Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2015

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Meriläinen ja Wigwam Raisiossa

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.

Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.

Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.

 

* * *

Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.

Musiikkikirjastokasvatti

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:

– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.

Kokoelmalevy Fresh Garbage

– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.

– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.

* * *

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.

Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.

– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.

– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.

– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.

– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!

* * *

– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.

– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.

– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.

Classic rock

– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.

– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa.  Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.

– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi  Love-yhtyeen Forever Changes.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Viikon levynä Von Hertzen Brothers

new day rising

Von Hertzen Brothersin kuudetta studioalbumia työstettiin Kanadassa Garth ”GGGarth” Richardsonin valvovan korvan alla. Mies on aikaisemmin säätänyt musiikkia mm. Biffy Clyron ja Rage Against The Machinen kanssa, joten lupausta pöyhkeän rokkaavasta kiekosta oli ilmassa. New Day Rising ei petä millään osa-alueella. Bändi lupaili vähemmän haahuilua ja tiukemmin biiseihin keskittyvää albumia. Sitä on tarjolla, vaikka samalla orkesterin edellinen kiekko Nine Lives oli hitusen ilmeikkäämpi kuin seuraajansa. Pitkät folkhapuilut on jätetty vähemmälle vaikka bändin progehenkisyys kuplii edelleen kerroksellisessa rakenteessa ja soittotyöskentelyn taidokkuudessa. Biffy Clyro on helppo asettaa samalle viivalle mutta muuten Von Hertzen Brothers onnistuu jälleen välttelemään ilmiselvää lokerointia.

Muualla maailmassa Von Hertzen Brothers yhdistetään edelleen vahvasti progeleiriin. Pain Of Salvation, Neal Morse, Porcupine Tree/Steven Wilson ovat vain osittain osuvia vertailukohtia. Paras mittatikku on edelleen Kingston Wall. Toisaalta jos lyödään samaan pakettiin Biffy Clyro ja mainio australialainen Karnivool, ollaan suhteellisen lähellä VHB:n nykykuntoa. Mutta, Von Hertzen Brothers löytää edelleen tukijoita myös metallin leiristä. Grungemainen paahto ja Opeth-henkinen progressiivisuus iskevät myös metallipäiden korvat punaisiksi.

Mikäpä ettei, kuuntele vaikka tuhdisti riffittelevä Trouble, jossa on juuri edellämainittua grungehenkistä painostusta ja vahvaa otetta. You don’t know my name yhdistelee mainiosti tuimemman riffin ja progemaisen poreilun. Hold me up asettuu jo seesteisemman, emotionaalisen tunnelman tulkiksi ja törkeän hunajaiset vokaalit tekevät kappaleesta todellisen korvakarkin. Oikeastaan kiekolla ei ole ohilaukauksia, sillä bändi tuhlailee tehokkaita kertosäkeitä ja lauluharmoniat ovat aivan omalla tasollaan. Mahtipontinen tuotanto tukee juuri oikeissa paikoissa mutta ei peitä alleen mediaseksikkäitä sovituksia ja soittotyöskentelyn ylivertaisuutta. Ainoastaan 60-luvun poppista lähestyvä Dreams erottuu joukosta, hieman turhana palana.

Allekirjoittanut kaipaisi tuhdimpaa progevivahdetta ja sooloja mutta toisaalta sooloilu rikkoisi tiukemmaksi ja tiiviimmäksi säädettyä ulkomuotoa. New Day Rising on juuri niin hyvä kuin voisi olettaa. Ollaan jo rajalla, jolloin erinomaisuus kääntyy itseään vastaan. Von Hertzen Brothers ei sorru kuitenkaan esittelemään ylivertaisia taitojaan fiiliksen kustannuksella. New Day Rising on riittävän kosiskeleva mutta kaupallisuuden pedolle ei anneta kuin sormen puolikas. Von Hertzen Brothers ansaitsisi Musemaisen menestyksen sillä bändi on vain niin hyvä. Virheetön. Saavutetun parhauden tason voi tuhota vain liiallinen menestymisen himo, joka aiheuttaisi ylilyöntejä kaupallisen soundin metsästyksessä.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu aikaisemmin V2.fi -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Puolalaisen musiikin soittolista

Turun Kaupunginkirjaston Puola -viikon tapahtumassa musiikkiosaston DJ:t Gnistan ja Imola Grand Prix soittivan pääkirjaston Rotundassa Puola -aiheista musiikkia. Kahden tunnin aikana kuultiin mielenkiintoinen kattaus klassista, rokkia, jazzia sekä maailmanmusiikkia. Asiakkaiden kiinnostus oli ilahduttavan innostunutta ja listaa soitetusta musiikista toivottiin. Tähän on nyt koottu molempien tiskijukkien soittamaa musiikkia. Vaski-linkkien kautta pääset tarkastelemaan haluamasi levyn saatavuustietoja sekä tarvittaessa varaamaan sen. Puola -aiheista musiikkia on myös esillä Turun musiikkiosastolla ja sitä voi lainata.

DJ Imola Grand Prix

 

Chłopcy kontra Basia: Oj Tak!

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3039551

Kroke: out of sight

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.666964

Warsaw village band:

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.637148

Aldona: Sonnet

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.2749008

Motion Trio: Pictures from the street

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.451079

Możdżer, Leszek: Polska

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.2943645

Jacaszek: Treny

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.651221

https://youtu.be/KchQU4NBfKA

Paprika Korps: Telewizor

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.473360

Stanko, Tomasz: Wislawa

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.2845588

Chopin, Frédéric: Grand Chopin : works for piano and orchestra

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.717411

Lutosławski, Witold: Orchestral works, Vol. 2

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.720886

Hammer, Jan: Maliny Maliny

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.650168

 

DJ Gnistan

 

Kroke: Ten pieces to save the world

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.442193

Warsaw Village Band: Uprooting

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.462991

Motion trio: Play-station

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.463857

Zbigniew Preisner: Preisner’s music

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.285827

Riverside: Second life syndrome

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.461861

Congratulations: 50 years of the Eurovision song contest: all the winners + favourites. 1981-2005 (Edyta Górniak: To nie ja)

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.457345

Tomasz Stanko: Dark eyes

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.668468

Lunatic Soul: Lunatic Soul II

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.693094

Witold Lutoslawski: Vocal works

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.717131#componentstab

 

Petri Kipinä ja Antti Impivaara

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Holopaisen metallioopperaa odotellessa, tarinaa Nightwishin Endless Forms Most Beautiful -levystä

Endless_Forms_Most_Beautiful

Nightwishin uuden levyn julkaisua edeltänyt nettivuotokohu kertoo laajemminkin luovan artistin kokemista digiajan haasteista. Sinkkubiisi Elanin vuotaja sai bändin vihat niskoilleen ja Nightwish julkaisi Facebook-sivuillaan rikkeen tehneen henkilöllisyyden. Mielipahaansa purkanut Tuomas Holopainen totesi haluavansa tarjota faneilleen jotain extraa, suuren kokemuksen. Nettivuoto laimensi huolella kasvatettua odotusarvoa. Holopainen olisi halunnut myös säästää fanejaan huonolaatuisten kopioiden leviämiseltä.

Onko siis mitään järkeä enää panostaa paria vuotta albumin työstämiseen, satapäiseen orkesteri-ja kuoroarsenaaliin, loputtomaan hiomiseen kun lopputuotosta kuunnellaan puhelimen kautta tai mp3-soittimella ja albumista kelpaa kuunteluun korkeintaan pari raitaa. Allekirjoittanut toivoo Holopaisen jatkavan valitsemallaan tiellä mutta ”meidän nuoruusvuosiin” ei ole paluuta – silloin kun levyä odotettiin kuin kuuta nousevaa, nähtiin vaivaa levyn hankkimisessa ja kiekkoa pyöritettiin seuraavat kaksi viikkoa aamusta iltaan.

Nightwishin uuden Endless Forms Most Beautiful -levyn ennakolta kiinnostavimpia pointteja ovat Floor Jansen, Holopaisen lupailema bändimäisempi ulosanti ja toisaalta rummuissa päivystävä Kai Hahto. Onhan bändissä uutena miehenä myös Troy Donockley, joten ”puolipakollista” irkkukuvastoa on takuuvarmasti tarjolla.

Levy alkaa valtavalla pauhulla ja pullistelulla. Holopainen iskee kerralla jauhot suuhun ylevalla orkesterimetallilla ja tukevalla metalliskeballa. Myös Floor Jansen osoittaa heti ensimmäisestä hetkestä lähtien olevansa voimavara ja instrumentti, jollaista Holopainen on kaivannut. Holopaisen ei tarvitse enää sovittaa sävellyksiään laulajan vahvuuksien ja heikkouksien mukaan – Floor taipuu joka suuntaan.Varsinkin levyn aloittava Shudder before the beautiful on tästä osuva esimerkki. Anette Olzon olisi suurissa vaikeuksissa, Marco Hietalan selkänojan varassa. Nyt ei tarvita Marcon vokaaliapua. Holopainen vyöryttää mahtipontisesti, oopperamaisella tunnelatauksella ja draaman kaarella. Myös Carmina Buranaa lienee kuunneltu tarkkaan. Suuren orkesterin, kuoron ja heavybändin yhteiselo sujuu mutkattomasti. Projektiin käytetyt dollarit kuulee taustalta. Ilmainen neuvo perheen jälkikasvulle, laittakaa MP3-soitin syrjään ja testatkaa Nightwishin uutuutta isäpapan isosta steterosysteemistä – sadan hengen orkesteri-ja kuorokeskitys tulee väkisinkin läpi…ja voimalla!

Weak fantasy on suoraviivaisempi ja vähemmän kerroksellinen mutta sinfonista power metallia mahtipontisemmasta tuutista. Jansenin äänessä on karheutta ja mykistävää voimaa, sanalla sanoen munaa. Sinkkubiisi Elan on vimmaisen orkesterivyörytyksen jäljiltä dieettiversio, Nemo-kopio mutta kuitenkin tunnelmallinen hekumointi ja Abba-metallia parhaimmillaan. Jansenin äänestä ei kuitenkaan saada irti parasta mahdollista puristusta. Sinfonisen ”death metal”-Nightwishin terävintä irtiottoa tyrkyttää vihainen Your is an empty hope. Raskainta Nightwishia vuosiin. Floor Jansen esittelee osaamisensa kaikki tasot sydäntä raastavalla balladilla Our decades in the sun. Jansen on maaginen, kuten myös Holopaisen tunteessa rypevä sävellys. Kyynelvaroitus.

Kovin tutunoloinen “Hobittirymistely” My walden jää täytebiisin asemaan. Albumin nimibiisi on kaikin puolin parasta mahdollista Holopaista – varsinkin kertosäe iskee kuin miljoona volttia. Viisu lienee keikoilla pitelemätön luonnonvoima. Edema ruh on hauska välipala, joka popmaisen luonteensa vuoksi olisi sopinut täydellisesti Anette Olzonin laulettavaksi. Tehopyörityksessä viisun osaksi jää kuitenkin väliinputoajan rooli.

Levyn loppupuoli on enemmän tai vähemmän “ongelmallinen”. On yksi instrumentaali ja 24-minuuttinen järkäle The greatest show on earth. Viimeksi mainittu on yksinkertaiseti liian pitkä ja pirstaleinen. Holopainen haluaa sanoa isoja asioita mutta toteutus ontuu. Teoksen rakenne ei ole suureen huipennukseen tähtäävä nouseva kaari vaan kuin huoneita täynnä oleva sali, joka avautuu ovi kerrallaan. Ovia on kuitenkin avattavaksi melkoinen rivi.

Endless Forms Most Beautiful on loppupeleissä yllätyksetön levy. Kokonaisuus soi upeasti, komeammin kuin koskaan. Viisuissa on terävyyttä ja tarttumapintaa. Floor Jansen joutuu venymään tunnetilasta toiseen mutta vaikka Jansen on hyvä, paras näyttö jää seuraavien levyjen osalle. Luvattu bändihenkisyys jää edelleen sinfoniaorkesterin jalkoihin mutta kitaraan on tyrkätty lisää puhtia. Paikoin kitara käy jo ylikierroksilla – eihän tarkoitus ole tehdä mitään bläkkis-Holopaista? Mitä tulee Kai Hahdon rumputyöskentelyyn, hän pysyttelee selkeästi tuurausmiehen roolissaan.

Tuomas Holopaisen sävellyksistä huokuu voimaa ja itsevarmuutta. Tunnelataus on vaikuttava. Floor Jansen on antanut Holopaiselle uuden työkalun. Olisiko seuraavaksi vuorossa jo puhdasverinen rock-ooppera, Wagnerin mahtipontisin opein. Miksi, no siksi että Holopainen pystyy siihen!

J.Kaunisto

Nightwishin uutuuslevy Vaski-kirjastoissa.

(Osa tekstistä julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Samplejen innovatiivinen käyttö hip hopissa – 6 parasta musiikkilainaa

SamplenäyttelySamplejen eli olemassa olevien musiikkiäänitteiden osien käyttö ja muokkaaminen uusien kappaleiden luomisessa on yksi hip hopin ominaispiirteistä. Monen kappaleen tunnusomaisin osa saattaakin olla esimerkiksi vanhasta soul- tai funk-kappaleesta otettu sample. Lainaaminen on osittain myös keino juhlia yhteisöä ja sen juuria.

Vaikka samplejen käyttö tuntuu laskeneen 2000-luvulla, muun muassa tekijänoikeuskysymysten ja –korvausten sekä hip hop-soundin luonnollisen kehityksen takia, ne ovat silti tärkeä osa genreä. Musasto esittelee 6 kappaletta, jossa on käytetty omaperäisesti samplea.

Fugees – Ready or not

Fugeesin vuonna 1996 julkaistun loisteliaan Ready or Not-hitin keskeinen sample on Enyan syntikkavoittoisesta Boadicea-kappaleesta. Ready or Not:n kertosäe taas perustuu soulyhtye The Delfonicsin 60-luvun hittiin Ready or Not Here I Come (Can’t Hide from Love).

Kiinnostava fakta: Tämä muun muassa Guantanamo Bayhin viittaava raita on Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman lempikappale!

Coolio – Gangsta’s paradise

Coolion vuoden 1995 megahitti Gangsta’s Paradisen melodia noudattaa uskollisesti Stevie Wonderin Pastime Paradise-kappaletta (1976). Yhdysvaltalainen artisti L.V. laulaa kappaleen kertosäkeen Wonderia mukaillen.

M.I.A. – Born Free

Brittiläis-srilankalaisen M.I.A.:n vimmainen ja musiikkivideollaan kohauttanut Born Free (2010) lainaa punkyhtye Suiciden vuoden 1977 Ghost Rider-kappaletta. Tämä omaperäinen kappale poikkeaa tyyliltään M.I.A.:n muusta tuotannosta ja muistuttaa enemmän punk rock-kappaletta kuin perinteistä hip hop-raitaa.

Katso Romain Gavrasin ohjaama Born Free-musiikkivideo Vimeossa.

2Pac feat. Dr.Dre – California Love

Rap-legenda 2Pacin ja Dr. Dren yhteistyö California Love (1995) lainaa osaa Joe Cockerin Woman to Woman-kappaleesta (1972). Roger Troutman laulaa kappaleen kertosäkeen käyttäen talk box-äänenmuuntolaitetta. Kertosäe on lainattu Ronnie Hudson & The Street Peoplen vuonna 1982 julkaistusta West Coast Poplock-kappaleesta, jonka Troutman kirjoitti veljensä Larryn kanssa.

Warren G feat. Nate Dogg – Regulate

Ajaton G-funk-klassikko Regulate samplaa Michael McDonaldin vuoden 1982 I Keep Forgettin’-hittiä. Kappale lainaa osia myös Dr.Dren Let Me Ride (1993) sekä Bob Jamesin Sign of the Times (1981)-kappaleista.

Kiinnostava fakta: Kappaleen lauluosuudet nauhoitettiin Warren G:n mukaan hänen asuntonsa makuuhuoneeseen tehdyn äänitysstudion komerossa!

Jay Z – Hard Knock Life (Ghetto Anthem)

Jay Z:n vuoden 1998 läpimurtohitti lainaa kertosäkeensä Broadway-musikaali Annien It’s the Hard Knock Life-kappaleesta (1977).

Kuuntele Hard Knock Life-kappaleen versio Annie-elokuvasta vuodelta 2014.

Mikäli kiinnostuit lukemaan lisää eri elementtien lainaamisen kulttuurista hip-hopissa, niin lainaa Justin A. Williamsin Rhymin’ and stealin’: musical borrowing in hip-hop Turun pääkirjastosta. Teos on lainattavissa myös e-kirjana.

Saimi Kallio

Lähteet:

Justin A. Williams: Rhymin’ and stealin’: musical borrowing in hip-hop (University of Michigan Press, 2013)

http://www.whosampled.com

http://en.wikipedia.org

http://blogs.telegraph.co.uk/news/tobyharnden/4899687/Top_10_favourite_songs_of_Barack_Obama_and_John_McCain_/

https://www.youtube.com/watch?v=3BVhmvU1e4I&feature=youtu.be

http://www.city.fi/kulttuuri/rytmi+on+se+veturi+sanoo+hip+hop-tuottaja/7706

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Uudelleen julkaistu klassikko: Kingston Wall II

594px-Kingston-Wall-II-cover

Kingston Wallin vuonna 1993 julkaistu kakkoslevy on allekirjoittaneen papereissa debyyttilevyä rakkaampi, vahvempi kokonaisuus. Svart Recordsin vinyylimuotoinen uudelleenjulkaisu tekee levystä jälleen ajankohtaisen. Kingston Wall II:n suurimmat ansiot löytyvät käsittämättömästä intensiivisyydestä ja värikkäästä monipuolisuudesta. Petri Wallin Intia-hekumointi kuuluu albumin jokaiselta viisulta, psykedeelisyys teki tilaa progressiivisuudelle. Vaikka selkeät melodiat ovat hyvin esillä, levy on erityisesti vaikuttava kokonaisuus ja taitavien muusikoiden häkellyttävä musiikkimatka. Wallin Hendrix-skebasta irtoaa transsiin vaivuttavaa orientaali-bluesia ja Sami Kuoppamäen rumputyöskentely on jotain aivan muuta. Ennakkoluulottomuus ja soittamisen voima eivät jää huomaamatta.

Kuten sanottua, levyä ei kannata viipaloida neljän minuutin pikapaloihin. Jos olet ensimmäistä kertaa kyseisen levyn äärellä, varaa riittävästi aikaa ja tyhjennä pääsi ennakkoajatuksista. Kiekon avaava terävä orientalrock We cannot move saa heti seuraavassa viisussa yllättävää taustatukea irlantilaiselta folkmusiikilta, joka naitetaan oriental-fiilisten kaveriksi. Ilmavan raikkaat, tajuntaa laajentava viisukolmikko Could it be so, And it’s all happening sekä Love tonight vetävät kuulijan väkisin transsiin. Varsinkin Love tonight jyystää kuin Led Zeppelin konsanaan ja Walli on ilmiselvä Robert Plant. Shine on me, albumin “se” biisi, soi kauniina ja suorastaan ylevänä. Sakari Kukon saksofoni tuo viisuun jazz-henkistä arvovaltaa. Donna Summer -coveri I feel love on Kingston Wallin tuotetuin tekele mutta sympaattinen ja aikaansa edellä. Nykyään crossover on päivän sana.

Vaikka albumi rönsyilee ja löytää outoja sivupolkuja, Kingston Wall ei eksy omahyväiseen egoiluun tai soolomasturbointiin. Kitara on kuningas mutta riffillä on vahva asema. Walli on (oli) kitarasankari isoilla kirjaimilla. Miehen soitossa on hämmentävää luomisvoimaa mutta siitä huolimatta Wallilla oli taito pysyä olennaisessa. Vaikka välillä hapottaa oikein kunnolla, bändikolonna löytää aina takaisin ilman puuduttavia hapuiluhetkiä.

Svart Recordsin uusiojulkaisun mukana saadaan Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen biisikommentit ja kolmen livebiisin verran bonareita. Kyseessä on ehdoton Suomi-rockin klassikko, joka ansaitsee klassikkostatuksen myös kansainvälisessä vertailussa. Kuten on todettu, “ehkäpä paras tuntematon bändi, josta et ole koskaan kuullut”.

J.Kaunisto

(Arvostelu julkaistu alunperin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Turkulainen Vesa Hannuksela mukana Bluesin Sielunmaisemaa -suurnäyttelyssä Helsingissä

Jo viidettä kertaa järjestetty juurimusiikin festivaali Stompin’ on jälleen viihdyttänyt kansaa Helsingin keskustassa. Tapahtuman pääkonsertti järjestettiin 11.4. Kulttuuriareena Gloriassa.

Stompin’ 2015 -tapahtumaan liittyy myös valokuvanäyttely ”Bluesin sielunmaisemaa”, joka on esilla huhtikuun ajan Helsingin Kulttuurikeskus Caisassa (Mikonkatu 17 C, 1. & 2. krs). Näyttelyssä on lähes 120 kuvaa, joiden kautta luodaan katsaus suomalaiseen blues- ja juurimusiikin harrastustoimintaan kuudella eri vuosikymmenellä. Mukana näyttelyssä on eri teemoin koottua aineistoa mm. seuraavilta ansioituneilta musiikkivalokuvaajilta: Pertti Nurmi, Jarmo Santavuori, Alan Bridger, Rauno Selamaa, Ville Kujala, Seppo Niinikuru, Pasi Rytkönen, Jyrki Kallio, Leif Laaksonen, Risto Vuorimies ja turkulainen Ruisrock-valokuvillaan mainetta kerännyt Vesa Hannuksela.

Vesa Hannuksela ottamat kuvat ovat Ruisrockin satoa vuosilta 1978-1992 – Uriah Heepista Kurt Cobainiin. Jokainen kuvaaja on näyttelyssä edustettuna noin kymmenen kuvan otoksella.

Näyttelyn teosluettelosta käy ilmi vanhimpien otosten olevan 1960-luvun lopulta ja tuoreimmat on ikuistettu kuluvan vuoden maaliskuussa.

Bluesin Sielunmaisemaa -näyttely avoinna 8.4.-29.4. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

Bluesin Sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajat avajaispotretissa (Kuva Maiju Lasola - Finnish Blues Society)

Bluesin Sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajia avajaispotretissa (Kuva Maiju Lasola – Finnish Blues Society)

Risto Vuorimiehen kuvat siistissä rivissä (foto Risto Vuorimies)

Risto Vuorimiehen kuvat siistissä rivissä (foto Risto Vuorimies)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat