Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2013

Brittibluesin veteraani John Mayall 80 vuotta

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosasto juhlistaa bluesveteraani John Mayallin 80-vuotispäivää vitriininäyttelyn muodossa.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vinyylimania: Widows – Fun?

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”. Tällä kertaa kyseessä ei ole divarilöytö vaan uudelleenjulkaisu.

Widows / Fun?

Kun puhutaan suomalaisista englannin kielellä operoivista ensimmäisen aallon punk-orkestereista, Widows ja Briard ovat suuria ”ikoneita”. Vaikka Pete ”Räkä” Malmin ja Andy McCoyn Briard pääsi iskemään I Really Hate Ya -huudatuksen markkinoille jo 1977, Widows ehti kokopitkän tekoon pari vuotta Briardia aikaisemmin. Poko Rekords julkaisi Fun?-nimisen härmäpunkin klassikon vuonna 1980.

Kokoonpanolla Jacky Ix, Johnny Widow, James Blockhead, T.B.Widow ja Archie Anarchy äänitetty kiekko on selkeää brittipunkin ja Ramonesin osoittaman linjan ylistyslaulua. Helsingin Kalliosta ei lähtenyt liikkeelle siistiä poikabändiä vaan kokoonpano eli täysillä punk-aatteen mukana, meno oli railakasta ja kukkoilevaa. Tosin bändin keikkailu pysähtyi levyn jälkeen laulaja Jacky Ixin vankilakomennukseen.

Mutta Fun? on aitoa ja kaunistelematonta punkkia alusta loppuun. Clash, Sex Pistols ja Sham 69 ovat hengessä mukana ja varsinkin kiekon alun Wanna be your friend, The famous five ja Stained happiness ovat silkkaa parhautta – missä porukassa ja yhteydessä tahansa!

Kiekon b-puoli säteilee raivokasta livetunnelmaa Tavastialta vuodelta 1980. Never fuck a russian girl, For the freedom, Cartoon rock – tajutonta paahtoa. Vinkiksi vaan nykynuorisolle, joiden mielestä Apulanta on tehnyt rautaisia punk-kiekkoja – tsekkaa Widows ja hämmästy… ikiklassikko ei happane. 

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Paimion kirjasto mukaan Musastoon

Musasto kasvaa

Paimion kirjaston kukkaloistoa.

Paimion kirjaston kukkaloistoa.

Vaski-kirjastojen kunnissa toimitettu blogi Musasto laajenee, kun Paimion kaupunginkirjasto tulee mukaan ylläpitotyöhön. Näin Kaarina, Raisio ja Turku saavat uuden kumppanin Vaski-yhteistyöhön. Paimio oli mukana jo aiemmin tänä vuonna, kun Kari Pohjola syvensi viime huhtikuussa julkaistuja Giuseppe Verdin ja Richard Wagnerin 200-vuotisartikkeleita. Paimion ensimmäinen Viikon levy julkaistiin 14.11.2013. Tervetuloa mukaan!

Kirjastonjohtaja Kari Pohjola: ”Huolimatta kaupungin pienestä koosta (n. 10 500 asukasta) toimii Paimiossa useampi aktiivinen kuoro ja soittoporukka, musiikkiopisto ja tietysti elävän musiikin yhdistys. Jo tämänkin vuoksi pitää Paimion kirjaston olla mukana kirjastojen kokoelmia erinomaisella tavalla avaavassa Musastossa. Ja ehkä oman klassisen musiikin harrastuksenkin kautta voi kantaa pienen kortensa kasvavaan kekoon…”

Toim. Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Taidemusiikki, Toimitukselta, Uutiset

Uutuustornissa kuunneltavana

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston uutuustornissa on kuunneltavissa seuraavia levyjä.

Tommishock: Legenda Langen

Tommishock

Varaa levy

Veronica Falls: Waiting for something to happen

Veronica Falls

Varaa levy

Jex Thoth: Blood Moon Rise

jex-thoth

Varaa levy

Buika: La noche mas larga

buika

Varaa levy

Winther/Bergonzi/Åman/Mogensen: Tetragonz

tetragonz

Varaa levy

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutuudet, Uutuustorni

Svart Recordsin Pokon punk-klassikoiden uudelleenjulkaisu-urakka loppusuoralla

Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen (vinyylinä) tukevan nipun aikoinaan Poko Rekordsin julkaisemia punk-klassikoita. Nyt urakka on kääntymässä loppusuoralle. Seuraavaksi vuorossa ovat Love Recordsin sävelaarteet, joista markkinoille ovat ilmestyneet jo Tabula Rasan, Blues Sectionin ja Tasavallan Presidentin ensimmäiset näytöt.

Ennen 70-luvun rock-aarteita, vielä kerran punkin kulta-ajan aakkosia:

Ratsia/Ratsia

Vuonna 1977 perustetun Ratsian debyyttialbumia ”Ratsia” pidetään ansaitusti kotimaisen punkin klassikkokiekkona. Sinkkubiisit Lontoon skidit ja Ole hyvä nyt kuuluvat ehdottomasti uuden aallon parhaiden näyttöjen joukkoon. Ratsian reippaan rento asenne tuotti armottomalla sykkeella etenevää punkin ja uuden aallon tutinaa, jota voi aivan hyvin suositella vaikka nykynuorison Pää Kii! -innostuksen valtaamille tyypeille. Osattiin sitä ennenkin.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu asettaa kyseisen punk-klassikon jälleen vinyylimuodossa kauppojen hyllylle. Ratsian debyytti kuuluu sarjaan ”maagisen levyt”. Albumille on taltioitu jotain hetken hurmaa, katoava välähdys ja kipinää jota ei voi sormella osoittaa. Levy kuulostaa ajattomalta, tuoreelta ja elinvoimaiselta vielä vuosikymmenten jälkeen. ”Tämä on meidän musiikkia, nuorten musiikkia”. Ratsia ei ollut hiekkalaatikon vihaisin kakara – vastapainona bändistä irtosi vahva, paikoin jopa lämmin tunnelataus.

Vaikka allekirjoittanut sekosi vielä perusteellisemmin bändin seuraavaan albumiin Elämän Syke, debyytillä Ratsia onnistui tavoittamaan jotain oleellista uuden aallon hengestä – soittamisen ilo ja energia on suorastaan käsin kosketeltavaa. Vaikka biisimateriaali ei ole timanttia koko albumin mitalle laskettuna, kokonaisuus ei anna aihetta mutinoille. Mielestäni Ratsia on tallentanut debyytilleen jotain samaa kuin Sex Pistols aikoinaan – tämä on uutta, tämä on voimakasta ja tämä on pirun hauskaa.

——————————————————————–

Lama/ …Ja Mikään Ei Muuttunut

Helsinkiläinen Lama aloitti jo vuonna 1977 eli punkin ensimmäisen aallon mukana ja jatkoi aktiivisena vuoteen 1983, jolloin jo toinen punk-aalto pyyhki Suomen nuorison korvakäytäviä. Lama ei kuitenkaan ryhtynyt Suomi-rokkaajaksi vaan bändi veivasi hc:n vahvistamaa punkkia loppuun asti. Tosin Laman ainoaksi kokopitkäksi jäänyt albumi ”Lama” julkaistiin jo vuonna 1982. Seuraavana vuonna ilmestynyt …Ja Mikään Ei Muuttunut oli sinkkukokoelmana myös puolinainen ”best of”- kokoelma. Svart Recordsin uusiojulkaisu noudattaa ulkoasultaan vanhaa mallia. Jopa virheellinen biisijärjestys on ennallaan. Tosin mukavan kettuileva ominaispiirre on pinkki vinyyli!

Vaikka kyseessä on EP/sinkkukokoelma, levyn materiaali seisoo yhteisessä rintamassa ja vahvasti omilla jaloillaan. Bändin ”hitit”, Totuus löytyy kaurapuurosta, Väliaikainen ja Jeesukset toimivat edelleen kuin isku vasten kasvoja. Lama onnistui tallentamaan levylle todella kettuuntunutta asennetta, suoranaista vaaran tuntua. Soundi on raakaa ja hiomatonta eli juuri sellaista kuin punkin tulee olla. Suoraviivaisuus on hyve.

Kyseiseltä levyltä on turha etsiä heikkoja tai asennevajaita biisejä. Olkoon se jonkinlainen merkki klassikkostatuksesta. Lama kuuluu orkestereihin jotka on aina nostettava eturiviin puhuttaessa aidosta suomalaisesta punk-perinteestä. Tältä kuulosta oikeasti vihainen nuori 1980-luvun alkuvuosina!

———————————————————————-

Kohu-63/Valtaa Ei Loistoa

Pahamaineinen Kohu-63 oli yksi kotimaisen hardcoren esitaistelijoista. Vaikka bändin maine koostui kännisekoilusta, natsisyytöksistä ja vokalisti Arto “Lättä” Hyytiäisen vankilatuomiosta, jälkipolville Kohu-63 on pelkästään nautittavan tehokasta hardcore-punkkia.

Pokon julkaisema Valtaa Ei Loistoa -Ep ilmestyi vuonna 1982. Levy on alusta loppuun suoraviivaista ja asenteellista harcorepunkitusta ja soundeissa on potkua ja stondista niin että tuntuu. Lyriikoissa on yhteiskunnallista heristelyä ja mainittuja natsiviittauksia ei suinkaan lakaista maton alle. Tosin tekstin lukeminen osoittaa bändin käyttäneen natsiviittauksia ilmeisen provokatiiviseen tarkoitukseen ja kaikkea muuta kuin ihannoiden.

Kiekon ensimmäinen puolisko on pelkkää parhautta. Erityisesti isoa kättä ansaitsee tymäkkä tuotanto – lyriikoita ei tarvitse tarkistaa kansipapereista ja kitarasoundi on äärettömän terävää sirkkeliä. Viimeinen valssi, Valtaa 1, Kulttuuriarmeija ja Aivopesu…hengästyttävän kireää toimintaa ja ”pullotettua ketustusta”.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisun tiukkaa äänivyöryä ei voi muuta kuin ihastella. Lyriikat löytyvät erilliseltä lehtiseltä mutta kuten todettua, jyvälle pääsee ilman taustatekstiäkin. Kyseessä on meteliklassikko selkeimmästä päästä.

Teksti J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy on Giuseppe Verdin Otello

Murhaavaa musiikkia?

Kapellimestari: Myung-Whun Chung
Orkesteri ja kuoro: Orchestre et chorus de l´opéra Bastile
Otello: Plácido Domingo
Desdemona: Cheryl Studer
Jago: Sergei Leiferkus

Tupla-CD varattavissa Vaskista!

Otello

Giuseppe Verdin Otello-ooppera sai ensi-iltansa Milanossa helmikuun 5. päivänä vuona 1887. Sen jälkeen Verdi sävelsi vielä koomisen oopperan nimeltä Falstaff.  Näitä kahta tyystin erilaista oopperaa yhdistää erityisesti kaksi asiaa: molempien libretot kirjoitti säveltäjänäkin kunnostautunut Arrigo Boito (Mefistofele 1868) ja molemmat perustuvat William Shakespearen näytelmäteksteihin. Shakespearen Otellosta Verdin ooppera eroaa selkeimmin siinä suhteessa, että näytelmän ensimmäinen – Venetsiaan sijoitettu – näytös on oopperasta leikattu kokonaan pois. Ilman alkusoittoa tai alun taustoittavaa kuorokohtausta ooppera suorastaan räjähtää käyntiin myrskyllä, josta Otellon alus vaivoin suoriutuu Kyproksen rantaan. Ja kunniakas paluu sodasta muuttuu taisteluksi alhaista juonittelua vastaan. Sillä Otello on tarina mustasukkaisuudesta. Siitä kuinka suuri sotapäällikkö murtuu mustasukkaisuuden voimasta. Sokea usko omaan vänrikkiin, Jagoon, ja kyvyttömyys luottaa omaan vaimoon, Desdemonaan, vie Otellon tuhoon.

Otellon rooli on Verdin oopperoiden vaativin tenorirooli. Rooli vaatii laulajalta paitsi hyvää kestävyyttä myös kykyä näytellä ”äänellä”. Rooli ei sisällä perinteisiä sankariaarioita. Sen sijaan rooli edellyttää Otellon persoonan psykologista sisäistämistä ja hänen tunteidensa välittämistä äänenkäytön keinoin. Otello on läsnä koko ajan oopperan tapahtumissa, ja vaikka hän ei aivan joka kohtauksessa laulakaan, liittyy kaikki oopperassa häneen. Rooli ulottuu sankarillisesta sisääntulosta kauniiseen lemmenduettoon ja epätoivoisista huudahduksista aina raivonpuuskiin asti. Otellon musiikki ei ole perinteistä aarioiden varaan rakentuvaa italialaista 1800-luvun oopperaa, vaan musiikkidraamaa, jossa musiikki ja teksti muodostavat yhtenäisen katkeamattoman kokonaisuuden. Ja kuitenkin musiikillinen ilmaisu on ehdottoman italialaista.

Tenori Plácido Domingo tekee kaiken yllämainitun mestarillisesti. Äänestä löytyvät kaikki mahdolliset sävyt ja värit, joita Otellon roolissa tarvitaan. Hän on levyttänyt roolin monta kertaa, ja hänen Otelloaan on mahdollista nauttia sekä cd- että dvd-tallenteina. Desdemonan roolin laulava sopraano Cheryl Studer tekee herkän roolityön, mikä korostaa Otellon epätoivoa ja raivoa. Jagon keskeisessä roolissa laulava baritoni Sergei Leiferkus onnistuu hyvin Otelloa manipuloivana ja tämän tuhoon ajavana oopperakirjallisuuden ”johtavana pahiksena”. Pienemmissä rooleissa loistaa erityisesti Cassion tärkeän roolin laulava tenori Ramon Vargas. Kapellimestari Myung-Whun Chung soitattaa Bastiljin oopperan orkesteria ja kuoroa raikkaasti ja vailla tarpeetonta raskautta. Draama välittyy luihin ja ytimiin asti!

Kari Pohjola

Verdi toivottaa tervetulleeksi Busseton Teatro Giuseppe Verdiin!

Verdi toivottaa tervetulleeksi Busseton Teatro Giuseppe Verdiin!

Tietoa Verdistä verkossa (suomeksi):

http://fi.wikipedia.org/wiki/Giuseppe_Verdi

Otellon saapuminen Kyprokselle Domingon esittämänä:

http://www.youtube.com/watch?v=zcP3bcebjH4

Synopsis Verdin ja Boiton Otellosta (englanninkielinen):

http://opera.stanford.edu/Verdi/Otello/synopsis.html

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Viikon levy – Cults

cults

Bad things happen to the people you love
And you’ll find yourself praying up to heaven above
But honestly I never had much sympathy
Cause those bad things, I always saw them coming for me

Cults on yhdysvaltalainen, New Yorkista lähtöisin oleva duo, jonka jäsenet, pariskunta Madeline Follin ja Brian Oblivion ovat onnistuneet luomaan mielenkiintoisen oman tyylin, joka on kuin aavistuksen vääristynyt versio 60-luvun taitteen popmusiikista, ajaen sen ajan tyylin nykyajan tuotannon läpi. Yhtyeen omaa nimeä kantava esikoislevy julkaistiin Lily Allenin luotsaaman levy-yhtiön In The Name Of’n toimesta vuonna 2011.

Levy on kiinnostava yhdistelmä 1960-lukulaista tyttöpopsoundia, soulia ja nykyistä indierockia. Levy soi kauniisti, väliin käytetty kellopeli esim. luo sellaisen tietynlaisen kaihon ja viattomuuden samalla kun kitarat särkyvät. Ennen kaikkea levyn ansiona voi pitää sitä, että vaikka se selkeästi on 60-luvun musiikin innoittama, se ei silti ole mikään pastissi, vaan hyvinkin tämän ajan tuote.

Suurimmaksi osaksi kappaleiden lyriikat ovat perinteisesti parisuhteisiin liittyviä, mutta levyn tunnelma ja sanoitukset ovat hieman erilaiset kuin aivan perinteisessä tyttöpopissa. Tunnelma on kevyt, mutta pinnan alla kuohuu: esim. suureksi hitiksi muodostuneessa Go Outside-kappaleessa käsitellään masennusta ja kuinka kappaleen kertoja toivoisi kumppaninsa lähtevän ulos aurinkoon kanssaan ja Never Heal Myselfissa käsitellään arvottomuuden tunnetta. Levyllä on hyödynnetty yhtyeen nimeen liittyvästi kulttijohtajien kuten Jim Jonesin puheita, mutta se ei ole mikään julkisuushakuinen temppu vaan tuntuu liittyvän varsin orgaanisesti yhtyeen olemukseen. Jäsenet itse ovat sanoneet haluavansa ylläpitää hieman mystiikkaa joka tuntuu usein puuttuvan nykyajasta sosiaalisen median paljastaessa ihmisistä kaiken.

Varaa levy Vaskista

Antti Impivaara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy