiäni. Varsin pian kävi myös selväksi, että alkaisimme tehdä tiistai-iltavuoroja yhdessä. Mitähän siitäkin tulisi?

Hyvä tuli. Minusta me täydensimme toisiamme. Markun laaja yleissivistys ja valtava musiikkitietopankki yhdistettynä minun jokapäiväisten kirjastokäytäntöjen hallitsemiseen osoittautui toimivaksi kokonaisuudeksi. Imin tietoa ja tarinoita joita Markku tarjosi ja pistin kaiken korvan taakse sopivaa hetkeä varten. Pikkuhiljaa suhteemme parani ja meistä tuli läheisemmät työtoverit. Välillä tuntui siltä kuin Markku olisi ottanut minut siipiensä suojaan. Tämä hiljainen hyväksyntä lämmitti mieltä.

On aina mukava tavata ihmisiä jotka suhtautuvat musiikkiin lapsenomaisella innokkuudella. Näin Markku todella teki. Muistan elävästi kuinka hän selitti minulle musiikkiosaston työhuoneessa Rammsteinin nerokkuudesta ja käänsi kappaleiden sanoja. Lähes sama toistui Trio Niskalaukauksen kohdalla jota koko työhuone sai kuulla kerran jos toisenkin yhteisestä CD-soittimesta soitettuna. Nämä olivat hienoja hetkiä ja helppoja samaistumisen kohteita, pidänhän itsekin molemmista bändeistä kovasti. Ja kun Markku kysyi lähtisinkö hänen kanssaan Guns’n’Rosesin keikalle Helsinkiin, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Markun jäätyä eläkkeelle ei häntä nähnyt kuin harvoin. Alkuun kirjastossa enemmän, silloin kun varaukset vielä noudettiin musiikkiosastolta. Varausten noudon muuttumisen myötä myös käyntikerrat vanhalla kotiosastolla vähenivät. Myöskään kaupungilla ei Markkuun törmännyt, kuin ehkä satunnaisesti ja vain ihan ohimennen. Tämä on oikeastaan aika surullista. Olisi ollut mukava jutella, vaihtaa kuulumisia ja ehkä muistella jopa vanhoja? Toisaalta välillä Markku halusi säilyttää tietyn etäisyyden ja minä halusin arvostaa sitä.

Opin Markulta paljon ja hän jätti minuun lähtemättömän jäljen. Särmikkään ja itsepäisen, ajoittain jopa tylyn persoonan alta paljastui se toinen, mukava, lämmin ja ehkä jopa aavistuksen ujo ihminen jonka kanssa oli mukava tehdä töitä. Kiitos.

Petri Kipinä

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjastomuistelmat, Musasto suosittelee, Musiikkikirjastojen historiaa, Näyttelyt Turku

Joululaulujen hittimittari

Tule mukaan kuuntelemaan rakkaimpia joululauluja ja tarinoita niiden takaa. Kuuntelun jälkeen annetaan kappaleille pisteet, ja lopussa selviää, mikä oli yleisöraadin mielestä paras joululaulu. Joululaulujen hittimittari järjestetään Turun pääkirjaston lisäksi Nummen ja Runosmäen kirjastoissa.

Pääkirjasto, musiikkiosasto ke 13.12.  klo 13 ja 18

Nummen kirjasto (Töykkälänk. 22) ti 19.12. klo 13

Runosmäen kirjasto ( Piiparinpolku 19) ke 20.12. klo 13

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat

Raision kirjaston musiikkiosastolla – Chrissie Hynden ääni ja vimma

Chrissie Hynden ÄÄNI JA VIMMA

Olipa kerran aika, jolloin ei ollut nettiä eikä matkapuhelimia, ei edes sähköpostia. Mutta The Pretenders oli olemassa, ja Turun Sanomien rocktoimittaja Ellen Ahonen oli kuuntelemassa bändin keikkaa jossakin festareilla, todennäköisesti Roskildessa.

Ellen kirjoitti juttunsa ja luki sen puhelimessa toimitukseen. Seuraavana päivänä Turun Sanomissa kerrottiin, että festivaaleilla esiintyi Brit Endös Britanniasta.

The Pretendersistä ei oikein voi kirjoittaa puhumatta vokalistista, joka ei todellakaan ole Brit Endös vaan Chrissie Hynde. Ja Chrissien ääni, se on tumma ja täyteläinen, mutta aivan erityisellä tavalla. Ilman keulakuvansa yhtä aikaa vahvaa ja kuulasta ääntä bändi ei todennäköisesti erottuisi, vaikka mainio onkin.

Voisiko Chrissien ääntä kutsua altoksi? “Miksi ihmeessä?” tyrmäävät sekä oma mies että työkaveri, jotka ovat molemmat töissä eri kirjastojen musiikkiosastoilla. Okei, en tee niin.

Siirappiin tai sulatettuun suklaaseen ääntä ei voi verrata, koska Chrissiessä ei ole mitään makeaa. Olisiko se tervantumma? “Tuo lähinnä mieleen pastillin”, työkaveri tylyttää.

Entä laava? Chrissie Hynde on kuuma rockmimmi, ja hänen voimakas äänensä voisi olla kuin tulivuoresta valuvaa laavaa. Välillä se muuttuu läpikuultavaksi kimmeltää kuin geysiristä suihkuava vesi. Huonoissa biiseissä (kyllä, niitäkin on) soiton päälle vahvaksi miksattu laulu tukahduttaa soundin ja kivettää koko biisin.

Siis laavaa.

Vaikka Chrissie Hynde on amerikkalainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä, hänen yhtyeensä on aito brittibändi, 1978 Lontoossa perustettu The Pretenders. Bändin tunnetuimpia biisejä ovat Brass in Pocket albumilta Pretenders (1980) ja Don’t Get Me Wrong  albumilta Get Close (1986).

Jos on ihan pakko valita näiden kahden albumin välillä, Get Close on minulle The Albumi. Jo kansi on eleettömän tyylikäs: valkoinen pohja ja yksinkertainen fontti. Hottis Chrissie mustassa miesten takissa, valkoisessa paidassa sininen kitara lanteilla on juuri niin cool ja sensuelli ja androgyyni ja rock kuin hän vaan voi.

Ja kun timanttisen My Babyn maagisesti helisevä riffi alkaa, biisi valtaa mielen totaalisesti. Levy on täynnä rujonkauniita kitarakuvioita, maalailevia urkusoundeja ja itsevarmoja, uhmakkaita biisejä, jotka kestävät aikaa. Get Close on ilmava ja melodinen, silti välillä myös tumma ja uhkaava. Hittibiisi Don’t Get Me Wrong poreilee ja säihkyy ja koukuttaa.

Toisaalta myös Pretenders-albumi on aivan vastustamaton: siinä hehkuu nuoruus, siinä on punkkia, rosoa ja särmää. Rakastan sen hittejä: Kid lumoaa stemmalauluillaan, Stop Your Sobbing solisevilla kitaroillaan ja Brass in Pocket nyt vaan vetää puoleensa kuin magneetti.

Valovoimaisia klassikoitahan Pretenderseillä riittää: Hymn to Her, Back on the Chain Gang, I’ll Stand By You, Talk of the Town, My City Was Gone, Middle of the Road…

Kun Chrissie Hynde kiipesi Ruisrockin lavalle 1987, keikka oli kaikkea sitä, mitä odotin ja enemmänkin. Chrissie on bändin karismaattinen laulaja, mutta samalla yksi jätkistä. Kaatosateessa, viskin lämmittäminä, tanssimme ystäväni Marjon kanssa märässä hiekassa. Aallot huuhtoivat jalat ja vesipisarat kastelivat hiukset. Me leijuimme väistämättömästi absoluuttiseen hurmioon.

Oikeastaan meillä on Chrissien kanssa aika paljon yhteistä, jos unohdetaan se, että minä en ole rocktähti. Chrissie Hynde on kasvissyöjä ja pitää sitä parhaana valintanaan ikinä. Hän toimii myös aktiivisesti eläinten oikeuksien puolesta ja vastustaa turkistuotantoa. Olen aina arvostanut rocktähtiä, jotka ottavat moraalisesti kantaa ja käyttävät kuuluisuuttaan antaakseen äänen heille, joilla sitä ei ole.

Mutta on Chrissie ehtinyt kaikenlaista muutakin. Ari Väntäsen 2016 suomentamassa elämäkerrassa Tunnustan – holtiton elämäni, hän kirjoittaa, ettei olisi voinut julkaista teosta vanhempiensa eläessä. Niin paljon on tullut sekoiltua ja käytettyä.

Soololevy Stockholm (2014) on kuitenkin seesteinen ja elegantti. Biisit ovat taitavasti rakennettuja ja tulkittuja. Albumi on kypsä ja salonkikelpoinen, mutta ehkä lauluissa ei ole riittävästi sitä kultapölyä, joka nostaisi ne hyvistä loistaviksi.

Silti: jos olisin rocktähti, tekisin tietenkin soololevyn, jonka nimi olisi Stockholm. Minäkin fanitan Ruotsia ja haluaisin kietoutua sinikeltaiseen lippuun.

Eeva Kiviniemi

 

Chrissie Hynde –keskustelu jatkuu…

 

 Olen kahlannut vähitellen läpi Philip Normanin Paul McCartney –elämäkertaa, ja kas kummaa Chrissie Hynden nimi tuli esille Paulin vaimoon Lindaan liittyen. Chrissie ja Linda nimittäin tutustuivat toisiinsa 1980-luvun lopulla. He olivat molemmat amerikkalaisia, jotka elivät englantilaisten rocklegendojen kanssa. Chrissien tapauksessa kyseessä oli tietenkin Kinks-yhtyeen Ray Davies. Lisäksi he olivat kasvissyöjiä ja intohimoisia eläinten oikeuksien puolustajia.

Ystäväni Eeva käytti paljon aikaa pohdintaan, miten kuvailla Chrissie Hynden upeaa ääntä. Erään vastauksen saa Philip Normanin kirjasta. Siinä Pretendersien laulaja käytti hunajaisen karheaa ääntään kertoessaan kuulijoilleen, miten paljon eläinmaailma heidän suojeluaan kaipasi.

(Työkaveri Altti Koivisto)

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Tarinoita levyjen takaa – Kotimaisen metallimusiikin helmet

Tarinoita levyjen takaa palaa Turun musiikin Stagelle. Joulukuun alussa kirjastossa soi metalli kun musiikkiosaston ikuiset hevarit Krisse ja Petri soittavat levyjä sekä kertovat tarinoita levyjen takaa.

Tapahtuma on osa suomalaisen musiikin päivää jota vietetään 8.12.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat, Tarinoita levyjen takaa

Suomalaisen taidemusiikin 100 vuotta

Tämä luentosarja alkaa huomenna torstaina Turun pääkirjaston Studiossa:

Studia generalia -luentosarja pääkirjaston Studiossa torstaisin klo 18-20. Aiheeseen liittyvä näyttely pystytetty musiikkiosastolle.

9.11. Musiikki osana itsenäisyystaistelua
16.11. Kiihkeältä 1920-luvulta eteenpäin
23.11. Sotavuosien vaikutus musiikkiin ja uusimman eurooppalaisen radikalismin tulo Suomeen
30.11.Suomi eri tyylisuuntien tyyssijana ja oopperoiden kasvualustana
7.12. Suomalaisten nuorten säveltäjien murtautuminen laajalla rintamalla globaaliin tietoisuuteen

Jätä kommentti

Kategoria(t): luennot, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Taidemusiikki, Tapahtumat

Ensi maanantaina Raision kirjastotalon Martinsalissa – Säkene sytyttää kalevalaiset runot liekkeihin

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat