Avainsana-arkisto: 1990-luku

Viikon levy – Black Box Recorder: England made me

Life is unfair. Kill yourself or get over it.

Nämä rivit saivat aikanaan Black Box Recorderin ensisinglen ‘Child psychology’ radiosoittokieltoon Isossa Britanniassa, minkä lisäksi MTV ei suostunut esittämään sitä. Yhdysvalloissa rivi sensuroitiin, osittain siitä syystä että single julkaistiin pian Columbinen joukkomurhan jälkeen. Sinänsä kappale ei käsittele itsemurhaa kuitenkaan. Lapsipsykologikin mainitaan vain hetkellisesti. Kappaleessa nuori nainen kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan varakkaassa perheessä. Siitä kuinka nahkeaa tuo elämä on ollut, kuinka jouluna sotakirveet hetkeksi haudataan. Ja ennen kaikkea kuinka yltäkylläisyys ei tuo onnea, päinvastoin laulun kertoja kokee lähinnä ynseyttä lähimmäisiään ja yhteiskuntaa kohtaan.

Sama nyrpeä ylenkatse näkyy myös monissa muissa levyn kappaleissa ja kuuluu levyn raa’an synkässä tunnelmassa. Osittain syynä voi olla laulaja-lauluntekijä Luke Hainesin syvän sarkastinen tapa ilmaista itseään musiikillaan, onhan hänestä sanottu että hänen suussaan jäätelökin happanee. Kannattaa kuitenkin huomata että synkkyyskin on hyvin ironista levyllä, kaiken aikaa mukana on myös huumoria. Levyä voi tulkita jälkiteollisen yhteiskunnan kuvauksena – tietysti levy kertoo ennen kaikkea Englannista, mutta moni sen teema on yleistettävissä laajemminkin Eurooppaan; levy katselee illuusiottomana maailmaa, jota asuttavat kidnappaajat ja heidän uhrinsa, koulun häiriköt, tytöt laulamassa romuttuneissa autoissa. Hainesille tyypillisesti levyllä käsitellään yhteiskunnallisia asioita, etenkin yläluokka nähdään rappeutuneena ja tunnekylmänä.

Black Box Recorder syntyi brittipopin jälkimainingeissa 1990-luvun lopulla. Haines ei ollut vielä hajottanut The Auteurs-yhtyettä ja tekisi vielä yhden levynkin yhtyeensä kanssa, mutta hän oli jo tehnyt Baader Meinhof-nimellä soololevyn ja oli muutenkin hakeutumassa ulos tyypillisestä popmusiikin lokerosta. Yhdessä entisen Jesus & Mary Chain-rumpali John Mooren ja eteerisesti laulavan Sarah Nixeyn kanssa hän ryhtyi tekemään päällisin puolin pintapopmusiikkia ja saikin suurimman kaupallisen menestyksensä yhtyeen kanssa. Mutta keveys on kuitenkin pintasilausta sanoitusten ollessa ristiriidassa, ylellisen esikaupunkialueen koreuden taakse on kätketty salaisuuksia ja ruumiita.

Yksi levyn teemoista on rakkaudettomuus, nykyihmisen kyvyttömyys tuntea muuta kuin nostalgiaa.  Kaikki on jo nähty. Ja toisaalta, mikään ei satuta niin kuin rakkauden päättyminen.

It’s only the end of the world,

Not a death in the family

We’ve seen all the best sights,

Been on all the best rides,

The amusement park on Saturday

And now every caress is some Cul-de-Sac,

We’ve already been down,

We’re just moving our limbs,

Making no sound

The ground is still spinning,

But it’s slowing down,

It’s only the end of the world

Antti Impivaara

Varaa levy kirjastosta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Meriläinen ja Wigwam Raisiossa

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.

Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.

Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.

 

* * *

Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.

Musiikkikirjastokasvatti

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:

– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.

Kokoelmalevy Fresh Garbage

– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.

– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.

* * *

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.

Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.

– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.

– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.

– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.

– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!

* * *

– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.

– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.

– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.

Classic rock

– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.

– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa.  Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.

– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi  Love-yhtyeen Forever Changes.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Raision teatterin SIG-musikaali ensi-illassa – SIG esillä myös Raision kirjastossa

sig-musikaali

SIG soi jälleen Raisiossa – Raision teatterin SIG-musikaalin Vuosisadan Rakkaustarina ensi-iltapäivä on perjantaina 6.3. (Raision vanha kauppaopisto, Juhaninkuja 3).

Varaa lippusi täältä.

Kaupunkiuutisten artikkelista selviää musikaalin yksityiskohtia. Myös Musasto haastatteli projektin musiikin sovituksista ja johtamisesta vastaavaa Jouni Lehtosta.

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla on esillä SIG-yhtyeen tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa. Musiikki-ja taideosastolta löytyy niin SIGin albumien kansia, sinkkuja kuin Matti Inkisen soololevyjen kansia.

sig-nayttelu1

sig-kannet2

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vinyylimania: The Waterboys – Room to Roam

waterboys

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

 

The Waterboys / Room to Roam (1990)

Skotlantilais-irlantilais-englantilaiselle The Waterboys-yhtyeelle tuntuivat kaikki ovet olevan auki suureen menestykseen 1980-luvun puolivälissä. Mike Scottin johtama yhtye sai kuitenkin tarpeekseen Lontoon sykkivästä musiikkielämästä kadoten maaseudun rauhaan Connemaraan, Länsi-Irlantiin useaksi vuodeksi asumaan. Alueen rikkaan kansanmusiikkiperinteen vaikutuksesta aiemmasta rockyhtyeestä muotoutui folkrockyhtye.

Ensimmäinen näyte Waterboysien uudesta tyylistä saatiin vuonna 1988, jolloin ilmestyi erinomainen LP ”Fisherman´s Blues”. Levyn A-puoli oli äänitetty Windmill Lane studioissa Dublinissa ja B-puoli Spiddalissa, Galwayn kreivikunnassa. Yhtye tuntui löytäneen omimman tyylinsä.

Vielä parempaa oli kuitenkin tulossa, kun Waterboysien viides albumi ”Room to Roam” ilmestyi vuonna 1990. Levy oli tällä kertaa tehty kokonaan Spiddalissa, ja irlantilaisen kansanmusiikin vaikutus tuntui entistä voimakkaampana. Lopputulokseen olivat vaikuttamassa eritoten jo Fisherman´s Blues –levyllä mukana ollut irlantilainen viulisti Steve Wickham ja yhtyeen uusi jäsen niin ikään irlantilainen hanuristi Sharon Shannon.

Room to Roam jäi sillä erää viimeiseksi Waterboysien folkrock-levyksi, sillä Mike Scott halusi viedä yhtyeensä takaisin rockin suuntaan. Ratkaisu johti Steve Wickhamin ja Sharon Shannonin eroon Waterboyseista. Vaikka Fisherman´s Blues onkin tunnetumpi Waterboysien folkrock-levyistä, on Room to Roam lämminhenkisyydessään mielestäni kuitenkin todellinen helmi. Tällainen loistokunnossa ollut levy löytyi tällä kertaa, löytöpaikan ollessa Länsikeskuksen Kirppis-Center.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Runrig – The Big Wheel

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Runrig – The Big Wheel

Runrig – skotlantilaisten tuntojen tulkkirunrig

Skotlantilainen Runrig on tuotannossaan onnistunut yhdistämään oman maansa musiikkiperinteet ja rocksoitannan ainutlaatuisella tavalla. Vuonna 1973 Ylämaahan kuuluvalla gaelinkielisellä Skye-saarella perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Play Gaelic vuonna 1978. Se pitää sisällään sekä perinteisiä gaelinkielisiä lauluja että veljesten Rory ja Calum McDonaldin omia niin ikään gaelinkielellä laulettuja lauluja.  Skotlantilaista kielivähemmistöä edustava Runrig nousi laajempaan tietoisuuteen Brittein saarilla vuonna 1987 ilmestyneellä loistavalla läpimurtolevyllään The Cutter And The Clan. Albumi herätti suurten levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja Runrig solmi sopimuksen Chrysalis-yhtiön kanssa. Seuraavana vuonna ilmestynyt livelevy Once In A Lifetime antoi sekä oivallisen läpileikkauksen yhtyeen siihenastisesta tuotannosta että näytteen siitä, kuinka loistava Runrig oli konserteissaan. Vuoden 1989 Searchlight nousi jo korkealle Englannin listoilla. Vuosien varrella Runrig on siirtynyt luonnollisesti käyttämään yhä enemmän englannin kieltä tuotannossaan kuulijakunnan laajenemisen myötä säilyttäen kuitenkin alkuperäisen skotlantilaisen ominaisleimansa.

Suomessa Runrig ei ole milloinkaan ollut mikään suuri nimi, joten yhtyeen levyjä liikkuu vähän paikallisissa levydivareissa. Näin ollen yhtyeen kahdeksannen, vuonna 1991 ilmestyneen The Big Wheel -levyn löytyminen Kaakosta oli todellinen löytö. Runrig-kuusikko Donnie Munro, Rory McDonald, Calum McDonald, Malcolm Jones, Peter Wishart ja  Iain Bayne olivat jälleen tehneet mestariteoksen. Tämäkin levy on yli kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen vääjäämätön todiste siitä, miksi melodisten laulujen mestari Runrig oli Skotlannin suosituin yhtye etenkin 1980- ja 90-luvuilla. Kerrassaan upea levy upealta yhtyeeltä.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

VIIKON LEVY: MANIC STREET PREACHERS – THE HOLY BIBLE

theholybible

Vuonna 1994 Manic Street Preachersin ura oli vaakalaudalla. Alkuperäinen suunnitelma julkaista vain yksi tuplalevy, joka myisi miljoonia, oli hylätty. Syykin oli selvä: Generation Terrorists ei vain ollut niin mahtava albumi, että se olisi valloittanut maailman. Sen seuraajalla, Gold Against The Soulilla raha ja iso levy-yhtiö olivat nousseet yhtyeen päähän ja hittisingleistään (From Despair to Where, Roses in the Hospital, Life Becoming a Landslide) huolimatta lopputulos oli pömpöösiä stadionrockia. Tarvittiin muutosta.

Yhtyeen pääideologi ja satunnainen komppikitaristi Richey James puolestaan rypi henkilökohtaisissa pohjamudissa. Rocktähteys ei tuonut toivottua onnea ja toisaalta Manics ei ollut saavuttanutkaan asemaa, joka sille Jamesin mielestä kuului. Päihteet, pakonomainen laihduttaminen, masennus ja yksinäisyys eivät auttaneet. Mutta jälleen ihmiselon kurjuus johti korkeisiin taiteellisiin tuloksiin. Yhdessä tekstittäjäkollegansa, Manicsin basistin Nicky Wiren kanssa Richey Jamesilta syntyi hämmentävä nippu tekstejä toinen toistaan ikävimmistä aiheista.

Manic Street Preachersin solisti ja säveltäjä James Dean Bradfield tiesi, että myös musiikillisen ilmaisun tuli nyt vastata tekstien sisältöä: suurellinen stadionsoundi ei tulisi tällä kertaa kysymykseen. 1980-luvun postpunkista innostunut Bradfield vastasi haasteeseen säveltämällä tekstit kiihkeäksi moderniksi punkrockiksi.

Tarpeeksi kylmän ja vaihtoehtoisen soundin aikaansaamiseksi Manics palasi levyttämään kolmatta albumiaan yhtyeen kotiseudulle Walesin Cardiffiin levy-yhtiön ehdottaman Barbadoksen sijaan. Nimituottajan palkkaamisen sijasta yhtye valitsi mukaansa ainoastaan nuoren äänittäjän Alex Silvan. Vain neljän viikon kurinalaisen työnteon jälkeen albumi oli valmis.

29.8.1994 julkaistu, suureellisen The Holy Bible –nimen saanut albumi nousi parhaimmillaan Britannian albumilistan sijalle kuusi, mutta oli silti kohtalainen kaupallinen pettymys. Kriitikot ymmärsivät sitä paremmin kuin suuri yleisö, joka ehkä hämmentyi albumin läpitunkevaa ankeutta.

Sillä harvassa ovat albumit, jolla käsitellään yhtä väkevästi yhtä ikäviä aiheita – ja monia erilaisia ikäviä aiheita. Yhdysvallat (Ifwhiteamericatoldthetruthforonedayit’sworldwouldfallapart), anoreksia (4st 7lb), keskitysleirit (The Intense Humming of Evil), prostituutio (Yes), sarjamurhaajat ja kuolemanrangaistus (Archives of Pain), itseinho ja itsemurha (Die in the Summertime). Kevyt kesälevy The Holy Bible ei ollut.

Levyä seuranneilla kiertueilla Richey Jamesin terveys jatkoi murenemistaan. Holtiton alkoholin käyttö, anoreksia, viiltely ja masennus yltyivät entisestään. Kun James Dean Bradfieldin ja Jamesin piti 1.2.1995 lähteä Yhdysvaltoihin promotoimaan albumin sikäläistä julkaisua, James käveli ulos hotellihuoneestaan, eikä palannut enää takaisin. Richeyn auto löytyi kaksi viikkoa myöhemmin Walesista, Severn Bridgen huoltoaseman parkkipaikalta, mutta mies ei koskaan.

Vuotta myöhemmin Manic Street Preachers palasi kolmemiehisenä ja löysi lopulta stadionsuosionsakin. Mutta yhtä tehokasta albumia kuin The Holy Bible se ei enää tehnyt. Tämän vuoden lopulla Englannissa (ja huhujen mukaan ensi vuonna muuallakin) Manics soittaa ensi kertaa The Holy Biblen konsertissa alusta loppuun.

Vuonna 2004 The Holy Bible -levystä julkaistiin kolmen levyn juhlapainos. Varaa se tästä.

”Little people in little houses / Like maggots, small blind and worthless”

Jyrki Mäkelä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Uudelleenjulkaistu klassikko: Radiopuhelimet – Maalla

 maalla

Oululaisen rähinämoottori Radiopuhelimet onnistui vuonna 1992 julkaistulla Jäämeri-albumilla ulostamaan maailmaan kuivakkaan kulmikasta indie/avantgarderokkia, älykästä rähinää. Tosin ostavan kansan hämmennys oli suurta. Bändi jatkoi myös seuraavalla albumilla Riku Mattilan ja Mikko Karmilan valvovien korvien alla. Vuonna 1993 ilmestynyt Maalla soi riffivetoisena ja suoraviivaisena, paikoin psykedeelisena. Riffi on kuningas ja Svart Recordsin uudelleenjulkaisun saatesanoista (Jarno Mällinen) voi lukea riffien olleen jopa suuremmassa asemassa mutta Mikko Karmilan lopullinen miksaus käänsi kuulemma skebariffien ja vokaalisuorituksen painoarvot päälaelleen. Niinpä Mikko Karmila sorvasi osan miksauksista uudelleen.

Jynkytystä, vyörytystä, sähköistä jyystämistä, koleaa hypnoottisuutta –  Maalla-albumilla Radiopuhelimet luottaa mantramaiseen sirkkelisoundiin, joka tiukkuudessaan raastaa ja repii kuin tammikuinen viima. Vimmaiset riffipurkaukset Tänä iltana ja Lähiössä puristavat kuulijaa ruuvipenkkiin. 22 Pistepirkkomaisella syntikkaujelluksella raskautettu Kahvila Keidas on outo trippi – tundraindietä. Paha puoli, väkivaltaista räkägaragea. Levyn nimibiisi Maalla on kuin tundragaragesta innostunutta Röyhkää. Hei hei on harvinaisen ilkeä räkä-garage kettuilevalla vihapuheella varustettuna. Levyn loppupuolen pari psykedelialla kyllästettyä rutistusta valahtaa jo rasittavuuden puolelle.

Maalla ei soundien osalta yllä vastaavaan timanttiseen ajattomuuteen ja raakuuteen kuin bändin edellinen tuotos Jäämeri. Kitarasoundi on terävän kuivaa mutta kokonaissoundi puree kireämmin Jäämeri-albumilla. Levyltä on aistivinaan ristiriitaisuutta, toisaalta vahvasti riffivetoisen materiaalin ei ole tarkoituskaan saavuttaa kliimaksiaan ilmiselvien kertosäkeiden kohdalla. Svart Recordsin vinyylinä tapahtuvan uusintajulkaisun toivoisi leviävän mahdollisimman moneen kotiin. Nykypäivän kotimaisen angstirockin juuria johtaa suoraan myös Radiopuhelimet-orkesterin 90-luvun tuotantoon.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee