Aihearkisto: Vinyylimania

Raision kirjaston progemuistojen aiheena Pink Floyd

Raision kaupunginkirjaston kuukauden artistina ja levynkansinäyttelyn aiheena Pink Floyd (levyt Jouko Kössin kokoelmista. Ohessa Jouko Kössin progemuistoja – aiheena Pink Floyd).

 

PROGEMUISTOJA

 

Alussa oli Musiikki-Fazer, CCR:n Cosmo’s Factory ja Up Around the Bend.

 

Minä julistin CCR:n nimeen ja evankeliumini oli Deep Purple in Rock.  Mikä Pink Floyd?

 

Pink Floyd oli kuin syvien vesien vonkale.

 

En saanut sitä saaliiksi, se vain yksinkertaisesti vei minut mukanaan syvänteisiin.

 

A Saucerful of Secrets oli ensimmäinen pinkfloyd – albumini; Yläasteelta kotiin läksyjen lukuun Sorolaisenkadulle pikavauhtia polkupyörällä; nupit kaakkoon ja nimikkokappale soimaan; “minulle tulee tästä musiikista päänsärky”, sanoisi ex-puolisoni.

 

Bändin musiikkiin en tutustunut kronologisessa järjestyksessä, vaan esikoislevy – Piper at the Gates of Dawn  – löysi tiensä levyhyllyyni vasta vuosia ilmestymisensä jälkeen.  Kokeilevaa ja poppahtavaa laulaja-kitaristi Syd Barrettin säveltämää ja sanoittamaa musiikkia.  Levyn julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

 

Sinfonisesta Atom Heart Motherista kerrotaan, että levy olisi jäänyt julkaisematta ilman Ron Geesiniä ja hänen osuuttaan kuusiosaisen nimikkokappaleen sävellystyössä.

Minuun teki vaikutuksen tältä levyltä nimikkokappaleen lisäksi Rick Wrightin romanttinen sävellys Summer 68.

 

One of These Days on albumin Meddle avausraita.

Humisevan Harjun tuulimaisemissa aloitellaan ja bassoon tarttuvat sekä Waters että Gilmour. Todellakin, Gilmour bassossa. ”Audible product of a rare studio excitment”.

 

Albumilla on se kuuluisa “Ping ” kappale – Echoes.

 

Yhtyeestä ei voi kirjoittaa mainitsematta albumia The Dark Side of the Moon, yksi maailman myydyimmistä.

 

Nyt kirjahyllyssäni on kymmenkunta Pink Floyd kirjaa, kaikki viralliset albumit, lukuisia bootleg-julkaisuja sekä cd-levyjä, joista haluan mainita cd-kokoelman Pink Floyd Live in Berlin, joka sisältää kaikki bändin live-esiintymiset Berliinissä.

 

Bändiä en ole nähnyt livenä.

 

Onneksi on taltiointeja, kuten Live at Pompeii. Dave Gilmourin kiertueilla soi bändin musiikki.

 

”Remember that Day – David Gilmour Live at the Royal Albert Hall” – taltioinnilla lavalle astelee David Bowie.

Ensin Bowie tarttuu kappaleeseen Arnold Layne ja sitten Comfortably Numb.

 

Palanen progressiivisen rockin historiaa. Vieläkin kylmiä väristyksiä Bowien astuessa lavalle.

 

Taidanpa katsoa sen kappaleen taas ties monennenko kerran.

 

Jouko Kössi

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Vinyylimania

Vinyylimania hehkuttaa Little River Bandia

little river bb

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Little River Band – rentoa folkrockia Australiasta

Australialainen Little River Band julkaisi erinomaisen yhtyeen nimeä kantaneen esikoisalbuminsa vuonna 1975. Melbournen Armstrongs studioilla äänitetty levy oli valtaisa arvostelu- ja myyntimenestys kotimaassaan ja herätti kiinnostusta myös Yhdysvalloissa. Syynä siihen oli varmasti se, että Little River Band muistutti tyyliltään sellaisia yhtyeitä kuin Crosby, Stills, Nash & Young sekä Eagles. Amerikkalaisten virkaveljiensä tapaan australialaisten Glenn Shorrockin (laulusolisti), Graham Goblen (kitaristi/laulaja) ja Beeb Birtlesin (kitaristi/laulaja) yhteislaulu oli upeaa kuultavaa. Kokonaisuutta täydensi soolokitaristi Rick Formosan tyylikäs kitarointi.

Little River Bandin voimavarana oli lisäksi se, että yhtyeessä oli kolme tuotteliasta säveltäjää Shorrock, Goble ja Birtles. Näin ollen levyn lauluissa on vaihtelevuutta. Amerikkalaisista aikalaisistaan yhtyeen mielestäni erotti kuitenkin ennen muuta australialainen rentous. Levyn yhdeksän laulua muodostavat nautittavan kokonaisuuden, joista singlenä menestyi It´s A Long Way There.

Muistan Little River Bandistä kirjoitetun suomalaisissa musiikkilehdissä 1970-luvun jälkipuolella, mutta minulla ei ollut tuolloin tilaisuutta tutustua heidän tuotantoonsa. Käydessäni Länsikeskuksen Kirppis-Centerissä vastaani tuli tämä yhtyeen ensimmäinen LP. Loistokuntoinen levy maksoi vaivaiset 5 euroa. Täytyypä pitää silmät auki, jos onnistuisin vielä löytämään yhtyeen läpimurroksi Yhdysvalloissa muodostuneen kolmannen LP:n ’Diamantina Coctail’ vuodelta 1977.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

pihkasilma

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

harakka b

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

keesojen

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

visitation

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Viikon levynä virolaisen Siiri Sisaskin Hommikupuu

foto Kristjan Lepp. Töötlus Grete Stitch Laus

foto Kristjan Lepp. Töötlus Grete Stitch Laus

Siiri Sisask / Hommikupuu (2012)

Siiri Sisaskin (s. 1968) vahvaa ja persoonallista laulua on Suomenlahden tällä puolella kuultu ainakin Puhdistus-elokuvan lopussa soivassa upeassa Mis maa see on -laulussa. Tämän virolaisten sydämiin ikiajoiksi jäävän laulun Siiri Sisask levytti alunperin Ultima Thule -yhtyeen kanssa vuonna 1998.

Viron tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin laulajiin kuuluvan Siiri Sisaskin tuotantoon kannattaa tutustua laajemminkin. Monipuolisuus ja muuntautumiskyky ovat hänen taiteilijakuvansa ominaispiirteitä. Laulaja, säveltäjä ja näyttelijä Siiri Sisask on nähty musikaalien pääosissa, elokuvarooleissa kuin myös oman musiikkinsa esittäjänä. Musiikin saralla hän on todellinen oman tiensä kulkija, jolla on taito yllättää kuulijansa. Hän liikkuu suvereenisti niin taidemusiikkia lähestyvässä ilmaisussa kuin myöskin kansanmusiikista tai jazzista vaikutteensa hakevassa tyylissä.

Toistaiseksi viimeisimmällä albumillaan Hommikupuu Siiri Sisask yllättää jälleen kerran kuulijansa, sillä hän on tehnyt uuden aluevaltauksen maustaessaan kansanmusiikkivaikutteisia laulujaan heavyrockilla. Levyn on tuottanut Metsatöll-yhtyeen rumpali Marko Atso, joka soittaa levyllä myös rumpuja. Kerrassaan järisyttävältä kuulostaa esimerkiksi Sisaskin kuuluisa kurkkulaulu yhdistettynä raskaaseen rocksoitantaan levyn nimisävellyksessä Hommikupuussa.

Kyse ei missään tapauksessa ole kuitenkaan heavyrocklevystä, sillä kaiken keskiössä ovat Siiri Sisaskin laulu ja piano, ja bändiä on käytetty harkitusti tuomaan lisäväriä lauluihin. Tuloksena on taianomaista voimaa sisältävä upea albumikokonaisuus, jonka soisi löytävän kuulijoita myös meillä Suomessa.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Vinyylimania: The Waterboys – Room to Roam

waterboys

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

 

The Waterboys / Room to Roam (1990)

Skotlantilais-irlantilais-englantilaiselle The Waterboys-yhtyeelle tuntuivat kaikki ovet olevan auki suureen menestykseen 1980-luvun puolivälissä. Mike Scottin johtama yhtye sai kuitenkin tarpeekseen Lontoon sykkivästä musiikkielämästä kadoten maaseudun rauhaan Connemaraan, Länsi-Irlantiin useaksi vuodeksi asumaan. Alueen rikkaan kansanmusiikkiperinteen vaikutuksesta aiemmasta rockyhtyeestä muotoutui folkrockyhtye.

Ensimmäinen näyte Waterboysien uudesta tyylistä saatiin vuonna 1988, jolloin ilmestyi erinomainen LP ”Fisherman´s Blues”. Levyn A-puoli oli äänitetty Windmill Lane studioissa Dublinissa ja B-puoli Spiddalissa, Galwayn kreivikunnassa. Yhtye tuntui löytäneen omimman tyylinsä.

Vielä parempaa oli kuitenkin tulossa, kun Waterboysien viides albumi ”Room to Roam” ilmestyi vuonna 1990. Levy oli tällä kertaa tehty kokonaan Spiddalissa, ja irlantilaisen kansanmusiikin vaikutus tuntui entistä voimakkaampana. Lopputulokseen olivat vaikuttamassa eritoten jo Fisherman´s Blues –levyllä mukana ollut irlantilainen viulisti Steve Wickham ja yhtyeen uusi jäsen niin ikään irlantilainen hanuristi Sharon Shannon.

Room to Roam jäi sillä erää viimeiseksi Waterboysien folkrock-levyksi, sillä Mike Scott halusi viedä yhtyeensä takaisin rockin suuntaan. Ratkaisu johti Steve Wickhamin ja Sharon Shannonin eroon Waterboyseista. Vaikka Fisherman´s Blues onkin tunnetumpi Waterboysien folkrock-levyistä, on Room to Roam lämminhenkisyydessään mielestäni kuitenkin todellinen helmi. Tällainen loistokunnossa ollut levy löytyi tällä kertaa, löytöpaikan ollessa Länsikeskuksen Kirppis-Center.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Runrig – The Big Wheel

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Runrig – The Big Wheel

Runrig – skotlantilaisten tuntojen tulkkirunrig

Skotlantilainen Runrig on tuotannossaan onnistunut yhdistämään oman maansa musiikkiperinteet ja rocksoitannan ainutlaatuisella tavalla. Vuonna 1973 Ylämaahan kuuluvalla gaelinkielisellä Skye-saarella perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Play Gaelic vuonna 1978. Se pitää sisällään sekä perinteisiä gaelinkielisiä lauluja että veljesten Rory ja Calum McDonaldin omia niin ikään gaelinkielellä laulettuja lauluja.  Skotlantilaista kielivähemmistöä edustava Runrig nousi laajempaan tietoisuuteen Brittein saarilla vuonna 1987 ilmestyneellä loistavalla läpimurtolevyllään The Cutter And The Clan. Albumi herätti suurten levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja Runrig solmi sopimuksen Chrysalis-yhtiön kanssa. Seuraavana vuonna ilmestynyt livelevy Once In A Lifetime antoi sekä oivallisen läpileikkauksen yhtyeen siihenastisesta tuotannosta että näytteen siitä, kuinka loistava Runrig oli konserteissaan. Vuoden 1989 Searchlight nousi jo korkealle Englannin listoilla. Vuosien varrella Runrig on siirtynyt luonnollisesti käyttämään yhä enemmän englannin kieltä tuotannossaan kuulijakunnan laajenemisen myötä säilyttäen kuitenkin alkuperäisen skotlantilaisen ominaisleimansa.

Suomessa Runrig ei ole milloinkaan ollut mikään suuri nimi, joten yhtyeen levyjä liikkuu vähän paikallisissa levydivareissa. Näin ollen yhtyeen kahdeksannen, vuonna 1991 ilmestyneen The Big Wheel -levyn löytyminen Kaakosta oli todellinen löytö. Runrig-kuusikko Donnie Munro, Rory McDonald, Calum McDonald, Malcolm Jones, Peter Wishart ja  Iain Bayne olivat jälleen tehneet mestariteoksen. Tämäkin levy on yli kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen vääjäämätön todiste siitä, miksi melodisten laulujen mestari Runrig oli Skotlannin suosituin yhtye etenkin 1980- ja 90-luvuilla. Kerrassaan upea levy upealta yhtyeeltä.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Uudelleenjulkaistu klassikko: Kauko Röyhkä – Onnenpäivä

onnenpaiva

Kauko Röyhkän ja Nartun neljäs albumi Onnenpäivä (vuonna 1983) oli uuden suunnan alku – “Röyhkä goes mainstream”. Kolme aikaisempaa kiekkoa (Steppaillen, Uusia tansseja, Mikki Hiiren myöhemmät Vaiheet) olivat jättäneet vastaanottajat suhteellisen kylmiksi, niinpä Röyhkä etsi muutosta ärsyttäjästä “ihmisystävällisempään” suuntaan. Levylle tulisi vain ihmissuhdelauluja tai lapsuusmuisteluita. Edellisen levyn jäljiltä Oulusta Helsinkiin muuttanut Narttu-porukka oli saanut basistiksi Mats Huldénin, joka jaksoi mukana vain albumin äänitysten verran. Riku Mattilan ja Euros-lafkan avulla synnytetty levy oli selkeä menestys, kiekkoa myytiin enemmän kuin kolmea edellistä albumia yhteensä.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu tuo kyseisen Röyhkä-klassikon jälleen saataville vinyylimuotoisena kokemuksena. Röyhkän saatesanoilla varustettu albumi osoittaa ajattoman klassikon elkeitä – soundeissa ei ole happanemisen merkkejä. Vaikka Röyhkä halusi lähestyä yleisöään, nauttia jopa menestyksen hedelmistä, mies ymmärsi pysyä erossa aikakauden studiohienouksista. Niinpä kiekolta ei tarvitse kummastella “kasarirumpuja” tai tuttuja syntikkakuvioita. Levyä äänitettiin vanhaan malliin, ratkaisu joka varmisti uudistuneen Röyhkän viisujen elinvoiman.

Seestynyt Röyhkä onnistui Onnenpäivä-albumilla tuottamaan reilun nipun tulevien keikkojensa tukirankoja. Levyn A-puoli soi pelkkää parhautta. Riisutun tiheä Onnellinen laiva säteilee tiukkaan puristettua rock-eskapismia. Auringossa paahtuneen oloinen ja välitön Vakava tyttö on selkeä Lauralle-kappaleen sisarteos. Kanavaan hukkunut, Röyhkästä kuoriutuu Suomen CCR. Nivelet, sympaattista ja koukuttavaa. Rakkauden valtakunta – yksi Röyhän ehdottomista kruununjalokivistä. B-puolella hektinen Kotona taas on aivan mainio menopala, akustinen urban blues Pikku taksi antaa bassolle tilaa hengittää. Utuileva ja raukea kiekon nimibiisi tarttuu hihaan Peter Gabrielin mieleen tuovalla tunnelatauksella.

Röyhkän Onnenpäivä soi tasapainoisena, kuivakkana mutta hypnoottisena ajankuvana vuosilta, jolloin Röyhkän taiteellinen suunta löysi nykyisen purkautumiskanavansa. Albumin a-puoli on kadehdittavan vahva ja laadukas. Röyhkän muodonmuutos oli valmis armon vuonna 1983.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania