Kaarinan pääkirjaston musiikkiosasto suosittelee joka kuukausi lyhyellä esittelyllä muutamaa kunkin kuukauden uutuushankintaa. Helmikuun uutuusesittelyissä mm. Lily Allenin nuotti, Anna Calvin ja Wanda Jacksonin uutuus-CD:t sekä mielenkiintoinen kirjauutuus Richey Edwardsin jäljillä. Klikkaa ja tutustu!
Kategoria(t): Uncategorized, Uutta ja retroa
Ambient on musiikin tyylilaji, jossa keskitytään selvien melodiaosuuksien sijasta tunnelman luomiseen. Ambient on yleensä syntetisaattoreilla tehtyä elektronista musiikkia, mutta voi sisältää myös akustisia soittimia ja klassisesta musiikista lainattuja elementtejä.
Sana ”ambient” tuli tunnetuksi Brian Enon vuonna 1978 julkaistun levyn Music for Airports myötä, jonka kanteen sana oli painettu. Yleisesti elektronisen musiikin rajoja voidaan pitää hyvin häilyvinä, eikä monien artistien yhteydessä voi puhua puhtaasti pelkästä ambientista. Suomessa ambient-musiikkia on kuunneltu jo pitkään YLE:n radiokanavilla lähetettävässä Avaruusromua-ohjelmassa.
Sunnuntaina 10.4.2011
Turun kaupunginkirjaston Studiossa kello 15.00–18.00 radiotoimittaja Jukka Mikkola Ylen Avaruusromua–ohjelmasta esitelmöi aiheesta ”Ambient – hitaan muutoksen musiikkia” ja turkulainen E-musikgruppe Lux Ohr soittaa kosmista ambient-musiikkia.
Tiistaina 12.4.2011
Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla kello 18.00–20.00 tutkija Pertti Grönholm Turun yliopistosta luennoi aiheesta ”Ambientin toinen tuleminen – Ambient house ja koneellinen tanssimusiikki” ja sen jälkeen esiintyy JORI HULKKONEN.
Kuva: Petteri Mero
Torstaina 14.4.2011
Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla kello 18.00–20.00 Jaakko Penttinen Kuolleen musiikin yhdistyksestä pitää esitelmän aiheesta ”Syvälle pimeään – Johdatus dark ambientiin” ja turkulainen pitkän linjan dark ambient –yhtye Dystopia soittaa tummaa ambient-musiikkia.
Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy ja tapahtuman aikana Turun Kaupungin pääkirjaston musiikkiosastolla on esillä ambient-musiikkiaiheisia levyjä ja kirjoja.
Kategoria(t): Stage, Tapahtumat, Uncategorized
Korpin LP-painos ilmestynyt, Janne kertoo Korpista
Liekki-yhtyeen klassikkoalbumi Korppi julkaistaan vinyylinä tiistaina 29.3. Alunperin Liekin toinen albumi julkaistiin vuonna 2003 vain CD-formaatissa. 300 kpl vinyylipainoksen julkaisee turkulaisen Svart Recordsin alamerkki Mustat Levyt. Korppi seikkailee yläilmoissa jälleen: Liekki plays Korppi Tavastialla 29.3. ja Turun Klubilla keskiviikkona 30.3.
Liekin laulaja/kitaristi/säveltäjä/sanoittaja Janne puhuu Musastolle:
Miltä Korppi tuntuu vuonna 2011?
– En ole kuunnellut levyä kokonaan sitten sen tekemisen mutta jotkut yksittäiset kipaleet kuulostaa kyllä aika hyvältä. Ehkä ne toimii itselle paremminkin näin pitkän ajan jälkeen. Suosikkeja mainitakseni etenkin levyn pari ensimmäistä.
Miten kuvailisit albumin tekoa talvella 2003?
– Muistan että levyn äänitys Petraxilla oli aika leppoisaa ja helppoa. Sitä ennen oltiin uudella kokoonpanolla treenailtu ahkerasti Tampereella. Liekin eka levy Magio oli aika raskas kokemus kaikkiaan, joten Korpin kanssa oli tarkoitus vähän iisimpään tekemiseen. Tunne oli varmaan kaikilla myös se, että nyt tulee hyvä levy.
Olennainen osa lauluista on seikkailua yläilmoissa, sekä sävellysinä että teksteinä. Syntyivätkö biisit helposti?
– Pyrin ainakin helppouteen ja yksinkertaisuuteen kappaleissa. Pitkät, toistavat osat oli ideana semmoisen hypnoottisen tanssifiiliksen hakemiseen. Ja sanat yritin pitää mahdollisimman simppeleinä.
Kappaleiden sovitukset ovat ilmavia ja samalla intensiivisiä. Onko yhtyeen orgaaniselle soundille esikuvia?
– Emme suunnitelleet soundiamme mitenkään etukäteen. Heti ekoissa treeneissä homma tuntui vaan toimivan ja uivan uomiinsa todella hyvin. Musahommia oli siinä vaiheessa koko bändillä takana jo aika paljon, ja kaikki toivat vaikutteitaan mukaan.
Liekin levynkannet on suunnitellut Jenni Rope. Miten yhteistyö hänen kanssaan alkoi?
– Jenni soitteli kanssani Karkkiautomaatti -yhtyeessä aikoinaan ja teki myös bändin viimeisen levyn kannet. Sitä kautta oli luonnollista pyytää hänet mukaan myös Liekin kansitaiteilijaksi.
Tuomas Pelttari
Uusi LP-laitos Liekin albumista Korppi varattavissa Vaskista.
Kategoria(t): Haastattelut, konsertit, Musasto suosittelee, Uutiset
Roihuava rakkaus -tapahtumassa on tarjolla runsaasti myös musiikkia. Turun musan Stagella sekä vanhan kirjastotalon portaikossa esiintyvät perjantaina 1.4. klo 19 alkaen Comissatores Aboenses, Spick&Span, Tero-Petri Suovanen sekä Hair-musikaalin esiintyjäjoukko. Tervetuloa!
19.00–19.20 Musiikkiosaston Stage
Comissatores Aboenses
Keskiaikaisia rakkausballadeja
19.30–19.50 Vanhan kirjastotalon portaikko
Otteita Hair-musikaalista (Keski-ikäisten hiukset)
Hair-musikaali esitettiin helmikuussa Logomossa osana Turun kulttuuripääkaupunkiohjelmaa. Musikaalin ohjasi Marja-Leena Kuronen ja esiintyjinä oli yli 120 tavallista keski-ikäistä turkulaista. Nyt he esittävät kirjastossa Hair-musikaalisävelmiä, johtajana Marianna Länne ja säestäjänä Markus Länne.
20.00–20.20 Musiikkiosaston Stage
Spick&Span
Spick&Spanin country-tyyliset kappaleet kertovat ihmissuhteiden koukeroista. Mari Hatakan ja Tiina Isohannin akustinen lauluduo säestää itseään mm. pulloharjalla ja kakkuvuoalla. Naiset ovat esiinty-neet yhdessä aiemmin mm. Topi Sorsakoski& Agents-yhtyeen riveissä ja Leningrad Cowboysseissä.
Kuva: Tomi Palsa
20.30–21.30 Musiikkiosaston Stage
Muusikko Tero-Petri Suovanen
Muusikko ja kolumnisti Tero-Petri Suovanen esittää omia kappaleitaan ja puhuu sanoituksistaan.
Tero-Petri Musaston maaliskuun artistina. Lue haastattelu tästä.
Eleanoora Rosenholm: Hyväile minua pimeä tähti (2011)
Eleanoora Rosenholm: Hyväile minua pimeä tähti
Eleanoora Rosenholm on porilainen kokeellista/psykedeelista popmusiikkia soittava yhtye. Bändin musiikista vastaavat Mika Rättö ja Pasi Salmi. Rättö tekee myös sanoitukset vokalisti Noora Tommilalle. Uusimman albumin levytyksessä olivat mukana myös Tuomas Niskanen, Alpo Nummelin ja Turo Sinkkonen. Yhtyeeltä on ilmestynyt kolme albumia, jotka ovat ilmestyneet myös vinyylipainoksena.
Ensimmäinen albumi Vainajan muotokuva ilmestyi vuonna 2007. Itse tykästyin kovin kyseiseen albumiin, jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. Toinen albumi Älä kysy kuolleilta, he sanoivat ilmestyi 2008, ja uusin albumi Hyväile minua pimeä tähti ilmestyi maaliskuussa 2011. Tässä kuussa ilmestyneellä levyllä kaikki jotenkin kolahtaa paikoilleen. Pidän kyllä kaikista kolmesta albumista, jokaisessa levyssä välittyy hyvin vahva tunnelma sekä synkkyys.
Eleanoora Rosenholmin kappaleet kertovat ihmisen hauraudesta sekä maailman pahoinvoinnista. Sanoitukset ovat kiehtovalla tavalla omaperäisiä ja voimakkaita. Psykedeelisyys välittyy tietyllä jännittävällä epämääräisyydellä. Lauluissa kerrotaan hulluudesta, sarjamurhaajasta, oman tasapainon menettämisestä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Sanoitukset ja Noora Tommilan ääni sopivat hyvin yhteen.
Kaikki kolme Fonal Recordsin lp-painosta ovat äänenlaadullisesti hyvää tasoa myös prässin osalta, mikä ei ole nykyään itsestäänselvyys. Joka tapauksessa erinomaista musiikkia joka vie mukanaan, saa miettimään omaa asemaansa maailmassa ja sen hauraudesta.
Aarne Kankaanranta
Voit varata Eleanoora Rosenholmin uusimman täältä.
Teksti on esillä Stagella.
Kategoria(t): Stage, Viikon levy
Musiikin matkassa-sarjassa on esiintymisvuorossa Turun kaupunginkirjastossa tiistaina 5.4. klo 18 Romales-yhtye. Tarjolla elävää musiikkia ja romanimusiikin esittelyä. Romanimusiikkia soittava Romales-yhtye on kiertänyt Suomea ristiin rastiin keikoilla jo yli 20 vuotta. Yhtyeen keulahahmo on Kai Palm, jonka käsialaa on yhtyeen musiikista valtaosa.
Tapahtumiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Kategoria(t): Stage, Tapahtumat, Uncategorized
25.3. pidettävien Morrissey-tapahtumien vuoksi pyysimme kirjailija Antti Nyléniä valitsemaan musiikkikirjaston valikoimista kymmenen suosikkilevyään. Nylén tunnetaan kahdesta essee-kirjastaan, joissa hän kirjoittaa mm. Morrisseysta, Nicosta, Pentti Linkolasta, lihansyönnistä ja kristinuskosta. Näiden lisäksi hän on suomentanut etenkin 1800-luvun ranskalaista kirjallisuutta. Nylén on kirjoittanut kustakin levystä lyhyen tekstin, jossa hän ruotii miksi on valinnut juuri nämä levyt. Kunkin levyn saatavuustiedot löydät niiden alta.
The Housemartins: London 0 Hull 4 (1986)
”Take Jesus. Take Marx. Take Hope.” Yhtye, joka kirjoittaa tuollaisia viestejä levyn sisäpussiin, on jo siksi erinomainen. Kristillinen vasemmistopop, joka on ”lampaita vastaan” (”Sheep”), ansaitsee vilpittömän ja hartaan kunnioitukseni. Aggressio, sentimentaalisuus ja huumori ovat täydellisessä balanssissa. The Housemartins teki 1980-luvulla vain pari levyä, minkä jälkeen laulaja Paul Heaton normalisoi sekä politiikkansa että hengellisyytensä ja perusti tavallisen popbändin The Beautiful South, jonka vuoksi ei tarvitse vaivautua.
Nico: The Frozen Borderline 1968-1970 (2007)
Rakastan Nicoa. Nico on äitini. Sanon sen kaikille. Nico on suuri. Mutta koska, ikävä kyllä, elämme syväpatriarkaalisessa, syvämisogyynisessä maailmassa, näistä seikoista ei vielä vallitse täyttä yhteisymmärrystä. Nainen, jollaiseksi Nico jääräpäisesti kerran toisensa jälkeen määritellään – vaikka ei ole varmaa, onko hän ihminenkään (ennen kaikkea hän on taiteilija) – ei tällaisessa maailmassa ole ”suuri” ilman monimutkaista ja pitkäkestoista tutkintaprosessia (toistaiseksi ainoastaan Neitsyt Maria on täyttänyt ankarimmat kriteerit).
The Frozen Borderline on ainoa olemassa oleva kunnianhimoisesti tuotettu Nico-kokoelma. Se sisältää Nicon varsinaisen esikoisteoksen The Marble Indexin (1969), sitä seuranneen Desertshoren (1970) sekä ylijäämäraitoja ja demoversiota noiden levyjen lauluista. – Kuka oletkin, kuuntele ne kaikki. Jos et pidä, kokeile uudestaan. Jos et vieläkään ymmärrä, ei se haittaa. Kenties Bon Jovi, Queen, Lady Gaga, heavy metal ja tavaratalomuzak ovat sinua varten? Ole hyvä ja kokeile. En vain haluaisi, että elät erossa äidistäsi.
Islaja: Ulual yyy (2007)
Rakastan Islajaakin. ”Me tavataan salaa… tuttu tumma hahmo rannalla odottaa…” Niin alkaa Ulual yyy. Niillä sanoilla moni työpäiväni on alkanut. Ulual yyy ilmestyi vuonna 2007. Islaja-levyt (niitä on viisi) ovat keskenään hyvin erilaisia. Kannattaa kokeilla kaikkia, jos vain on kokeilunhaluinen. Ei tarvitse olla. Mutta en vain haluaisi jne…
Sielun Veljet: Kuka teki huorin (1986)
Kuulemma Sielun Veljet esiintyy ensi kesänä jossakin. En ollut oikein innostunut uutisesta. Yhtye oli minulle tärkeä L’Amourhasta lähtien; tärkeys siis myös loppui jossakin vaiheessa. Näin Veljet muutaman kerran livenä 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa. Kerran he soittivat yhdessä Melrosen kanssa. Muistelen yhtyettä suurella lämmöllä, ja silloin harvoin, kun kuuntelen heidän levyjään, ihmettelen aina, miksen kuuntele useammin. ”Joku kuuntelee” ja ”Kristallilapsia” ovat kauniita, pahaenteisiä lauluja, joita ilman maailma olisi paskempi paikka.
Kuka teki huorin taitaa olla Siekkareiden levyistä viimeinen, jolta huokuu aito vaara, hurjuus, hulluus. Jotkut sanovat vaikutelmaa rock’n’rolliksi. Tämän levyn jälkeen Ismo Alangon äänestä alkoi saada selvää. Alkoi käydä yhä ilmeisemmäksi, että sisimmässään hän on vain porvarillinen laulunikkari – sama, joka oli kirjoittanut ”Levottomat jalat” ja ”Tällä tiellä” – eikä lainkaan vaarallinen, hurja tai hullu. ”Haista vittu” on typerä, moralistinen laulu ja siksi tietenkin voitti Levyraadissa. Softwood Musicin (1989) ilmestyessä Veljet-faniuteni teki jo lähtöä, vaikka kuuntelin sitäkin levyä paljon. Olin silloin saanut Sielun Veljiltä sen minkä tarvitsin: olin nähnyt lavalla neljä idioottimaisesti sätkivää miestä, joista lähti kamala melu. Kiitos 1985–1989!
Brigitte Bardot: Best of BB (1996)
Mikä tahansa muukin kokoelma käy. Brigitte Bardot on hullun ämmän arkkityyppi. Hullu ämmä on isin tytön vastakohta, naisdandy, re-belle with a cause! Minusta on ihanaa, kun Bardot’n hyökkäävää, itkuista, heltymätöntä eläinaktivismia pilkataan. Pilkka on varma merkki BB:n suuruudesta. Bardot, kuten monet suuret taiteilijat ja ihmiset, ei sovi kaikille. Je me donne à qui me plaît, hän laulaa. Et voi ottaa häntä, jos hän ei halua.
Gang Of Four: Entertainment! (1979)
Post-punk ei ole lajimäärite. Ainakaan sen ei pitäisi olla. Kaikki punkin jälkeinen popmusiikki, joka ei ota punkia vakavasti, pidä sitä syntyperänään, on roskaa. Punk oli popin vallankumous, ja 1980-luvulla, heti ”post-punkin” jälkeen, syntynyt ”poptähti” – jollaiseksi esimerkiksi David Bowie surullisin seurauksin yritti muuntautua, vaikka oli jo elänyt kukoistuskautensa saman hahmon prototyyppinä! – on vastavallankumouksellinen, anakronistinen hahmo, jolla ei ole taiteellista tulevaisuutta. Suhde punkin vallankumoukseen on koetin, jolla nykyartistin suuruutta voi arvioida. Suuruuden ehtona on (paradoksaalisesti) kunnioitus alkuperäistä ”suuruutta” vastaan kohdistunutta hyökkäystä kohtaan. Nämä pohdinnat – anteeksi vaikeaselkoisuuteni! – eivät suoranaisesti liity Gang Of Fouriin, joka syntyi vallankumouksen keskellä. Entertainment! on lyhyt 1900-luvun historia. Sanat ovat yhtä teräviä kuin kitaratkin. Vain ironia voisi pilata täydellisyyden. Se onkin onnellisesti ja kokonaan poissa.
Rebecca Clamp: Key To The City (2011)
Etsin taiteesta ennen kaikkea aggressiota, sanottakoon se taas. Uho, pullistelu, pelottelu – ns. heavy metal – ei koskaan ole aggressiivista vaan aina naurettavaa. Rebecca Clamp on helsinkiläistynyt britti. Key To The City on hänen toinen levynsä (debyytti Nocturnal Leap ilmestyi jo 2005). Aggressio taiteessa on tinkimättömyyttä, omapäisyyttä, uskollisuutta omalle näkemykselle, ja Clampissa on sitä. Lisäksi hänellä on ääni, jota vain raakalainen voi olla rakastamatta. Kuuntelu on kuitenkin kesken, enkä sano tästä levystä enää muuta kuin sen, että lopetuslaulu ”St. Wilgefortis”, joka on minulle tuttu jo parin vuoden takaa, on… no, äärimmäisen kaunis.
Morrissey: Teokset
Yksi Morrisseyn suuruuksista on se, että hänen ns. vaikutuksensa ns. popmusiikkiin vaikuttaa vähäiseltä. Jäljittelijät tunnistaa helposti. Ne ovat aina vaivaannuttavia. Nekin tunnistaa, jotka yrittävät peittää vaikutteensa, olla ovelia. Salakavalan älyn, poliittisen röyhkeyden ja hillitynlempeän popsoinnin yhdistäminen ei enää käy. Morrissey on tehnyt sen mahdottomaksi. Hän ”tappoi popin”, kuten Mark Simpson kerran totesi.
Morrisseyn todelliset opetuslapset eivät kuulosta eivätkä näytä häneltä sen enempää kuin Morrisseyn omat sankarit The New York Dolls tai Nico näyttävät häneltä. Mihin Morrissey sitten on vaikuttanut? Ihmisiin. Moniin yksinäisiin sieluihin kaikilla mantereilla. Täällä olisi hieman toisenlaista, hieman toisennäköistä ilman häntä. On kuulemma niitäkin, jotka jaksoivat elää teini-ikänsä, oman kautensa helvetissä Morrisseylta saamansa esimerkin ja lohdun ansiosta. Ja on niitä, jotka ovat hänen kehotuksestaan eronneet eläintensyöjien maailmanlaajuisesta väkivaltakultista.
Nick Drake: Pink Moon (1972)
Nick Draken viimeinen, hieman yli puolituntinen Pink Moon on hänen levyistään kaunein. Aloin kuunnella Drakea 1990-luvun alussa, jolloin brittiläisissä musiikkilehdissä jostakin syystä taas muisteltiin häntä. Pink Moon on kai edelleen kaikkien runotyttöpoikien lempimusiikkia. Sitä sopii kuunnella kesäöinä, kun rakastettu on kaukana, kuten hän aina on. Samalla voi haaveilla omasta lyhyestä ja ehdottomasta elämästään. Kaukana kavala yhteiskunta, Kela ja vuokra ja työajat ja avioliitto!
Drakesta on sanottu, että pohjimmiltaan hän oli vain ”kultalusikka suussa syntynyt hemmoteltu kakara, joka käytti elämänsä hortoilemalla ihmisten tiellä täynnä itsesääliä”. Aivan varmasti. Tältäkin levyltä voi kuulla hänen anteeksipyytävän-aggressiivisen huonon ryhtinsä. Siinä on Draken suuruus. Synkkyyteen, laiskuuteen ja ylimielisyyteen taipuvainen, suomalaisesta keskiluokkaisesta perheestä uloskasvanut parikymppinen – heitä riittää! – ei paljon muuta tarvitse.
Prurient: Pleasure Ground (2006)
Sanotaan, että rytmi ja syklisyys ovat orgaanisen elämän ja luonnon määrääviä, järjestystä luovia rakennetekijöitä. Minusta se ei ole totta. Kaaos hallitsee organismeja. Siinä ne eroavat koneista. Vähintään on totta, että organismien (toisin kuin koneiden) mieli ja toiminta eivät ole ihmisavuin ymmärrettävissä. Ja kun painaa korvansa kiinni, kuulee huminaa. Se on elämän ääni. Siltä me lihakimpaleet kuulostamme. Noise-musiikki on realistisin mahdollinen taidemuoto. Action paintingin roiskeet ovat noisen rinnalla sieviä ja hienostelevia.
Prurient on amerikkalainen noiseartisti, jonka erityislahjana on keksiä teoksilleen suurenmoisia nimiä. The History of Aids on otsikko, jota voi totisesti kadehtia. Entäpä Snail on a Razor? Tekee mieli mennä kuuntelemaan, vaikka nimestäkin tietää, miltä se kuulostaa. Se kuulostaa lihalta, jonka ääntä on vähän – tai paljon – vahvistettu. Ja tietysti vaaralta. Tämähän on realismia. Vaaroja maailmamme on täynnä.
Kategoria(t): 10 valittua
Morrissey
Morrissey
”Aristokraatti matalaotsaisen demokratian ajassa. Jäljittelemätön. Käsittämätön. Vastaansanomaton.” -Mark Simpson
Popin maailmassa Morrissey on täysin poikkeuksellinen ja julkean ainutlaatuinen artisti. Jopa ne, joilta hänen suuruutensa jää huomaamatta, myöntävät tuon. Vaikka The Smiths nauttiikin epämääräistä ja harvoin konkretisoituvaa suosiota niin kutsutuissa indie-piireissä, ovat silti Morrisseyn soololevyt ja jopa The Smiths-levyt vieraita monelle ehkä The Queen is deadia. Morrisseyn nimi herättää asiaan vihkiytymättömänkin mielessä jonkinlaista selittämätöntä kutinaa, mutta siihen se usein jää. Häntä ei näe turhan usein lehtien sivuilla, ei edes musiikkilehtien. Morrissey on suosittu, mutta hänen suosionsa on näkymätöntä. Sitä ei mitata myydyissä levyissä tai väkimäärissä.
Näistä lähtökohdista halusin järjestää illan, jossa soitettaisiin yksinkertaisesti Morrisseyn tuotantoa alusta loppuun ja siltä siltä väliltä. Tietenkin levyiltä, koska tunkkaiset cover-iltamat ovat ajatuksenakin luotaantyöntäviä. Toki tyrkytän Morrisseyn musiikkia ihmisille muutenkin kaikissa sopivissa ja epäsopivissa tilanteissa, mutta julkinen tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden houkutella joku viaton ihminen tuon hälyttävän miehen äänen pauloihin. Toisaalta saan myöskin julkisesti esitellä minulle rakkaimpia kappaleita, siinä on jotain perverssiä ja rivoa. Suhteeni Morrisseyhin on syvän henkilökohtainen. Siltikään siinä ei ole mitään ainutlaatuista, vastaavassa tilanteessa on lukuisia sieluja eri puolelta planeettaa.
En halunnut olla yksin vastuussa kappaleiden valinnasta ja soittamisesta, eikä se olisi palvellut koko ideaakaan kovin hyvin, joten tarvitsin tietenkin soittokumppanin. Morrissey-faneista ehkä suurin ja varmasti kirjallisesti (ja muutenkin) ansioitunein on esseisti ja kääntäjä Antti Nylén. Hän on kirjoittanut Morrisseysta, jotain mainitakseni, kirjallisuustieteen pro gradu-tutkielman, useita esseitä ja henkilökohtaisen suosikkini: Lohdutuksesta-juhlapuheen Morrisseyn 50-vuotis-syntymäpäiville. Tämän lisäksi hän on suomentanut erinomaisen Pyhän Morrisseyn. Tällaisen illan järjestäminen ilman Antin läsnäoloa olisi suoranainen loukkaus, siksi minulle olikin alusta alkaen selvää, että hänet täytyy pyytää soittamaan levyjä. Suureksi ilokseni hän suostuikin ilman sen suurempia kysymyksiä. ”Morrisseyn pakkosyöttö viattomille ihmisille on aina kaunis ajatus.” Samalla kävi ilmi, että Turun Yliopistolle oltiin järjestämässä The Smiths-seminaaria Antti Nylénin ja Kari Kallioniemen voimin ja oli mahdollista yhdistää tämä Morrissey-ilta siihen. Edes yhden päivän ajan, vaikkakin vain keskikokoisessa suomalaiskaupungissa, Morrissey saa sen huomion ja kunnioituksen, jonka hän ansaitsisi kaikkialla ja aina.
-Jussi Isotalo
Smiths-seminaari Turun yliopiston Janus-auditoriossa
perjantaina 25.3. klo 12-14.
Morrissey-ilta myös perjantaina 25.3. Bar Kukassa, kello 22 alkaen.
Seminaariin ja Morrissey-iltaan liittyvää kirjallisuutta varattavissa Vaskista:
Nylén, Antti: Vihan ja katkeruuden esseet
Nylén, Antti: Halun ja epäluulon esseet
Simpson, Mark: Pyhä Morrissey (Saint Morrissey)
Why pamper life’s complexities? : essays on The Smiths. Sean Campbell ja Colin Coulter (toim.)
Goddard, Simon: Mozipedia : the encyclopedia of Morrissey and The Smiths
Kategoria(t): Elämäkerrat englanniksi, Elämäkerrat suomeksi, Musasto suosittelee, Tapahtumat
Turun Musiikkiakatemian, eli Turun ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman, opiskelijat järjestävät Kulttuuripääkaupunkivuoden innoittamana konserttisarjan 6.-21.4., joka koostuu kamarimusiikkikonserteista ja huipentuu sinfoniaorkesterin konserttiin Sigyn-salissa. Konserttisarjan teema on ”palo”, ja ohjelma on täynnä suuria tunteita. Produktio on ideoinnista toteutukseen kauttaaltaan Musiikkiakatemian opiskelijoiden luoma.
Konserttisarjan tavoitteena on tuoda esiin, mitä paikallinen kulttuuriosaaminen ja kulttuuritahto voivat parhaimmillaan saada aikaan. Mukana on energiaa, ammattitaitoa, paloa, hauskanpitoa ja ennen kaikkea voimaa, joka kumpuaa nuorten muusikoiden intohimosta ja rakkaudesta musiikin tekemiseen. Konserttipaikkoja ovat Kulttuuripääkaupungin keskeiset kohtauspaikat: Pääkirjasto, Hansakortteli Thalia, Panimoravintola Koulu, Bar Rento ja Käsityö- ja Kulttuurikammari Selma&Nils. Konserttien ohjelmassa on musiikkielämyksiä aina tulisesta tangosta klassisen musiikin helmiin. Luvassa on myös musiikkigenrerajoja ylittävää ilottelua ja rentoa nuorekasta meininkiä.
Nuorten muusikoiden yhteinen intohimo musiikin tekemiseen on saanut heidät puhaltamaan yhteen hiileen ja luomaan yhdessä jotain ikimuistoista. Turun Musiikkiakatemia Liekeissä on kulttuurin huippuosaajien osoitus siitä, miten Turun Musiikkiakatemia roihuaa!
Syttyy:
6.4. Tulen Synty, Hansakortteli Thalia, klo 16
7.4. Palovaara, Pääkirjaston musiikkiosasto, klo 18. Ohjelmassa mm. M.Ravelin duo, L. Boccherinin kvintetto, E. Granadoksen lauluja, kitara -ja sellomusiikkia sekä W.A Mozarttia harmonikalla.
12.4. Savun merkkejä, Cafe Sirius, Pääkirjasto klo 17
13.4. Palokunnan erikoinen, Ravintola Koulu, klo 18
14.4. Kuu mottaa, Bar Rento, klo 21
20.4. Polte verissä, Käsityö- ja Kulttuurikammari Selma&Nils, klo 18
Vapaa pääsy.
Roihahtaa:
21.4. Pääkonsertti Sigyn-salissa klo 19
Markus Yli-Jokipii, kapellimestari
Samuli Peltonen, sello
Joseph Haydn: Sellokonsertto nro 1, C-duuri
Pjotr Tsaikovsky: Pezzo Capriccioso
Beethoven: Sinfonia nro 1, C-duuri
Liput 7/5e
Kategoria(t): Stage, Tapahtumat
Ipanapa on tunnettu laadukkaana ja rakastettuna koko perheen musiikkia tuottavana levymerkkinä. Ipanapan albumien kuunteluhetkistä halutaan luoda yhteisiä ilon hetkiä koko perheelle. Ipanapa Records on julkaissut kaiken kaikkiaan kahdeksan levyä, joista Ipanapa 1, 2 ja marraskuussa julkaistu 3 ovat sarjan veturit. Sekä Ipanapa 1 ja nyt myös Ipanapa 2 ovat myyneet platinaa. Kaikenkaikkiaan Ipanapa-levyjä on myyty Suomessa huikeat yli 100.000 kappaletta.
Ipanapa Bandin solisteina nähdään Tiktakista tuttu Petra sekä Antti Koivula. Ipanapa-bändi lähtee ainutlaatuiselle, koko Suomen kattavalle kiertueelle maaliskuussa 2011.
Ipanapa-bändin kokoonpano:
Mauro Gargano (rummut)
Mikko Mäkinen (koskettimet)
Jari Ilomäki (basso)
Altti Uhlenius (kitara)
Petra Gargano (laulu)
Antti Koivula (laulu)
Kategoria(t): Uutiset
Musasto 