Jazzia jazzpalikoiden päättäjäisissä

Turun kirjaston musiikkiosastolla on meneillään jazz-aiheinen legonäyttely Jazzbricks/Jatsipalikat 4.1.2017 asti. Jos et ole ehtinyt käydä, niin vielä siis ehtii.

Näyttelyn päättäjäisiä juhlistetaan Super-Idiots yhtyeen keikalla, jossa yhtye esittää näyttelyyn liittyviä kappaleita artisteilta kuten Ornette Coleman, Pat Metheny, Charlie Haden ja Oliver Nelson.

Tervetuloa kuuntelemaan keikkaa ja katselemaan näyttelyä!

Paikkana siis Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto ja musiikkiosasto ja aika 4.1. klo 17:30 – 19:00.

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Jay-Z: Reasonable doubt (1996)

Rachid Taha: Zoom (2013)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta

Toim. Petri Kipinä

Viikon levy : Nine Inch Nails – The Downward Spiral

Vuonna 1994 kun Nine Inch Nailsin toinen studioalbumi ilmestyi, oli se yksi eniten odottamistani levyistä. Toki olin tuolloin vasta teini-ikäinen ja muutenkin levy-kokoelmani laajuus oli varmasti vielä sormin laskettavissa. Kasetteja olikin sitten enemmän. Levystä oli tihkunut tietoja ja hyviä arvioita ja pakkohan levy oli saada, vaikka hinta – 120 markkaa oli enemmän kuin yksikään aiempi hankintani. Muistan vieläkin tunteen kun hypistelin upealla taiteella varustettua levyä käsissäni ja luin kansipapereista sanoituksia, joissa kaikki oli kirjoitettu pienin kirjasimin.

The Downward Spiral on teemalevy. Tämä itsessään oli jossain määrin ’uutta’ 90-luvulla. Ainakin minulle nuorena kuulijana. Toki 1970-luku oli jo käynyt muodissa ja sieltä oli ehditty ammentamaan, ei kuitenkaan niin että kokonaiset teemalevyt olisivat olleet tapetilla. Nine Inchin levy oli uutta ja uudenlainen ja kaiken kaikkiaan niin uutta luova niin monin eri tavoin, että itsessään oli ovi moniin uusiin ja outoihin maailmoihin kuin Lemarchandin laatikko konsanaan. Uskoisin että monelle muullekin aikalaiselle Downward Spiral toimi kierreportaina kohti mm. Coilia ja muita eletronisia synkistelijöitä kohti. Aikanaan NIN laskettiin industrial-yhtyeeksi. Mutta ero aiempaan ‘yhtyeen’ tuotantoon on jo varsin suuri. Pretty Hate Machine oli jo lajissaan tunnettu, mutta Downward Spiral teki niin Nine Inch Nailsista, kuin lajityypistäänkin laajemman ilmiön.

Levyn teemana on sen protagonistin luisuminen alas alati syvenevää kierrettä nimensä mukaisesti. Jo aloitusraita Mr. Self Destruct nimelläänkin kertoo mitä on luvassa. Tämän jälkeen käydään läpi mm. uskonto, rakkaus ja seksi. Keskushenkilö kulkeutuu aina syvemmälle itseensä mutta myös alemmas, nihilistisesti. “Nothing can stop me now, ‘cause I don’t care anymore.” Kunnes lopulta tullaan itsemurhaan nimikappaleessa, jonka alun perin piti olla levyn päättävä raita. Trent Reznor, eli itse Nine Inch Nails (sooloprojekti kun on) päätyi tulokseen, että lopetus on turhan synkkä ja ahdistava ja levyn lopussa onkin rahtunen toivoa upean Hurt-kappaleen muodossa. Moni tuntee kappaleen nykyisin paremmin Johnny Cashin versiona, jota on käytetty mm. elokuvatrailereissa.

Levyn äänimaailma on yhä toimiva, ajatonkin jopa. Mitä ei voine sanoa monestakaan aikansa industriallevystä, tai edes monesta rocklevystä. Ehkä yllättävääkin kun kyseessä kuitenkin on pääsääntöisesti elektroninen levy. Yksi syy lienee Downward Spiralin orgaaninen, huokoinen äänimaailma; sirinät ja rutinat vievät usein syntetisaattoreihin liitettyä kliinisyyttä pois. Lisäksi mukana levyllä on King Crimsonin Adrian Belew, jonka riitasointuiset kitaroinnit tuovat mielenkiintoisia jännitteitä kappaleisiin. Myöskin levyn voi sanoa olevan enemmän ’rock’ kuin mitä tuon ajan industrial, joka oli pitkälti metalliin painottunut. Monessa kohdin voisi puhua enemmän tekstuureista kuin soundeista. Levy on itsessään kokonaisvaltainen paketti kansitaidetta ja oheislehtisen kuvitusta myöden.

Trent Reznor itse on sanonut David Bowien Low’n olleen tärkein inspiraatio levyä tehdessä.Tämän huomaakin, vähän kiusallisesti jopa siten että kappale A Warm Place kuulostaa varsin paljon samalta kuin Bowien japanilaiseen ginimainokseen kynäilemä Crystal Japan. Miesten yhteishaastattelussa Bowie ei tuntunut olevan pahoillaan, mutta Reznoria itsessään tapaus hävetti. Hän sanoi että tehdessään kappaletta oli varma että oli tuttu kappale ja Low pyöri tiuhaan mutta vasta levyn tultua kyseinen kappale löytyi Scary Monstersin bonuskappaleista.

Levyyn liittyi myös hieman skandaalia, Trent Reznor vuokrasi talon jossa Charlie Mansonin ‘perhe’ murhasi Sharon Taten ja muutti sen studioksi jossa levy äänitettiin. On toki mahdollista että Downward Spiralin pahaenteisyyteen liittyy tämäkin, ilmpiirillinen seikka. Studion nimi oli ’Pig’ verellä kirjoitetun tekstin mukaan ja sanoituksiin ja lauluhin ainakin pääsi useita viittauksia tähän.

Antti Impivaara

Levy Vaski-tietokannassa

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Ghost: Infestissumam (2013)

Amadeus – original soundtrack (1984)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Raision kirjaston kuukauden artisti – Made In Detroit: Bob Seger & The Silver Bullet Band

Made In Detroit:

Bob Seger & The Silver Bullet Band

 

Rockmusiikin suuriin ääniin kuuluvan yhdysvaltalaisen Bob Segerin (s. 1945) muusikon ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, mutta kesti kymmenen vuotta ennen kuin merkkejä ansaitusta menestyksestä alkoi näkyä. Vuoden 1974 ”Seven”-albumi olisi jo saattanut muodostua odotetuksi läpimurroksi, mutta se jäi tuolloin vielä toteutumatta. Levy oli joka tapauksessa ehjin ja tasapainoisin kokonaisuus Segerin siihen astisessa tuotannossa.  Hänen tuleva luottoyhtyeensä The Silver Bullet Band soitti ensimmäistä kertaa osalla tämän levyn lauluista. Seven-albumi kuten myös seuraavana vuonna ilmestynyt ”Beautiful Loser” olivat vielä Segerin sooloalbumeja. Jälkimmäisellä levyllä suurimmasta osasta taustoista vastasi Muscle Shoals Rhythm Section. Seger nautti suosiota kotiseudullaan Detroitissa ja sen ympäristössä, mutta suurempi suosio tuntui kiertävän hänet ahkerasta keikkailusta huolimatta.

Bob Seger olisi kukaties jäänyt vannoutuneimpien ihailijoidensa arvostamaksi kulttihahmoksi, ellei vuonna 1976 ilmestynyt Segerin ja hänen Hopealuotibändinsä Detroitissa taltioima livetupla ”Live Bullet” olisi lyönyt itseään läpi kerta ryminällä. Levy oli eräänlainen Best of -kokoelma esitellen Segerin upeita lauluja hänen aikaisemmilta pitkäsoitoiltaan, joita oli ehtinyt kertyä jo kahdeksan. Bob Seger & The Silver Bullet Band oli huippuiskussa, ja levy myi moninverroin enemmän kuin mikään hänen aikaisempi levynsä.

Varmemmaksi vakuudeksi Seger varmisti läpimurtonsa saman vuoden lopulla ilmestyneellä studioalbumillaan ”Night Moves”, joka oli hänen onnistunein studiolevynsä siihen saakka. Monien vuosien uurastus sai näin palkintonsa.

Bob Seger bändeineen oli luomisvoimaisimmillaan 1970-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolella. Studiolevyt ”Stranger In Town” (1978) ja ”Against The Wind” (1980) olivat arvostelu- ja myyntimenestyksiä, joista jälkimmäinen nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi. Todellinen täysosuma oli kuitenkin Segerin ja hänen bändinsä vuoden 1981 Yhdysvaltain kiertueelta koottu livetupla ”Nine Tonight” (1981), joka on epäilemättä yksi kaikkien aikojen hienoimpia livealbumeita.

Kaiken kaikkiaan Bob Seger julkaisi Silver Bullet Bändinsä kanssa vuosina 1976-1995 seitsemän studioalbumia ja jo mainitut kaksi livelevyä. Segerin viimeisin sooloalbumi on vuonna 2014 ilmestynyt ”Ride Out”, jonka hän on sanonut jäävän hänen hienon uransa viimeiseksi.

Altti Koivisto

(Raision kaupunginkirjaston musiikki -ja taideosastolla esillä Bob Segerin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa)

Seven

Beautiful Loser

Live Bullet

Stranger in Town

Against the Wind

Nine Tonight

The Fire Inside

Like a Rock

The Distance

Mitä minä kuuntelen? Juri Nummelin

Kuva: Daniela Vainio

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Juri Nummelin.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Inhoan fraasia “kirjallisuuden sekatyöläinen”, mutta juuri sellainen taidan itse olla: olen kirjoittanut lukuisia tietokirjoja lähinnä kirjallisuuden ja elokuvan alueelta, lisäksi olen toimittanut novelliantologioita erilaisista aiheista sekä joitain artikkelikokoelmia ja hakuteoksia. Muutamia proosateoksia olen myös tehnyt sekä koonnut roskapostista runokokoelman.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Musiikki on harvoja harrastuksiani, josta ei ole tullut työtä. Olen kyllä koko ikäni haaveillut musiikin tekemisestä, mutta muutamaa outoa DIY-henkistä viritystä lukuun ottamatta en ole kuitenkaan unelmiani toteuttanut – toistaiseksi! Kuuntelen musiikkia kirjoittaessani ja editoidessani koko ajan, se auttaa keskittymään, varsinkin jos on kuulokkeet. Voi uppoutua rauhassa omaan kuplaansa.

Kirjoittaessa toimii hyvin bebop/hardbop -tyyppinen jazz, joka perustuu improvisointiin – kirjoittaminenhan on improvisointia -, mutta jossa ei kuitenkaan ole hälyääniä. Omalla Spotify-soittolistallani on yli 1600 biisiä, jossa lajityypit vaihtelevat vanhasta swingistä minimalistiseen electronicaan. Vaihtelu pitää virkeänä!

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Olen viime aikoina kavereiden kanssa parhaista levyistä keskusteltaessa nostanut esille Suiciden ekan levyn (1977), jolla ei taida olla varsinaista nimeä. Levyn ekan biisin “Ghost Riderin” kosketinsoitinriffin haluaisin opetella! Suicide teki (Alan Vegan kuolema heinäkuussa oli kova isku) synkkää ja omituista urku- ja syntetisaattorimusaa, jossa on rockabillyn toisteinen rytmi, jonka päälle laulaja Vega mankuu, sihisee, vikisee, ulvoo ja karjuu. Saman levyn pitkä “Frankie Teardrop” on pelottavin kappale koskaan.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käytän, sekä kaupunginkirjastoa että yliopiston kirjastoa, jossa on vapaakappaleoikeus, joten siellä on suurin osa kaikesta suomeksi ja Suomessa julkaistusta kirjallisuudesta. Musiikkia en kirjastosta ole vuosiin hakenut, kuuntelen musiikkini suurimmaksi osaksi Spotifysta.

Tiskatessani kuuntelen C-kasetteja, vanhoja Räkärodeo-nauhoituksia ja diskokokoelmia!

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Olisin varmaankin oma Spotify-soittolistani, pitkä, sekava ja jaaritteleva, mutta aina mainio!

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

 

Jazzbricks/jatsipalikat

Moni turkulainen musiikkidiggari lienee nähnyt Alonzo Aju Heinon kokoamia, uskomattoman hienot legodiaraamat Kuka-baarista ja Dynamoklubista. Esim. Rumba on uutisoinnut asiasta.

Nyt Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on nähtävänä Heinon jazzaiheisia legoluomuksia 2.12.-4.1.

Jazz-musiikkia ja legopalikoita ei ehkä yhdistäisi heti ensimmäisenä toisiinsa, mutta molemmat ovat taiteilijan intohimon kohteita. Niinpä Heino tuo joulukuuksi kirjaston musiikkiosastolle näytille uusia legoluomuksiaan, joiden teemana tämä on.

Rakennelmien kautta hän esittää läpileikkauksen jazzsuosikkeihinsa.
Tarjolla on lisäksi selostuksia, jotka valottavat hieman tarinaa kunkin rakennelman takana.

https://www.facebook.com/events/594358757420521

Ohessa artisteja, jotka ovat inspiroineet näyttelyä mm: Ornette Coleman, Oliver Nelson, Pat Metheny, Charlie Haden, Miles Davis, Sun Ra, Gary Burton, Keith Jarrett, Steve Reich, Frank Zappa, Captain Beefheart, Jaco Pastorius, Dizzy Gillespie, Sonny Rollins ja Dr. John.

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Amorphis: The beginning of times (2011)

Wolfmother: Cosmic egg (2009)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä