Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2012

Musaston iltasoitto alkaa

Musaston iltasoitto alkaa Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla (Linnankatu 2). Joka torstai-ilta klo 18-20 Musasto soittaa musiikkia eri teemoista kirjaston kokoelmista. Levyjä voi toki myös lainata.

to 31.5. Soul

to 7.6. Laulaja-lauluntekijät

to 14.6. Meditaatiomusiikkia

to 21.6.  Juhannustanssilavamusiikkia


Jätä kommentti

Kategoria(t): Tapahtumat

Eppujen Mutalasta Suomen ensimmäinen PureAudio -julkaisu

Eppujen Mutala-albumi julkaistaan parhaalla mahdollisella äänellä – PureAudio Blu-ray -levynä.

Akun Tehtaalla toimiva TomFloor Production on aloittanut PureAudio Blu-ray -levyjen autoroinnin ja tuottaa niitä artisteille ja levy-yhtiöille. Suomen ensimmäisenä PureAudio-julkaisuna ilmestyy keskiviikkona 20.6.12 Eppu Normaalin viime vuoden lopulla julkaistu Mutala.

Levyllä on stereomiksauksen lisäksi albumin surround-miksaus (5.1), joka antaa kotiteatterissa kuulijalle kokemuksen, jossa kuulija voi todella kokea olevansa mukana yhtyeen musisoinnin keskipisteessä.

– Kyseessä on niinkin vanhanaikainen ajatus kuin äänilevy. Mukaan ei ole sotkettu mitään livetwittereitä, somea tai muuta musiikin kuuntelemisesta harhauttavaa informaatiota, toteaa TomFloor Productionin Tomi Pietilä.

Pelkästään stereoversio on tekniseltä laadultaan yli kahdeksankertainen CD:hen verrattuna. Sen lisäksi levyllä on surround-miksaus, originaalista studiomasterista konvertoidut CD-, mp3-tiedostot sekä verkkotoistimia varten korkearesoluutioiset wav-tiedostot.

– Levyllä yhdistyvät CD:n helppokäyttöisyys ja korkea resoluutio. Levyn kuuntelemiseksi ei tarvitse avata mitään kotiteatteriin kytkettyä näyttöä, riittää että painaa ”play”-nappia ja kuuntelee musiikkia, sanoo Pietilä.

Tomi Pietilä esittelee formaatin Tampereen Metso-kirjaston Pietilä-salissa tiistaina 5.6. klo 16-19. Samana päivänä on mahdollisuus ennakkokuunnella Eppu Normaalin ”Mutala” -Blu-ray -versiota ja testata formaattia.

– Masterin koko on noin 45Gt (Mutala 2 CD = 2 kertaa n.700Mt), joten siinä riittää piraatilla imuroimista ja jakamista. Ihmiset ovat kuitenkin sen verran mukavuudenhaluisia, että uskoisin monen mieluummin ostavan levyn ja kuuntelevan musiikkia sen sijaan, että lataisivat tuota bittimäärää viisi päivää ja miettisivät, millä sitä voisi kuunnella.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset

Raision kirjaston kesän klassikkobändi – The Byrds

Eräs kaikkien aikojen merkittävimmistä amerikkalaisista rockyhtyeistä on kesällä 1965 Mr. Tambourine Man –singlellään listaykköseksi Yhdysvalloissa ja Englannissa noussut The Byrds. Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Roger McGuinn (laulu, kitara), Gene Clark (laulu, kitara), David Crosby (laulu, kitara), Chris Hillman (laulu, basso) ja Michael Clarke (rummut). Byrdsien seuraava single oli Mr. Tambourine Manin tavoin sähköistetty versio Bob Dylanin sävellyksestä All I Really Want To Do, mutta varsinainen täysosuma oli yhtyeen kolmas single, Pete Seegerin sävellys Turn! Turn! Turn!, joka nousi Yhdysvaltojen listan kärkeen joulukuussa 1965. Singlemenestykset, kaksi ensimmäistä albumia ja laajat konserttikiertueet synnyttivät täysimittaisen byrdmanian. Ei ihme, että yhtyettä mainostettiin Amerikan vastauksena Beatleseille. Byrdsien luomaa tyyliä alettiin kutsua folk-rockiksi ja yhtyeelle oli tunnusomaista McGuinnin 12-kielisen Rickenbacker-kitaran helisevä soundi. Heidän esimerkkinsä innoittamina seurasivat muun muassa Buffalo Springfield, The Turtles, The Mamas & The Papas sekä niin ikään sähköiset soittimet käyttöönsä ottaneet Bob Dylan ja Simon & Garfunkel.

Byrdsit eivät kuitenkaan halunneet jäädä  luomaansa folk-rockiin. Uudesta sähköistyneestä tyylistään bändin jäsenet käyttivät nimitystä space-rock. Maaliskuussa 1966 ilmestyi yhtyeen järjestyksessä kuudes single. McGuinnin, Crosbyn ja Clarkin säveltämä Eight Miles High olisi epäilemättä ollut seuraava ykköshitti, ellei se olisi joutunut eri puolilla Yhdysvaltoja soittokieltoon. Sanan `high´ epäiltiin nimittäin viittaavan LSD-trippiin, eivätkä tilannetta korjanneet McGuinnin vakuuttelut siitä, että laulu kertoi yhtyeen lentomatkasta Englantiin. Tämän myötä Byrdsien ura listabändinä oli ohi, vaikka he julkaisivat Eight Miles High´n jälkeen lukuisia upeita singlejä.

