Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2012

Raision musiikkiosaston levynkansinäyttelyn aiheena country-rock

Country-rock syntyi Yhdysvaltain länsirannikolla 1960-luvun lopulla. Tyylisuunnan edelläkävijöitä olivat International Submarine Band, Byrds ja Flying Burrito Brothers. Country-rockin tärkeimpänä pioneerina pidetty Gram Parsons (1946-1973) vaikutti kaikissa näissä yhtyeissä.

1970-luvun alussa nousivat pinnalle muun muassa Nitty Gritty Dirt Band ja Poco. Country-rockin tunnetuin edustaja oli kuitenkin Eagles, josta tuli yksi 1970-luvun merkittävimmistä  rock-yhtyeistä.

Näyttelyssä esillä olevat levynkannet: Fredrik Johansson / 8raita

(Näyttely Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla marraskuussa 2012)

The Byrds- Sweetheart of the rodeo

The International Submarine Band – Safe at home

The Flying Burrito Brothers – The Gilded Palace of Sin

Poco – Poco

Nitty Gritty Dirt Band – All the Good Times

Dillard & Clark – The fantastic expedition of Dillard & Clark

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uncategorized

Viikon Levy: Elonkerjuu – Ilon Pirstaleet

Kuinka moni uskoi, siis vakaasti luotti, Elonkerjuun jatkavan ilman Lauri Tähkää. Tai miksi olisi edes jatkanut – Late oli kuitenkin bändin liikkeellepaneva voima ja kirkkaana leiskuva lavatähti. Väärin. Elonkerjuu ilman Tähkää tuntuu (ja kuulostaa) täysin luontevalta ja varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Elonkerjuun ”paluualbumi” osoittaa bändin suoriutuvan kunnialla lähes mahdottomasta tehtävästä – karismaattisen keulakuvan ja biisintekijän menettämisestä huolimatta orkesteri on onnistunut säilyttämään sydämensä ja omalaatuisen luonteensa. Laten poistuminen on asettanut kitaristi Simo Rallin kovan paikan eteen, sillä Ralli on ottanut pääasiallisen vastuun varsinkin tekstien kirjoittamisesta. Sävellyksiin ovat oman leimansa jättäneet Lenni Paarma ja tuore vokalisti Juha Lagström on myös tuonut mukanaan muutaman toimivan viisun. Edelliseen Elonkerjuu-albumiin verrattuna iskelmällisyys on osin lähtenyt Tähkän mukana, Ilon Pirstaleet on selkeästi suorempaa rokkia. Sydämellisyys istuu bändiin kuitenkin mainiosti, sillä Juhan pehmeä ääni soi mainiosti ”tissinhiplailusiivuissa”.

Tarkemmin sanottuna, uuden vokalistin ääni toimii kaikissa tilanteissa. Juhan äänessä on Tähkämäistä uhoa ja itsevarmuutta, joka helpottaa vanhan fanin hyväksymisprosessia. Albumin ilmanpuntariksi muodostuvat lyriikat, joissa on hienoista raakilemaisuutta ja horjumista mutta mikä tärkeintä, tekstit kuulostavat Elonkerjuulta. Viulun asema on myös hankala, sillä rajummin rutistavissa perusrock-paloista on vaikea löytää tilaa Johannan kielisoittimelle.

Levyn parhaat hetket löytyvät heti kolmen ensimmäisen siivun kohdalta. Viistäköön siipeni maata sekä Surun ja ilon kaupunki ovat tunnelmallista Elonkerjuu-jatkumoa ja yksinkertaisesti mainioita siivuja. Myös Viiltävä ikävä kuulostaa ”vanhalta hyvältä” Elonkerjuulta, tosin lyriikat hapuilevat mutta kertosäe on sitten täyttä timanttia. Lenni Paarman herkkä Se kenen vuoksi kuulostaa myös tutulta, Elonkerjuu-kierrätykseltä, mutta Juhan äänestä irtoaa siivuun viekottelevaan vetovoimaa. Allekirjoittanut nostaa albumin parhaiden kappaleiden joukkoon myös Rajaton sydän -tunnelmoinnin, joka imee lisävirtaa iskelmällisistä sävyistä sekä käsittämättömän vetovoimaisen Sä tarttet -hehkutuksen. Myös Pirä ittes miehenä osuu suoraan sydämeen mutta kappaleesta puuttuu se lopullinen nostatus.

Juhan viisuista Tyttöni asettuu tyylikkäästi Elonkerjuu-rivistöön, suoremmat rock-revittelyt Latosaari ja Rakas sekopää lunastavat myös vaivatta paikkansa. Juha on bändille selkeä vahvistus, ei vain osaava laulaja. Oikeastaan Rallin sorvaama pikapala Ruoskaa on kiekon ainoa täytebiisin haukkumanimeä pakoon juokseva teos.

Elonkerjuun paluu on parempi kuin osasi odottaa. Samaa mieltä on myös ostava kansa. Albumi nousi Suomen Virallisen albumilistan kultapaikalle ja kultalevyt on jaettu bändille myös myyntilukuihin perustuvan arvotuksen perusteella. Ennenkaikkea levyltä huokuu jatkuvuus ja uudelleen tulemisen palo. Musiikki on jälleen hauskaa ja intohimoista. Näillä eväillä Elonkerjuulla on täydet mahdollisuudet jatkaa platinaputkea – tällä hetkellä Elonkerjuun keulakuvan vaihdos on osoittautumassa vain vahvuudeksi.

J.Kaunisto

(Pääosa tekstistä lainattu allekirjoittaneen Mesta.net -sivustolla julkaistusta levyarviosta)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Turun Musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä suomalaisia menestystarinoita englanniksi

Suomirock matkalla maailmalle 1980-luvulla

Taitoa ja tähtiainesta

Melrose: Melrose

Rockmusiikki löi itsensä Suomessa läpi lopullisesti 1980–luvulla. Töyhtöhiusten ja tötterötukkien vuosikymmenellä suomirock oli suositumpaa ja monipuolisempaa kuin koskaan. Mollivoittoinen, slaavilaisista perinteistä ponnistava suomenkielinen rock nautti suurta suosiota, mutta englanniksi laulavat bändit nousivat uudestaan muotiin.

Radio (erityisesti vuonna 1980 perustettu Rockradio), levy-yhtiöt ja ravintolat heräsivät rockin kaupallisiin mahdollisuuksiin. Hanoi Rocksin menestyksen rohkaisemina innokkaimmat elättelivät toivoa jopa suomalaisten kansainvälisestä läpimurrosta. Englanniksi laulavat rocktähdet kuten Floyd (1962–2006), Claude (1966–1996), Tokela ja T. Nikki omasivat sopivasti itseluottamusta, joka myös herätti mielenkiintoa.

Viisi levyä näytteillä

Lainaa näyttelyn klassikot CD:llä!Turun musiikkikirjaston 29.10.2012 avatussa levynkansinäyttelyssä on viisi englanninkielistä albumia Sami Tammiojan kokoelmasta. Näyttelyssä ovat klassikot:

° The Nights Of Iguana: The Gift 1986

° Hearthill: Cut Up 1989

° Melrose: Melrose 1986

° Wanna Bees: Did I Really Kill Two Of My Friends 1988

° Smack: Salvation 1987

 

The Nights Of Iguana: The Gift ja Hearthill: Cut UpKansainvälistä laatua kotimaisilta markkinoilta

The Nights Of Iguana, Melrose, Hearthill, Smack, Wanna Bees, Balls, Gringos Locos, Havana Black, Honey B & T-Bones, Peer Günt ja monet muut levyttivät niin teknisesti kuin taiteellisestikin kansainvälisesti vertailukelpoista musiikkia englanniksi. Uskaliaimmat yrittivät markkinoida itseään myös pienen Suomen ulkopuolelle, useimmiten valitettavan huonolla menestyksellä. Kenties vakavimmin asiaan paneutuivat Havana Blackin ohella Smack ja The Nights Of Iguana, jotka kaikki muuttivat jossain vaiheessa uraansa ulkomaille asumaan.

Kaikki joutuivat kuitenkin palaamaan, ennemmin tai myöhemmin, takaisin Suomeen. Muut, kuten vaikkapa Melrose tai Honey B & T-bones, tyytyivät tekemään aluksi lähinnä Brittein saarille ja/tai Eurooppaan suuntautuneita kiertueita. Ainakin Smack , Wanna Bees ja Hearthill päätyivät myös levyttämään ulkomailla, mutta useimmiten suomalaisen tuottajan johdolla ja suomalaisen levy-yhtiön piikkiin. Riittävän rahallisen ja ajallisen panostuksen, oikeiden kontaktien ja asiantuntevan managementin puute estivät vielä 1980–luvulla suomalaisyhtyeiden kansainvälisen läpimurron.

Laulukieli ja vaikutteet ulkomailta

1980–luvulla suomirokkia englanniksi laulaneita yhtyeitä yhdistää se, että kaikkien vaikutteet tulivat ensisijaisesti ulkomailta. Smackin suoraviivaisen katurokin innoittajia olivat mm. amerikkalaiset The Stooges, MC5 sekä New York Dolls. Yhtye itse nautti ja nauttii, monien esikuviensa tavoin, kulttisuosiota erityisesti Yhdysvaltain länsirannikolla – mm. Guns ’n Roses –yhtyeen entiset jäsenet Slash ja Izzy Stradlin ovat kertoneet saaneensa vaikutteita Smackiltä, samoin edesmennyt Kurt Cobain.

The Nights Of Iguanan keskeisiä esikuvia olivat mm. David Bowie sekä Lou Reedin luotsaama Velvet Underground. Bändin molemmat levyt The Gift (1986) ja Grapefruit Tree (1987) valittiin Rumba-lehden vuoden levyiksi, ja yhtyeen muuttoa Yhdysvaltoihin 80–luvun lopulla hehkutettiin Suomessa laajalti. Koti-ikävä ja huono taloudellinen tilanne ajoivat kuitenkin useimmat soittajista takaisin Suomeen ennen läpimurtoa.

Edelleen keikkaileva ja levyttävä Melrose teki muutaman onnistuneen kiertueen Englannissa mm. Dr Feelgoodin ja The Godfathersin kanssa. Vaikka brittien kiinnostus bändiä kohtaan oli kova, levy-yhtiön haluttomuus satsata aikaa ja rahaa ulkomaiden markkinointiin teki lopun yhtyeen kansainvälisistä pyrkimyksistä. Suomen lisäksi bändi on sittemmin toki keikkaillut mm. Ruotsissa ja Virossa.

Wanna Bees haki vaikutteensa 60- ja 70–luvun amerikkalaisen autotallirokin lisäksi erityisesti australialaisesta kitaravetoisesta musiikista. Bändi pääsikin tapaamaan hengenheimolaisiaan 80–luvun lopulla, kun yhtye kävi Sydneyssä levyttämässä toisen albuminsa Vacation (1989). Wanna Bees keikkaili Suomen ohella ahkerasti myös Ruotsissa ja yhtyeen levyjä myytiin importteina mm. Australiassa, Saksassa, Benelux-maissa sekä Espanjassa.

Myös Helsingin Kontulasta ponnistanut Hearthill teki uransa aikana levytysmatkan ulkomaille, mutta muuten bändi tyytyi keikkailemaan lähinnä suomessa. Heti ensimmäisellä omakustannesinglellään Shake It Up (1988) listoille ponnahtanut yhtye ammensi vaikutteensa lähinnä Stray Catsin tapaisista rockabilly-yhtyeistä ja satsasi alusta asti vauhdikkaaseen lavaesiintymiseen.

Sami Tammioja

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Kuukauden löytö: Svjata Vatran albumi Zillja Zelenen´ke

Svjata Vatra / Zillja Zelenen´ke (2010)

Svjata Vatra on poikkeuksellisen kiinnostava virolainen folkyhtye, jonka musiikissa on kuultavissa vaikutteita paitsi Viron myös muiden maiden musiikkiperinteistä. Yhtyeen sielu on Ukrainasta Viroon ja Viljandiin muuttanut Ruslan Trochynskyi, joka laulusolistin tehtävien lisäksi soittaa vetopasuunaa ja viikatetta. Svjata Vatran muut jäsenet ovat laulaja-hanuristi Kulno Malva, säkkipilliä ja muita pillejä ja puhaltimia soittava Juhan Suits sekä lyömäsoittimia soittavat Kalle Kindel ja Dmitri Dmitrenko.

Zillja Zelenen´ke on yhtyeen kolmas levy, jolle on koottu bändin parhaat laulut viiden vuoden ajalta. Svjata Vatran persoonallinen musiikki jää soimaan vastustamattomasti kuulijansa mieleen tunnelmien vaihtuessa ukrainalaisesta kansanmusiikista virolaiseen kalevalamittaiseen kansanlauluun. Yhtyeen shamanistinen lumovoima pääsee todenteolla valloilleen live-esiintymisissä. Siitä on todisteena samoissa kansissa CD:n lisäksi oleva DVD, jolla on samat 13 laulua kuin CD-levylläkin. Näyte Svjata Vatran loistavasta lavaosaamisesta on peräisin vuoden 2009 Viljandin folkmusiikkifestivaaleilta.

Viimeksi Svjata Vatra on ollut esillä, kun se oli vierailevana esiintyjänä Viron ylpeyden, folkmetalli-yhtye Metsatöllin uuden livelevyn julkistamiskeikoilla 12. lokakuuta Tallinnan Rock Cafessa ja 13. lokakuuta Vanemuisen konserttitalossa Tartossa.

Altti Koivisto

http://www.svjatavatra.com/en/muusika/

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa, Uutuudet

Viikon levy: MGMT – Oracular Spectacular

Vuoden 2007 lopulla digitaalisesti ja vuoden 2008 alussa fyysisessä muodossa julkaistu MGMT-yhtyeen debyyttilevy oli välitön hitti ns. vaihtoehtomusiikin kuuntelijoiden piireissä. Suosio tosin laajeni nopeasti myös valtavirran puolelle. Tätä ei voi kovin paljoa ihmetellä levyn alkupuolen hittiputkea kuunnellessaan. Reseptinä on hilpeän tarttuvia synamelodioita ja erittäin tanssittavaa fiilistä kiedottuna psykedeelisempään meininkiin. Painotukset tietysti vaihtelevat kappaleiden välillä paljonkin, esimerkkinä tästä toimivat hyvin vaikka kaksi ensimmäistä kappaletta. Levyn avaava Time to Pretend on suoraviivaisen tarttuva pophitti, jonka sanoitukset käsittelevät hauskalla tavalla rokkitähtielämän kliseitä. Kakkoskappale Weekend Wars puolestaan menee jo psykedeelisen rockin puolelle vahvasti.

The Youth -kappale jatkaa myös lievän hippifiiliksen tuovaa rauhallista ja rentoa linjaa, kun taas Electric Feel on takuuvarma indieklubien tanssittaja mukaansatempaavuudellaan, hyvä ja letkeä meininki seuraa välittömästi kappaleen kuuntelusta. Kids on synakuvion eteenpäin viemä, melodioiltaan rikas (ja äärimmäisen tarttuva korvamato, näin varoituksen sanana) sekä yksinkertaisesti loistava sävellys. Ensitutustumiseni yhtyeeseen tapahtuikin ystäväni soittaessa tätä kappaletta eräässä vaiheessa aina jokaisissa mahdollisissa bileissä…

Levyn loppupuoli ei tarjoa aivan samanlaista hittien ilotulitusta kuin alku, joten se jää helposti kuuntelijalle (ainakin omalla kohdallani) hieman vieraammaksi. 4th Dimensional Transition sukeltaa psykedelian maailmaan varsin syvälle, mutta toimivasti, tunnelma pysyy yllä. Pieces of What puolestaan on kevyen akustinen välipala. Loputkin kappaleet levyllä ovat kyllä hyviä, mutta jäävät kuitenkin harmittavasti alkupuoliskon varjoon.

Tämän levyn jälkeen MGMT julkaisi Congratulations-levyn, joka oli monelle pettymys sisältäen vähemmän tarttuvaa materiaalia, itsekään en ole tuota levyä paria kertaa enempää varmasti läpi pyöräyttänyt. Oracular Spectacular onkin toistaiseksi säilynyt bändin tähtihetkenä, jonka kappaleita fiilistellään edelleen. Se on onnistunut yhdistelmä 60-lukulaisia äänimaisemia ja nykypäivän indie rockia hyvien sävellysten kera.

Tuomas Aitonurmi

Oracular Spectacular Vaski-kirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Keith Jarrett, piano

Uutta ja retroa Turun Musiikkikirjastossa

Keith Jarrett

Musiikkikirjaston Loungessa on lainattavana amerikkalaisen säveltäjän ja pianistin Keith Jarrettin (s. 1945) musiikkia. Osa CD-levyistä on ensi kertaa Musiikkikirjaston kokoelmassa. Tervetuloa kirjastoon!

Keith Jarrettin albumeita.Keith Jarrett on julkaissut albumeita vuodesta 1968 alkaen, viidellä eri vuosikymmenellä. Valtaosa levytyksistä on ilmestynyt ECM:llä.

Jarrettin levytysura on hämmästyttävän laaja sekä määrältään että sisällöltään: jazzia, taidemusiikkia, standardeja, imrovisaatioita, sooloteoksia, yhtyekokoonpanoja, uusia sävellyksiä, konserttitaltiointeja… ja kaikki tutustumisen arvoisia!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Uutuustornisssa kuultavana

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston Uutuustornissa on kahden viikon ajan kuunneltavissa seuraavia levyjä:

Deadmau5: Album title goes here

Cat Power: Sun

JJ Doom: Key to the Kuffs

Abalone Dots: Chocolate & cigarettes

Turre, Steve: Woody’s delight

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutuudet, Uutuustorni

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla lautapelikerho tiistaisin

Kuva:Viljami Schleutker

Musiikkiosastolla kokoontuu tiistaisin klo 16–19.30 pelikerho kaikille lautapeleistä kiinnostuneille. Pelattavana viikoittain useita eri lautapelejä, mutta mukaan voi ottaa myös omia pelejä ja esittää pelitoiveita. Tervetuloa!

Lautapelikerhon keskustelusivut

Jätä kommentti

Kategoria(t): Tapahtumat

Viikon levy: Randy Newman – Bad Love (1999)

60- ja 70-luvun singer/songwriter-genressä, jossa artisteilla oli tapana ”paljastaa sisimpänsä” kappaleissaan, Randy Newman oli outo lintu. Hänen tuotannossaan ollaan miltei yhtä kaukana oman elämän puimisesta, kuin Suomi euroviisuvoitosta ennen ja jälkeen Lordin. Newman laulaa erilaisten hahmojen suulla. Hyvin usein näiden hahmojen maailmankatsomus on vähintäänkin kyseenalainen. Newman on minusta vähintään yhtä rehellinen, kuin sielunsa paljastavat ”aidot” artistit, sillä hän laulaa ihmisen pimeistä puolista, mistä muut vaikenevat, ja varsin suorasti. Esimerkiksi vuoden 1974 Rednecks-kappaleessa hän käytti epäkorrektia “n-sanaa” pointin esiintuomiseksi. Vuoden ’79 ”Half a man”, jossa homous on tarttuva tauti, tyrmää homofoobikot 10-0. (Karski rekkamies törmää tienvarressa seisovaan homoon liftariin, mutta muuttuu itse homoksi ennen kuin ehtii piestä tämän.) Newmanin kappaleissa nauretaan typerille asenteille, ei kiusatuille.

Newmanin tuotannosta voisi oikeastaan napata minkä tahansa levyn, mutta valitsin vuoden 1999 Bad Love -levyn, joka oli melkoinen taidonnäyte ikääntyvältä artistilta.

Nostalgisessa My country –avauksessa Newman laulaa oman lapsuutensa perheilloista TV:n äärellä, ja valittaa siitä, miten hänen omat lapsensa yhä aikuisena tulevat hänen luoksensa telkkaria katsomaan, vaikka heillä on omakin. Seuraa perinteisempi Newman-shuffle, Shame, jossa vanha, rikas, töykeä ja sairasteleva mies houkuttelee nuorta rakastajatarta takaisin, ja suutahtaa siinä sivussa myös taustakuorolle!

http://www.youtube.com/watch?v=2TSPh9sb2XA

Aivan hysteerinen I’m dead (but I don’t know it) tutkiskelee ikääntyviä poppareita, jotka eivät ymmärrä lopettaa. Kappale ei ole vailla itseironiaa. Livenä Newman pistää yleisönsä laulamaan taustakuoro-osuudet:

http://www.youtube.com/watch?v=v9FRS6wdA5M

Every time it rains on Newman-harvinaisuus, sillä se on pohdiskeleva balladi menetetystä rakkaudesta. Hän on sanonut tarjonneensa sitä Michael Jacksonille, mutta ei kelvannut! The great nations of Europe luennoi Euroopan valloitusretkistä kadotettuine kansoineen (”Now they’re gone, they’re gone, they’re really gone. You’ve never seen anyone so gone”) ja tautien levittämisineen (“They got TB and typhoid and athlete’s foot, diptheria and the flu. Excuse me – Great nations coming through!”). Musiikki säestää vieraisiin maailmankolkkiin marssimista ratkiriemukkaasti!

http://www.youtube.com/watch?v=d_IA3stJRoE

Oivaltava The one you love käsittelee miehelle asetettuja vaatimuksia parisuhteessa (“She may be gentle, she may be kind. She may not know exactly what’s on her mind. But you better know, or you’re gonna find you lose the one you love”). The world isn’t fair on yksi Newmanin parhaista kipaleista kautta aikojen. Kappale sai alkunsa hänen vierailtuaan koulua käyvän lapsensa orientaatiotilaisuudessa, ja nähtyään miten kauniita ja nuoria äitejä siellä oli – äitejä, jotka saapuivat sinne pitkälti hänen itsensä näköisten miesten kanssa. Jotta kappale ei olisi käsitellyt vain koulutilaisuutta, Newman sisällytti siihen syyn Marxismin epäonnistumiseen!

http://www.youtube.com/watch?v=RP2to9hP4Fc

Big hat, no cattle on pakollinen, ylimukava country-renkutus omahyväisine kertojineen. Better off dead jakelee enkelikuoron tukemana rakkausvinkkejä. Kaunis I miss you on todellinen harvinaisuus, sillä se tulee suoraan Newmanin omasta elämästä – avoin kirje hänen aikoinaan jättämälleen vaimolle. Newmanmaisen kappaleesta tekee se, että hän oli kappaletta levyttäessään jo naimisissa nykyisen vaimonsa kanssa…Lyhyessä, toiveikkaassa Going homessa laulaa kotiin palaava sotilas. Lauluosuus kuulostaa ikivanhalta äänitykseltä, joten kyse ei liene kovin tuoreesta sodasta. Levyn päättävä, hilpeä ja huoleton I want everyone to like me on taattua perus-Newmania. Julkkisten itsetunto-ongelmia turhankin rehellisesti kuvaava kappale luettelee myös asioita, jotka tekevät elämästä mukavan (”A couple kiddies at my side; to keep me fat and satisfied ”). Rytminä on Newmanille tyypillinen shuffle.

Vaikka Randy Newman on harvoin vakava, hän ei ole välinpitämätön. Kappaleista useimmiten aistii, että kaiken huumorin alla on lämmin ihminen, joka oikeasti välittää ihmisistä ja maailmasta. Bad Loven jälkeen kaveri on tehnyt yhden uutta materiaalia sisältävän studiolevyn, Harps and Angels (2008), joka on täynnä terävästi kirjoitettua, läpeensä hupaisaa ja suoraan asiaan menevää materiaalia. Mies ei pettänyt edelleenkään. Löytyy muuten tämäkin levy pääkirjaston musiikkiosastolta…

The Son of the Ultimate Reviewer

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Raision kaupunginkirjaston musiikkiosastolla – paita muistoksi jäi…(John Mellencamp)

Kiertuepaidat jäävät monille muistoiksi maassamme vierailleista laulajista ja bändeistä. Raision kirjaston musiikkiosastolla nämä  muistot tuodaan näkyville kuukausittain vaihtuvine paitoineen.

Lokakuun paita on John Mellencampin kiertuevaate  vuodelta 1992. Mellencamp vieraili Suomessa (Helsingin jäähallissa 2.4.) When Ever We Wanted -kiertuen merkeissä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio