Avainsana-arkisto: hardcore

Uudelleen julkaistua kapinaa: Terveet Kädet – Terveet Kädet ja Musta Jumala

Terveet Kädet julkaisi bändin nimeä kantavan ”Kaasunaamarilevynsä” (kannen foto Lontoon Sotamuseosta, sukelluspuku – “fetish”, “kinky”) vuonna 1983. Kyseinen kokopitkä asettuu kevyesti kotimaisen hardcoren klassikkoteosten joukkoon. Hardcore-punkin mittakaavassa Läjä Äijälän porukka soittaa levyllä selkeästi ja hyvin mutta bändin asenne on pahinta mahdollista laatua – kriminaaleja ja mielipuolia. Svart Recordsin vinyylimuotoinen uudelleenjulkaisu nostaa kättä lippaan Suomi-hardcoren merkkiteoksen kohdalla. Tyylikäs paketti kuulostaa käsittämättömän tuoreelta ja mukana seuraavaan vihkoseen on saatu mukavasti oman aikansa väriä.

Levy tehtiin kuulemma päivässä ja liian puhtaat soundit harmittivät tekijöitä. Hauskana yksityiskohtana mainitaan master-nauhan olleen niin vähissä, että viisuja jouduttiin lyhentämään – iskemään poikki kesken lennon. Levyltä löytyy myös “tornion englantilla” räyhätty Stooges-coveri Not Right, joka oli “vain ex-tempore vitsi”. Läjä Äijälän mukaan kiekolta löytyy myös ehkä paras TK-biisi koskaan, Maailman loppua etsimässä. Toisaalta, albumi on kautta linjan klassikkotason kapinaa. Tyyppi, ota haltuun kyseinen hardcore-punkin merkkiteos. terveet kadet

musta jumala

Svart Records on julkaissut uudelleen myös TK:n Black God eli Musta Jumala -kokonaisuuden. Black God julkaistiin aikoinaan vain Brasiliassa ja Saksassa. Materiaalista oli alunperin tarkoitus julkaista vain englanninkielistä rähinää sisältänyt pikkukiekko. Lopulta pakettiin ahdettiin “tornion englantilla” säädetyn materiaalin lisäksi muuta studiohauskaa + levyn perspuolelle Kemissä syksyllä 1983 äänitetty rupinen mutta hulluuden energiaa säteilevä keikkatallenne. Svart Recordsin julkaisuna paketti ilmestyy “alkuperäisessä kuosissaan”.

Raaka ja kaunistelematon studiomateriaali ei välttämättä ole Käsien parasta mellakkaa mutta päällekäyvää ja varmasti energistä turpasaunaa. Englannin kielellä etenevä kapina ei pahemmin haittaa sillä Läjä Äijälän artikulointi ei paljasta minkään kielen ymmärrettäviä sanoja. Ainakin allekirjoittaneelle livetallenne on tuotoksen kiinnostavin puoli. Vaikka nauhoitus on kaikkea muuta kuin teknisesti onnistunut, energia ja kiihko – suoranainen hulluuden kiima on käsittämätöntä. Ilmassa on vaaran tuntua. Todellinen aikansa kuva. Nuoriso, kyseinen levykaksikko haltuun ja ymmärrätte vähän enemmän esi-isienne musiikillisen vapautumisen aikakauden kuvioita. Punk ja hardcore olivat aikoinaan musiikin vapautusrintamaa, ei pelkästään pussikaljoittelun pätevää taustakohinaa.

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Uudelleenjulkaistua kapinaa…Vaurio, 80-luvun punkkia Naantalista

vaurio huuto
Vaurio: Huuto Yöstä

 

Vuosina 1981–1985 toiminut naantalilainen punk/hardcore-ryhmä Vaurio on elävä esimerkki Berliinin muurin korkuisista esteistä, jotka joidenkin bändien on ylitettävä saadakseen levynsä julkiseen levitykseen. Nimellä Sidi ja Siivottomat aloittanut Vaurio nappasi nimensä Black Flagin Damaged-kiekosta. Musiikillisesti Vaurio asettui hardcoren ja suomalaisen 70-luvun punkin välimaastoon. Kohu-63 ja Kaaos saivat rinnalleen Laman ja Ratsian. Brittein suunnalta Discharge ja Subhumans mutta Dead Kennedys lienee ollut suuri tekijä ainakin vihaisten sanoitusten osalta. Vaurion tekstit henkivät kautta linjan ankaraa ja radikaalia “yhteiskunta on paska” -linjaa.

Propaganda Recordsin piti julkaista Vaurion debyytti-Ep “Sortoa Ja Vainoa” vuonna 1983. Bändi joutui kuitenkin kustantamaan itse levyn vaatiman studioajan, kuudessa tunnissa äänitettiin ja miksattiin kuusi viisua. Jostain syystä levyä ei kuitenkaan julkaistu. Pikkukiekon materiaali ilmestyi yllättäen vuonna 1996 julkaistun “Propaganda – Hardcore ‘ 83″ -kokoelman kylkiäisenä. Vaurion tyypit eivät tienneet asiasta mitään. Yhtä huonosti onnistui kokonaisen albumin tuottaminen markkinoille. Jostain syystä bändi suostui kesällä 1984 Propaganda Recordsin kosiskeluihin kokopitkästä albumista. Materiaali pukattiin kasaan vain kahdeksassa tunnissa. Mutta albumia ei näkynyt eikä kuulunut. Lopulta levy ilmestyi saksalaisen Rock-O-Raman julkaisemana nimellä A Shout From The Night. (Tuolloin Rock-O-Rama ei vielä ollut uusnatsi/white power -musiikin levittäjä…)

Turkulaisen Svart Recordsin vinyylijulkaisu “Huuto Yöstä” tuo levyn ensimmäistä kertaa kauppojen hyllylle “oikeassa muodossaan”. Kattavan historiikin sisältävä julkaisu kuuluu armotta sarjaan “parempi myöhään kun ei milloinkaan”. Levyllä Vaurio osoittaa vihaista asennetta, armotonta yhteiskuntakritiikkiä ja hardcore-henkistä ärhäkkyyttä…mutta samalla Laman ja Ratsian tunnistaa taustalta. Kitarasoundi jää paikoin vokaalien ja rumpujen jalkoihin mutta varsinkin kiekon B-puoli hehkuu armotonta asennetta ja keskisormen heristelyä. Semiklassikko

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Svart Recordsin Pokon punk-klassikoiden uudelleenjulkaisu-urakka loppusuoralla

Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen (vinyylinä) tukevan nipun aikoinaan Poko Rekordsin julkaisemia punk-klassikoita. Nyt urakka on kääntymässä loppusuoralle. Seuraavaksi vuorossa ovat Love Recordsin sävelaarteet, joista markkinoille ovat ilmestyneet jo Tabula Rasan, Blues Sectionin ja Tasavallan Presidentin ensimmäiset näytöt.

Ennen 70-luvun rock-aarteita, vielä kerran punkin kulta-ajan aakkosia:

Ratsia/Ratsia

Vuonna 1977 perustetun Ratsian debyyttialbumia ”Ratsia” pidetään ansaitusti kotimaisen punkin klassikkokiekkona. Sinkkubiisit Lontoon skidit ja Ole hyvä nyt kuuluvat ehdottomasti uuden aallon parhaiden näyttöjen joukkoon. Ratsian reippaan rento asenne tuotti armottomalla sykkeella etenevää punkin ja uuden aallon tutinaa, jota voi aivan hyvin suositella vaikka nykynuorison Pää Kii! -innostuksen valtaamille tyypeille. Osattiin sitä ennenkin.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu asettaa kyseisen punk-klassikon jälleen vinyylimuodossa kauppojen hyllylle. Ratsian debyytti kuuluu sarjaan ”maagisen levyt”. Albumille on taltioitu jotain hetken hurmaa, katoava välähdys ja kipinää jota ei voi sormella osoittaa. Levy kuulostaa ajattomalta, tuoreelta ja elinvoimaiselta vielä vuosikymmenten jälkeen. ”Tämä on meidän musiikkia, nuorten musiikkia”. Ratsia ei ollut hiekkalaatikon vihaisin kakara – vastapainona bändistä irtosi vahva, paikoin jopa lämmin tunnelataus.

Vaikka allekirjoittanut sekosi vielä perusteellisemmin bändin seuraavaan albumiin Elämän Syke, debyytillä Ratsia onnistui tavoittamaan jotain oleellista uuden aallon hengestä – soittamisen ilo ja energia on suorastaan käsin kosketeltavaa. Vaikka biisimateriaali ei ole timanttia koko albumin mitalle laskettuna, kokonaisuus ei anna aihetta mutinoille. Mielestäni Ratsia on tallentanut debyytilleen jotain samaa kuin Sex Pistols aikoinaan – tämä on uutta, tämä on voimakasta ja tämä on pirun hauskaa.

——————————————————————–

Lama/ …Ja Mikään Ei Muuttunut

Helsinkiläinen Lama aloitti jo vuonna 1977 eli punkin ensimmäisen aallon mukana ja jatkoi aktiivisena vuoteen 1983, jolloin jo toinen punk-aalto pyyhki Suomen nuorison korvakäytäviä. Lama ei kuitenkaan ryhtynyt Suomi-rokkaajaksi vaan bändi veivasi hc:n vahvistamaa punkkia loppuun asti. Tosin Laman ainoaksi kokopitkäksi jäänyt albumi ”Lama” julkaistiin jo vuonna 1982. Seuraavana vuonna ilmestynyt …Ja Mikään Ei Muuttunut oli sinkkukokoelmana myös puolinainen ”best of”- kokoelma. Svart Recordsin uusiojulkaisu noudattaa ulkoasultaan vanhaa mallia. Jopa virheellinen biisijärjestys on ennallaan. Tosin mukavan kettuileva ominaispiirre on pinkki vinyyli!

Vaikka kyseessä on EP/sinkkukokoelma, levyn materiaali seisoo yhteisessä rintamassa ja vahvasti omilla jaloillaan. Bändin ”hitit”, Totuus löytyy kaurapuurosta, Väliaikainen ja Jeesukset toimivat edelleen kuin isku vasten kasvoja. Lama onnistui tallentamaan levylle todella kettuuntunutta asennetta, suoranaista vaaran tuntua. Soundi on raakaa ja hiomatonta eli juuri sellaista kuin punkin tulee olla. Suoraviivaisuus on hyve.

Kyseiseltä levyltä on turha etsiä heikkoja tai asennevajaita biisejä. Olkoon se jonkinlainen merkki klassikkostatuksesta. Lama kuuluu orkestereihin jotka on aina nostettava eturiviin puhuttaessa aidosta suomalaisesta punk-perinteestä. Tältä kuulosta oikeasti vihainen nuori 1980-luvun alkuvuosina!

———————————————————————-

Kohu-63/Valtaa Ei Loistoa

Pahamaineinen Kohu-63 oli yksi kotimaisen hardcoren esitaistelijoista. Vaikka bändin maine koostui kännisekoilusta, natsisyytöksistä ja vokalisti Arto “Lättä” Hyytiäisen vankilatuomiosta, jälkipolville Kohu-63 on pelkästään nautittavan tehokasta hardcore-punkkia.

Pokon julkaisema Valtaa Ei Loistoa -Ep ilmestyi vuonna 1982. Levy on alusta loppuun suoraviivaista ja asenteellista harcorepunkitusta ja soundeissa on potkua ja stondista niin että tuntuu. Lyriikoissa on yhteiskunnallista heristelyä ja mainittuja natsiviittauksia ei suinkaan lakaista maton alle. Tosin tekstin lukeminen osoittaa bändin käyttäneen natsiviittauksia ilmeisen provokatiiviseen tarkoitukseen ja kaikkea muuta kuin ihannoiden.

Kiekon ensimmäinen puolisko on pelkkää parhautta. Erityisesti isoa kättä ansaitsee tymäkkä tuotanto – lyriikoita ei tarvitse tarkistaa kansipapereista ja kitarasoundi on äärettömän terävää sirkkeliä. Viimeinen valssi, Valtaa 1, Kulttuuriarmeija ja Aivopesu…hengästyttävän kireää toimintaa ja ”pullotettua ketustusta”.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisun tiukkaa äänivyöryä ei voi muuta kuin ihastella. Lyriikat löytyvät erilliseltä lehtiseltä mutta kuten todettua, jyvälle pääsee ilman taustatekstiäkin. Kyseessä on meteliklassikko selkeimmästä päästä.

Teksti J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Kuukauden löytö: Kohu-63 – Lisää Verta Historiaan (uudelleenjulkaisu, vinyyli)

Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen vinyylinä aikoinaan Pokon kautta ilmestyneitä punk/uuden aallon albumikokonaisuuksia. Kunniakkaaseen joukkoon kuuluu myös ”Suomen ensimmäiseksi hardcore-bändiksi” haukutun Kohu-63:n über-klassikko Lisää Verta Historiaan.

Kohu -63 kuuluu jo osaltaan Suomi-punkin toiseen aaltoon, sillä bändin vuonna 1982 julkaistulla Lisää Verta Historiaan -kokopitkällä bassoa kuritti Sensuurista tuttu Jaska Oinonen. Tosin tamperelainen Kohu -63 otti osoittelevasti poliittisessa kantaaottavuudessaan musiikillisesti pesäeroa punkin ulosantiin ja samalla historia sai todistaa kotimaisen hardcoren esiinmarssia. Vaikka Rattus on rautaa allekirjoittaneen muistikuvissa, Lisää Verta Historiaan on jäätävän jykevä kokonaisuus. Armottoman asenteellinen metelipaketti kuulostaa täysin erektiovalmiilta vielä vuosikymmenten jälkeen. Joskus miettii, kunpa saisi kettuuntuneen olon säilöttyä pulloon…ei tarvitse miettiä sillä Rattus ja Kohu- 63 ovat sen jo tehneet. Vinyylille painettua vit***sta. kohu-63-lisaa-verta-historiaan-lp-7

Albumin tähtihetkiä on turha listata sillä meno on laadukasta alusta loppuun. Punkimpi materiaali jää hieman jalkoihin rajummin potkivan hc-paahdon rinnalla – esimerkkinä vaikkapa albumin nimibiisi, joka kaipaisi reilummin tulta persiille. Mainio ”kytät on natsisikoja” -tematiikkaa pyörittävä Poliisit on verisii persereikii on levyllä törkeästi kuohittuna versiona – onneksi mukana seuraa 7-tuumainen, jolta löytyvät sensuroimattomat versiot kyseisestä huudatuksesta sekä Me ollaan jumalia -sohaisusta.

On myös hauska huomata albumin b-puolen kolmen ensimmäisen biisin vahvan ulostulon. Kohu-63:n kohdalla b-puoli ei ole se vähemmän houkutteleva perspuoli vaan melkeinpä parempi kierros. Allekirjoittaneen ehdoton suosikki Poliisit-siivun lisäksi on pitelemättömän ronski Punakaartilaisten marssi…näitä levyjä ei enää tehdä!

Alkuperäistä kansitaidetta seuraava uusiojulkaisu sisältää tekstivihkosen ja 7-tuumaisen pikkuletun lisäksi ”pahennusta” herättävän spraymaalaus-sapluunan (!) … Alkuperäisistä masternauhoista säädetty uusiovinyyli on silkkaa kapinan hurmosta.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Turkulaisen Svart Recordsin klassikkojulkaisuja vinyylinä

Turkulainen Svart Records on ansiokkaasti panostanut aikoinaan vinyylinä julkaistujen nimikkeiden uusintajulkaisuihin. Svart Recordsin vinyylijulkaisut kunnioittavat alkuperäistä ulkoasua lisäten pakettiin yleensä hieman extraa. Uudelleenjulkaisujen viimeistelyyn ja yksityiskohtiin kiinnitetään erityistä huomiota.

Svart Records on kuluvan vuoden aikana julkaissut uudelleen vinyylinä useita Poko Rekordsin punk/hc/uuden aallon klassikkoalbumeita/ep-levyjä (ja lisää on tulossa). Myös Johanna Kustannuksen punk-julkaisut ovat saaneet rakkautta uusintapainosten muodossa. Levyistä on pääsääntöisesti otettu 500-700 kappaleen painoksia, joten erän loppuessa kyselyihin vastataan ”sori, ei oo”…

Laman ainoaksi kokopitkäksi jäänyt bändin nimeä kantava albumi julkaistiin vuonna 1982. Ankaraa punk-henkeä esitellyt rieska osoittaa orkesterin olleen yksi äkäisemmän suunnan parhaista kotimaista edustajista. Jeesus sekä Turpa kiinni ja nussi ovat ehdotonta klassikko-osastoa. Rosoinen roisikinta ei anteeksi pyytele ja albumi kuulostaa vireän ajankohtaiselta 30 vuoden jälkeenkin.

Alkuperäistä ulkoasua noudatteleva uusintajulkaisu on asiallisen tyylikäs kokonaisuus, joka soi täyteläisenä ja jopa alakertaa korostaen. Usein juuri punkin/uuden aallon kotimaisia uudelleenjulkaisuja vaivaa hienoinen diskanttisuus. Näin ei ole Laman kohdalla.

Kollaa Kestää tunnetaan etenkin Eppu Normaali -yhteyksistä tutun Mikko Nevalaisen kautta, kuten myös Jäähyväiset aseille -viisusta. Kollaa Kestää oli kotimaisen punkin/uuden aallon todellisia veteraaneja, sillä bändin ainoaksi kokopitkäksi jäänyt Jäähyväiset Aseille julkaistiin 1979. Musiikki on selkeästi enemmän uutta aaltoa kuin rajumpaa punkitusta, saksofoni antoi biiseille omanlaistaan tunnelmaa.

Albumin kuuntelu ankarasti veivatun kasettikopion jälkeen on suorastaan valaiseva kokemus. Uudelleenjulkaisun soundi on mukavan lämmin ja kirkas. Vaikka ajan hammas on syönyt albumin biisimateriaalia, kuuntelukokemus on kuin vilkaisu teinivuosien päiväkirjoihin. Svart Recordsin uusiopainos ansaitsee kokonaisuutena lähes täydet pisteet. Komea, avattavilla kansilla varustettu paketti pitää sisällään bändihistoriikin lisäksi diskografian ja reilusti bändikuvia. Albumin tyylikäs kansikuva pääsee vinyylipainoksessa todella oikeuksiinsa – hieno värimaailma ja taustalla seinälle lätkäisty punk-suuruus The Advertsin juliste. Kyseinen albumi on kotimaista rokkia harrastavan musiikinkuluttajan levyhyllyn itseoikeutettu kulmakivi.

Pelle Miljoona & N.U.S. julkaisi vuonna 1978 omaa nimeä kantaneen Suomi-punkin todellisen kivijalan. Hiomattomalla punk-hengellä työstetty levy on kaukana Moottoritie On Kuuma -levyn radiosoittoon kelvanneesta uuden aallon hittijukeboxista. Pelle Miljoona & N.U.S. oli pelkkää punkin asennetta, julistamista sekä epäkohtien kaivamista. Mä vaan pogoon, Lontoo, Olen työtön, Ei oo järkee mennä armeijaan, Nuoriso sairastaa syöpää…kyseessä on SE kotimainen 70-luvun punk-albumi, joka todellakin tekee kunniaa sanalle punk.

Alkuperäinen kansitaide on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Avattavat kannet tuovat pakettiin arvokkuutta. Soundeista on turha vääntää kättä sillä kyseessä on niin suoraa energian ja tajunnan virtaa ettei yksityiskohdilla ole merkitystä. Kuitenkin albumi soi tasapainoisen suoraviivaisesti ja yksityiskohtia alleviivaamatta. Kiekolta todellakin henkii se oikea Sex Pistols -anarkia.

Musta Paraati oli kotimaisen goottirockin suuri suunnannäyttäjä. Kokoonpanon vuonna 1983 julkaistu Peilitalossa on säilyttänyt tuoreutensa yllättävän hyvin. Bändin voimakas, suorastaan hypnoottisen tumma ote puraa yhä – levyn a-puoli on kansainvälisen tason synkistelyä. Takavuosien syntikkavetoisten yhtyeiden kompastuskiviksi on usein luettava syntikkasoundien happaneminen vuosikymmenten paineessa. Peilitalossa ei kärsi kyseisestä ongelmasta – lisäksi kitarasoundi on hyökkäävän terävää. Albumin ehdottomia tähtihetkiä ovat raastavan raaka Eläimen kalu, hypnoottinen Peilitalo, repivän painostava Hyvää yötä ja viileän sydämellinen Romanssi.

Svart Recordsin julkaisema vinyyliversio on täyden kympin paketti. Stefan Bremerin loistavat kuvat pääsevät oikeuksiinsa avattavien kansien johdosta. Bonuksena vielä kattava bändihistoriikki. Soundien osalta vinyyli on ehdoton, cd-version voi huoletta siirtää varastoon. Peilitalossa on levy, joka on välttämätön hyödyke kaikille aikoinaan synkistelyrokkia harrastaneille tyypeille – levy yllättää myös nuoremmat kuulijansa. Todellinen mustahuuliklassikko.

Ratsia kuuluu myös ”kultakauden” kotimaisten punk-orkesterien ykkösketjuun. Bändi julkaisi debyyttialbuminsa jo 1979. Elämän Syke julkaistiin loppuvuodesta 1980 ja albumi on mainio tallenne melodisen punkin/uuden aallon parhailta vuosilta. Levy on täynnä ”hittejä”; Ruumis ja sielu sekä Täältä tulee yö ovat suorastaan aikakautensa soundtrack-huudatuksia. Ei enkeleitä ja Elämän syke…todella hienoja viisuja. Samaa voi sanoa koko levystä, uuden aallon parhaita kappaleita yhdellä albumikokonaisuudella.

Avattavilla kansilla varustettu tyylikkään punasävyinen julkaisu on todellinen helmi. Riipisen luoma ulkoasu miellyttää silmää ja mukana seuraavat lyriikat on hieno lisä. Ratsian sydämellinen uuden aallon humala on mieltäylentävä paketti.

Mana Manan Totuus Palaa on kotimaisen äijäilevän synkistelurähinän mestariteos. Ilman Mana Manan vuonna 1990 julkaistua alakulon raamattua Timo Rautiainen ja Kotiteollisuuskin olisivat jääneet ilman suurta persiille potkua.

Totuus Palaa -levystä on kirjoitettu kaikki mahdollinen, levy on kehuttu pystyyn jos jonkinlaisissa yheyksissä ja albumin asemaa yhtenä kaikkien aikojen Suomi-levynä on paha mennä kiistämään. Albumin lohduton synkkyys saa lisäpainoa Jouni Mömmön rikkoutuneen mielen vääristyneistä varjoista. Albumille on tallentunut raastavalla tavalla tukeva ripaus aitoa herkän ihmisen epätoivoa ja synkkyyden demonien irvistelyä. Mömmöä riivanneista demoneista moni voi löytää oman kiusaajansa.

Tyylikkään paketin mukana tulee mainio kirjanen, josta löytyy Jouni Mömmön pysättyttävä haastattelu keväältä 1991. Totuus Palaa, vinyyliversiona, lienee varsinainen Pyhä teos kaikille kotimaisen raskaamman musiikin kannattajille.

Rattus: WC Räjähtää/Uskonto On Vaara

Svart Recordsin hiljattain julkaistujen Poko Rekordsin punk/hc-nimikkeiden ehdottomina  timantteina loistavat todella tyylikkäät legendaarisen Rattus-yhtyeen uusiopainokset WC Räjähtää ja Uskonto On Vaara.

Armotonta kulttimainetta meillä ja muualla nauttiva Rattus julkaisi WC Räjähtää -ep:n vuonna 1983. Ankara hc-mättö on siirtynyt 2000-luvulle yllättävän elinvoimaisena. 24-bittisenä alkuperäisistä nauhoista masteroitu levy soi kirkaana ja soundi on terävän muhkeaa. Vaikka yleisilme on hieman diskanttinen, alakerrasta jytisee myös maukkaasti – basso murisee todella vakuuttavasti. Kuuntele (kuulokkeet päässä) vaikka törkeän tiukka rymistely Rumia ruumiita – meinaan ottaa kierroksia pirun terävästi. Jos ei olis armeijoita soimaan, volyymi liian kovalle ja fiilis on kuin eturivissä bändin keikalla vuonna 1983. Ja mikä parasta, sanoista saa selkoa!

WC Räjähtää -albumin kannet, kuten myös Uskonto On Vaara -rieskan kansitaiteen, sääti aikoinaan amerikkalainen Pushead. Jälki on suorastaan legendaarista. Pöntöstä ryömivät irvokkaat raadot ovat saaneet armeijan verran jäljittelijöitä. Paketin kruunaa avattavat kannet, jotka paljastavat tyylikkään kokoelman Rattus-fotoja vuosien takaa.

Rattuksen Uskonto On Vaara on allekirjoittaneelle rakas julkaisu. Nuorena sällinä kapinen c-kasettikopio pyöritettiin puhki pariinkin otteeseen. Todellinen Suomi-hc:n elävä klassikko. Uskonto On Vaara -albumille vokaaleihin saatiin kunnon rähisevää kapinaa Annikin (Anssi Nieminen) ottaessa huutovastuun.

Arviosessiota varten allekirjoittanut lainasi kaverilta vertailuun alkuperäistä vinyyliä vuodelta 1984, tosin jo ankarasti pyörineen ja reilusti pahennusta herättäneen kappaleen. Kuuntelukokemus on kuitenkin melkoinen alkuräjähdys. Kun Sotahullut iskee ilmoille, peli on selvää heti ensimmäisistä huudoista lähtien. Uudelleenjulkaisun soundi on päällekäyvä ja”selkeästi” tykimpi kuin jo soitossa kuluneen väsyneen velipuolensa. Kuin pölyt olisi pyyhitty soundien päältä. Ehkä sana ”selkeä” on pientä liioittelua mutta uusioversio kuulostaa kuitenkin erinomaiselta. Ja materiaalihan on pelkkää parhautta, kiekon A-puoli on suurinpiirtein parasta mellakkaa, mitä härmälandiassa on narulle äänitetty.

Pusheadin tyrmäävän tyylikäs kansi ristillä roikkuvasta, konetuliasein suolatusta Jeesusmaisesta raadosta on provokatiivinen ja hämmentävä. Avattavien kansien välistä löytyy myös fotoja mutta varsinainen lisämauste on kahden viisun sinkkumaistiainen Uskonto On Vaara -session äänityksistä. Misfitsin Horror business ja Dischargen A Look at tomorrow -coverit täydentävät mainion, suorastaan täydellisen uusiojulkaisupaketin.

Kyseiset Rattus-uusiojulkaisut ovat todellinen lahja taivaasta – tai helvetistä – kenen joukoissa sattuu seisomaan. Jos aiot kuunnella Rattuksen vanhoja tekeleitä, tee se vinyylin avulla. Vanhan punkin/hc:n osalta vinyyli on oikea vaihtoehto.

Juha Kaunisto

(Artikkeli julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Svart Records julkaisee uudelleen Pokon punk- ja hardcore-klassikot vinyylinä

Turkulainen, vinyylijulkaisuihin erikoistunut Svart Records on tehnyt sopimuksen Poko Recordsin kanssa legendaaristen punk- ja hardcore-levyjen uudelleenjulkaisusta. Toukokuussa alkava julkaisusarja käsittää klassikkosinkkuja, ep:itä ja albumeita yhtyeiltä Ypö-Viis, Loose Prick, Sensuuri, Terveet Kädet, Rattus, Kollaa Kestää, Karanteeni, Widows, Mana Mana, Kohu-63 sekä Vandaalit.

Poko Recordsin perustaja ja toimitusjohtaja Epe Helenius on syystäkin vinyylien uudelleenjulkaisuista innoissaan:

– Minusta on hienoa, että nykypäivän rokkarit pääsevät vihdoin tutustumaan Pokon alkupään tuotannon helmiin niiden alkuperäisessa formaatissa.

Svart Recordsin isokiho Tomi Pulkki painottaa myös projektin kulttuurihistoriallista merkitystä sekä julkaisujen laatua.

– Koemme tärkeäksi, että uusi vinyylisukupolvi pääsee kuuntelemaan Rattuksen ja Kollaa Kestään kaltaisten klassikko-orkesterien musiikkia korkealaatuisilta analogisilta tallenteilta.  Siksi halusimme nämä levyt takaisin markkinoille – nyt ensi kertaa alkuperäisen Poko-julkaisun jälkeen alkuperäisiltä nauhoilta siirrettynä ja kaikki kansitaide sekä mahdolliset liitteet mukaan pakettiin tungettuna.

Julkaisusarjan levyt ilmestyvät viidensadan ja tuhannen kappaleen rajoitettuina painoksina. Projektin ensimmäiset julkaisut ovat piakkoin ilmestyvät Rattuksen WC räjähtää 12”LP sekä Mana Manan 7” single Maria Magdalena.

Svartin Poko-projektin julkaisuaikataulu

Toukokuu
Mana Mana: Maria Magdalena 7”
Rattus: WC Räjähtää 12”

Kesäkuu
Rattus: Uskonto on vaara 12”
Rattus: On Rautaa 7”
Loose Prick: Mua potkitaan päähän 7”

Heinäkuu
Terveet Kädet: Ääretön joulu 7”
Mana Mana: Totuus palaa LP
Loose Prick: Kaupunki 7”
Sensuuri: Kirjoitan seinään 7”

Elokuu
Kollaa kestää: Kollaa kostaa 7”
Kollaa kestää: Kirjoituksia kellarista 7”
Karanteeni: Kaljupäinen gangsteri 7”

Syyskuu
Widows: Wall of Berlin 7”
Kohu 63: Lisää verta historiaan LP
Vandaalit: Namuja lapsille LP
Loose Prick: Etkö rakastaisi LP

Lokakuu
Karanteeni: Haluan toimintaa 7”
Ypö-Viis: Me myytiin itsemme 7”
Hilse II  LP
Sensuuri: Kaupunki nukkuu 7”

Marraskuu
Ypö-Viis: Kuvien kauniit naiset 7”
Rattus: Rajoitettu ydinsota 7”
Karanteeni: Sid Vicious 7”
Widows: Were Comin 7”

Joulukuu
Widows: Fun LP
Sensuuri: Hulinaa LP
Kohu 63: Valtaa ei loistoa 12”

Tammikuu
Ypö-Viis: Hyvästi masentava maanantai 7”
Ypö-Viis: Kaunis poika 7”
Karanteeni: Anna palaa, Frank LP

Helmikuu
Ypö-Viis: Halpaa lystiä LP

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset

Viikon levy on hardcore-klassikko Blood, Sweat & No Tears

Sick of It All

Blood, Sweat & No Tears (1989)

Sick Of It All: Blood, Sweat & No TearsSpreading the hardcore reality in ‘89!

1980-luku oli New York-hardcoren kulta-aikaa. Rystysiin leimatut NYHC-tatuoinnit, bändien vakavuus ja omistautuneisuus, legendaksi muodostuneet CBGB’s-klubin jokasunnuntaiset punk/thrash-keikkaillat sekä tuona aikana julkaistut klassikkolevyt ovat tästä todisteena. Useat kyseiseen aikakauteen kuuluvat bändit – kuten Bad Brains, Cro-Mags, Agnostic Front ja myös Sick of It All – ovat edelleen aktiivisia ja asialleen omistautuneita. Keikat olivat useimmiten loppuunmyytyjä ja suosio oli tietyissä piireissä suurta. Tilanne on sama vielä tänäkin päivänä.

Blood Sweat & No Tears on bändin ensimmäinen LP. Tämän 19 kappaletta sisältävän, hieman yli 28 minuuttia pitkän levyn julkaisi Relativity Records vuonna 1989 – kolme vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen. Tätä ennen yhtye oli ehtinyt äänittää yhden demon sekä EP:n. Blood Sweat & No Tears on nopeatempoista, aggressiivista ilmaisua, joka ei jätä erityisemmin tulkinnanvaraa vaan välittää viestinsä selkeästi. Sanoituksissa käsitellään suorasukaisesti (sekä aikakaudelleen ominaisesti) yhteiskunnan ongelmia, turhautumista, vapauden kaipuuta sekä yhteisön tärkeyttä.

Tarkasti soitetut kitara-, rumpu-, sekä bassoraidat tukevat bändin vahvaa sanomaa tukipilareiden tavoin. Vokaalit tasapainoilevat toimivasti ryhmähuutojen ja Lou Kollerin oman ulosannin välillä. Kollerin ote on tällä ensimmäisellä kokopitkällä itsevarmempi ja laulutyyli sulautuu osittain tästä syystä musiikkiin paremmin kuin bändin aiemmilla julkaisuilla. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii eräs levyn kohokohdista nimeltään Injustice System! Kappale alkaa hymyn huulille nostattavalla äänileikkeellä, joka on otettu elokuvasta West Side Story:

– Oh, I know. It’s a free country and I ain’t got the right. But I got a badge. What’ve you got?

Mielestäni LP:n parhaaksi vedoksi nousee kuitenkin jykevä, pariminuuttinen Alone. Vokalistin velipojan Pete Kollerin crossover-kitarariffit, Armand Majidin tarkka ja juuri sopivan groovaava rumpalointi sekä kappaleen todella tarttuva kertosäe tempaavat kuuntelijan mukaansa sen kummempia kyselemättä.

Levyltä löytyy myös viisi kappaletta alle minuutin pituisia raivonpurkauksia (muunmuassa Rat Pack ja Pete’s Sake), joissa tempo käy todella korkealla. NYHC:lle ominainen äänimaailma palvelee albumia erittäin hyvin. Samankaltaista musiikkia äänitetään suhteellisen paljon edelleenkin, mutta useimmiten paljon massiivisimmilla ja hieman turhan bassovoittoisilla soundeilla. Tämä albumi todistaa sen, että levy voi olla aivan yhtä hyökkäävä, aggressiivinen sekä erityisesti iskevän kuuloinen ilman nykypäiväisimpiä äänitys- ja miksausratkaisuja.

Yhtye julkaisi hiljattain 25 vuotta pitkän taipaleensa kunniaksi levyn, joka kulkee nimellä Nonstop. Albumilta löytyy uudelleenäänitettyjä ja jossain määrin erilaisia versioita yhtyeen vanhoista kappaleista.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Social Distortion – White Light, White Heat, White Trash

Harva levy on tehnyt yhtä vahvaa vaikutusta minuun kuin Social Distortionin vuonna 1996 julkaistu White Light, White Heat, White Trash -albumi. Velvet Undergroundilta nimensä napannut tuotos oli kalifornialaisen punk-yhtye Social Distortionin hieno paluu 1980-luvun alun hardcore-soundien ääreen, ja albumi sai hyvän vastaanoton niin median kuin yhtyeen pitkäaikaisten kuuntelijoiden keskuudessa.

Yhtye oli 1980-luvulla ehtinyt jo kerran hajota laulaja Mike Nessin huumeongelmien johdosta. 1990-luvun alun keveämmät soundit olivat puolestaan ärsyttäneet yhtyeen hardcore-punk – linjan ihailijoita siihen pisteeseen saakka, että ilmestyessään levy oli kuin taivaan lahja levyä ostamaan vaivautuneille ihmisille. Olipa albumi myös viimeinen Social Distortion –levy myöhemmin syöpään kuolleelle kitaristi Dennis Danellille.

Levyn äänimaailma oli puolestaan omille nuorille korvilleni kuin hunajaa karhulle. Kitaravalleista ja paksuista rumpusoundeista keitetty kaaos oli huomattavasti raskaampi ja täyteläisempi kuin Social Distortionin aikaisemmilla albumeilla esiintynyt rockabilly-soundi. Särökitaroiden kaoottiselta sekamelskalta kuulostava äänimaisema ja laulaja Mike Nessin epätoivon ja synkkyyden takaa kumpuavat tarinat sointuivat kuitenkin kauniisti yhteen melodisten sävellysten kanssa.

Vaikka amerikkalainen tuotettu punk on harvoin ollut samalla aaltopituudella tyylilajiin alun perin liitetyn rosoisuuden ja primitiivisyyden kanssa, pitää White Light, White Heat, White Trash –levy kuitenkin sisällään yhtä aikaa niin autotalliyhtyeen rosoisuuden kuin modernin jenkkipunkin kuuntelijaystävällisyyden. Ja löytyypä levyltä vielä piiloraitana versio Rolling Stonesin hienosta Under My Thumb –laulusta. Mitä muuta kaltaiseni 24-vuotias punk-nyyhkyttäjä enää elämäänsä kaipaisi?

Katso levyn saatavuus Vaskista

Henri Linnanketo

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy