Aihearkisto: Musiikkielokuvat

Konsertit: Verdin Don Carlos – suora lähetys Metropolitanista lauantaina 11.12.2010 (Suomessa Finnkinon teattereissa)

Verdi - Don Carlos (foto Ken Howard/Metropolitan Opera)


Don Carlos iski tajuntaan kuin sata volttia! Metrpolitanin lauantainen esitys oli mielettömän hyvä: hyvin laulettu (mikä on oopperassa mielestäni aina se ykkösasia), jännittävä, pakahduttava, hyvin fyysinen. Esitys kesti kahden väliajan kanssa yhteensä yli neljä ja puoli tuntia, mutta ote ei herpaantunut hetkeksikään. Kelloa ei tullut katsottua!

Roberto Alagna Don Carlosin roolissa teki fantastisen roolisuorituksen. Kukaan ei mielestäni laula niin kaunista ranskankieltä kuin Alagna, mutta eipä ollut valittamista tässä italiankielisessäkään Don Carlossa. Alagna on näyttämöllisesti niin julmetun hyvä, lavalla rento ja kyllä hän ääntään niin kauniisti käyttää. Ylä-äänet voivat olla paikka paikoin vähän ”huutavia”, mutta kaikenkaikkiaan Alagna on loistava!

Simon Keenlyside Rodrigona oli kuin kallio: varma, tarkka, hyvin fyysinen. Rodrigon kuolinkohtauksen aaria ”O Carlo ascolta … Io morro” oli yksi esityksen nautinnollisimpia. Siinä kaivettiin jo melkein nenäliinaa esiin!

Mielestäni illan komeimmasta roolisuorituksesta vastasi kuitenkin kuningas Filipin roolin laulanut Ferruccio Furlanetto. Furlanettolla on ikää yli 60 vuotta, mutta herranjestas kun ääni kulkee! Karismaattinen Furlanetto otti tilan täydellisesti haltuunsa tullessaan ensimmäisen kerran näyttämölle. Kenellekään ei todellakaan jäänyt epäselväksi kuka on kuningas. Furlanetton ja Keenlysiden yhteinen kohtaus, jossa kuningas Filip puhuttelee kapinallista Posan markiisia oli niin järisyttävän tiukka esitys, että melkein pelotti!

Elisabettan roolin laulanut Marina Poplavskaja lauloi kauniisti, joskin hänen äänensä on vähän ”pieni”. Tosin oopperassa kyseessä on nuori nainen, joka huomaa yhtäkkiä olevansa kuningatar ja naimisissa ”ihastuksesa kohteen” isän kanssa, joten pienempi ääni kuvastaa ehkä paremmin Elisabettan nuoruutta ja vaikeaa asemaa kuin oikein dramaattinen ääni. Odotin malttamattomana prinsessa Ebolin ensimmäistä kohtausta, koska Eboli on mielestäni yksi oopperakirjallisuuden huimimpia hahmoja. Olin melkoisen pettynyt kun Anna Smirnovan ääni ei ollutkaan ”yhtä mielettömän ihana kuin Agnes Baltsan”. Siinä missä Baltsan Eboli ”korjaa voiton” yöllisessä puutarhakohtauksessa vanhalla EMI:n tallenteella, lauantaina potin ”vei kotiin” Roberto Alagnan Don Carlos.

Tässä vaiheessa täytyy todeta, että nyt puhutaan mieltymyksistä: yhdessä seurueessa, joka oli esitystä seuraamassa, eräs herra rankkasi Ebolin roolin illan esityksen parhaaksi. Toinen pettymys minun mielestäni oli Suurinkvisiittorin roolin laulanut Eric Halfvarson. Bassojen kilpalaulanta inkvisiittorin ja kuningas Filipin yhteisessä kohtauksessa päättyi mielestäni kuningas Filipin kirkkaaseen voittoon.( Niissä taltioinneissa, joissa Martti Talvela tai Matti Salminen laulaa Suurinkvisiittorin roolin kuningas saa ”tiukemman” vastustajan! ). Yksi asia on kuitenkin fakta ja se on se, että Metropolitanin lavalla ei huonoja laulajia laula lainkaan – yksi vain tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

Esitys päättyi sunnuntaipäivän puolella klo 00.10 ja ”kotiparlamentti” hehkutti nähtyä ja kuultua pitkälle yöhön. Tätä esitystä kannattaa mennä katsomaan, vaikka ooppera taidemuotona ei niin kauheasti puhuttelisikaan. Ensi tiistain ja lauantain encore-esityksiin saanee vielä lippuja!

Heli Pohjola

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Musiikkielokuvat

Dokumentti klubielämästä Helsingissä – Timanttikoirien vuosi 1984

Tiistaina 21.9. saa ensi-iltansa Pete Europan ohjaama dokumentti Timanttikoirien vuosi 1984. Dokkari kertoo 1980-luvun alun rockklubien murroksesta Helsingissä. Musiikillisina vaikuttimina olivat näkyvästi mustanpuhuva goottikulttuuri, futupop ja uuden aallon rock.

Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin kotisivu:

”Dokumenttielokuva 1980-luvun alun suuresta kulttuurisesta murroksesta Helsingissä. Timanttikoirien vuosi 1984 kertoo alakulttuureiden murtautumisesta ulos klubeilta, taidegallerioista ja esiintymislavoilta suuren yleisön tietoisuuteen. Uuden sukupolven edustajat avasivat taiteen, uuden itseilmaisun ja yksilöllisyyden keinoin suomalaisen yhteiskunnan kohti nykyisin tuntemaamme kansainvälistä, avointa, yksilöllistä ja tyyliltään viileää ilmapiiriä. Nämä ihmiset tekivät omasta elämästään yksilön taidetta, osa vain olemalla, osa taiteen kautta. Oma elämäntapa ja murtautuminen ulos jäykän suomalaisuuden puristuksesta maksoi monelle paljon, joillekin jopa heidän henkensä.”

Teemu Luukka 19.9. (HS):

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla saa ensi tiistaina ensi-iltansa elokuva, jossa dokumentoidaan ensimmäistä kertaa laajasti 1980-luvun alkupuoliskon ahdistuksesta noussutta mustahenkistä ja yksilöä korostanutta klubikulttuuria. Timanttikoirien vuosi 1984 -dokumentti kertoo nuorista, jotka olivat kyllästyneet Kekkosslovakia-Suomen tasapäistävään ja vaatimattomuutta korostavaan ilmapiiriin ja päättivät nostaa yksilön omaksi taideteoksekseen.

Kokoontumispaikkoina olivat muun muassa Einstein À Go-Go ja Bela Lugosi -klubit, joiden pitkissä illoissa koki niin rajuja performansseja, kauhufilmejä kuin synkkähenkistä musiikkiakin. Ryhmää kutsuttiin muun muassa futuristeiksi, gooteiksi ja mustahuuliksi. Uuden klubikulttuurin keskeisiä hahmoja olivat dokumentin ohjannut Pete Europa ja DJ General Njassa.”

Musiikkia aiheesta: CD Eilisen jälkeen Vaski-verkkokirjastossa

CD Jeanne D’Arc – Johanna palaa

Oheislukemista: Nupit kaakkoon – Elmu kymmenen vuotta

Timanttikoirien vuosi 1984 Facebookissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musiikkielokuvat, Uutiset

Rush elokuvissa kesäkuun 7. päivä

Rush-yhtyeen dokkari Beyond The Lighted Stage esitetään Finnkinon teattereissa 7.6. maanantaina. Elokuvaa esitetään ympäri Eurooppaa vain yhtenä päivänä. Liput myynnissä perjantaina 21.5. klo 10.

1 kommentti

Kategoria(t): Musiikkielokuvat