Yhtyeen historiassa alkoi uusi vaihe, kun se alkoi keskittyä albumikokonaisuuksiin. Vuosina 1966-68 ilmestyivät klassikkoalbumit Fifth Dimension, Younger Than Yesterday ja The Notorious Byrd Brothers. Ne osoittivat Byrdsien olleen pioneereja paitsi folk-rockin myös psykedelian saralla. Ihmeellistä on, että yhtye teki upeita rockteoksia huolimatta sisäisistä ristiriidoista. Esimerkiksi David Crosby erosi yhtyeestä kesken The Notorious Byrd Brothers –levyn tekoa. Byrdsien kuudetta albumia kesällä 1967 ilmestynyttä Sweetheart Of The Rodeo oli tekemässä enää kaksi alkuperäisjäsentä Roger McGuinn ja Chris Hillman. Yhtyeeseen liittyneen Gram Parsonsin vaikutusta oli, että folkia ja rockia ensimmäisenä yhdistellyt Byrds oli nyt ensimmäisenä yhdistämässä countrya ja rockia luoden uuden tyylisuunnan country-rockin. Byrdsien jalanjälkiä seurasivat pian sellaiset yhtyeet kuin The Flying Burrito Brothers, Nitty Gritty Dirt Band ja ennen muuta The Eagles.

Kaiken kaikkiaan Byrds julkaisi kaksitoista albumia ennen hajoamistaan vuonna 1973. Sittemmin yhtyeen jäsenet ovat tehneet musiikkia omilla tahoillaan. Byrdsien johtohahmon Roger McGuinnin soolouran huippu on ollut vuonna 1991 ilmestynyt erinomainen Back From Rio –levy, jolla olivat mukana muun muassa David Crosby, Chris Hillman, Elvis Costello sekä eritoten kovana Byrds-fanina tunnettu Tom Petty. Byrdsien musiikin vaikutus onkin ollut ilmeinen Tom Petty & The Heartbreakerseille. Samaten REM on ollut paljossa velkaa Byrdseille. Hienon uran rockmuusikkona tehnyt Roger McGuinn täyttää 13. heinäkuuta 70 vuotta.

Altti Koivisto

(Vitriinäyttely Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla kesä-heinäkuussa 2012)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Viikon levy: Ewert and The Two Dragons – Good Man Down

 

Virolaisen indie-musiikin viime aikojen ehkä puhutuin nimi on ollut Ewert and The Two Dragons. Yhtye on keikkaillut Suomessakin jo melko paljon, ja alkavana kesänä on tiedossa festarikeikat ainakin Ruisrockissa ja Provinssissa. Ewert and The Two Dragons on ollut aktiivinen vuodesta 2009 alkaen, jolloin julkaistiin debyyttialbumi The Hills Behind the Hills. Vokalisti-kosketinsoittaja Ewert Sundjan lisäksi yhtyeessä on nimestään huolimatta kolme muuta jäsentä. Toinen albumi Good Man Down, josta nyt kerrotaan tarkemmin, julkaistiin viime vuonna. Tämä levy nosti yhtyeen tunnetuksi myös muualla kuin kotimaassaan.

(In the End) There’s Only Love esittelee bändin tyylin melko hyvin levyn alussa. Folkahtavaa indie rockia herkänkauniilla melodioilla ja miellyttävän kuuloisesti soitettuna. Kappaleet eivät pääasiassa ole hirveän mutkikkaita, mutta pieniä progevivahteitakin on. Seuraavana kuultava Good Man Down on itselläni ollut viime aikoina todellisessa voimasoitossa, hienoja harmonioita sisältävä kappale tarttuu päähän todella helposti. Eipä ihme, että biisi on kerännyt yhtyeen kotimaassa palkintojakin. Jolene ei puolestaan ole Dolly Parton-coveri, vaan kertoo kyseisen kappaleen tarinan vähän toisesta näkökulmasta, kauniin sävellyksen kera.

Levyn alkupuolen singlekappaleiden lisäksi myös lopusta löytyy hienouksia. Road to the Hill on myös varsin tarttuva, pianon sävyttämä biisi. You Had Me at Hello lopettaa levyn kiireettömästi rauhallisiin ja vähäeleisiin tunnelmiin. Huonoja kappaleita ei kokonaisuudesta löydy.

Vaikka Ewert and The Two Dragonsia on nostettu esiin musiikkilehdissä ja blogeissa viime vuoden puolella jo hyvin paljon, päätin valita Good Man Downin viikon levyksi kuitenkin tässä vaiheessa. Kesän festarit kun ovat tulossa, ja mikäli yhtyeeseen ei ollut vielä sattunut tutustumaan, tämä levy on hyvä kuunnella ennen tulevia keikkoja. Lisäksi olen itse kuunnellut albumia tämän vuoden alkupuolella paljon, joten kirjoittaminen siitä oli siksikin ajankohtaista.

Good Man Down on varattavissa Vaskista

Tuomas Aitonurmi

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Musiikkia Etelä-Afrikasta

Musaston DJ:t soittavat musiikkia Etelä-Afrikasta perjantaina 25.5. Turun pääkirjaston Café Siriuksessa Kartalla!?-kirjastoklubilla, jonka aiheena on Etelä-Afrikka.

Mama Africa

Perjantaina 25.5. klo 18–21, Pääkirjasto, Café Sirius (Linnankatu 2)

Ohjelmassa muun muassa:

  • klo 18 Mama Africa –elokuva
  • klo 19.30 Musaston DJ:t
  • Afrikkalaiseen musiikkiin ja taiteeseen liittyvää aineistoa
  • Myynnissä afrikkalaisia herkkuja

Mama Africa on Mika Kaurismäen dokumenttielokuva poikkeuksellisen lahjakkaasta ja karismaattisesta eteläafrikkalaisesta laulajasta Miriam Makebasta (1932–2008), joka kiersi maailmaa vastustaen rasismia ja puolustaen tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

Musiikkia Etelä-Afrikasta Vaski-kirjastojen kokoelmista

78.897 AFR   zul   CD-levy

AFRICA today! Best of contemporary Zulu folk music. – West Sussex : ARC MusicProductions, p2000.

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

populaarimusiikki : kansanmusiikki : zulut

 

78.8917 FAS   mul   CD-levy

FASSIE, Brenda (esitt.)

African classics. Sheer Sound, p2009.

MUS  popmusiikki : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka

 

78.4828 AFR   und   CD-levy

AFRICAN renaissance. Music from the South African Broadcasting Corporationarchives.  South African Broadcasting Corporation ; London : Eagle Records.

Äänitykset Etelä-Afrikan radioyhtiön (SABC) paikallisten heimoradioasemienkantanauhoista ja levyistä.

Vol. 10 : Ngoma & indigenous instruments. – p2001. Sis. 20 kappaletta ngoma-heimon tanssimusiikkia (CD 1) sekä 20 kappalettaperinteisiä soittimia sisältävää musiikkia (CD 2)

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.4828 AFR   mul   CD-levy

AFRICAN renaissance: music from the South African Broadcasting Corporationarchives. – South African Broadcasting Corporation ; London : Eagle Records.

Äänitykset Etelä-Afrikan radioyhtiön (SABC) paikallisten heimoradioasemienkantanauhoista ja levytyksistä

Vol. 6 : Tsonga & Maskanda. – p2001.

Sis. 20 kappaletta tsonga-musiikkia (CD 1) ja 19 kappaletta maskanda-musiikkia (CD2)

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.4828 AFR   und   CD-levy

AFRICAN renaissance: music from the South African Broadcasting Corporationarchives. – South African Broadcasting Corporation ; London : Eagle Records.

Äänitykset v. 1959-1994 Etelä-Afrikan radioyhtiön (SABC) paikallisten heimoradioasemien kantanauhoista ja levyistä

Vol. 2 : Venda. – p2000. 42 kappaletta venda-heimon musiikkia

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8911 BLK   engund   CD-levy

BLK JKS (esitt.)

After robots. Secretly Canadian, p2009. Esitys: BLK JKS: Lindani Buthelezi (g, voc), Molefi Makananise (b, voc), Mpumi Mcata (g,voc), Tshepang Ramoba (dr, voc)

MUS  rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

indie rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

78.4828 ANC   mul   CD-levy

ANCIENT civilisations of Southern Africa . East Grinstead : ARC Music Productions,p2005.

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8922 IBR   CD-levy

IBRAHIM, Abdullah (esitt.)

Banyana. Munich : Enja Records, c1987.

Julkaistu alun perin v. 1976. –

Esitys: Abdullah Ibrahim (p, ss), Cecil McBee (b), Roy Brooks (dr).

MUS  jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1970-luku

piano : jazz

jazz : Yhdysvallat : 1970-luku

 

78.89227 MAS   engund   CD-levy

MASEKELA, Hugh (esitt.)

Beatin’ aroun de bush.  Hannover : Yellow Label, c2009.

Julkaistu alun perin 1992. –

Esitys: Hugh Masekela (fl-h, voc), Todd Jasmin, Tony Cedras (keyb), Lawrence Matshiza(g), Bakithi Kumalo (b), Richard Druz (dr, perc), Teco Cardoso (ts), Morris Goldberg (as),Damon Duewhite (dr)…

MUS  jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1990-luku

afro : Etelä-Afrikka : 1990-luku

flyygelitorvi : jazz

 

78.897 BEG   undeng   CD-levy

BEGINNER’S guide to South Africa. Demon Music Group, p2010.

MUS  afro : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

popmusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8938 MAK   mul   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

The best of Miriam Makeba: the early years. Wrasse Records, p2002. Äänitetty 1950-luvulla

MUS  viihdemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1950-luku

viihdemusiikki : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki

 

78.896 SOW   mul   CD-levy

SOWETO GOSPEL CHOIR (esitt.)

Blessed. Shanachie Entertainment, p2005.

MUS  hengelliset laulut : Etelä-Afrikka

hengelliset laulut : kuorot

gospelmusiikki : Etelä-Afrikka

 

78.8922 IBR   und   CD-levy

IBRAHIM, Abdullah (esitt.)

Bombella (gold train – South Africa) / Abdullah Ibrahim & WDR Big BandCologne. – Mainz : Intuition, p2009.

MUS  jazz : Etelä-Afrikka : Saksa : 2000-2009

piano : jazz

big bandit : jazz : Saksa : 2000-2009

 

78.8922 IBR   und   CD-levy

IBRAHIM, Abdullah (esitt.)

A celebration. – Munich : Enja Records, p2004. Äänitykset 1973-2004. –

Esitys: Abdullah Ibrahim (p, voc, ss, fl), Johnny Dyani (b, voc), Billy Higgins (dr, perc),Talib Qadr (as), Craig Handy (sax), Benny Powell (tb), Carlos Ward (fl), Dick Griffin (tb),Ben Riley

MUS  jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1970-luku : 1980-luku : 1990-luku : 2000-2009

piano : jazz

 

78.5561 VOL   und   CD-levy

VOLANS, Kevin (säv.)

[Konsertot, piano, puhallinork.]

Concerto for piano and wind instruments. – Colchester : Chandos Records,p1997.

MUS  taidemusiikki : Etelä-Afrikka : 1990-luku

konsertot : piano : Etelä-Afrikka

78.897 MAK   eng   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

The definitive collection./ Miriam Makeba. Wrasse Records, p2002.

Äänitetty 1954-1998

MUS  maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1950-luku : 1960-luku : 1980-luku :1990-luku

 

78.897 DRU   undmul   CD-levy

DRUMS & marimba: safari. Sheer music, 2008.

MUS  lyömäsoittimet : rummut : marimba

Maailmanmusiikki : Kokoelmat : Etelä-Afrikka

 

78.4828 BEL   mul   CD-levy

BELAFONTE, Harry (esitt.)

An evening with Belafonte/Makeba. BMG Music, p1965.

MUS  kansanlaulut : Afrikka : Etelä-Afrikka

viihdemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka: 1960-luku

 

78.89112 SEE   eng   CD-levy

SEETHER (esitt.)

Finding beauty in negative spaces. Wind-Up Records, p2007.

Esitys: Shaun Morgan (voc, g), Dale Stewart (b), John Humphrey (dr)

MUS  rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

heavy rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.896 MAL   und,eng   CD-levy

MALOPE, Rebecca (esitt.)

Free at last South African gospel. EMI Hemisphere : CCP/EMI SouthAfrica, p1997.

MUS  gospelmusiikki : Etelä-Afrikka

hengelliset laulut : Etelä-Afrikka

 

78.896 GOD   und   CD-levy

GOD bless Africa: the very best of South African gospel. Demon MusicGroup, 2000.

MUS  gospelmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

kuoromusiikki : gospelmusiikki : Afrikka

 

78.896 SOW   mul   CD-levy

SOWETO GOSPEL CHOIR (esitt.)

Grace. Universal Music South Africa, p2009.

MUS  hengelliset laulut : Etelä-Afrikka

hengelliset laulut : kuorot

gospelmusiikki : Etelä-Afrikka

78.89227 MAS   engund   CD-levy

MASEKELA, Hugh (esitt.)

Greatest hits. Sony Music Entertainment, p2000.

Esitys: Hugh Masekela (voc, fl-h, tp), Dumisani Hiela (dr), Lucas Senyatso (b), JohnSeloiwane (g), O Moiloa (keyb), Arthur Tshabalela (keyb) …

MUS  maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

afro : Etelä-Afrikka

jazz : perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8917 MAH   engzulmul   CD-levy

MAHLASELA, Vusi (esitt.)

Guiding star. ATO Records, p2007.

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.897 MAK   undeng   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

Homeland. Putumayo World Music, p2000.

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

viihdemusiikki

 

78.8917 HOM   und   CD-levy

HOMELAND: a collection of black South African music. – Cambridge (MA) : Rounder,p1987.

Esiintyjät ja sis.: Ngayishela Yavuma ; Eswazini / Dilika. Ea nyoloha khanyapa ; Khutsana ;Moea o foke / Manka Le Phallang. Maraba start 500 ; Daveyton special / Boyoyo Boys.Ntlela a tingängeni ; Muti wa ngwenda / Elias Mathebula & The Chivani Sisters. Themba ;Umuntu ; Inyanga ; Nayintombi ibaleka / Mzikayifani Buthelezi. Wamuhle intombiemphlophe / German Hadebe. Ke saea maseru ; Ntate bereng / Majakathatha. Ngimbonileubaba / Majozi ; Sayishayinduku / The Umzimkhulu Black River Band. Xidudla xamina /Makwerhu. Yashimizi / The Kingstar Brothers.

MUS  afro-rock : Etelä-Afrikka

 

78.8917 CLE   eng   CD-levy

CLEGG, Johnny (esitt.)

Human / Johnny Clegg. – p2010 ; [Paris] : Rhythm Dog Music. Esitys: Johnny Clegg (voc, keyb, g), Philippe Entressangle (dr, perc), Nicolas Fiszman (b,keyb, prog), Mike Lindup (keyb, voc), Andy Innes (g, mand), Verny Scholtz (prog), MichelBerckmans (eng-h), Laurent Doumont (sax), Olivier Bodson (tp, fl-h), Alain Palizeul (tb),Barry Van Zyl (dr), Trevor Donjeany (b)

MUS  rock : popmusiikki : poliittiset laulut : afro : Etelä-Afrikka : 2010-luku

 

78.8911 JUS   eng   CD-levy

JUST JINJER (esitt.)

Just Jinjer. – cp2010 ; Nashville : Curb Records.

MUS  rock : Etelä-Afrikka : 2010-luku

 

78.89112 SEE   eng   CD-levy

SEETHER (esitt.)

Karma and effect. Wind-up Records, p2005.

Esitys: John Humphrey (b), Pat Callahan (g), Shaun Morgan (voc, g), Dale Stewart (b)

MUS  heavy rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8917 MAH   und   CD-levy

MAHLATHINI (esitt.)

The lion of Soweto / all tracks composed by S. Nkabinde…[et al.]. – [London] :Virgin, p1987. – Mahlathini (voc)… – Sis.: Baba-ye ; Bayasazi ; Kudala besifuna ; Kwa mfazi onge mama ;Bhula mngoma ; Kumnyama endlini ; Kumnandi emgababa ; Amagoduka ; Mahlalela ;Abake ba bonana ; Bayasimenmeza ; Ngibuzindlela ; Ilele insizwa ; Ngiphelekezele. -Sanat tekstilipukkeessa.

MUS  Etelä-Afrikka : afro-rock

 

78.8917 LAD   undeng   CD-levy

LADYSMITH BLACK MAMBAZO (esitt.)

Long walk to freedom. Gallo, p2006.

Esitys: Joseph Shabalala (joht., voc), Albert Mazibuko, Thamsanqa Shabalala, ThulaniShabalala, Russel Mthembu, Msizi Shabalala, Sibongiseni Shabalala, Abednego Shabalala(voc). Vierailijat: Zap Mama -lauluyhtye, Melissa Etheridge, Joe McBride, Sarah McLaghan,Natalie Merchant, Emmylou Harris, Lucky Dube, Bhekumuzi Luthuli, Vusi Mahlasela,Nokukhanya, Phuzekhemisi, Thandiswa (voc), Taj Mahal (g), Hugh Masekela (fl-h)

MUS  maailmanmusiikki : popmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

lauluyhtyeet : a cappella : Etelä-Afrikka

gospelmusiikki : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8917 MAK   eng   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

Mama Africa: the very best of Miriam Makeba. Union Square Music,p2001.

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 1950-luku : 1960-luku : 1980-luku : 1990-luku

viihdemusiikki : Etelä-Afrikka : 1950-luku : 1960-luku : 1980-luku : 1990-luku

 

78.897 TSH   mul   CD-levy

TSHABALALA, Sam (esitt.)

Meadowlands. – Marburg : Tropical Music, p2005.

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8922 MSE   und   CD-levy

MSELEKU, Bheki (esitt.)

Meditations/ all compositions by Bheki Mseleku. Polydor/Polygram,c1994. – Sisältää kappaleet: Meditation suite ; Meera-ma (Divine mother).

MUS  jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8938 MAK   und   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

Miriam Makeba. – Paris : Sonodisc, p1986. Sis.: I shall sing ; Kulala ; Malaika ; Jolinkomo ; Ring bell ; Pata pata ; Ngoma kurila ;Forbidden games ; Mas que nada ; West wind ; Amapondo ; Quite it ; Hauteng ;Mooloyame ; Samba

MUS  viihdemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka


78.89141 MBU   eng   CD-levy

MBULU, Letta (esitt.)

Naturally / with guest artists Cannonball and Nat Adderley. – London : AceRecords, c2010. Julkaistu alun perin v. 1973. – Uudelleenmasteroitu

MUS  soul : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1970-luku

afro : soul : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1970-luku

afro : jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1970-luku

 

78.897 NEX   und   CD-levy

NEXT stop… Soweto r&b, funk & psych sounds from the townships 1969-1976.

Vol. 2 : Soultown. – p2010.

Kappaleet julkaistu alun perin v. 1969-1976. – Uudelleenmasteroitu

MUS  afro : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku

funk : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku

soul : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku

 

78.8917 NOE   undeng   CD-levy

NO easy walk to freedom: 14 classics from the shebeens of South Africa. – [London]: Music Collection International, p1998.

MUS  maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

perinnemusiikki : Etelä-Afrikka

 

78.89112 SEE   eng   CD-levy

SEETHER (esitt.)

One cold night. An intimate acoustic performance : Feb 22 2006. – New York: Wind-up Records, p2006.

MUS  heavy rock : konsertit : Etelä-Afrikka : 2000-2009

rock : konsertit : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.893 MAK   engund   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

Pata pata : the hit sound of Miriam Makeba. Warner Bros. Records, [n.2002]. – Alkuper. julk. p1972.

MUS  viihdemusiikki : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka

 

78.89142 TUM   eng   CD-levy

TUMI AND THE VOLUME (esitt.)

Pick a dream. Sakifo Records, p2010.

Esitys: Tumi And The Volume: Dave, Paulo, Tiago, Tumi

MUS  rap : Etelä-Afrikka : 2010-luku

hip hop : Etelä-Afrikka : 2010-luku

 

78.4828 LAD   undeng   CD-levy

LADYSMITH BLACK MAMBAZO

Raise your spirit high: (wenyukela) /   Ladysmith Black Mambazo. WrasseRecords,

p2003. Esitys: 10-miehinen mieskuoro     Ladysmith Black Mambazo

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka  hengelliset laulut : Etelä-Afrikka

 

78.891 DEA   eng   CD-levy

DEAR READER (esitt.)

Replace why with funny. Dear Reader, 2009.

MUS  popmusiikki : folk pop : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8915 LUC   eng   CD-levy

LUCKY DUBE (esitt.)

The rough guide to Lucky Dube. Jah in Africa : the reggae man. London : WorldMusic Network, p2001.

MUS  reggae : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1980-luku : 1990-luku

 

78.8922 ROU   und   CD-levy

The ROUGH guide to South African jazz: hip kings, hip queens and the new jazzpioneers. – London : World Music Network, p2000.

Afrikkalaista jazzia 1960-luvulta 1990-luvulle

MUS  jazz : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

perinnemusiikki : jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.4828 ROU   mul   CD-levy

The ROUGH guide to the music of South Africa – London : World Music Network,p1999.

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

populaarimusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8915 LUC   eng   CD-levy

LUCKY DUBE (esitt.)

Serious reggae business. Gallo, p1996.

MUS  reggae : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1990-luku

78.8917 SHE   eng   CD-levy

SHESHWE : the sound of the mines. – Cambridge (Massachutes) : Rounder Records,p1988.

Sis. ja esiintyjät: Malimo a Manonyane ; Ngoanaka ; Batla ho liela / Manonyane A Moama.Letsa la maluke ; Batauoe ; Tsheng la terai ; Manka re liahlehile / Manka Le Phallang. Banabaleha ; Khomo e khunoena / Majakathatha. Kwedi ; Setumo ; Selomo ke motjhonoke /Sebata Sebata.

MUS  popmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.897 LAD   zul   CD-levy

LADYSMITH BLACK MAMBAZO (esitt.)

Songs from a Zulu farm. Listen 2 Entertainment Group, [2011]. Esitys: Ladysmith Black Mambazo: Joseph Shabalala (joht., voc), Albert Mazibuko,Thamsanqa Shabalala, Thulani Shabalala, Russel Mthembu, Msizi Shabalala, SibongiseniShabalala, Abednego Mazibuko, Ngane Dlamini (voc)

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 2010-luku

lauluyhtyeet : a cappella : Etelä-Afrikka

SOU   und   CD-levy

SOUTH Africa: Anthology of South African music. – Oud-Beijerland :Weton-Wesgram, 2005. (Anthology of world music)

MUS  musiikki : Etelä-Afrikka

perinnemusiikki : Etelä-Afrikka

 

78.897 MAK   undeng   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

South Africa’s skylark. London : Demon Music Group, p2010. Cd 1: Traditional & classic Miriam ; Cd 2: Funky & socially conscious Miriam.

MUS  maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku : 1980-luku :1990-luku : 2000-2009

funk : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku : 1980-luku : 1990-luku :2000-2009

soul : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku : 1980-luku : 1990-luku :2000-2009

 

78.896 SOU   und   CD-levy

SOUTH African choral & gospel : celebrate the best of. Sony Music EntertainmentAfrica, p2010.

MUS  hengelliset laulut : kuorot : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.89141 SOU   undeng   CD-levy

SOUTH African funk experience/ John Armstrong presents. – London : Demon MusicGroup, c2010.

MUS  funk : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku : 1980-luku

afro : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku : 1980-luku

jazz : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1960-luku : 1970-luku : 1980-luku

 

78.8922 SOU   CD-levy

SOUTH African jazz: celebrate the best of. Sony Music Entertainment, p2010.

MUS  jazz : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.891 SOU   eng   CD-levy

SOUTH African pop & rock: celebrate the best of. Sony Music Entertainment,p2010.

MUS  popmusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

rock : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8917 SOU   und   CD-levy

SOUTH African traditional folk music: celebrate the best of. Sony MusicEntertainment, p2010.

MUS  maailmanmusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

afro : kokoelmat : Etelä-Afrikka

perinnemusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8917 LAD   eng   CD-levy

LADYSMITH BLACK MAMBAZO (esitt.)

The star and the wiseman: the best of Ladysmith Black Mambazo. Kokoelma kappaleita vuosilta 1986-1999

MUS  gospelmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

popmusiikki : zulut : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.4828 TAL   und   CD-levy

TALES of South African gospel: choral & contemporary. South Africa, p2005

MUS  hengelliset laulut : perinnemusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

hengelliset laulut : maailmanmusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.4828 SOW   fin   CD-levy

SOWETO PERCUSSION ENSEMBLE (esitt.)

Tales of the drum. South Africa, p2005.

Esitys: Soweto Percussion Ensemble: Bhekizizwe Ngwenya (djembe, talking drum, voc),Thebe Motlhakeng (djembe, marhonga), Molefe Makananise (noro, teloko, mar), S’BuSibisi (khetebu), Mathulwe Mashilo (murhundzi, mar), Nhlanhla Radebe (cgs), SamuelMasilo (cgs, mar)

MUS  perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

rummut : perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.4828 TAL   CD-levy

TALES of the marimba. Modern and ancient. South Africa, p2005.

MUS  perinnemusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka

maailmanmusiikki : kokoelmat : Afrikka : Etelä-Afrikka : 2000-2009

marimba : perinnemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

marimba : maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

78.8917 DAN   und   CD-levy

DANA, Simphiwe (esitt.)

The one love movement on bantu biko street. South Africa, p2006.

MUS  afro : Etelä-Afrikka : 2000-2009

popmusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8917 MAH   und   CD-levy

MAHLATHINI (esitt.)

Thokozile. – [London] : Virgin, p1988. Mahlathini and The Mahotella Queens with the Makgona Tsohle Band. – Sis.: Thokozile ;Lilizela mlilizeli ; Sibuyile ; Nina majuba ; I wanna dance ; Uyavutha umlilo ; Sengikalangiyabaleka ; Izulu liyaduduma. – Earthworks

MUS  afro-rock : Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka : afro-rock

 

78.8917 THU   und   CD-levy

THUNDER before dawn: the Indestructible Beat of Soweto 2. Virgin Recordsltd., p1987.

MUS  popmusiikki : Etelä-Afrikka

78.8917 NGE   und   CD-levy

NGEMA, Mbongeni (esitt.)

Time to unite / all songs written and arranged by: Mbongeni Ngema.. – New York: Island, p1988.  Sis.: Mafufunyane ; Brrr… ; Time to unite ; Umagumede ; Afrika ; Bhulukwe lokuswenka ;Melody maker (Madlokovu) ; Simelane.

Esitys: Mbongeni Ngema (voc, keyb, fl-h, g, dr) and the members of the cast of ”Sarafina”

YSA  popmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.89227 MAS   eng   CD-levy

MASEKELA, Hugh (esitt.)

Time. Sony Music Entertainment (South Africa), p2002.

MUS  jazz : Afrikka : Etelä-Afrikka : 2000-2009

maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka : 2000-2009

afro : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.89222 TOW   und   CD-levy

TOWNSHIP swing jazz. Crawley : Interstate Music.

Äänitetty 1954-1958

Vol. 1 : 1954-1958. – C1991.

Sis. ja esitt.: De Makeba ; Makambati ; Good time boys ; Hamba 2 / Jazz Dazzlers.Emaxambeni ; Yiyo le ; Malayisha / Havana Swingsters. Pula kgosi seretse ; Darlie kealemang ; Lalelani ; Nxidolele / Skylarks. Daily bread ; Zulu jazz / Eastern City Seven.Daddy Wami ; African jive / Ntemi’s Alexandra All Stars. Tlhapi ke noga ; Ke ya kae lebona / Dolly Rathebe. Ndenzeni na? ; Misfhane ; Motsoala / Father Huddleston Band.

MUS  big bandit : jazz

swing : Etelä-Afrikka

 

78.355 TSO   undeng   CD-levy

TSOTSI: music from and inspired by the motion picture. – Paris : MilanEntertainment, p2006.

MUS  elokuvamusiikki : Etelä-Afrikka : 2000-2009

rap : Etelä-Afrikka : 2000-2009

hip hop : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8917 LAD   und   CD-levy

LADYSMITH BLACK MAMBAZO (esitt.)

Two worlds one heart. Warner Bros. Records, p1990.

MUS  maailmanmusiikki : Etelä-Afrikka : 1990-luku


78.8917 MHL   zul   CD-levy

MHLONGO, Busi (esitt.)

Urbanzulu. Worthing : 2000, [1998].

YSA  zulut

MUS  maailmanmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1990-luku

popmusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka : 1990-luku

78.8911 CAS   eng   CD-levy

CASSETTE (esitt.)

Welcome back to earth. Cassette, p2007.

Esitys: Cassette: Jon Savage (voc, g), Jane Breetzke (voc, p, keyb), Andrew Wessels (dr,perc), Marc Bentel (g), Nathan Waywell (b, voc)

MUS  rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8938 MAK   und   CD-levy

MAKEBA, Miriam (esitt.)

Welela / [säv. & san.] Miriam Makeba: City Medial Two, p1989. Sis.: Amampondo ; African sunset ; Djut de Galinha ; A luta continua ; Soweto blues ;Welela ; Hapo zamani ; Pata pata ; Saduva ; Africa

MUS  viihdemusiikki : Afrikka : Etelä-Afrikka

 

78.8962 TRE   eng   CD-levy

TREE63 (esitt.)

Worship – Eastbourne : Survivor Records

Volume one : I stand for you. – p2005.

John Ellis (voc, g, p, keyb), Daniel Ornellas (b, voc), Bobby Blazier (dr, perc)

MUS  gospelrock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

rock : Etelä-Afrikka : 2000-2009

 

78.8914 SOW   und   CD-levy

SOWETO STRING QUARTET (esitt.)

Zebra crossing. BMG Records Africa, p1994. Esitys: Soweto String Quartet: Sandile Khemese (viulu), Thami Khemese (viulu), MakhosiMnguni (alttoviulu), Reuben Khemese (sello)

Asiasanat

MUS  populaarimusiikki : jousisoittimet : Etelä-Afrikka : 1990-luku

perinnemusiikki : jousisoittimet : Etelä-Afrikka : 1990-luku

kvartetit : jousisoittimet : Etelä-Afrikka : 1990-luku

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee

Nuori Kulttuuri Sounds 2012 Turun kaupunginkirjastossa lauantaina 26.5.

Valtakunnallinen Nuori Kulttuuri Sounds 2012 musiikkitapahtuma tuo Turkuun 25.–27.5. noin 1500 nuorta musiikinharrastajaa eri puolilta maata. Caribia Areenalla, Konserttitalolla, Työväenopistolla ja Vimmassa järjestettävän musiikkikatselmuksen lisäksi osa 10–20 -vuotiaista nuorista esiintyy myös lauantain oheistapahtumissa Pääkirjastossa ja Vimmassa.

Kirjastopihalla ja Musiikkikirjastossa nuorten ryhmien noin vartin mittaisia esityksiä kuullaan lauantaina kello 10.00–16.00. Kirjastopihalla esiintyy yhdeksän eri kokoonpanoa. Musiikkityyli vaihtelee klassisesta, rockiin, poppiin ja kansanmusiikkiin. Mukana on myös pari steelpannuorkesteria. Musiikkikirjastossa esiintyvät 14 ryhmää esittävät muun muassa klassista kuorolaulua, moniäänistä a cappellaa, hip-hopia, pop-jazzia ja rockia.

Lisäksi lava on vapaa lauantai-iltana Vimmassa kello 23.00–01.00. Open Stage Unplugged -oheistapahtumaan ilmoittaudutaan paikan päällä.

Nuori kulttuuri sounds 2012 esiintyjät ja aikataulut Turun kaupunginkirjastossa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat

Viikon levy Caater: King size (2001)

Vuosituhannen vaihteessa trance-musiikki oli kovassa nosteessa ja oman osuutensa maineesta sai myös eestiläinen dancepumppu Caater. Bändin nostattavat melodiat ja tiukka partymeininki nosti Suomessakin projektin listoille. King size on nimensä mukaisesti mittava paketti dancemusiikkia.

Levyn klubihitit kuten Dance with you ja Free my body auttoivat Caateria nousemaan pinnalle. Vertoja alkuperäiselle OT Quartetin klubiklassikolle vetää Hold that sucker down, jossa alkuperäisen housemainen melodia on nostettu euforiselle tasolle. Bändin oudolla kaasunaamari-imagolla oli varmaan myös oma viehätyksensä.

Levy on melodisen trancen ystäville nannaa. Levyllä tarjotaan monta nautinnollista tranceilua välittämästä niinkään teknisistä kikoista. Trancen välillä kuullaan muutama rankempi hardhouse-vetäisy, (kuten nimibiisi) joka tasapainottaa kivasti levyä kokonaisuutena. Erityisen nautinnollista kappaleissa ovat pitkät nostatukset ennen päämelodiaa, jolloin upea melodia suorastaan hulahtaa päähän pitkityksen takia.

Kaiken kaikkiaan koko albumi on toteutettu sydämellä.

Caater ei ehkä kuulu yleensä trancediggareilla sinne kirkkaimpien klassikoiden kuten Armin Van Buuren  76 ja System F:n Out of the blue joukkoon, mutta mielestäni sinne levy ehdottomasti kuuluisi. Aika ei ole Kingsizeä turmellut, vaan sitä jaksaa kuunnella yhä uudestaan ja uudestaan. King size on levy, joka on itselle kaikkein rakkain.

Juha S

Caater Wikipediassa: http://en.wikipedia.org/wiki/Caater

Caater: King size Vaski-kirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Gustav Holst – The Planets

Englantilainen Gustav Holst sävelsi välillä 1914–16 orkesterisarjan The planets, jossa kaikki planeettamme saivat korvia hellivän muodon. Pluto löydettiin myöhemmin, joten emme tiedä, miten Gustav olisi sitä käsitellyt. Vuonna 2000 Colin Matthewsilta tilattiin Pluto sarjaa täydentämään. Vuonna 2006 taas todettiin, että Plutoa ei sovikaan kutsua planeetaksi, joten Holstin versio ”jäi pystyyn”. Holst oli kiinnostunut astrologiasta, ja hän pyrki vangitsemaan kunkin planeetan astrologisen karaktäärin.

Sarjan avaa Mars (the Bringer of War), joka nauttii lukuisten rokkareidenkin suosiosta. King Crimson versioi sitä keikoillaan 60-luvun lopulla, muttei saanut käyttää alkuperäistä nimeä tallentaessaan sen toiselle levylleen. Määrätietoisesti 5/4-tahtilajissa etenevä Mars avaa sarjan piinaavissa merkeissä. Niin sanottu paholaisen intervalli, tritonus, ei tunne armoa.

Venus (the Bringer of Peace) on levollisuudessaan melkoinen kontrasti Marsille. Se on täynnä mielettömän kauniita sointukulkuja ja sointivärejä, jotka saattavat kuljettaa kuulijaa pitkin Venuksen pintaa, vaikkei Holst olisi näitä konkreettisiksi kuvailuiksi tarkoittanutkaan. (Genesis on minusta pöllinyt tästä yhden jutun Los Endos –biisiinsä.)

Mercury (the Winged Messenger) käy vikkelää leikkiä (jos sallitte sukkelan kielikuvan). Jupiterissa (the Bringer of Jollity) kuullaan paikoin jopa hymnimäisiä melodioita. Musiikki kulkee hyvin erilaisten maisemien läpi. YES ja Frank Zappa ovat siteeranneet tätä osaa. Hiljaisen Saturnin (the Bringer of Old Age) avaus todella kuulostaa ”vanhalta ajalta”. Alun tunnelma on mystisyydessään hyvinkin vangitseva, ja ajatukset saavat tilaa vaeltaa. Seuraa melodisempaa tavaraa, kunnes lopulta ollaan miltei Flash Gordon -elokuvassa (Tätä tarkoitan positiivisessa mielessä.). Uranus (the Magician) on vekkulia musiikkia giguemaisessa rytmissä (tai ”jig”). Erittäin hiljainen Neptune (the Mystic) päättää teoksen aivan toismaailmallisiin tunnelmiin. Lopulta utuisten maalailujen jälkeen kaksi kuoroa jää hyräilemään, kunnes nekin haihtuvat pois. Planets päättyy näin satumaiseen kuvailuun kaukaisesta planeetasta.

Suosittelisin kuuntelemaan teosta mahdollisimman pimeässä, sillä tämä ei ehkä ole niinkään aamulevy.  Japanilainen syntikkavelho Isao Tomita on myös levyttänyt oman tutustumisen arvoisen versionsa. (Löytyy muuten sekin pääkirjastosta.) Kuuntelen teosta tässä samalla muistin virkistämiseksi, ja tajusin juuri alitajuisesti pöllineeni Neptunista erään teeman yhteen taannoiseen koulutyöhöni…

Varaa kirjastosta.

– The son of the ultimate reviewer –

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Turun musiikkikirjaston näyttelyssä Kauko Röyhkän albumeita 1980–2011

Mainostaulujen taakse

Vitriininäyttely avattu 9.5.2012

Levynkansinäyttelyn juliste.Musasto esittelee Turun Musiikkikirjaston vitriininäyttelyn Kauko Röyhkän albumeista.

Yhdessä näyttelyn kanssa julkaistaan vihko, jossa esitellään Röyhkän musiikkia yli 30 vuoden ajalta. Vihkon tekstit on julkaistu  aiemmin Musaston juttutrilogiassa Kauko Röyhkä & Narttu/Kauko Röyhkä ja 1990-luku/Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat.

Kauko Röyhkä & Narttu: Pikku enkeli.

Kauko Röyhkä & Narttu: Joko-tai. Kansitaide: Mats Huldén.

Rock 'n' roll -klisee ja Jumalan lahja Musiikkikirjaston vitriinissä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Näyttelyt Turku, Tapahtumat

Svart Records julkaisee uudelleen Pokon punk- ja hardcore-klassikot vinyylinä

Turkulainen, vinyylijulkaisuihin erikoistunut Svart Records on tehnyt sopimuksen Poko Recordsin kanssa legendaaristen punk- ja hardcore-levyjen uudelleenjulkaisusta. Toukokuussa alkava julkaisusarja käsittää klassikkosinkkuja, ep:itä ja albumeita yhtyeiltä Ypö-Viis, Loose Prick, Sensuuri, Terveet Kädet, Rattus, Kollaa Kestää, Karanteeni, Widows, Mana Mana, Kohu-63 sekä Vandaalit.

Poko Recordsin perustaja ja toimitusjohtaja Epe Helenius on syystäkin vinyylien uudelleenjulkaisuista innoissaan:

– Minusta on hienoa, että nykypäivän rokkarit pääsevät vihdoin tutustumaan Pokon alkupään tuotannon helmiin niiden alkuperäisessa formaatissa.

Svart Recordsin isokiho Tomi Pulkki painottaa myös projektin kulttuurihistoriallista merkitystä sekä julkaisujen laatua.

– Koemme tärkeäksi, että uusi vinyylisukupolvi pääsee kuuntelemaan Rattuksen ja Kollaa Kestään kaltaisten klassikko-orkesterien musiikkia korkealaatuisilta analogisilta tallenteilta.  Siksi halusimme nämä levyt takaisin markkinoille – nyt ensi kertaa alkuperäisen Poko-julkaisun jälkeen alkuperäisiltä nauhoilta siirrettynä ja kaikki kansitaide sekä mahdolliset liitteet mukaan pakettiin tungettuna.

Julkaisusarjan levyt ilmestyvät viidensadan ja tuhannen kappaleen rajoitettuina painoksina. Projektin ensimmäiset julkaisut ovat piakkoin ilmestyvät Rattuksen WC räjähtää 12”LP sekä Mana Manan 7” single Maria Magdalena.

Svartin Poko-projektin julkaisuaikataulu

Toukokuu
Mana Mana: Maria Magdalena 7”
Rattus: WC Räjähtää 12”

Kesäkuu
Rattus: Uskonto on vaara 12”
Rattus: On Rautaa 7”
Loose Prick: Mua potkitaan päähän 7”

Heinäkuu
Terveet Kädet: Ääretön joulu 7”
Mana Mana: Totuus palaa LP
Loose Prick: Kaupunki 7”
Sensuuri: Kirjoitan seinään 7”

Elokuu
Kollaa kestää: Kollaa kostaa 7”
Kollaa kestää: Kirjoituksia kellarista 7”
Karanteeni: Kaljupäinen gangsteri 7”

Syyskuu
Widows: Wall of Berlin 7”
Kohu 63: Lisää verta historiaan LP
Vandaalit: Namuja lapsille LP
Loose Prick: Etkö rakastaisi LP

Lokakuu
Karanteeni: Haluan toimintaa 7”
Ypö-Viis: Me myytiin itsemme 7”
Hilse II  LP
Sensuuri: Kaupunki nukkuu 7”

Marraskuu
Ypö-Viis: Kuvien kauniit naiset 7”
Rattus: Rajoitettu ydinsota 7”
Karanteeni: Sid Vicious 7”
Widows: Were Comin 7”

Joulukuu
Widows: Fun LP
Sensuuri: Hulinaa LP
Kohu 63: Valtaa ei loistoa 12”

Tammikuu
Ypö-Viis: Hyvästi masentava maanantai 7”
Ypö-Viis: Kaunis poika 7”
Karanteeni: Anna palaa, Frank LP

Helmikuu
Ypö-Viis: Halpaa lystiä LP

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset