Avainsana-arkisto: futupop

Futupopin klassikoita Turun Musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä

Mitä on futu? No ainakin tätä.

Talk Talk: The Party's Over ja The Human League: Dare!Futuristisen syntikkapopin aalto tuntui erityisesti 1970-1980-luvun taitteen vaiheilla. Synth pop oli luonnollinen osa brittiläisen uuden aallon transformaatiota.

Classix Nouveaux, Depeche Mode, Thomas DolbyDuran Duran, John FoxxThe Human League, Gary Numan, OMDSoft CellUltravox, Talk Talk, Midge UreVisageYazoo ja muutamat muut olivat jonkin aikaa juhlituimpia konemusiikin uudistajia. Mikä parasta, muutamassa vuodessa tehtiin kunnioitettava määrä klassikkolevytyksiä. Nuoret muusikot eivät kumartaneet ketään, paitsi ehkä kirkkaimpia esikuviaan. Heitä olivat David Bowie, Roxy Music ja Kraftwerk.

Syntsapoplevyjä lainattavana Turun Musiikkikirjastossa.

Viisi klassikkoa näytteillä, CD-levyjä lainattavana

Turun Musiikkikirjaston 21.8.2012 avatussa levynkansinäyttelyssä on esillä viisi levytystä, joita aika ei haalenna. Näytteillä ovat LP-levyt

° Talk Talk: The Party’s Over 1982

° The Human League: Dare! 1981

° Depeche Mode: A Broken Frame 1982

° Thomas Dolby: The Golden Age Of Wireless 1982

° Yazoo: Upstairs At Eric’s 1982

Musiikkikirjaston Loungessa on lainattavissa alan musiikkia. CD-levyt ovat esittelytornissa, popmusiikin CD-hyllyn lähellä.

Tyyli ennen kaikkea

Esillä oleva vieraannuttavan tuntuinen levynkansitaide kuvaa erottumisen ja hyväksynnän tarvetta. Kansikuvat  muistuttavat meitä siitä, että persoonasi ei häviä vaikka teet musiikkisi syntetisaattoreilla. Haluttiin puolustaa humaaniutta ja uskallusta.

Yksi kansitaiteen ja kiihkeän musiikin ulottuvuuksista oli kuitenkin eskapismi.Todellisuutta paettiin maalausten ja valokuvateosten futuristiseen ihmiskuvaan. Toisinaan ihmisen esineellistymistä myös pelättiin, ja esimerkiksi taiteilija

Thomas Dolby: The Golden Age Of Wireless.James Marsh korosti usein töissään yksilön suhdetta luontoon. Ja kun bändin tai artistin valokuva oli kannessa, niin toivotuin tulos saavutettiin vakavana ja kovassa meikissä.

Isoja ja pieniä klassikoita

Näyttelyn artistit ja yhtyeet olivat kaikki uuden alun äärellä vuosina 1981-1982. Talk Talk onnistui yli odotusten debyyttialbumillaan. The Party’s Over tehtiin tuottaja Colin Thurstonin kanssa, joka tuotti myös Duran Duranin kaksi ensimmäistä albumia.

Sheffieldiläisen The Human Leaguen kolmas albumi Dare! nosti kulttibändin superbändiksi, vaikka yhtye oli hajota vain vuotta aiemmin. Sinkku Don’t You Want Me oli suuri hitti ympäri maailmaa. 

Depeche Moden toinen albumi A Broken Frame oli urotyö. Tulevaisuus näytti synkältä, koska lauluntekijä Vince Clarke oli eronnut bändistä. Piinaa kesti kuitenkin vain hetken, sillä Martin Gore sävelsi klassikoita yhä sujuvammin. Vince Clarke keskittyi DM:n jälkeen yhteistyöhön laulaja Alison Moyetin kanssa. Yazoon upea Upstairs At Eric’s sisältää klassikot Don’t Go, Only You ja Winter Kills.

Syntsaguru Thomas Dolby tunnettiin taianomaisena sessiomuusikkona, joka loihti koskettimistaan ihmeitä esimerkiksi yhtyeille Def Leppard ja Foreigner. Ensimmäinen oma albumi  The Golden Age Of Wireless on taidonnäyte vertaansa vailla. Maalaukselliset Flying North, Windpower ja One Of Our Submarines ilahduttavat yhä.

Tervetuloa kirjastoon!

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Näyttelyt Turku

Dokumentti klubielämästä Helsingissä – Timanttikoirien vuosi 1984

Tiistaina 21.9. saa ensi-iltansa Pete Europan ohjaama dokumentti Timanttikoirien vuosi 1984. Dokkari kertoo 1980-luvun alun rockklubien murroksesta Helsingissä. Musiikillisina vaikuttimina olivat näkyvästi mustanpuhuva goottikulttuuri, futupop ja uuden aallon rock.

Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin kotisivu:

”Dokumenttielokuva 1980-luvun alun suuresta kulttuurisesta murroksesta Helsingissä. Timanttikoirien vuosi 1984 kertoo alakulttuureiden murtautumisesta ulos klubeilta, taidegallerioista ja esiintymislavoilta suuren yleisön tietoisuuteen. Uuden sukupolven edustajat avasivat taiteen, uuden itseilmaisun ja yksilöllisyyden keinoin suomalaisen yhteiskunnan kohti nykyisin tuntemaamme kansainvälistä, avointa, yksilöllistä ja tyyliltään viileää ilmapiiriä. Nämä ihmiset tekivät omasta elämästään yksilön taidetta, osa vain olemalla, osa taiteen kautta. Oma elämäntapa ja murtautuminen ulos jäykän suomalaisuuden puristuksesta maksoi monelle paljon, joillekin jopa heidän henkensä.”

Teemu Luukka 19.9. (HS):

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla saa ensi tiistaina ensi-iltansa elokuva, jossa dokumentoidaan ensimmäistä kertaa laajasti 1980-luvun alkupuoliskon ahdistuksesta noussutta mustahenkistä ja yksilöä korostanutta klubikulttuuria. Timanttikoirien vuosi 1984 -dokumentti kertoo nuorista, jotka olivat kyllästyneet Kekkosslovakia-Suomen tasapäistävään ja vaatimattomuutta korostavaan ilmapiiriin ja päättivät nostaa yksilön omaksi taideteoksekseen.

Kokoontumispaikkoina olivat muun muassa Einstein À Go-Go ja Bela Lugosi -klubit, joiden pitkissä illoissa koki niin rajuja performansseja, kauhufilmejä kuin synkkähenkistä musiikkiakin. Ryhmää kutsuttiin muun muassa futuristeiksi, gooteiksi ja mustahuuliksi. Uuden klubikulttuurin keskeisiä hahmoja olivat dokumentin ohjannut Pete Europa ja DJ General Njassa.”

Musiikkia aiheesta
CD Eilisen jälkeen Vaski-verkkokirjastossa

CD Jeanne D’Arc – Johanna palaa

Oheislukemista
Nupit kaakkoon – Elmu kymmenen vuotta

Timanttikoirien vuosi 1984 Facebookissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musiikkielokuvat, Uutiset