Avainsana-arkisto: oopperat

Viikon levynä pääsiäisen aikaan sijoittuva ooppera Cavalleria Rusticana

cavaleria

Pietro Mascagni: Cavalleria rusticana

Laulajat: Julia Varady (Santuzza), Luciano Pavarotti (Turiddu), Piero Cappuccilli (Alfio), Ida Bormida (Lucia, Turiddun äiti), Carmen Gonzales (Lola), National Philharmonic Orchestra & London Opera Chorus, joht. Gianandrea Gavazzeni.

Decca, p1978. Esitys on tallennettu Lontoossa vuonna 1976.

Pääsiäisviikon levynä on levytys italialaisen Pietro Mascagnin (1863 – 1945) hienosta yksinäytöksisestä oopperasta, melodrammasta, Cavalleria rusticana. Kyseessä ei ole ns. perinteistä pääsiaisajan musiikkia sisältävä levy, vaikka esittely hiljaiselle viikolle osuukin. Levy liittyy kuitenkin pääsiäiseen oopperan tapahtumien ajankohdan vuoksi: tapahtumapaikkana ja -aikana on sisilialainen kylä pääsiäisen aikaan noin vuonna 1880. Kestoltaan ooppera on lyhyt, noin tunti ja vartti, ja tapahtumien voi ajatella etenevän ns. reaaliajassa. Cavalleria rusticana on veristinen ooppera. Verismi on oopperataiteessa 1900-luvun molemmin puolin suosittu tyylisuunta, jossa aiheet ja henkilöhahmot ovat peräisin arkielämästä antiikin taruston ja sankarillisten jumalhahmojen sijasta.

Sisilialaisen kylän väki on menossa pääsiäisaamun jumalanpalvelukseen. Kiihtynyt nuori maalaistyttö Santuzza etsii murheen murtamana kihlattuaan Turiddua, nuorta maalaispoikaa. Turiddu on pettänyt häntä entisen rakastettunsa Lolan kanssa, joka puolestaan on mennyt naimisiin Alfion, paikallisen hevosmiehen, kanssa. Pääsiäisaamuna Santuzza tuntee, ettei voi syntiä tehneenä mennä kirkkoon, ja itkee murhettaan Turiddun äidille: ”Kunniani on viety; Lola ja Turiddu rakastavat toisiaan, minä itken, io piango!”. Santuzza yrittää epätoivoisesti saada Turiddun takaisin itselleen ja vetoaa tähän, mutta turhaan: Turiddu astuu kirkon pääsiäisjumalanpalvelukseen yhdessä Lolan kanssa. Epätoivoinen Santuzza toivottaa Turiddulle onnetonta pääsiäistä, ”mala Pasqua!” ja kertoo tuskissaan kielletystä suhteesta Lolan aviomiehelle, kiivaalle Alfiolle. Tämä on kohtalokas paljastus: sisilialainen kunniantunto vaatii tilanteen selvittämiseksi kaksintaistelua ja ooppera päättyy yhden kyläläisen vertahyytävään huutoon: ”Turiddu on tapettu!, Hanno ammazzato compar Turiddu!”.

Cavalleria rusticanan tarina on hyvin dramaattinen ja käsiteltävät tunteet hurjia, mutta musiikki on paikoin ylimaallisen kaunista. Alkusoitossa orkesteri ja kuoro maalaavat kuulijalle ihastuttavan keväisen maalaisidyllin, ”Appelsiinit tuoksuvat vehmailla pientareilla, leivoset laulavat myrttien kukkiessa”. Alkusoittoon yhtyy oopperan kulisseista laulettu tenoriaaria, Turiddun Siciliana, lempeä pastoraalinen lemmenlaulu Lolalle. Tarinan edetessä myöhemmät dramaattiset tapahtumat katkaistaan hetkeksi viivyttelevän kauniilla välisoitolla, Intermezzolla, joka on yksi oopperamusiikin helmiä. Radiossa sitä kuulee soitettavan usein. Näin pääsiäisviikolla esille pitää nostaa myös kuoron ja sopraanon pääsiäishymni ”Regina coeli – Inneggiamo, il Signor; Kiittäkäämme laulaen, Kristus ei ole kuollut ….”. Regina coeli on Maria-laulu, jota lauletaan pääsiäisaikaan katolisessa kirkossa. Oopperan lauluosuudet sen sijaan eivät ole kevyttä, eivätkä aina edes pelkästään kaunista laulettavaa, eivät aiheensa eivätkä musiikkinsa puolesta: niissä tarvitaan voimakkaita ja dramaattisia ääniä

Viikon levyksi valittu Julia Varadyn ja Luciano Pavarottin tähdittämä levytys on kelpo tallenne Cavalleria rusticanasta. Julia Varady’lla on kaunis sopraanoääni, josta löytyy myös Santuzzan roolin vaatimia dramaattisia sävyjä. Näitä sävyjä tarvitaan, sillä Santuzza laulaa pääosin murhettaan ja ahdistustaan. Esimerkiksi onnettoman pääsiäisen toivotus ”mala Pasqua!” Turiddulle kuulostaa hyvinkin uskottavalta ja katkeran suolaiselta. Luciano Pavarotti on yksi kaikkien aikojen parhaista tenoreista, sitä ei käy kiistäminen. Varsinkin Turiddun jäähyväiset äidilleen (”Mamma, quel vino è generoso) on hieno ja tunteellinen kohtaus. Pavarottin äänessä on voimaa, kauneutta, valoa ja suvereniteettia. Valoa ja aurinkoa on erityisesti Turiddun juomalaulussa ”Viva il vino spumeggiante – Eläköön helmeilevä viini!”. Alun hienoon lemmenlauluun oma korvani tosin kaipaisi hivenen enemmän hellyyttä ja tunteellisuutta. Sen sijaan Santuzzan ja Turiddun yhteisessä kohtauksessa, jossa Santuzza anelee Turiddua jäämään luokseen, tunnetta on kauneudessaan ja kauheudessaan aina itkettävyyteen asti. Piero Cappuccillin Alfio kuulostaa mielestäni juuri sellaiselta kuin mitä oopperan libretosta käy ilmi: rempseä miehinen mies, hevosajuri, jota muut kylän miehet ihailevat. ”Hevonen kuopii maata, kulkuset kilisevät … puhaltakoon hyinen tuuli, ryöpytköön vettä ja lunta, mitä se minua liikuttaa!”.

Cavalleria rusticana on hieno ooppera, yksi omista suosikeistani, ja se nostaa kerta kerran jälkeen ihokarvat pystyyn heti kun oopperan kaunis alkusoitto alkaa soida. Oopperan hienous on mielestäni juuri musiikin ylimaallisessa kauneudessa ja itkettävän dramaattisessa tunnekuohussa, jolta ei voi välttyä kun oopperan vietäväksi heittäytyy.

Vaski-kirjastojen kokoelmissa on myös muita levytyksiä oopperasta:
Zinka Milanov, Jussi Björling, Robert Merrill & RCA Victor Orchestra, joht. Renato Cellini (Naxos, taltioitu vuonna 1953)

Maria Callas, Giuseppe di Stefano, Rolando Panerai & Coro e Orchestra del Teatro alla Scala, joht. Tullio Serafin (EMI, taltioitu vuonna 1953 ja 1954)

Montserrat Caballe, José Carreras, Matteo Manuguerra & Philharmonia Orchestra, joht. Riccardo Muti (EMI, taltioitu vuonna 1979)

Kokoelmassa on myös yksi DVD-tallenne (tallenteella myös Ruggero Leoncavallon ooppera Pagliacci (Pajatso):
Paoletta Marrocu, José Cura, Cheyne Davidson & Orchestra and Chorus of the Zurich Opera House, joht. Stefano Ranzani (Arthaus Musik, taltioitu vuonna 2009)

(Heli Pohjola)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Musasto suosittelee: Leoš Janáček – Jenůfa

Leoš Janáček: Jenůfa

Jenůfa on tšekkiläisen säveltäjän Leoš Janáčekin kolmas ooppera, jonka ensi-ilta oli säveltäjän kotikaupungissa Brnossa vuonna 1904. Teos poikkesi tyypillisestä tšekkiläisestä musiikkiperinteestä ja esitys jäi vain paikalliseksi merkkitapaukseksi säveltäjän jäädessä suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Myöskään Prahan musiikkipiirit eivät olleet suopeita tuolloin ns. susirajan takana asuvaa säveltäjää kohtaan. Janáčekin varsinaisena kansallisena ja kansainvälisenäkin läpimurtona pidetään vasta vuoden 1916 Prahan kansallisteatterin Jenůfan esitystä säveltäjän ollessa jo 62-vuoden iässä. Prahan esitys herätti lopultakin yleisön kiinnostuksen Janáčekia kohtaan ja teoksen ymmärrettiin uudistavan tšekkiläistä oopperatraditiota. Hänen merkityksensä modernin oopperataiteen kehitykselle ymmärrettiin vasta paljon myöhemmin.

 Janáčekin tyyli vaikutti aikalaisista uudelta ja epätavalliselta ja hän sai toisinaan kriitikoilta kovaakin vastustusta. Hän sävelsi näyttämömusiikin lisäksi myös muuta vokaalimusiikkia sekä orkesterimusiikkia, kamarimusiikkia ja pianomusiikkia ja Janáček on tasavertainen nimi maineikkaassa kolmikossa, joka on luonut uuden tšekkiläisen musiikin perustan: Smetana – Dvořák – Janáček .

Janáček oli monien muiden tunnettujen säveltäjien rinnalla myös tuottelias musiikkikirjailija, jonka laaja-alainen tuotanto sisältää niin musiikkiteoreettisia kirjoituksia ja artikkeleja kuin kotikaupunkinsa paikallislehteen kirjoitettuja pakinoitakin. Hän oli myös kansanperinteen kerääjä ja hän tutki mm. kotiseutunsa Määrin kansanmusiikkia ja tšekin kielen puhemelodiaa. Janáček piti musiikissaan esikuvanaan puhuttua kieltä ja hänen sanotaan kuljettaneen mukanaan muistikirjaa, johon hän nuotinsi kuulemiaan ihmisten repliikkejä ja etsi musiikillista ilmiasua myös monille muille ympärillään kuulemilleen elämän äänille: hän halusi musiikkinsa kirjaimellisesti puhuvan.

Jenůfa on Janáčekin realistisen tyylin mestariteos. Oopperan alkuperäinen nimi on Její pastorkyňa (Hänen kasvattityttärensä), mutta sitä alettiin nimittää Saksassa Jenůfaksi oopperan päähenkilön mukaan. Ooppera on tarina kasvattiäidistä ja kasvattityttärestä, tarina maalaiskylän kolmiodraamasta, mustasukkaisuudesta ja sitä seuraavista järkyttävistä tapahtumista. Jenůfa on rakastunut kylän kaikkien naisten suosikkimieheen Ŝtevaan ja parin odotetaan menevän naimisiin. Kasvattiäiti ei kuitenkaan anna lupaa avioitua hulttion kanssa ennen kuin tämä parantaa tapansa. Ŝtevan velipuoli Laca on puolestaan myös rakastunut Jenůfaan ja haavoittaa mustasukkaisuuden puuskassa veitsellä Jenůfan kasvoja, koska ei saa tunteilleen vastakaikua. Aika kuluu ja Jenůfa synnyttää Ŝtevalle pojan. Ŝteva ei kuitenkaan enää huoli Jenůfaa tämän kasvoja rumentavan arven takia. Kasvattiäiti haluaa saada Jenůfan naimisiin hinnalla millä hyvänsä ja tekee järkyttävän teon: hän surmaa Jenůfan lapsen, jotta Laca suostuu ottamaan Jenůfan vaimokseen. Kaikki, myös Jenůfa ja Laca, uskovat lapsen kuolleen ns. normaalin kuoleman kunnes lapsen ruumis löydetään. Järkyttävistä tapahtumakäänteistä huolimatta ooppera päättyy anteeksiantoon – Jenůfa antaa anteeksi kasvattiäidilleen tämän tekemän kauhean teon ja Lacalle tämän aiheuttaman kasvojen turmelemisen ja suostuu lopulta Lacan puolisoksi.

Jenůfaa esitetään parasta aikaa Suomen Kansallisoopperassa. Se on Kansallisoopperan ohjelmistossa vielä helmikuun ajan, mutta esitykset ovat loppuunmyytyjä eikä ihme.  Oopperan nimiroolin laulava Karita Mattila oli mielestäni huikean hyvä. Hän oli käsittämättömän uskottava nuoren Jenůfan roolissa ja taas kerran ei voi kuin ihastella hänen upeaa ääntään = BRAVA! Loistava oli myös miespääosan Lacan roolin laulanut Jorma Silvasti. Ooppera on ohjattu niin, että katsojan / kuulija sympatiat ovat helposti Lacan puolella, vaikka Lacan mustasukkaisuus ja julma teko ovat karmivan tarinan alkusysäys. Päivi Nisula kasvattiäidin roolissa oli raastavan upea ja Jyrki Anttila Ŝtevan roolissa puolestaan uskottava. Pidin kovasti myös Juha Kotilaisen laulamisesta ja esittämisestä pienemmässä työnjohtajan roolissa.

Jenůfa ei ole välttämättä suurinta suosikkimusiikkiani, mutta esityksessä ja roolituksessa ei mielestäni ollut heikkoja hetkiä. Esityksen vanhahtava näyttämökuva on saanut jonkin verran kritiikkiä – itseäni tämä ei kuitenkaan häirinnyt vaan nautin jokaisesta hetkestä.

(Heli Pohjola)

Jenůfan levytyksiä Vaski-kirjastoissa:

Live-äänitys vuodelta 2001. CD-tallenteella esiintyvät mm. Karita Mattila, Anja Silja ja Jorma Silvasti. Bernard Haitink johtaa Covent Gardenin orkesteria. Vaski-tietokantaan

DVD-taltiointi, jolla esiintyvät mm. Nina Stemme, Eva Marton ja Jorma Silvasti. Peter Schneider johtaa Gran Teatre del Liceun orkesteria. Vaski-tietokantaan

DVD-taltiointi, jolla esiintyvät mm. Roberta Alexander, Anja Silja ja Philip Langridge. Andrew Davis johtaa London Philharmonic Orchestraa. Vaski-tietokantaan

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Taidemusiikki

Kuukauden löytö: Erich Wolfgang Korngold – Kuollut kaupunki (dvd)

Erich Wolfgang Korngold: Kuollut kaupunki (Die tote Stadt)

Erich Wolfgang Korngold sävelsi oopperansa Kuollut kaupunki vain 23-vuotiaana vuonna 1920 ja siitä tuli säveltäjänsä mestariteos. Oopperan tapahtumapaikka on 1800-luvun lopun Bruggen kaupunki. Päähenkilö  Paul  palvoo kuolleen vaimonsa Marien muistoa ja lumoutuu Marieta kovasti muistuttavasta tanssijattaresta, Mariettasta. Oopperassa uni ja valvetila sekoittuvat ja kuulijan on välillä vaikea hahmottaa missä todellisuudessa näyttämöllä liikutaan.

Ooppera esitettiin Suomen kansallisoopperassa ensimmäisen kerran marraskuussa 2010 ja esitys taltioitiin. Suomen kansallisoopperan DVD-tallenne vuodelta 2013 on hieno produktio, joka tehtiin suurelta osin kotimaisin voimin ja se sai Gramophone  -lehdessä ylistävän arvostelun.  Pääroolin esittää wagnertenorina paremmin tunnettu saksalainen Klaus Florian Vogt ja Mariettan roolin laulaa suomalainen Camilla Nylund. Mikko Franck johtaa Suomen kansallisoopperan orkesteria.

Teos löytyy Vaski-kirjastojen kokoelmasta

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy on Giuseppe Verdin Otello

Murhaavaa musiikkia?

Kapellimestari: Myung-Whun Chung
Orkesteri ja kuoro: Orchestre et chorus de l´opéra Bastile
Otello: Plácido Domingo
Desdemona: Cheryl Studer
Jago: Sergei Leiferkus

Tupla-CD varattavissa Vaskista!

Otello

Giuseppe Verdin Otello-ooppera sai ensi-iltansa Milanossa helmikuun 5. päivänä vuona 1887. Sen jälkeen Verdi sävelsi vielä koomisen oopperan nimeltä Falstaff.  Näitä kahta tyystin erilaista oopperaa yhdistää erityisesti kaksi asiaa: molempien libretot kirjoitti säveltäjänäkin kunnostautunut Arrigo Boito (Mefistofele 1868) ja molemmat perustuvat William Shakespearen näytelmäteksteihin. Shakespearen Otellosta Verdin ooppera eroaa selkeimmin siinä suhteessa, että näytelmän ensimmäinen – Venetsiaan sijoitettu – näytös on oopperasta leikattu kokonaan pois. Ilman alkusoittoa tai alun taustoittavaa kuorokohtausta ooppera suorastaan räjähtää käyntiin myrskyllä, josta Otellon alus vaivoin suoriutuu Kyproksen rantaan. Ja kunniakas paluu sodasta muuttuu taisteluksi alhaista juonittelua vastaan. Sillä Otello on tarina mustasukkaisuudesta. Siitä kuinka suuri sotapäällikkö murtuu mustasukkaisuuden voimasta. Sokea usko omaan vänrikkiin, Jagoon, ja kyvyttömyys luottaa omaan vaimoon, Desdemonaan, vie Otellon tuhoon.

Otellon rooli on Verdin oopperoiden vaativin tenorirooli. Rooli vaatii laulajalta paitsi hyvää kestävyyttä myös kykyä näytellä ”äänellä”. Rooli ei sisällä perinteisiä sankariaarioita. Sen sijaan rooli edellyttää Otellon persoonan psykologista sisäistämistä ja hänen tunteidensa välittämistä äänenkäytön keinoin. Otello on läsnä koko ajan oopperan tapahtumissa, ja vaikka hän ei aivan joka kohtauksessa laulakaan, liittyy kaikki oopperassa häneen. Rooli ulottuu sankarillisesta sisääntulosta kauniiseen lemmenduettoon ja epätoivoisista huudahduksista aina raivonpuuskiin asti. Otellon musiikki ei ole perinteistä aarioiden varaan rakentuvaa italialaista 1800-luvun oopperaa, vaan musiikkidraamaa, jossa musiikki ja teksti muodostavat yhtenäisen katkeamattoman kokonaisuuden. Ja kuitenkin musiikillinen ilmaisu on ehdottoman italialaista.

Tenori Plácido Domingo tekee kaiken yllämainitun mestarillisesti. Äänestä löytyvät kaikki mahdolliset sävyt ja värit, joita Otellon roolissa tarvitaan. Hän on levyttänyt roolin monta kertaa, ja hänen Otelloaan on mahdollista nauttia sekä cd- että dvd-tallenteina. Desdemonan roolin laulava sopraano Cheryl Studer tekee herkän roolityön, mikä korostaa Otellon epätoivoa ja raivoa. Jagon keskeisessä roolissa laulava baritoni Sergei Leiferkus onnistuu hyvin Otelloa manipuloivana ja tämän tuhoon ajavana oopperakirjallisuuden ”johtavana pahiksena”. Pienemmissä rooleissa loistaa erityisesti Cassion tärkeän roolin laulava tenori Ramon Vargas. Kapellimestari Myung-Whun Chung soitattaa Bastiljin oopperan orkesteria ja kuoroa raikkaasti ja vailla tarpeetonta raskautta. Draama välittyy luihin ja ytimiin asti!

Kari Pohjola

Verdi toivottaa tervetulleeksi Busseton Teatro Giuseppe Verdiin!

Verdi toivottaa tervetulleeksi Busseton Teatro Giuseppe Verdiin!

Tietoa Verdistä verkossa (suomeksi):

http://fi.wikipedia.org/wiki/Giuseppe_Verdi

Otellon saapuminen Kyprokselle Domingon esittämänä:

http://www.youtube.com/watch?v=zcP3bcebjH4

Synopsis Verdin ja Boiton Otellosta (englanninkielinen):

http://opera.stanford.edu/Verdi/Otello/synopsis.html

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Uusi Verdi-hylly Turun musiikkikirjastossa

Giuseppe Verdi 200 vuotta

Levytyksiä Verdin teoksista.Oletko kiinnostunut Verdin oopperoista? Tarvitsetko eri levytyksiä muusta sävellystuotannosta? Tuotteliaan italialaisen säveltäjän teoksia on nyt entistä helpompi etsiä, sillä Verdille on avattu uusi säveltäjähylly.

Voit etsiä levytyksiä yhdestä hyllystä musiikinlajista riippumatta. Löydät säveltäjähyllyt taidemusiikin luokituksen loppupäästä. Kysy lisätietoja musiikin neuvonnasta Vanhan kirjastotalon toisesta kerroksesta.

Uudistetut kokoelmat

CD-levyjen kokoelmaa on uudistettu. Mukana on nyt myös hieman varjoon jääneitä teoksia, kuten vähemmän tunnettu 1847-versio oopperasta Macbeth. Musasto suosittelee kaikkia uutuushankintoja lämpimästi.

Nyt jo kuusi säveltäjähyllyä

Verdi-hylly jatkaa sarjaa, jossa kirjaston CD-kokoelmia on esillä säveltäjän mukaan. Giuseppe Verdi on sarjassa kuudes – J.S. Bachin, Mozartin, Beethovenin, Wagnerin ja Sibeliuksen jälkeen. Taidemusiikin uusi järjestely tuo lähellesi säveltäjän tuotannon kirjon, ja voit tehdä löytöjä myös ilman kirjastoluokitusta.

Verdi on jälleen ajankohtainen

Robert Storm puhuu Verdistä musiikkikirjaston Stagella keskiviikkona 24.4.2013 klo 18 alkaen. Vapaa pääsy. Tervetuloa kirjastoon!

***

Paimion kirjastonjohtaja Kari Pohjola pohtii Verdin sisintä:

Giuseppe Verdi (1813–1901) olisi ollut myös hyvä päätoiminen maanviljelijä. Maatilallaan hän mielellään valvoi töiden edistymistä ja osallistui uusien viljelymenetelmien käyttöönottoon; jopa siinä määrin, että maailma olisi hyvin voinut jäädä ilman hänen kahta viimeistä oopperaansa: Otello ja Falstaff. Verdi itse kirjoitti uransa alkuvaiheen sävellysvuosista orjuuden vuosina (yhdeksässä vuodessa 14 oopperaa), ja ehkä myös hänen edeltäjiensä (Rossini, Donizetti) ruuhkavuosien julkaisutahti toimi varoittavana esimerkkinä siitä, mihin liian ankara työtahti saattaa johtaa.

Erityisesti Verdin alkuvaiheen oopperoiden – Nabuccosta La battaglia di Legnanoon – johtavana aihepiirinä voidaan nähdä isänmaallisuus. Hänen nimestään tehtiin akronyymi (Vittorio Emanuele Re D’Italia) vahvistamaan varhaisten oopperoiden isänmaallisuuden ja italialaisten itsenäisyyden ja oman kuninkaan kaipuun liittoa. Verdi osallistui myös politiikkaan oman alueensa kansanedustajana Italian ensimmäisessä parlamentissa.

Verdin todellisen mestaruuden katsotaan alkaneen oopperasta Luisa Miller. Tästä oopperasta eteenpäin isänmaallisuuden asemasta oopperoiden keskiöön astuu yksilö, hänen suhteensa toisiin ihmisiin, vapauteen ja velvollisuuksiin. Lasten ja vanhempien, erityisesti isän ja tyttären suhde, saa Verdin musiikissa ehkä oopperakirjallisuuden vivahteikkaimman käsittelyn. Verdin vaimo ja heidän kaksi lastaan kuolivat aivan hänen uransa alkuvaiheessa, mikä mahdollisesti selittää aihepiirin toistuvuutta Verdin oopperoissa.

Verdin oopperoille on ominaista melodinen rikkaus ja äärimmäisten dramaattisten tilanteiden ajoittain nopeakin vaihtelu. Hänen oopperoissaan on hyvin kuultavissa italialaisen oopperan muuttuminen numero-oopperasta kohti yhtenäisempää tekstin ja musiikin liittoa. Siitä huolimatta melkeinpä ensimmäisenä asiana Verdistä puhuttaessa nousevat mieleen monet uskomattoman hienot aariat, joita Verdin tuotanto suorastaan pursuaa. Verdin viimeinen ooppera Falstaff päättyy kuitenkin sanoihin ”tutto del mondo è burla”, joten ehkäpä se maanviljelys sittenkin…

Tuomas Pelttari

Kari Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutta ja retroa

Uusi Wagner-hylly Turun musiikkikirjastossa

Richard Wagner 200 vuotta

Richard Wagner -levytyksiä.Etsitkö Richard Wagnerin teoksia? Olet kenties unohtanut sävellyksen nimen tai levytyksen? Ei hätää, sillä Wagnerin CD-levyjä voi nyt etsiä yhdestä hyllystä musiikinlajista riippumatta. Löydät musiikkikirjaston uuden Wagner-hyllyn taidemusiikin luokituksen loppupäästä.

Uudistetut kokoelmat

Musiikkikirjaston Wagner-valikoimaa on uudistettu. Erityisesti oopperalevytyksiä on lisätty, samoin aariakokoelmia. Kokoelmassa on ensi kertaa 3CD oopperasta Die Feen. Musasto suosittelee kaikkia uutuushankintoja lämpimästi.

J.S. Bach – Mozart – Beethoven – Wagner – Sibelius

Wagner-hylly jatkaa sarjaa, jossa kirjaston CD-kokoelmia on esillä säveltäjän mukaan.Richard Wagner on sarjassa viides – J.S. Bachin, Mozartin, Beethovenin ja Sibeliuksen jälkeen. Taidemusiikin uusi järjestely tuo lähellesi säveltäjän tuotannon kirjon, ja voit tehdä löytöjä myös ilman kirjastoluokitusta.

Wagner on jälleen ajankohtainen

Musiikkikirjaston Stagella puhutaan saksalaisesta suursäveltäjästä 17.4.2013 klo 18.

***

Paimion kirjastonjohtaja Kari Pohjola pohtii Richard Wagnerin sisintä:

Richard Wagnerista (1813–1883) ilmestyi viime vuonna osuvasti nimetty kirja The Sorcerer of Bayreuth (Wagner asui Bayreuthissa 12 vuotta ja kaupungissa järjestetään vuosittain musiikkijuhlat, joilla esitetään hänen teoksiaan). Jotakin noituutta on oltava miehessä, jota sekä kirotaan että palvotaan edelleen vuonna 2013, jolloin hänen syntymästään on kulunut 200 vuotta. Ristiriitainen persoona, jota on helppo vihata, mutta jonka musiikkia on vaikea olla rakastamatta.

Erityisesti hänen tapansa sitoa musiikki ja eri mytologioihin perustuvien henkilöhahmojen sisäinen elämä toisiinsa on vertaansa vailla musiikin historiassa. Parhaana esimerkkinä tästä on ooppera Tristan & Isolde. Wagnerin musiikki ikään kuin lumoaa kokijansa ja kietoo hänet epätodelliseen aistimusten verkostoon, josta lopulta ei enää haluakaan päästä pois.

Wagnerin mainetta on kolhinut hänen kirjoituksiaan sävyttänyt ajoittain voimakas antisemitismi, mikä sai monien silmissä vielä lisävahvistuksen hänen poikansa vaimon Winifred Wagnerin ystävystyttyä Adolf Hitlerin kanssa tämän poliittisen uran alkuvaiheessa. Pitkälti tämän ystävyyden seurauksena Wagnerin musiikki ja natsi-ideologia sekoittuivat ketjuksi väärinymmärryksiä.

Wagnerin elämä oli myrskyisä ulottuen anarkistisesta vallankumoustoiminnasta Dresdenissä vuonna 1849 aina Baijerin kuninkaan suosioon asti. Yhteiskunnallinen kumous jäi tekemättä: sen sijaan hän toteutti vallankumouksen musiikissa. Wagnerille musiikki ei ollut ajanvietettä, vaan sillä tuli pyrkiä vaikuttamaan ihmisten sisimpään. Myytit tarjosivat hänelle mahdollisuuden käsitellä ajallisesti ja paikallisesti universaaleja aiheita, ja näin oopperat ulottuivat ympäröivää 1800-luvun puolivälin maailmaa kauemmaksi. Ja tämän vuoksi Wagnerin oopperat sallivat hyvin moninaisia esitystulkintoja.

Wagnerin tuotanto Lentävästä hollantilaisesta Parsifaliin on kansainvälisten oopperatalojen vakio-ohjelmistoa. Varhaisemmista oopperoista lähinnä Rienziä esitetään jonkin verran. Libretot Wagner kirjoitti itse omiin oopperoihinsa: näin hän välttyi oopperakirjallisuutta usein vaivanneelta epäuskottavien librettojen ongelmalta. Läpi Wagnerin oopperoiden kulkee temaattisena lankana lunastuksen/pelastuksen ajatus – ihmisen puolinaisuus tai epätäydellisyys, joka voi saada täyttymyksensä ainoastaan siinä inhimillisessä vuorovaikutuksessa, jota usein rakkaudeksi kutsutaan.

Tuomas Pelttari

Kari Pohjola

Tuomas Varila

Topi Lindqvist

Jesse Rosten

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutta ja retroa

Konsertit: Giacomo Puccinin ooppera Lännen tyttö

Giacomo Puccinin ooppera Lännen tyttö – suora lähetys Metropolitanista (Suomessa Finnkinon teattereissa)

 Finnkinon mainiot oopperaesitykset jatkuivat jälleen viikonloppuna. Lauantaina 8.1. esitysvuorossa oli Giacomo Puccinin ooppera La Lanciulla del West, Lännen tyttö. Ooppera esitetään uusintana tiistaina 11.1. klo 18 ja lauantaina 15.1. klo 11.

 Oopperan tapahtumat sijoittuvat – kyllä – Villiin länteen Kalifornian kultaryntäyksen vuosiin. Villi länsi ei ole niitä kaikkein yleisimpiä oopperoiden tapahtumapaikkoja. Muistan enemmän kuin hyvin omat ennakkoluuloni, kun näin oopperan ensimmäisen kerran Suomen Kansallisoopperassa jokunen vuosi sitten. Tuolloin ooppera ei kolahtanut lainkaan ja karrikoidusti voidaan sanoa, että mieleen jäivät parhaiten oopperan sankarittaren Minnien intianipalvelijoiden ”ugh” – vuorosanat. Näin jälkikäteen tämä vähän hävettää ja ennekaikkea ihmetyttää, koska lauantainen esitys puolestaan kolahti. Metropolitanin esitys oli upea! Seurasin esitystä henkeäni haukkoen: tämähän on mielettömän hieno ooppera!

 Minnien saluuna on kullankaivajien toinen koti. Raavaat lännenmiehet ovat kaikki enemmän tai vähemmän ihastuneita saluunan emäntään. Paikalle saapuu paikkakunnalla tuntematon Dick Johnson, joka ihastuu Minnieen. Ihastuminen on molemminpuolista – taustalla on Minnien ja Johsonin aiempi tapaaminen, joka on jättänyt molempien mieliin kaipuun. Sheriffi Jack Rance, joka on myös kiinnostunut Minniestä, on mustasukkainen ja tapahtumat saavatkin traagisen käänteen Dick Jonsonin paljastuttua lainsuojattomaksi Ramerrez –nimiseksi konnaksi. Johnsonia/Ramerrezia ollaan jo hirttämässä kun Minnie saapuu paikalle ja saa Sonora –nimisen kullankaivajan myötävaikutuksella hirttotuomion estetyksi. Rakkaus voittaa ja Minnie ja Johson/Ramerrez saavat toisensa. Tässä juoni hyvin lyhykäisesti selostettuna.

 Deborah Voigt, amerikkalainen sopraano, oli mielestäni fantastinen Minnie: äänellisesti vahva ja roolissa uskottava. Voigt teki niin lämpimän ja viehättävän Minnien, että katsojan oli helppo ymmärtää miksi kullankaivajat yksi toisensa jälkeen toivat Minnielle lahjoja ja vakuuttivat tälle rakkautaan. Marcello Giordani Dick Johnsonin roolissa oli mielettömän hyvä myöskin: uljasäänisen tenorin  ääni ei pettänyt missään vaiheessa. Giordanon ”Una parola sola! … Sono un dannato!”, jossa Johson kertoo Minnielle oman tarinansa, sai ihon kananlihalle.

Lucio Gallon (sheriffi Jack Rance) äänestä en pitänyt  ihan niin paljon, joskin näyttämöllisesti homma toimi melko hyvin.  Juha Uusitalon piti alun perin laulaa Jack Rancen rooli ja mielessä käväisi väkisinkin kysymys millaisen sheriffin Juha Uusitalo olisi mahdollisesti tehnyt. Pienemmät roolit (mm. saluunanpitäjä Nick, kullankaivaja Sonora ja Ramerrezin kannoilla oleva Ashby) oli miehitetty hyvin. Homma näytti ja kuulosti  … uskottavalta!

 Oopperan hienoista kohtauksista pitää mainita toisen näytöksen korttipelikohtaus, jossa Minnie ja sheriffi pelaavat pokeria Dick Johnsonin hengestä ja Minnien kohtalosta. Minnie huijaa ja voittaa.

 Oma lukunsa näissä esityksissä ovat aina väliaikojen haastattelut, joissa juuri lavalta tulevilta laulajilta  kysellään tuntemuksia ja kuulumisia. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka ihmeen rentoja ja sananvalmiita laulajat ovat.  Deborah ”Debbie” Voigtin ja Marcello Giordanin fantastinen lavasäteily ja henkilökemia jatkui  haastattelussa – ei puhettakaan väsymyksestä tai hermostuneisuudesta, vaikka edessä oli vielä yksi näytös ja Giordanilla oopperan ”tärkein” tenoriaaria  ”Ch’ella mi creda libero e lontano” (~Antakaa hänen uskoa, että olen vapaa ja jo kaukana täältä).

 Lännen tyttö ei ole koskaan kuulunut suosikkioopperoihini (joskin lauantaisen esityksen jälkeen se nousee ”ranking-listallani” korkeammalle), enkä tunne sitä niin hyvin, että minulla olisi ns. ”suosikki-Minnietä” tai ”suosikki-Dick Johnsonia”. Hyvänä levytyksenä pidetään kuitenkin Deccan 1958 tehtyä levytystä, jossa Minnien roolin laulaa Renata Tebaldi, Dick Johnsonin roolin Mario Del Monaco ja sheriffin roolin Cornell MacNeil. (Tässä välissä on pakko mainita pieni kuriositeetti: lauantaina nähdyn esityksen on ohjannut e.m. Mario Del Monacon poika Giancarlo Del Monaco). Placido Domingon tähdittämää Deutsche Grammophonin levytystä (1978), jolla laulavat myös Carol Neblett ja Sherrill Milness, pidetään hyvänä myöskin. Molemmat levyt (CD) ovat lainattavissa Turun kaupunginkirjastosta.  Raision kirjastosta löytyy oopperasta DVD-tallenne, jolla esiintyy  yksi tämän hetken tunnettuja laulajapariskuntia, Daniela Dessi ja Fabio Armiliato (Dick Johnson). Sheriffin osan laulaa Lucio Gallo, Metropolitanin lauantainen sheriffi. Esitys on tallennettu Torre del Lagossa Puccini –festivaaleilla vuonna 2005.

Vaan nämä ovat aina niitä mielipidejuttuja: yksi tykkää Domingosta ja toinen Del Monacosta, kolmas ei kummastakaan. Minuun Metropolitanin Lännen tyttö ja varsinkin Deborah Voigt teki todella vaikutuksen. Jos ehtisin, menisin katsomaan encoren tiistaina tai lauantaina!

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee

Konsertit: Verdin Don Carlos – suora lähetys Metropolitanista lauantaina 11.12.2010 (Suomessa Finnkinon teattereissa)

Verdi - Don Carlos (foto Ken Howard/Metropolitan Opera)


Don Carlos iski tajuntaan kuin sata volttia! Metrpolitanin lauantainen esitys oli mielettömän hyvä: hyvin laulettu (mikä on oopperassa mielestäni aina se ykkösasia), jännittävä, pakahduttava, hyvin fyysinen. Esitys kesti kahden väliajan kanssa yhteensä yli neljä ja puoli tuntia, mutta ote ei herpaantunut hetkeksikään. Kelloa ei tullut katsottua!

Roberto Alagna Don Carlosin roolissa teki fantastisen roolisuorituksen. Kukaan ei mielestäni laula niin kaunista ranskankieltä kuin Alagna, mutta eipä ollut valittamista tässä italiankielisessäkään Don Carlossa. Alagna on näyttämöllisesti niin julmetun hyvä, lavalla rento ja kyllä hän ääntään niin kauniisti käyttää. Ylä-äänet voivat olla paikka paikoin vähän ”huutavia”, mutta kaikenkaikkiaan Alagna on loistava!

Simon Keenlyside Rodrigona oli kuin kallio: varma, tarkka, hyvin fyysinen. Rodrigon kuolinkohtauksen aaria ”O Carlo ascolta … Io morro” oli yksi esityksen nautinnollisimpia. Siinä kaivettiin jo melkein nenäliinaa esiin!

Mielestäni illan komeimmasta roolisuorituksesta vastasi kuitenkin kuningas Filipin roolin laulanut Ferruccio Furlanetto. Furlanettolla on ikää yli 60 vuotta, mutta herranjestas kun ääni kulkee! Karismaattinen Furlanetto otti tilan täydellisesti haltuunsa tullessaan ensimmäisen kerran näyttämölle. Kenellekään ei todellakaan jäänyt epäselväksi kuka on kuningas. Furlanetton ja Keenlysiden yhteinen kohtaus, jossa kuningas Filip puhuttelee kapinallista Posan markiisia oli niin järisyttävän tiukka esitys, että melkein pelotti!

Elisabettan roolin laulanut Marina Poplavskaja lauloi kauniisti, joskin hänen äänensä on vähän ”pieni”. Tosin oopperassa kyseessä on nuori nainen, joka huomaa yhtäkkiä olevansa kuningatar ja naimisissa ”ihastuksesa kohteen” isän kanssa, joten pienempi ääni kuvastaa ehkä paremmin Elisabettan nuoruutta ja vaikeaa asemaa kuin oikein dramaattinen ääni. Odotin malttamattomana prinsessa Ebolin ensimmäistä kohtausta, koska Eboli on mielestäni yksi oopperakirjallisuuden huimimpia hahmoja. Olin melkoisen pettynyt kun Anna Smirnovan ääni ei ollutkaan ”yhtä mielettömän ihana kuin Agnes Baltsan”. Siinä missä Baltsan Eboli ”korjaa voiton” yöllisessä puutarhakohtauksessa vanhalla EMI:n tallenteella, lauantaina potin ”vei kotiin” Roberto Alagnan Don Carlos.

Tässä vaiheessa täytyy todeta, että nyt puhutaan mieltymyksistä: yhdessä seurueessa, joka oli esitystä seuraamassa, eräs herra rankkasi Ebolin roolin illan esityksen parhaaksi. Toinen pettymys minun mielestäni oli Suurinkvisiittorin roolin laulanut Eric Halfvarson. Bassojen kilpalaulanta inkvisiittorin ja kuningas Filipin yhteisessä kohtauksessa päättyi mielestäni kuningas Filipin kirkkaaseen voittoon.( Niissä taltioinneissa, joissa Martti Talvela tai Matti Salminen laulaa Suurinkvisiittorin roolin kuningas saa ”tiukemman” vastustajan! ). Yksi asia on kuitenkin fakta ja se on se, että Metropolitanin lavalla ei huonoja laulajia laula lainkaan – yksi vain tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

Esitys päättyi sunnuntaipäivän puolella klo 00.10 ja ”kotiparlamentti” hehkutti nähtyä ja kuultua pitkälle yöhön. Tätä esitystä kannattaa mennä katsomaan, vaikka ooppera taidemuotona ei niin kauheasti puhuttelisikaan. Ensi tiistain ja lauantain encore-esityksiin saanee vielä lippuja!

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Musiikkielokuvat

Musasto suosittelee: Verdin Don Carlos Finnkinon elokuvateattereissa 11.12.

 Verdin Don Carlos Finnkinon elokuvateattereissa lauantaina 11.12. klo 19.30

 Finnkinon elokuvateattereissa kautta maan on jo parin, kolmen vuoden ajan esitetty suorana oopperaesityksiä New Yorkin Metropolitan Oopperasta, jota pidetään yhtenä parhaista oopperataloista. Tämän viikon lauantaina 11.12. klo 19.30 esitysvuorossa on Giuseppe Verdin ooppera Don Carlos.

Don Carlos (foto Ken Howard/Metropolitan Opera)

Don Carlos on alun perin viisinäytöksinen ranskankielinen ooppera, josta säveltäjä itse muokkasi myöhemmin nelinäytöksisen italiankielisen version Don Carlo. Oopperaa esitetään nykyään yleensä italiaksi. Ensi lauantaina nähtävä esitys on oopperan viisinäytöksinen italiankielinen versio – tämä on oopperan hyvin tunteville tärkeä tieto.

 Oopperan juoni on monisyinen ja John Lazaruksen toimittamassa Oopperan käsikirjassa todetaankin, että ”taulukon tekemisestä voi olla apua”. Don Carlos ja Elisabetta di Valois rakastuvat toisiinsa vain kuullakseen, että Elisabettan on mentävä naimisiin Don Carlosin isän, kuningas Filip II:n kanssa. Elisabettasta tulee kuningatar. Don Carlos vihaa isäänsä ja alkaa tukea flanderilaisia, jotka kapinoivat Espanjan sortoa vastaan.  ”Lusikkansa soppaan” laittavat  myös Don Carlosin ystävä Posan markiisi Rodrigo ja prinsessa Eboli, joka on paitsi kuninkaan  entinen rakastajatar, myös salaa rakastunut Don Carlosiin. Tärkeä osa oopperassa on myös inkvisitiolla ja suurinkvisittorilla, jonka roolia lauloi aikoinaan myös mm. Martti Talvela.

 Oopperassa on mielettömän hienoja kohtauksia toinen toisensa perään . Prinsessa Ebolin aaria ”O don fatale” on ihokarvat pystyyn nostattava esitys: tämä, tunnustettuaan Elisabettalle, että on pettänyt tämän luottamuksen, kiroaa oman kauneutensa. Prinsessa Ebolin, Don Carlosin ja Rodrigon yöllinen kohtaaminen  puutarhassa on luku sinänsä ja Ebolin raivo aariassa ”Trema per te, falso figliuolo” jättää molemmat miehet ”toiseksi” ainakin siinä oopperatallenteessa (DVD), jossa esiintyvät Agnes Baltsa,  José Carreras ja Piero Cappuccilli. ”Tu che la vanità” on Elisabettan hieno aaria aivan oopperan lopussa – Elisabetta muistelee onnenhetkiään Don Carlosin kanssa ja on valmis jättämään tälle jäähyväiset. Kuningas Filip laulaa koskettavassa aariassaan, että kuningatar ei koskaan tule rakastamaan häntä,  ”Ella giammai m’amò!”. Tämä ooppera on todellakin täynnä draamaa!

Hieno tallenne oopperasta on EMI:n  vanha levytys, jossa Agnes Baltsan (Eboli),  José Carreraksen (Don Carlos) ja Piero Cappuccillin (Rodrigo, Posan markiisi) lisäksi laulavat Mirella Freni (Elisabetta) , Nicolai Ghiaurov (kuningas Filip II) ja Ruggero Raimondi (Inkvisiittori). Berliinin Filharmonikkoja johtaa Herbert von Karajan.

Kyseinen CD-äänite on lainattavissa Turun pääkirjastossa

Ensi lauantaina nähtävässä esityksessä Don Carlosin osan laulaa Roberto Alagna ja Rodrigon roolissa nähdään Simon Keenlyside. Anna Smirnova on prinsessa Eboli ja Marina Poplavskaja Elisabetta. Ferruccio Furlanetto laulaa kuningas Filipin osan ja Inkvisiittorina kuullaan Eric Halfvarsonia. Esitys Finnkinon elokuvateattereissa on siis lauantaina 11.12. klo 19.30. Uusintaesityksiä on mahdollisuus seurata niinikään elokuvissa tiistaina 14.12. klo 18 ja lauantaina 18.12. klo 11.

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee

Katsele ja kuuntele taidemusiikkia verkossa

Naxos Video Library (NVL)

NVL:n logo

Taidemusiikin videoita verkossa

Kirjastokorttisi on avain taidemusiikin videopalveluun. Voit katsoa ja kuunnella satoja esityksiä ja dokumentteja. Valikoimassa on kokopitkiä videoesityksiä  liki 600.  http://turku.naxosvideolibrary.com/

Kirjautumiseen tarvitaan Vaski-kirjastojen kirjastokortti. Kirjoita kirjastokorttisi numero sarakkeeseen library card number ja paina login. Naxos Video Library on heti käytettävissäsi.

Voit aloittaa videoiden haun kohdasta keyword search tai navigoida esimerkiksi kokoonpanon, muusikon tai säveltäjän avulla. Valikoimassa on useiden levymerkkien tuotantoa. Mukana ovat esimerkiksi Arthause, Medici Arts ja Opus Arte.

Palveluun voi olla kirjautuneena yhtäaikaisesti 3 käyttäjää. Kirjauduthan ulos palvelusta lopettaessasi. Näin annat tilaa seuraaville käyttäjille.

Löydät NVL:ään myös Turun kaupunginkirjaston verkkosivun kautta.

Brahms: Toinen pianokonsertto (Achúcarro, LSO, Davis)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Naxos Video Library