Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2017

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

My Bloody Valentine: Glider (1990)

Bloc Party: Intimacy (2008)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Raision musiikkiosaston kesän klassikko – Jethro Tull

Jethro Tull

(Jethro Tullin albumien kansia esillä kesän ajan Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla)

Jethro Tull on brittiläinen, 1960 -luvulla perustettu yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät folk rockin ja vanhojen kansantarinoiden tematiikka, sekä progressiivisen rockin monipuoliset sävellysratkaisut. Yhtyeen soundia leimaavat laulaja Ian Andersonin tunnistettava lauluääni, bluesvoittoiset kitarat, persoonallinen huilunsoittotyyli, sekä virtuoosimainen rytmisektio. Unohtaa ei parane myöskään Andersonin akustisen kitaran vaikutusta yhtyeen musiikkiin.

Ian Anderson on esiintynyt useamman kerran Suomessa – välillä  Jethro Tullin kanssa ja toisinaan myös sooloprojektinsa nimen alla. Tänä kesänä yhtye saapuu Pori Jazzeille esittämään pehmeää musiikkiaan suomalaisten iloksi.

Vaikka yhtyeen musiikkia voidaankin luonnehtia pääpiirteittäin folkin ja progressiivisen rockin yhdistelmäksi, Jethro Tullin diskografia on laajamittainen ja rikas. Alkuaikojen blues rock -painotteinen musiikki alkoi omaksumaan viimeistään vuonna 1971 julkaistulla Aqualungilla selkeästi progressiivisempia piirteitä. Seuraavana vuonna julkaistu Thick as a Brick oli jo kuitenkin selkeä ja puhdas progelevy. Tämä konseptilevy sisältää kahtia jaetun nimikkokappaleen, jolle tuli pituutta yhteensä yli 40 minuuttia. Samanlainen järkälemäinen lähestymistapa jatkui seuraavana vuonna A Passion Play -levyllä – albumilla on siis kaksi raitaa ja hieman päälle 40 minuuttia musiikkia. Tämän vaiheen jälkeen bändin äänimaailma ja kappalemateriaali alkoivat mukautumaan 1970 -luvun (ja myöskin teknologian) etenemiseen. Esimerkiksi vuoden ’77 Heavy Horses kuulostaa mielestäni vahvasti erilaiselta yhtyeen alkuperäiseen, totuttuun yleissoundiin verrattuna. Jethro Tullin äänimaailmaa voivat vahvasti muokata näennäisesti pienetkin seikat, kuten hieman erilainen laulutyyli, bassosoundin vaihtaminen tai esimerkiksi erikuuloisten symbaalien käyttäminen.

Jethro Tull on merkittävä ja persoonallinen yhtye, joka voi helposti jättää jälkensä jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. (Raision kaupunginkirjaston musiikki ja taideosaston) näyttelyssä on muutamia levyjä, jotka ovat tarttuneet levykaupoilta mukaani vuosien varrelta. Jokaiseen liittyy oma, vahva muistonsa.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Daft Punk: Random access memories (2013)

Turbonegro: Party animals (2005)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Varastolöytöjä Turun musiikkiosastolla

18888578_293049977820476_5020746245660999680_n
Turun musiikkiosastolla on esillä varaston helmiä, Turun pääkirjaston varastossa itsessään on 18 346 CD- tai LP-levyä lainattavissa. Vaskin kautta löytyy vielä enemmän.

Näyttely toimiikin siis ikkunana kokoelmiin ja muistutuksena että kannattaa käydä kysymässä vähän harvinaisempiakin levyjä.

Clipboard01

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

The Cranberries: Something else (2017)

The Cranberries: No need to argue (1994)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Anniina Auf

Kuva: Ulla Kudjoi

1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Olen turkulainen muusikko ja valokuvauksen opettaja lukiossa. Olen tehnyt musiikkia 16-vuotiaasta erilaisissa projekteissa ja kokoonpanoissa. Ensimmäinen ehkä paikallisesti tunnetumpi bändini oli muutamassa kirjastossakin keikkaillut Slow BLVD, jonka jälkeen ryhdyin tekemään musiikkia soolona nimellä Anniina Auf. Tulevaisuudessa sooloprojektini Anniina Auf keikkailee bändin kanssa. Olen myös mukana vaikuttamassa lahkorokkiyhtyeessä Mansion.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Aikaisemmin tuli lainattua ahkerammin kirjoja paljon kirjastosta, mutta tällä hetkellä toinen työni on oikokuunnella äänikirjoja, joten helposti muu lukeminen jää. Lainaan opettajantyöhöni valokuvakirjoja, sillä käytän niitä oppitunneilla ja kirjastossa on todella laaja valikoima hyviä valokuvataidekirjoja. Musiikkiakin tuli aikaisemmin lainattua enemmän kirjastosta, täytyykin taas ottaa se tavaksi!

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Mieleenpainuvin konsertti, huh aika vaikea kysymys! Musiikki on niin isossa osassa elämääni, että vaikuttavia keikkoja on tullut koettua useita. Mieleenpainuvin iso konsertti oli Bruce Springteenin keikka Helsingissä joitain vuosia sitten, se oli hänen historian pisin konsertti sillä hetkellä. Circlen keikat ovat aina hyvin koskettavia ja vakuuttavia seurata. Viime kesänä nautin hirveästi Dungenin keikasta H2Ö-festareilla.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Seuraan aika aktiivisesti Turun keikkakalenteria ja käyn mielelläni katsomassa kaikki kiinnostavat artistit, uudet ja vanhat. Turun keikkakulttuurissa ei juuri valittamisen aihetta ole, toki sellaista kovin kutsuvaa isompaa keikkapaikkaa ei ihan keskustasta tunnu löytyvän. Harvemmin tulee lähdettyä lähikuntiin keikkoja katsomaan, mutta mielelläni lähden Turun ulkopuolellekin katsomaan hyvää keikkaa.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Cocteau Twins – Heaven or Las Vegas

Paavoharju – Yhä Hämärää

Music from Searching for the wrong-eyed Jesus (Tämä löytyy Kaarinan kirjastosta, wau! Oisko mahiksia hankkia se DVD myös?).

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee