Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan uusi albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (CD ja LP) julkaistaan toukokuun 18. päivä 2011. Uutuus on jatkoa vuonna 2008 ilmestyneelle menestyslevylle Kauko Röyhkä & Riku Mattila.
Röyhkä ja Mattila ovat tehneet musiikkia jo kauan ennen duolevyjä. 1980-luvulla he tekivät yhteistyötä kuudella albumilla, joista ensimmäinen ilmestyi yli 30 vuotta sitten. Musasto kertoo vaiheittain Turussa asuvan Röyhkän aiemmasta tuotannosta. Aloitetaan ajasta, jolloin bändin nimi oli Kauko Röyhkä & Narttu.
Toimitukselta:
Musasto julkaisi artikkelitrilogian toisen osan Kauko Röyhkä ja 1990-luku syyskuussa 2011.
Kolmas osa Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat julkaistiin huhtikuussa 2012.
Kauko Röyhkän 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.
Steppaillen (1980)
Vuonna 1980 saimme täyslaidallisen musiikkia uudelta ja jännittävältä artistilta. Mustavalkoisessa levynkannessa oli seitsemän kuvaa Kauko Röyhkästä (isoimmassa nuori artisti hymyilee hieman kuin Anni Sinnemäki). LP-levyn takakanteen oli painettu laulujen sanoitukset: laulu ja tekstit tulevat lähelle. Samana vuonna Röyhkä nousi esiin myös kirjailijana: esikoisromaani oli Tien laidalla Waterloo (Weilin+Göös).
Röyhkän tyyli ja persoona kiinnostivat heti yleisöä. Hän näkyi televisiossa ja lehdissä. Röyhkä oli sanavalmis ja piristävän ärsyttävä artisti jo debyyttialbumilla Steppaillen (EMI). Musiikki on osin hermostunutta ja epävireistäkin, mutta silti levy toimii. Raimo Mittalan [=Riku Mattila] kuivakka tuotanto onnistui. Albumin parhaita biisejä ovat komea Kotikaupunkini ja kaunis Kauas pois.
Uusia tansseja (1981)
Toisen albumin Uusia tansseja (EMI) tekijänä mainitaan myös Röyhkän bändi Narttu. Uusia tansseja soittavat livebändistä ja debyytiltäkin tutut muusikot Heikki Tikka, Riku Mattila, Kaj Backman ja Jarmo Heikkinen. Uusia tansseja tuntuu harkitummalta ja hiotummalta kuin debyyttialbumi, mutta levy jää silti hieman hajanaiseksi. Suosittu Kanerva toimii loistavasti.
Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (1982)
Vaikea kolmas albumi Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (Kerberos) vei yhtyeen omaehtoisuuden pisimmälle. Valitettavasti levy möi vain muutamia satoja kappaleita. Hankalasti hahmottuva musiikki alkoi vaikuttaa negatiivisesti bändiin. Röyhkän ja Nartun oli muututtava, muuten levyfirmat olisivat jättäneet bändin ja yhtye olisi kuollut.
Loistavat singleraidat Herra presidentti//Viiltäjä/Kun olin kuollut kuullaan bonuksina CD-levyn lopussa. Varsinaisen albumin kohokohtia ovat Andien lentäjä ja Sanovat, että olen homo.
Onnenpäivä (1983)
Vuonna 1983 Nartulla oli paineita. Uuden albumin oli myytävä edellistä paremmin, jotta levytysura jatkuisi. Onnenpäivä (Euros) oli kuin uusi alku. Uudet biisit olivat mutkattomia ja häkellyttävän hyväntuulisia. Sovitusten draamaa on vähemmän, tekstit painottuvat enemmän. Bändi on rentoutunut, ja Röyhkän falsettilaulu on vapautunutta.
Röyhkän sanoitusten kertomuksellisuus on jo pitkällä. Tarinoiden henkilöt ja erilaisten tunteiden kirjo nousevat esiin vaivatta. Nartun kevyempi linja ei syntynyt helposti, mutta lopputulos on helpottuneen oloinen. Onnenpäivä oli lopulta pienoinen menestys. Erityisesti dramaattiset Nivelet, Rakkauden valtakunta ja Kotona taas ovat vakuuttavia.
Lauralle (1984)
Onnenpäivällä oli akustista ja suorempaa ilmaisua, ja samaa on lisää albumilla Lauralle (Euros). Studioalbumien ilme ja dynamiikka nousi uudelle tasolle, koska akustisissa biiseissä oli uutta herkkyyttä. Kitaristi Riku Mattila on huippuvedossa. Kauko Röyhkän ja Nartun ensimmäinen suuri klassikko on albumin nimikappale Lauralle. Yhtäaikaa vakava ja leikkisä sanoitus on oikeasti koskettavaa kerrontaa, ja biisin sovitus on kypsä. Muita albumin kohokohtia ovat Se ihana soul-levy ja Kuollut osa.
Maa on voimaa (1985)
Nartun verevin rock-albumi on Maa on voimaa (Euros). Soundissa on uutta jylhyyttä, ja bändi kuulostaa entistä viettelevämmältä. Yksi albumin huippuhetkistä on vastustamaton nimikappale:
– Halusin takas pohjoiseen, halusin taas poltetun maan valtateillä vaeltaa, savua vetää hengitykseen. – Halusin takas pohjoiseen, halusin maan rakkautta. Halusin sen voiman valavan minuun rohkeutta.
Erinomaisen albumin muita huippuja ovat Keskiyön juna ja Joo joo joo. Kitaristi Riku Mattila jäi pois Nartusta tämän levyn jälkeen. Hänen tilalleen tuli Jarmo Heikkinen.
Pikku enkeli (1986)
Pikku enkeli (Euros), aloitusraita Vihaiset miehet, oivallinen laulusovitus – ja asenne:
– Mikä tahansa bändi tulee paremmin toimeen, niil on kaveripiiri ja naiset. – Niil on kitaralaukuissakin leopardivuori, niil on kamat ja kaikki muu, puuttuu vain älyä.
Pikku enkeli on hengästyttävä runsaudensarvi, lähes täydellinen sekoitus kauneutta ja kovuutta. Laulujen nainen, Zaia, Ruosteinen kuu ja lyhyt tuutulaulu aikuisille Sama vanha juttu ovat ajattomia herkkiä hetkiä. Biisissä Talo meren rannalla on vähintään novellin ainekset. Levyn päättävä Pikku enkeli tuo rauhoittavan hymyn kasvoille.
Mielummin vanha kuin aikuinen (1987)
Måns Groundstoemin tuottama orgaaninen ja tanssiorkesterimainen soundi sopii iskelmällisiin kappaleisiin, kuten Matkustaa ja Ennen olin kokonaan toinen. Mutta albumilla Mielummin vanha kuin aikuinen (Euros) on niin paljon muutakin: eeppiset Huippumies ja albumin nimikappale hiipivät hitaammin ja tekevät syvät jäljet. Myös Mainostaulujen taakse on klassikko: pelottava rock, jossa on yksi maailman parhaista riffeistä.
Paha maa (1987)
Aikailematta ilmestynyt Paha maa (Euros) on hätkähdyttävä. Minialbumin sävellykset ovat taianomaisia. Jo edellisellä levyllä soittanut kitaristi Tommi Vikstén tuo jokaiseen biisiin tiheää intensiteettiä. Rumpali Heikki Tikka näyttää kykynsä sovittajana, erityisesti Väärässä filmissä on maaginen. Nimikappaleesta Paha maa tuli yksi toivotuimmista keikkabiiseistä, ja Majavalakki oli suosikki Hittimittarissa. Olen messias, tuo astraalitason bossa nova, on ällistyttävä.
Ihmelapsi (1988)
Ihmelapsen viimeiset hetket:
– Kun juna matelee hiljaa rautasiltaa – samea on joki – sä näet aseman puiston, na-na-na… – Se sun vanha keinu puussa heiluu, mikä sitä repii? – Ei, et sinä nähnyt mitään…
Ihmelapsi (Euros) antaa erilaisen ulottuvuuden Nartun matkaan. Huldénin tuottamassa poplevyssä on uutta syvyyttä. Vaivattoman linjakas matka, joka kuljetaan ylpeänä ja tyylikkäästi. Musiikin draama ja tekstit luovat kappaleisiin arvoituksellisuutta: kuinka monta minää Ihmelapsella on? Mistä Mats Huldén laulaa kappaleessa Valehtelijat, tai kenen matka levyn päättävä 16.3. mahtaa olla?
– Hän on sileänaama poikanen vielä, lunastaa tulleen paketin, jonka sisältö muuttaa kaiken. – Hän viettää viistoista seuraavaa vuottansa matkalla…
Mutta, mutta (1989)
Minialbumin Mutta, mutta (Euros) maailma on arvokkaan vanhahtava. Levy huokuu vuosikymmenten takaista maailmaa, jotain syrjäistä jazzklubia. Teksteissä on optimismia ja bergmanilaista elokuvallisuutta. Biisit ovat laadukkaita. Kryptinen valssi Vanha Eurooppa on Nartun pieni helmi, ja svengaava Huutoa puistosta on aina valloittava.
Joko-tai (1990)
Yhtyeen viimeinen albumi Joko-tai (Euros) on viilattu ja ehkä hieman seestynyt kokonaisuus. Musiikki on raskaamman oloista – aivan kuin Narttu olisi valmistautumassa uneen. Osa luontevimmasta ilmaisusta on kadonnut, ja joitakin biisejä on ylisovitettu. Kauko Röyhkä & Narttu saivat kuitenkin rauhaisan lopun. Albumin komean kannen piirsi Mats Huldén.
Tuomas Pelttari
Musasto 