Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2021

Digireissulla – mitä muut puuhaavat?

Suomessa ja maailmalla kirjastoissa digituotannon padoissa pöhisee. Jos kaiken tapahtuvan kokoaisi yhteen, voisi viettää aikaansa virtuaalimatkaillen musiikkikirjastoissa. Kevään aikana teemme Digireissuja täällä Musasto-blogissa ja vinkkaamme Musaston seuraajille mitä muiden striimit ja somet tarjoavat. Tarkoituksenamme on esitellä kollegojemme kättenjälkiä ja levittää heidän työnsä tuloksiaan maakuntarajoja kauemmas…

Matkalle musiikkikirjastojen digimaailmaan voi lähteä myös omin päivän ja käyttää apuna vaikka Musiikkikirjastot.fi -sivustoa, josta musiikkiosastojen vinkit ja verkkopalvelut löytyvät yhdestä paikasta.

Rovaniemi ja PopuLappi-tuubi

Ensimmäisellä Digireissulla suuntaamme Rovaniemelle. Siellä erikoiskirjastonhoitaja Marko Niemelän haastateltavina kävivät helmikuussa pyörähtämässä Laura Ahvonen ja Ville Suopajärvi yhtyeestä Puiset Heilat. PopuLappi-tuubi on sarja, jossa haastatellaan lappilaisia musiikintekijöitä. Sarjan ensimmäisessä osassa tammikuussa soi lappilainen gotiikka kun Jarkko Honkanen, Heikki Vaara ja Jarkko Niemi pistivät uusiksi Tom Jonesin hitin Delilah.

PopuLappi on Rovaniemen musiikkikirjaston tuoteperhe, johon kuuluu mm. äänitekokoelma sekä Lapin Kansan kanssa yhteistyössä tehty 21-osainen podcast SoundCloudissa.

PopuLappi-tuubin konsepti on mukava. Toteutus nauhoitettu ja editoitu live-striimin sijaan. Tämä mahdollistaa laadukkaan lopputuloksen ja osaston esittelyn tilavaihdosten kautta. Näemmekin Lauran ja Villen esim. levyvarastossa ja lopuksi pakkaamassa soittimiaan potkukelkan kyytiin! Siinäpä eksotiikkaa kerrassaan!

Keskustelun aiheina ovat uusin julkaisu, muusikoiden suosikkilevyt ja heidän soittimensa. Musiikkikin soi kun duo esittää kappaleet Minne lie, Kuunihailuyö ja Raiteet kuin käärmeet. Jakson sisältö on myös merkattu videon tietoihin nauhoitteen keston avulla.

Tunnusmusiikista vastaa Hannu Raudaskoski ja työryhmässä ovat Marko Niemelä, Jani Ekblom, Jari-Pekka Karkkola.

Ota tämä vaikka lauantain katselulistallesi! Mikään ei myöskään estä sinua ryhtymästä Rovaniemen musiikkikirjaston seuraajaksi Facebookissa tai tilaamasta Rovaniemen kaupunginkirjaston YouTube-kanavaa. Vaikka et itse pääse Jorma Eton tielle, voit matkata sinne digivirtoja pitkin.

toim. Hanna Kaikko

Jätä kommentti

Kategoria(t): Digireissu, Haastattelut, Musasto suosittelee, musiikin syvä jälki, Musiikkikirjastot.fi, Tarinoita levyjen takaa, Uncategorized

Nostalgisia Ruisrock-muistoja Raision kirjastotalon näyttelyssä

Ainutlaatuisia ja nostalgisia Ruisrock-muistoja Raision kirjastotalon näyttelyssä.

Jouni Saariston näyttävä Ruisrock 1974-83 -kokonaisuus on esillä Raision kaupunginkirjaston Aulagalleriassa 1.-27. maaliskuuta.

Saaristo oli innokas Ruisrockissa kävijä jo festivaalin alkuvuosina. 1974 musiikkiharrastuksen rinnalle tullut järjestelmäkamera innosti häntä kuvaamaan festivaalin käänteitä.

”Kuvasin alkuun ihan omaksi ilokseni. Mieli teki kuitenkin päästä myös lehdistöalueelle ja niinpä sain Rainer Koskelta pressikortin, sillä ehdolla, että toimitan muutamat kuvat organisaatiolle. Näin mentiin useita vuosia.”

Saaristo ei koskaan aikonut laittaa näitä kuvia julki, mutta useiden vuosien ja käänteiden jälkeen hän on koonnut kuvista kokonaisen näyttelyn. Näyttelystä löytyy siis kuvia, joita ei ole ennen voinut nähdä julkisesti.

Jouni Saaristosta tuli ammattivalokuvaaja 1976. Hän työskenteli aluksi Turun telakalla valokuvaajana, mutta perusti oman yrityksen vuonna 1990, jonka jälkeen hän on tehnyt kuvaustöitä laidasta laitaan.

Jouni Saariston näyttely Ruisrock 1974-83 on nähtävissä Aulagalleriassa 1.–27. maaliskuuta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden näyttely, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Tapahtumat