Viikon levy: Antti Paalanen – Meluta (Rockadillo Records, 2014)

Meluta on kokkolalaisen harmonikansoittajan, Antti Paalasen kolmas soololevy vuodelta 2014. 1977 syntynyt Paalanen on musiikin tohtori ja väitellyt 2015 vähärivisten harmonikkojen päivityksestä nykymusiikin kielelle. Mies on siis sävellystyössään tuonut pirunkeuhkon, kurtun shamanistisen rytmin tälle vuosituhannelle.

Meluta -levyn nimibiisi on hurjapoljentoista haitariteknoa, jossa haitari ilmoittaa ettei halua enää olla salonkikelpoinen satahämesoimainen taidesoitin, vaan hurja, pitelemätön, jopa pelottava. Yeah Mamassa Paalasen matala mörinä pääsee oikeuksiinsa ja soi hienosti haitarin siivellä. Paalaselle kieli on selvästikin soitin, sillä hän leikittelee tavuilla ja merkityksillä herkullisesti.

Levy soi primitiivisenä ja hurjana, mutta kauniit, perinteisiksi luonnehdittavat haitarimelodiat puhkeavat ääneen kuin vuokot toukokuussa: kauniina, lohdullisina, kotoisina. Paalasen live-esiintymiset ovat samalla tavalla hurjia kuin Meluta -levy. Hän tuo hahmonsa lavalle ja lähtee hahmona pois. Kaikki jutusteluksi ja välispiikiksi kuviteltava on ärinää ja ärjymistä.

Fingertips toimii keveänä esisoittona Judgementille, joka on vie soittajaa raahustaen kohti tuomiota. Ilotonta kulkua vie eteenpäin joikumainen miesääni – olo vaan on oudon pohjalainen

Acc Rider on hummaniheitä mantran lailla hokeva haitarilla ratsastaja, joka pieksää piiska läsähdellen soittimesta ulos parahduksia ja valitusta. Shamaanin kurkkulaulunomainen huohotus soi taustana kaikelle.

Maaninen poljento antaa tilaa Viimeisen valssin moikaaville kirkonkelloille ja äljönä remuavalle soittajapojalle. Levy ei lopukaan seesteiseen tunnelmaan, vaan Ruff vie taas kolisevaan junaan, lakeuksille jyskyttävään. Paalaselle ei tule mieleenkään jättää kuulijaa turvalliseen kotisatamaan, vaan uuden ajan haitarisoundi naulaa meidät yhäti kiihtyvän junan epämukavaan penkkiin. Ohjaksissa on Antti Paalanen. Vaikka mentäisiin helvettiin, niin mennään komiasti ja aivan omalla tyylillä. Äristen. Kuin transsissa.

Antti Paalasen uutta levyä odotellessa voi tutustua hänen hieman perinteisempään sävelmuotoon tukeutuvaa pelimannitrioonsa Kiharakolmio. Aivan perinteistä sekään ei kuitenkaan ole, niin kuin videokin todistaa.

 

Erika Woodard, kirjastonhoitaja ja meluaja

Varaa levyjä Vaski -verkkokirjastosta

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

The Black Keys: Turn blue (2014)

Raptori: Moe! (1990)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta

Toim. Petri Kipinä

Viikon levy: Dälek – Absence

Dälek on kokeellista vaihtoehto-hip hoppia tekevä yhdysvaltalainen hip hop-ryhmä. New Jerseystä maailmalle ponnistaneen ryhmän suurimpia tavaramerkkejä ovat olleet yhteiskuntaa käsittelevät lyriikat sekä omalaatuinen industrial-, ambient- ja hip hop -samplejä yhdistelevä äänimaailma. Mc Dälek on alusta asti vastannut suurimmasta osasta ryhmän sanoituksista, kun taas soundin parissa ovat puurtaneet Mc Dälekin lisäksi tuottajat Oktopus, Still, Mike Mare ja Dj Rek.

Dälekin soundiin on vaikuttanut laaja kirjo eri musiikkigenrejen artisteja, mutta ilmeisimpänä inspiraation lähteinä voidaan pitää My Bloody Valentine-yhtyeen kitaravallisoundeja, krautrock-yhtye Faustin ambienthäröilyjä ja Public Enemy-ryhmän äänikollaaseja. Faust-yhtyeen kanssa Dälek teki jopa yhteislevyn ”Derbe respect, Alder” vuonna 2004. Moninaisista vaikutteista huolimatta Dälek kuulostaa kuitenkin omalta itseltään ja ryhmän musiikki ottaa riskejä, joita hip hop-musiikki harvemmin ottaa. Osittain tämän vuoksi ryhmä on kiertänyt paljon myös vaihtoehtomusiikkia soittavien yhtyeiden, kuten esimerkiksi Godfleshin, Melvinsin, Toolin ja The Dillinger Escape Planin kanssa.

Absence (Ipecac Recordings, 2005) 

Absence on Dälek-ryhmän kolmas täyspitkä levytys. Sitä edeltävät levyt ”Negro Necro Nekros” ja ”From Filthy Tongue of Gods and Griots” olivat kumpikin erinomaisia hip hop-levyjä, joilla ryhmä pyrki tuomaan perinteiseen hip hop-soundiin uudenlaisia elementtejä – käyttäen äänikollaaseja sekä ambient- ja industrial-soundeja voimakeinoina vahvojen lyriikoiden rinnalla. Absence levyllä tämä eräänlainen soundin evoluutio on viety äärimmäisyyksiin ja volyymi on ainakin yhdessätoista.

Levy alkaa Mc Dälekin riimeillä:

”Broke stride as last of men realized their deep deceit / This troubling advance of half-assed crews crowd these streets / Never mind of who I am, son, just listen when I speak / Broken paragraphs hold wrath of a hundred million deep/…”.

Noin 30 sekuntia Mc Dälekin lyriikoita tukee ainoastaan hiljaisuus, sitten kuuluu muutama nuottia vanhasta kontrabassosta ja yhtäkkiä, koko helvetti pääsee valloilleen – kuuntelijan korville vyörytetään ainakin tsunamin korkuinen äänivalli kohinaa ja industrial-ääniä. Ensimmäinen ajatus on: tältä varmaan kuulostaa, kun My Bloody Valentinen ”Loomer”- biisiä soitetaan täysillä väärinpäin, samalla kun naapuri poraa kiviporalla. Jotenkin kaiken tämän keskeltä kuuluu edelleen Mc Dälekin lyriikat ja vakaa biitti. Kappaleen äänimaailma eräällä tapaa kehystää sanoituksia ja luo niille lisää painoarvoa.

Synkkä ja painostava tunnelma jatkuu koko levyllä. Mc Dälek maalailee dystopisia kuvia yhteiskunnasta, samalla kun taustalla soi lohduton ja kaiken alleen hukuttava äänivalli. Mc Dälekin sanoitukset kuvaavat yhteiskuntaa, jossa tyrannit ovat vallassa, uskontoa käytetään vallan välineenä, kokonaisia kansanryhmiä sorretaan ja kulttuurillakin vain rahastetaan. Varsinkin tämänhetkisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa lyriikat iskevät ja kovaa.

Erityisesti mieleenpainuvia ovat kappaleet ”Distorted Prose” (aikaisemmin mainittu), ”Culture for Dollars” ja ”Ever Somber”. ”Culture for Dollars”-biisissä Mc Dälek kysyy kuuntelijalta:

”Who trades his culture for dollars? / The fool or the scholar? / Griot? / Poet? / Or White collared?”

Kappaleen rankka äänimaailma vahvistaa jälleen lyriikoiden vaikuttavuutta. ”Ever Somber”-biisi on soundiltaan puolestaan asteen verran lempeämpi – mieleen tulee jälleen jokin My Bloody Valentinen kappaleista, mutta tällä kertaa ilman naapurin kiviporaa. Lyriikat ovat kuitenkin rankkaa luettavaa:

”Asymmetric hatred only feeds apathetic / Volatile vocals turned thoughts kinetic / Never knew your happiness could just be injected”.

Turhautuneisuus suorastaa huokuu sanoituksista.

Kaikesta synkkydestä ja painostavuudesta huolimatta Absence on erinomainen ja varsin vaikuttava levy. Sen äänimaisema tukee täysin sen sanoituksia ja saa ne jäämään mieleen. Levyn kuultua huomaa jopa hyräilevänsä Mc Dälekin synkkiä riimejä. Musiikillisesti levy on monitasoinen ja siitä löytää uusia ulottuvuuksia useampien kuuntelukertojen myötä. Absence-levyn myötä Dälek on sulauttanut erilaiset vaikutteet osaksi omaa musiikillista identiteettiään ja luonut musiikkia, jossa hip hop, industrial ja ambient ovat muodostaneet lähes symbioottisen suhteen.

Kirjoittaja: M.E, Kirjastovirkailija

Levy löytyy Vaski-verkkokirjastosta

Dälek – Absence Bandcampissa

Dälekin kotisivu

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

The Beatles: Let it be (1970)

Gorillaz: Demon days (2005)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta

Toim. Petri Kipinä

Raision kirjaston Vinyyli-iltamat olennaisen äärellä, aiheena The Beatles

 

Raision kaupunginkirjaston perinteinen vinyylilevyjen ystävien ja vinyyliajan musiikin ilta, Vinyyli-iltamat, järjestetään musiikki- ja taideosastolla maanantaina 6.3. klo 16–19.

Vinyyli-iltamien teemana on The Beatles. Steve Turnerin teoksen Koko Beatles-tuotanto (2016)  suomentaneet Katri Tenhola ja Jere Saarainen kertovat kirjasta ja soittavat näytteitä Beatlesin rakkaista lauluista klo 18. alkaen.

Koko Beatles-tuotanto sisältää kaikkien yhtyeen säveltämien, sanoittamien ja levyttämien 210 laulun sanat ja kertoo taustatietoa laulujen synnystä. Poikkeuksellisen mielenkiintoisen kirjan ansioihin kuuu myös upea kuvitus sekä diskografia niin Englannin kuin Yhdysvaltain julkaisuista.

Vinyyli-iltamissa tehdään tietenkin myös käytettyjen levyjen kauppaa. Myyntitiskien takaa löytyvät tutut miehet: Iki-Popin Joska Laine, 8raidan Fredrik Johansson ja kiertävä levykauppias Kari Prusila.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!

 

Viikon levy: From another world – a tribute to Bob Dylan

“It’s hard to hear Dylan’s song in there, but it is. It’s how they heard it.”

 Alain Weber

Cover–kappaleiden kuuntelu ja soittaminen on minusta mukavaa hommaa. Kerätessäni taannoin soiteltavaa materiaalia Raision kirjaston Lainan päivän DJ-keikkaa varten törmäsin varsin mielenkiintoiseen ja erikoiseen tribuuttilevyyn. From another world – A tribute to Bob Dylan pitää sisällään kolmetoista versiota Robert Allen Zimmermanin tuotannosta. Mielenkiintoiseksi albumin tekee se, että kappaleita versioivat muusikot tulevat sellaisista maista kuin Makedonia, Bhutan, Egypti, Myanmar jne. Pidän itseäni kohtalaisena Dylan-fanina mutta silti osa albumin kappaleista on minulle outoja. Vielä hankalammaksi tunnistus menee silloin kun levyltä löytyvä versio pitää tunnistaa ilman minkäänlaista apuvälinettä.

Albumin on ideoinut ja tuottanut Alain Weber. Myös levyn tekstiliitteen informatiiviset taustat ovat hänen kynästään. Weber halusi projektiin mukaan ihmisiä jotka olisivat samanhenkisiä kuin Dylan itse, runoilijoita omassa kulttuurissaan. Osa mukana olevista tunsi Dylanin musiikkia ennestään, osa ei. Weber ja kumppanit käänsivät lyriikat esittäjän omalle äidinkielelle. Kaikki pitivät erityisen tärkeänä sitä, että artisti pystyi samaistumaan esittämäänsä kappaleeseen ja seisomaan sen lyriikoiden takana. Alain Weber on itsekin Dylan-fani. Hän pitää tätä ulkopuolisena mutta puhuttelevana. Samaa voi hänen mukaansa sanoa tällä tribuutilla esiintyvistä muusikoista. He ovat ammattilaisia mutta pysyvät poissa valokeilasta ja antavat musiikkinsa ja lyriikoidensa puhua puolestaan.

Jos albumilla olevat kappaleet ja versiot ovat itselleni entuudestaan osittain vieraita, samaa voi sanoa tribuutilla esiintyvistä artisteista. Ainoastaan levyn aloitusraidalla All along the watchtowerin tunnelmoiva, Buena Vista Social Clubista sekä Afrocubismista tutun Eliades Ochoan tiesin ennestään. The Musicians Of The Nilen piti myös olla tuttu mutta en muistanut, että Weberin mukaan rokkimuusikoiden lailla elävät perinnemuusikot esiintyvät filmissä Masked and anonymous. Leffan soundtrackilta heidän versiotaan eeppisestä Tangled up in bluesta ei löydy mutta tässä se nyt on. Egyptiläinen yhtye toimi alkusysäyksenä koko tälle projektille ja asetti coverillaan riman todella korkealle seuraaville artisteille.

Minusta rima pysyy korkeuksissa koko levyn keston ajan jota kertyy hieman yli tunti. Sen verran huikeita ja epätavanomaisia nämä versiot ovat. Kuten tämän tekstin alun sitaatissa todetaan, välillä on vaikea kuulla sitä alkuperäistä Dylania coverin alta mutta siellä se on. Weberin mukaan jotkut muusikoista pystyivät toistamaan alkuperäistä melodiaa. Toisilta tämä ei onnistunut ja he päätyivät tekemään täysin oman versionsa, niin kuin he sen kuulivat. Näin kävi esimerkiksi levyn päättävän Father of the nightin kanssa jonka Aboriginal People Yolingu Of Yalakun esittää varsin persoonallisesti. Tätä Alain Weber juuri halusi, saada henkeä levyyn ja kuulla kappaleissa artistin oman äänen. Yksi yhteen tehty cover-albumi olisi ollut huomattavasti tylsempi. Tästä olen Weberin kanssa täysin samaa mieltä.

Mitä Dylan itse sitten on mieltä tästä projektista? Alain Weber uskoo tämän pitävän siitä, onhan Dylan itsekin uransa aikana muuttanut tyyliään ja kappaleidensa esitystapaa. Mitä minä sitten olen tästä levystä mieltä? Tämä on kiintoisin ja erikoisin levy vähään aikaan. Se sai myös kuuntelemaan ne alkuperäiset Dylanit taas kerran.

Petri Kipinä

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Anathema: A fine day to exit (2001)

Bon Jovi: Lost highway (2007)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

 

Viikon levy – Niyaz: Nine Heavens

Maistuisiko talven pimeyden keskellä aimo annos tarttuvia tanssirytmejä, itämaista mystiikkaa ja kuvankaunista perinnelaulua? Sitä tarjoilee mielenkiintoisessa paketissa Niyaz, yksi maailmanmusiikkigenren kirkkaimpia tähtiä.

Jo debyyttialbumillaan iranilaista perinnemusiikkia elektroniseen tanssimusiikkin yhdistävä trio teki selväksi, että tältä yhtyeeltä kannattaa odottaa jotain suurta. Yhtyeen toinen albumi Nine Heavens ylittää kaikki odotukset. Kyseessä on niin korkeatasoinen ja upea kokonaisuus, ettei paremman tekeminen taida enää olla inhimillisesti mahdollista.

Niyazin jäsenet ovat kaikki huipputason muusikoita. Vasin laulaja Azam Ali, perkussionisti Loga Ramin Torkian sekä DJ Carmen Rizzo luovat yhdessä huikean trion. Niyazin musiikissa moderni elektroninen tanssimusiikki yhdistyy perinteitä kunnioittaen iranilaiseen kansanmusiikkiin. Albumin lauluista useampi, esimerkiksi Feraghi – Song of Exile, ovat perinteisiä kansanlauluja, jotka yhtye on sovittanut uudelleen yhdistämällä mukaan perkussiota ja konemusiikkia. Kantava voima on Azam Alin ääni, joka soljuu eteerisenä koko albumin halki.

Yhtye on halunnut tupla-albumilla tuoda yleisön saataville myös laulujen akustiset versiot tarjotakseen vilauksen siitä musiikillisesta perinteestä, jonka pohjalta yhtye musiikkiaan lähtee luomaan. Kumpaankin levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua. Nine Heavens  on ehdottomasti kuuntelun arvoinen kokemus!

– Tiina Lundenius

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

The Replacements: Pleased to meet me (1987)

Modest Mouse: The moon & antarctica (2000)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Stepa

Kuva: Monsp

1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Minun nimeni on Joni Stenberg, mutta tykkään kun minua kutsutaan Stepaksi. Stepa on ollut pienestä pitäen lempinimeni ja se toimii hyvin myös artistinimenä. Olen tehnyt musiikkia murrosiästä lähtien ja pyrkinyt pitämään musiikin harrastuksena ja puuhasteluna. Se tuntuu menevän oikein, kun elantoni ei ole kiinni ainoastaan musiikista ja arjessani on paljon muitakin asioita kuin musiikki. Urani on mennyt siis mukavasti ja tykkään kuunnella musiikkia sekä löytää uusia biisejä päivittäin.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Kyllä. Nyt olen vain huolissani, kun minun kaukolainapyynnöistä ja varauksista ei ole tullut viestiä, vaikka tarkistin viimeksi, että yhteystiedot ovat kunnossa. Ehkä käyn kirjastossa ja tarkistan ne vielä kertaalleen, jotta Akira Kurosawan DVD-boksi löytää minut.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

De La Soul muutama vuosi sitten oli hieno kokemus, sekä Parliament-Funkadelic. Nuo olivat musiikillisesti hyviä kokemuksia. Mieleenpainuvin keikka on kuitenkin Bonus-nimisen orkesterin keikka viime keväänä. Olin kävelemässä Oulussa ja Abdullah-niminen tyyppi tuli kysymään englanniksi reittiä erääseen pyöräkorjaamoon. Sanoin, että olen menossa samaan suuntaan ja voin näyttää paikan, mutta ennen sitä minun täytyy käydä Bonuksen keikalla Merikulma-nimisessä lähiöbaarissa.

Abdullah lähti messiin ja koko kapakka oli hyvässä maistissa bändistä lähtien. Suomalaiset huusivat ja tanssivat kuten suomalaiset huutavat ja tanssivat. Abdullah katsoi minuun ja minä katsoin Abdullahia ja me molemmat mietimme, että tämä on ihan vitun outoa mutta nautitaan nyt. Katsoimme keikan ja saattelin Abdullahin pyöräkorjaamolle. Se oli mieleenpainuvaa, koska Abdullah ei puhunut Suomea, mutta minusta tuntui, että hän tykkäsi Bonuksen musiikista ja sai pyöräänsä uuden renkaan yhden kokemuksen rikkaampana.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Mahtava. Oulussa ihmiset ovat valveutuneita musiikin suhteen ja mielestäni erityisesti gangstarapin suhteen ihmiset ovat ajan tasalla. Voisin myös lähettää Oulun kaupungille terveisiä, että he tekivät hyvän päätöksen tarjoamalla treenitiloja vanhan viherrakennusvarikon tiloihin. Paikka tunnetaan nyt Tukikohta-nimellä ja omasta puolesta haluan sanoa Oulun kaupungille, että ihmiset täällä tekevät kaikkensa, että Tukikohta on kaupungin luottamuksen arvoinen paikka tehdä musiikkia.

Tietysti kaikki Oulun musiikista innostuneet eivät Tukikohdalle mahdu ja toivon, että ihmiset löytävät hyvän paikan kulttuuritoiminnalleen. Työtä riittää siis vielä, mutta Tukikohta on paikkana sellainen, mitä ei muissa kaupungeissa ole.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Ensimmäiset räppilevyni minä hankin Sodankylän kirjastosta ja kun ne oli koluttu läpi, niin tein kaukolainauspyyntöjä Rovaniemen arkistoista. Kirjasto on täynnä hyvää musiikkia, vaikka viime aikoina en ole musiikkiosastolla vieraillut.

Viime viikkoina minun mankassani on soinut Gregory Porterin Liquid Spirit, Alicia Keysin The Diary of Alicia Keys ja A Tribe Called Questin The Low End Theory. Mikäli edellä mainittuja levyjä ei löydy kirjastosta niin tehkää hankintapyyntö. Ne ovat hyviä kiekkoja, joihin kuluttaa aikaansa.

Huom! Kaikki mainitut levyt löytyvät Vaski-verkkokirjastosta (toim. huom.)

Toim. Petri Kipinä