G. Love and Special Sauce on samannimisen yhtyeen debyyttialbumi vuodelta 1994. Bändi on julkaissut 11 levyä – niistä yhdellä he esittävät Jack Johnsonin kappaleen Rodeo Clowns yhdessä tämän kanssa Jackin ollessa vielä tuntematon artisti. Nykyään G. Love & Special Sauce on Jackin levy-yhtiön Brushfire Recordsin kirjoilla.
Musiikki on sekoitus hip-hopia ja bluesia. Hittibiisi Cold Beverage edustaa levyä hyvin: se on kesäinen, rento ja nostaa hymyn huulille. ”I must tell you I’m the Kool-Aid kid / Before you serve my drink, please stick it in the fridge.”
G. Loven (Garrett Dutton) laulu ei ole ihan laulamista eikä ihan räppäämistä, mutta ainakin täysin huoletonta. Soitto kuulostaa leppoisalta jammailulta – ihan kuin olisi vahinko, että lopputulos kuulostaa näin hyvältä. Äänitysten taustalla kuuluu bändin jäsenten yskimiset ja penkkien narinat, mikä vain vahvistaa levyn rentoa tunnelmaa.
Levy on letkeä alusta loppuun ja sopii loistavasti hellepäivän taustamusiikiksi. Kuuntelijalle otollisinta toimintaa olisi lojua samalla esim. riippumatolla tai uimapatjalla.
Kanadalaismuusikot Harry Manx ja Kevin Breit julkaisivat viime vuonna kolmannen yhteisen studioalbuminsa nimeltä Strictly Whatever. Manx on tunnettu ennen kaikkea intialaisen mohan veena –soittimen taitajana ja yleensäkin lapslide –taiturina, mutta tällä albumilla mohan veenaa ei kuulla kuin yhdellä raidalla. Baritonikitaraa lapslide –tekniikalla soitettuna sitten sitäkin enemmän. Kevin Breit puolestaan on ansioitunut studiomuusikko, joka on soittanut mm. sellaisten nimien kuin Norah Jones ja Celine Dion levyillä.
Miesten yhteiset ponnistelut ovat tuottaneet levyllisen aitoa americanaa – tutunoloista, tavallaan vaatimatonta musiikkia, joka yhtä kaikki onnistuu yllättämään hyväntuulisella otteellaan ja häikäisevän hienolla soitollaan. Musiikki on taidolla ja luovasti sovitettua. Kumpikaan soittajista ei pääse häikäisemään soitollaan pelkän taituruuden vuoksi, vaan soolot ja melodiakuljetukset ovat luonteva osa musiikkia.
Levyn avausraitana on täysin omanlaisensa tulkinta Bobby Hebbin klassikkokappaleesta ”Sunny”; hyväntuulinen ja tunnelmallinen. Sama tunnelma leimaa koko levyä; musiikki on helposti kuunneltavaa, mutta silti yllättävän syvää mikäli sitä haluaa syventyä kuuntelemaan. Allekirjoittaneen suosikkiraita on Mary Elisabeth Fryen vuonna 1932 kirjoittaman runon musiikillinen sovitus, ”Do Not Stand At My Grave and Weep”, joka käsittelee kuolemaa ja kaipuuta yhä tänäkin päivänä raikkaalla tavalla. Kevin Breit ja Harry Manx ovat onistuneet antamaan runolle varsin onnistuneen musiikillisen kehyksen.
Levyn 11 :sta raidasta kuusi on Kevin Breitin kynästä ja kolme Harry Manxin. Merkillepantavaa levytyksessä ovat myös täyteläiset ja kauniit soinnit, joita soittajat ovat tuottaneet käytännössä pelkillä kielisoittimilla. Jos melodisesti ei levyllä uusia uria auotakaan, niin uusia sävyjä löytyy senkin edestä. Basson virkaa levyllä hoitaa suurimmaksi osaksi Manxin lapslidena soittama baritonikitara. Pelkästään se on jo kuulemisen arvoista.
Vuosisatainen valtakunta on tuhoutumassa, toinen valtakunta on syntymässä. Kaikki kulttuuriset säännöt menevät uusiksi. Yhteiskunnan käyttämä kieli vaihtuu ja sitä ryhdytään kirjoittamaan kokonaan toisenlaisin kirjaimin – Turkki osmanien (tai ottomaanien) valtakunnan hajotessa 1910-20 luvuilla. Valtakunnan, joka oli ollut olemassa 1300-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan asti. Näiltä sekasortoisilta valtakunnan vaihtumisen ajoilta ja Turkin tasavallan alkuvuosilta tehdyistä äänityksistä, on koostettu mielenkiintoinen levy, joka on täynnä haikeaa tunnetta ja kauniita melodioita ja joka ikänsä ja äänitysmetodiensa puolesta on mitä autenttisin ja rehellisin taltiointi.
Levy on siis koostettu äänityksistä, jotka on tehty jo edellisen vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Luvassa on siis hieman, vaikkakin ikäänsä nähden yllättävän vähän rohinaa ja särkynyttä ääntä, mutta ennen kaikkea valloittavaa musiikkia, joka tulee suoraan sydämestä; ajalta jota ei enää ole.
Musiikki on valloittavaa, harrasta ja äärimmäisen kaunista. Levyn sisältö koostuu pääasiassa kansanlauluista, joissa kuulee ajalle tyypillisen kosmopoliittisen vaikutuksen, musiikissa sekoittuu ottomaanien, armenialaisten, kreikkalaisten vaikutus, instrumentaation ollessa pääasiallisesti turkkilaisia perinnesoittimia ja laulua mutta mukana on mielenkiintoisia länsimaisia vivahteita; erityisesti esiin nousee Kamil Efendin Hicaz Taksim 1, jossa mielenkiintoisella tavalla esitetäänvälimerellisen alueen mikrotonaalisuuteen perustuva musiikki länsimaisella pianolla, vaikkakin hieman muunnellulla sellaisella.
Bruce Springsteen & The E Street Band esiintyy Helsingin Olympiastadionilla heinäkuun 31. päivä. Springsteenin uusin albumi Wrecking Ball julkaistiin tänä vuonna.
Neljäs konsertti Suomessa
62-vuotias rockikoni tulee Suomeen neljättä kertaa. ”The Boss” konsertoi Helsingissä vuosina 2003 ja 2008, Tampereella 2009.
Turun Musiikkikirjaston 10.7.2012 avattu näyttely juhlistaa Pomon matkaa rockmusiikin sydämessä. Esillä on levytyksiä reilun vuosikymmenen ajalta, ensimmäisenä The E Street Bandin debyyttialbumi.
Mukana ovat myös Eric Meolan kuvaama Born To Run sekä Annie Leibovitzin nerokas klassikkokansi Born In The U.S.A.
Näyttelyssä heinä-elokuussa 2012:
° Greetings From Asbury Park, N.J. 1973
° Born To Run 1975
° Darkness On The Edge Of Town 1978
° The River 1980
° Nebraska 1982
° Born In The U.S.A. 1984
Levynkansinäyttely on esillä musiikin neuvonnan luona. Tervetuloa kirjastoon!
Suomalainen Club For Five versioi 2009 ilmestyneellä You’re The Voice albumilla pop- ja rock-klassikoita. Levyllä kuullaan tulkinnat muun muassa Kate Bushin (Running Up That Hill), Genesiksen (No Son Of Mine), Metallican (Nothing Else Matters feat. Johanna Kurkela), Eurythmicsin (Sweet Dreams), David Bowien (Life On Mars) ja Red Hot Chili Peppersin (Under The Bridge) kappaleista. Ensimmäisenä singlenä julkaistiin Dire Straitsin Brothers In Arms, josta idea albumiin alunperin lähti. Yhtye esitti kappaleen Plan-gaalassa ja niin yleisö kuin yhtye innostuivat. “Mark Knopflerin teksti kosketti meitä syvästi ja tuntui, että klassikko heräsi uudelleen eloon ajankohtaisempana kuin koskaan. Innostuimme etsimään muitakin elämäämme vahvasti koskettaneita kappaleita ja omaa musiikillista näkökulmaamme niihin”.
Club For Five on todella taitava yhtye ja saa ihmettelemään mitä kaikkea ihmisäänellä voikaan tehdä. Monipuolinen a cappella lauluyhtye on valloittanut yleisönsä osaamisellaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen musiikkia ei voi rajata yksittäiseen tyylilajiin, sillä viisikko yhdistelee sovituksissaan ennakkoluulottomasti jazz-, pop-, rock- ja klassista musiikkia omaperäiseksi kokonaisuudeksi.
Yhtye esittää kaikki soittimet laulaen. Club For Five’n konsertissa kuulee kaiken laulettuna sähkökitaroista rumpusooloihin. Viiden laulajan (Maija Sariola, Eeppi Ursin, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi) taito näkyy erityisesti lavalla. Virheetöntä laulua yhdistettynä soittimien imitointiin ei voi muuta kuin ihmetellä.
Albumi You’re The Voice on ylittänyt kultalevyrajan 15 000 kappaletta. Toisena singlenä julkaistu kappale Running Up That Hill, josta sataprosenttisesti ihmisäänellä tehty dance-remix nousi toiseksi korkeimpana uutuutena Finnish Dance Chart-listalle.
Omiksi suosikeiksini tältä levyltä ovat muodostuneet Running Up That Hill ja Brother in Arms, jotka ovat mielestäni jopa paremmat kuin alkuperäiset versiot. Varsinkin Brother in Armsin soolobasso on väristyttävä. Eräs kommentoikin osuvasti Youtubessa: “This blew my mind and gave me goosebumps.
I. Freaking. Love. This. Bass”.
1. Prologue Written-By – Club for Five, Jyri Sariola
2. Brothers In Arms Written-By – Mark Knopfler
3. Running Up That Hill Written-By – Kate Bush
4. You’re The Voice Written-By – Andy Qunta, Chris Thompson, Keith Reid, Maggie Ryder
5. No Son Of Mine Written-By – Mike Rutherford, Phil Collins, Tony Banks
6. Sweet Dreams (Are Made Of This) Written-By – Annie Lennox
7. Life On Mars? Written-By – David Bowie
8. Alone Written-By – Billy Steinberg, Thomas Kelly
9. Walking On The Moon Written-By – Gordon Sumner
10. With Or Without You Written-By – Adam Clayton, Dave Evans, Larry Mullen Jr, Paul Hewson
11. Under The Bridge Written-By – Anthony Kiedis, Chad Smith, John Frusciante, Michael Balzary
12. Nothing Else Matters Written-By – James Hetfield, Lars Ulrich
Moi! Olen Elmo Karjalainen, 33-vuotias kymmenen sormea ja nenän omaava kitaristi Turusta. Asun yhdessä avovaimoni Sannan, tyttäreni Ellan ja kahden kissan kanssa. Soitan tällä hetkellä kitaraa Deathlike Silence, Conquest ja Seagrave yhtyeissä. Aikaisemmin olen myös soittanut mm. tanssimusiikkia, funkkia, diskoa ja jazzia ym. eli ei tuo minun soittamiseni mitenkään rajoitu heavyn puolelle. Nyt olen myös lähtemässä soolouralle ensimmäisellä omalla levylläni, nimeltä Unintelligent Designs, jonka julkaisupäivä on 29.8.2012. Kotisivuiltani, elmojk.com, löytyy lisää infoa ja myös muutama kappale kiinnostuneille.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Satunnaisesti. Äitini on kirjastossa töissä, eli jotenkin opin lapsena siihen, että kirjastosta kantautui levyjä kotiin ilman, että minun tarvitsi siellä käydä. Nykyään ei tätä enää tapahdu, mutta jostain syystä ei tule käytyä kauhean usein. Åbo Akademin kirjastoa käytän toisaalta todella ahkerasti.
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Niitä on aika monta, mutta pitää varmaan valita tuo Steve Vain keikka Kulttuuritalossa vuonna -93, tai -94. Vai itse soitti tosi hyvin, mutta siellä oli laulajana eräs Devin Townsend joka veti sellaisen shown, että oksat pois. Itse asiassa moneen muuhunkin mieleenpainuvaan keikkaan liittyy samainen herra Townsend.
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Aika surullistahan se on. TVO ja S-Osis lopettivat, eikä täällä aikaisemminkaan ollut mitenkään liikaa keikkapaikkoja. Tuntuu myös siltä, että aika moni muusikko muuttaa täältä Helsinkiin hakemaan töitä. Toisaalta ihmisetkään eivät tunnu käyvän keikoilla mitenkään ahkeraan (riippuu tietysti keikasta). Varsinkin viikolla on todella vaikea houkutella yleisöä, ja joskus olisikin helpompaa esitellä yleisö kuin bändi. On siis varmaan vaikeaa saada livemusiikkiin panostavaa paikkaa kannattavaksi täällä, varsinkin jos aikoo maksaa bändille asiallisia liksoja.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.
Vaikea rajoittaa kolmeen, mutta aloitetaanpa Devin Townsendista ja hänen levystä Ki (vaikka muutkin hänen levynsä ovat vallan mainioita). Siinä yhdistyvät Townsendin parhaimmat puolet ja levy on täynnä hienoja biisejä. Trainfire -biisissä hän yhdistää hienosti kaiken Elviksestä tunnelmointiin, välissä vähän kiljuen. Toisena voisi suositella mitä tahansa Frank Zappalta. Mieletöntä musiikkia ja hauskoja tekstejä joissa usein löytyy myös aimo annos yhteiskuntakritiikkiä. Viimeisenä voisi vaikka suositella Genesistä ja heidän levyään A Trick of The Tail (tai kahta sen jälkeistä). Sen ajan Genesis jutut ovat vaikuttaneet minuun suuresti.
Turun Musiikkikirjaston uusin säveltäjähylly tuo esiin Johann Sebastian Bachin (1685–1750) teoksia. Barokin suursäveltäjän levytykset on nyt koottu yhteen musiikin lajista riippumatta. Näin pääset lähemmäksi saksalaisen urkutaiturin massiivista tuotantoa.
Bach-hyllyssä on esillä levytyksiä kantaateista, kamarimusiikki- ja orkesteriteoksista, Matteus-passiosta jne. Voit tehdä löytöjä ilman tarkkaa hyllypaikkatunnusta!
Bach, Mozart ja Sibelius
Juuri valmistunut järjestely on jatkoa Mozart– ja Sibelius-hyllyille, jotka löydät Bach-levytysten vierestä. Säveltäjähyllyt sijaitsevat taidemusiikin luokituksen loppupäässä, ja myös Bach näkyy CD-hyllyn uusitussa opasteessa. Musiikin neuvonnasta voit kysyä lisää!
Horna on suomalainen, Lappeenrannassa perustettu black metal–yhtye, ja tämä levy on bändin viides studioalbumi. Niin kuin monen muunkin yhtyeen, myös Hornan jäsenet ovat vaihtuneet muutaman kerran. Vain yksi bändin jäsenistä on säilynyt siitä, kun yhtye perustettiin vuonna 1993. Kuten Hornan jäsenet, myös bändin tyyli on muuttunut vuosien kuluessa, ja Envaatnags Eflos Solf Esgantaavne-albumia voisi kutsua bändin uudelleen syntymiseksi. Tätä levyä tehdessään he löysivät omanlaisensa tyylin ja ovat olleet siitä asti tuotteliaampia.
Yhtyeen solisti tekee levyllä uskomattoman suorituksen, ja erottuu rääkylaulullaan hyvin muista black metal-bändeistä. Karkeaääninen kitara ja loistavat riffit luovat synkän tunnelman albumille. Rummutus ei ole liikaa perus black metal-mättöä, vaan se sekoittuu muiden instrumenttien sekaan vaivattomasti. Tämän soundin viimeistelee sopivasti taustalta kuuluva basso.
Kappaleet vaihtelevat hitaasta, melankolisesta temposta nopeampaan ja aggressiivisempaan tyyliin. Levyllä on hieman enemmän melodisempi tunnelma kuin useimmilla black metal albumeilla. Kun kuuntelee tätä levyä, voi huomata, että kaikilla kappaleilla on paljon yhteisiä piirteitä ja ovat selkeästi samasta puusta veistettyjä. Vaikka biisit ovat selvästi samantyylisiä, niissä on juuri sopivasti vaihtelua ja monipuolisuutta, että ne pysyvät mielenkiintoisina.
Sanoisin että tämä on hyvä levy kuunnella, jos haluaa tutustua Hornaan tai yleensäkin black metalliin.
G. Love and Special Sauce on samannimisen yhtyeen debyyttialbumi vuodelta 1994. Bändi on julkaissut 11 levyä – niistä yhdellä he esittävät Jack Johnsonin kappaleen Rodeo Clowns yhdessä tämän kanssa Jackin ollessa vielä tuntematon artisti. Nykyään G. Love & Special Sauce on Jackin levy-yhtiön Brushfire Recordsin kirjoilla.
Musasto 