Jussi Raittisen ”mies ja kitara” -esitys kruunasi Raision kirjastotalon Vinyyli-iltamat – katso kuvia ja tunnelmia

Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamat järjestettiin maanataina 2.3.

Muusikko Jussi Raittisen ja valokuvaaja Risto Vuorimiehen houkuttelemana paikalle saapui runsaasti musiikin ja vinyylileyjen ystäviä. Vinyyli-iltamat järjestettiin poikkeuksellisesti kirjastotalon aulassa ja Martinsalissa. Tilaratkaisu osoittautui toimivaksi ja helposti saavutettavaksi.

Jussi Raittisen seurana Martinsalissa puhui Boys-tietäjä Raimo Öystilä. Haastattelijana toimi Kimmo Lilja. Tilaisuuden lopuksi Jussi Raittinen esitti muutaman kappaleen ”mies ja kitara” -tyyliin.

Kuvia ja tunnelmia tapahtumasta (Foto Juha Kaunisto):

Valokuvaaja Risto Vuorimies puhui kirjastotalon aulassa Love Records -vuosistaan

Martinsalissa Raittinen, Öystilä ja Lilja

Raittisen takana tekniikan ja miksauksen mestaroinut Markku ”Mäikkä” Tuomi

 

Raision kirjastossa; Iron Maiden ja Derek Riggs

Iron Maiden ja Derek Riggs

Iron Maiden on brittiläinen heavy metal -yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti Lontoossa 1975. Yhtye on osa alkuperäistä ”brittiläisen heavy metallin uutta aaltoa”, jota voi kutsua myös erinomaisesti suuhun istuvalla lyhenteellä ”NWOBHM” (New Wave of British Heavy metal).

Iron Maidenin ensimmäinen albumi nimettiin varsin mielikuvituksettomasti yhtyeen nimen mukaan. Se julkaistiin 1980 ja se sijoittui Britannian listoilla parhaimmillaan neljänneksi. Tyylillisesti albumi oli heavy metallia, joka yhdisteli punkin aggressiivisuutta ja progen epätyypillisiä kappalerakenteita ja tempovaihdoksia.

Levyn kansikuvan maalasi Derek Riggs, joka oli tuolloin vasta 16-vuotias. Kuva pimeällä kadulla seisovasta zombimaisesta olennosta kulki alun perin nimellä ”Electric Matthew says hello”. Yhtyeen vaatimuksesta Riggs maalasi hahmolle hiukset, jottei se olisi liian punk. Näin syntyi ensimmäinen virallinen kuva Iron Maidenin maskotista, Eddie the Headista, joka tulisi seikkailemaan vielä kymmenillä albuminkansilla.

Nimikkoalbumia seurasi Killers (1981), joka jäi laulaja Paul Di’Annon viimeiseksi Iron Maiden levyksi. Vuotta myöhemmin yhtye julkaisi The Number of the Beastin uuden laulajansa Bruce Dickinsonin kanssa. Levy ampaisi ilmestyessään brittilistan kärkeen. Singlejulkaisut ”Run to the Hills” ja ”The Number of the Beast” kuuluvat yhä yhtyeen keikkakalustoon. Edeltäjiinsä verrattuna The Number of the Beastin tuotanto oli selkeästi harkitumpaa, ja Dickinsonin suuri ääniala toi yhtyeen musiikkiin uusia ulottuvuuksia.

Albumin kansi on yksi yhtyeen ikonisimmista, siitäkin huolimatta, että Riggs ei ehtinyt viimeistellä kantta ennen sen julkaisua. Tämän näkee esimerkiksi paholaisen siivistä, jotka ovat jääneet tummiksi salamoiden koristelemiksi silueteiksi.

The Number of the Beastia seurasi Piece of Mind (1983), jossa rumpali vaihtui Nicko McBrainiin. Kannessa pehmustettuun huoneeseen suljettu Eddie on teljetty pakkopaitaan, ja hänelle on suoritettu lobotomia, joka viitannee sanaleikkiin levyn nimessä.

Powerslave julkaistiin 1984, ja se vei yhtyeen soundia jälleen eteenpäin. Tästä oiva esimerkki on 13-minuuttinen kappale Rime of the Ancient Mariner. Powerslaven nimikkokappaleen aiheena toimi muinainen Egypti, ja kuvasto lainattiin myös levyn kanteen. Derek Riggs lennätettiin Hawaijille työstämään kantta, samalla kun yhtye äänitti albumia siellä. Työnteko tosin takkuili johtuen kosteasta ilmanalasta ja työvälineiden puutteesta. Riggs joutui viimeistelemään kannen kotona Englannissa. Hän luonnosteli kannen noin 16:sta A4-paperille, ja lopputuloksesta tulikin hyvin yksityiskohtainen. Tarkkakatseinen tutkija saattaa löytää kannesta mm. Mikki Hiiren ja Riggsin itsensä piirtämässä levyn kansikuvaa.

Somewhere in Time (1986) loikkasi jälleen musiikillisesti eteenpäin lisäten soitinkavalkadiin kitarasyntetisaattorit. Useista ajasta ja avaruudesta kertovista kappaleista huolimatta kyseessä ei ole konseptialbumi, vaikka kansikuvakin tukisi väitettä. Riggsin pikkutarkka tyyli on jälleen erinomaista, kuvaten kyborgimaisen Eddien vaeltamista futuristisella kadulla. Kansitaiteesta löytyy runsaasti viittauksia yhtyeen aiempaan tuotantoon.

Seuraava albumi Seventh Son of a Seventh Son (1988) jatkoi edeltäjänsä suuntaa lisäten proge-elementtejä entisestään. Levyn kansi jatkoi Piece of Mindilta alkanutta jatkumoa, jossa Eddielle (tai sille osalle, mitä maskotista oli jäljellä) oli suoritettu lobotomia ja lisätty kyborgiosia.

No Prayer for the Dying (1990) jäi viimeiseksi Maidenin levyksi, jolle Riggs teki kannen. Vaikka yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia tämän jälkeen, yhtyeen alkupään levyt nauttivat suurta suosiota niin musiikillisten ansioidensa, kuin myös kansikuviensakin ansiosta.

(Teksti Topi Lindqvist)

Iron Maidenin levynkansia esillä Raision kirjastotalon toisessa kerroksessa joulukuun ajan;

Iron Maiden – Iron Maiden

 

Iron Maiden – Killers

Iron Maiden – Number of the beast

Iron Maiden – Piece of mind

Iron Maiden – Powerslave

Iron Maiden – Somewhere in time

Iron Maiden – Seventh son of a seventh son

Little Feat (ja Neon Park) esillä Raision kirjastossa

Little Feat

 

Slide-kitaristi ja laulaja Lowell Georgen johtama yhdysvaltalainen Little Feat –yhtye oli 1970-luvun upeimpia rockbändejä. Sen perustivat Lowell George ja basisti Roy Estrada, jotka olivat aiemmin soittaneet Frank Zappan Mothers Of Invention -yhtyeessä. Muut alkuperäisjäsenet olivat kosketinsoittaja Bill Payne ja rumpali Richie Hayward.

Bluesista ja countrysta vaikutteita ammentanut Little Feat teki 1970-luvun alkupuolella kerta kerran jälkeen kriitikoiden kilvan ylistämiä albumeja. Tuon aikakauden ajattomia mestariteoksia olivat ”Sailin´Shoes” (1972),”Dixie Chicken” (1973) ja ”Feats Don´t Fail Me Now” (1974). Yhtyeen kokoonpanoksi vakiintui Georgen, Paynen ja Haywardin lisäksi Paul Barrere (kitara ja laulu), Sam Clayton (lyömäsoittimet) sekä Estradan korvannut Kenny Gradney (basso). Suurin osa edellä mainittujen levyjen lauluista oli Lowell Georgen säveltämiä.

Muutosta merkitsi vuoden 1975 ”Last Record Album”, jolla Payne ja Barrere nousivat Georgen rinnalle säveltäjiksi. Muutenkin yhtyeen ura oli vihdoin lupaavassa nousussa. Kaivatuksi läpimurtolevyksi muodostui ”Time Loves a Hero” (1977), jota täydensi seuraavana vuonna ilmestynyt erinomainen konserttitallenne ”Waiting for Columbus”.

Valitettavasti Little Feat alkoi kuitenkin olla tiensä päässä. Sitä enteili Lowell Georgen vuonna 1979 ilmestynyt sooloalbumi ”Thanks I´ll Eat It Here”. Lopullinen päätepiste oli Georgen ennenaikainen kuolema 34-vuotiaana kesäkuussa 1979. Marraskuussa 1979 ilmestyneellä ”Down On The Farm” –LP:llä kuultiin vielä kerran Lowell Georgen johtamaa Little Featiä.

Yhtyeen maanläheistä, rentoa musiikkia kuultiin seuraavan kerran vuonna 1988, kun Little Featin tarina jatkui hienolla ”Let It Roll” -albumilla. Uusina jäseninä bändiin olivat liittyneet laulaja Craig Fuller ja kitaristi Fred Tackett. Little Featin hurjasta soitannasta päästiin nauttimaan livenä seuraavana vuonna kotoisessa Ruisrockissa.

Oma lukunsa Little Featistä puhuttaessa ovat yhtyeen upeat levynkannet, joista vastasi aiemmin Frank Zappalle levynkansia tehnyt Neon Park.

(Neon Park XIII eli Martin Muller nousi musiikkimaailman tietoisuuteen Frank Zappan vuonna 1970 julkaiseman ”Weasels Ripped My Flesh” -levynkannen johdosta. Neon Parkin tyyli, jota hän itse kutsui termilla ”Zen voodoo”, on nokkela yhdistelmä sarjakuvapiirtömistä, pop-ja optaidetta, surrealismia ja maagista realismista. ”Hippiversio Henri Rousseaun maaluksista”).

Altti Koivisto

 

Little Featin levynkansia esillä näyttelyn muodossa Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla;

Sailin’Shoes

Dixie Chicken

Feats Don’t Fail Me Now

The Last Record Album

Waiting For Columbus

Down On The Farm

Let It Roll

Yli 5000 levynkannen mies on poissa – Grammy-palkittu levynkansitaitelija John Berg menehtyi 83-vuotiaana

Maineikas levynkansitaiteilija John Berg on kuollut 83-vuotiaana.

Berg aloitti Columbia Recordsin palveluksessa jo vuonna 1961. Uransa aikana Berg oli työstämässä yli 5000 albumin kantta!

Berg oli vastaanottamassa neljää Grammy-palkintoa albumien kansista kuten Bob Dylanin vuonna 1967 ilmestynyt ’Greatest hits’ -kokoelma, vuonna 1963 ilmestynyt Barbra Streisandin levy ’The Barbra Streisand album’, Thelonious Monkin vuonna 1968 ilmestynyt ’Underground’ sekä Chicago-yhtyeen levy ’X’ vuodelta 1976.

Bergin taiteellista näkemystä löytyy myös Bruce Springsteenin (Born To Run), Carlos Santanan, Miles Davisin (Bitches Brew), Sly and the Family Stonen, Simon & Garfunkelin ja Frank Sinatran kaikkien tuntemista levyistä.

Berg jäi eläkkeelle vuonna 1985.

 

Markus Heikkerön levynkansitaidetta esillä Raision kirjastossa

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla toukokuun ajan esillä Markus Heikkerön levynkansitaidetta. Esillä ovat seuraavat levynkannet;

Dingo – Nimeni On Dingo

 

Broadcast -Who’s Got The Ball

 

Neljä Ruusua – Hyvää Päivää

 

Sleepy Sleepers – Holiday In New York

 

Kolmas Nainen – Kolmas Nainen

 

Topi Sorsakoski – Hurmio

 

 

 

 

Stefan Bremerin levynkansitaidetta – levynkansinäyttely Raision kirjastossa

Huhtikuussa Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla on esillä Stefan Bremerin levynkansitaidetta. Kokonaisuudessa ovat mukana seuraavat levyt:

 

Mari Rantasila – Auringossa

 

Mari Rantasila – Salainen Elämä

 

Sakari Kuosmanen – Sakari Kuosmanen

 

Pave Maijanen – Kuutamokeikka

 

Garbo – Julma Maa

 

Sielun Veljet – Kuka Teki Huorin

 

 

 

 

Joni Mitchell 70 vuotta – Turun uusi levynkansinäyttely ja artikkeli 1974–1980

Joni Mitchell

osa 2, vuodet 1974–1980

Kanadalainen laulaja-lauluntekijä ja taiteilija Joni Mitchell täyttää tänään marraskuun 7. päivänä 70 vuotta. Musasto juhlistaa artistia artikkelien ja levynkansinäyttelyjen sarjalla, joka toteutetaan yhteistyössä Raision ja Turun pääkirjastojen kanssa. Jatko-osia on luvassa joulukuussa 2013.

Turun musiikkikirjaston näyttely 1974–1980

Laulaja-lauluntekijän merkkipäivän kunniaksi Turun pääkirjastossa on esillä levynkansinäyttely 1974–1980. Sarja Mitchellin elämäntyöstä alkoi Musastossa Altti Koiviston artikkelilla vuosista 1968–1974. Varhaisimmat levytykset ovat esillä Raision musiikkiosastolla.

Turussa on 7.11.2013 alkaen esillä kuusi albumia. Levyt ovat Tuomas Pelttarin kokoelmasta. Näytteillä ovat

° Court And Spark 1974

° The Hissing Of Summer Lawns 1975

° Hejira 1976

° Don Juan’s Reckless Daughter 1977

° Mingus 1979

° Shadows And Light 1980

Olennaista on kehittyä ja päästä eteenpäin

Joni Mitchell on tehnyt ennakkoluulottomia musiikillisia valintoja läpi vuosikymmenten. Hän on yllättänyt ja toisinaan shokeerannut kuulijoita – ennen kaikkea hän ei ole halunnut olla “vain” kaikkien tunnustama folklaulajatar. Mitchell on pitänyt kiinni myös kansitaiteen korkeasta tasosta. Taidemaalarin ja visuaalisen artistin jälki näkyy läpi koko tuotannon.

Yksi musiikillinen käänne ilmeni hieman ennen 1970-luvun puoliväliä. Mitchellin tuotannossa alkoi tuntua jazz ja uusi bändisoundi. Aluksi oli kyse keveistä viitteistä ja sovitusvalinnoista, jotka sytyttivät esimerkiksi Court And Sparkin kappaleita. Vain viisi vuotta myöhemmin Mingus oli jazzin ytimessä, ja livealbumi Shadows And Light oli sähköisen jazzbändin juhlaa. Seuraavassa tarkastellaan Joni Mitchellin albumeita 1974–1980.

Court And Spark 1974

Mitchellin vuoteen 1974 päivitetty soundi onnistui kenties maukkaimmin klassikkoraidalla Help Me. Rakastajan vetovoimaa kuvaava tunnelma on niin kiihtynyt, että korvat alkavat punottaa. Yhdysvaltalainen Prince osoitti näyttävästi kunnioitusta Mitchellin suurinta singlehittiä kohtaan raidalla The Ballad Of Dorothy Parker (1987). Ja korvat punottavat edelleen.

Court And Sparkilla on muitakin tarinoita rakkaudesta, naiseudesta ja ulkonäköpaineista: The Same Situation, People’s Parties ja Car On A Hill ovat täynnä tarkkaavaisia havaintoja. Free Man In Paris muistuttaa viiltävää kitkeränsuloisuutta à la Randy Newman. Avoin tilitys vetoaa. Nimikappale kertoo miten rakkaus toimii:

– Love came to my door
With a sleeping roll and a madman’s soul
He thought for sure I’d seen him
Dancing up a river in the dark
Looking for a woman to court and spark.

Bändisvengi on tarkasti sovitettua, mutta lopputulos on orgaaninen. Tämä on The L.A. Expressin muusikoiden ansiota: John Guerin (rummut), Max Bennett (basso) ja Larry Carlton (kitara). Yhtyeen puhallinsoittaja Tom Scott on paitsi olennainen soundin kannalta, myös huippuluokan sovittaja. Yhdessä Mitchellin kanssa orkestroitu pitkä Down To You on häikäisevä.

Court And Spark on ilman muuta Mitchellin helpoiten lähestyttäviä levyjä. Viekoitteleva soundi oli myös astetta kaupallisempi. Albumi nousi Mitchellin eniten myydyksi.

Joni Mitchell and The L.A. Express: Miles Of Aisles 1974

Mitchell ensimmäinen livetupla ilmestyi loppuvuodesta 1974. Miles Of Aisles on lämmin dokumentti Mitchellin taiteesta ja hänen yhtyeensä The L.A. Expressin yhteistyöstä. Mitchell on rento, naurahteleva ja yleisön kanssa luontevasti kommunikoiva Lady. Korkeatasoinen repertuaari on valittu harkiten. Kenties hieman yllättäen edeltävältä studioalbumilta on mukana vain People’s Parties.

Miles Of Aisles palaa aikaan ennen hittialbumia Court And Spark. Mitchellin rinnalla soittaa levynkanteen kreditoitu The L.A. Express, ja uudet sovitukset ovat erinomaisia. Kantrahtava You Turn Me On I’m A Radio keinuu kuin Eagles. Rainy Night House ja erityisesti ultrasvengaava Woodstock nousevat bändin kanssa elähdyttäviin sfääreihin.

Sooloesityksistä nousee yli muiden herkkä ja yhtä aikaa liki rupisen tuntuinen A Case Of You. Mitchellin lämpimästi esittelemä Circle Game tuntuu happeningiltä. Albumin lopuksi kuullaan ennenjulkaisemattomat biisit Jericho ja Love Or Money.

Joni Mitchellin livebändi The L.A. Express 1974:
Tom Scott: puhallinsoittimet
Max Bennett: basso
John Guerin: rummut
Robben Ford: kitara
Larry Nash: piano

The Hissing Of Summer Lawns 1975

Yhteistyö Mitchellin ja The L.A. Expressin huippumuusikoiden kanssa syveni entisestään. Musisointi lähenee täydellisyyttä. Taianomainen Edith And The Kingpin on ehkä kirkkain esimerkki uudenlaisesta raukeudesta. Vähäeleinen yhtyesoitto antaa loistavalle sävellykselle vain sen mitä tarvitaan. Bändisoiton keinuntaa ja viipyileviä, pitkiä säveliä, yhtä ja samaa ekstaasia.

The Hissing Of Summer Lawns on yksi Mitchellin kiistattomista klassikoista, mutta ei enää artistin helpoiten omaksuttavaa tuotantoa. Eklektisempi suunta on hänen omansa, ilman kompromisseja. Esimerkiksi Don’t Interrupt The Sorrow olisi voinut olla sovitukseltaan suorempi, mutta riskialttius on Mitchellin voima. Tietty arvaamattomuus on se jokin, kaiken muuttava lisäelementti. Myös vokalistina Mitchell on varmempi kuin koskaan.

Hejira 1976

Hejira on mitä todennäköisimmin Mitchellin suurin klassikkoalbumi. Taiteellinen suvereniteetti on kiistämäton. Pitkät polveilevat tarinat nivoutuvat vaivatta laulumelodioihin ja Mitchellin ilmiömäiseen kitaransoittoon. Levyn tunnelma on henkevä ja henkilökohtainen. Hejiran edessä nöyrtyy joka kerta.

Albumin yleisilme on riisutumpi kuin The Hissing Of Summer Lawns antoi odottaa. Kitarat ja Jaco Pastoriuksen basso hallitsevat instrumentaatiota. Mitchellin akustisen rinnalla helkkyy kitaristi Larry Carlton. Heidän yhteistyönsä on kauneimmillan raidalla Amelia. Lopputulos on unohtumaton klassikko, yksi koko 1970-luvun merkkiteoksista.

Valitettavasti suuri yleisö vieraantui vähitellen Mitchellin tuotannosta. Myyntiluvut laskivat 1970-luvun loppupuolella, samalla kun Mitchell teki haastavampaa musiikkia.

Don Juan’s Reckless Daughter 1977

Irrotteleva Don Juan’s Reckless Daughter on haastava, mutta palkitseva kokonaisuus. Tupla-albumilla päästään paikoin ilmaisuun, joka on yhtä seikkailua. Rajattomuutta, letkeyttä, etnosävyjä – irtonaista musiikkia, jossa ei kaideta riskejä. Aivan kaikki riskit eivät tuota täyttä tyydytystä. Ensimmäinen levypuolisko ei nouse aivan korkeimpaan lentoon. Esimerkiksi Talk To Me on hauska, mutta voisi olla hieman valmiimpi.

B-puoli nostaa rimaa korkealle: Paprika Plains ottaa koko levypuoliskon. Komeasti sovitettu suurteos on juhlaa, joka yltyy yhä vain korkeammalle. On mahtava hetki, kun finaaliin tulee pitkän kehittelyn jälkeen mukaan koko bändi: rumpali John Guerin on ilmiömäinen, samoin fonisti Wayne Shorter. Loppuminuutit olet todellisen täyttymyksen ääressä.

Otis And Marlena ylsi 25 vuotta myöhemmin albumin Travelogue avausraidaksi. Hilliton The Tenth World toimii. D-puolen täysin vastustamaton nimikappale ja Off Night Backsteet tuovat muistumia Hejiralta. Basistiguru Jaco Pastoriuksen (1951–1987) kosketus tuntuu lämpimämmältä kuin koskaan.

Mingus 1979

Yhdysvaltalainen jazzbasisti ja säveltäjä Charles Mingus kuoli tammikuussa 1979. Mingus oli tehnyt Mitchellin tulevalle levylle muutamia sävellyksiä, Mingusin rungon – ja albumi ilmestyi seuraavana kesänä. Kokonaisuus on herkkä jazzlevy, jonka on sekä harras että hauras – kuitenkaan huumoria unohtamatta.

Laulaja-lauluntekijän omat sävellykset God Must Be A Boogie Man ja maaginen The Wolf That Lives In Lindsey kulkevat saumattomasti mukana. Lisäksi useat puhutut katkelmat biisien välissä toimivat erittäin hyvin. Albumin intensiteetti hypähtää hätkähdyttävästi yli asteikon, kun Charles Mingus on itse äänessä.

Mitchell kertoo albumin sisäsivulla levynteon vaiheista. Säveltäjä ehti ennen menehtymistään kuulla valmiin musiikin, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mitchell on varma, että Mingusin kuoleman jälkeen valmiiksi saatu God Must Be A Boogie Man olisi saanut maestron hekottamaan.

Shadows And Light 1980

Jos Mingus tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, niin Shadows And Light voi olla avuksi. Vuonna 1980 julkaistu livealbumi on kuin hybridi, joka tuo Mitchellin haastavinta tuotantoa esiin rennosti. Bändi on kertakaikkiaan fantastinen. Kitaristi Pat Metheny on niin luonteva, että Pat’s Solo on kokonaisuutta täydentävä elementti, ei rasittava egotrippi.

Hejiralta  on mukana ansaitusti viisi raitaa: Coyote, Amelia, maaginen Furry Sings The Blues, nimikappale sekä liki sekopäisen intensiivisen sovituksen saanut Black Crow. Lopuksi kuullaan mestarillinen Woodstock. Livetupla on täynnä valoa ja varjoa.

Joni Mitchell livenä 1979:

Michael Brecker: saksofoni
Jaco Pastorius: basso
Don Alias: rummut
Pat Metheny: kitara
Lyle Mays: kosketinsoittimet
The Persuasions: laulu

***

Tuomas Pelttari

Storm Thorgerson ja Pink Floyd Turun musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä

Shine on, Storm Thorgerson

Pink Floyd: Animals.

Musasto muistaa lämmöllä levynkansitaiteilija Storm Thorgersonia (1944–2013). Hän kuoli huhtikuussa 69-vuotiaana.

Hipgnosis

Aubrey Powellin ja Thorgersonin perustama Hipgnosis oli erittäin tuottelias suunnittelu- ja taideyhteisö. Vuosina 1968–1982 Hipgnosis teki kymmenittäin hätkähdyttäviä levynkansia. Tilaajina olivat esimerkiksi yhtyeet Led Zeppelin, UFO, 10cc, Scorpions, Rainbow, Wings, Yes, Genesis ja Pink Floyd.

Tunnistettava Hipgnosis-tyyli perustui rohkeisiin näkemyksiin valokuvaamisen ja lavastamisen  rajattomuudesta. Kuvitus toi albumeihin jännittäviä ulottuvuuksia. Esimerkiksi hiekassa uiva mies oli parempi ajatus kuin kuvat muusikoista tai yhtyeen jäsenistä. 1990-luvulla Thorgersonin visionäärisyys toi Pink Floydin levynkanteen punaisena sykkivän ledin, joka kuvasti sydämen pulssia.

Pink Floyd

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon ja Wish You Were Here.

Thorgerson ja Hipgnosis loivat Pink Floydin albumeille monia klassikoita. Yhteistyö  alkoi jo vuonna 1968 levyllä A Saucerful Of Secrets. Hipgnosisin jälkeen Thorgerson jatkoi Pink Floydin kanssa. Hän teki kannet myös kahdelle viimeiselle studioalbumille A Momentary Lapse Of Reason ja The Division Bell.

Pink Floydin huippualbumit tunnetaan myös uusintajulkaisuistaan, joiden kansia on kehitetty eteenpäin, ikään kuin jalostettu. Esimerkiksi The Dark Side Of The Moon ilmestyi uudistettuina juhlapainoksina vuosina 1993, 2003 ja 2011. Uusintajulkaisusarjojen rinnalla myös boksit Shine On (1992), Oh By The Way (2007) ja toissa vuonna julkaistu Discovery ovat Thorgersonin taidonnäytteitä.

Levynkannet ja Pink Floydin CD-levyt esillä musiikkikirjaston neuvonnassa

Turun musiikkikirjaston 8.5.2013 avatussa levynkansinäyttelyssä on esillä kuusi Storm Thorgersonin ja Pink Floydin klassikkoa. Kannet ovat Mikko Uusi-Oukarin ja Tuomas Pelttarin kokoelmista. Neuvonnan viereisestä tornista voit lainata Pink Floydin CD-levyjä. Tervetuloa kirjastoon!

° The Dark Side Of The Moon 1973

° Wish You Were Here 1975

° Animals 1977

° Shine On 1992

° A Momentary Lapse Of Reason 1987

° The Division Bell 1994

Tuomas Pelttari

David Bowien albumeita Turun musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä

Esillä David Bowien tuotantoa Tony Viscontin kanssa

Sound And Vision

Scary Monsters (And Super Creeps).

Turun musiikkikirjaston 13.3.2013 avatussa levynkansinäyttelyssä on esillä kuusi studioalbumia David Bowien pitkän uran varrelta. Näyttelyn klassikot ovat Tony Viscontin tuottamia.

° Low 1977

° ”Heroes” 1977

° Lodger 1979

° Scary Monsters (And Super Creeps) 1980

° Heathen 2002

° The Next Day 2013

 

***

 

David Bowien palasi – The Next Day 

Uusi albumi The Next Day (ISO Records) julkaistiin maaliskuussa 2013. David Bowien hiljaiselo katkesi sittenkin – edellisistä studioalbumeista Heathen ja Reality on jo vuosikymmen.

Vuonna 2004 Bowien pitkä konserttikiertue ulottui Seinäjoen Provinssirockiin asti. Kiertäminen keskeytyi dramaattisesti vielä samana kesänä, kun Bowie sai sydänkohtauksen. Vähitellen rockikoni vaipui näkymättömiin. Moni ehti ajatella artistin luopuneen musiikinteosta. Laadukkaat Deluxe-uusintajulkaisut ovat pitäneet faneja hyvänä, mutta meiltä on puuttunut jotain.

Bowien uusi tuleminen oli täydellinen yllätys Twitter/Facebook-aikakautena. Kuin tyhjästä, tammikuussa Bowien 66-vuotissyntymäpäivänä, julkaistiin uusi single Where Are We Now? Koskettavan biisin promovideo on mykistävä, ja mikä parasta: uusi albumi oli ollut tekeillä jo kaksi vuotta. Sitä oli tehty kaikessa hiljaisuudessa New Yorkissa.

Yhteistyö Tony Viscontin kanssa jatkuu

Uuden studioalbumin The Next Day tuotti Tony Visconti, Bowien luotettu vuosikymmenien takaa. Visconti oli tuottajana jo vuonna 1969 ilmestyneellä albumilla David Bowie (julkaistu myös nimellä Space Oddity). Kenties kuuluisin Viscontin Bowie-produktioista on Brian Enon kanssa 1977–1979 tehty ’Berliini-trilogia’ Low – ”Heroes” – Lodger. Scary Monstersin (1980) jälkeen yhteistyö jäi pitkäksi aikaa, mutta jatkui jälleen 2002–2003 albumeilla Heathen ja Reality. Musasto jää odottamaan konserttiuutisia…

Ikoniset levynkannet

Heathen.

Taiteilija Masayoshi Sukitan kuvaama ”Heroes” on yksi komeimmista Bowien levynkansista. Shokeeraavasti Jonathan Barnbrookin suunnittelema The Next Day jättää Sukitan työn taustakuvaksi. Barnbrook teki myös albumien Heathen ja Reality kansitaiteen.

Bowien Berliini-kauden ensimmäinen klassikko Low on kuvitettu still-kuvalla Nicolas Roegin elokuvasta The Man Who Fell To Earth. Hätkähdyttävä Scary Monsters-levynkansi on yhdistelmä Edward Bellin maalausta ja Brian Duffyn valokuvaa. Takakannen flashbackit muistuttavat juuri taakse jääneestä ’Berliini-trilogiasta’.

Tuomas Pelttari

Laura Ahlstedt

Tuomas Varila

Solina Records popmusiikin syvällä lähteellä

Solina Records

– Be Your Own Customer –

Musiikkiaarteita maakunnasta, osa 7

Turkulainen levy-yhtiö Solina Records julkaisee laadukasta popmusaa ja indietä – synapopista lasermetalliin. Ja työtä tehdään suurella sydämellä. Useat  kiinnitykset ovat turkulaisia, koska Solina on halunnut tuoda esiin paikallista osaamista. Musaston artikkelissa perustajat Tom Riski ja Jori Sjöroos kertovat levy-yhtiöstänsä. Solina Records on Musaston juttusarjan Musiikkiaarteita maakunnasta seitsemäs osa.

Näyttely Musiikkikirjastossa

Solina Recordsin vitriininäyttely on avattu Turun Musiikkikirjastossa 31.8.2012. Esillä on kansitaidetta, Solinan tuotantoa eri formaateissa, julisteita, paitoja, tarroja… Näytteillä on Kalle Taivaisen tekemä taideteos, joka on kuvattu Magenta Skycoden toisen albumin kanteen. Solinan kansitaidetta ovat tehneet myös  Kea & Emil Bertell, CHRZU, Noora Isoeskeli, Sirpa Särkijärvi, Kaija Papu, Paola Suhonen ja Tomi Tuominen. Tervetuloa kirjastoon!

Musiikkia vuodesta 2005 alkaen

Turkulaiset Tom Riski ja Jori Sjöroos perustivat levy-yhtiö Solina Recordsin vuonna 2005. Syksyyn 2012 mennessä julkaisuja on kertynyt parisenkymmentä. Pieni firma on pärjännyt markkinoilla hyvin. Kehuja on tullut sekä kuluttajilta että kriitikoilta. Solinan yhtyeissä ja artisteissa on jotain erityistä, joka vetoaa kuulijoihin.

Ensimmäinen Solinan julkaisema albumi oli Magenta Skycoden IIIII (2006). Jori Sjöroosin johtaman yhtyeen debyytti oli suuri taiteellinen menestys. IIIII:n myynti rohkaisi uutta levy-yhtiötä eteenpäin, ja sittemmin levyä on myyty tuhansia kappaleita. Myös MS:n kakkosalbumi Relief (2010) on ollut menestys.

Turkulainen Déclassé julkaisi Solinalla esimerkilliset konelevyt Remain Still (2006) ja Silos (2008). Vuonna 2010 Nightsatanin debyytti Midnight Laser Warrior loi ilahduttavan käsitteen lasermetal. Askelta uuteen ulottuvuuteen oli tuottamassa Jori Hulkkonen. Solinan uusin menestyslevy on Burning Heartsin erinomainen kakkosalbumi Extinctions (2012). Tunnetuimpia Solinan albumeita on julkaistu myös huoliteltuina LP-painoksina.

Kenties hillittömin produktio on vuonna 2008 julkaistu Mr. Velcro Fastenerin ja Reverend Bizarren split 12″, jolla yhtyeet esittävät toistensa kappaleita. Edellä mainittujen lisäksi Solinalle ovat levyttäneet myös Heroin And Your Veins ja doomahtava Arkhamin Kirjasto. Uusimmat kiinnitykset ovat Sans Parade ja synapopduo Sin Cos Tan.

***

Tom Riski ja Jori Sjöroos puhuvat:

Millaiseen tarpeeseen Solina Records perustettiin?

– Mulla oli musajutut junnannut pitkään tyhjäkäyntiä itsellä eli ei syntynyt enää mitään omaa musaa. Jori taas teki koko ajan huippujuttuja studiossa. Kun oltiin vielä pitkään keskusteltu, että olisi kiva julkaista itse kaikkea hyvää musaa, mitä ympärillä tehdään, niin Solina Records perustettiin 24.9.2005 Jorin syntymäpäivänä. Brittiläinen Factory Records toimi suurena innoittajana.

– Ekaksi julkaisuksi Jori ehdotti oman uuden bändinsä Magenta Skycoden debyyttialbumia. Saimme täydellisen startin levy-yhtiölle – ja albumin, joka toi näkyvyyttä tuoreelle lafkalle. Magentan IIIII-albumista on otettu muistaakseni 13 painosta ja sitä on myyty koteihin yli 7500 kappaletta.

Millainen levy-yhtiö Solina Records on?

– Pieni ja omaehtoinen, ja tällaisena tulee pysymäänkin. Mitään ei tehdä muodon tai muiden vuoksi.

Millaista ääntä Solina haluaa pitää?

– Musiikillisiä rajoja ei ole eli olemme valmiita julkaisemaan lähtökohtaisesti mitä vaan. Toisaalta julkaisemme vain musiikkia, josta pidämme molemmat sataprosenttisesti. Toki haluamme myös tuoda esille paikallista osaamista. Sainauksistamme Heroin And Your Veins on Tampereelta. Reverend Bizarre on turkulais-lohjalainen, Sin Cos Tan turkulais-helsinkiläinen!

Kuinka paljon teette musiikillista yhteistyötä Solinan artistien kanssa?

– No tottakai yhteistyötä tehdään paljonkin, varsinkin kun monissa Solinan julkaisemissa bändeissä soittaa samoja tuttuja kasvoja. Aika vähän pyrimme kuitenkin ohjailemaan albumin sisällössä.

Oletteko mukana artistienne levynkansien suunnittelussa?

– Kyllä, mutta lähinnä kommentoijina. Annamme yleensä taiteellisen vapauden bändille ja kansitaiteilijalle.

Miten arkista/juhlavaa työnne levy-yhtiössä on?

– Hyvin arkista. Illat menee läppäri sylissä.

Miten lisenssisopimukset muiden levy-yhtiöiden kanssa tehdään?

– Neuvottelemalla ennen kaikkea sellaiset diilit, jotka hyödyttävät bändiä eikä niinkään Solinaa. Toki yhtiötäkin pitää ajatatella, mutta Solina ei ole  päätyömme. Voimme huolehtia enemmän bändien edunvalvonnasta sopimuksissa.

Onko uusintajulkaisujen tuottaminen teille tärkeätä?

– Ei ole. Niitä teemme aina silloin tällöin, jos joku albumi on sellainen, jonka haluaisimme saattaa uudelleen kuuluville. Pääasiassa me olemme julkaisseet uusintajulkaisuina vain sellaisia albumeita, joissa Jori on ollut mukana.

Miten markkinoitte Solinaa?

– Ahkerasti! Mielestäni paras markkinointikeino musiikille on tietysti musiikki itse. Word-of-mouth on kuitenkin se paras markkinointikeino. Käytämme kaikkia markkinointikanavia – siis sekä online että perinteisiä kanavia, bändien omat sivut, blogit, wikit, foorumit, sosiaalinen media, perinteinen musiikkimedia, webmedia, radiot jne. Albumipromootiossa käytämme toisinaan myös ulkomaisia PR-toimistoja.

Millaista menestystä olette saaneet?

– Kaikki julkaisut ovat saaneet mukavasti positiivista palautetta kuuntelijoilta ja kriitikoilta. Magenta Skycoden molemmat albumit ovat menestyneet sekä myynnillisesti että kriitikoiden levyarvioissa aivan mahtavasti. IIIII ja Relief ovat olleet aivan kärkisijoilla sekä kuuntelijoiden että kriitikojen Vuoden albumit -listauksissa. Magentan levyjen tuotoilla tätä toimintaa aika kauan itse asiassa pääasiassa pyöritettiin.

– Kun IIIII-levy julkaistiin uudestaan vinyyli-formaatissa (LP+7″) juhlan kunniaksi, nousi se Rumban albumilistalle sijalle 14 ja myös Suomen viralliselle listalle. Lisäksi IIIII-levyn kansi pääsi TOP10:n Soundi-lehden järjestämässä Suomen hienoin levynkansi kansanäänestyksessä. Samoin This Empty Flow’n klassikkoalbumi Magenta Skycode nousi Rumban albumilistalle sijalle 12 ja Reverend Bizarre vs. Mr Velcro Fastener nousi sinkkulistan sijalle 5. Déclassé on menestynyt aikanaan musavideoillaan ja saanut niistä palkintoja.

– Jori on myös saanut vuoden tuottajan Emma-palkinnon aikanaan tuottamalla samana vuonna Magenta Skycoden IIIII-levyn ja PMMP:n Kovemmat kädet. Lisäksi Magenta Skycoden Relief on saanut vuoden alternative/indie Emman.
Burning Hearts ja Nightsatan ovat saaneet suitsutusta ympäri maailmaa albumeistaan. Nightsatan oli monen musablogin tai webmedian ”Vuoden parhaat albumit” -listoilla, ja Nightsatanin musa on levinnyt musablogeissa ympäri maailman. CHRZU:n ohjaama Outro-filmi, johon Nightsatan teki scoren, sai juuri kunniamaininnan Espoon Cinéssä Méliés d´Argent -kilpailussa.

– Burning Heartsin helmikuussa 2012 julkaistu kakkoslevy Extinctions nyt on saanut aivan huippu-arviot ympäri maailmaa. Burning Hearts on jo aika tunnettu yhtye maailmalla indie-piireissä. Lisäksi Extinctions -levyn kansi sai kunniamaininnan Vuoden Huiput-kilpailussa joka on Grafian järjestämä Suomen merkittävin kommunikaation muotoilun ja markkinointiviestinnän kilpailu.

Voitteko kertoa tulevasta, mitä julkaisette seuraavaksi?

– Vielä syksyllä julkaisemme albumit musiikkituotannon huippuosoite Aurakatu 15:ssä vaikuttavilta Sans Paradelta ja Sin Cos Tanilta. Sans Parade on kahdeksanhenkinen mm. Déclassésta ja Star You Star Me:stä tutun Jani Lehdon sekä huippuäänisen singer/songwriter Markus Perttulan uusi yhtye, jota voisi kuvailla termillä ”orchestral pop”.

– Sin Cos Tan taas on Villa Nahista tutun Juho Paalosmaan ja supertuottaja Jori Hulkkosen yhteinen synapopbändi. Villa Nahin ja Hulkkosen synapop-projekti Processoryn taukoilleissa miesten luova energia kanavoituu Sin Cos Taniin ja yhtye tullaan näkemään myös keikoilla. Syksyllä on siis tiedossa kuumaa kamaa. Molempien yhtyeiden albumit tulevat olemaan todella kovia. Ja Magenta Skycoden uusi levy tulee keväällä 2013!

Lisää Solinasta Facebookissa!

Stop The Press! Uusi BH-video + Solina-ilta Klubilla

Burning Heartsin uusi musiikkivideo Modern Times sai ensi-iltansa 5.9.2012. Ohjaus/kuvaus: muotisuunnittelija, IvanaHelsingin perustaja ja elokuvaohjaaja Paola Suhonen. 

Turun Klubilla järjestetään 13.10.2012 Solina-ilta. Mukana ovat Magenta Skycode, Nightsatan, Burning Hearts ja Sin Cos Tan.

Tuomas Pelttari