Avainsana-arkisto: rock

Little Feat (ja Neon Park) esillä Raision kirjastossa

little-feat-promofoto

Little Feat

 

Slide-kitaristi ja laulaja Lowell Georgen johtama yhdysvaltalainen Little Feat –yhtye oli 1970-luvun upeimpia rockbändejä. Sen perustivat Lowell George ja basisti Roy Estrada, jotka olivat aiemmin soittaneet Frank Zappan Mothers Of Invention -yhtyeessä. Muut alkuperäisjäsenet olivat kosketinsoittaja Bill Payne ja rumpali Richie Hayward.

Bluesista ja countrysta vaikutteita ammentanut Little Feat teki 1970-luvun alkupuolella kerta kerran jälkeen kriitikoiden kilvan ylistämiä albumeja. Tuon aikakauden ajattomia mestariteoksia olivat ”Sailin´Shoes” (1972),”Dixie Chicken” (1973) ja ”Feats Don´t Fail Me Now” (1974). Yhtyeen kokoonpanoksi vakiintui Georgen, Paynen ja Haywardin lisäksi Paul Barrere (kitara ja laulu), Sam Clayton (lyömäsoittimet) sekä Estradan korvannut Kenny Gradney (basso). Suurin osa edellä mainittujen levyjen lauluista oli Lowell Georgen säveltämiä.

Muutosta merkitsi vuoden 1975 ”Last Record Album”, jolla Payne ja Barrere nousivat Georgen rinnalle säveltäjiksi. Muutenkin yhtyeen ura oli vihdoin lupaavassa nousussa. Kaivatuksi läpimurtolevyksi muodostui ”Time Loves a Hero” (1977), jota täydensi seuraavana vuonna ilmestynyt erinomainen konserttitallenne ”Waiting for Columbus”.

Valitettavasti Little Feat alkoi kuitenkin olla tiensä päässä. Sitä enteili Lowell Georgen vuonna 1979 ilmestynyt sooloalbumi ”Thanks I´ll Eat It Here”. Lopullinen päätepiste oli Georgen ennenaikainen kuolema 34-vuotiaana kesäkuussa 1979. Marraskuussa 1979 ilmestyneellä ”Down On The Farm” –LP:llä kuultiin vielä kerran Lowell Georgen johtamaa Little Featiä.

Yhtyeen maanläheistä, rentoa musiikkia kuultiin seuraavan kerran vuonna 1988, kun Little Featin tarina jatkui hienolla ”Let It Roll” -albumilla. Uusina jäseninä bändiin olivat liittyneet laulaja Craig Fuller ja kitaristi Fred Tackett. Little Featin hurjasta soitannasta päästiin nauttimaan livenä seuraavana vuonna kotoisessa Ruisrockissa.

Oma lukunsa Little Featistä puhuttaessa ovat yhtyeen upeat levynkannet, joista vastasi aiemmin Frank Zappalle levynkansia tehnyt Neon Park.

(Neon Park XIII eli Martin Muller nousi musiikkimaailman tietoisuuteen Frank Zappan vuonna 1970 julkaiseman ”Weasels Ripped My Flesh” -levynkannen johdosta. Neon Parkin tyyli, jota hän itse kutsui termilla ”Zen voodoo”, on nokkela yhdistelmä sarjakuvapiirtömistä, pop-ja optaidetta, surrealismia ja maagista realismista. ”Hippiversio Henri Rousseaun maaluksista”).

Altti Koivisto

 

Little Featin levynkansia esillä näyttelyn muodossa Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla;

Sailin'Shoes

Sailin’Shoes

Dixie Chicken

Dixie Chicken

Feats Don't Fail Me Now

Feats Don’t Fail Me Now

The Last Record Album

The Last Record Album

Waiting For Columbus

Waiting For Columbus

Down On The Farm

Down On The Farm

Let It Roll

Let It Roll

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Maineikas Rattlers levynjulkistamiskeikalla Raision kirjastotalon Martinsalissa 23.1.

 rattlers

Rattlers, yksi raisiolaisen rockin kulta-ajan maineikkaimmista bändeistä, oli uransa huipulla vuonna 1980. Yhtye syntyi Pelle Miljoonan innoittamana.

Saman vuoden maaliskuussa, 1980, yhtye oli mukana Oulussa järjestetyissä rockin SM-kisojen loppukilpailussa, jolloin voiton vei Hassisen Kone. Kevään kuluessa ilmestyi myös Rattlersien esikoissingle. Loppuvuoden aikana yhtye julkaisi uuden singlen.

Yhtye oli mukana Turun seudun uusia yhtyeitä esitelleellä Vaahtopäät-LP:llä, joka sai nimensä Rattlersien pikkuhitiksi muodostuneesta laulusta. Rattlersia kuultiin myös Raisrock I -kasetilla. Pitkäsoittolevy vain jäi tuolloin tekemättä, sillä legendaarisen raisiolaisyhtyeen tarina päättyi vuoden 1981 alussa.

Nyt tämä puute korjaantuu, sillä debyyttialbumi Rattlers 18/21 on ilmestynyt. Levyllä soittavat Rinko Ruonala (laulu), Mike Jokinen (kitara), Tom Vidqvist (kitara), Jouni Salovaara (basso) sekä uutena rumpalina Mikko Mielonen.

”Lähes 40 vuotta sitten tampatulla ladulla Rattlers on uskollisesti tarponut eikä tyyli ole vaihtunut vapaaksi, vaan perinteisellä mennään edelleen, välillä otsaa pyyhkien, havuja tarviten ja paitaa kuivaten”, todetaan levyn kansiteksteissä.

Rattlersien levynjulkistamiskeikka Raision Kirjastotalon Martinsalissa (Eeronkuja 2) maanantaina 23.1. klo 18.30. Liput 7 euroa (vain ovelta). Myynnissä myös uutta levyä.

rattlers-mainos

1 kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Raision kirjaston kuukauden artisti – Made In Detroit: Bob Seger & The Silver Bullet Band

seger-jullari

Made In Detroit:

Bob Seger & The Silver Bullet Band

 

Rockmusiikin suuriin ääniin kuuluvan yhdysvaltalaisen Bob Segerin (s. 1945) muusikon ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, mutta kesti kymmenen vuotta ennen kuin merkkejä ansaitusta menestyksestä alkoi näkyä. Vuoden 1974 ”Seven”-albumi olisi jo saattanut muodostua odotetuksi läpimurroksi, mutta se jäi tuolloin vielä toteutumatta. Levy oli joka tapauksessa ehjin ja tasapainoisin kokonaisuus Segerin siihen astisessa tuotannossa.  Hänen tuleva luottoyhtyeensä The Silver Bullet Band soitti ensimmäistä kertaa osalla tämän levyn lauluista. Seven-albumi kuten myös seuraavana vuonna ilmestynyt ”Beautiful Loser” olivat vielä Segerin sooloalbumeja. Jälkimmäisellä levyllä suurimmasta osasta taustoista vastasi Muscle Shoals Rhythm Section. Seger nautti suosiota kotiseudullaan Detroitissa ja sen ympäristössä, mutta suurempi suosio tuntui kiertävän hänet ahkerasta keikkailusta huolimatta.

Bob Seger olisi kukaties jäänyt vannoutuneimpien ihailijoidensa arvostamaksi kulttihahmoksi, ellei vuonna 1976 ilmestynyt Segerin ja hänen Hopealuotibändinsä Detroitissa taltioima livetupla ”Live Bullet” olisi lyönyt itseään läpi kerta ryminällä. Levy oli eräänlainen Best of -kokoelma esitellen Segerin upeita lauluja hänen aikaisemmilta pitkäsoitoiltaan, joita oli ehtinyt kertyä jo kahdeksan. Bob Seger & The Silver Bullet Band oli huippuiskussa, ja levy myi moninverroin enemmän kuin mikään hänen aikaisempi levynsä.

Varmemmaksi vakuudeksi Seger varmisti läpimurtonsa saman vuoden lopulla ilmestyneellä studioalbumillaan ”Night Moves”, joka oli hänen onnistunein studiolevynsä siihen saakka. Monien vuosien uurastus sai näin palkintonsa.

Bob Seger bändeineen oli luomisvoimaisimmillaan 1970-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolella. Studiolevyt ”Stranger In Town” (1978) ja ”Against The Wind” (1980) olivat arvostelu- ja myyntimenestyksiä, joista jälkimmäinen nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi. Todellinen täysosuma oli kuitenkin Segerin ja hänen bändinsä vuoden 1981 Yhdysvaltain kiertueelta koottu livetupla ”Nine Tonight” (1981), joka on epäilemättä yksi kaikkien aikojen hienoimpia livealbumeita.

Kaiken kaikkiaan Bob Seger julkaisi Silver Bullet Bändinsä kanssa vuosina 1976-1995 seitsemän studioalbumia ja jo mainitut kaksi livelevyä. Segerin viimeisin sooloalbumi on vuonna 2014 ilmestynyt ”Ride Out”, jonka hän on sanonut jäävän hänen hienon uransa viimeiseksi.

Altti Koivisto

(Raision kaupunginkirjaston musiikki -ja taideosastolla esillä Bob Segerin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa)

seger2

seger3

bob-seger-seven

Seven

bob-seger-beautiful-loser

Beautiful Loser

Live Bullet

Live Bullet

Stranger in Town

Stranger in Town

Against the Wind

Against the Wind

Nine Tonight

Nine Tonight

The Fire Inside

The Fire Inside

Like a Rock

Like a Rock

The Distance

The Distance

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uncategorized

Viikon levynä Delbert McClintonin ’The Jealous Kind’ vuodelta 1980

delbert

Viime marraskuussa 75 vuotta täyttänyt Texas-legenda laulaja/huuliharpisti Delbert McClinton on tehnyt isompia ja pienempiä hittejä jo 1970-luvulta lähtien. McClinton tunnetaan oman tiensä kulkijana lauluntekijänä ja tulkitsijana, joka on laajassa tuotannossaan ammentanut vaikutteita niin rockista, bluesista, soulista kuin countrystakin. Tähän monimuotoisuuteen on ollut vaikuttamassa McClintonin kotiseudun Texasin rikas musiikkikulttuuri, johon on tullut vaikutteita monesta suunnasta.

Amerikkalaisen juurimusiikin suvereenin tulkitsijan hienoimpia levyjä on vuonna 1980 ilmestynyt The Jealous Kind. Sen laulut, päällimmäisenä Yhdysvaltain singlelistan Top Teniin noussut Giving It Up For Your Love, tarttuvat vastustamattomasti korvaan tarjoten mahtavaa musiikkia lukemattomiksi kuuntelukerroiksi. Muita tämän mainion levyn huippuhetkiä ovat mm. sellaiset klassikot kuin Shotgun Rider, Going Back to Louisiana ja Shaky Ground. Levyn kaikki kymmenen laulua ovat lainatavaraa, mutta McClintonilla on ainutlaatuinen taito saada ne kuulumaan aivan kuin ne olisivat uusia.

Delbert McClinton on esiintynyt maassamme sekä Järvenpään Puistobluesissa että Rauma Bluesissa. Jotkut muistavat hänet duetosta Bonnie Raittin kanssa 1990-luvun alkupuolen Good Man, Good Woman -laulussa. Aivan liian monille Delbert McClinton on kuitenkin tuntematon, mutta aivan varmasti tutustumisen arvoinen.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

”Michael Stipen äiti ja täydellinen ympyrä” – R.E.M. Raision kirjastossa

nuori rem-2

Michael Stipen äiti ja täydellinen ympyrä

 

”Melkein kaikki musiikkilehtien jutut ovat miesten käsialaa ja keskittyvät levynteon yksityiskohtiin ja kiertue-elämän hankaluuksiin”, kirjoittaa Juha Itkonen romaanissa Anna minun rakastaa enemmän, ja jatkaa: ”Me tiedämme kaiken Kurt Cobainin kelvottomista vanhemmista, mutta mitä me tiedämme Michael Stipen äidistä —?”

Tietenkin Itkosen provosointi osuu. Michael Stipen äiti? Pitäisikö meidän tietää hänestä jotain? Auttaisiko se ymmärtämään hänen poikansa musiikkia? Mitä meidän ylipäätään kuuluu tai ei kuulu tietää 30 vuotta R.E.M.-yhtyeen keulakuvana olleesta tyypistä? Millaisia rockjuttujen oikeastaan pitäisi olla?

Perinteinen rockjournalismi on maskuliinista ja rationaalista (ja uskallan sanoa: konservatiivista). Yksityiskohdat pitää hallita: vuosiluvut, studiot, keikat, flopanneet levyt, vaikutteet. On epäilyttävää kirjoittaa tunteista, joita musiikki aiheuttaa, tai väreistä ja muodoista, joita se saa synesteetikon kokemaan. Vielä epämääräisempään kategoriaan kuuluvat ulkomusiikilliset seikat: ihmiset, paikat ja tilanteet, joihin musiikki liittyy.

Varoitus: tässä jutussa lähtökohtana ovat juuri ihmiset, paikat ja tilanteet.

R.E.M. oli minulle 1980-luvun jälkipuoliskon soundtrack. Silloin ikä alkoi kakkosella ja ystävyys oli kokonaisvaltainen tila. Marjo ja Paul, pitkät keskustelut, Sofiankadun yksiö, Läntisen Pitkänkadun kaksio, aamuöiden outo kirkas horros, Stipen lyriikat ja analyysimme musiikista, nerokkaiksi kuvitellut. Ja lumoutumisen tarpeemme, ennen muuta se.

Se oli todellinen kuplien kupla, jonka sisällä soi R.E.M. Toki muitakin tärkeitä oli, mutta R.E.M.:istä huokuva älyllisyyden ja maanläheisyyden yhdistelmä oli vastustamaton.

Kauden huipentuma oli Provinssirock 1989. ”Nyt soittaa amerikkalainen RREMM”, hehkutti juontajakaksikko suomalaisittain lausuen. Hämmentynyt Michael Stipe kiirehti korjaamaan: ”We are AARIIEMM and this is what we do!”setlist-image-v1

Ilta-aurinko paistoi vinosti, kitarasoundit helisivät, jengi tanssi hurmiossa ja kaikki meistä taisivat lopulta laulaa mukana: Faaaaaaallllll oooonnnn meeeee… Marjo huusi korvaani, että Michael Stipe kuulostaa vähän vuohelta, mutta ei se haittaa, koska hän on Michael Stipe!

Albumi Green oli ilmestynyt puoli vuotta aikaisemmin. Se oli vahva, vähän vihainen ja svengaava. Netin settilista kertoo, että seitsemän biisiä oli Greeniltä ja neljä Document-albumilta. Covereitakin oli neljä. Ja encoreita kaksi! Tietenkin Stand ja You Are the Everything. Mutta myös Georg Gershwinin Summertime, se oli jo melkein liian jäätävää Seinäjoen valoisassa illassa. Viimeisistä viimeisin oli Perfect Circle.

Taitava stemmalaulu on R.E.M.:in alkuvuosien kitaravetoisten biisien suola ja sokeri. Mike Millsin yhtä aikaa kuulas ja täyteläinen, viehättävä ääni loi kappaleisiin hurmaavia kerrostumia. Michael Stipen ei välttämättä edes tarvinnut yrittää laulaa puhtaasti. Hän sai tehdä sitä, missä oli hyvä: lempeää rosoa ja särmää.

Vaikka syksyn 2008 rankkasadekeikka jäikin näkemättä, 2000-luvulla R.E.M. oli taas vahvasti mukana elämässä kymmenen vuoden tauon jälkeen. Bändi oli aikuistunut ja kypsynyt, toivottavasti minäkin.

Kuulin kappaleissa uusia soittimia – varsinkin pianoa käytettiin taitavasti – harkittuja rakenteita ja huolellista studiomeininkiä. Michael Stipen sanoista sai välillä jopa selvää, kuten joku netissä irvaili. Bändi otti myös poliittisesti kantaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.

Kuroin kiinni 90-luvun ja opin nopeasti ulkoa kokoelmalevyn In Time: The Best of R.E.M. 1988–2003. Pidin kovasti iisistä Reveal-albumista ja oikeastaan kaikista ajan rennoista, melodisista hiteistä: All the Way to Reno (You’re Gonna Be a Star), I’ll Take the Rain, Imitation of Life, Supernatural Superserious. Myös äkäinen Bad Day kolahti, mutta aivan erityisesti rakastin haikeasti kimmeltävää Leaving New Yorkia.

Tuntui uskomattomalta, että R.E.M. oli perustettu jo 1980 Athensissa, Georgian osavaltiossa. Yhtyeeseen kuuluivat 30 vuoden ajan laulaja Michael Stipe, basisti Mike Mills ja kitaristi Peter Buck. Alkuperäisessä kokoonpanossa mukana ollut rumpali Bill Berry jätti yhtyeen 1997.

Ensimmäinen R.E.M.-hitti oli kiihkeästi koliseva Radio Free Europe. Viimeiseksi jäänyt 15. studioalbumi oli Collapse into Now, jonka nimi oli vihje, tietenkin. Toiseksi viimeinen albumi Accelerate oli jo ollut paluuta alkuun: raaka, huolimaton, punkahtava.

R.E.M. päätti lakata olemasta 2011. Voisi melkein sanoa: Perfect Circle.

paita21

 

Teksti Eeva Kiviniemi

(Syyskuussa Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston levynkansinäyttelyn aiheena R.E.M. Esillä olevat levyt Eeva Kiviniemen ja Tuomas Pelttarin kokoelmista)

rem1

rem2

Murmur

Murmur

Reckoning

Reckoning

Fables of the Reconstruction

Fables of the Reconstruction

Lifes Rich Pageant

Lifes Rich Pageant

Document

Document

Green

Green

Dead Letter Office

Dead Letter Office

rem chronic town

Chronic Town

 

Eponymous

Eponymous

rem out of time

Out Of Time

 

Automatic For The People

Automatic For The People

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Viikon levy: Rock of Ages – Original motion picture soundtrack (2012)

27805_744384

 

Turun kaupunginteatteri esittää tänä syksynä amerikkalaisen Rock of Ages –musikaalin. Musikaalin elokuvaversio julkaistiin 2012. Elokuva perustuu vuodesta 2006 lähtien esitettyyn Broadway-teatterimusikaaliin sekä Chris D’Arienzon kirjoittamaan kirjaan.

Rock of Ages kertoo tarinan pikkukaupungintyttö Sherriestä ja kaupunkilaiskundi Drewsta, jotka tapaavat 1980-luvun Sunset Stripilla tavoitellessaan Hollywood-unelmaa. Heidän rock ’n’ roll -romanssinsa leimahtaa Rock of Ages -nimisellä klubilla ja tarina kerrotaan monen legendaarisen 80-luvun bändin unohtumattomien hittien kautta. Elokuvan pääosissa olivat mm. Diego Boneta, Julianne Hough, Tom Cruise, Alec Baldwin, Mary J. Blige ja Catherine Zeta-Jones. Elokuvan soundtrack sisältää 1980-luvun hittejä, mukana mm. Def Leppard, Joan Jett, Journey, Foreigner, Bon Jovi, Night Ranger, REO Speedwagon, Twisted Sister, Poison, Whitesnake.

Elokuva on lainattavissa Vaski-kirjastojen kokoelmista dvd:nä ja blu-rayna ja elokuvasta on lainattavissa myös soundtrack, josta löytyy elokuvassa esitetyt kappaleet. mm. Tom Cruise laulaa rocktähti Stacee Jaxxina ja laulaa yllättävän hyvin. Tom Cruise sai kiitosta erityisesti tulkinnastaan ”Pour some Sugar on me”, eikä Cathrine Zeta-Jonesinkaan versio Pat Benatarin hitististä ”Hit me with your best shot”  mikään huono ole.

 

 

 

Soudtrackissä on seuraavat kappaleet:

”Paradise City” (Guns N’ Roses) – Tom Cruise

”Sister Christian/Just Like Paradise/Nothin’ but a Good Time” (Night Ranger/David Lee Roth/Poison) – Julianne Hough, Diego Boneta, Russell Brand and Alec Baldwin

”Juke Box Hero/I Love Rock ’n’ Roll” (Foreigner/The Arrows) – Diego Boneta, Julianne Hough, Russell Brand and Alec Baldwin

”Hit Me with Your Best Shot” (Pat Benatar) – Catherine Zeta-Jones

”Waiting for a Girl (Boy) Like You” (Foreigner) – Diego Boneta and Julianne Hough

”More Than Words/Heaven” (Extreme/Warrant) – Julianne Hough and Diego Boneta

”Wanted Dead or Alive” (Bon Jovi) – Tom Cruise and Julianne Hough

”I Want to Know What Love Is” (Foreigner) – Tom Cruise and Malin Akerman

”I Wanna Rock” (Twisted Sister) – Diego Boneta

”Pour Some Sugar on Me” (Def Leppard) – Tom Cruise

”Harden My Heart” (Quarterflash) – Julianne Hough, Tom Cruise and Mary J. Blige

”Shadows of the Night/Harden My Heart” (Pat Benatar/Quarterflash) – Mary J. Blige and Julianne Hough

”Here I Go Again” (Whitesnake) – Diego Boneta, Julianne Hough, Tom Cruise, Paul Giamatti and Mary J. Blige

”Can’t Fight This Feeling” (REO Speedwagon) – Russell Brand and Alec Baldwin

”Any Way You Want It” (Journey) – Mary J. Blige, Julianne Hough, Paul Giamatti and Diego Boneta

”Undercover Love” – Diego Boneta and Julianne Hough

”Every Rose Has Its Thorn” (Poison) – Julianne Hough, Diego Boneta, Tom Cruise and Mary J. Blige

”Rock You Like a Hurricane” (Scorpions) – Julianne Hough and Tom Cruise (extended cut)

”We Built This City/We’re Not Gonna Take It” (Starship/Twisted Sister) – Russell Brand and Catherine Zeta-Jones

”Don’t Stop Believin'” (Journey) – Julianne Hough, Diego Boneta, Tom Cruise, Alec Baldwin, Russell Brand, Mary J. Blige and Catherine Zeta-Jones

 

Katso Rock of Ages -soundtrackin ja elokuvan saatavuus Vaski-kirjastoista tästä:

Mielenkiintoista nähdä syksyllä, millaisen version Turun kaupunginteatteri esittää tästä musikaalista. Ainakin roolivalinta lupaa hyvää: Rooleissa: Mikael Saari (Drew Boley), Anna Victoria Eriksson (Sherrie Christian), Aki Louhela (Lonny Barnett), Mika Kujala (Dennis Dupree), Veeti Kallio (Stacee Jaxx). Katso tarkempaa tietoa esityksistä tästä:

 

 

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Red Hot Chili Peppers – The Getaway

unnamed205

Tämä jo ikääntynyt, mutta edelleen vahvasti elossa oleva ja yhä eloisa kalifornialainen yhtye perustettiin 1983 ja  on tämän hetken yksi suosituimmista rockyhtyeistä. 10 studioalbumia julkaissut yhtye soittaa rockmusiikkia, pop rockia, hiphopvaikutteista rockia, punkia sekä funk rockia. Ystävykset Anthony Kiedis ja Flea tapasivat ensimmäistä kertaa koulun pihalla. Kimppaan liittyivät myös Hillel Slovak sekä Jack Irons.

large_rhcp_stevekeros-small

Vuosien saatossa huumeongelmat ottivat osansa ja koituivat jopa yhden jäsenen, Hillel Slovakin, kohtaloksi, joten yhtyeen tie on ollut pitkä ja kivinen. Yhtyeen tarina on niin pitkä, että tiivistän sen tähän lyhyesti: sitä voisi kenties kuvailla vuoristoradaksi. Alaspäin mentäessä huumeongelmat ottivat vallan, kun taas raitistumisen myötä tuli aina uusi levy ja yhtye oli huipulla. Samalla jäseniä tuli ja meni mutta kaksi ihmistä on yhä pysynyt uskollisena yhtyeessä: Anthony Kiedis (laulaja) sekä Flea (basisti). Nykyään mukana ovat myös pitkään mukana ollut rumpali Chad Smith sekä John Frusciantea seuraamaan tullut kitaristi Josh Klinghoffer.

large__69a0738-stevekeros-small

Uusin levy, The Getaway, tuli ulos 17.6.2016 eli viime viikolla. Tämä levy oli juuri niin hyvä yllätys kuin sen sinkku, Dark Necessities antoi olettaakin. Omia suosikkejani ovat mm. nimikappale joka antaa vauhdikkaan alun albumille; Encore taas on miellyttävän harmoninen, rauhallinen kappale jota voi kuunnella kun haluaa rentoua. Kolmas biisi mikä kolahti on Goodbye Angels, jossa nouseva tunnelma antaa hyviä kiksejä. Balladeja mahtuu levyyn myös mukaan kuten aina – esimerkkinä voidaan pitää The Hunteria. Go robot tuo tyypillisen RHCP:n funkpuolen esiin ja se on ”chillaileva” mutta särmikäs kappale.

The getaway- albumi on hiukan rauhallisempi, synkempi ja rankempi levy kuin I´m with you. Viimeksi mainitsemassani oli enemmän menoa mukana, mutta ensimmäinen mainittu on kehittyneempi.

Jään innolla odottamaan syyskuussa tulevaa keikkaa, jossa RHCP esiintyy Hartwall Areenalla 13. päivä. Se tulee olemaan ensimmäinen kerta kun näen yhtyeen livenä. Kuka muu lähtee keikalle? Minä!!!

– Meri, harjoittelija

Levy Vaski-tietokannassa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy