Viikon levynä Gramophone-lehden vuoden voittaja – sopraano Véronique Gensin Néère

Néère – Hahn, Duparc, Chausson

 

Gramophone –lehti on tänä vuonna valinnut Véronique Gensin Néère –levyn soololaulumusiikin sarjan voittajalevyksi. Gramophone –palkinnot ovat klassisen musiikin levyteollisuuden oscareita ja niitä pidetään Grammyjen ohella äänitealan arvostetuimpina palkintoina. Véronique Gens on sopraano, joka on aiemmin esittänyt ja levyttänyt paljon barokkimusiikkia. Tällä levyllä hän esittää ranskalaista laulumusiikkia ja häntä säestää pianisti Susan Manoff, jonka fantastista pianismia voi kuula myös esimerkiksi Patricia Petibonin levyllä La Belle Excentrique puhumattakaan hienosta konserttitaltioinnista e.m. sopraanon kanssa. Häkellyttävää suvereniteettia! Molemmat levyt löytyvät Vaski-kirjastojen kokoelmasta.

Viikon levyllä on kolmen ranskalaisen säveltäjän lauluja. Henri Duparcin, Ernest Chaussonin ja Reynaldo Hahnin sävellystuotanto ajoittuu ranskalaisen laulutaiteen kultakaudelle 1800-luvun kolmelle viimeiselle vuosikymmenelle. Säveltäjien elämät kytkeytyvät löyhästi toisiinsa, vaikka he eivät suoranaisesti ikätovereita olleetkaan.  Tälle levylle näiden kolmen säveltäjän tuotannosta on valittu mm. Théophile Gautierin, Leconte de Lislen, Paul Verlainen ja Charles Baudelairen teksteihin sävellettyjä lauluja.

Henri Duparcin maine perustuu erityisesti hänen lauluihinsa, joista monet ovat oikeastaan sinfonisia runoja lauluäänelle. Duparcilla on tärkeä rooli nimenomaan ranskalaisen ”liedin”, mélodien, kehittäjänä.  Esimerkiksi Leconte de Lislen tekstiin sävelletty laulu Phydilé on kaunis unenomainen mestariteos, jonka säveltäjä on omistanut kollegalleen Chaussonille. Laulu on sävyltään melankolinen, kuten Duparcin laulut monesti ovat.

Ernest Chausson oli puolestaan sangen tuottelias säveltäjä, joka tunnetaan laulujensa ohella myös orkesteri- ja näyttämömusiikistaan. Poème de l’amour et de la mer, hänen tunnettu laulusarjansa sopraanolle ja orkesterille, jatkaa tai pikemminkin uudistaa Duparcin orkesterilauluissaan käyttämää lauluperinnettä. Chaussonin laulusarja on kohteliaasti ja vastavuoroisesti omistettu Duparcille. Tälle levylle ei kuitenkaan ole valittu lauluja e.m. laulusarjasta, vaan laulusarjan Sept Mélodies laulut.

Reynaldo Hahn oli oman aikansa monipuolinen kulttuuripersoona. Hän oli säveltäjä, kapellimestari, musiikkikriitikko ja teatterinjohtaja. Hän oli vakituinen vieras tuon ajan pariisilaisissa salongeissa, joissa kokoontui Pariisin kerma ja pienenä kuriositeettina mainittakoon hänen läheinen ystävyytensä kirjailija Marcel Proustin kanssa. Myös Hahn tunnetaan erityisesti lauluistaan. Siinä missä Duparcin laulut ovat melankolisia ja Chaussonin kaihoisia, Hahnin laulut lumoavat kauneudellaan ja eleettömällä tyylikkäällä melodisuudellaan. Hieman haikean kuuloisia ovat tosin monet niistäkin.

Olen aiemminkin lumoutunut Hahnin lauluista ja luultavasti osittain tästä syystä levy sai paikan myös kotihyllystämme. Suosikkini Théophile de Viaun tekstiin sävelletty itkettävän ihana À Chloris, laulu rakastetulle, on myös tällä levyllä.  Laulu on eleetön ja tyylikäs ja, ah, niin kaunis! Le Printemps (Kevät) on puolestaan täynnä iloa: ”Te voilà, rire du Printemps!”,~ oi naurava kevät, olet vihdoinkin täällä! Säestys solisee laulun rinnalla kuin kirkas pieni puro. Lydé, Pholoé, Tyrandis ja levyn nimikappale Néère ovat sävyltään surumielisiä pieniä kappaleita, eleettömiä ja hienoja.

En ihmettele lainkaan levyn saamaa Gramophone –tunnustusta:  Véronique Gens ja Susan Manoff tulkitsevat lauluja tyylikkäästi ja kauniisti. Kyllä, levyn perustunnelma on pääosin haikea ja melankolinen ja monet lauluista ovat hyvinkin pelkistettyjä ja eleettömiä. Levyn tunnelma tarjoaakin rauhoittavan vastapainon tämän päivän isoille näyttäville konserttispektaakkeleille ja kiireiselle elämänmenolle.

Heli Pohjola

Varaa levy Vaski-kirjastoista

 

Heikki Poroilan säveltäjäesittelyssä Šostakovitš – uusi säveltäjähylly Turkuun

Šostakovitš!

 

Dmitri Šostakovitš (1906–1975).

Dmitri Šostakovitš on saanut oman paikan Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyyn. Yksi 1900-luvun venäläisen taidemusiikin mestareista on esillä aiempaa edustavammin. Dmitri Dmitrijevitš Šostakovitš (1906–1975) on viidestoista säveltäjähyllyn saanut taidemusiikin edustaja Turun musiikkikirjastossa. Löydät Šostakovitšin säveltäjähyllyn Turun pääkirjastosta, Vanhan kirjastotalon toisesta kerroksesta.

Säveltäjähyllyn myötä Šostakovitšin  levytykset on helppo löytää saman hyllyn vierekkäisiltä paikoilta, musiikinlajista riippumatta. Yhteen on tuotu yhtä lailla laulumusiikki, oopperat ja elokuva- ja kamarimusiikki kuin sinfoniatkin. Kysy lisää musiikin neuvonnasta. puh. 02 2620 658.

Kokoelma uudistuu yhteistyössä

Valikoimaa on työstetty yhdessä Robert Stormin kanssa. Torstai-iltana 29. lokakuuta Stormin luentosarjan Kolme neuvostoliittolaista säveltäjää aiheena oli Dmitri Šostakovitšin elämä ja musiikki. Musiikin Stagella pidetyn luennon ääreen kokoontui parisenkymmentä taidemusiikin ystävää.

Kokoelmaa on uudistettu esimerkiksi 15 sinfoniaa kattavilla kokonaislevytyksillä, johtajinaan Valeri Gergijev, Mstislav Rostropovitš ja Kirill Kondrašin. Uutta on myös Borodin Quartetin 6CD-boksi Šostakovitšin jousikvartetoista.

Šostakovitš-valikoimaa Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Šostakovitš-hylly avattiin torstaina 29.10.2015.

Šostakovitš on ajankohtainen myös Kansallisoopperassa. Zürichin oopperan tuotanto Nenä esitetään Helsingin oopperassa marras-joulukuussa 2015.

* * *

Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila pohtii Šostakovitšin ydintä.

Rillipäinen arvoitus

Minulla on ollut oma kiihkeä Šostakovitš-vaiheeni, mutta siitä on jo vuosikymmeniä. Se oli aikaa, jolloin hänen musiikkiaan ei ollut saatavana niin kattavasti kuin nykyään, eikä tietenkään CD-muodossa (pitkien sinfonioiden kohdalla asialla on muutakin kuin äänenlaadullista väliä). Olen kuunnellut kaikki 15 sinfoniaa ja 15 jousikvartettoa vinyylilevyiltä. Yritin kuunnella myös vokaalimusiikkia, mutta se ei koskaan kolahtanut soitinmusiikin lailla, eikä kolahda vieläkään.

Ihastuin Šostakovitšin viidennen sinfonian maailmaan, joka tuntui minun makuuni riittävän abstraktilta ja samalla ”klassiselta” sanan yleisluontoisessa mielessä. Säveltäjä eli tuolloin yhteiskunnallisesti ahdistavassa tilanteessa, kun Stalinin kulttuuripeukalo oli kääntynyt alaspäin, eikä maailma muutenkaan ollut luovan rauhan tilassa. Sinfonia osoittautui onnistuneeksi, sillä erilaiset kuulijat löysivät siitä vastauksia täysin vastakkaisiin odotuksiin.

Šostakovitšin sinfoniat ovat kuitenkin ”julkista” musiikkia, joka ei mielestäni heijasta säveltäjän monimutkaista persoonaa erityisen monipuolisesti. Se sisin löytyy – jos on ylipäätään löytyäkseen – Šostakovitšin jousikvartetoista ja muutamista muista kamarimusiikkiteoksista (pianokvintetto op. 57 vuodelta 1940 ja alttoviulusonaatti op. 147 vuodelta 1975). Šostakovitš tarttui jousikvartettoon sävellyslajina varsin myöhään (ensimmäinen syntyi vasta 1938 eli viidennen sinfonian jälkeen), mutta ehti luoda sinfonioiden tapaan 15 teoksen syklin ennen kuolemaansa.

En oikeastaan osaa nimetä varsinaista suosikkia kvartettojen joukosta, koska niiden sävelkieli tai musiikillinen viesti on 36 vuoden aikajänteestä huolimatta jollain tavalla samanlainen. Musiikin ja politiikan tutkijat ovat tunnetusti pyrkineet löytämään Šostakovitšin teoksista loputtomasti Staliniin ja muihin politiikan tason ilmiöihin liittyvää symboliikkaa. En itse halua sanoa, ettei sitäkin voisi olla, mutta itseäni nämä kvartetot ja niiden usein äärimmäisen pelkistetty kieli puhuttelevat juuri siksi, että ne ovat intiimiä, yleisinhimillistä kommunikaatiota tuntemuksille, joihin puhekieli ei riitä.

Šostakovitš oli tietenkin oppinut viestimään rivien välistä, mutta kvartetoissa on mielestäni kysymys syvällisemmästä henkilökohtaisuudesta, johon kulttuuripoliisin käsi ei olisi koskaan

voinutkaan ylettyä. Myös pianoteoksissa Šostakovitš onnistui mielestäni luomaan ajatonta musiikkia. 1950-luvun alussa syntyneet 24 preludia ja fuugaa, op. 87 ovat hieno kokonaisuus, jonka kommunikointi Bachin Das wohltemperierte Klavierin kanssa tarjoaa musiikin historiallisuudesta kiinnostuneille loputtomasti keksittävää. Šostakovitš sävelsi opuksensa aivan tietty solisti eli tuolloin 26-vuotias Tatjana Nikolajeva mielessään. Nikolajeva levytti opuksen 87 tiettävästi kolmeen kertaan. Jokin näistä kannattaa mielestäni valita, kun teokseen tarttuu ensimmäisen kerran.

Šostakovitšin sävellystuotanto on erittäin laaja ja kattaa kaikki länsimaisen taidemusiikin tavanomaiset teoslajit (yhtään sävellystä uruille ei tosin tunneta). Aiemmin lähes tuntematon alue eli elokuvamusiikki on erityisesti 1990-luvulta alkaen avautunut myös kaikille kiinnostuneille. Laajaan tuotantoon mahtuu tietysti paljon vähemmän onnistunutta, eikä Šostakovitšiakaan voi pitää täysin syyttömänä melko yhdentekevän musiikin suoltamiseen, jos joku sellaista tarvitsi. Mutta niitä hienoja löytöjä on toisaalta tarjolla niin paljon, että Šostakovitšin mainitseminen 1900-luvun keskeisten eurooppalaisten säveltäjien joukossa on hyvin perusteltua.

* * *

Joku ehkä ihmettelee tämän pienen kirjoitelman otsikkoa. En kuitenkaan voi mitään sille, että Dmitri Šostakovitš näyttäytyy minulle edelleen arvoituksellisena hahmona, joka tuimana tuijottaa paksusankaisten lasiensa takaa (Googlen kuvahaussa on erikseen ryhmä ”smiling Shostakovich”, johon ei montaa kuvaa ole löytynyt). Minusta hänen musiikkinsa ei anna selkeitä vastauksia, ellei ole varustautunut voimakkailla ennakkoasenteilla (ääri-ilmiöinä Šostakovitšin näkeminen sosialistisen yhteiskunnan tulkkina tai stalinistisen sortopolitiikan nöyryytettynä uhrina). Mikään määrä kuuntelemista ei tunnu avaavan tuota sankasilmälasien pistävää tuijotusta.

Ehkä siinä onkin Šostakovitšin kansainvälisen suosion selitys. Vaikka aatteellisen kiihkoilun harrastajat ovat kieputelleet säveltäjää moniin eri asentoihin, säveltäjän lopullinen lokerointi ei ole onnistunut, vaan hänestä riittää tiristettävää, harrasti sitten jykeviä sinfonioita, intiimiä kamarimusiikkia tai ahdistuksesta kumpuavaa tai makaaberilla huumorilla kauhuun vastaavaa laulumusiikkia. Šostakovitšilta löytyy tätä kaikkea ja vielä paljon muuta. Пожалуйста!

Heikki Poroila

Tuomas Pelttari, toim.

Janne Mertaselta Sibeliuksen pianoteosten kokonaislevytys

Pianisti Janne Mertanen julkaisee Jean Sibeliuksen pianoteosten kokonaislevytyksen 27.11.

Mittava viiden CD-levyn kokoinen julkaisu kantaa nimeä Janne Mertanen – Sibelius Piano Works. Levy sisältää kaikki Sibeliuksen opusnumeroidut pianoteokset. Albumi julkaistaan Sony Musicin klassisella Sony Classical -levymerkillä.

Mertanen tunnetaan erityisesti Chopinin, mutta myös romanttisten ja klassisten pianoteosten tulkkina. Lisäksi hän on levyttänyt mm. Nino Rotan ja Joonas Kokkosen pianoteoksia. Hän kertookin löytäneensä Sibeliuksen musiikin vasta myöhemmässä vaiheessa valitessaan pohjoismaisen säveltäjän teoksen voittamaansa Nyborgin pianokilpailuun Tanskassa vuonna 1992.

”Olikin ehkä hiukan yllättävää, kuinka moni-ilmeistä, karakteereiltään vaihtelevaa, värikästä, sekä toisinaan myös hyvin pianistista musiikkia näistä opusnumeroiduista pianoteoksista löysin. Valtaosa teoksista on miniatyyrejä, sivun tai muutaman mittaisia karakteerikappaleita. Säveltäjän kehityslinjaa voi tämän levysarjan kautta seurata aina varhaisista Impromptuista Op.5, viimeisiin vasta säveltäjän kuoleman jälkeen v. 1972 julkaistuun Viiteen luonnokseen Op.114 saakka”.

Janne Mertanen voitti kansainvälisen Chopin-kilpailun Darmstadtissa vuonna 1992. Kaksi hänen Chopin-levyään on saanut arvostetun ’Grand Prix du Disque Frédéric Chopin’ -palkinnon.

Soiva Metsä – Sibelius-levytykselle kultalevy

Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian ovat kiertäneet ympäri Suomen kouluja puhumassa ja esittämässä Jean Sibeliuksen tuotanota. Ohjelmassaan he kertovat sävellysten lomassa tarinaa Sibeliusten häämatkasta Lieksaan sekä runonlaulun, Kalevalan ja Karjalan vaikutuksesta säveltäjämestarin musiikkiin. Konserttikeskuksen järjestämien Sibelius-koulukonserttien kokonaismäärä tulee olemaan kuluvana vuonna lähes 500.

Koulukonserttien pohjalta syntyi Soiva Metsä -kirja (Lasten keskus ),  jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Katri Kirkkopelto. Osana kirjaa on Jussi Makkosen ja Nazig Azezianin Soiva metsä -levy, jossa kuullaan Sibeliuksen tunnetuimpia teoksia.  Kirjaa + levyä on myyty kultalevyrajaan oikeuttava 10 000 kappalettta. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen klassisen musiikin sello-piano-levy, joka on myynyt kultaa.

Jussi ja Nazig lanseeraavat uuden Soiva metsä -aiheisen multimediakonsertin Savoy-teatterissa 4.10.2015. Konsertin maailmanensi-ilta on New Orleansissa 27.9.2015. Savoy-teatterin konsertti on samalla kultalevykonsertti.

Multimediakonsertin videot on kuvattu Sibeliuksen kotona Ainolassa sekä Pohjois-Karjalassa ja Pielisellä niissä paikoissa, joista Sibelius haki inspiraatiota sävellyksiinsä.

Sellisti Jussi Makkonen on parhaillaan Yhdysvaltain kiertueella yhdessä pianisti Ruusamari Tepon kanssa. Kaksikko soittaa kaikkiaan 12 Sibelius-aiheisessa konsertissa eri puolilla Yhdysvaltoja.

Kari Pohjola sai Musasto-palkinnon 2015

Musasto palkitsi Pohjolan

Vuoden 2015 Musasto-palkinto on myönnetty 24.6. Paimion kirjaston johtaja Kari Pohjolalle. Palkinto myönnetään Pohjolan ansiokkaasta ja laajasta kirjoitustyöstä taidemusiikin saralla. Pohjola on avannut Musastossa monien suurten klassisen musiikin säveltäjien teoksia ja historiaa jo vuodesta 2013 lähtien. Aktiivisuus näkyi kenties konkreettisimmillaan Pohjolan 11-osaisessa suursarjassa Gustav Mahlerin sinfonioista syys-marraskuussa 2014. Kahden kuukauden mittainen Mahler-jatkumo on viisivuotiaan Musaston suurimpia kulttuuritekoja. Kari Pohjola aloitti työn Musastossa jo huhtikuussa 2013, ensimmäisinä aiheinaan 200-vuotisjuhliaan viettäneet Giuseppe Verdi ja Richard Wagner. Kirjoitustyö taidemusiikin parissa jatkui, ja Pohjolan näkemyksellisyydestä tuli olennainen osa Musaston profiilia. Taidemusiikista kirjoitetaan suomalaisessa blogikulttuurissa pienemmällä liekillä kuin populaarimusiikista. Pohjola osoittaa Musastossa sen, että taidemusiikin tuli on voimakas ja sen tulee päästä esiin. Tähän tarkoitukseen Pohjolan inspiroitunut ja helppolukuinen tarinointi sopii erinomaisesti. Pohjolan intohimo musiikkiin välittyy.

Paimion kirjasto tuli mukaan Musasto-työhön 2013

Pohjolan aktiivisuuden myötä Paimion kirjasto lunasti paikkansa neljäntejä Musasto-toimijana, yhdessä Kaarinan, Raision ja Turun kanssa. Paimio liittyi Musastoon marraskuussa 2013. Kari Pohjola: ”Huolimatta kaupungin pienestä koosta (n. 10 500 asukasta) toimii Paimiossa useampi aktiivinen kuoro ja soittoporukka, musiikkiopisto ja tietysti elävän musiikin yhdistys. Jo tämänkin vuoksi pitää Paimion kirjaston olla mukana kirjastojen kokoelmia erinomaisella tavalla avaavassa Musastossa. Ja ehkä oman klassisen musiikin harrastuksenkin kautta voi kantaa pienen kortensa kasvavaan kekoon…”

* * *

Musasto-palkinto jaettiin Paimion kirjastossa 24.6.2015 viidettä kertaa. Musasto-palkinto on tunnustus, joka myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta. Tuomas Pelttari, toim. Kuvat: Juha Kaunisto

Kuunteluryhmä WaGaWa wants you!!!

 

 

Kiinnostaako keskustella vakavasta musiikista vakavasti? Sitten tämä ei taida olla paras paikka…

Uusi klassisen musiikin kuunteluryhmä, Kuunteluryhmä WaGaWa, aloittaa Facebookissa torstaina 23. huhtikuuta.

Miten käy rokkarilta klassinen? Entä miksi kappale jäi pöytälaatikkoon, vaikka säveltäjä kirjoitti nuottiin, että ”bien”? Miksi säveltäjä pyyhkäisi pois 15 minuuttia jo julkaistusta teoksestaan? Mm. näihin kysymyksiin törmätään.

Yhdeksän viikon aikana kuunnellaan verkossa Naxos Music Librarary -verkkopalvelun kautta sävellys viikossa. Kappaleet esittelee Turun pääkirjaston musiikkiosastolla keikkaileva Toni, joka osallistuu myös keskusteluun. Mikäli intoa löytyy, osallistujat voivat ehdottaa kappaleita. Ehdotonta ajallista takarajaa ei siis ole.

Kappaleet kuunnellaan kappaleina, vertaamatta niitä ”suurimpiin teoksiin”. Jaamme fiiliksiä ja kokemuksia, joten musiikintuntemusta ei tarvita.

Kuunteluryhmään voi osallistua kuka tahansa, jolla on Facebook-tili ja kirjastokortti. Jos on itse rekisteröitynyt Naxos Music Libraryyn, korttia ei tarvita. Kuunteluryhmään voi liittyä Musaston Facebookin kautta. Lähetä liittymispyyntösi tästä linkistä  mahdollisimman pian, niin poimimme sinut kyytiin.

Kuulemme mm. Mohammed Fairouzin neljännen sinfonian, ’In the Shadow of No Towers’, joka pohjautuu Art Spiegelmanin samannimiseen sarjakuvakirjaan. Aiheena on 9/11.

 

Uuden musiikin säveltäjälegenda Pierre Boulez 90 vuotta

Boulez, 90

Musiikin on muututtava maailman mukana

Ranskalainen säveltäjä ja kapellimestari Pierre Boulez täyttää 90 vuotta torstaina 26.3.2015. Boulez’n levytyksiä Säveltäjänä Boulez’n tyyli on kaukana perinteisestä duuri-molli -tonaliteettiin perustuvasta musiikista: hänen teoksensa sijoitetetaan suurimmaksi osaksi sarjallisen musiikin otsakkeen alle.

Boulez’n teoksia ei esitetä kovin usein. Kapellimestari Esa-Pekka Salonen arvioi yhden syyn tähän olevan sen, että suurin osa Boulez’n tuotannosta on sävelletty erikokoisille ensembleille, joissa elektroniikkaa on usein mukana ja soittajat on levitetty eri puolille salia. Tämä tekee esityksistä normaalissa sinfoniakontekstissa hankalia ja kalliita.

Boulez’n mukaan musiikki ei ole kuulijalle keino vastaanottaa säveltäjän ajatuksia vaan keino havannoida maailmaa: musiikin tulisi olla kiinteä erottamaton osa olemassaoloa, ei vain ohimenevä esteettinen nautinto.

Boulez’n ensimmäiset sävellykset syntyivät jo 1940-luvulla. 50-luvulla Boulez perusti Ranskassa Domaine Musical –nimisen konserttisarjan ”luodakseen kontaktin oman aikamme säveltäjien ja sellaisen yleisön välille, joka on kiinnostunut oman aikamme kehityksestä”. 60-luvun lopulta lähtien Boulez on keskittynyt kapellimestarinuraansa ja hän on toiminut mm. BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Hän on ollut myös monien arvostettujen produktioiden kapellimestarina: hän johti mm. Wagnerin Ringin vuosina 1976–1980 kuuluisassa maanmiehensä Patric Chéreau’n ohjaamassa produktiossa.

Pierre Boulez’n nimi myös yhdistetään orkesteriin Ensemble InterContemporain. Kyse on Boulez’n vuonna 1976 perustamasta kamariorkesterista, joka järjestää konserttien ohella myös luovia työpajoja opiskelijoille ja esimerkiksi harjoitusohjelmia tuleville esiintyjille, orkesterinjohtajille ja säveltäjille. Arvostettua orkesteria on johtanut myös mm. suomalainen kapellimestari Susanna Mälkki. Nykyinen johtaja Matthias Pintscher konsertoi Helsingissä Musiikkitalossa tällä viikolla.

Heli Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

* * *

Vaski-kirjastojen musiikkitarjontaa – Boulez johtaa

Song of the night Boulez johtaa Wienin filharmonikkoja, bonuslevyllä Boulez’n haastattelu. DG 2010.

Das klagende Lied Mahlerin Das klagende Lied. Boulez johtaa Wienin filharmonikkoja. DG, Unitel 2011.

Pelleas and Melisande Schönbergin Pelleas und Melisande ja alkusoitto Wagnerin ooperasta Tristan und Isolde. Boulez johtaa Gustav Mahler Jugendorcheshteria. DG 2012.

Des Knaben Wunderhorn Mahlerin Des Knaben Wunderhorne. Boulez johtaa Clevelandin orkesteria. DG 2010.

Boulez’n sävellyksiä

Boulez Conducts Boulez – Notations, Stuctures pour deux pianos – livre II & …explosante-fixe… Pierre-Laurent Aimard, Florent Boffard & Ensemble InterContemporain, DG 1995.

Mémoriale – Dérive 1 – Dérive 2 Ensemble Orchestral Contemporain & Daniel Kawka, joht. Naïve, 2011.

Pli selon pli (Portrait de Mallarmé) Christine Schäfer (S), Ensemble Intercontemporain & Pierre Boulez, joht. DG, 2002.

Repons Ensemble Intercontemporain & Pierre Boulez, joht. DG 1998.

Sur Incises – Messagesquisse – Anthèmes 2 Ensemble InterContemporain & Pierre Boulez, joht. DG 2000.

Kari Pohjolan säveltäjäesittelyssä Mendelssohn Bartholdy – uusi säveltäjähylly Turkuun

Mendelssohn!

Mendelssohn Bartholdy on saanut paikan Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyyn. Saksalaista romantiikan ajan säveltäjää juhlistaen Kari Pohjola avaa Musastolle Mendelssohnin musiikkia.

* * *

Turun musiikkikirjastosta löytyy 14 säveltäjähyllyä.

Felix Mendelssohn Bartholdy (1809–1847) on neljästoista säveltäjähyllyn saanut taidemusiikin edustaja Turun musiikkikirjastossa. Järjestelyn myötä uudistettiin äänitevalikoimaa. Löydät Mendelssohn-hyllyn Turun pääkirjastosta, Vanhan kirjastotalon toisesta kerroksesta.

Mendelssohnin musiikkia on saatavana myös verkossa. Taidemusiikkiin erikoistunut striimauspalvelu Naxos Music Library on käytössäsi kirjastokortilla. Tervetuloa taidemusiikin äärelle!

* * *

Naxos Music Library on käytössäsi kirjastokortilla, myös mobiililaitteella.

 

Säveltäjä kuin unelma – Felix Mendelssohn Bartholdy

– Felix Mendelssohn Bartholdyn nimikäytäntöön liittyvä sekaannus aiheutuu perheen uskonnollisen vakaumuksen muutoksesta. Hän syntyi juutalaisperheeseen, mutta pian hänen syntymänsä jälkeen Mendelssohnit omaksuivat luterilaisuuden, ja tämän johdosta he ottivat lisänimen Bartholdy. Säveltäjä itse käytti tätä yhdistelmänimeä aina, joskin tuon ajan yleisö tunsi hänet pikemminkin Felix Mendelssohnina.

Felix Mendelssohn lienee säveltäjänä tunnetuin alkusoitostaan näytelmään Kesäyön unelma. Siitä huolimatta, että tämä eleginen ja ilmavan keijukaismainen musiikillinen kaunotar on nuoren säveltäjän musiikkia, on se Mendelssohnia tyypillisimmillään; kirkasta, helposti sulavaa ja tasapainoista ja turhaa pateettisuutta kaihtavaa. Voisi melkein sanoa kyseisen musiikin kuvaavan säveltäjää itseään.

Mendelssohn syntyi Hampurissa varakkaaseen perheeseen, jossa hänelle annettiin monipuolinen yleissivistävä kasvatus. Perhe muutti 1811 Berliiniin, missä heidän kodistaan muodostui paikallisen seurapiirin keskus. Kodista ja sen ympärille muodostuneesta tuttavapiiristä kasvoi vähitellen musiikillinen areena, jossa Felix ja hänen Fanny-sisarensa pääsivät harjoittamaan musiikillisia lahjojaan. Felix ja häntä kolme vuotta vanhempi Fanny-sisar olivat musiikillisia ihmelapsia, joiden lahjakkuutta heidän vanhempansa osasivat arvostaa. Jälkipolvet tuntevat Felix Mendelssohnin säveltäjänä, mutta omana aikanaan hän oli hyvin arvostettu myös pianistina ja orkesterinjohtajana. Hänen musiikilleen ja musiikillisille kyvyilleen riitti kysyntää, ja niin hänestä kasvoi todellinen kosmopoliitti, joka tunsi henkilökohtaisesti niin Johann Wolfgang von Goethen kuin silloisen Englannin kuningattaren Viktoriankin. Mendelssohnilla oli osuutensa myös Bachin tunnetuksi tekemisessä, sillä hän johti Matteus-passion ensimmäisen säveltäjän kuoleman jälkeisen esityksen vuonna 1829.

Mendelssohnin musiikista saa hyvän käsityksen kuuntelemalla hänen sinfonioitaan ja hänen näyttämöteoksiin kirjoittamiaan alkusoittoja. Aika ajoin hänen musiikkiaan on vaikea tunnistaa; kokeilkaa esimerkiksi Ruy Blas – alkusoittoa. Jos ei tiedä sen olevan Mendelssohnia, alkaa väkisinkin käydä mielessään läpi italialaisia 1800-luvun oopperasäveltäjiä: kuka heistä on säveltänyt tämän? Sinfonioita hän kirjoitti viisi, joista tunnetuimmat lienevät kolmas (lisänimeltään ”skottilainen”) ja neljäs (lisänimeltään ”italialainen”). Mutta myös toinen ja viides sinfonia kuuluvat orkesterien kantaohjelmistoon.

Mendelssohnin muista sävellyksistä erityisen tunnettu on hänen sydämeenkäyvän kaunis viulukonserttonsa. Kaksi pianokonserttoa puolestaan ovat melkeinpä räjähdyksenomaisia lyhyitä energialatauksia. Kamarimusiikkituotannosta ehdottomasti tutustumisen arvoisia ovat kauniit pianotriot. Ja kuin kauniina koristeena kakun päällä on pianomusiikkiteos ”Lieder ohne Worte”. Se on kokoelma lyhyitä mietteliäitä pianokappaleita, eräänlaisia musiikillisia aforismeja. Sillä – Richard Wagneria vapaasti mukaillen – ”musiikilla voi ilmaista asioita, joiden kertomiseen sanat eivät riitä…”

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Das Lied von der Erde – Maan laulu Kari Pohjolan mukaan

Hyvästejä, luopumista

Kari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, reilun kahden kuukauden aikana. Vielä ennen kymmenennen sinfonian kuvailua Pohjola kertoo teoksesta Das Lied von der Erde. Voit lukea kirjoitussarjan aiempia osia täältä.

Säveltäjähylly Gustav Mahlerille

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahler –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa X

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

– Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

– Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Kirjoitussarjassa käyttämäni lähteet:

Murtomäki, Veijo: Romantiikan orkesterimusiikki saksalaisella alueella – Gustav Mahler (artikkeli Sibelius-Akatemian musiikinhistorian tietokannassa)

Fischer, Jens Malte: Gustav Mahler (2011)

Blaukopf, Kurt & Blaukopf, Herta: Mahler – his life, work and world (1991)

Gustav Mahler: Letters to his wife (2004); edited by Henry Louis de La Grange and Günther Weiss

Das Lied von der Erde

Kuunneltu levytys: Philharmonia Orchestra, joht. Otto Klemperer; Christa Ludwig (mezzo-soprano), Fritz Wunderlich (tenor).

Tarkastellessamme seuraavassa Das Lied von der Erde- teosta (”Maan laulu”) tarkoittaa se paluuta yhdeksättä sinfoniaa edeltäneeseen aikaan Mahlereiden elämässä (Gustav sävelsi yhdeksännen sinfonian kesällä 1909). Edellisessä kirjoituksessa kerrotut tapahtumat touko- ja heinäkuussa 1907 (irtisanoutuminen Wienin valtionoopperasta, tyttären kuolema ja Gustavilla diagnosoitu sydänsairaus) värittävät vahvasti ”Maan laulun” sisältöä. Mahler sävelsi sen perheen uudessa kesäpaikassa Toblachissa kesän 1908 aikana. Mahler ei halunnut kutsua teosta yhdeksänneksi sinfoniakseen — syynä taikausko yhdeksänsien sinfonioiden kiroukseen Beethovenin jälkeen(?) — ja niin hän kutsui sitä ”sinfoniaksi tenori- ja alttoäänille ja orkesterille”.

”Maan laulu” perustuu 1907 saksaksi ilmestyneeseen kiinalaisten runojen kokoelmaan (Hans Bethge: Die chinesische Flöte). Mahlerin säveltämien runojen aihepiiri liikkuu olemassaolon katoavaisuuden ja kaiken turhuuden ympärillä. Toki mukana on myös hänelle niin tärkeä rakkaus luontoa kohtaan. ”Maan laulu” koostuu kuudesta laulusta. Teoskokonaisuuden aloittaa ”juomalaulu maan kurjuudesta”, sitä seuraavat laulut ”yksinäisestä syksyssä” ja ”nuoruudesta”, minkä jälkeen lauletaan ”kauneudesta” ja ”juopuneesta keväässä”. Sarjan päättää laulu ”jäähyväiset”, joka on sarjan sinfoninen finaali. Mahler ei itse saanut kuulla valmista teostaan, sillä se kantaesitettiin Münchenissä marraskuussa 1911, noin puoli vuotta hänen kuolemansa jälkeen.     

Ensimmäinen osa: Das Trinklied von Jammer der Erde (Juomalaulu maan murheesta)

Teos alkaa tenorin esittämällä juomalaululla. Mistään perinteisestä oopperajuomalaulusta ei alkuunkaan ole kysymys, vaan hyväntuulisesta laulusta, jonka pääsisältönä on elämän katoavaisuuden toteaminen. Ollaan kapakan pöydän ääressä, jossa iloinen nousuhumalikko puhkeaa laulamaan — surua ilon keskellä. Musiikki on paikoin innostunutta, välillä haikean surumielistä ja ajoittain ylenpalttisen toiveikastakin. Kolmesti toistettava lausahdus ”Outo on elämä, ja kuolema” määrittelee myös musiikillista ilmaisua, sillä sen sävyt vaihtelevat äärilaidasta toiseen.

Toinen osa: Der Einsame im Herbst (Yksinäinen syksyllä)

Toisen osan laulaa matala naisääni. Kysymyksessä on surullinen teksti siitä, mitä syksy saa aikaan luonnossa, ja mitä syksy tarkoittaa ihmisen sydämessä; kun kaikki on lakastunut, ja ihminen kaipaa lepoa ja virkistystä. Musiikki loihtii aluksi tekstissä mainitun syysusvan kuulijan ympärille, ja hyvin kamarimusiikillinen sointi luo haurauden ja yksinäisyyden tuntoja. Tunnelma muuttuu hetkellisesti toiveikkaaksi laulettaessa uskollisesta lepopaikasta, mutta toiveikkuus muuttuu lopussa epätoivoksi.

Kolmas osa: Von der Jugend (Nuoruudesta)

Tenorin laulama kolmas osa on teoksen valoisin. Se suorastaan kuplii hyvää tuulta kertoessaan ystävysten onnellisesta hetkestä lammen keskellä pienessä paviljongissa. Musiikissa tapahtuu hieno käänne, kun tekstissä kuvattu tilanne muuttuu lammen kuvastamana peilikuvakseen. Lopuksi kuitenkin palataan alun oikeaan, ei peilin vääristämään, tunnelmaan.

Neljäs osa: Von der Schönheit (Kauneudesta)

Seuraavaksi matala naisääni laulaa joen rannalla lootuksenkukkia poimivista tytöistä, joille musiikki luo kauniin idyllisen tunnelman, jossa ”päivänkehrä kultaa heidän hahmonsa”. On melkein mahdollista aavistaa lootuksenkukkien tuoksu musiikissa. Musiikin tunnelma muuttuu railakkaaksi komeiden poikien ilmestyessä ratsuillaan paikalle. Tekstin kuvaama hevosen vauhko laukka soi lyhyenä marssimaisena jaksona musiikissa ja talloo samalla kaiken hehkeän alleen. Osa päättyy viettelevään musiikkiin tytöistä kauneimman kaihotessa pojan perään.

Viides osa: Der Trunkene im Frühling (Juopunut keväässä)

Juopunut keväässä ei ole juopunut keväästä, vaan juomamaljojen tyhjentämisestä. Tenori esittää vastustamattoman hyväntuulisen laulun, jossa juodaan tositarkoituksella alkavasta keväästä huolimatta. Millään muulla kuin juomisella ei tekstin mukaan ole väliä; musiikin kertoessa kuitenkin hieman toisenlaista tarinaa.

Kuudes osa: Der Abschied (Hyvästijättö)

Raskas surumielisyys avaa viimeisen osan auringon painuessa vuorten taakse. Musiikki muistuttaa Mahlerin aiempien sinfonioiden adagio-osista. Maailma nukahtaa ympärillä, musiikki saattaa luonnon lepäämään ja ihmiset uneksivat nuoruusajan onnesta musiikin säestäessä toiveikkaasti. Tunnelma viilenee hetkeksi, kun käy ilmi, että kysymyksessä on ystävän hyvästeleminen. Ystävän odotuksessa soi aluksi kaipuu ja luonnon kauneuden ihailu, vähitellen musiikki muuttuu yhä surumielisemmäksi ja kohtalokkaammaksi. Ystävän saapuessa musiikki lähes seisahtuu, ja tekstissä todetaan, että ”ystävä, minulle ei maailmassa onni ollut suopea”. Musiikissa soi uudelleen lyhyt muistuma Mahlerin aiemmista teoksista, tekstissä puhutaan synnyinseudusta ja rakkaan maan heräämisestä kevääseen. Jouset soivat kaipuuta ja musiikki vaimenee vähitellen laulajan toistaessa yhä uudelleen sanaa ”iäti”. Musiikki ei lopu, se jää soimaan yhä vaimeammin ja vaimeammin ja vaimeammin…    

Erilaisten hyvästien jättäminen ja menettäminen määrittelevät ”Maan laulua”. Sävellettyjen runojen teksti ohjaa teoksen tulkintaa, totta kai, mutta musiikin sävyt ovat myös hyvin paljastavia. Välillä musiikillinen tunnelma on täysin yhtä tekstin kanssa ja välillä musiikki asettaa tekstin tarkkaan läpivalaisuun. Sillä Mahlerin kaltaiselle ihmiselle ”ei mitään väliä – asenne” on uskoakseni ollut täysin tuntematon – jopa pahimman epäuskon keskellä.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahlerin yhdeksäs sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Elämästä irtaantumista

Kari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, reilun kahden kuukauden aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt yhdeksänteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa IX

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

– Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

– Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Kirjoitussarjassa käyttämäni lähteet:

Murtomäki, Veijo: Romantiikan orkesterimusiikki saksalaisella alueella – Gustav Mahler (artikkeli Sibelius-Akatemian musiikinhistorian tietokannassa, http://muhi.siba.fi/xwiki/bin/view/Muhi/WebHome)

Fischer, Jens Malte: Gustav Mahler (2011)

Blaukopf, Kurt & Blaukopf, Herta: Mahler – his life, work and world (1991)

Gustav Mahler: Letters to his wife (2004); edited by Henry Louis de La Grange and Günther Weiss

Sinfonia nro 9

Kuunneltu levytys: Berliner Philharmoniker, joht. Herbert von Karajan

Kahden onnellisesti — ja suurelta osin sävellystyön merkeissä — vietetyn ”kesäloman” jälkeen vuoden 1907 kesä muuttui Mahlereiden perheessä heinäkuussa katastrofiksi. Jo toukokuussa Mahler julkisti eroavansa Wienin hovioopperan johdosta. Työilmapiiri oli käynyt mahdottomaksi sietää; juutalainen syntyperä kelpasi perusteeksi erilaisille syytöksille, eikä Mahlerin erittäin kova vaatimustaso ollut läheskään aina soittajille mieleen. Lisäksi jatkuvat matkat erityisesti omien sävellysten esittämiseksi ympäri Eurooppaa ja siitä aiheutuneet poissaolot aiheuttivat katkeruutta Wienin musiikkipiireissä. Kaiken tämän lisäksi perheen vanhempi tytär, Maria, menehtyi heinäkuussa tulirokon jälkitautiin ja Mahlerilla itsellään todettiin parantumattomaksi osoittautuva sydänsairaus. Mahlereiden elämä sinkoutui normaaleilta raiteiltaan, eikä Maierniggin kesäparatiisiin ollut paluuta tulevina vuosina. Alma onnistui hankkimaan seuraavaksi kesäksi, 1908, uuden kesäpaikan Etelä-Tirolin Toblachista, ja Mahler sävelsi siellä yhdeksännen sinfoniansa. Kapellimestarin työt jatkuivat Wienin jälkeen pääosin New Yorkissa, jonka Metropolitan-oopperassa Mahler debytoi tammikuussa 1908.

Yhdeksättä sinfoniaa pidetään elämästä irtaantumisen kuvauksena. Kolmannen sinfonian tematiikkaa mukaillen on sanottu teoksen vastaavan kysymykseen: ”Mitä kuolema minulle kertoo?” Sinfonia on neliosainen, sen musiikki on pohdiskelevaa ja fragmentaarista, yllättävien ja tuttujen Mahler-elementtien vuorottelua. Se alkaa ja päättyy hitaisiin osiin, ja niiden keskellä on kaksi nopeammin soitettavaa osaa, tanssi ja rondo-burleski.

Partituurin ensijulkaisussa oli näkyvissä Mahlerin kirjallisia huudahduksia: ”Oi nuoruusaika! Kadonnut! Oi rakkaus! Haihtunut! Jää hyvin, jää hyvin!” (Lainaus Veijo Murtomäen tekstistä). Kapellimestari Willem Mengelberg, Mahlerin aikalainen ja hänen ystävänsä, konstruoi sinfonian luonnoksista ja käsikirjoituksista ohjelman yhdeksänteen sinfoniaan. Sen mukaan ensimmäinen osa liittyy jäähyväisiin, toinen osa on kuolemantanssi, kolmas hirsipuuhuumoria ja viimeisessä Mahlerin sielu laulaa hyvästit maailmalle. Sinfonia sai kantaesityksensä Wienissä kesäkuussa 1912, runsas vuosi Gustav Mahlerin kuoleman jälkeen.

Ensimmäinen osa

Sinfonia käynnistyy pumpulisen pehmeästi, kuin unesta heräävä ympäröivää maailmaa ihmettelemässä. Onnellinen ihmettely saa uhkaavia sävyjä rinnalleen, mutta rauha palaa vielä musiikkiin. Ajoittain alun pehmeys vääntyy nopeiksi kouristuksenomaisiksi musiikillisiksi iskuiksi, joiden jälkeen herkistytään uudelleen. Vähitellen musiikin valtaavat yhä tummemmat sävyt. Ihmettelyn sijaan musiikki alkaa kuvastaa haikeaa kaipuuta ja siihen liittyvää tuskaa, ja musiikissa kuullaan kohtalon karmaisevat iskutkin. Sitä seuraa rauhallisesti tunnelmoiva ja onnellissävyinen lyhyt marssi, joka nopeasti muuttuu huomattavan dramaattiseksi. Musiikki rauhoittuu uudelleen haikeasti soivaksi huiluksi, josta se kasvaa ensin raastavaksi elämäntunteeksi ja haihtuu sen jälkeen tyhjyyteen.

Toinen osa

Toinen osa on maalaistanssi, jonka esitysmerkinnässä se kehotetaan soittamaan kömpelösti ja karkeasti. Kysymyksessä lienee näin ollen jonkinasteinen parodia mahdollisesti Mahlerin ajan populaarimusiikista. Musiikissa vuorottelevat hitaat ja nopeat tanssit ja se kuulostaa lähes koko kestonsa ajan joltakin muulta kuin omalta itseltään, tanssilta. Sen rytmiikka on vaikeasti tanssittavaa, se ei pysy missään vaiheessa kunnolla kuosissaan, vaan ikään kuin pakenee omaa tanssillisuuttaan. Perussävyltään musiikki pyrkii olemaan hilpeää, mutta se ei ole tällä kertaa mahdollista. Richard Straussin samoihin aikoihin säveltämän Ruusuritari-oopperan majatalokohtauksen musiikissa on jotakin samanhenkistä.

Kolmas osa

Kolmannen osan rondo-burleski soi kuin vääristyneenä ilona, edellisen osan maalaistanssin tapaan jonakin muuna kuin omana itsenään. Burleski tarkoittaa liioittelevan hullunkurista, ja rondo musiikissa toistuvaa teemaa ja toistuvan teeman välissä olevia erilaisia jaksoja. Osa alkaa tunnistettavalla teemalla, jota myös toistetaan, mutta Mahler katsoo tällä musiikilla jo niin kauas eteenpäin, että tämän on täytynyt kuulostaa lähes epätodelliselta 1900-luvun alussa. Verdin viimeisessä oopperassa ”Falstaff” lauletaan iloisesti koko maailman olevan vitsi, ja Mahlerkin voisi sanoa tässä samaa, mutta siihen musiikissa on liikaa kitkerää pippuria. Musiikissa on toivoa ja hyväntuulisuutta, mutta ne joutuvat yhä uudelleen parodian kohteeksi.

Neljäs osa

Viimeisen osan ylevä kauneus hiljentää äärelleen. Se on Mahlerin huumaavien hitaiden osien sarjassa kenties se kaikkein kirkkain helmi. Jos kysymyksessä ovat musiikilliset hyvästit maailmalle, ovat ne äärettömän koskettavat ja armahtavat, ja täysin vailla katkeruutta. Musiikissa kuultava ihmiselämän hidas hiipuminen on osa luonnon kiertokulkua, ja parhaassa tapauksessa ihminen onnistuu jättämään itsestään jotakin seuraajiensa iloksi. Kahdeksannen sinfonian koko maailmankaikkeuden soiminen on yhdeksännessä kääntynyt toisinpäin: nyt äänessä on yhden yksilön sisäinen avaruus meidän kaikkien kuultavana. Yhdeksäs sinfonia on nähty Mahlerin omina jäähyväisinä maailmalle vaikka hän eli vielä kolmisen vuotta sinfonian valmistuttua. Yhtä hyvin sinfoniassa kuultavat(?) jäähyväiset voivat soida sille maailmalle, jonka Mahler aiemmin tunsi ja jossa hän eli, mutta jota ei sävellystyön aikana enää ollut olemassa; erityisesti henkilökohtaisesti koettujen takaiskujen jälkeen. Mennyt ei koskaan palaa…

Aiemmista sinfonioista tutun, hyvin erilaisten ainesten yhdistämisen, on Mahler vienyt yhdeksännessä sinfoniassaan kaikkein pisimmälle, ehkä viimeistä osaa lukuun ottamatta. Kirjallisuudessa ja kuvataiteissa todellisuuden havainnointi ja sen kuvaaminen olivat jo menossa/menneet uuteen, fragmentaarisuutta ja sirpaleisuutta suosivaan suuntaan, ja siihen viitekehykseen Mahlerin musiikki istuu luontevasti.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.